Mitä elitisti-forumin väki katsoo 2012

064.

John Ford: She Wore a Yellow Ribbon (1949)

Custerin tappion jälkeisiin aikoihin sijoittuva ratsuväkiwestern, josta lisää klassisten westernien ketjussa.



065. Edwin S. Porter: The Great Train Robbery (1903)

The Movies Begin ‑boksiin tutustuminen toi esiin tämän westernin alkuhämäriin sijoittuvan elokuvan. Sujuvasti etenevä, hyvin kerrottu ja suoraviivainen tarina. En kauhistunut enää alkuperäisen yleisön tavoin kun roisto ampui "suoraan minua kohti", mutta toimi tämä silti.



066. Georges Méliès: Le voyage dans la lune (1902)

Ei dialogia, ei lähikuvia, ei liikkuvaa kameraa, mutta silti tällä varhaisella sci-fi teoksella on oma vangitseva vetovoimansa. Smashing Pumpkinsin video olikin uskollisempi tarinalle kuin olin tiennyt.



067. Matthew Vaughn: Kick-Ass (2010)

Alkoholipitoisen illan päätteeksi parin kaverin kanssa katsottuna tämä oli yllättävän viihdyttävä pläjäys. Pitänee palata aiheeseen vielä toistamiseen, kun arvostelukyky (ja arvostelija) ei ole niin epämääräisessä kunnossa.



068. George Mihalka: Bullet to Beijing (1995)

069. Douglas Jackson: Midnight in Saint Petersburg (1996)

Kaksi viimeistä Harry Palmer ‑elokuvaa, näistä enemmän Michael Cainen ketjussa.



070. Frank R. Strayer: The Monster Walks (1932)

Vanha patruuna on kuollut ja perintörahat polttelevat useammankin taloon saapuneen mielessä. Kuinka ollakaan ulkona on synkkä ja myrksyinen yö, talo on täynnä salakäytäviä ja lisäksi mukana on vielä ihka oikea apina! Tämä oli varmaan kuuminta shittiä 30-luvun alussa, mutta nyt The Monster Walks on lähinnä huvittavaa huttua.



071. Matthew Vaughn: X-Men: First Class (2011)

Esiosien ikävin puoli on se, että lopputuleman tahtoo tietää turhankin tarkasti. Olihan tämä upeaa ja näyttävää supersankarirymistelyä isolla vaihteella, mutta samalla myös hiukan tyhjyyttään kumisevaa. Michael Fassbenderin Magneto on toki uskottava, ja jopa Kevin Bacon menee roolissaan, mutta James McAvoy ei saa Xavierin roolista oikein mitään irti. Pettymys, vaikkakin jo ennakkoon odotettu sellainen.

Vähän laajempi leffaviikko pitkästä aikaa. Pari kertaa ehti leffaankin!

25. Lonesome Jim

Steve Buscemin mukava pikku-leffa. Loistava cast: Mark Boone Junior, Kevin Corrigan, Seymor Cassel. jne. jne.



26. Tropa De Elite

Väkevä ja väkivaltainen (puoliso surffasi netissä vieressä ja vilkaisi muutaman kerran... "täähän on ihan sairas"), mutta tarinaltaan hieman ohkainen katsaus brasiliaisen erikoisjoukon nihilistiseen arkipäivään. Rakenne ei täysin toimi: tarinan ollessa kiinnostavimmillaan, elokuva pysähtyy yhtäkkiä (ja aivan liian pitkäksi aikaa) kuvaamaan juonen kannalta tarpeetonta boot camppiä. Näyttelijät edustavat tyypillistä brassihosumista ja vaahtoamista.



27. Tropa De Elite 2

Tarina haahuilee enemmän kuin ekassa, mutta toisaalta juoni on kyllä monitahoisempi ja kiinnostavampi ulottaessaan tarkastelun koko mädän yhteiskunnan rakenteisiin, välttäen ekan elokuvan banaalin "köyhät kyykkyyn" ‑asenteen. Harmi kuitenkin että toimintakliimaksit tarinan kulminaatiopisteinä ovat turhan lyhyitä. Muuten kama on edellisestä osasta tuttua draction-huttua. Raivotaan ja ammutaan, tapellaan läheisten kanssa ja välillä pohditaan eettismoraalisia juttuja, mutta ei turhan syvällisesti.



Isoimmat ongelmat:





28. Bruno

Tämä olikin vielä näkemättä. Ja onhan herra Sacha Baron Cohen nero mieheksi. Sanalla sanoen gaynius! Enpä muista milloin viimeksi olisin näin paljon nauranut. Silti, elokuva ei ollutkaan pelkkä naurujuhla, vaan vakavammat sävyt tuntuvat kuset housussa nauramisen lomassa vieläkin pistävimmiltä: lapsiaan valokuviin manageroivat ahneet vanhemmat, jotka hyväksyvät vaikka palavan fosforin käsittelyn parivuotiaiilleen, äärimmäisen kuumottava haastattelutilanne Al Aqsan Marttyyrien (vai mikä se nyt oli) puhemiehen kanssa tai yber-pösilö häkkitappeluyleisö. Kokonaisuutena kenties jopa parempi elokuva kuin Borat.



29. The Descendents

Hyvä dramedia, jossa nenäliinojen ja ilonkyyneleiden tasapaino on aikalailla oikea. Mutta mutta. Clooney on parhaimmillaan vähän kepeämmissä rooleissa, eikä tässäkään herran skaala tunnu aivan riittävän. Kyyneleet eivät aina tunnu aidoilta. Mutta ei mies missään nimessä huono ole. Elokuvan muut näyttelijät ovat vain vähän parempia ja varsinkin skidit varastavat kohtaukset 6-0. Oscareita yöllä? Siinä ja siinä.



30. Näkemiin, Hollywood

2000-luvun Woodyn mukavaa perussettiä. Ei tätä huomenna enää muista, mutta ilokseen katsoin. Pari oivaltavaa elokuvaläppää, vaikkei kynä ihan terävimmillään ollut.

058.

Windtalkers ***½

Parempi kuin muistin mutta tämä ohjaajan versio sisälsi vähän liian katkonaista etenemistä. Erityisesti alun viidakkotaistelu oli vain sarja irrallisia taistelukohtauksia, eikä minkäänlaista rytmiä ollut mukana. Tai sitten se oli tarkoituskin, tiedä sitten. Nicholas Cagelta taas hienosti vedetty Cage-rooli.



059. Fortress ***

Hölmö mutta riittävän viihdyttävä. Lambertismia käytetään tässä tehokkaimmalla mahdollisella tavalla hra Lambertin ollessa aivokuollut ison osan elokuvasta.



060. Nausicaä of the Valley of the Wind ***½

Perus Ghibli-elokuva (tai ei varsinaisesti Ghibli-studion alainen vielä mutta kuitenkin) eli tasaisen hyvä alusta loppuun. Ei kuitenkaan niiden parhaimpien tasolle nouse. Luonnonsuojeluteema taas vahvasti mukana ja loppua kohden Ohmu-otukset lisäävät hienosti jännitystä.



061. Laputa – Castle in the Sky ****½

Tämä olikin yllätyksekseni yksi parhaimmista Ghibleistä. Lähes joka kohtauksessa on jotain uutta ihmeteltävää ja suuren seikkailun tuntu on jatkuvasti läsnä. Ei tätä turhaan kutsuta yhdeksi parhaimmista animaatioista.



062. Le mépris ****

Godardin elokuva miehestä, joka uudelleenkirjoittaa Fritz Langin elokuvaa samalla kun käy läpi suhdekriisiään. Täysin upeiden näyttelijöiden varassa etenevä hidas elokuva, joka on todella upeasti kuvattu. Fritz Langia oli mukava nähdä välillä kameran edessäkin. Studio Canalin Blu-ray oli erinomaista jälkeä.



063. L'année dernière à Marienbad ****½

Resnais'n tunnelmallinen elokuva parista, joka on tai ei ole tavannut aiemmin Marienbadissa. Ensimmäisenä tässäkin kiinnittää huomiota todella hienoon kuvaukseen. En väitä ymmärtäneeni elokuvaa ensimmäisellä katselulla kunnolla, mutta tunnelma vei mukanaan tehokkaasti erityisesti ihmispatsaita seuratessa. Pieni miinus tosin surkeasta urku-musiikista, joka kävi välillä sietämättömäksi. Studio Canalin Blu-ray jälleen upeaa katsottavaa.



Saksalaisten nahkahousuelokuvien sarja:

064. Semmel, Wurst und Birkenwasser aka Rakkaudesta hullaantuneet kylänmiehet **

065. Hurra... die deutsche Sex-Partei aka Eläköön saksalainen seksipuolue ***

066. Nackt und kess am Königssee aka Paljasta pintaa järvellä *½

067. Wo der Wildbach durch das Höschen rauscht aka Pormestarin salainen päiväkirja ***

068. Gaudi in der Lederhose aka Riemua nahkahousuissa ***½



Uni Media Film on kunnostautunut julkaisemalla baijerilaisia pikkutuhmia seksielokuvia DVD:llä. En juurikaan odottanut elokuvilta mutta pari hyvää yllättäjää joukossa oli, joskin tanskalaisten horoskooppi-elokuvien tasolle ei yltänyt kuin yksi. Semmel oli suht tylsä elokuva, joka muistutti toteutukseltaan Russ Meyerin Immoral Mr. Teasia. Alastomuutta kyllä oli mutta kaikki oli tehty niin innottomasti ettei katsomisessa oikein ollut mieltä. Sex-Partei taas oli jo reippaampaa menoa, ainakin Semmeliin verrattuna. Huumori toimii suht ok eikä vaatteet meinaa pysyä taaskaan saksattarien päällä. Königssee oli näistä selkeästi huonoin. Elokuva yrittää olla oikea komedia luottaen siihen, että skotin (jota esitti huonosti englantia puhuva saksalaisnäyttelijä) toilailut kylänraitilla olisi hauskaa katsottavaa. Ei ole. Itse asiaan ei päästä oikein missään vaiheessa ja elokuva alkaakin turhauttaa nopeasti. Wo der Wildbach oli taas roima parannus edelliseen, elokuvan koostuessa erillisistä pienoistarinoista pormestarin lesken käydessä läpi tämän päiväkirjasta toilailujaan. Alastomuutta on jälleen riittävästi ja elokuva on sujuvaa katsottavaa episodimaisuutensa vuoksi. Näistä viidestä se toiseksi katsottavin.

Lopuksi tulikin sitten se suurin yllättäjä, joka osoittautui näistä parhaimmaksi. Lederhosessa oli panostettu toteutukseen kunnolla ja alastomuuden lisäksi myös seksikohtauksiin oli nähty vaivaa. Lisäksi naispääosaan (kahden saksalaisteinin lisäksi) oli saatu kunnon rehevä baijerilaisrouva, joten saksalaistunnelma on taattu.



069. Murder on the Orient Express ***½

Laatunäyttelijöillä kyllästetty murhamysteeri Agatha Christien mukaan. Ahdas juna ei luo paljoa paikkoja Sydney Lumetille tyylitellä kuvallisesti mutta näyttelijät tekevät kyllä parastaan. Ainoastaan loppu aiheutti pettymyksen, joka ainakin minusta tuntui katsojan pettämiseltä eikä tuonut kunnollista tyydytystä lainkaan.



070. Dirty Diaries **

Ei tätä voi pettymykseksikään sanoa. Juuri sitä itseään mitä voi ruotsalaiselta feministipornolta odottaakin. Pari katsottavaa pätkää mutta muuten itse asia oli jäänyt itsetarkoituksellisen taiteilun jalkoihin. Ei kai feministitkään tällaista paskaa pornona katso?



071. Shame of the Jungle *

072. Missing Link *

073. Big-bang *

Pichan, kuka sitten lieneekään, sarja surkeita animaatioita. En voi kuvitella näiden naurattavan ketään eikä animaatiokaan ollut hyvää. Future Filmiltä hyvä että marginaalimpien elokuvien julkaisua on jatkettu, mutta paska on paskaa oli se kuinka harvinaista tahansa.

^ laitahan Murder in the Orient Expressin spoileri-tagit kuntoon.

31.

Miami Golem **

Mainettaan hitusen parempi scifi-kalkkuna.



32. Contamination ****

Kolmas katselu, mahtavaa viihdettä aina vaan.



33. Project Shadowchaser 3000 *1/2

Tappajakyborgista kertova elokuvasarja jatkuu avaruusaluksessa Alien-hengessä. Huono.



34. Shadowchaser: Gates of Time *1/2

Ja tässä ollaan Afrikassa (ilmeisesti) taas nykyajassa. Huono tämäkin.



35. Alien Blood Ei yhtään tähteä

36. Subterano **

Australialainen scifi-halpis, jossa parkkihalliin lukittu sekalainen seurakunta joutuu taistelemaan muotoaan muuttavia tappajaleluja vastaan. Kohtalainen kertakatselu krapulapäivälle.



37. The Shout ****

Hienosti näytelty ja ohjattu (tyyli muistutti vähän Nicolas Roegia) kauhudraama. Omaperäinen, tunnelmallinen ja hyytävä tavalla jota on hankala selittää.



38. The Triangle *

Hyödytön Bermudan kolmio ‑aiheinen tv-jännäri.



39. 2103: The Deadly Wake **

Fururistiseen rahtilaivaan sijoittuva sekavahko tieteishalpis. Jotain mielenkiintoisia juttuja, mutta kokonaisuus on kökkö.



40. I Spit on Your Grave (1978) ***1/2

Vihdoin nähty. Erittäin tehokas, etenkin ensimmäisellä puoliskollaan. Kosto-osuus on kuitenkin osittain puuduttava, ja nykysilmin katsottuna vähän laimeakin.



41. The Serpent's Egg **1/2

Ei huono, muttei varsinaisesti hyväkään. Raskassoutuinen kurjuuden kuvaus, joka ei juuri palkitse.



42. Hand of Death **

Brittiläinen kasari-slasherparodia. Hyvää gorea ja paikoitellen toimivaa huumoria. Tylsyys kuitenkin vaivaa.



43. From Beyond the Grave (1996) **

"Sähkötuolissa teloitettu murhaaja palaa kostamaan" ‑genren edustaja, tämä tosin on kauhun sijasta silkkaa non stop ‑toimintaa, valitettavasti äksöni käsittää lähinnä hylätyissä rakennuksissa juoksentelua. Juonenkäänteissä ei ole järjen hiventäkään.



44. Scrooged **1/2

Ihan viihdyttävä fantasiakomedia, kuten muistelinkin.



45. The Swarm ***1/2

Kalkkunaklassikko.



46. The Quatermass Xperiment ****

47. Quatermass 2 ***1/2

48. Quatermass and the Pit ****

53. Bringing Out the Dead (Martin Scorsese, 1999)

Uusinta, positiivinen sellainen. Herra ohjaajan omassa ketjussa tarkempaa ruodintaa.



54. Il boss (Fernando Di Leo, 1973)

Di Leon löyhän trilogian päätös oli erittäin tyly ja kylmämenoinen elokuva, mikä on sinänsä saavutus, aiempiakaan kun ei miksikään hyvä voittaa pahan ‑iltasaduiksi voi mitenkään laskea. Milanon sijasta riehutaan Palermossa, ja Sisilian mafia yhdistettynä tiiviisti aikansa politiikkaan ja korruptioon maalaa kuvaa rikollisuuden kokonaisuudesta paljon enemmän kuin aiempien osien hyvin henkilötasoinen lähestyminen. Siinä missä aiemmat kaksi (Milano calibro 9 ja La mala ordina) ovat mielestäni enemmän näyttelijä- tai päähenkilövetoisia, tässä itse tarina ja siinä esiintyvät hahmot ottavat vallan. Henry Silva vetää koko hoidon läpi näyttäen vittuuntuneelta, tosi vittuuntuneelta ja yhden hetken verran ylimielisen vittuuntuneelta, ja onnistuu siinä loistavasti, sekä ihailtavan puolelle menevän yksi-ilmeisen suorituksensa että sen kokonaisuuteen aikaansaaman lopputuloksen kannalta. Elokuva on täynnä ikäviä ihmisiä, opportunisteja, pohjasakkaa ja niljakkeita, joten jos katsomiskokemuksesi vatii onnistuakseen jonkun johon voi samaistua, se ei tule onnistumaan tämän elokuvan aikana. Meikäläiselle tämä oli toiminnalla ryyditetty hienon pseudotodellinen kuvaus 70-luvun Sisilian järjestäytyneestä rikollisuudesta, jota ei voi ottaa täysin vakavasti mutta joka maistui riittävän tuhkaiselle, ettei sitä voi tuosta vain karistaa harmittomana fantasiana pois mielestä. Mafioso on poliisi on poliitikko on susi.



55. Star Wars: Episode III – Revenge of the Sith (George Lucas, 2005)

No niin, viimeistä viedään prequel-trilogioista, ja tämä oli meikäläisen ensi kosketus ikinä tämän kolmikon päätösosaan. Kohut on kuultu, kuulemma paras kolmesta, ja mitä näitä nyt oli. Totuuden hetki, kuinka käy? Saako sarja arvokkaat hautajaiset? Kyllä ja ei.

Kevyesti, millä mittarilla tahansa tämä on prequeleista se paras ja eniten loppuun asti mietitty. Ainakin se oli ainoa jonka istuin läpi tuskailematta kuin parille juonelliselle tai esteettiselle ratkaisulle. (Lapsuksista ainakin nelikätinen jedirobotti, gyropyörä versus sisilisko ‑takaa-ajo ja koko wookie-planeetta tulevat heti mieleen esimerkkeinä. Ja pitikö se Lee hukata?) Hieman yllättäen Attack of the Clonesin tarinan lisäksi heikoin lenkki, Hayden Christensen petraa edelliseen osaan nähden; ei muovinaamasta näyttelijää ole vielä tehty, mutta sentään lärvi on vähän miehistynyt ja hahmoon on kirjoitettu kunnollista kehitystä.

Ketä tässä huijaamaan tai toisin uskottelemaan, tämä on cocktaakkeli eikä vakavasti otettava elokuva vakavine henkilöhahmoineen. Tärkein eli kevytscifi-eepos toimii ensimmäistä kertaa prequeleissa kunnolla, kun galaktista sotaa käydään eri planeettojen pinnalla ja lähiavaruudessa. Ylilyöntejä tapahtuu kun rapatessa roiskuu, mutta sentään tästä välittyy oikean kunnon seikkailun fiilis koko matkalla.

Sääli että Lucasin diesel tarvitsi yhden todella turhanpäiväisen ja yhden juuri ja juuri suosta ylös rämpivän elokuvan lämmitäkseen kunnolla: jos tämän laatuisella leffalla olisi avattu ja parannettu samaan tahtiin edetessä, esiosat olisivat saattaneet saada ansaitusti saman gloorian osakseen kuin ekat tähtien sodat. Jossittelua, jossittelua – vaan eipä jäänyt silkka paskan maku suuhun.



56. It's Alive (Larry Cohen, 1974)

On se taas myönnettävä Cohenin osaavan sekoilun aakkoset ja tekevän horjuvinkin jaloin mielenkiintoista jälkeä, loikkien todella pahojenkin juonellisten hetteikköjen ylitse uppoamatta. It's Alive elää ihan omassa pseudotodellisuudessaan, missä mitä käsittämättömimmät päätelmät tempaistaan hihasta tuosta vain ja saadaan vaikuttamaan ilmeisesti koko maailman kannalta täysin uskottavalta materiaalilta. Vaikea edes sanoa, onko Cohen tahallaan päätynyt näin mielettömiin ratkaisuihin kritisoidakseen jotain, vai onko kyseessä silmät päässä palavan maanikon luomisen vimma Ed Woodin tyyliin. Mutta lahjakas mies selvästi on – harva pystyisi toteuttamaan tarinaa vastasyntyneestä ihmissyöjämutanttivauvasta näin hienolla paatoksella ilman että vaikuttaisi aivan debiililtä tapaukselta. Cohenin rakkaus kauhuelokuviin ja kauhukulttuuriin yleensä paistaa kaikessa läpi, aina dialogin pätkistä ja henkilöiden nimistä erinomaiseen Herrmannin soundtrackiin joka toi mieleen takaumia Cape Fearin ja Psychon musiikeista. Hauskoja temaattisia painotuksia oman veren ja suvun rakkauteen, suorastaan kajahtaneita aatoksia ja toimivaa pienen budjetin venyttämistä: tästä on kiintoisat vintage-kauhut tehty.



57. Strange World of Coffin Joe (José Mojica Marins, 1968)

Marins-jännäilyä episodielokuvan merkeissä. Herra Taiteilijan omassa ketjussa lisää.



58. Harry Brown (Daniel Barber 2009)

Kovaa settiä, vaikka olisi voinut olla kiinnostavampi vähemmän osoittelevana. Koska Michael Caine oli päätähti ja The Man tässä skibaleessa, ruodittakoon loput herralle omistetussa ketjussa.

Mitä kaikkea sitä ehtiikään katsoa kun makaa kotosalla flunssan kourissa ainoana seuranaan elokuvakokoelma. No, ainakin DVD-painonhallinta tykkää tästä hyvää, kun saa tiputeltua nimiä listalta oikein urakalla...

072. Takeshi Kitano: Brother (2000)

Tästä tarinaa herra Kitanon omassa ketjussa.



073. Bennett Miller: Capote (2005)

Elokuva joka pyrkii pureutumaan niihin aikoihin ja tapahtumiin joiden myötä Truman Capote tuli kirjoittaneeksi kirjan In Cold Blood. Kyseinen kirja perustuu todellisiin tapahtumiin ja elokuvassa Capote matkaa paikan päälle tutkimaan kaikkea sitä mikä johti neljään raakaan ja aluksi selittämättömän tuntuiseen murhaan. Tutkimuksissaan kirjalija tulee vedetyksi mukaan tapahtumiin ja maailmoihin, jotka eivät olekaan ihan niin helppo pala purtavaksi. Jälkeenpäin on esitetty paljon spekulaatiota siitä, mitä itse asiassa oikein tapahtui ja mitä ei, mutta joka tapauksessa itse elokuva on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.



Philip Seymour Hoffman osaa tuoda Capoten ristiriitaiset ja hetkittäin jopa niljakkaat puolet taitavasti esiin ilman, että katsoja kuitenkaan lopulta kammoksuu näkemäänsä – ainakaan liiaksi. Capote oli nähtävästi oikeassakin elämässä samaan aikaan uskomattoman itsevarma sekä hämmästyttävän epävarma, mikä korostuu elokuvan viimeisen neljänneksen aikana jo ehkä liikaakin. Akatemian arvostamaa draamaahan tämä on isolla D:llä, mutta hienoa sellaista.



074. Joel Schumacher: The Number 23 (2007)

Mitä tässä oltaisiin kaivattu pahasti on visionäärinen ohjaaja, sekä upea ja kaikin puolin uskottava luonnenäyttelijä päärooliin. Ikävä kyllä Joel "Batmanin tappaja" Schumacher on lähinnä keskinkertainen toimintaohjaaja, eikä Jim "samat maneerit twistillä" Carrey istu oikein Walter Sparrow ressukan rikkinäiseen hahmoon. Seasta löytyy joitain toimivia kohtauksia ja ns. kirjamaailma näyttää kieltämättä hyvältä, mutta muuten kyseessä on aika turha tapaus. Eipä tarvitse katsoa toiste.



075. David R. Ellis: Cellular (2004)

Tavallaan kiinnostava ja vetävä elokuva, joka lähtee hyvin liikkeelle heti alusta. Cast on myös päällisin puolin kunnnossa, onhan mukana on Kim Basinger, Jason Statham ja jopa William H. Macy. Harmillisesti yhdessä merkittävässä pääroolissa on kuitenkin Chris Evans, joka on henkilökohtaisella inhokkilistallani erittäin korkealla. Puhdasta painonhallintaa.



076. Kathryn Bigelow: K-19: The Widowmaker (2002)

On vuosi 1961, kylmä sota on hyistä kuin Siperian aavoilta puhaltava talvituuli ja suurvallat ovat valmiita käymään toistensa kurkkuihin kiinni.



Neuvostoliitto näyttäytyy jälleen takapajuisena maana, jossa sataa lunta kymmenen kuukautta vuodessa ja jonka koko hallintojärjestelmä on niin totalitaarinen kuin mahdollista. Puolueen valta on tunnettavissa kaikkialla ja tärkeintä on saavuttaa asetetut tavoitteet, ihmishengistä välittämättä. Mikäli räikeimmän propagandan jättää sivuun, ovat herrat Harrison Ford ja Liam Neeson itselleen sopivissa rooleissa. Etenkin Ford yrmynä kapteenina on uskottava ja juuri sopivasti vituttava seurattava, kuten häikäilemättömien upseerien kuuluukin, on kyse sitten mistä laivastosta tahansa.



077. John Ford: Stagecoach (1939)

Tästä se alkoi, John Fordin ja John Waynen pitkä yhteinen taival siis. Enemmän tarinaa klassisten westernien puolella.



078. Clark Johnson: The Sentinel (2006)

Terrorismin peloissa pahiten kärvistelleen Yhdysvaltain tuntoja tämäkin elokuva kaiketi heijastelee. Tuntematon uhka painaa itsensä salaisen palvelun matalaksi ja mikä pahinta, myyrä tekee työtään omissa riveissä.



Michael Douglas tekee ihan pätevää työtä pääroolissa, samoin Kiefer Sutherland ja Kim Basinger. Lisäpisteet siitä että David "moukarimies" Rasche näyttelee presidenttiä, joka tuntuu olevan tuttuun tapaan hieman pihalla tilanteesta.

Edelleen kovin kovin hiljasta pitelee...

11- Bergman: Sasom i en spegel (Kuin kuvastimessa) (Through a Glass Darkly) (DVD), Tasokasta saaristoangstia ja jumalan hiljaisuutta. Sven Nykvistin kameratyo on aivan huikeaa. Tartanin kiekon ekstroissa oli joku tekstinpatka Bergmanilta joka ei itte tuntunu reittaavaan tata tuotosta kovin korkealle... ; ) ****



12- Dassin: Night and the City (DVD), Hieno noiri. Richard Widmarkin kiihkea tulkinta keskiossa tassa. En ihan yhdy kuitenkaan v. Baghin ylisanoihin Rikoksen hehkussa, asiapuolella taa nyt kuitenkin on sellanen kevyt mutta uskollinen referaatti Brechtin Kolmenpenninromaanista. Silti: ****



13- Curtiz: Casablanca (Leffassa), Ihan taydellinen edelleen. Joka kerta leffassa nautittuna aivan huikea kokemus. Ei ehka maailman kunnianhimoisin mestariteos, mutta omassa lajissaan karkea. *****



14- Siodmak: Cry of the City (DVD), Kiinnostava, hieman nihilistisvaritteinen noiri joka toimii Victor Maturen ja Richar Conten kissa ja hiirileikin varassa. Hyvaa katu-uskottavaa trenssitakki- meininkia. ****



15- Iguchi: Sukeban Boy (DVD), Hupaisa tyttokoulusekoilu. Eihan tallasta kamaa tuu koskaan katottua tarpeeksi. Tunnin kesto oli talle just passeli. Biker- isukki oli ehka tassa se paras hahmo. ***



Saiskohan seuraavat 5 listattua ennen Huhtikuuta...

Byron Haskin :

The Naked Jungle (1955) ***½

Viihdyttävä romanttinen viidakkoseikkailu, jossa taistellaan muurahaisia vastaan. Toimii varmaan parhaiten niille jotka diggaavat muutenkin vähän vanhemmista seikkailuelokuvista.



Florent-Emilio Siri : Hostage (2005) ***

Panttivanki- /toimintajännäri joka alkaa varsin tyylikkäästi. Sinänsä premissi on tutun kliseinen (kyttä mokaa pahasti, traumatisoituu ja saa siirron uuteen

pestiin), mutta kuvaus ja ohjaus toimivat elokuvan alussa jonkin aikaa varsin mallikkaasti. Jopa yllättävän hyvin. Loppua kohti kokonaisuus menee sitten valitettavasti

enemmän keskikastia kohti kun pahiskolmikko alkaa sekoilla. Bruce Willis pääosassa tuo elokuvalle kyllä plussaa.



Paul Nicholas : Chained Heat (1983) **

WIP-elokuvien "klassikko" mutta silti armottoman pitkäpiimäinen vaikka casting viliseekin b-elokuvista tuttuja naamoja. Listalta löytyvät mm. Linda Blair, Sybil Danning,

John Vernon, Henry Silva, Stella Stevens ja Tamara "Cleopatra Jones" Dobson. Ohjaus on niin kämäistä että ei voi kun valittaen todeta että elokuva on enemmän kuin

hukattu mahdollisuus. Vaikka periaatteessa elokuvassa tapahtuu kaiken aikaa (on tunkkaista väkivaltaa, vankilakorruptiota ja jonkin verran myös seksploitaatiota) niin silti elokuvan kesto tuntuu huomattavasti minuuttimääräänsä pidemmältä.

Helmikuu:

028. Possession (1981) *****

029. Blue Monkey (1987) **

030. Mandroid (1993) *

031. Deadly Friend (1986) **

032. Wo die grünen Ameisen träumen [Where the Green Ants Dream] (1985) ***

033. The White Diamond (2004) ***

034. Invisible: The Chronicles of Benjamin Knight [Mandroid 2] (1993) *

035. C.H.U.D. (1984) ***

036. Killer Workout [Aerobi-cide] (1986) *

037. 春光乍洩 [Happy Together] (1997) ****

038. The Ghost of Frankenstein (1942) **

039. 50/50 (2011) ***

040. Frankenstein Meets the Wolf Man (1943) **

041. House of Frankenstein (1944) **

042. Necropolis (1987) ***

043. Body Parts (1990) **

044. Brainscan (1994) **

045. Winterbeast (1991) ****

046. The Blood on Satan's Claw (1971) ***

047. The Mummy's Tomb (1942) *

048. The Asphyx (1973) **

049. The Body Snatcher (1945) ****

050. The Mummy's Ghost (1944) **

051. The Mummy's Curse (1944) *

052. The Adventures of Tintin [Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus] (2011) ***

053. The Invisible Woman [Näkymätön nainen] (1940) *

054. The Invisible Man's Revenge (1944) **

Tati: Jour de fête/Lystikäs kirjeenkantaja – pitääkö joku näitä Tatin "klassikkoja" todellakin hauskoina? Nyt on vain Trafic näkemättä eikä yksikään kyllä ole aiheuttanut juuri minkäänlaista huvitusta. Tosin Riviera pitäisi ehkä vielä uusia varmuuden vuoksi, kun katsomisesta on aikaa. Muulla tavalla (visuaalisesti, lavastuksellisesti jne.) leffat kieltämättä toki ovat ihan kiinnostavia. Tosin kirjeenkantaja ei siinäkään suhteessa. **



Carnahan: The Grey • positiivinen yllätys, varsin onnistunut miehinen erämaaseikkailu. Varmaankaan selviäminen Alaskan hyisessä maastossa ei ollut realistisinta kamaa mutta intensiivistä, jännittävää ja viihdyttävää katsottavaa. Neesonista on tänä löysäilijöiden aikakautena tulossa varteenotettava äijä-roolien esittäjä, kun Bronsonin sun muut ovat haudassa tai liian vanhoja. Toki leffan hahmot olivat sitä pakollista klisee-osastoa mutta niissäkin oli kuitenkin leffan aikana huomattavissa kehitystä. Kauniita maisemia ja kylmyys, lumimyrskyt ja viima saatiin hyvin tuotua jopa katsojan iholle. ****



Bava: Diabolik • toimiva, viihdyttävä, hauska ja visuaalista silmäniloa tarjoava mutta jotenkin poikkeuksellisen hyvä saatikka joku "maailman paras leffa"... tuskin. ***½



Wise: The Haunting – olisin halunnut pitää tästä enemmänkin. Pelottelukohtaukset olivat erittäin onnistuneita, koska pelottelu perustui ääniin, kuvakulmiin ja tunnelmaan. Tämä olisi varmasti nuorena nähtynä voinut jättää jonkinlaiset traumatkin, ainakin seuraavan yön unissa olisi leffa varmasti kummitellut. Koska nytkin onnistuttiin saamaan vilunväreitä aikaiseksi. Sitä jotenkin koko ajan odotti näkevänsä jossain jotain pelottavaa, kun paukuttelut ja muut epämääräiset äänet lähestyivät. Nyt tuohon seinään tulee varmaan joku karmea kuva jne. Käytävällä kävelee joku, toisessa huoneessa ääntelee jokin epämääräinen...Ja onneksi tällä kertaa luotettiin juuri siihen missä monet epäonnistuvat eli sitä pelottavampaa mitä vähemmän näytetään. Kummitustalo saatiin varjoilla ja valoilla ja vinoilla kuvakulmilla todella uhkaavaksi. Valitettavasti iso miinus tuli päähenkilöstä Eleanorista jota näytteli Julie Harris. Akka nousi ärsyttävimpien hahmojen listalle. Todella rasittava kitisijä ja kirkuja, jonka mielialavaihdokset kävivät todella hermostuttaviksi. Vaikka kuinka olisi henkisesti tasapainoton. Lisäksi hahmo sisäinen monologi oli todella nolostuttavaa kuunneltavaa. Muutenkin ehkä elokuvan kestosta olisi voinut hiukan nipistää, tosin se varmasti osittain johtui juuri rasittavan päähenkilön toilailuista. Taas nämä "maailman pelottavin elokuva"-puheet ovat liioiteltuja mutta parhaimmissa kohtauksissa elokuva onnistui kyllä oikeasti luomaan hyytävän tunnelman. ***

Humphrey Bogart ( 1.3.2012 14:22)

Tati: Jour de fête/Lystikäs kirjeenkantaja – pitääkö joku näitä Tatin "klassikkoja" todellakin hauskoina? Nyt on vain Trafic

Pienen vertaistukihetken aika, sillä huh: luojankiitos meitä on nyt ainakin kolme: sinä, minä ja yksi kaverini. Oltiin ihan äimänä ja aidosti huolissamme Playtimen ja Kirjeenkantajan katsomisen jälkeen, että mitähemmettiä, onko meissä jotain vikaa, miksi emme nauraneet, näitten piti olla hauskoja, olemmeko me tosikkoja, onko huumorintajumme ihan paska? Mitä ruudulla tapahtui, komediana mainostivat, ja korkeintaan hymynkaretta saimme!



Pitääkö Tateissa virittäytyä jollekin ihmeelliselle, hassunhauskalle ranskafiilikselle, jotta pystyisi saamaan niistä fiinin viehkoista hulluttelugageista jotain irki? Vai onko niissä vain jotain speciaalitasoja, jotka tajuaa vain, jos on nähnyt kaikki Peter von Panin tiilikivikirjoissaan mainostamat komediat, tai jos on vähintään 50 vuotta ikää?



Riemuloma Rivierallakin oli toki viehättävä teos, mutta enemmänkin tunnelman- ja ajankuvauksena: Monsieur Hulot'n näki vain jonkinlaisena sähläilevänä bonuksena(?) muuten tyylikkäässä kokonaisuudessa. Itse vaikutuin eniten siitä, miten noin kahdeksan tahdin mittainen musiikkiteema pystyi kantamaan kokonaisen elokuvan ajan.

Helmikuu:

La notte dei diavoli

‑ihan tunnelmallinen italokauhu, Gianni Garko pääosassa.



Kill Django, Kill First

‑Sergio Garronen harvemmin nähty spaguwestern, ei mikään yllättäjä vaan hyvinkin keskinkertainen



Witch's Hammer

‑tyly noitavainoelokuva. Hienoa mustavalkokuvausta ja synkkää tunnelmaa. Loppua kohden alkoi vaan puuduttaa kun ei juonessa enää mitään käänteitä tapahtunut.



City of Fear

‑halvalla ja nopeasti kuvattu film noir. Paljon kökköjä dialogikohtauksia mutta myös hienoja lähes dokumentaarisen oloisia ulkokuvauksia.



Sentinel

‑Mielenkiintoinen kauhuleffa hyvillä näyttelijöillä. Aika tuntemattomaksi jäänyt teos ilmeisesti vaikka mielestäni ihan yhtä hyvä kuin vaikkapa Manaaja.



Sissit

‑hyvä pienimuotoinen sotaleffa.



Reptile

‑Tämän olin halunnut nähdä jo siitä asti kun lapsena näin Noidan käsikirjassa kuvan tästä. Ei ollut kyllä ihan odotusten arvoinen, eli ei Hammerin parhaimmistoa.



Aavenainen

‑ihan hyvä film noir.



I'll Die for Vengeance

‑perus b-luokan spagu



New York Stories

‑episodielokuva. Ensimmäinen osio oli paras, tästä olisi voinut venyttää vaikka kokopitkänkin leffan. Coppolan pätkä oli niin kauheeta paskaa että oli pakko pikakelata ohi, Woody Allenin osa oli ihan hauska, toimi lyhärinä hyvin.



Robin Hood

‑Disneyn animaatio. Enpä ollut katsonut sitten lapsuuden. Eihän näistä voi olla pitämättä.



Puukenkäpuu

‑70-lukulaista neorealismia. Lähes eeppinen elokuva 1800-luvun työläisten arjesta. Harvassa elokuvassa on saatu aikaan näin realistinen tunnelma. Sitäkin enemmän harmitti pariin otteeseen taustalla näkyvät autot.



Soldier Blue

‑sekoitus aavikkoselviytymistä pienen romanssin kera ja veristä eksploitaatiota. Ei tätä voinut oikein tosissaan ottaa.



Hopeaa rajan takaa

‑Niin kuin tässä topicissa jo aiemmin mainittiinkin Spede on aina Spede leffasta riippumatta. Hyvä leffa.



Ukrainian Rhapsody

‑tarinaltaan hyvin perinteisen tylsä sotaromanssikuvaus mutta Parajanevilla on kyllä visuaalisuus hallussa. Kaukana ollaan silti vielä Color of the Pommegranatesin nerokkuudesta.



Winnetou I

Winnetou II

Treasure of Silver Lake

‑Saksalaisia Karl May westernejä, ihan hyvää viihdettä nämä on. Kaukana ollaan spagujen väkivaltaisuudesta joten näitä voisi katsella vaikka lastenkin kanssa.



Ihmismetsästys

‑natsivastainen trilleri Langilta, tuli seurattua vain sivusilmällä.



Käpy selän alla

‑Aivan mahtava elokuva. Kristiina Halkola ja Kirsti Wallasvaara on tässä kyllä niin kuumia kissoja että... Ei voi kun ihmetellä mitä helvettiä suomalaiselle elokuvalle on tapahtunut kun joskus on saatu aikaan tällaista.



Brüno

‑Ei niin hyvä kuin Borat mutta kyllähän tästäkin muutamat hyvät naurut ja myötähäpeän tunteet irtosi.



SS Experiment Love Camp

‑Nazi eksploitaatiota, paljon tissejä ja väkivaltaa ja "camp-huumoria".



I Will Walk Like a Crazy Horse

‑Olin joskus aiemmin jättänyt tämän kesken koska se oli mielestäni liian kuvottava. Pyh, hieno elokuvahan tämä on.



Le tue mani sul corpo

‑Mulla oli jostain syystä mielikuva että tämän pitäisi olla giallo. Tylsähköä italodraamaa.



One Dollar of Fire

‑spaghettiwestern hyvin perinteisellä sheriffi vs. rosvot juonella.





Uudelleenkatsotut:



Don't Turn the Other Cheek

‑Parempi kuin muistin, varsinkin kun tuli nähtyä pidempi Wild Eastin julkaisema versio. Liika komedia vaan pilaa tämän(kin) 70-luvun westernin.



God's Gun



Koyaanisqatsi



El Topo





29 elokuvaa. Tällä kertaa Suomi taisi viedä voiton, Käpy selän alla taisi olla paras uusista nähdyistä.

QCine ( 1.3.2012 15:03)

Humphrey Bogart ( 1.3.2012 14:22)

Tati: Jour de fête/Lystikäs kirjeenkantaja – pitääkö joku näitä Tatin "klassikkoja" todellakin hauskoina? Nyt on vain Trafic

Pienen vertaistukihetken aika, sillä huh: luojankiitos meitä on nyt ainakin kolme: sinä, minä ja yksi kaverini. Oltiin ihan äimänä ja aidosti huolissamme Playtimen ja Kirjeenkantajan katsomisen jälkeen, että mitähemmettiä, onko meissä jotain vikaa, miksi emme nauraneet, näitten piti olla hauskoja, olemmeko me tosikkoja, onko huumorintajumme ihan paska? Mitä ruudulla tapahtui, komediana mainostivat, ja korkeintaan hymynkaretta saimme!

Kyllä kait se jengi on vähemmistössä jotka näille oikeasti nauravat. (Ja tarkoitan juuri kunnollista ääneen nauramista, hirnumista vedet silmissä tyyliin Klovni, Borat, Bruno) enkä jotain hymps hymps hymähtelyä. En ole tainnut jaksaa katsoa yhtään Tatia loppuun asti. Tylsää kuin paahtoleipä ilman paahdinta ja voita.

QCine ( 1.3.2012 15:03)

Pitääkö Tateissa virittäytyä jollekin ihmeelliselle, hassunhauskalle ranskafiilikselle

Pitää.

onko niissä jotain speciaalitasoja

On.





Teddy Chan: Bodyguards and Assassins (2009) **

Falskia paatosta ja tylsää toimintaa.

Rajkumar Hirani: 3 Idiots (2009) **

Kiistatta hyvin kirjoitettu, näytelty ja ohjattu Bolly-komedia, josta yletön söpöily ja alleviivaava opettavaisuus tekevät kuitenkin työlästä katsottavaa.

Yves Boisset: Cran d'arrêt (1970) **

Virkaheitto lääkäri ja juoppo playboy tutkivat valokuvamallin oletettua itsemurhaa ei-niin-erikoisessa eurotrillerissä.

Duccio Tessari: Una farfalla con le ali insanguinate (1971) ***½

Nasevasti kerrottu murhamysteeri hyvällä loppuratkaisulla, mutta odotin että se kahvikuppisketsikin olisi ratkennut jollain tapaa.

N. Linguswamy: Vettai (2012) ***½

Erinomainen toimintakomedia Kollywoodista. Juuri näin pitää elokuvia tehdä.