Mitä elitisti-forumin väki katsoo 2012

49.

The Battle of Algiers **** Kerrassaan hieno dokumentaarinen sotakuvaus ilman mustavalkoasetelmia.



50. The Bermuda Triangle ** Rene Cardonan kauhudraama, jossa ei tapahdu oikein mitään.



51. Cyclone ** Tylsyys vaivaa tätäkin Cardonan survival-stooria.



52. Kuoleman kivi * Onneton saksalainen kasarijännäritekele. Sri Lankan maisemat eivät paljoa pelasta.



53. Onibaba **** Äärettömän tunnelmallinen ja tiukka kauhuklassikko.



54. Brain Dead ***1/2 Yllättävän onnistunut Corman-tuotanto hyvällä kässärillä ja näyttelijäkaartilla. Todellisuus ja painajaiset sekoittuvat kiinnostavammin kuin monessa muussa vastaavanlaisessa yritelmässä.



55. Class of Nuke'em High *** Uusintakatselu, hyvää roskaa.



56. Class of Nuke'em High 2: Subhumanoid Meltdown ** Vihreän liman roiskutusta (joskaan ei varsinaista gorea), hassua Godzilla-meininkiä pienoismalleineen, stop-motionia, paljaita tissejä, räjähdyksiä ja yleistä sekoilua ilman hengähdystaukoja. Ei tämä vaan silti toimi. Huumorikin on niin tolkuttoman huonoa, että aivosoluja kuolee tätä katsellessa.



57. Class of Nuke'em High 3: The Good, the Bad and the Subhumanoid * Edellisen osan jämämateriaalista ilman rahaa väännetty kökkö.



58. Triangle *** Creepin, Severancen ja Black Deathin ohjaajan mielenkiintoinen kauhujännäri. Juonesta ei kannata tietää mitään ennen katselua. Ei toimi ihan täysillä, mutta hyvä silti.



59. Drive **** Erittäin jees.



60. Red State ** Epäonnistunut musta komedia Kevin Smithiltä. Poliittisesti tulenarka? No eipä juuri.



61. Final Destination 5 **** Iloinen yllätys heikon kolmosen ja surkean nelosen jälkeen. Kässäriin on panostettu kuolemien lisäksi ja loppukäännekin on mainio. Nousee sarjan toiseksi parhaaksi (osa 2 on tietty se paras). Lisää FD:tä vaan jos taso pysyy tällaisena.



62. Päiväni murmelina **1/2 Eipä ollut niin hyvä kuin muistin. Liikaa lässynläätä. En nostaisi komedialklassikoksi.



63. Zathura ** Hauska idea tässä lasten fantasialeffassa, ei kuitenkaan jaksanut innostaa.



64. Metamorphosis: The Alien Factor *** Uusintakatselu, tavallista reilusti parempi b-hirviöleffa edelleen.



65. Phantom Soldiers ***** Ziisus. Jättää muut Silver Star ‑tuotannot täysin varjoonsa, tähän on tosiaan panostettu. Aivan käsittämättömän paljon toimintaa. Alku- ja loppuhuipennukset ovat huiketta ja jokainen kohtaus niiden välissäkin päättyy aina jonkunlaiseen mätinään. Kaikki mahdolliset asiat räjäytetään ja kaikki tapetaan. Paras Vietnam-leffa ikinä.



66. Xtro **1/2 Oli jäänyt mieleen vähän parempana. Friikin kauhusekoilun ja perhedraaman yhdistelmä toimii, mutta tyhjäkäyntiä on liikaa.



67. Xtro 2 * Totaalisurkea alien-kopio ilman yhtäkään omaperäistä ideaa.



68. Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja **** Mahtavan kiehtova jännityshelmi. Hienoa että tällaista jaksetaan vielä tehdä, ja hienoa että näin haastava leffa on jopa menestynyt. En ole lukenut yhtään Le Carrea, mutta ilmeisesti Pappi, lukkari jne ja kaksi muuta kirjaa muodostavat miehen tuotannossa jonkinlaisen trilogian. Tulisikohan elokuvallekin jatkoa samalla tekijätiimillä?



69. 2012 ** Ensin viihdytti kohtalaisesti, sitten puudutti ja lopuksi uuvutti.

Friday The 13th (Remake)

Hyvin lyhyesti: Ärsyttävän ennalta-arvattava, ja mitään sanomattoman tyhjäntympeä turhake, puuduttaa lähes turtaksi jo toisen näytöksen etkoilla. Dialogi on hirveää, näyttelijät (vajavaine reaktioineen) ala-arvoisia ja koko tuotanto tuo mieleen mitä suurimman ammattitaidon puutteen eikä soundtrackissakaan ole liiemmin kehumista jos ei lopputekstien rullauksen yhteydessä kuultua lasketa eräänlaiseksi armolaukaukseksi. Täten myönnetään itselle ansaitut kiitokset johdosta, jotta on tullut oltua jälleen kaukaa viisas, jonka johdosta tähän aivokuonaan ei ole tuhlaantunut sen senttiäkään omia varoja, ah...

Ei tähden tähteä. Piste



Edit. Myös surkuhupaisan säälittävänä näyttäytyy jenkkituotantojen tyrkkypyrkyriyys tuputtaa lähes leffaan kuin leffaan kannabiksen passiivista paskafraasia.

157.

George Nolfi: The Adjustment Bureau (2011)

Romanttishenkinen sci-fi elokuva jonka pääosassa on Matt Damon. Tunnustetaan että alkupiste ei luvannut kummoistakaan kokemusta, mutta elokuva yllätti useammallakin tavalla. Eikä yksikään yllätyksistä ollut murskaavan negatiivinen. Pitänee katsoa vielä toistamiseen ennen kuin lyödään vasaraa pöytään.



158. Peter Jackson: The Lord of the Rings – The Two Towers (2002)

Trilogian heikoin lenkki monellakin tavalla, eikä vähintään siksi että käsikirjoittajat ovat ottaneet reilusti vapauksia alkuperäisen tekstin suhteen. Keskimaan moninaiset maisemat näyttävät entistä upeammilta sinisäteeltä katsottuna ja etenkin Frodon ja Samin seikkalut Mordorin rajoilla ovat saaneet tehoa syvemmistä väreistä ja terävämmästä kuvasta, samoin kuin "loppusodan" sadeosuus. Howard Shoren musiikkikin jytisi paremmin kuin muistinkaan.



159. Peter Jackson: The Lord of the Rings – The Return of the King (2003)

Massiivisen trilogian jykevä päätös, joka näyttää bd-versiona entistä muhevammalta. Mittaa tässä erikoisversiossa on jo melkoisesti, mutta kyllä se neljä tuntia kului jälleen vinhasti pitkin ja poikin Keskimaata seikkaillessa.



Sinisäteen voima näkyi etenkin kirotun armeijan vuorensisäisessä kodissa, sekä lopun Mordor kohtauksissa tummien värien ja rosoisten kallioiden saadessa uudella tavalla realistisen tunnun.



160. Russell Mulcahy: Highlander (1986)

Tämä on taas niitä elokuvia, joista pitäisi hommata bd-versio. Skotlannin matkailunedistämiskeskus lienee tilannut nämä jylhät maisema-ajot ja vuorilla seikkailut, joissa ei tietenkään sada koskaan – ainoastaan salamoi.



Elokuva on niin kasaria olla ja voi, mutta jokin tässä vain viehättää. Lambert ei ole kummoinen näyttelijä, kuten Lexkin taannoin totesi, mutta tällä kertaa heppu on rooliinsa täydellinen. Elokuvan keskimmäinen kolmannes on Sean Conneryn valtakuntaa itseoikeutetusti, minkä tuolloin jo veteraaniksi laskettava näyttelijä tuntuu tietävän. Päälle vielä Queenin musiikit ja se on siinä. Miekkakohtaukset eivät ehkä kestä vertailua nykyisiin strobo-leikkaus ihmeisiin, mutta esim. ensimmäisen Star Wars ‑trilogian mittapuulla ne toimivat edelleen.



161. Krzysztof Kieslowski: Dekalog, piec (1990)

"Älä tapa"



Kymmenestä käskystä viides on ehkä se kaikista tärkein ja tästä Kieslowski on luonut kaksiteräisen tarinan, joka on käskyryhmän vahvinta joukkoa tähän asti. No, ehkä ensimmäistä käskyä lukuunottamatta. Tarinaa hieman spoilaten kyesessä on vahva kannanotto



162. Eugenio Martín: Horror Express (1972)

Kuinka herkullinen tilanne. Samaan junaan pistetään Christopher Leen ja Peter Cushingin esittämät professori ja tohtori, sekä mystinen ja yliluonnollinen tappaja. Välipysäkillä kyytiin nousee Telly Savalasin karski kasakkakapteeni ja sitten aloitetaan ilotulitus. Elokuvasta ei voi kertoa oikeastaan enempää spoilaamatta sitä, mutta sen voin paljastaa että teokseen kannattaa tutustua, jos vain osaa ohittaa ne pari loogista pikku kompastelua joita matkan varrelle siunaantuu.

018. Jan Sverák:

Vratné lahve – Elämä Kierrättää (2007) 6/10

Ihan ok-sympaattinen ja kiltti draamakomedia, jossa vanha prahalainen äidinkielenopettaja irtisanoutuu opettajan työstään, muttei osaa asettua kotiin vaimonsa vierelle. Ikääntynyt herrasmies alkaa tekemään hanttihommia, välttelee ikäisiään eläkeläismiehiä ja näkee eroottisia unia vieraista naisista.



019. Bruce Beresford: Driving Miss Daisy (1989) 5/10

Toinen kerta jo, ja yhäkin aika latteaa roskaa. Vaikka näyttelijät ovat hyviä ja elokuva suurimman osan aikaa harmiton, silti vituttaa kun roturistiriita suodatetaan näin häikäilemättä Hollywoodin siirappi-filtterin lävitse.



020. John Landis: An American Werewolf in London (1981) 9/10

Olipas vasta esimerkillinen ja tasapainoinen kasarikauhu. Sympaattinen, vetävä ja tunnelmallinen; huikeat musiikit ja Agutter naispääosassa.



021. Étienne Chatiliez: Tatie Danielle – Täti Danielle (1990) 7/10

Aika piikikäs ja ranskalaisittain tyylikäs musta komedia, joka kohdistaa ivansa yhteiskunnan stereotypisoivia vanhuuskäsityksiä vastaan. Kulkee mukavan epäkonventionaalisia polkuja pitkin.



022. Julian Gilbey: A Lonely Place to Die (2011) 3/10

No vittu, onpa taas paskaa kissa-ja-hiiri ‑erämaajännäriä. Skotlannissa kiipeilemässä oleva kaveriporukka löytää metsästä maahan haudattuna olevan pikkutytön, joka tuntuu hallitsevan ainoastaan jonkin tuntemattoman slaavikielen. About 3min myöhemmin hautaajat ovatkin jo perässä, ja toverukset saavat paeta henkensä edestä.



Sekä käsis että ohjaus on aika pökkelöä kamaa. Leffa alentuu aika halpoihin keinoihin, epäuskottaviin tai muuten rasittaviin ratkaisuihin, lähes joka käänteessä. Erityisesti laajan ja jylhän metsäerämaan tilan ja ulottuvuuden tuntu on luotu heikosti; takaa-ajo tuntuu tapahtuvan raiteita pitkin... yksiselitteisen pahoiksi tyypitellyt konnat tuntuvat jatkuvasti olevan aivan kannoilla ja selvillä siitä mihin mennä. Kieltämättä kauniin karusta erämaasta ei saada juuri mitään irti.



023. Hiromasa Yonebayashi: Kari-gurasi no Arietti – Kätkijät (2010) 8/10

No olipas jälleen kaunista animaatiota ja kerrassaan huikea äänimaailma; kokonaistunnelmaltaan törkeän hieno Ghibli. Tarina itsessään on hieman puolivillainen, mutta kuitenkin idealismissaan tutun rakastettavaa settiä.

47.

Once Upon a Time In America (1984) ****½

Onhan tämä hienoa katseltavaa alusta loppuun saakka, ja yli nelituntinen vierähti ihan mukavasti. Vaikka pidänkin enemmän Leonen spagettiwesterneistä niin Once Upon a Time in America teki silti minuun vaikutuksen. On aina hienoa katsella ohjaajan kädenjälkeä kun kaikki on tehty tyylillä ja taidolla, mitään suuria heikkouksia on siis vaikea löytää. Kaiken kruunasi jälleen kerran Morriconen kaunis ja laadukas soundtrack.



48. Highlander III: The Sorcerer (1994) ***

Highlander III parantaa leffasarjan menoa sekavan kakkososan jälkeen. Pitkin elokuvan ajan tuntui siltä että tämä osa kävisi paremmin kakkososaksi koska tässä oli tajuttu vähän paremmin mikä on homman nimi. Lähinnä musiikkivideoiden ohjaajana tunnettu Andrew Morahan onnistuu ohjaustyössään ihan hyvin ja muutamat britanniassa kuvatut kohtaukset olivat hienoa katseltavaa, parhaimmaksi kohtaukseksi nouseekin MacLeodin montaasikohtaus joka toi hienosti mieleen ensimmäisen osan jykevän tyylin kun Bonny Portmore soi taustalla. Pääosin elokuvan tyyli on siis laadukkaampaa mitä kakkososassa (esim. erikoistehosteet), vaikka seassa on vieläkin pari aika överiksi vedettyä kohtausta, harmi sikäli sillä tässä osassa oli aineksia vielä parempaankin. Kaikenkaikkiaan Highlander III on kuitenkin askel parempaan suuntaan, suuntaan jossa leffasarjan olisi pitänyt olla jo toisessa osassa.



49. Friday the 13th Part 2 (1981) **

Lisää kauhuelokuvasarjat-topikissa.



50. The Naked Gun 2 ½: The Smell of Fear (1991) ****

The Naked Gunit ovat sellainen leffasarja joita on katsottu jo lapsesta saakka ja monet kohtaukset ovat jääneet pysyvästi mieleen, oli jälleen kerran mukava katsoa tämä kakkososa vaikka muistaakseni ensimmäinen osa olikin hieman parempi. Ei tämä komedia ole siltikään vuosista paljoa kärsinyt vaan toimii tänäkin päivänä. Leslie Nielsen on sellainen komedianäyttelijä että hänen hauskuus tulee ihan luonnostaan ilman suurempaa yliyrittämistä, hieno mies.



51. Cape Fear (1991) ***

Eihän tämä nyt oikein napannut. Tuntui että ensimmäisen tunnin aikana tunnelmaa ei saada tiivistettyä lähes ollenkaan ja De Nirokaan ei vielä ensimmäisellä puoliskolla onnistu olemaan vakuuttava pahis. Onneksi lopun puolituntinen on jo sellaista tiukempaa ja tiivistunnelmaista menoa jota olisi kaivannut jo aiemmin elokuvaan. De Nirokin saa vähän kovemman vaihteen päälle lopussa. Ei tuo hyvä loppupuoli siltikään tee tästä kokonaisuutena mitään mullistavaa trilleriä, melkeinpä keskivertokamaa.

45.

Dolemite

Tajuton yhdistelmä bläkkäreiden parhaita puolia ja pahintä kömpelyyttä. Hillitön elokuva ja genrensä valio.



46. Che part 2

Parempi kuin ensimmäinen, mikä ei se nyt kovin pitkälle riitä. Sujuva toki. Sotakohtauksissa olisi voinut olla enemmän imua. Umpikujan lähetessä ja toivottomuuden kasvaessa, elokuva nostaa selvästi tasoaan ja loppufiilis on positiivinen.



47. Halujen taistelukenttä

Hauska oli.



NV-setistä enemmän kommentteja muualla:



48. Livid

Tjaah.



49. The Raid: Redemption

Wow!



50. Some Guy Who Kills People

Yeah.



51. Fight For Your Life

Jiihaa!



52. Tokyo Emmanuelle

Lol!



53. Ninja Turf

Haa!



54. The Room

Leave your stupid comments in your pocket!

21- Dreyer:

Vampyr (Leffassa), Tulin siihen tulokseen, että vaikka olin tän muistaakseni joskus nähny niin kyllä tätä nyt vois oikeestaan sanoa ensikatseluksi, niin vieraalta tuntui. Dreyerin filmografian outo lintu, kokeellinen visuaalinen goottisurrealismihämy joka viehättää trikeillään ja tunnelmallaan, mutta jättää yhtä lailla kylmäksi hahmojen yksiuloteisuudellaan ja tarinan kömpelöydellä. Monella tapaa hyvin lähellä Jean Rollinin vastaavia eepoksia hyvässä ja pahassa. ***



22- Ferreri: Touche pas à la femme blance (Leffassa), Hauska kokeellinen "Western" missä kenraali Custerin seikkailut on lavastettu kuvausajan Pariisiin. Eli siis uuden aallon estetiikkaa ja politiikkaa parhaimmillaan (tai pahimmillaan, ihan miten vaan). Kaikesta paistaa "ensimmäisen otoksen" kunnioittaminen, koko hommasta haisee hutaistun maku. Ja siis ihan tarkoituksella. Huikea näyttelijäkaarti on selkeäasti mukana vitsin varjolla, mitään naturalismin yritystä ei tähän poliittiseen pamflettiin ole edes koitettu saada, muttei toisaalta mitään nerokasta improakaan, puolivaloilla vetelevät niin Mastroianni, Deneuve kuin Piccoli, Noiret ja Tognazzikin. Ainoa vakuuttavaa työtä tekevä komeljanttari on Serge Reggiani. Mutta Eihän tällä ole mitään merkitystä kun tehdään poliittista surrealistista farssia. Veri roiskuu ja tissitkin villkuvat, eli rasittavuudestaan huolimatta eihän tästä voi olla pitämättä. Mutta ei tätä mikään kiire ole uudestaan kattoa. ***



23- Reeves: The Sorcerers (Leffassa), BFI:n Flipside- sarjan näytöksiä, ja ihan hupaisa halpa ja nopea outoiluhan tämäkin oli. Parasta tässä oli kunnianhimoinen käsikirjoitus jonka antamat lupaukset osittain pilaavat hutaistu nopea tuotanto ja budjetin puute. Sympaattinen kertakatsottava outous josta toki paistaa läpi Reevesin kunnianhimo. Ian Ogilvy oli hyvä pääosassa kuin myös Cathetine Lacey. **1/2



24- Renoir: La grande illusion (Leffassa), restauroitu huippuprintti piti käydä tsekkaamassa, eikä Suurta illuusiota katsellessaan toki koskaan tunne oloaan petetyksi. Klassinen ja tarkkanäköinen kuvaus 1. maailmansodasta kulttuuristen aikakausien murroskenttänä. Hallittua ja vangitsevaa kerrontaa kauttaaltaan. Maineensa veroinen klassikko ja suuri nautinto jos osaa asettaa lievän sentimentaalisuuden kontekstiin. Vois väittää, että jos kattois tän, Kunnian polut ja Milestonen Länsirintaman putkeen niin vois olettaa saavansa aika hyvän kokonaiskuvan konfliktin syistä. ****1/2



25- Kaurismäki: Le havre (Leffassa), Ei Akin parhaita, mutta turvallisia Aki- vesiä seilaava laadukas tiedostava komedia kuitenkin. Nyt vasta meillä täällä kankaalla, mutta parempi myöhäänkin. Vieraskielisyys vie parhaan terän dialogilta mutta näyttelijät on kautta linjan hyviä. Etenkin Elina Salo on huikea. Jännä nähdä miten tässä Akin lavastettu Ranska alkaa olemaan jollain tavalla jo aika lähellä Delicatessenin visioita! Vaikee tästä on mitään suurta moitittavaa löytää, Aki nyt vaan on tehny paljon parempiakin leffoja samalla kaavalla. ****

Antti Tohka ( 17.1.2012 08:06)

1. Crazy Heart



Ei tästä ole oikein mitään hyvää sanottavaa, vitummoista lässytystä. Bridges tietysti hyvä, mutta jos country-reliikkien käppäisyys kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti katsoa ennemmin Paycheck.

Tiedän toki mitä elokuvaa oikeasti tarkoitat, mutta nauratti silti että suosittelet Crazy Heartin sijaan katsottavaksi Ben Affleck ‑scifiä.

91.

A Breath of Scandal **

Vähän sinnepäin olevia historiallisia tapahtumia mukaileva draamakomedia rasittavasta Itävallan prinsessasta (Sophia Loren) joka tapaa sattumalta amerikkalaisen ääliön (John Gavin). Maurice Chevalier on joukossa mukana omana ärsyttävänä itsenään. Surkeat näyttelijät, huonoa komediaa ja yksityiskohdatkin olivat pielessä: preussilainen upseeri koikkarehti unkarilaisessa asepuvussa! Juuri tällaisissa rasittavissa elokuvissa nipottamisen aiheetkin nousevat selvemmin pinnalle. Jos jotain positiivista pitää löytää niin Sophia Loren oli todella näyttävä korsettiasuissaan. Harmittavan laiska ja epäonnistunut elokuva Michael Curtizin uran ehtoopuolelta.



92. Fire in the Sky **½

Muistaakseni tämä oli joskus 90-luvulla jopa pelottavakin telkkarista katsottuna mutta nyt ei säväyttänyt juuri lainkaan paitsi lopun hienossa UFO:n sisällä tapahtuvassa jaksossa. Tylsä ja kliseinen tarina (niin kuin nämä aina) mutta juuri mainitsemani kohtaus piristi visvaisuudellaan ja ahdistavuudellaan.



93. Nomads **

Ei helvetti... ostin tämän Anttilan poistomyynneistä parilla eurolla jonkun elitistin suosituksen perusteella mutta tämä oli kyllä nolo ja surkea tapaus. Eniten tässä tökki 80-luvun yhden suurimman ärsyttävyyden, hevi-satanistijengin läsnäolo. Tähän vielä päälle että kyseessä olikin niin picardimainen "käsi-otsalle" tulee luonnostaan. Onneksi John McTiernan piristyi tämän jälkeen muutamaksi vuodeksi.



94. White Heat ****

Ohjaaja Raoul Walshin parempia töitä ja myös James Cagney taitaa tässä olla parhaimmillaan. Kerronta todella energistä ja erityisesti vintage-varjostuskohtaukset oskillaattorin kera olivat hienoja. Elokuvan lopetus on jo itsessään legendaarinen.



95. Pierrot le Fou **

Tämä on yllättävän monen elitistin suosikki-godardeja mutta itselle ei kyllä jäänyt paljoakaan käteen. Tässä kiteytyy aika hyvin kaikki se, mitkä tekevät Godardista välillä todella rasittavan ohjaajan. Kerronta oli kauttaaltaan aivan liian dadaistista ja enimmäkseen vain ärsyttävää. Harmi, sillä aiemmin katsottu, paljon parempi Le Mempris osoitti kuinka hyvää ja mielenkiintoista elokuvaa Godard osaa tehdä kunhan vain malttaa edes yrittää. Epämiellyttävää elitismiä, kuten joku sanoi.



96. Battleship Potemkin ***½

Godardin jälkeen oli pakko tuulettaa ajatuksia ja viimein katsoa tämäkin tapaus. Kerronta oli hellyyttävän propagandista ja neuvostoliittolaista, kiinnostavaa yhtä kaikki. Vaikka "Odessan portaat" kohtausta on versioitu ja parodioitu lukuisat kerrat, on kyseessä edelleen tehokas ja hyvin rakennettu jakso. Erityisesti väkijoukon tallomaksi joutuvan pojan kohtalo oli kouraisevasti kuvattu. Hektisesti edioitu elokuva ja selvä parannus Eisensteinilta lähinnä kuriositeetilta tuntuvan Lakon jälkeen.



97. In Bruges ***½

Hyvää mustaa komediaa sekä todenmakuista draamaa. Taitaa olla Colin Farrellin paras rooli vuosiin eikä sivuosissa huonompiakaan olla. Ralph Fiennes ja Brendan Gleeson ovat erinomaisia ikääntyvinä ja omantyylisinä gangstereina.



98. Moon ****

Mielenkiintoinen yhdistelmä Avaruusseikkailu 2001:stä, Solarista ja Taistelu Avaruudesta elokuvia ripauksella Outlandia.



99. The House of the Laughing Windows ***

Tylsähkö mutta paranee loppua kohden tapahtumien käydessä surrealistisemmiksi.



100. Sprski Film ****½

Erinomainen, ahdistava ja raskas, edelleen. Huomasin että taas tuli rankempien kohtausten aikana otettua tuttu puolustautumisrooli: mitkä merkit ja yksityiskohdat osoittavat että esim. vauva on erikoistehoste jne.

102. The Old Dark House (James Whale, 1932)

Oli synkkä ja myrskyinen yö, kun ensin kolme ja myöhemmin kaksi lisää muukalaista pakenee karseaa walesilaissäätä syrjäiseen vanhaan taloon, jota asuttaa todella vajaalla pakalla pelaava perhe ja heidän palvelijansa, toinen toistaan kummallisempia ja vaarallisempia tapauksia. Yöstä tulee pitkä, sekapäinen ja hengen päälle käypä. Simppeli tarina, kirjallisuudessa gotiikan kliseiksi muodostuneilla tyyliseikoilla kyllästetty miljöö ja laumalla kovia näyttelijöitä miehitetyt eksentriset roolit: niistä on aikanaan flopannut ja myöhemmin klassikoksi muodostunut kauhumysteeri tehty.

Tyylillisesti tämä toi mieleen Tod Browningin Mark of the Vampiren, mikä oli epäonnistuneempi elokuva, joskaan tämä laiva ei myöskään puhtain purjein myrskyä läpäise. Tunnelma yhdistettynä kameratyöskentelyyn on parhaimmillaan erinomaista, mutta pahimmillaan taas varsin tasapaksua ja minnekään johtamatonta, romanssisivujuoni naurettava ja väkipakolla mukaan ympätty ja substanssia yksinkertaisesti pirun köykäisesti. Lauma erinomaisia näyttelysuorituksia hullunkurisen (eh) perheen rooleissa ja ne parhaat tunnelmalliset hetket (kuten ylivoimainen puolikuuron emännän ripitys nuorelle heitukalle kaikkine vääristyneine peileineen ja nopsaan vaihtuvine kuvakulmineen) pelastaa kyllä paljon, eikä vieraiden puolellakaan kovin valjuksi pääasiassa jäädä. Keskitason yläpuolelle noustaan näilläkin näytöillä ja leffa muistetaan tänäänkin syystä.



103. One Down, Two to Go (Fred Williamson, 1982)

Voihan perseensuti mikä pettymys. Katkera vuodatus yksityiskohtineen luettavissa Bläkkärit ‑ketjusta.



104. Forbidden World (Allan Holzman, 1982)

Uusintapläjäys 80-luvun nollabudjetin scifiä, Roger Cormanin tarjoamana. Herran omassa ketjussa mussutetaan tarkemmin.



105. Fighting Fist (Casey Chan, 1992)

Oh-hoh, kun tas sai ihmetelllä jotta miksi. Paikoitellen oli sentään hauskaakin. Tuoreeltaan katsottujen aasialaisten elokuvien ketjussa tarkemmat tunnot.



106. Orloff and the Invisible Man (Pierre Chevalier, 1970)

Harvemmin DVD-kansien mainosnikkarit onnistuvat aidosti kiteyttämään myyntipuheisiinsa ne olennaisimmat piirteet, vaan nyt kävi näin: tämä oli todellakin vuorotellen kiehtovaa, surrealistista ja umpipöhelöä toimintaa jokaisen 75 anakronistisen minuutin ajan. Howard Vernon sai kunnian vetää Jesus Francosta lähtöisin olevan Dr. Orloffin roolin täysin löyhän Orloff-sarjan (jos sitä voi edes sarjaksi kutsua) ulkopuolella tehtaillussa tuotannossa, missä arvon tohtori on keksinyt luoda arvostelijoilleen näyttääkseen näkymättömän ja ihmistä huomattavasti älykkäämmän herrarodun edustajan. Kyseisen näkymättömän miehen touhuista, nöyrästä käskyjen vastaanottotyylistä ja myöhemmin paljastuvasta ulkonäöstä on hyvin vaikea päätellä, mistä voidaan päätellä arvon tohtorin luettelemat ominaisuudet näkymättömyyttä mukaan laskematta. Oh dear... Herrarodun edustajan ja pimahtaneen tohtorin tempaukset antavat sitten tekosyyn ja taustat houreiden, sikailun ja paljaan pinnan näyttämiseen. Tolkuttomimmat hetket koetaan ainakin vähintään erikoislaatuiseksi näyttelyksi tulkittavassa "hellässä" kohtauksessa palvelijattaren ja näkymättömän miehen välillä, ja kun näkymättömän miehen identiteetti paljastuu. Valkoinen taikajauho kummittelee kyllä elokuvan joka kolkassa, huh-huh... Hauskinta eurorässiä hetkeen – kiitos, Eurociné!



107. The Giant Gila Monster (Ray Kellogg, 1959)

Tahattoman metka ja auttamattoman vanhanaikainen. Atomimörköjen ketjussa lisää.

David Lynch :

Blue Velvet (1986) ****

Hyvä ja tulee katsottua uusiksi tasaisin väliajoin mutta ei kuitenkaan minun lemppari Lynchin elokuvista. Lähinnä Hopperin roolisuorituksen ansiosta tulee katsottua aina, sillä kyllähän Frank Booth on yksi pahimpia pahiksia ikinä.



Miguel Arteta : Youth in Revolt (2009) **½

Michael Cera heittää taas yhden Michael Cera roolin nörttipoikana, jonka pitäisi päästä naisiin kun ei ole vielä onnistanut vaikka ikääkin alkaa jo olla. Alussa esitellään erikoiset hahmot, sitten mennään jonkin aikaa puhtaasti romanttisen komedian ehdoilla ja lopussa irrotellaan enemmän. Silti, puolitoistatuntiseksikin elokuvaksi venytetyltä vitsiltä tuntuva kokonaisuus ei oikein jaksa kantaa loppuun asti. Kertakäyttö kamaa.

Lynch:

Lost Highway (1996) *****



Vieläkin suosikkini Lynchin tuotannosta. Oli ihan oma kokemuksensa nähdä tämä vihdoinkin isolta kankaalta, tunnelma imaisi sisälleen ihan uudella tavalla. Alkupuolisko Bill Pullmanin mustankipeyspainiskelujen mukana on kyllä yhä melkoisen kuumottavaa kerrontaa, jonka jälkeen leffa ottaa hetkeksi leppoisamman sävyn. Mutta sitten mennään taas. Robert Loggia on syntynyt tällaisiin rooleihin, jopa vaikea uskoa että mies olisi tosielämässä erilainen.



Schrader: Hardcore (1979) ****



Juoni ja syvemmälle pornon maailmaan vajoaminen rakentuihivat hieman varkain ja alun postikorttimainen kristillisyys paljasti ironisen teennäisyytensä todellisen maailman hiipiessä mukaan. Aluksi en ollut edes varma että mitä tästä tulee mutta lopussa oli vahvasti jo fiilikset että maali tuli. Yhtäläisyydet Schraderin tunnetumpiin käsikirjoitustöihin olivat selkeitä, kuten myös tarinan dekkarirakenne ja juoni uudempaan 8MM:iin. Ero jälkimmäiseen tulikin lähinnä siinä että hahmot eivät jääneet lopputekstien alkaessa niin mustavalkoisiksi. Toki George C. Scottin kaltainen karismatehdas pääroolissa takasi jo tietyn sieluntutkiskelun ja lupauksen siitä että alun asetelmiin ei ollut enää paluuta. . Big Dick Blaque pudotti ihan täysin. Ehdotonta uusintakatselumateriaalia.



Woo: Hard Target (1993) ***



Onhan tämä Van Dammen laadukkaampaa settiä, vioistaan huolimatta. Varmaan myöskin herran egoilukausilta – olin ihan unohtanut että leffassa on kohtaus jossa JCVD lumoaa kalkkarokäärmeen vetämällä sitä turpaan. Essentiaalista! En ole John Woon fani ja varsinkin nyt myöhemmin katsellessa hänen parittamisensa Van Dammen kanssa on outoa. Akrobaattipotkuista parhaiten tunnettu heikko näyttelijä yhdistetään ammuskelubalettiin erikoistuneen ohjaajan kanssa. Ei tuntunut kyllä vieläkään että kummankaan parhaat puolet pääsivät esille, vaikka Jean-Claude balettimiehiä onkin. Van Dammelle ovat kuitenki lähes aina toimineet paremmin martial arts-painotteiset pätkät. Seagal olisi voinut olla kotonaan Woon kanssa, siis ainakin ysärin alussa. Lance Henriksen näyttelee ainakin kunnolla yli, kuten Woon pompöösiin tyyliin sopiikin. Ice-T:n ja Rutger Hauerin tähdittämä Surviving the Game on silti IMO tästä juonesta parempi leffa.



McDonagh: In Bruges (2008) ****



Tämähän oli yllättävän erinomainen. Jos Guy Ritchien leffoista riisuisi rasittavan pätemisen, tulos olisi varmaan jotain tännepäin. Roolitus ja näyttely oli lähestulkoon nappiin. Paikoin sai nauraa dialogille ääneen; Ralph Fiennes varsinkin yllätti. Mutta silti draamakin puri varsin syvälle.



Oshii: Ghost in the Shell 2 – Innocence (2004) **



Ei kyllä iskenyt. Oshii ei taida olla meikäläisen juttu, kun tätä katsellessa muistui heti mieleen miksi eka osa aiheutti aikanaan pettymyksen. Puiseva ote ja dialogi tai pikemminkin monologi koostui lähinnä irrallisen tuntuisesta filosofoinnista tai teknojargonista, jota katkoi välillä loputtoman tuntuiset ja hengettömät CGI-maisemamontaasit ja rasittava joikausmusa. Kertoo olennaisen että leffan toimivin kohtaus oli omaan makuun päähenkilön hengailu koiransa kanssa. AD Police käsitteli melkeimpä saman aihepiirin, mutta sitä katsellessa ei tullut vilkuiltua kelloa.



McKay: Talladega Nights (2006) ***



Tämä nyt oli taas näitä että meno oli niin saatanan tyhmää että se kääntyi jo paikoin nerokkaaksi. En muista koska lapsenomaisesti käyttäytyvät aikuiset miehet olisivat naurattaneet näin. Leffa meni myös paikoin niin hölmöksi että se kävi vaikeaksi ennakoida, plussaa sekin. Sacha Baron Cohenin ranskishomokin oli niin vitun huonosti kasattu hahmo että se tuntui jo tarkoitukselliselta.



Øvredal: Trolljegeren (2010) *** 1/2



Pelkäsin paljon huonompaa, tätä voisi jopa luonnehtia ihan hyväksi. En tiedä montaako katselukertaa kestää, mutta tällaisenaan eheä leffa. Toimi myös matkailumainoksena Norjalle, pelkkiä maisemiakin katseli mielellään. Peikot olivat toki räikeää CGI:tä, mutta ihan mahdoton tehtävä Kittelsenin maalauksia olisikin ollut tuoda sellaisenaan ruudulle. Tolkuton pokerinaama tekijöiltä ja näyttelijöiltä oli ehkä elokuvan olennaisin ansio. Meno ei mennyt ihan täysin komediaksi, vaikka olikin toki ideana varsin parodinen.

Spiritual Boxer ( 16.4.2012 15:46)

Antti Tohka ( 17.1.2012 08:06)

1. Crazy Heart



Ei tästä ole oikein mitään hyvää sanottavaa, vitummoista lässytystä. Bridges tietysti hyvä, mutta jos country-reliikkien käppäisyys kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti katsoa ennemmin Paycheck.

Tiedän toki mitä elokuvaa oikeasti tarkoitat, mutta nauratti silti että suosittelet Crazy Heartin sijaan katsottavaksi Ben Affleck ‑scifiä.

163.

Peter Sasdy: Taste the Blood of Dracula (1970)

Pureudun Hammerin viidenteen Dracula-filmatisointiin studion omassa ketjussa.



164. T. Hayes Hunter: The Ghoul (1933)

Tästä Karloffin kauhuilusta klassisten hirviöiden ketjussa.



165. Sergei Parajanov: The Color of Pomegranates / Sayat Nova (1968)

Tämä on yksi kauneimmista ja mieleenpainuvimmista elokuvista mitä olen ikinä nähnyt, mistä kiitos kuuluu Elitistin arviolle.



Armenialaisen runoilijan Sayat-Novan tarina oli aiemmin tuntematon ja siihen pitänee tutustua ennen kuin elokuvan katsoo uudestaan. Ja tämä elokuva on tosiaan niitä jotka pitää katsoa uudestaan. Parajanovin ohjaus ja visiot ovat sanalla sanottuna uskomattomia, mutta se on vasta osa matkaa. Suren Shakhbazyanin kameratyö saa ihon nousemaan entistä voimakkaammin kananlihalle, ja Tigran Mansuryanin musiikki vain tehostaa efektiä.



166. Chris Columbus: Harry Potter and the Chamber of Secrets (2002)

Huoh! Vieraisille tulee pieniä ihmisenalkuja, joille voisi näyttää vaikka mitä ihmeellistä hyllystä. Tiedättehän, kaikkea korruptoivaa ja vaarallista, mutta ei – ainoa mikä kelpaa on Harry Potter. No, olihan tässä edes kunnon kokoinen käärme ja bd:n jälki on kaikin tavoin upeaa katsottavaa. Tylypahkakin oli ahdistavampi paikka kuin muistinkaan, ainakin Harrylle.



167. Robert N. Bradbury: Riders of Destiny (1933)

Tästä John Waynen varhaisesta lännenelokuvasta klassisten westernien ketjussa.

Zodiac ( 14.4.2012 00:45)

65. Phantom Soldiers ***** Ziisus. Jättää muut Silver Star ‑tuotannot täysin varjoonsa, tähän on tosiaan panostettu. Aivan käsittämättömän paljon toimintaa. Alku- ja loppuhuipennukset ovat huiketta ja jokainen kohtaus niiden välissäkin päättyy aina jonkunlaiseen mätinään. Kaikki mahdolliset asiat räjäytetään ja kaikki tapetaan. Paras Vietnam-leffa ikinä.

Alkukohtaus