Mitä elitisti-forumin väki katsoo 2012

Jalmari Lahdensuo: Pohjalaisia **½

KAVA:n uusi restaurointi, joka olikin ihan pirun komean näköinen. Elokuva oli sen sijaan yhtä heikko kuin ennekin, tasapaksu ja teatraalinen. Säestäjinä toimineet pelimannit musisoivat kyllä hienosti, mutta tässä näkyi juuri se ero, mikä on mykkäelokuvan ammattimaisen säestämisen ja taustasoiton välillä: nyt kävi turhan monesti niin, että kuva ja säestys kulkivat omia polkujaan. Tapahtuma oli kuitenkin tärkein ja se oli oikein onnistunut.



Leopold Jessner: Hintertreppe ****

Tsaarinajan venäläiselokuvia synkkyydessään muistuttava saksalainen kolmiodraama, jonka pääosissa ovat palvelustyttö, tämän rakastaja ja hivenen outo postinkantaja. Kuvilla kertominen on huipussaan, eikä välitekstejä ole kuin muutama. Tämä helmi on nähtävissä Forssan Mykkäelokuvafestivaaleilla tänä syksynä.



John Huston: The Misfits ***

Synkempi kuin muistinkaan. Hyvästä näyttelijäkaartista ja komeasta kuvauksesta plussaa.



Nyrki Tapiovaara: Miehen tie ***½

Komeaa maalaisdraamaa, mutta ei yllä ohjaajan tuotannossa Juhan rinnalle. Haastaa kuitenkinTulion maaseutuelokuvat tasaväkisesti.



Shane Meadows: This is England ***½

Kiinnostava aihe ja hienot näyttelijät, mutta jotenkin tuli mieleen, että tästä olisi saanut irti enemmänkin.



Jean Epstein: Coeur fidèle ****

Jean Epstein: La glace à trois faces *****

Kaksi hienoa, joskin erityylistä Epsteinia. Toinen kertoo köyhän satamatytön elämästä, toinen rikkaasta nuorukaisesta, jolla on ollut suhde kolmeen eri yhteiskuntaluokkaiseen naiseen. Jälkimmäinen on mielestäni Epsteinin paras, riittävän kokeellinen mutta silti sopivan yksinkertainen. Toivottavasti se paljon puhuttu Epstein-boksi jossain vaiheessa ilmestyy, miehen töitä kun on kovin vähän saatavilla.



Curtis Bernhardt: Die Frau, nach der man sich sehnt **

Hölmö saksalaisdraama, jossa nuorikkonsa kanssa matkaava mies näkee junan ikkunassa Marlene Dietrichin esittämän naisen ja säntää tämän perään jättäen kylmästi seuralaisensa ilman mitään selityksiä. Loppuelokuva mietitäänkin, jääkö Dietrichin esittämä kohtalokas kaunotar miesystävänsä luo vai lähteekö ihailijansa matkaan.

Lyödäänpä kuluva viikko tässä vaiheessa pakettiin ja suunnistetaan juhannuksenviettoon. Hyvää Jussia samaan hengenvetoon kaikille elitisteille!

191. The Big Gundown (Sergio Sollima, 1966)

Run, Man, Run! ei tehnyt aikanaan kovin kummoista vaikutusta – vaan edeltäjänsä teki! Kaikin puolin tasokas yhdistelmä perinteistä länkkärikerrontaa, yllättäviä uusia elementtejä ja synkkiä painotuksia joita Italia toi lajityyppiin urakalla, ja kaikkein piristävimpänä yllärinä toimivampaa komediaa – elementti jota kaikkein vähiten edellä mainitussa jatko-osassa arvostin. Kiintoisat hahmot ja asetelmat, matkan varrella miellyttävästi ryvettyvä ja kivikovan cooliutensa vaihteeksi hetkellisesti menettävä Lee Van Cleef, mainion kelvottoman rentun luonnehtiva Tomas Milian ja suorastaan jumalaisen komia Morricone-soundtrack – tämä kaikki kaupan päälle, niin ei ole isompia itkettävänä.



192. Turkey Shoot (Brian Trenchard-Smith, 1982)

Ei oltu survivalismissa Australiassa ihan Rambon tasolla 80-luvulla, eikä tainnut olla tarkoituskaan, mutta melkoisen hullua ideaa ja hölmöä hauskanpitoa tähän wannabe-dystopiaan on ladattu kiitettävästi. DVD:n takakansi mainostaa tuottajana häärinyttä Anthony I. Ginnanea kengurunpurijoiden vastineeksi Roger Cormanille; riippuen onko elokuvan muoto enemmän kiinni hänestä vai ohjaaja Trenchard-Smithistä, väitteessä on mahdollisesti perää, sen verran kaikuja ja yhteneväisyyksiä on tämänkin rainan sekä mentaliteetissa että ulkoasussa herrojen Amerikan-serkun tuotantoon. Yltiöpäistä ja osoittelevaa totalitarismin pilkkaa on juuri taustaksi asti, muuten mennään iloisen älyvapaissa tunnelmissa. Kokonaisuus ei ole pidäkkeetöntä saastaa tai teurastusta, hieman harmittavasti; tällä tapaa tosin saadaan enemmän tehoa loppupuolen mauttomuuksista irti järjettömine ajoneuvojahteineen, irtoraajoineen, lesbolaisuuksineen ja friikkisirkuksineen, kun moiseen menoon ei ole ehtinyt tottumaan ennen varsinaista menon käsistä karkaamista. Enpä tiedä onko tämä vallan maineensa arvoinen kulttiteos; lopulta kokonaisuus jää liian pikkukivaksi ja epätasaiseksi tehdäkseen pysyvän vaikutuksen, mutta katsoo tämän noin kymmenen kertaa mieluummin kuin vaikka jonkun V for Vendettan.



193. Watch me When I Kill! (Antonio Bido, 1977)

Uusintakatselu tarkemmin ruodittuna giallot ‑ketjussa.



194. The Spiritual Boxer (Liu Chia Liang, 1975)

Mäiske/komedia-hybridi tarkemmin purettuna tuoreeltaan katsottujen aasialaisten elokuvien ketjussa.

Meller ( 21.6.2012 11:36)

theremin ( 21.6.2012 10:49)

Meller ( 21.6.2012 09:08)

Shocky ( 21.6.2012 02:47)

Sääli ettei Battle Royalelle koskaan tullut jatko-osaa

Unohditko tämän?

http://www.imdb.com/title/tt0338763/

Luultavasti unohti tarkoituksella. Ei tuota jatko-osaa ainakaan hyvällä muistele, paitsi tietenkin mielettömän hienon rugby-aiheisen kohtauksen vuoksi.

Niin, sisällön puolestahan tuo oli jatko-osa valitettavasti vain nimellisesti, ei todellakaan laadullisesti... Mietin kanssa että Shockyn kaltainen veteraani saattaa kärsiä dementiasta, mutta todennäköisemmin tahallisesta kuin tahattomasta.

Joo voin olla sikäli dementoitunut että tusinaleffat menevät toisesta silmästä sisään ja toisesta ulos jättämättä muistijälkiä, mutta tuon nimenomaisen leffan jättämä kivulias muisto ei varmaan ikinä tule poistumaan systeemistä – mutta Battle Royalen jatko-osaksi en sitä ikinä tule tunnustamaan.

Bad Rain ( 21.6.2012 11:50)

Meller ( 18.6.2012 19:20)

186. The Human Centipede (Tom Six, 2009)

Dieter Laser on shown kapellimestari, päällikkö ja keskipiste, ihmishirviöiden 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen kruunaamaton keisari, kärsivällisen rukoilijasirkan mieleen tuova misantrooppi.

Itselleni Human Centipeden pisteet tulevat lähinnä ihmistuhatjalkainen-konseptista, tohtori Heiter oli elokuvan pahin pettymys. Karikatyyrimäinen hahmo, lähes pelle, josta ei sitten löytynyt loppujen lopuksi riittävästi uhkaavuutta tai sitä huumoriaspektiakaan. Beyond the Black Rainbow ‑elokuvan tohtori oli tyyppinä paljon kuumottavampi.

Molempi parempi, Dieter Laser ampuu yli, mutta helvetti että on vastenmielisen oloinen ukkeli, siis ihan näyttelijätasolla jo. Beyond the Black Rainbow:n tohtori on toki superkuumottava ja palailee usein muistikuviin tuijottelemaan, samalla kun leffan soundtrack soi päässä. Missä viipyy Blu-ray julkaisu tälle viime vuosien tyylikkäimmälle luomukselle? September 2012 näköjään...





Tässä lisää katsottuja:



[background=transparent]80. Dominion: The Prequel to Exorcist ***+[/background]

[background=transparent]Ohhoh, tämä on muuten rankasti erilainen kuin Harlinin versio. Vaikea kylläkään sanoa kumpi on parempi. Dominionissa oli ehkä parempi tunnelma suuremman osan aikaa, mutta Harlinilla pelottavampi kirkko-osuus, ja kumpaakin versiota riivaavat ultrapaskat cgi-efektihyeenat ja muut käppäilyt. Millä se lihansyöjälehmäkin oli copy/pastetettu kuvaan, argh. [/background]



[background=transparent]Eiköhän se näin mene, että:[/background]

[background=transparent]Exorcist: The Version You Have Never Seen Before ******[/background]

[background=transparent]Exorcist *****[/background]

[background=transparent]Exorcist 3 ****+[/background]

[background=transparent]Exorcist: The Beginning ***+[/background]

[background=transparent]Dominion: The Prequel to Exorcist ***+[/background]

[background=transparent]Exorcist 2 **+[/background]



[background=transparent]81. To Live And Die In LA ******[/background]

[background=transparent]Tässä elokuvassa ammutaan, lyödään ja potkitaan jatkuvasti naamaan ja munille.[/background]



[background=transparent]82. Prometheus ***1/2[/background]

[background=transparent]Helppohan tämä olisi argumentoida aivan riekaleiksi, mutta irtoaa Prometheuksesta myös paljon nautintoja. Kohta tarkemmin leffan omassa ketjussa.[/background]



EKEK-setti alkaa:



[background=transparent]83. Shoot (1976) ****[/background]

[background=transparent]Nokkela satiiri jenkkiläisistä kodinturvaajista, sotahulluista ja siviilimiliiseistä. Loppu on upea, ja sitä ennen nähdään jo mahtavaa machoilua kun Cliff Robertson kaataa naisia pelkällä läsnäolollaan. Ernest Borgnine ja Henry Silva antavat tulitukea äijän henkilökohtaisessa sodassa. Tämä jos mikä on NRA – The Movie.[/background]



[background=transparent]84. Risky Business ***[/background]

[background=transparent]Tom Gruise is best. “I don’t believe this! My mid-term is tomorrow and I’m being chased by Guido the Killer Pimp!”[/background]



[background=transparent]85. ...a paty jezdec je strach / Ja viides ratsastaja on pelko **[/background]

[background=transparent]Mitä paskaa... jotain tylsää tsekkiläistä vainoharhailua? Hienosti kuvattu, mutta so what. Tunnelma oli kyllä hyvä, samanlainen kuin Budapestissa sijaitsevassa Terror Haza ‑museossa, jossa on mm. ilmiantopuhelimia joista kuuluu pahaenteistä kuiskintaa. [/background]



[background=transparent]86. Soul-siskot / Joyfull Noise *1/2[/background]

[background=transparent]Mitä paskaa... jotain gospeldraamakomediaa? Päällekäyvän skarppi kuva ja ilontäyteinen meteli tekivät nukkumisesta liki mahdotonta. Leffa, jota en ikinä missään muussa tilanteessa kuin EKEK:ssä olisi tullut näkemään. Jollain pervolla tavalla tämäkin tosin onnistui viihdyttämään. [/background]



[background=transparent]87. Return of Bruce **+[/background]

[background=transparent]Perusköyhä filippiino Lo Lieh & Bruce Le brucesploitaatio, eli sinänsä hyvää matskua mutta ei nyt onnistunut pitämään täysin hereillä. [/background]



[background=transparent]88. The Raven (2012) **[/background]

[background=transparent]Mitä paskaa... en ole uusia Sherlock Holmes ‑leffoja nähnyt, mutta ilmeisesti tämä yritti ratsastaa niillä jopa castaamalla sarjamurhaajaa jahtaavaksi Edgar Allan Poeksi John Cusackin, joka on tunnettu halpiskopio Robert Downey Jr:stä. Noh, kyllä tässä lopussa ihan näppäriä käänteitä oli – ja ehkä tyylittömimmät lopputekstianimaatiot ikinä. Mitä ihmeen tunnelmaa tässä oikein tavoiteltiin? En tajua, aivan päin vittua vetävät AAARRRGH [/background]



[background=transparent](Päätalo ‑leffan skippasin suosiolla alkuminuuttien jälkeen)[/background]



EKEK-setti päättyy.



[background=transparent]89. Fear City ***1/2[/background]

[background=transparent]Tyylikästä sleazyilya martial arts ‑twistilla, mutta loppu on tylsän arkinen. Taisi olla aika knifetetty versio toi leffaprintti – kaikki parhaiten mieleen jääneet kohtaukset oli poissa, esim. viilto uhrin otsan halki joka sai veren tulvimaan kasvoille. Huvittavasti kukaan ei tunnu tietävän varmuudella martial arts ‑murhaajan näyttelijää. [/background]



[background=transparent]90. Insidious *+[/background]

[background=transparent]James Wanin mekaanista rahastusta Paranormal Activity ‑tyyppisellä halpiskauhulla. Ja olihan tässä joku PA-leffojen tuottajaseepparikin mukana, Oren Peli. Ei kannata katsoa siinä toivossa että kyseessä olisi mikään Manaaja-tyylinen riivausleffa. [/background]



[background=transparent]91. The Rite ***[/background]

[background=transparent]Parempi manausleffa, tässä oli jo tyyliä. Sääli että loppu meni oksettavaksi jeesusteluksi ja vetistelyksi. [/background]

Gillo Pontecorvo :

La Battaglia Di Algeri aka The Battle of Algiers (1966) ****

Algerian sotaa melko realistisen tuntuisesti kuvaava elokuva näyttää miten kaksi eri kulttuuria kohtaavat (=törmäävät) kun emämaa Ranskan joukot yrittävät taistella paikallista siirtomaansa vastarintaa vastaan. Alussa Ranskalaiset poliisit ovat helisemässä kun vastarinta on saamassa otetta tekemällä terroristi-iskujaan mutta myöhemmin ranskalainen väestö saa suojakseen sotilaista koostuvan erikoisjoukon, joka alkaa selvittämään ja tuhoamaan vastarintajärjestöä. Kokonaisuutena laadukasta jälkeä ja mustavalkokuvaus on tässä hyvinkin toimivaa ja luo omanlaisensa tunnelman.



William Hale : Journey To Shiloh (1968) **½

Futuren suomeksi nimellä Poikien Sota julkaisema dvd on western joka kertoo nuorista miehistä jotka ovat lähdössä sotimaan Yhdysvaltojen sisällissotaa etelän joukkoihin. Matkan varrella kohdataan rikkaita etelän ihmisiä ja nähdään kuinka paikalliset kohtelevat kaltoin mustia. Elokuvana hienoinen pettymys kun tämä olikin sellainen koko perheen tv-elokuvaa muistuttava tuotanto. Budjetti on ollut ilmeisen pieni ja dvd:n kannessa poseraavilta Harrison Fordilta ja James Caanilta nähdään vain jälkimmäiseltä isompi roolisuoritus, Fordin ollessa lähinnä statistina koko elokuvan ajan. Myös loppu on melkoinen mahalasku, etenkin tämän porukan henkilöiden kohtalot. Suomi-dvd on myös valitettavasti 4:3 kuvalla (ainoastaan alku- ja lopputekstit ovat oikealla kuvasuhteella) ja jostain syystä lopussa noin 5-10 min. pätkä ulkokuvista on melkoisen "lumisateen" peitossa. Tämä on tosin luultavasti ollut jo ongelmana lähteestä josta tämä on siirretty dvd:lle.



Alun teemabiisi oli ihan sympaattinen:

Juhannuksen pikainen Will Ferrell ‑check.

The Anchorman sortuu toopeiluun, enemmän ei ole enemmän. Aineksia on vaikka mihin, mutta kertakäyttöiseksi jää samalla tavalla kuin Talladega Nights. Steve Carell menee imbesilliroolissaan niin hukkaan, että se on jo surullista. ***



The Other Guys osoittikin sitten, mistä Ferrellissä on / pitäisi olla kyse. Mitä enemmän äijä vetää pokkanaamalla, sen lähemmäs hän pääsee Leslie Nielsen ‑ulottuvuuksia. Yhdyn yleiseen elitistimielipiteeseen siinä, että loppusuoralla homma löystyy, mutta parhaat gagit ovat kultaa. Tämä jäi hyllyyn Blades of Gloryn viereen. ***1/2

Shocky ( 22.6.2012 02:48)

[background=transparent]83. Shoot (1976) ****[/background]

[background=transparent]Nokkela satiiri jenkkiläisistä kodinturvaajista, sotahulluista ja siviilimiliiseistä. Loppu on upea, ja sitä ennen nähdään jo mahtavaa machoilua kun Cliff Robertson kaataa naisia pelkällä läsnäolollaan. Ernest Borgnine ja Henry Silva antavat tulitukea äijän henkilökohtaisessa sodassa. Tämä jos mikä on NRA – The Movie.[/background]

[background=transparent]NRA – The Movien parasta settiä: Cliff Robertsonin vierailu tuoreen lesken luona, jossa rouva viskihöyryissään ilmoittaa kaiken olevan salaliittoa jotta narkkarit, hipit ja kommarit saisivat USA:n perustuslain asepykälän kumottua. "Sitten ne tulisivat tänne raiskaamaan, sillä välin kun niiden narkkarikaverit varastaa televisiot ym. vehkeet alakerrasta – vain saadakseen ostaa lisää kamaa!" [/background]

[background=transparent]Tämä kaikki ennen kuin leski ilmoittaa Robertsonille, ettei hänellä ole alusvaatteita päällään. [/background]

Myös alkutekstien aikana nähtävä kiväärin yksityiskohtainen öljyäminen oli... aikamoista. Ainakin ***1/2

70.

Morsian pukeutuu mustaan

Ihan ok Woolrich-tulkinta, mutta ei tämä yllä Truffautin parhaimmistoon. Muistelin tätä paremmaksi, niin se aika kultaa muistot. Vimma ja päällekäyvä noir-angsti puuttuu.



71. Beerfest

Haus ka kaljan kittaus elo kuva.

EKEK

95. Shoot **1/2 Hyvä yhden idean filmi. Alun ja lopun välillä olu kuitenkin liikaa junnaavaa jaarittelua.



96. Risky Business *** Olinkohan ikinä edes nähnyt tätä kokonaan, joka tapauksessa oli erittäin positiivinen yllätys. Perus-kasariteinikomedian sijaan leffa olikin...no, ei peruskomedia ainakaan. Outo, siisti tunnelma ja loistava soundtrack.



97. Ja viides ratsastaja oli kuolema ***? Mielenkiintoisen oloinen elokuva, joka tosiaan kärsi esitysajankohdasta, ei ehkä muutenkaan EKEK-kamaa. Hyvää ohjausta, kuvausta ja kuumottava tunnelma. Pitää tsekata joskus uusiksi.



98. Joyful Noise *? Tämä taas sopi yhteyteen täydellisesti ja nauratti lähes kuoliaaksi. Ei mitään näin kornia voi olla olemassakaan.



99. Return of Bruce **1/2 Hauskahko kungfukalkkuna. Tappelut olivat yllättävän tiukkoja ja niitä oli runsaasti, lopussa ehkä vähän liikaakin...



100. The Raven *1/2 Sinänsä pätevästi tehty, ei vaan jaksanut kiinnostaa tippaakaan. Turha Sherlock Downey Jr Holmes – From Hell – wannabe.



101. Päätalo *? Väsymyshumalassa Päätalosta sai kohtalaisesti viihdettä irti. Miksi näin kömpelöitä elokuvia on tehty Suomessa vielä vuonna 2006 (?) Miksi melkein kaikki kohtaukset oli kuvattu jostain oviaukosta tai nurkan takaa ja rajattu samalla tavalla? Miksi Päätalo näytti mopoillessaan Pekko Aikamiespojalta? Miksi...



/EKEK



102. Oily Maniac * Olipas onneton tekele. Edes gorea ei ollut piristeenä.



103. Stone Killer *** Hyvä ja brutaali poliisileffa Bronsonin kultakaudelta.



104. Burma VJ ***1/2 Onnistuneesti turhauttava dokkari.



105. Tropa de Elite **** Hemmetin tiukka. Ei tässä mielestäni mitenkään ihannoitu BOPEn lievästi sanottuja kovia otteita. Toisaalta ei niille annettu juuri vaihtoehtojakaan...



106. Aamulla herään ja tee läikkyy ***1/2 Hyväntuulinen ja aidosti hauska tsekki-scifi-komedia.



107. Tim & Eric's Billion Dollar Movie **1/2 T&E:n sketsisarja on parhaimmillaan loistavaa kamaa, mutta pitkän elokuvan muodossa sekoilu käy jo rasittavaksi. Sai tästä kuitenkin muutamat hyvät naurut.



108. Get Carter *** Huh, tylympää päähenkilöä ei ihan heti tule mieleen.



109. Armadillo *** Hyvä doku.



110. Nomads ** Aika vähäpätöinen, en tajua miksi jotkut pitävät tätä niin korkeassa arvossa.



111. Troll 2 *** Kuulunee jo yleissivistykseen. Oikein viihdyttävä.



112. Best Worst Movie **** Todella mainio ja koskettavakin dokkari yllämainitusta elokuvasta.



113. The Basement 1/2 "Kadonnut" amatöörikauhuantologia vuodelta 1989 on julkaistu ensimmäistä kertaa leffan nimeä kantavassa komeassa dvd-boksissa. Elokuva hyllytettiin, kun tekijät huomasivat vasta jälkikäteen että kuvaus ja valaistus oli möhlitty eikä yökohtauksista saanut mitään selvää. No, ei saa vieläkään: n. puolet leffasta on niin hämärää ja rakeista settiä että silmiin sattuu. Myös sisältönsä puolesta tekele on äärettomän käppäinen. Puoli pistettä tulee parista hauskasta tehosteesta ja armollisen lyhyestä kestosta.



114. Kuoleman commando *1/2 Heikompi kuin muistin, vähäistä hupia sai vain muista elokuvista suoraan kopioitujen kohtausten / vuorosanojen bongailusta.



115. The Game (1988)* Huono ihmismetsästys-videotoimintahalpis.

031. Roman Polanski:

Ghost Writer (2010) 8/10

Yhä tunnelmaltaan ja hienovaraiselta tarinankuljetukseltaan erittäin kiehtovaa katseltavaa. Nyt irtauduin elokuvan tunnelmasta sen verran, että googlaus-kohtaus aiheutti jonkin verran ihmetystä, onko se vitsi? Myös lopetus oli hieman tylsä, olkoonkin että sillä haettiin nimenomaan päinvastaista.



032. Hadzihalilovic: Innocence (2004) 9/10

2000-luvun parhaita elokuvia; pidän huomattavasti enemmän kuin yhdestäkään näkemistäni ohjaajan miehen teoksista. Tasoja ja tulkintoja riittää, itsellä mielessä pyöri lähinnä lasten edustama voce bianca ja aikuisten (tai tässä tapauksessa Cotillardin esittämän tanssinopettajan) selittämätön melankolia seksuaalisuuteen heräävien tyttöjen menettäessä synnynnäisen vapautensa.



Hauskana yhteensattumana pikku-Iristä esittävän tytön etunimi on Zoé; kreikkalainen termi, joka on eräänlainen vastapari Biokselle, sosiaaliselle elämälle johon Innocencen pikkutyttöjä eri oppituntien kautta jatkuvasti koulitaan. Zoé on potentiaa, jonka jokainen valta joutuu sulkemaan pois luodakseen yhtenäisiä identiteettejä.



033. Fernando Di Leo: Milano Calibro 9 (1972) 10/10



033. William Friedkin: Cruising (1980) 10/10

Täydellistyi toisella katsomiskerralla, loistava elokuva.



034. Judd Apatow: Knocked Up – Paksuna (2007) 7/10

Sympaattinen romanttinen komedia, jossa paljon hauskaa huumoria.

Freeman:

Cell Count (2012)

Melko halpamainen ja mitäänsanomaton vankila / ihmiskoe / mutanttiötökkä ‑sekoilu, jolta odotti enemmän mutta joka jätti oikeastaan kaiken puolitiehen, eikä lähtökohtia hyödynnetty mihinkään. Mikäli tarinanlangat olisi kuljetettu loppuun, tai jaksettu edes miettiä vähän radikaalimpaa otetta, olisi tästä tullut ehkä edes hyvää törkyä. Nyt se on kliinistä paskaa.

*



Wan: Insidious (2010)

Todellinen yllätys ja piristysruiske. Oikeassa mielentilassa katsottuna leffa toimi todella kovaa ja onnistui pelottelemaankin. Toteutus on kylläkin hyvin varman päälle pelattua ja tyyliteltyä Hollywood-säikyttelyä mutta kyllä Wan on oppikirjansa lukenut ja nähnyt.

***



Gulager: Piranha 3DD (2012)

Väärään suuntaan oli lähdetty viemään tätä franchisea. Aja käytti velmuhuumoria, Gulager käyttää omaa törkeää Feast-huumoriaan mutta ei varmaan tuottajien takia päässyt näyttämään mitään vauvojen syöntiä tai kissoja raiskailevia kaloja. Ja näin jäädäänkin vesirajaan, sen rikkomisen sijaan. Hasselhofista piste.

**



Bousman: Mother's Day (2010)

Bousmanilla ei vain ole mitään tyylitajua. Kaiken pitää olla kidutusta, pelejä ja dramaattista musiikkia, huolimatta siitä missä tyylilajissa liikutaan.

*



West: The Innkeepers (2012)

Enpä muista pelänneeni mitään oikeastaan koskaan näin paljon. West rakentaa hahmonsa huolella ja kehittelee tunnelmia, joku voisi puhua paskanjauhannasta, mutta siitä ei todellakaan ole kyse. Viipyilevät kohtaukset, leikittelyt genrekonventioiden ennakko-odotuksilla luovat suorastaan sikamaisen painostavan ilmapiirin. Kuten House of the Devilissäkin, loppu mennäänkin sitten todella lujilla kierroksilla alkupuoleen verrattuna, mutta toisin kuin edeltäjässään, tässä ei tehdä tyylirikkoja. Varmasti osansa tekee myös autenttinen kuvauspaikka, raudanlujat roolitukset ja Westin mieltymys stillikuviin: Hän ei kieputa kameraa ja leikkaa räiskyvää kuvatykitystä vaan pakottaa katsojan paikalleen naulittuna seuraamaan avuttomana piinaa aitiopaikalta. Kaiken viimeistelee hienosti käytetty musiikki joka sisältää aluksi hyvinkin koomisiakin piirteitä ja mutta alkaa ottaa itsensä pian tosissaan. Kaikkien aikojen kummitusleffa nostaa kyllä Westin kiinnostavimmaksi ohjaajaksi tällä hetkellä.

*****

(Sodankylän elokuvajuhlat alkaa. Siellä oli Joe Dante + leffojaan)

92. Gremlins ***1/2

“Ne vihreät äijät rikkovat kaiken!” Gremlins on kestänyt aikaa paljon paremmin kuin esim. Goonies tai Ghostbusters, johtuen Joe Danten tavasta ujuttaa mukaan paljon ajatonta visuaalista gagia. Frank “Megatron” Welker ja Peter “Optimus Prime” Cullen riiviöiden ääninäyttelijöinä! Danten itsensä sanoin, “Gremlins is Muppets on acid”.



93. The Movie Orgy ?

Joe Danten varhainen tuotos. Yhteen editoituja vanhoja elokuvanpätkiä, hammastahnamainoksia, koirankoulutusohjeita ja vaikka mitä sattumanvaraista viihdykettä, esim. Elvis laulamassa apaattiselle basset houndille “You’re nothing but a hound dog”. Aina välillä palattiin muutaman “seurattavan” leffan pariin kuten Tarantula!, Giant Claw, Speed Crazy, Teenagers From Outer Space. Miltei viisi tuntia tätä pystyi helposti tuijottamaan lumoutuneena keskellä aamuyötä. Dantehan ohjasi episodeja hilpeän törkeään Amazon Women on the Moon ‑sketsileffaan, joka muistuttaa suuresti The Movie Orgya mutta on kokonaan itsetehtyä matskua.

“Quit crowding me man! Everyone’s always crowding me!”



94. House of Tolerance ***+

Ranskalaista fiilistelyä 1800-luvun lopun bordellissa. Vapaasti virtaavaan juoneen oli saatu ängettyä monenlaista traagista tarinaa ja jopa tyylikäs kostotarina, joka tosin oli kuin toisesta elokuvasta kuin muu 90% leffasta. Viipyilevä päämäärättömyys hieman söi tehoja. Upean näköistä valaistusta ja kuvausta, värit ja asetelmat olivat usein kuin klassisista öljyvärimaalauksista.



95. Matinee ***1/2

Joe Danten sympaattinen puolustuspuhe roskaviihteelle Kuuban ohjuskriisin aikaan sijoitettuna.



95. Innerspace ***+

Sujuva ja dantemaisen täyteen ideoita ahdettu takaa-ajo komedia, jossa jälleen kerran nähdään Joe Danten vakionäyttelijät revittelemässä. Kestänyt aikaa mainiosti.



96. Gremlins 2 ****

Huhhuh, Gremlins ykkönen on pitkälti Disney-tyyli/Chris Columbus leffa, mutta Gremlins 2:ta varten Dante sai vapaat kädet tuottajilta ja teki ultimaattisen Warner Bros ‑cartoon tyylisen riehumiseepoksen. Hulk Hogan, Christopher Lee, Leonard Maltin, Paul Bartel, Frank Welker...!



97. Small Soldiers ***+

Hah, ei ollut tullut aiemmin mieleenkään katsoa tällaista, mutta muiden Joe Dantejen jatkoksi annoin tälle zäänssin ja kas, Small Soldiershan on kuin joku kadonnut Gremlins 3, oikein viihdyttävä ja solidi teos, jossa satiiria militaristisista jenkkileluista ja maailmanpolitiikasta, ksenofobiasta yms. Lopussa vasta alkoi olemaan hieman evvk-olo, mutta niinhän aiemmissakin Gremlinseissä – joku mellastuskiintiö tulee täyteen aivoissa. Ääninäyttelijöinä mm. Tommy Lee Jones, Frank Langella, Jim Brown, Ernest Borgnine, Spinal Tap … Niin ja jopa Kirsten Dunst on joskus näköjään ollut söpö.



98. Alois Nebel *+

Tylsin ja etäisin leffakokemus sitten Transformers 2:n. Täyttä kuraa, ellet satu olemaan joku äärimmäinen Vaclav Havel ‑tutkija tai omaa juna-asema fetissin. Nämä rotoscoping-leffat kuten A Scanner Darklyeivät onnistu muuta tekemään kuin ärsyttämään.



99. Policeman / Ha-shoter (2011) ****+

Supertykki israelilaisdraama psykoottisista sotilaspoliiseista ja pihalla olevista sosialistiradikaalinuorista. Malliesimerkki leffasta joka ei ala oikein minään, mutta ottaa aivan hirvittävät kierrokset loppua kohti.



(Sodis loppuu)



100. The Dictator (2012) ****+

Hysteerinen. Okei, mukana oli täysin toimimattomiakin vitsejä ja lopussa “pakollista” väkisin väännettyä sanomaa, mutta en kyllä ole nauranut näin paljoa teatterissa sitten Boratin (Klovn pääsi tosin lähelle). Diktaattori on paljon parempi kokonaisuus kuin Brüno, mutta ei nyt aivan Borat-leveleillä sentään. Harmittavan lyhyt tämä kyllä oli.



101. En büyük yumruk / Greatest Fist / The Biggest Fist ****1/2

Turkin historian ehkä kovin toimintapaukku vihdoin teksteillä! Joku turkkilainen kaverin kaveri väsäsi käännökset. Niistä paljastui lähinnä että Cüneyt Arkin toistelee mukaansa tuppautuvalle cynthiarothrockmaiselle ihmenaiselle että "this is not a job for women". Selvisi sekin että kun naiset kissatappelevat sängyllä, Cüneyt lukee lehdestä mm. maidontuotantoon liittyviä uutisia. Joka katsomiskerralla huomaa jotain uutta, kuten nyt se, että Cunëyt heittää dynamiitteja niin lujaa että ne viheltävät ilmassa. Välillä hän viskoo myös puukkoon sidottuja dynyjä, joista uhriin ei uppoa suinkaan puukko-osa vaan dynamiittiosa. Kohtauksia ja musiikkia on pöllitty Bond-leffoista, välillä jopa taustalla kuuluu laulua "For Your Eyes Only".



102. Lone Wolf McQuade ***1/2

Parhaita sucknorriksia. Enpä muistanut että se lemmikkisusi oli noin turha elukka: murisee kerran, ei onnistu edes varoittamaan tunkeilijoista ja sitten kuolee.



103. Mantsurian kandidaatti (1962) ****



104. The Last Dragon ****-

Alkutekstijakso ja leffateatterikohtaus sen perään ovat viittä tähteä, mutta nämä Eddie Arkadian ‑musavideoperseilyt kyllä ovat jo liiankin hölmöjä. Ne on toki helppo niellä kun palkkioksi lopussa kehiin rynnistävät mm. erittäin lahjakas kung-fu pikkuskidi ja valkoihoinen Mr. T! Olin nähnyt monta kertaa aiemmin tv:stä, mutta valkokankaalta Idän lohikäärme nousi ihan uuteen kokemusluokkaansa. Loppubiisi jäi soimaan päähän ja elokuvan ainutlaatuinen, genrenvalintaa kaihtava kasarimusikaalifantasiatodellisuus jätti loistavan olon. R.I.P. Julius J. "Sno'nuff" Carry III

71.

Friday the 13th Part VII: The New Blood (1988) **½

Tämä seitsemäs osa menee omilla listoillani jonnekin sinne kuudennen ja kolmannen osan välimaastoon tason suhteen, joskin tykkäsin pienistä fantasia-jutuista joita tähän osaan tuotiin ja ne loivat omaa camp-arvoa elokuvaan. Melko helposti tästä tulikin mieleen A Nightmare on Elm Streetin neljäs osa vaikkei tämä nyt ihan sille pärjännytkään (kuin sattumalta nämä julkaistiin samana vuonna). Soundtrack ei ole edellisosan veroinen mutta visuaalisesti ollaan aika samalla tasolla, lisäksi pimeissä rämeiköissä lymyilevä ja yhä brutaalimmaksi muuttunut Jason on juuri oikeanlaisessa ympäristössä. Kieltämättä tämänkin katsoi varsin kepoisasti läpi.



72. The Grand Duel (1972) ***

Kyllähän tässä spagu-buumin myöhempiin vuosiin sijoittuvassa leffassa olisi ollut aineksia parempaankun ilman takkuilevaa juonta joka ei meinaa lähteä kunnolla käyntiin. Onneksi Luis Bacalov (ja Sergio Bardotti) tarjoilee jälleen kerran kauniin soundtrackin ja teemabiisiä kelpaa kuunnella monta kertaa läpi (Tarantinohan nappasi tämän Kill Bill ykkösen soundtrackille). Lee Van Cleef on ainoa oikea mies päärooliin ja mieshän vetää lähes rutiininomaisesti suorituksensa, mutta ainahan Leetä on mukava seurata leffassa kuin leffassa. Loppupuolella juoni punotaan sen verran hyvin yhteen että tähtiä pelastui siinäkin.



73. Friday the 13th Part VIII: Jason Takes Manhattan (1989) *½

No nyt alkaa olla jo melkoista jöötiä tämä osa. Kasarimusaa on pariin otteeseen kehissä ja pari tappoa on tehty ihan hyvin, muuta tästä ei sitten jääkään käteen. Jasonin ottaminen pois metsiköistä oli tyhmä idea jo paperilla, eikä se muuttunut tässä miksikään. Juoneen ei saada rakennettua edes sitä vähäistä syvyyttä mitä aiemmissa osissa oli, ja pääosien teinitkin näyttelevät jopa Friday-mittapuulla kehnosti. Tähänastisista Friday-jatko-osista tämä on kieltämättä heikoin.



74. Lifeboat (1944) ****

Tuli vasta nyt katsottua tämä pienemmälle huomiolle jäänyt Hitchcock-helmi. Oikeastaan Lifeboatin ainoa heikkous on pieni sotapropaganda joka on aistittavissa pariin otteeseen. Muutenhan tämä leffa pitää otteessaan ensisekunneista asti ja Hitchcock onnistuu jälleen kerran luomaan tiiviin tunnelman, tuntuu kuin itsekin olisi samassa pelastusveneessä päähenkilöiden kanssa. Näyttelijöiden suorituksissa ei ole mitään valittamista, ja visuaalisestikin tämä näyttää taidokkaasti kuvatulta elokuvalta. Ihan hieno taidonnäyte mestariohjaajalta siis.

Mankiewicz: Sleuth (1972) "Näytelmäelokuvana" oikein toimiva patsastelu sopii sinne myyntitykkien ja köysihinttien kategoriaan. Olivier, Caine ja Cawthorne ovat täysin suvereeneja, ja tuntuu kuin elokuvaa katsoessa istuisi siellä ihan oikeassa isossa teatterissa. Veijarihuijaritarina on omaan makuuni hiukan turhan kikkailevainen, mutta ainakin kultakauden bloody Caine pitää huolen siitä, ettei tämä yli kaksituntiselta tunnu. Juuri tällaisia filmejä kannattaa katsoa lääkkeeksi siinä vaiheessa, kun 3D-CGI-HD-HC-Hifiperseily alkaa korveta. ***1/2



Six: The Human Centipede (2009) Ihan mukava, että näistäkin kuriositeeteista saatiin ehjä yhteisjulkaisu. Onpahan nyt sitten katsottu. Odotin huomattavasti erilaista elokuvaa, nyt pikkubudjetti paistoi mielestäni negatiivisella, itseään syövällä tavalla läpi. Kaikesta huolimatta Tohtori Heiter on toki kylmäävä hahmo. Jotkut varmasti pystyvät ottamaan tämän vakavasti kauhuna, mutta itselleni moni kohtaus kääntyi tahattoman kalkkunoinnin puolelle. Suosikkini oli se, kun tohtori sanoi kameralle: "The human centipede, first sequence". Haluaisin joskus nähdä Friday the 13th ‑leffan, jossa Jason kääntyy yllättäen kameraan ja sanoo: "Friday the 13th, New Blood". No, onhan tässä ihmistuhatjalkais-ideassa oma kahelintuntuisen cowboy-hattuisen ohjaajan estetiikkansa. ***



Six: The Human Centipede II (2011) Ja tämä on sitten se, josta pitäisi tehdä kesäteatterinäytelmäversio. Laurence R.Harvey on tietenkin erinomainen ja ikimuistoinen kahelinroolissaan, ehkä paras musta(rusko)valkoinen mykkänäyttelijä sitten Chaplinin, ja äärimmilleen hiottu nihilismi on vaikuttavaa, mutta epäuskottavuus syö tämän teoksen mahdolliset tehot, mitä toki hieman paikkaa viimeinen kohtaus. Rankistelua tästä vain käteen jäi, vaikka aineksia olisi ollut syvempään. Hei, sinkilänaulaimella?!?? Ei, ei uppoa. **1/2

QCine ( 28.6.2012 19:07)

Six: The Human Centipede (2009)

[...]

Jotkut varmasti pystyvät ottamaan tämän vakavasti kauhuna, mutta itselleni moni kohtaus kääntyi tahattoman kalkkunoinnin puolelle. Suosikkini oli se, kun tohtori sanoi kameralle: "The human centipede, first sequence".

Itselleni elokuva toimi yllättävän hyvin (odotin ennakkotietojen perusteella ällötysgornoilua) nimenomaan siksi, että teoshan on täysiverinen musta komedia. Hymyilin ja naurahtelin jatkuvasti, enkä usko että reaktio oli tekijöiden puolelta millään tapaa tiedostamattomasti aikaansaatu. Kakkonen pitäisi katsoa myös, koska luotettavien tahojen mukaan sekin on samalla tavalla komedia, ja jo juonikuvauksen perusteella satiirisiakin aineksia on mukana (päähenkilö inspiroituu edellisestä elokuvasta jne.).



Lähtökohtaisesti gornoilut ei kiinnosta pätkääkään, mutta viime vuosien onnistuneimpia kauhukomedioita ovat ilman muuta olleet Hostelit, The Devil's Rejects, The Human Centipede ja mitä näitä nyt on... [Ja nyt ei ollut tarkoitus aloittaa keskustelua termin "gorno" soveltuvuudesta em. elokuviin, kunhan niputin moiset leväperäisesti johonkin kategoriaan.]

Jude ( 27.6.2012 00:01)

72. The Grand Duel (1972) ***

Kyllähän tässä spagu-buumin myöhempiin vuosiin sijoittuvassa leffassa olisi ollut aineksia parempaankun ilman takkuilevaa juonta joka ei meinaa lähteä kunnolla käyntiin. Onneksi Ennio Morricone tarjoilee jälleen kerran kauniin soundtrackin ja teemabiisiä kelpaa

Soundtrack saattaa kuulostaa Ennio Morriconen säveltämältä, mutta ei ole.