Dario Argento

Paavo Ihalainen ( 8.9.2010 09:15)

On vain Giallon ja Phantom of the Operan jälkeen ollut sellainen olo, ettei kannattaisi myöhäistuotantoon vaivautua. On toki hyvä jos olen ollut väärässä.

Ehdottomasta kannattaa! Mainitsemani kaksi ovat todellakin aivan surkeita tekeleitä noihin mainitsemiini verrattuna.

Argenton Giallo tulossa kesällä Atlanticilta.

Ehdottomasti puolesta, vaikka Phantom Of Opera niminen megapökäle ohjaajan listalta löytyykin. Muuten näkemät Argentot varsin tasaisen hyviä.

Suspiria Ehdoton suosikkini. Omalaatuisen häirintynyt tunnelma ja ne musiikit. Parhautta.

Inferno Suspirian tunnelmissa. Edeltäjäänsä huomattavasti sekavampi ja tämän takia ei kokonaisuutena niin eheä.

Tenebrae Hienoa kamerakikkailua ja taitavaa tunnelmointia. Lopputwisti turhankin ennalta-arvatta, mutta ei silti missäännimessä huono

Opera Tyylikäs ja tunnelmaltaan toimiva. Operamiljöö vain yksinkertaisesti toimii.

The Bird with the Crystal Plumage Lievää laahustamista ja pientä "harjoittelun makua". Kokonaisuutena silti toimiva. Harvalla ohjaajalla jo esikoisessaan omatyyli näin hienosti esillä.

The Stendhal Syndrome Likainen, törkyinen ja inhottava. Eli juuri sitä mitä haettukkin. Lopussa taas vähän liikayrittämisen makua.

The Cat o' Nine Tails Edeltäjäänsä huomattavasti tylsempi ja huonompi.

Phenomena Kiinnostavasti juonesta ja hyvistä näyttelijöistä huolimatta selvästi huonompaa Argentoa. Ei nappaa missään vaiheessa täysillä mukaansa.

The Phantom of the Opera kaksi sanaa: HYI ja VITTU



Argenton Master of Horror jakso "Jennifer" edusti selvästi koko ekankauden parhaimmistoa. Eli jopa ihan keskiverto tekele.



Profondo rosso ollut jo pitkään "must see" listalla, ehkä vielä joku päivä. Pienellä varauksella myös Trauma kiinnostaisi.

Porukka jaksaa kyllä näemmä väsymättä rytätä Argenton Phantom of the Operan vähän joka käänteessä.

Ja eipä siinä mitään, kalkkuna mikä kalkkuna, eihän siitä mestariteosta saa vääntämälläkään, sen enempää kuin paskasta konvehtia.

Mutta kalkkunaksi se on minusta yllättävänkin maistuva ja rapeapintainen. Jos Phantomia ei yritä ottaa tosissaan, siis ei niin kuin yhtään, se toimii yllättävän sujuvana "anteeksi, mutta mitä vittua" ‑mallisena tulkintana klassikkoaiheesta – jo lyhyet koomiset väläykset höyryaika-scifeineen olivat niin pitkin seiniä ‑kamaa, että epäuskoinen nauru valtasi meikäläisen alta aikayksikön. Alun hehku-ledisilmärotista puhumattakaan.



Ainahan sitä kovilta tekijöiltä toivoo joka leffasta uutta mestariteosta, ja kuten Argenton tapauksissa, edes jotain koherentin tapaista. Mutta toisaalta... Äijä teki jo yhden Suspirian, yhden Deep Redin ja liudan enemmän tai vähemmän oikeasti kiinnostavaa kamaa, joten näillä meriiteillä saa aika paljon haahuilua ja pettymyksiäkin anteeksi.



Sopivasti syyspimiät ja sadekelit... pitäisiköhän ottaa Three Mothers ‑trilogia työstöön, etenkin kun Mother of teras on vielä katsomatta? (Odotukset on MoT:ista kyllä olemattomat, mutta mielenkiinto se aikanaan ajoi Sleeplessinkin pariin, ja se oli oikein mukava yllätys se...)

Tenebre on nähdyistä paras, niin hyvä että vois Fulciksi luulla..

Suspiria:

Aina yhtä kova. Upeaa jälkeä kuvauksessa ja valaistuksessa, Mario Bava olisi varmaan vaikutuksestaan ylpeä. Vaikka kovin erityisen visuaalinen elokuva onkin, iso osa tehosta perustuu myös siihen, mitä ei näytetä ja mikä jää rakentumaan katsojan mielikuvituksen varaan. Äänistä nyt puhumattakaan. Tunnelma on suorastaan nautinnollisen tiheä aivan ensimetreistä alkaen, ja kun ekan vartin jälkeen nähdään vähän päivänvaloa, sitä on jo vakuuttunut lyhyen auringonpaisteen olevan tyyntä myrskyn edellä. Hienoa fantastista tunnelmakauhuilua, nyt ja aina.



Inferno:

Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että Inferno toimii oikein mainiosti käsikirjoituksen suoranaisesta minimalistisesta olemattomuudesta huolimatta. Esimerkiksi dialogin karsiminen todella vähäiseksi ja tapahtumien suorastaan luonnosmainen yhdistäminen toisiinsa lisäävät painostavaa selittämättömän tunnelmaa, mikä kokonaisuuden yllä leijuu. Toki, jos kokonaisuutta erehtyy miettimään hetkenkään minkäänlaisella logiikan tajulla, tulee kultamaljasta tinakuppi hyvin äkkiä, mutta moisen pystyy yllättävän helposti vaimentamaan taka-alalle ja nauttimaan kyydistä. Huonoimmatkaan puolet (Leigh McCloskeyn puusta veistetty eksynyt olemus, täysin aivan kuin eri leffasta temmattu ja tarpeeton rotta- ja hodarinmyyjäkohtaus ja loppupuolen kumiluuranko kuoleman ilmentymänä) eivät riitä viemään pois sitä magiaa, minkä unenomainen tunnelma, hieno valaistuksen käyttö ja erinomainen Emersonin soundtrack luovat.



Mother of Tears:

Ristiriitainen päätös sarjalle, sisältäen hyviä oivalluksia ja huonoja ideoita suhteellisen tasaväkisesti. Sarjan kolmas on kuvattu suurimmalta osin arkisissa väreissä, verrattuna kahden aiemman hehkuviin, surrealistisiin painajaissävyihin. Tällä kertaa värihehkua käytetään säästeliäänä tehokeinona, mikä ei toisaalta ole huono idea – ratkaisu vain vie väkisin tunnelmaa arkisempaan suuntaan. Sitten taas ne fantastisimmat ideat, kuten spiritismillä leikkiminen, eivät oikein kanna. Hyvänä oivalluksena Mater Lacrimorumin nousu ei ole vain pariin yksilöön vaikuttava seikka, vaan koko Rooma alkaa seota pahuuden virratessa jokaisen arkipäiväiseen elämään. Vaan kun kokonaisuus on nyt tarinavetoisempi kuin aiemmissa, käyvät tarinan heikkoudet valitettavan selviksi. Näyttelijäsuoritukset vaihtelevat varsin pätevistä (Udo Kier mukavassa miniroolissa) horjuvien kautta (Asia Argento) täysin kasvottomiin (poliisietsivänä Solimeno ja tämän aisapari). Väkivalta on hyvin brutaalia ja splatter-tehosteet enemmän Fulcin kasarituotantoa kuin Argentoa – Stivalettilla on tässä satavarman vahvasti osuutta asiaan. Lopputulos horjuu maaliin, mutta sentään pääsee sinne, pronssisen pokaalin hieman karvas maku suussaan. Uskallan silti väittää elokuvan saaneen myös aiheettoman paljon paskaa niskaan vain siksi, että tekijänä on ollut Dario Argento ja taustalla sekä legendaariseksi paisunut Suspiria (ja myös kiistelty Inferno) että useita ohjaajan epäonnistumisia viimeisen parinkymmenen vuoden ajalla.





Tähditys koko revohkalle:



Suspiria: * * * * *

Inferno: * * * *

Mother of Tears: * * * (juuri ja juuri)

Jatketaas näiden tulevien Argento-julkaisujen listaamista : Four Flies on Grey Velvet tulossa Futurelta tammikuussa.

Alkaa kohta olla koko sarja kasassa!

Jos on asiajulkka, sitähän voisi omasta ei-niin-asiallisesta Saksa-versiosta / mahdollisesta bootlegistaan luopua ilomielin...

Hienoa, että Neljälle Kärpäselle Sametilla vihdoin ja viimein julkaistaan "virallisesti"!

Tullut nähtyä sen verran heikkotasoinen kopio siitä, niin pääsee vihdoin nauttimaan siitä paremman kuva- ja äänilaadun

parissa. Pakko-ostos, luulisin, ellei jotain kauheaa mokaa ole sattunut, mutta tuskinpa... Toivotaan.

Tuossa puhutaan jotain

restauroinnista, mutta tiedäppä niistä. Kansi on ainakin asiallinen.

Siis onko Ryko Distributionin julkaisu Four Fliesista huono?

On muuten tulossa näemmä myös sekä DVD:lle että Blu-raylle Shamelessin kautta:

http://www.shameless-films.com/titles/four-flies-on-grey-velvet/

Jakel ( 2.5.2011 16:28)

Argenton Giallo tulossa kesällä Atlanticilta.

Näkyy olevan myös blurayna myynnissä.

Uusi Argento näyttää hauskalta. Kirjoittamassa Argenton lisäksi ollut viime vuosina mm. Bruno Matteille roskaa rustannut Antonio Tentori.

Giallo (2009) **



Oho, odotukset matelivat pohjamudissa läpipaskan Mother of Tearsin jälkeen, joten Giallo onnistui peräti yllättämään positiivisesti. Ei suinkaan Argenton huonoin ohjaus (muistiinpanojeni mukaan ainakin Mother of Tears, Phantom of the Opera, Trauma ja MoH-episodi Jennifer asettuvat alapuolelle), vaan kohtalaisen vaivatta katsottava epäonnistuminen. Elokuva ei oikeastaan ole edes kunnon giallo, mutta kehnosta näyttelemisestä, heikosta käsiksestä ja latteasta tv-lookista huolimatta aikaansaa jonkinlaisen tunnelman. Huonoimmatkin ideat liusuvat hiljaa hymyilyttävän tahattoman huumorin puolelle, eivätkä aiheuta varsinaista vitutusta.... Tai sitten katsoin tämän vaan huomattavasti paremmalla asenteella ja realistisemmilla odotuksilla kuin Mother of Tearsin (= *). Ei mikään hyvä leffa, mutta hölmöilyssäänkin varsin siedettävä trilleri.



Elokuva tuli kokeeksi vilkuilta Elisa Viihteen vuokraamopalvelusta hd-streaminä, ihan hyvin toimi tämä systeemi (muutama vajaa sekunnin töksähdys) ja kuvanlaatu erinomainen. Tällä perusteella epäilisin Suomi-blu-rayn olevan myös laadukas.



Dracula 3D näyttää uusimman trailerin perusteella valitettavasti lähinnä Oopperan kummitus kakkoselta: