Mitä elitisti-forumin väki katsoo 2012

Gregg Araki:

Mysterious Skin (2004) **½



Homopedofilian kuvauksena kiinnostava, draamana ei niinkään.



Jane Campion: Bright Star (2009) ****



Romantiikan ajan englantilaisista runoilija äijistä kertovien elokuvien parhaimmistoa.



Claire Denis: Beau Travail (1999) ***½



Intelligentti tulkinta Melvillen Billy Buddista. Dennis Lavantin tanssisoolo oli sopivasti outo lopetus.



Marc Forster: Stranger Than Fiction (2006) *½



Löperöä elämänfilosofiaa muka-nokkelalla juonella ja rasittavilla näyttelijäsuorituksilla (Emma Thompson ja Dustin Hoffman erityisesti). Tarkoitus oli tietysti hyvä...



Chris Columbus: Adventures in Babysitting (1987) **½



Omassa genressään kelvollista sunnuntai-iltapäivän hömppää.

318.

Giuseppe Tornatore: Nuovo Cinema Paradiso (1988)

Tornatoren kaiketi ainakin osin omaelämäkerralinen teos on todellinen hyvän mielen elokuva. Monen vuosikymmenen ajalle levittäytyvä tarina seuraa Salvatore "Toto" Di Vitaa lapsuudesta aina 80-luvun moderneihin aikoihin saakka. Tällä kertaa näin elokuvan pisimmän version, joka on lähes kolmen tunnin mittainen. Lisäminuutit pidentävät loppua melkoisesti, luoden uusia pieniä rönsyjä, mutta ainakin nyt lisääntynyt pituus ei heikentänyt lopputulosta.



319. Bernard L. Kowalski: Attack of the Giant Leeches (1959)

Tästä "valioyksilöstä" tarinaa Atomimörköjä, mutanttihirviöitä ja ulkoavaruuden valloittajia ‑ketjussa.



320. Jake West: Doghouse (2009)

Okei. Perusidea on aika hauska: joukko muijiin kyrsiintyneitä brittiäijiä päättää pitää kostean viikonlopun, kun yksi herroista on eroamassa vaimostaan, mutta kun kevyesti ördäävä äijäryhmä saapuu pieneen kylään käy nopeasti ilmi, että se on jäänyt naiszombieiden verilöylyn alle. Alkaa mustalla huumorilla höystetty eloonjäämistaistelu, kun bileporukkamme taistelee aina vain vinksahtaneempia hirviöitä vastaan. Tämä jos mikä on sitä sukupuolten välistä sotaa raaimmillaan.



321. Federico Fellini: Ginger e Fred (1986)

Tästä hienosta elokuvasta ohjaajan omassa ketjussa.

Steven Spielberg: Jaws *****

Onhan tämä nähty ties kuinka monta kertaa, mutta aina vaan toimii. Blu-ray oli oikein mallikas niin kuvaltaan, ääneltään kuin ekstroiltaankin.



Mirjam Himberg: Gabriel tule takaisin ***

Myönnän pettyneeni, kun tämä ei ollutkaan Vaalan versio, vaan tv-teatteriversio vuodelta 1979, jossa mukana Antti Litja, Seela Sella, Ritva Ahonen ja Hannele Lauri. Tiivistämistä olisi kaivannut, sillä vaikka kokonaisuus oli ihan mukava, oli suvantokohtia turhan paljon. Litja oli lipevänä naistenhurmaajana hauska, eikä Laurissakaan ollut valittamista.



Franklin J. Schaffner: Planet of the Apes **

Tämä olisi varmaan pitänyt nähdä huomattavasti nuorempana, sen verran tylsältä ja hidastempoiselta tuntui. Onpahan taas yksi aukko paikattu.



Stanley Donen & Gene Kelly: Singin' in the Rain *****

Suosikkimusikaali, josta opin pitämään vasta parin katselukerran jälkeen. Hyvän tuulen leffa, toimii joka osa-alueella – edes pitkä Broadway-pätkä ei aiheuta puutumista.



Gore Verbinski: Rango ***

Tästä on mukava bongailla viittauksia eri leffoihin, mutta muuten turhan vauhdikasta menoa. Eikä kameleonttikaan ollut edes hauska.



Clarence Brown: The Goose Woman ****½

Frank Borzage: The Lady ****½

Ernst Lubitsch: Eternal Love **

Monta Bell: Torrent ***

John Ford: The Straight Shooting ***

Sekalainen mykkäelokuvasikermä. Sorsimukselle kiitos Goose Woman ‑vinkistä, toimi todella hyvin vaikka dvd:n laatu olikin keskitasoa. Borzagen The Lady pitäisi nähdä kyllä restauroituna, vanha videokasettiversio (tms.) ei annan täyttä oikeutta nytkin hienolta näyttäville kohtauksille. Tylsä Lubitsch, keskinkertainen Garbo ja perusmukava Ford.

The Woman in Black (BD)



Aijaijaijai, miksimiksimiksimiksi. Uusin versio Naisesta mustissa on erittäin kauniisti kuvattu ja lavastettu kummituselokuva, jonka päätapahtumapaikkana käytetty kartano on niin pelottavan näköinen ilmestys sisältä ja ulkoa, että jo se pelkästään saa ihokarvat pystyyn. Miksi koko elokuva on turboahdettu täyteen isojen äänitehosteiden saattelemia PÖÖ-efektejä? Miksi se nykypäivänä niin vaikea luottaa painostavaan tunnelmaan säpsäytysten sijaan? Varasin tämän elokuvan ihan tarkoituksella sellaiseen iltaan kun olen yksin kotona, sammutin sateisena iltana kaikki valot ja toivoin kokevani edes jonkinlaista jännitystä tämän kanssa. Mutta jatkuvan säikyttelyn seurauksena katsomiskokemus kääntyi hiljalleen jännityksestä vitutukseen. Imdb:n palstalla joku sanoi osuvasti, "se että kutsuu kauhuelokuvaa pelottavaksi sen perusteella, että se saa säikähtämään on kuin joku kutittelisi sinua komedian ajan ja kutsuisi sen perusteella elokuvaa hauskaksi". Olihan tässä hyvätkin puolensa, visuaalisuus ennen kaikkea ja osa niistä säpsäytyksistä oli oikeasti tehokkaita. Mutta silti pidin siitä 80-luvun versiosta enemmän, siinä ei ollut kuin yksi "jump scare" ja sekin loppupuolella.



A Mighty Wind (DVD)



Tämähän oli hauskempi kuin muistinkaan. Christopher Guestin johtama "Spinal Tap" ‑kolmikko on tässä samanlaisessa dokumenttityyliin kuvatussa leffassa folk-bändi, joka ottaa kahden muun folk-ryhmän kanssa osaa alan suuren tuottajan jäähyväiskonserttiin. Varsinkin Eugene Levy ja Fred Willard sai repeilemään ihan urakalla. Komedian lisäksi leffassa on myös ihan aitoa sydäntä ja lempeyttä mukana, draama kulkee komedian kanssa käsi kädessä.



The Reptile (BD)



Perus-Hammeria hyvässä ja pahassa. The Reptileä monet kehuvat yhdeksi Hammerin parhaista, mutta minusta tämä oli "täytepala", varsinkin kun ajattelee sitä toista samoissa lavasteissa samaan aikaan kuvattua leffaa (Plague of the Zombies). Blu-ray näytti vähän turhankin yksityiskohtaisesti pääosamonsterin maskeerausta.



Star Wars (BD)



Aijai, olihan se karkkia hd:na. Se perhanan Jabba-kohtaus ketutti, samoin kuin ne lisätyt stormtroopereiden dinoratsut, mutta äkkiä ne sitten unohtui katsellessa. Mutta suurin pettymys oli huomata, että upea dokumentti Empire of Dreams ei olekaan mukana BD-boksissa! Ekstroissa on vain lähinnä vanhoja elokuvan aikaan ilmestyneitä lyhyitä haastiksia. Miksihän tuo kaikista kattavin Star Wars-historiikki oli jätetty pois? No tietty se on sitten mukana tulevalla 3D-bluray-ultimateboksilla....



Dressed to Kill (BD)



Meninpä spoilaamaan itseltäni murhaajan jo ennakkoon YouTuben trailerin kommentteja katsoen... No, eipä tuo haitannut katsomista juurikaan. DePalman eroottissävytteinen trilleri oli melkolailla sellainen kuin odotinkin. Ihan ensimmäinen kohtaus suihkussa aiheutti kyllä vähän vaivautumista, varsinkin yököttävän musiikin takia. Mutta ohjaustyönähän tämä oli melkoinen mestarinäyte, avainkohtaukset näyttivät juuri siltä, että kaikki kuvat on mietitty sekunnilleen storyboardien kanssa etukäteen. Kohtaus taidenäyttelyssä oli tarinan kannalta melko tarpeettoman korostettu, mutta kenties mieleenjäävin osio elokuvasta, vaikka sen täydellisyydentavoittelussa haiskahtaakin jo melkein jonkinlainen elvistely. Leffassa myös käytetään jo melkein liiotteluun asti sitä DePalman vakiokikkaa, jossa kuva tarkennetaan samaan aikaan lähelle ja kauas. Enkä kyllä olisi uskonut elokuvan loppuvan noin hävyttömään itsensä toistamiseen DePalman osalta... Silti oikein jees!

Unohtui viime viikolla päivittää:

78. Silent house (bd) *** Uruguaylainen ”paranormal activity”, yhdellä otolla kuvattu talossa kummittelee-variaatio. Olen hermoheikko kummituksille ja kummitustaloille, joten ajoittain tämä toimi hyvin, esim. pimeässä huoneessa pelkällä kameran salamalla tehty kohtaus oli varsin karmiva. Kokonaisuus on kuitenkin kovin epätasainen ja lopun paljastus lopettaa jännityksen kuin seinään. Kunnianhimoinen yritys, siitä pisteitä. Takakannen varoitus ”vastenmielisen väkivaltainen” yms. ei kyllä todellakaan pidä paikkaansa, vaikkei tämä toki veretönkään ole.



79. Commando (bd) **** Viime näkeminen lienee 80-luvulta, joten oli kai se jo aikakin ottaa uusintaan. Ilahduttavan hölmöhän tämä on, mutta viihdyttävyyttä ei voi kiistää. Ja ekaa kertaa näin myös leikkaamattoman version, mikä toi ainakin latokohtaukseen ihan uutta jytyä! Ei kai tästä voi olla pitämättä. Enpä muuten tiennyt että arskan tytärtä näytteli Alyssa Milano (en tunnistanut) ja armeijan radiomies oli Bill Paxton (tunnistin)!



80. Slumdog millionaire (tv) ** Eipä oikein toiminut, vaikka intialainen meininki (länsimaalaisessa konseptissa) ihan mielenkiintoista olikin. Muuten turhan venytetty, tiiviimpi kerronta olisi saattanut pitää otteessaan paremmin.

Oho, neljän leffan viikko. Oisko tämän vuoden enkat, jos festareita ei lasketa.

80. Les Geants

Ranskalainen draamakomedia yläkouluikäisistä veljeksistä, joiden vanhemmat ovat jossain. Pojat joyrideilevat, pössyttelevät, dokaavat ja kehittävät yhdessä kaverinsa kanssa nerokkaan suunnitelman tienata rahaa. Tyyliltään elokuva tuo enemmän mieleen jenkki-indiet, kuin ranskalaiset nuorisokuvaukset. Saavutus sekin. On tässä paljon hyvää, mutta ei elokuva oikein missään vaiheessa lähde lentoon. Olisi ehkä pitänyt vähän vetää överimmäksi tai hioa tarinaan vähän koukkua. Toisaalta on ihan virkistävääkin katsella elokuva, jossa kaarta on hyvin vähän. Se vain alkaa ja loppuu, siinä välissä on kohtauksia, jotkut hauskoja jotkut ei. Big deal. Vähän niinkuin elämäkin. Ugh.



81. El Paramo (aka. The Squad)

Sotilasjoukko lähtee tutkimaan tukikohtaa, josta ei ole kuulunut vähään aikaa mitään. He saapuvat paikalle ja eipä aikaakaan kun helvetti on valloillaan. Kuullostaako tutulta? Eiköhän. Sodan hirveyttä symbolisesti tilittävän leffan juoni on kierrätyskamaa jos mikä, mutta on tämä sentään toteutettu hyvällä kipinällä. Varsinkin puolen tunnin jälkeen istutaan hyvinkin viihdyttävssä genrekyydissä. El Paramo tuo paljon mieleen viime vuoden R&A:ssa nähdyn The Enemyn, mutta on ehkä puolen tähden verran huonompi. Juoni on lähes sama.



82. 10000 BC

Tiesinhän minä että tämä on huono, mutta että näin huono! Ei keksi mitään hyvää sanottavaa. Harvinaisen huono Emmerich. Sai sentään nauraa toisinaan, mutta ei todellakaan tarpeeksi viihtyäkseen. Neljässä pätkässä katsoin, koska kerrallaan ei vain pystynyt n. puolta tuntia enempää katsomaan. "Hänellä on... merkki!" Tööööt.



83. Lawless

Väkivaltainen ja omalaatuisella huumorilla varustettu Laittomat tuo pikkasen mieleen Coenin veljesten elokuvat, mutta on asenteeltaan hieman näitä rujompi. Uskallan sanoa että Caven jälki näkyy kässärissä, vaikka en Bondurantin alkuteosta olekaan lukenut. Erinomainen cast, joskin Guy Pearcen "Rakes" tulee jakamaan mielipiteitä. Hillcoatin uutukainen oli vähän erilainen kuin odotin, mutta hyvällä tavalla. Erittäin hyvällä tavalla.

Tobe Hooper: Salem´s Lot (1979) ****-



– Täysipitkä kolmen tunnin versio. Mukavan ihmiskeskeistä kerrontaa eli ihmiset tuntuvat elävän aitoja juttujaan, kun samalla taustalle kasvaa kauhun ilmapiiri. Jotenkin tämä osattiin 70-luvun kauhussa. Kaikesta huolimatta tv-tuotannon piikkiin menevä tyhjäkäynti syö tehoja.

Kevin Smith: Dogma (1999) On siinä X-sukupolvelaisilla selittämistä, kun kakarat alkavat pikkuhiljaa kysellä, että mikä se oli ysärissä siistiä. Sitten hiukan vaivautuneina kerrotaan semmoisesta veijarista nimeltä Kevin Smith, joka oli maailman hauskin jätkä, koska se teki Clerksin ja heitti aina sopiviin väleihin maailman hauskimpia viittauksia 80-luvun elokuviin ja lippiskin oli väärippäin pääsä. Jossain välissä otti kantaa uskontojuttuihin semoisella leffalla kuin Dogma. Sillä oli hetkensä, mutta äityi loppusuorallaan typeräksi häröilyksi. Mutta Dogmassa näytteli kardinaalia semmoinen mies kuin George Carlin, ja poikani, SE onkin jo ihan toinen, viiden tähden arvoinen tarina... ***



Sarmiento-Harel: Deadgirl (2008) Nekrofilistinen ja tinkimätönkin näkökulma zombie-aiheeseen, mutteivät eväkset riitä kokoillan elokuvaan. Kunnianhimoista kuvausta paikoin, mutta hetikohta tuleekin taas puisevan patsastelun vuoro, just' kun meinaa adrenaliini katsojalla vähänkin nousta. Pääosa-duokin olisi kaivannut lisää karismaa. Kivuttomasti tämän katsoi, mutta kyllä hieman enemmän ja monipuolisempaa etukäteen odotti. Tästä pornoversio, kiitos. ***



Crichton: Westworld (1973) Tulipa sitten vihdoin ja viimein nähtyä tämäkin. Pieni budjetti näkyy turhalti lopputuloksessa, tinkimättömästä käsikirjoituksesta ja fuckyou-lopusta huolimatta. Lisäksi perusidean typeryys ja porsaanreikäisyys häiritsee yllättävän paljon katsomiskokemusta. Tietenkin kaikki me prosessoimme tämän väkisinkin "esi-Terminatorina", mutta kyllä tämä olisi hiukan enemmän vaatinut kuin erilaisissa kulisseissa tallustelevaa Yul Brynneriä, niin karismaattinen old school ‑kivikasvo kuin onkin. Suurimman yllätyksen filmi antaa lopputeksteissään, jotka antavat ymmärtää Rooma-kohtaukset kuvatun Harold Lloydin tiluksilla. Liekö se Harold Lloyd kyseessä? Jos, olisi nyt tehnyt cameon! Edit: olisi siis varmaan tehnytkin, jos olisi ollut yhä elossa. Takuulla olisi, Kid Brother ‑henkeen (ja vereen)! ***1/2



Heffron: Futureworld (1976) Kyllähän tämä kannattaa Westworldin jatkeeksi katsoa, jos vain mahdollista, vaan eipä oikein muuten. Suurempi budjetti näkyy hyvin vaikuttavina visuaalisina yksittäismomentteina, ja tietokonegrafiikat ovat aikoinaan olleet varmasti todella kova juttu, mutta muuten tämä on ratkaisevaa astetta puisevampi kuin edeltäjänsä. Peter Fonda ja kumppanit häröilevät suurimman osan ajasta erilaisissa teollisuushalleissa typerällä dialogilla juoksentelunsa tilkiten, eikä juoni tarjoa mitään, josta jaksaisi innostua. Se on kyllä myönnettävä, että Fondan vakosamettitakki on aivan mielettömän upea. **1/2

Rauni Mollberg :

Tuntematon Sotilas (1985) ****

Hyvä ja muistikuvia parempi.



Michael Bay : The Island (2005) **½

Kertakäyttöviihdettä.



Jack Smight : Harper (1966) ***

Etko-osa aiemmin kesällä katsomalleni Drowning Poolille. Paul Newman taas yksityisetsivä Lee Harperina joka ratkoo tällä kertaa erään kidnapatun miehen kohtaloa. 60-luvun svengiä, tyylikkäitä naisrooleja (mm. Lauren Bacall, Janet Leigh ja Shelley Winters, joka laittaa itsensä hauskalla tavalla likoon). Newmanilla on tietysti riittävästi karismaa kantamaan pääosan, mutta käsiksessä ja ohjauksessa olisi ollut paikoin toivomisen varaa. Nyt kun tarina on liian puhelias ja aavistuksen tasapaksu. Kuitenkin hyvällä perusrutiinilla kokoonkassattu kokonaisuus.



Terry Zwigoff : Ghost World (2000) ****

Vaikka Ghost Worldin ohjaus ei ole täysin omaan makuuni niin onhan tällä kiistattomat ansionsa. Etenkin henkilöhahmot ovat kutkuttavia kun miettii vaikkapa Steve Buscemin esittämää sinkkumiestä ja levyjenkeräilijää Seymouria. Toki myös pääpari on ihanan ilkeä.

QCine ( 27.8.2012 23:58)

Suurimman yllätyksen filmi antaa lopputeksteissään, jotka antavat ymmärtää Rooma-kohtaukset kuvatun Harold Lloydin tiluksilla. Liekö se Harold Lloyd kyseessä? Jos, olisi nyt tehnyt cameon! ***1/2

Harold Lloydin tiluksillahan oli kuvattu myös osa Commandon loppukahinoista. Lloydin kartano esitti pääpahis Ariuksen lukaalia.

Zodiac ( 28.8.2012 21:48)

Harold Lloydin tiluksillahan oli kuvattu myös osa Commandon loppukahinoista. Lloydin kartano esitti pääpahis Ariuksen lukaalia.

En voi olla ainoa, joka saa tästä faktasta ihan Hel-Vetinmoisia kicksejä.



Olisiko jollain heittää vastaavanlainen kytkös Charlie Chaplinin ja Cannibal Holocaustin välille?

Tämä viikko onkin mennyt Hellraisereiden parissa, kaikista lisää kauhuelokuvasarjat-topikissa:

98. Hellraiser (1987) ****



99. Hellbound: Hellraiser II (1988) ***½



100. Hellraiser III: Hell On Earth (1992) *½

056. John Boorman:

The Emerald Forest – Smaragdimetsä (1985) 6/10

Smaragdimetsä on yksi lapsuuteni ikonisista elokuvista; Pikkupoikana tarzan-fiiliksinen ja eksoottinen viidakkoympäristö, vähäpukeiset ja spiritualistisissa menoissaan haukan tai pantterin muodon ottavat alkuasukkaat, sekä nopeasti etenevä ja sopivan simppeli tarina veivät mukanaan. Näin aikuisena on helppo nähdä mikä tässä viehätti, mutta nyt kokemus on korkeintaan nostalginen. Smaragdimetsän sademetsien suojelemista suorasanaisesti julistavat osiot edustavat keskinkertaisesti kirjoitetun elokuvan kömpelöintä ja päälleliimatuinta antia.



057. Hal Ashby: Coming Home (1978) 9/10

Huikeasti näytelty vietnam-draamaklassikko, joka keskittyy sodan tuhoisiin vaikutuksiin kotirintamalla. Sotaan lähtenyttä miestään (John Hurt) odottamaan jäänyt konservatiivisen taustan omaava kotirouva (Jane Fonda) ajautuu suhteeseen lantiosta alaspäin halvaantuneen sotaveteraanin (Jon Voight) kanssa.



Elokuva kritisoi koskettavalla tavalla sitä valtaideologiaa, jonka sokaisemina nuoret miehet lähtevät taistelemaan maansa puolesta, vain kohdatakseen epäinhimillistä pimeyttä, selittämätöntä kauhua, joka muuttaa ihmisen sisimmän lopullisesti. Palattuaan sodasta veteraani ei enää näe maailmaansa samalla tavalla kuin ennen, eikä hänen ympäristöllään ole avaimia ymmärtää tämän kokemuksia. Katkerin poliittinen kritiikki on kuitenkin sopivasti rivien välissä, eikä se näin tukahduta elokuvan keskiössä olevan kolmiodraaman haikean traagista kauneutta. Käsikirjoitus on muutenkin fiksu ja pohdittu, ja henkilöissä on syvyyttä vaikka muille jakaa.



Soundtrackillä on runsaasti biisejä 60-luvun jälkimmäisen puoliskon tietämiltä, Bob Dylania, Rolling Stonesia, Jefferson Airplanea, Steppenfolfia.



058. Nicolas Roeg: Heart of Darkness (1993) 4/10

322.

Len Wiseman: Underworld: Evolution (2006)

Underworldin ensimmäinen jatko-osa starttaa suoraan siitä mihin ensimmäinen osa päättyi ja talla lyödään välittömästi lautaan. Vampyyreiden ja ihmissusien keskinäinen päähänlyönti muuttuu hybridien taisteluksi ja jo valmiiksi koukeroista juonta kieroutetaan entisestään menneisyydestä nousevilla palasilla. Onkin tavallaan innostavaa ja huvittavaa, kuinka ensimmäisen elokuvan pääpuolueet – vampyyrit ja ihmissudet – jäävät toisessa elokuvassa lähinnä taustalle. Ihmissudet muistuttavat entistä enemmän karhuja ja vampyyrit ovat vain kalpeita kusipäitä, joiden suurin voima on vehkeily.



323. Patrick Tatopoulos: Underworld: Rise of the Lycans (2009)

Kolmas Underworld elokuva pureutuu kirjaimellisesti vampyyrien ja ihmissusien sodan historiaan, josta löydetään todellinen Romeo & Julia ‑tarina. Kestää hetken tottua Rhona Mitraan, mutta pienten alkuvaikeuksien jälkeen neidon esittämästä Sonjasta kehkeytyy melkoinen kohtalotar. Kolmas osa on oikeastaan Lucianin tarina, sekä tarina vapauttaan janoavista orjista jotka ottavat kohtalon omiin käsiinsä. Hieno elokuva joka taitaa nousta koko sarjan kärkeen, odotukset näkemättä olevaa neljättä osaa kohtaan nousivat kummasti.



324. Jeannot Szwarc: Jaws 2 (1978)

Tappajahai part deux ei pärjännyt aikoinaan kaupallisesti ylivoimaiselle ensimmäiselle elokuvalle, eikä se kyllä pysty pistämään hanttiin oikein millään muullakaan saralla. Yritys on kieltämättä kova ja niin näyttelijöille kuin tekijöillekin pitää nostaa hattua, mutta se ensimmäisen osan voima jää silti uupumaan. Onhan tämä paras jatko-osa, ei siinä mitään, mutta samalla tämä on vain lisuke alkuperäiseen tarinaan – ei juuri mitään muuta. Pinnat Roy Scheiderille joka osaa näytellä ärsyyntynyttä ja viinaan menevää seriffiä tavalla jota on vaikea määrittää. Jopa irvaillessaan ylennyksen saaneelle alaiselleen täydessä kaasussa ei voi olla täysin varma mitä ukon nupissa liikkuu. Tämä on joko ylivertaista taitoa tai sitten Scheider on oikeasti ollut maistissa kuvausten aikaan.



325. Jack Arnold: Tarantula (1955)

Ison hämähäkin uhasta Atomimörköjä, mutanttihirviöitä ja ulkoavaruuden valloittajia ‑ketjussa.

MiR ( 29.8.2012 19:29)

Pinnat Roy Scheiderille joka osaa näytellä ärsyyntynyttä ja viinaan menevää seriffiä tavalla jota on vaikea määrittää. Jopa irvaillessaan ylennyksen saaneelle alaiselleen täydessä kaasussa ei voi olla täysin varma mitä ukon nupissa liikkuu. Tämä on joko ylivertaista taitoa tai sitten Scheider on oikeasti ollut maistissa kuvausten aikaan.

Hyvinkin mahdollista. Muistaakseni Scheider teki tuon kakkosen vain sopimussyistä ja oli vittuuntunut koko juttuun.