Mitä elitisti-forumin väki katsoo 2012

George Pavlou:

Underworld (1985)

Clive Barkerin käsikirjoittama Underworld (tunnetaan myös Transmutationsina, suomivhs-nimi Angel Death – Valkoinen Lumi) ei todellakaan ole siitä parhaasta päästä Barkerin tuotoksista. Joku kahjo tiedemies tekee uutta huumetta, joka muuttaa käyttäjänsä yhtä lukuunottamatta viemärimutanteiksi. Ainoa aineen vaikutuksille immuuni ihminen on miljonäärien bordellissa työskentelevä Nicole, jonka mutantit kaappaavat. Bordellia / huumekauppaa hallinnoiva gangsteri palkkaa Nicolen entisen henkivartijan etsimään tätä. Tehtävään valittu häiskä on ryhtynyt kaidalle tielle ja vaatii melkoista suostuttelua, ennen kuin ottaa tehtävän vastaan. Tämän jälkeen juostaan ees taas ja vihjaillaan huumeen antavista telepaattisista kyvyistä Scannersin malliin, mutta kaikki mielenkiintoiset juonenkäänteet jäävät vihjailun tasolle. Tiukka yhden tähden ajanhaaskuu, joka tuli katsottua vain Barkerin osallisuuden vuoksi. VHS:n kansissa leffaa verrataan useampaan otteeseen Kellopeli Appelsiiniin ja takakannessa on pari action-kuvaa, jotka eivät ole tästä elokuvasta (räjähtävä rekka putoaa jyrkänteeltä ja joku kiipeää jonkin sortin tankin päältä helikopterin kyytiin).

Clint Eastwood :

The Gauntlet (1977) ***

Clint Eastwoodin esittämän poliisin on kuljetettava naispuolinen avaintodistaja Las Vegasista Phoenixiin. Kapuloita rattaisiin viskovat korruptoituneet virkamiehet jotka toimivat poliisilaitoksen sisältä käsin ja haluavat sekä poliisin että todistajan hengiltä. Clint tekee roolin pitkälti tutuilla maneereillaan, joissa ei sinänsä ole mitään valittamista. Tarina ja käänteet eivät välttämättä ole aina sieltä realistisimmasta päästä, mutta elokuvan ansiot ovatkin viihdyttävyydessä. Juuri oikeanlainen kesäelokuva.



Robin Hardy : The Wicker Tree (2010) **

Yllättävän kehno jatko-osa Wicker Manille. Yllättävintä miten Hardy on mennyt tekemään tästä niin tuskastuttavan pinnallisen kokonaisuuden ilman alkuperäisen kuumotusta. Tällaista jälkeä voisi odottaa enemmän joltain nuorelta ohjaajalta joka olisi kämmännyt hienon alkuperäisidean.

ierikho ( 29.7.2012 17:04)

George Pavlou: Underworld (1985)

Clive Barkerin käsikirjoittama Underworld (tunnetaan myös Transmutationsina, suomivhs-nimi Angel Death – Valkoinen Lumi) ei todellakaan ole siitä parhaasta päästä Barkerin tuotoksista. Joku kahjo tiedemies tekee uutta huumetta, joka muuttaa käyttäjänsä yhtä lukuunottamatta viemärimutanteiksi. Ainoa aineen vaikutuksille immuuni ihminen on miljonäärien bordellissa työskentelevä Nicole, jonka mutantit kaappaavat. Bordellia / huumekauppaa hallinnoiva gangsteri palkkaa Nicolen entisen henkivartijan etsimään tätä. Tehtävään valittu häiskä on ryhtynyt kaidalle tielle ja vaatii melkoista suostuttelua, ennen kuin ottaa tehtävän vastaan. Tämän jälkeen juostaan ees taas ja vihjaillaan huumeen antavista telepaattisista kyvyistä Scannersin malliin, mutta kaikki mielenkiintoiset juonenkäänteet jäävät vihjailun tasolle. Tiukka yhden tähden ajanhaaskuu, joka tuli katsottua vain Barkerin osallisuuden vuoksi. VHS:n kansissa leffaa verrataan useampaan otteeseen Kellopeli Appelsiiniin ja takakannessa on pari action-kuvaa, jotka eivät ole tästä elokuvasta (räjähtävä rekka putoaa jyrkänteeltä ja joku kiipeää jonkin sortin tankin päältä helikopterin kyytiin).

Jep, katsoin tämän about 3 vuotta sitten ja taisi olla sinä vuonna katsomistani elokuvista huonoin. Kiertäkää kaukaa.

217. Bio-Zombie (Wilson Yip, 1998)

Halpaa mutta mutkatonta ja ihan kivaa perseilyä – tarkempaa tuntemusta tuoreeltaan katsottujen aasialaisten elokuvien ketjussa.



218. Kovasikajuttu (Jukka Kärkkäinen & Jani-Petteri Passi, 2012)

Tästä on miettinyt sanottavaa pitemmänkin aikaa, mutta ei keksi mitänä järkevää. Lukekaa Tohkan arvostelu, siinä kiteytetään kaikki olennainen ja sanotaan asita niin kuin ne on. Tämä on yksi niitä leffoja joita suosittelee varauksetta kaikille ikään, sukupuoleen ja kiinnostuksen kohteisiin katsomatta. Tehokas, hauska ja koskettava dokumentti – paino sanalla dokumentti.



219. Brain Damage (Frank Henenlotter, 1988)

Herra Henenlotterin ketjussa tarkempi miniarvio tästä aiemmin väliin jääneestä Henenlotterista.



220. Predator 2 (Stephen Hopkins, 1990)

Onhan se nyt selvää ettei ole alkuperäisen nietzscheläisen survivalismijulistuksen voittanutta, mutta ihan kelpo jatko-osa tästäkin aikanaan tuli ja sen jaksaa katsoa irvistelemättä vieläkin, huolimatta siitä että penskana tuli tämäkin kassulta kulutettua melko puhkinaiseen kuntoon. Rutiinimainen ohjaus saa veikeää meininkiä taas yhdestä dystooppisesta lähitulevaisuudesta, sympaattisesta ja vähemmän sankarilliseen muottiin mätkäistystä Danny Gloverista ja asfalttiviidakon survivalismista jengisodan keskellä. Rastafari-jengiläisten lisäksi itse nimikkopeto kekseliäine aseistuksineen ovat leffan parasta antia, kun taas hallituksen joukkojen puuttuessa "kekseliäin" toimin ihmismetsästykseen homma lipsuu vaarallisesti campin puolelle.



221. SS Camp 5: Women's Hell (Sergio Garrone, 1977)

Varmasti väsynein ja munattomin natsiploitaatio mikä on silmieni eteen osunut. Erotiikassaan tuskastuttavan mauton ja naurettava, sadismissaan silkkaa pelleilyä, puitteissaan silkkaa halpahallikamaa. Touhu on toteutettu pitkälti samoista paloista ja samoilla näyttelijöillä kuin Garronen SS Experiment Love Camp, joka sekin kaikessa köyhyydessään on taideteos tähän möykkyyn verrattuna. Kai näillä oli olevinaan ainakin paperilla joku muukin jatkumoyhteys, ainakin markkinointimielessä? En muista, en välitä. Täällä ei ole mitään nähtävää.



222. Forced Entry (Shaun Costello, 1973)

Roughies-genrellä on näemmä omakin ketjunsa – tilittelen tästä tuntoja hieman sinne.



223. A Bullet for the General (Damiano Damiani, 1966)

Vanha tuttu uusiksi DVD:ltä, pitkästä pitkästä aikaa... Bullet for the General on vuosien varrella säilyttänyt hyvin rehevän seikkailullisen otteensa, korostamattoman mutta lähes alati läsnä olevan koomisen pohjavireensä ja rehdin vasemmistolaisen näkemyksensä. Gian Maria Volonte on elämänsä vedossa rähjäisenä rajarosvo-antisankari El Chunchona, jonka tavat ovat ryöttäiset ja sydän kultaa, elämää isompi epätäydellinen mies pienen ihmisen puolella. Suosisin ehkä hivenen tiiviimpää ilmaisua, kun välillä tuntuu että kunnianhimo ylittää hieman käsissä oelvat elementit, mutta jotkut tarinat tarvitsevat aikaa kertomiseen, ja nyt saatiin ainakin mukavaa kehityskaarta aikaiseksi.

Tästä himottaisi saada italiankielinen versio kätösiin. Mahtaako olla kova homma? Dynamita!!!



224. Body Double (Brian De Palma, 1984)

Niin Hitchcockia, niin Hitchcockia... tietenkin De Palman omalla twistillä, mutta silti, mestarin haamu kummittelee lähes joka nurkassa. Täytyy myös sanoa ettei tämä ole niitä elokuvia jotka hyötyvät useammasta katselukerrasta, joka kierros (olisikohan tämä ollut kaiken kaikkiaan kolmas elämäni aikana) on iskenyt hieman laimeammin. Mutta ei huono, ei huono. Joku tässä pitää otteessaan ja saa seuraamaan loppuun asti. Tirkistelyn teema? Trippailevat klubisessiot? Frankie Goes to Hollywood? Elokuva elokuvan sisässä ‑herkut? Ylilyönnit? Siinä kai tärkeimmät koukut.



225. The Beast of War (Kevin Reynolds, 1988)

Kylmän sodan jälkimainingeissa Neuvostoliiton ja Afganistanin välinen sota pääsi palvelemaan ainakin tämän elokuvan verran propagandan, viihteen ja sodanvastaisen(kin) sanoman tarkoituksia. Kissa ja hiiri ‑leikki afgaanisissien ja tankkimiehistön välillä jylhissä vuoristomaisemissa ja etäännyttävissä kasarisynauilutuksissa marinoituna on jännittävää ja tunnelmallista seurattavaa, ja onpa sekaan eksynyt mukiinmenevästi melko alleviivaamatonta sanottavaakin. Tämä iski penskanakin varsin tehokkaasti vuokra-VHS:ltä, vuosien jälkeen uusintana tehot oikeastaan syvenivät hihaan tartuessa muutakin kuin jännää sotaräimintää.

75.

Crash and burn

hirveätä paskaa mutta viihdytti.



76. Batman 2012

Kesän toimintakomediahitin suurin ongelma: "Enkö mä ole nähnyt tämän jo aikaisemmin" ‑fiilis läpi koko elokuvan. Mutta sinänsä aika suoraviivaista mättöä ja mikäs siinä, en valita, toiminta on hyvää ja pitää näpeissään. Bateman on hyvä Bruce Wayne, mutta Batmaniin hän ei saa oikein mitään imua. Kaavun sisässä voisi olla kuka tahansa, ehkä onkin, kuka tietää. Banen näyttelijä tekee vastaavan roolin luokkaa paremmin. Näyttelee hyvin pelkillä silmillään ja eleillään. Kissanainen on hyvä, Oldman käy tällä kertaa kävelemässä läpi tällaisen roolin.



Jos toiminta olikin mutkatonta viihdyttävää, niin se draamapuoli oli kehnoa, mutta onneksi sentään viihdyttävällä tavalla. Ei voi mitään, mutta kyllä tässä tuli naurettua aika paljon ja paikoissa joita ei ollut tarkoitettu sitä varten. Esim. Alfredin vaivaannuttavan nolot monologit ja kornit ihmissuhdekuviot. Enkä suinkaan ollut ainut hirnuja näissä kohtauksissa. "Huumorittomaksi ja synkäksi toimintaelokuvaksi" tuli naurettua siis ihmeellisen paljon. Eli älkää uskoko niitä jotka sanovat tätä jotenkin synkäksi. Ei ole. Synkkkää tässä on se että herra Batman seisoo koko ajan pää kallellaan, kuin Harri Kirvesniemi. Mikäköhän idea siinäkin on? Näyttää ihan oikeasti aika hoopolta aina kun Batman mutisee pehmeitä pää vinossa.



77. District 9

Tuli vihdoin tämäkin nähtyä. Hyvä oli.

Lukas Moodysson: Reikä sydämessäni (Ett hål i mitt hjärta, 2004) Joidenkin arvioiden pornokriittisyysfiksaatio hämmentää, mutta onhan sekin näkökulma. Tämä kannattaa ottaa jonkinlaisena extreme-happinessina, kuvauksena onnea keinolla millä hyvänsä etsivistä ihmisistä. Moodysson on nero ja tarjoaa elokuvaa raaimmillaan ota tai jätä ‑periaatteella, niin että näyttelijätkin ovat helisemässä. ****1/2



David Liljemark: Ett litet barn (2002/2004) Reikä sydämessäni ‑dvd:ltä löytyvä erinomainen 24-minuuttinen lyhytelokuva kuvaa sopivalti sitä sanoinkuvaamatonta, mitä Moodysson "yrittää sanoa". Mainio argumentti meitä luddiitteja varten sille, että mykkäelokuva se oikeastaan on sitä oikeinta elokuvaa. *****



Ian Fordyce: How To Irritate People (1969) John Cleesen ja Graham Chapmanin kirjoittama sketsikokoelma tarjoaa semmoista perusmukavaa Monty Pythonin sivutuotetta. Cleese, Chapman, Palin ja Brooke-Taylor ovat niin taitavia veikkoja, että latteammat ja vanhentuneet hetket antaa helposti anteeksi. Selkeää murroskauden kannatettavaa kamaa kuitenkin: olen mm. ihan varma, että Cleese käyttää yhdessä spiikissään f-sanaa, mikä on takuulla aiheuttanut pepperpoteille joukkosydärin. ***1/2



Henry Alex Rubin: Murderball (2005) Tämän pyörätuolirugby-dokkarin näkemisen jälkeen on nähnyt taas hieman enemmän melkein kaiken. Kehkeytyy 80 minuutissa enemmän kuin osiensa potenssiksi: olympiamittelöistä muodostuu hieno draaman kaari loppuyllätyksineen. Mutta eniten Murderball tuli iholle riviensävälisenä tutkielmana ihmisten kaikki mahdolliset lokerointirajat ylittävästä kusipäisyydestä. Taitaa olla toiveajattelua, että YLE näyttäisi Lontoon paralympialaisia ja sen myötä tälle "jatko-osan". Harmi, ettei Kovasikajuttu löytynyt hyllystä, sen olisi takuulla katsonut heti tämän jatkeeksi. ****1/2



Ken Loach: Kes (1969) Ensikosketus Loachiin. Kikkailematon tutkielma takavuosikymmenien kehitysmaa-Englannista, paskasta koulujärjestelmästä ja siitä, että jokaisessa meistä on ainesta johonkin. Kovin oli vain surullinen tarina: Reflecting Skin ‑mielleyhtymiltä ei voinut välttyä. Elokuva on seesteisyydessään oivallinen irtiotto, mikäli uusien elokuvien silppuleikkaus ja adhd-"kerronta" ovat alkaneet (laillani) korveta oikein isomman päälle. No, joku toinen voi sanoa, että "tylsä", minkäs sille mahtaa. ****1/2

Meller ( 30.7.2012 15:01)

220. Predator 2 (Stephen Hopkins, 1990)

Onhan se nyt selvää ettei ole alkuperäisen nietzscheläisen survivalismijulistuksen voittanutta, mutta ihan kelpo jatko-osa tästäkin aikanaan tuli ja sen jaksaa katsoa irvistelemättä vieläkin, huolimatta siitä että penskana tuli tämäkin kassulta kulutettua melko puhkinaiseen kuntoon. Rutiinimainen ohjaus saa veikeää meininkiä taas yhdestä dystooppisesta lähitulevaisuudesta, sympaattisesta ja vähemmän sankarilliseen muottiin mätkäistystä Danny Gloverista ja asfalttiviidakon survivalismista jengisodan keskellä. Rastafari-jengiläisten lisäksi itse nimikkopeto kekseliäine aseistuksineen ovat leffan parasta antia, kun taas hallituksen joukkojen puuttuessa "kekseliäin" toimin ihmismetsästykseen homma lipsuu vaarallisesti campin puolelle.

Mahtaakohan tästä kukaan kursia kasaan unrated-versiota ikinä vai onkohan kaikki matsku jo mennyttä kalua? Leffastahan leikattiin muistaakseni R-luokituksen saamiseksi niin paljon gorea että täytyy ihmetellä miten alkuperäinen sitten sai ne pitää.

Heinäkuu:

Lord of War

‑Ihan viihdyttävä Nick Cage leffa. Jared Leton nisti oli mielestäni täysin turha hahmo.



Unelma karjamajalla

‑Mitä enemmän Tulion elokuvia näkee sitä enemmän niistä alkaa pitää.



Stepfather

‑Terry O'Quinn vetää hyvän roolin niljakkaana psykopaattina muuten hieman keskinkertaisessa jännärissä.



Kreivitär

‑Julie Delpyn visio Erzebeth Bathorystä. Jossain määrin feministinen elokuva jossa Bathory esitetään lähinnä miehisen maailman ja juonittelun uhrina.



Man From Deep River

‑Lenzin kannibaalileffa jossa on hädin tuskin kannibaaleja. Ei genren parhaimmistoa.



Lips of Blood

‑Taattua Jean Rollinia, paljon alastomuutta ja hidasta tunnelmointia.



Morsian pukeutui mustaan

‑Truffaut goes Hitchcock. Ilmeisesti yksi Kill Billin esikuvista.



Kummeli Kultakuume (uusintakatselu)



sekä Turkkilaisia länkkäreitä:



Ölmek var dönmek yok



Vur



Zagor



[font=arial,helvetica,sans-serif]Cango korkusuz adam – ölüm süvarisi[/font]





12 leffaa.

Moreno ( 31.7.2012 22:13)

Meller ( 30.7.2012 15:01)

Predator 2 (Stephen Hopkins, 1990)

Mahtaakohan tästä kukaan kursia kasaan unrated-versiota ikinä vai onkohan kaikki matsku jo mennyttä kalua? Leffastahan leikattiin muistaakseni R-luokituksen saamiseksi niin paljon gorea että täytyy ihmetellä miten alkuperäinen sitten sai ne pitää.

Ken tietää, mutta moinen kelpaisi täälläkin.

Bastard ( 1.8.2012 13:51)

sekä Turkkilaisia länkkäreitä:



Ölmek var dönmek yok



Vur



Zagor



[font=arial,helvetica,sans-serif]Cango korkusuz adam – ölüm süvarisi[/font]

Juuri näistä olisin kaivannut kommentteja; kannattaako katsoa?

Ölmek var dönmek yok kannattaa ainakin katsoa, sekopäistä toimintaa alusta loppuun. Sankari heittää taistelun ohessa voltteja ja kuperkeikkoja ja hyppii 5 metristen muurien yli. Todella viihdyttävä.



Vur oli hieman vakavempi ja dramaattisempi tapaus höystettynä toisen sankarihahmon ja naisen välisellä humoristisella viha/rakkaus-suhteella. Leffa loppui lähes surrealistiseen otokseen kesken toimintakohtauksen. Musiikit oli napattu Huuliharppukostajasta ja pääteemana oli remix Hyvät, pahat ja rumat-tunnarista.



Katsomani Zagor ei perustunut samannimiseen sarjakuvaan vaikka sellaisiakin turkkilaiset ovat tehneet. Tämä koostui kahdesta episodista, toisessa dynamiittia käyttävä viiksiniekka lähtee kostamaan perheensä murhan ja tekeekin sen varsin näyttävästi. Toisessa osiossa Zagor selvittelee välejään petollisten kumppaniensa ja aseenkäytönopettajansa murhaajien kanssa. Ei tämäkään hullumpi ollut.



Cango oli aika tympeä, paljon komediaa sisältävä western jonka kohokohtana oli luurankoasuun pukeutunut pahis.



Tuli myös eilen katsottua turkkilainen seksi-länkkäri Sehvet. Tämä olikin hyvin erikoinen tapaus. Päähenkilö joutuu katselemaan vaimonsa/siskonsa raiskausta. Tämän jälkeen sankarimme "armollisesti" ampuu tämän hengiltä. Kostoksi mies kaappaa raiskauksen määränneen miehen 2 tytärtä. Aavikolla vaellessaan heidän kimppuunsa hyökkää intiaaneja ja roistoja jotka yrittävät raiskata tytöt. Sankari tietysti pelastaa heidät pinteestä mutta vuorostaan raiskaa heidät itse. vuorotellen. Useasti. Tytöt alkavat myös hiljalleen pitää raiskauksesta ja kiihottuvat suunnattomasti myös silloin kun ovat katseluvuorossa kun toista raiskataan. Erittäin tyly ja misogyyninen elokuva. Suosittelen.

Saas nähdä muistanko kaikkia millä tässä on itseään viihdyttänyt... Niin hulluksi heittäydyin että jopa kolme kertaa on tullut käytyä elokuvissa asti kuluvana vuonna, jos ei lasketa arkistoa. Nyt en kyllä jaksa tähdittää, ehkä sitten seuraavissa.

Scott: Prometheus



Tätä on kovasti ruodittu; en lähde nyt itse sen syvemmälle. Pidin kuitenkin kovasti, vaikka ei tämä nyt toki mikään virheetön ollut. Tällä remakejen ja ideapulan ajanjaksolla oli silti mukava katsella leffaa, joka meni hyvin pitkälti omia teitään. Score jäi mieleen, harvinaista myös nykyään.



Goddard: The Cabin in the Woods



Erinomainen; lähdin salista iso hymy naamalla. Vertailut Screamiin ovat ihan ymmärrettäviä, paitsi että tämä oli mielestäni huomattavasti parempi ja hauskempi. Ei menty sieltä missä aita oli matalin, loppu varsinkin lähti kiitettävästi lapasesta. Pisteenä i:n päälle lopputeksteissä pärähti soimaan yksi vanhoista lempparibiiseistäni.



Nolan: The Dark Knight Rises



No eipä ollut häävi. Tiivistettynä tämä tuntui kahden edeltäjänsä kertaukselta, ilman kummankaan parhaita elementtejä – jos BB teki nimihahmostaan kiinnostavan ja TDK sisälsi loistavan roiston, tässä ei ollut mitään mieleenjäävää. Paitsi harvinaisen typerä loppu.



Sitten kotiformaatissa...



Cohen: Daylight



Muistin että tämä olisi ollut parempi. Odotin kunnon ysärikatastrofileffa-rainaa, mutta alkoi haukotuttaa varsin nopsaan. Liikaa yhdessä lavasteessa istuskelua ja noloa draamaa. Alun tuho-osiokin jäi laimeaksi, toki nykyään Final Destinationien jälkeen se onkin odotettavissa. Stallone oli liian Jeesus ja muut henkilöt kävivät heti hermoille. Viggo Mortensen oli pätevä, kuten aina, mutta lyhyeksi sekin ilo jäi.



Allen: Scoop



Oliskohan ollut peräti eka näkemäni Woodyn leffa. Ihan kelpo pikkujännäri ja paikoin hauskahko, vaikka tuntuikin hieman brittiläiseltä TV-dekkarilta. Scarlett on kyllä silti liian hotin näköinen mennäkseen täydestä naispuolisena Allen-nörttinä.



Allen: Bullets Over Broadway



Hyvää sanailua hyviltä näyttelijöiltä. Ehkä sellainen tietty sisäpiirivitsin maku kävi yleisesti tökkimään, mutta olihan tämä hyvä, ei sillä. Loppui ehkä vähän kesken silti.



Hallström: The Hoax



Traagisuudestaan huolimatta varsin hersyvä tarina, mikäli nyt oikeasti perustuu tositapahtumiin. Alfred Molina teki hyvän sivuroolin.



Mueller: The Assassination of Richard Nixon



Pelkän nimen perusteella odotin jotain Tulilinjalla-meininkiä, mutta eihän tämä mennyt sinne päinkään. Varsin masentava henkilökuva, joka oli täysin Sean Pennin huikean roolisuorituksen varassa. Pätevä leffa, mutta ei Penniä lukuunottamatta mitenkään muistettava.



Kelly: The Box



Hyi helvetti että olikin huono. Kellyn voi viimeistään nyt haukkua yhden hitin ihmeeksi Donnie Darkon osalta. Frank Langellalle pisteet että sai pidettyä pokerinaaman leffan loppuun asti. Ite en pystynyt. Nolottavaa kristillistä soopaa.



Von Trier: Melancholia



Huhhuh, olipas vaikuttavaa. Jääkylmää menoa, mutta silti huikean vaikuttavaa. Muistutti jokseenkin Antichristia, mutta ei ollut yhtä sisuskaluja vääntävää katseltavaa.



Winner: Death Wish 2



Juu, olihan tämä se puuttuva lenkki ykkösen ja kolmosen välissä muutenkin kuin numerojen kautta. Bronson ei ollut yhtä Seagal-röyhkeä kuin kolmosessa, mutta ote oli silti paljon eksploitatiivisempi kuin ykkösessä. Tämä taisi silti olla leikattu versio, raiskauskohtaus tuntui ainakin pätkityltä. (kyseessä oli siis jokin aika sitten tullut telkkariesitys)



D'Amato: Ator



Olihan tämä hauska, sitä en voi kieltää, hehheh. Ei ehkä ihan meikäläisen genreä nämä italohupailut, täytyy olla oikea mielentila. Nyt oli onneksi. Ehkä epäpätevin sankari mitä olen aikoihin nähnyt. Loppukäänteet olivat melkein liian fiksuja tällaiseen leffaan. Conan pyörii haudassaan.



Roeg: Walkabout



Kuumottava kokemus. Huutaa aika selkeästi uusintakatselua, mielellään paremmalla hetkellä ja yhdeltä istumalta.



Linklater: A Scanner Darkly



Philip K. Dickin nimi johti harhaan, tämä olikin enemmän huumejuttuja kuin sci-fiä. Alaston Lounas ja Unelmien Sielunmessu tulivat lähinnä mieleen, mutta esim. ensinmainitun huuruihin oli vielä matkaa. Rotoscoping-animaatio aiheutti ainakin meikälle huonon olon; ei tee mieli katsoa mitään tämännäköistä uudestaan, vaikka olihan se ekat 5 minsaa ihan jännän näköinen. Aika hidas ja työläs seurata.



August: The Nines



Tästä on vieläkin vaikea muodostaa mielipidettä; lopussa meinasi mennä ihan huumoriksi, mutta silti tämä tuntui aika virkistävältä. Varmaan siksi että överi idea vietiin loppuun asti. Ryan Reynolds oli yllättävän ok.

AnttiO ( 4.8.2012 21:46)

Scott: Prometheus



Tällä remakejen ja ideapulan ajanjaksolla oli silti mukava katsella leffaa, joka meni hyvin pitkälti omia teitään.

Hehheh...

Paco Plaza:

[Rec]3: Genesis (2012) *½



Zombiet jähmettyvät aloilleen kun niille lukee ensimmästä Mooseksen kirjaa? WTF? Hyvä idea sen sijaan oli heittää koko "found tapes" ‑konsepti helevettiin n. 20 minuutin paikkeilla.



Robert Parrish: Saddle the Wind (1958) ***



Komeissa puitteissa hyvillä näyttelijöillä (John Cassavetes, Robert Taylor...) kuvattu mutta tarinaltaan aika pieni western.



Gareth Evans: The Raid: Redemption (2011) ****



Silkkaa rrrautaahan tämä oli, vaikka väkivalta alussa ahisti ja pelottikin.



Agnès Varda: Sans toit ni loi (1985) ****



Armotonta menoa. Hipit kuolee mutta asenne jää.

Disco Studd ( 5.8.2012 12:02)

AnttiO ( 4.8.2012 21:46)

Scott: Prometheus



Tällä remakejen ja ideapulan ajanjaksolla oli silti mukava katsella leffaa, joka meni hyvin pitkälti omia teitään.

Hehheh...

Jos vihjaat että puhun paskaa, niin tarkoitinkin sitä että "prequeliksi" tämä viittaili Alieniin yllättävän vähän. Skippailin tietoisesti kaiken mahdollisen infon leffasta ennen katsomista.