Mitä elitisti-forumin väki katsoo 2012

Ti West:

The Innkeepers (2011) **½

Perussäikyttely.

Gérard Oury: Le Corniaud (1965) ***

Hömppäherrat Louis de Funes ja Bourvil sähläilevät mukavassa tie-elokuvassa, jossa ajetaan salakuljetetulla kamalla ladattua valkoista Cadillacia Napolista Bourdeauxiin. Mahtava 60-lukulainen tunnelma.

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie (2011) ***

Vähän epämukavasti vakavasta komedialliseksi ja taas vakavaksi muuttuva rakkausdraama. Francois Damiens ruotsalaisena turjakkeena pelasti paljon.

Robert Hossein: Cemetery Without Crosses (1969) ***½

Omaperäiseen tyyliin ohjattu western. Täytyypä katsastaa Hosseinilta lisää.

ttt ( 9.4.2012 01:37)

Spiritual Boxer ( 5.4.2012 12:30)

32. Bertolucci: Viimeinen tango Pariisissa (Ultimo tango a Parigi, 1972) [bd] ***½

Sarjassa aukkojen paikkailua... Osittain maineensakin ansiosta ei ole ihmeemmin tätä huvittanut ikinä katsoa, mutta nyt kirjaston blu-ray oli mahdotonta jättää lainaamatta. Eihän tässä mitään pornografiaa ollut, seksiäkin vähäisenlaisesti. Usein uidaan tylsän taidepaskan lähettyvillä, mutta kokonaisuutena kuitenkin melko ainutlaatuisella tavalla vaikuttava ja mieleenjäävä filmi, joka antoi yllättävänkin paljon ajateltavaa. Brandon Paul on tietysti se kokemisen arvoinen luomus, eikä Storaron kuvauksestakaan haittaa ole. Pidin paljon myös Gato Barbierin scoresta. Pitääkin yrittää mahduttaa lisää Bertoluccia ohjelmistoon, Fasisti & 1900 nyt ainakin.

Täytyypi hieman ihmetellä, että henkilöllä kenellä on noin hieno status ei ole Viimeistä Tangoa ennen nähnyt...

Puhumattakaan loistavasta 1900 elokuvasta, on se kuitenkin useasti tv:stäkin tullut ja onhan se hienoa kun deNiroa ja Depardieuta runkataan samanaikaisesti...

Ei voi kuin suositella. Huom. ironiaa oli taas mukana minulta.

Lainasit Spiritual Boxerin tekstiä, mutta se näkyy minulta lainattuna, joten voisitko korjata tuon lainauksen.



Ja kyllä, Viimeinen tango Pariisissa on hieno elokuva, vaikka 1900 ja La Luna tärkeämpiä henkilökohtaisesti ovatkin.

Spiritual Boxer ( 4.4.2012 13:08)

32. Bertolucci: Viimeinen tango Pariisissa (Ultimo tango a Parigi, 1972) [bd] ***½

Sarjassa aukkojen paikkailua... Osittain maineensakin ansiosta ei ole ihmeemmin tätä huvittanut ikinä katsoa, mutta nyt kirjaston blu-ray oli mahdotonta jättää lainaamatta. Eihän tässä mitään pornografiaa ollut, seksiäkin vähäisenlaisesti. Usein uidaan tylsän taidepaskan lähettyvillä, mutta kokonaisuutena kuitenkin melko ainutlaatuisella tavalla vaikuttava ja mieleenjäävä filmi, joka antoi yllättävänkin paljon ajateltavaa. Brandon Paul on tietysti se kokemisen arvoinen luomus, eikä Storaron kuvauksestakaan haittaa ole. Pidin paljon myös Gato Barbierin scoresta. Pitääkin yrittää mahduttaa lisää Bertoluccia ohjelmistoon, Fasisti & 1900 nyt ainakin.

[font=helvetica, arial, sans-serif]Täytyypi hieman ihmetellä, että henkilöllä kenellä on noin hieno status ei ole Viimeistä Tangoa ennen nähnyt...[/font]

[font=helvetica, arial, sans-serif]Puhumattakaan loistavasta 1900 elokuvasta, on se kuitenkin useasti tv:stäkin tullut ja onhan se hienoa kun deNiroa ja Depardieuta runkataan samanaikaisesti... [/font]

[font=helvetica, arial, sans-serif]Ei voi kuin suositella. Huom. ironiaa oli taas mukana minulta. [/font]

Ja Mir pahoittelut minulta.. Tiedä miten noin kävi? Toivottavasti asia on nyt ko, eli ok...

ttt ( 9.4.2012 02:14)

Ja Mir pahoittelut minulta.. Tiedä miten noin kävi? Toivottavasti asia on nyt ko, eli ok...

No harm done, eli kaikki kunnossa.



Pääsiäinen kotosalla on uskomattoman tylsä tapaus, mutta onneksi on edes aikaa katsoa elokuvia kun tuo mämmin & pashan pureminenkaan ei nappaa.



153. Blake Edwards: Revenge of the Pink Panther (1978)

Suorastaan hysteerisen hauska jatko-osa, jossa aiemmista elokuvista tutut elementit viedään entistä pidemmälle. Elokuva on Sellersin suurta näytöstä, mutta toinen todellinen kultakaivos on Auguste Ballsin hahmo,sekä tietysti hänen liikkeensä kummallsinen apulaisineen ja kaikkineen. Asuja ja valeasuja vaihdetaan taajaan, mutta ruotsalainen merikarhu laiturilla vetää kyllä täydet pisteet kotiin. Loistava laskuhumalaelokuva päivän viime tunteihin.



154. Val Guest: The Quatermass Xperiment (1955)

155. Val Guest: Quatermass 2 (1957)

Tämä jos mikä on kaverin elitististämistä parhaimmillaan. 50-luvun scifiä pyydettiin ja sitä myös näytettiin, ja samalla otettiin ensi askelia Hammerin tähän puoleen tutustumiseen.



156. Miguel Sapochnik: Repo Men (2010)

Hienolta näyttävä mutta pieneksi pettymykseksi osoittautunut scifistely. Jude Law sopi rooliinsa kuin nakutettu, mutta yleensä luotettava Forest Whitaker ja etenkin Liev Schreiber tuntuvat päätyneen vääriin rooleihin. RZA oli hauska nähdä pikkuroolissa, mutta paljon olisi hänenkin hahmostaan voitu vielä kiskoa uskaliaammalla käsikirjoituksella sekä mielikuvituksellisemmalla ohjauksella. Eipä ihme että Sapochnik päätyi tämän jälkeen tv-ohjaajaksi ja käsikirjoittaja Eric Garcia on myös tipahtanut pois elokuvien maailmasta.

Vähissä on luppoaika ja sekin tulee käytettyä tällaisen paskan katsomiseen. No onneksi se on NV-viikko jo käynnissä ja sen kunniaksi tänään ohjelmassa Dolemite.

43.Twilight – uusi kuu

Ensimmäinen osa oli sentään sujuvasti kerrottu, mikä piti homman viihdyttävänä yhdistelmänä pöllöjä raamattuasenteita, dorkan näköisiä pissiksiä ja teinisaippuaa. No tämä on edelleen tota samaa, mutta tylsästi kerrottuna. Susien ansiosta jaksoin sentään katsoa loppuun, mutta nämä jaksot hidastettuna juoksevasta Kirsten Stewartista vaatisivat vähän digitaalista jälkikäsittelyä. Toisin sanoen sille navan yläpuolelle osastolle voisi snadisti lisätä jotain. Tai mitä tahansa, jotta siellä olisi edes vähän jotain. Ja uimapuku/bikini/tankini päälle.



44. Che part 1.

Tällästä popkorn-elämänkertaa. Sujuvaa, unohdettavaa, toisinaan vetävää, mutta sitä useammin vähän tylsää ja latteata. Eli Steven Soderbergin perussettiä. Tuskin olisi jaksanut katsoa loppuun, ellei henkilö ja aihe olisi kiinnostanut.

95. Dr. Jekyll and Mr. Hyde (Rouben Mamoulian, 1931)



96. Dr. Jekyll and Mr. Hyde (Victor Fleming, 1941)



Tämä kaksikko ruoditaan auki tarkemmin klassisten hirviöelokuvien ketjussa.





97. The Boogie Man Will Get You (Lew Landers, 1942)

Boris Karloff ja Peter Lorre ovat päätyneet kannattelemaan aikansa harmitonta eikä mitenkään muutoin kuin herrojen työskentelyn osalta hyvin säilynyttä kauhuparodiakomediatörmäilyä. Goofball-komediaa, kepeää sotapropagandairvailua ja hullu tiedemies ‑teeman kustannuksella naureskelua, ei kauhean kiinnostavasti tai innostavasti esitettynä edes aikakautensa kontekstiin upotettuna. Ilman kahta aikalaiskauhun herrasmiestä kokemus voisi olla jopa sietämätön. Heidän ansiostaan nautintakerroin nousee ajoittain niin korkeaksi, että myötähäpeääkin herättävä turhanpäiväinen törmäily menee siinä sivussa katkerana lääkkeenä. Pari oikeastikin hauskaa ideaa sentään mahtuu mukaan, ainakin italialainen lentäjäsankari-pommimies on meriiteiltään melko urho.



98. Lorna (Russ Meyer, 1964)

Hikisen iltapäivän draamavetoista eksploitaatioviihdettä naisista, miehistä, tosi miehistä, naisellisen päiväkännäilyn vaaroista, vankikarkureista, himoista, lihan synneistä ja sitä rataa. Ensimmäinen koskaan näkemäni Meyerin leffa (taisi olla Meyer-sarjan avaaja MTV3:lla joskus 90-luvun jälkipuoliskolla) on selkeä prototyyppi 70-luvun Meyerille, jopa siinä määrin että rakennetta on lainattu hyvän pätkää herran itsensä hillittömään seksikomedian kuolemattomaan ikoniin, Beneath the Valley of the Ultra-Vixeniin. Kokonaisuus oli ihan voimissaan vieläkin ja aikalailla sellainen kuin muistinkin: nakuileva ja eksploitaatiohenkinen, mutta yllättävänkin tarinavetoinen. Kenellekään ei liene ylläri, ettei 60-luvulla näytetty arveluttava matsku tänä päivänä juuri suututa kuin ehkä pahimmat moralistit, mutta ajan mukavasti patinoima tissien ja pyllyn hetkutus yhdistettynä aikansa villiin bebop-musaan ja moraalipaatokseen (kukaan ei varmaan olisi ottanut tätäkään kiertoon ilman opettavaista ja raamatullista pohjavirettä) toimii meikäläiselle noin sata kertaa paremmin kuin eksplisiittisempi nykytuotanto – etenkin kuin mainitut naisulokkeet kuuluvat lähes jumalaiselle Lorna Maitlandille. Kuolatessa, yleistä meininkiä ihastellessa ja paikoin villiksi perkkuiluksi äityvää soundtrackia kepeästi naureskellessahan hieman vajaa kasikytminuuttinen meni. Hillittyä hillittömyyttä ja vanhaa charmia on sujuvasti katseltavaksi asti, huolimatta yhdestä elokuvahistorian karmaisevimmista laulukohtauksista.



99. Mudhoney (Russ Meyer, 1965)

Meyer-Maitland ‑yhteistyön järjestyksessä toinen hedelmä (Maitland tällä kertaa sivuosassa), tämäkin uusintakatselu, ja kovin samoilla linjoilla jatketaan kuin vuotta aiemmin Lornassa. Paljon on silti tapahtunut lyhyessä ajassa Meyerin kuvallisessa kerronnassa ja ohjauksessa. Lornaa vaivanneet kömpelyydet ja paskimmat näyttelijäsuoritukset on karsittu pois ja ilmaisu on selvästi viety kuvakulmien ja leikkauksen kanssa sille kuuluisalle seuraavalle tasolle. Lama-ajan Amerikkaan sijoittuva eksploitaatiodraama antaa vapaat kädet Lornassakin mulkvistin rooliin päässeelle Hal Hopperille olla vielä julmempi, sikailevampi ja äkkiväärempi, mikä näyttää herralle sopivan. Köyhän etelän syntiinlankeemuksen ja ihmisen pikkumaisuuden kuvaus on Lornaa hiotumpi kokonaisuus ja sisältää reippaasti muistettavampia hahmoja, parhaina esimerkkeinä Hopperin Lutherin lisäksi todella vainottavaa käkätystä päästelevä Princess Livingstonin Maggie Marie ja kuuromykkää neitokaista esittävä Rena Horten. Tarinassakin on enemmän jännitteitä ja kierroksia pitkin matkaa sähköiseen loppuun asti, ainoastaan lievä toiston kautta saavutettava turruttavuus alkaa painaa simmua matkan varrella. Ripaus sosiaalista kommentaaria taustalle, ja tässähän on peräti yksi perinteisesti ehjimmistä Meyer-elokuvista, uskaltaisin jopa sanoa yksi parhaista. Russ-sedältä irtosi paljon repäisevämpää ja sitä kautta historian lehdille enemmän syystä jäävää tavaraa myöhemmin, mutta tyylillisesti Mudhoney antaa miehen ilmaisusta hyvän kuvan ja on samalla helposti lähestyttävämpää Meyeria.



100. Love Actually (Richard Curtis, 2003)

Romanttinen komedia, tuo pääasiassa vastenmielinen elokuvan alalaji. Pari positiivista yllätystäkin on vuosien varrella kävellyt vastaan, ja tähän kaanoniin liittyi Love Actually. Hyvin erilaisia rakkauksia ja rakkaustarinoita seurataan kuukauden ajan ennen joulua aina jouluun asti: osa päättyy onnellisesti, osa tavallaan, osa ei. Hommassa on samaa lentoa ja osuvaa sanailua kuin Four Weddings and a Funeralissa; tämä yhdistettynä pätevään castingiin ja hyvin vedettyihin rooleihin vievät homman maaliin liehuvin lipuin. Jos täysin objektiivisesti ajatellaan, loppua kohden sokerointi alkaa muuttua astetta liian äiteläksi, eikä elokuva kerro mitään uutta tai mullistavaa, uudella tai mullistavalla tavalla. Mutta perhana, romantikko minussa saatiin niin hyvälle tuulelle ja lämpimälle mielelle, että aivan sama. Uskaltaa tätä suositella, etenkin jonkun erityisen tärkeän kanssa katsottavaksi.



101. American Graffiti (George Lucas, 1973)

Uusintakatselu. Umpisukelluksissa nostalgiassa ja nuoruusmuisteloissa norppana sukkuloiva Lucasin varhaisohjaus ei lähde meikäläisellä sellaiseen lentoon kuin se tuntuu lähes kritiikittä lähtevän niillä jotka ovat olleet 60- ja 70-luvulla nuoria. Ajankuvaa pikukaupungin kaduilla kruisailusta, mimmien skotaamisen ikuisesta vaikeudesta, nuoruuden unelmista ja peloista, tavallisten teinareiden tavallisista ongelmista aikuisuuden kynnyksellä, kaikki yhteen maagiseen yöhön ja ikäänkuin siirtymisriittiin tiivistettynä on tallennettu kevyen humoristisella, suloisenkarhealla ja enemmänkin kuin vähän kaihoisalla otteella. Tämä ei ole välttämättä mikään ääneennauratuskomedia, vaikka matkan varrella hauskoja hetkiä on. Porukka vetää hyvin ja parhaimmillaan erinomaisesti, mutta meikäläistä häiritsee suunnattomasti tavallaan pikkuseikka, kun suurin osa naamoista näyttää yksinkertaisesti rajusti yli-ikäiseltä rooliinsa. Amerikkalaisena voisin diggailla kokonaisuudesta enemmänkin – nyt diggailin enimäkseen musasta ja autoista, aikansa jengiläisistä ja nuoresta Richard Dreyfussista, vaikkei äijä tarpeeksi nuori rooliinsa ollutkaan.

Highlander – kuolematon – Director's Cut *½

Halusinkin nähdä tämän mutta oli kyllä outo leffa. Ei kyllä minkäänlaista kokonaisuutta syntynyt, Lambertin olemattomat näyttelykyvyt, köyhät miekkailukohtaukset, täysin turha poliisisivujuoni, tylsät ja pitkästyttävät Skotlanti-jaksot, blaah... Loppujen lopuksi leffa jätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia ja piti kyllä ihmetellä miksi edes katson sitä. 80-luvun fiiliksestä, mahtavista katujaksoista, Queenin musista ja Roxanne Hartista plussaa. Piti kyllä ihmetellä miten Connery ja Queen on saatu huijattua tähän.



Highlander II – paluu – Renegade Version *½

Plussat MTV3:n ilmeisen nopealle reagoinnille, kun esittävät heti TV5:n ykkösosan jälkeen kaksi jatko-osaa. Ihme kyllä tämä elokuva tuntuu paremmalta kokonaisuutena mutta juoni nyt on mitä on... Hauskaa oli jopa edellistä nopeampi naisen lankeaminen Highlanderille, jonka ei näköjään tarvitse kuin olla paikalla sitä varten. Uskomatonta myös, miten Connery on toista kertaa saatu raahattua mukaan. Pari hyvää kohtausta löytyi mutta muuten kärsii vähän samoista ongelmista kuin RoboCop 2, tuntui lasten elokuvalta jossa pudotellaan päitä ja välillä kiroillaan jopa huvittavan paljon. Nyt sentään annettiin jotain vastauksia mutta oliko ne niitä mitä haluttiin... Harmi, että nyt selvästi kuvataan jossain studion parkkipaikalla ja kaikki laajuus on kadonnut. Viisaasti tästä versiosta on kuitenkin wikin mukaan poistettu alieniviittaukset mutta Zeist-planeetta oli jostain ilmestynyt tekstityksiin.

Saapa nähdä millainen kolmas osa on ensi viikolla...



Black Dynamite – yhden miehen armeija **+

Ihan kiva, ei suuntaan tai toiseen säväyttänyt.

Pakko vaan nopeasti listata noin viimeisen kuukauden aikana katsotut elokuvat, jos vaikka muistaisi edes osan.

DVD:



Valley of Wolves: Gladio



Sarjan toinen osa ja selkeästi paskin, ei ykkösen kaltaista WTF-camp- hauskaa, eikä kolmosen kaltaista nerokasta tykitystä. Aineksia olisi voinut olla vaikka mihin. Erittäin salaisen palvelun mies jää kiinni ja kertaa takaumin uraansa erikoisryhmä Gladion palveluksessa. Näyttelysuoritukset ovat kankeita ja juoni väärällä tavalla pöljä.



Red Sands



Mielenkiintoinen yritys tuoda riivaaja/kummitustarina Irakin sodan tunnelmiin. Joukko pöljiä jenkkisolttuja joutuu hiekkamyrskyn eristämäksi ja ikivanha riivaaja haastaa vittupäät kilpasille. Toteutuksessa on paljon hyvää ja perusidis on myös kohtuullinen, valitettavasti kököt efektit viedät puhdin aidosti karmivilta kohtauksilta. Pienellä petraamisella tästä olisi tullut miniklassikko.



Digiboksi:



Conviction



Epäonnistunut oikeussalidraama. Perustuu tositapaukseen.



Wild Thing



Kaikkea sitä tv:stä tuleekin. Ranskalaisen "musadiggarin" katsaus vaarallisen rockin historiaan kärsii tekijänsä kädettömyydestä. Erityisesti ärsyttää toteutuksen päiväkirjamaisuus, samalla kun kameran eteen on haalittu vähän kestä sattuu. Melkoinen sillisalaatti ilman minkäänlaista uutisarvoa.



Rotuerottelun perintö



Suomen-amerikkalaisen Joe Davidovin dokumentti afroamerikkalaisuuden tilasta vuonna 2011 on vähän kuin katsoisi The Wiren jaksoa. Murheellinen noidankehä vainoaa köyhiä mustia. Kotikutoisen oloinen dokumentti ei välttämättä tarjoa mitää mullistavaa uutta, mutta se on hyvä muistutus siitä, miten taitamaton politiikka ajaa suuren osan väestöstä tilaan, jossa heistä on hyötyä vain turvallisuussektorille.



Giallo



Positiivisen vähän paska uus-Argento. Brody pallinaamailee roolinsa läpi huvittavalla tavalla, mutta ihan nasta genren aikalaispainos 70-luvun henkeen. Yllättävän isolla massilla tämä on tehty ja ihan scorekin sävelletty.

Mervyn LeRoy :

Little Caesar (1931) ***

Yksi ensimmäisistä klassisista gangsterielokuvista. Pääosassa Edward G. Robinson. Mielestäni heikompi (lue tönkömpi) kokonaisuus kuin esim. saman aikakauden klassikot Public Enemy ja Scarface. Mutta kyllä Robinson vetää pääosan mielestäni ns. oikealla asenteella.



Roman Polanski : Frantic (1988) ****

Olen onnistunut missaamaan Franticin tähän päivään asti, vaikka tulihan tämä tv:stäkin johonkin aikaan varsin tiheään. Kai sitä jotenkin alitajuisesti piti tätä Polanskin heikoimpiin elokuviin kuuluvana, mikä ei pidä paikkaansa. Frantic on hyvä, hieman Hitchcockin elokuvia muistuttava kokonaisuus, jossa Harrison Fordin esittämä Amerikkalainen lääkäri hukkaa Ranskanreissulla vaimonsa. Ilmenee että vaimo on kidnapattu mutta kenen / keiden toimesta, miksi ja minne. Elokuva lähtee käyntiin hitaasti mutta on lopulta viihdyttävä ja jännittävä paketti. Emmanuelle Seigner tarjoaa silmäkarkkia.



William A. Wellman : Yellow Sky (1948) ***½

83.

Funny Face **½

Audrey Hepburnin ja Fred Astairen tanssi-musikaali. Todella epätasainen ja yllättäen elokuvan kompastuskivi on juuri tanssikohtaukset, jotka yrittävät välillä olla turhankin moderneja ja uudistushaluisia ollen lopulta vähän noloja ja vaivaannuttavia. Erityisesti mieleen tulee boheemiin baariin sijoittuva piinaava tanssi.



84. My Fair Lady ****

Yllätti positiivisesti. En ollut aiemmin edes tietoinen mistä My Fair Lady kertoo mutta tämä osoittautui todella hauskaksi ja hyväksi musikaaliksi. Audrey on tässä hauskimmillaan ja valloittavimmillaan, Rex Harrisonin tehdessä hienon (ja Oscarin arvoisen) roolin sovinistisena fonetiikan professorina. Erityisesti Why Can't the English? esitys aiheutti erityistä mielihyvää ja tulee vastedes aina mieleen kun kuuntelee jotain kammottavaa brittimongerrusta elokuvissa.



85. Roman Holiday ***

Ihan ok mainosfilmi Rooman nähtävyyksistä. Gregory Peck ei oikein sovi romanttiseen päärooliin ja helpompi onkin kuvitella tähän roolista kieltäytynyt Cary Grant, joka olisi parantanut filmia roimasti.



86. Executive Action ****

Huikea pikkuklassikko tarttui Anttilan alennusmyynneistä 2€ hintalapun myötä. Erinomainen "mitä jos" selitys yhdelle 1900-luvun kuuluisimmista salamurhista. Sopii hyvin Oliver Stonen JFK:n rinnalle eikä häviä vakuuttavuudessaan oikeastaan yhtään Stonen järkäleelle.



87. Twilight – Breaking Dawn: Part 1 **½

Kyllä tämän vaivattomasti loppuun saakka katsoi mutta jos tätä tarkastelee elokuvasarjan neljäntenä osana, alkaa pikku asiat tökkimään paljon. Kirsten Steward ei edelleenkään osaa näytellä, sivuosissa on edelleen ne toimivimmat roolisuoritukset. Periaatteessa tämä voisi olla tämän sarjan eheimpiä elokuvia mutta ensimmäinen osa on silti yksinkertaisuudessaan parempaa elokuvaa.



88. Election ****

Alexander Paynen hieno elokuva joka on täynnä hahmoja joita rakastaa vihata ja toisin päin. Reese Witherspoon on tässä todella symppis ärsyttävässä roolissa, mutta en muistanut tämän olleen näinkin kipeä teemoiltaan.



89. Drive ****½

Toimii Blu-Raylta yhtä hienosti kuin teatterissa. Tunnelmaltaan erinomainen. Niitä harvoja elokuvia jotka tekisi mieli katsoa uudestaan heti lopputekstien alkaessa pyörimään.



90. Sabrina ****

Hieno Hepburn/Wilder komedia. Toi mieleen tyyliltään toisen Wilder-klassikon Seven Year Itchin. Aluksi mietitytti miten Bogie suoriutuu romanttisesta roolista Audrey Hepburnin vastaparina mutta ikäeroa ei edes huomaa.

34. Weir:

Huviretki hirttopaikalle (Picnic at Hanging Rock, 1975) [bd] ***½

Koulutytöt katoavat huviretkellä Australiassa vuonna 1900 ja sitten ihmetellään mitäs kävikään. Kaunis ja mystinen, kyllä kyllä, ja hieno tunnelma. Ei nyt vaan aivan tarpeeksi kompensoimaan tarinan puutetta mestariteokseksi asti. Sen verran hyvä kuitenkin, että aikomuksena tutustua UK blu-rayn ekstramateriaaliin ja mahdollisesti jättää julkaisu jopa hyllyyn uusintakatselua odottamaan.



35. Jankeri: Pussikaljaelokuva (2011) [hd-digivuokraus] *½

No voi vittu. Kirjakaan ei ole kovin hyvä, mutta elokuvaversio vasta onkin tylsä ja vailla kohokohtia. Kohtaukset tuntuvat jatkuvan pienen ikuisuuden. Nikkilä ärsyttää aina silloinkin kun näyttelee hyvin. Ehkä tästä voisi saada jotain Kallio-nostalgiakicksejä 20 vuoden päästä.



36. Bondarchuk: Sota ja rauha (Voyna i mir, 1967) [70mm] ***½

Draama ja filosofia jää massiivisesta kestosta huolimatta ohueksi, mutta jumalauta mitkä sota- ja tuhokohtaukset! Saavutus jo sinänsä, ettei 400+ minuutin perseen puudutus Rexin penkillä tuntunut turhauttavalta. En ole ihan varma mitä alkupuheenvuorossa sanottiin, mutta toivottavasti Liekehtivän taivaan alla, josta alussa esitettiin 70 mm traileri, saa myös vastaavan näytöksen. Formaatista en tosin en ollut kovin syvästi vakuuttunut; näytti suurimman osan aikaa vain ehkä vähän tavallista paremmalta 35 mm filmiltä.



37. Klimov: Tule ja katso (Idi i smotri, 1985) [dvd] ****+

Sodan ja rauhan imussa sain viimein katsottua tämän neuvostoklassikon. Tuntui kestonsa puolestaan suorastaan välipalamaiselta edelliseen verrattuna, mutta sisällöltään sitten sitäkin raskaammalta. Monet jaksot paloivat verkkokalvoille loppuelämäksi, "suosikkina" Florian ja Glashan vierailu Florian autioituneessa kotikylässä ja etenkin se juoksumatka sieltä pois... Kravchenko on täysin ilmiömäinen löytö pääosaan. Pitää yrittää nähdä seuraavassa KAVA:n näytöksessä, toiminee filmiltä vielä intensiivisemmin (ilahduttavasti kirjastosta löytyi RusCiCon [suomeksi tekstittämätön] tupla-dvd, joka on ok mutta aika rakeinen).



Lisäksi yritin pitkäperjantaina katsoa Gibsonin Jeesus-elokuvaa, mutta en ehtinyt. Ehkä ensi vuonna...

Spiritual Boxer ( 11.4.2012 14:09)

34. Weir: Huviretki hirttopaikalle (Picnic at Hanging Rock, 1975) [bd] ***½

Koulutytöt katoavat huviretkellä Australiassa vuonna 1900 ja sitten ihmetellään mitäs kävikään. Kaunis ja mystinen, kyllä kyllä, ja hieno tunnelma. Ei nyt vaan aivan tarpeeksi kompensoimaan tarinan puutetta mestariteokseksi asti. Sen verran hyvä kuitenkin, että aikomuksena tutustua UK blu-rayn ekstramateriaaliin ja mahdollisesti jättää julkaisu jopa hyllyyn uusintakatselua odottamaan.

Itselläni oli kovin samat fiilikset kun aikanaan näin tämän ensi kertaa. Väitän että kannattaa jättää hautumaan uusille kirroksille, meikäläiselle tämä on antanut paljonkin lisää uusintojen myötä ja tälle vuodelle on aikataulutettu uusintakierros, ensimmäistä kertaa DVD:ltä.

Steve McQueen:

Shame (2011) ***½

Tämä on hieman kuin Drive, mutta autoilun tilalla on aggressiivinen Sex Drive. Tyylikäs ja etenkin yöjaksoissaan tunnelmoiva NY-elokuva. Japsiprintissä iski ikävästi silmiin optinen sensuuri – luulin, ettei tätä enää harrastettaisi muun kuin aikuisviihteen parissa. Esim. Takashi Ishii esittelee kyllä tätä nykyä karvoitusta (ei omaansa) varsin innokkaasti elokuvissaan ilman sensuuria. Shamen kohdalla vaikuttaa tosin sensorikin laittaneen soppaan oman mausteensa: Carey Mulligan on sensuroimaton, samoin kuin Fassbender ensimmäistä kertaa munasillaan heiluessaan. Muut kohdat on sumutettu. Joku elokuvan sivistysvaltiossa nähnyt voisi kertoa ovatko muut alaston/seksikohtaukset graafisempia kuin Mulliganin suihkukohtaus?

41.

The Lost (dvd) ***½ Shockyn vinkistä tuli ostettua Anttilasta tämäkin 2 eurolla. Lisävinkkinä olisi voinut mainita että pohjautuu Ketchumin kirjaan ja tuottajana on häärinyt Lucky McKee, olisi nostanut kiinnostusta. Eipä tosin ole jaksettu panostaa paljon koteloonkaan, etukannessa komeilee vaan leffan nimi ja ”perustuu tositapahtumiin”- teksti. Asiaan: Pikkukaupungin viilein jätkä Ray on täysin itsekeskeinen paskiainen, joka huvikseen ampuu kaksi tyttöä ja jostain syystä selviää siitä. Elokuva seuraa Rayn edesottamuksia 4 vuotta tapahtuman jälkeen, kun poliisia alkaa uudestaan kiinnostamaan murhat. Tosin murhatutkimukset jäävät hyvin pienelle huomiolle, lähinnä Ray sekoilee naisten ja huumeiden kanssa ja flippailee enemmän ja vähemmän ennen lopun lopullista showdownia. Elokuva alkaa todella hienosti, mutta ehkä olisi kaivannut vähän lisäkipinää melko pitkään keskivaiheeseen. Sivuhahmoja ilmestyy melkoinen nivaska mukaan, mutta useimman funktio elokuvassa jää vähän arvailujen varaan. Loppuun kyllä sitten on pistetty panoksia ihan kunnolla. Sanotaan että pienellä tiivistämisellä tämä olisi pieni helmi, vaikka hyvä tämä on näinkin. Alastomuutta on muuten yllättävän paljon, siitäkin pisteet!



42. Bay of Blood (dvd) ****½ Aukkojen paikkailua. No tämähän oli kyllä maineensa veroinen, suorastaan hämmästyttävä väkivalta-annos. Tyylikäs, sopivasti sekava mutta moneen aikalaiseensa verrattuna kuitenkin riittävän koherantti. Lopetus jätti vielä suun täysin auki, ei hitto!