Mitä elitisti-forumin väki katsoo 2012

Sattumalta tuli väijyttyä peräkkäin kolme Oliver Stonen leffaa:

Wall Street (1987)

Ihan viihdyttävä kuvaus 80-luvun pörssijupeista ja finanssikeplottelusta. Välillä oli vaikea ymmärtää kaikkea, koska aika paljon finanssitermistöä meni yli hilseen kun enkkuteksteillä katsoin. Jaksoi silti katsella loppuun asti. Kasarimenosta, törkeästä sisustuksesta ja nuoresta Charlie Sheenistä plussaa. ***



Wall Street – Money never sleeps (2010)

Heikompi kuin edeltäjänsä imo, vaikka ihan viihdyttävä tämäkin. Sama ongelma termistön kanssa kuin edellisessä, mutta pääosin pysyi kärryillä ihan hyvin. Aika paljon oli viittauksia edelliseen leffaan välillä, ihan hauskoja kun oli juuri katsonut ykkösosan ja oli jutut tuoreessa muistissa. **½



Savages (2012)

Jotenkin leffa tuntui hieman nähdyltä, vaikkei äkkiseltään tule mieleen elokuvaa, jossa olisi samanlainen juoni. Suhteellisen nimekäs näyttelijäkaarti sivuosissa, pääosien esittäjät olivat ainakin itselleni suhteellisen uusia tuttavuuksia. **

Charlie Kaufman: Synecdoche, New York



Äh, kiitos YLE Teema. Ymmärrän hyvin, miksi tämä elokuva ei koskaan ollut teatterilevityksessä, mutta harmittaa myös kovasti ettei niin käynyt. En nyt suorilta muista minkä tätä paremman elokuvan olisin tänä vuonna nähnyt. On tätä kyllä ansaitusti kritisoitukin, vaikeaselkoinen ja pitkähkö elokuva, ja ehkä joku muu ohjaajan pallilla olisi saanut puristettua tästä vähän kompaktimman ja yleisöystävällisemmän leffan.



Kaunis, surullinen ja erinomainen. Loistavat näyttelijäsuoritukset.



*****





edit: No Funny Games oli yhtä hyvä, mutta kovin erilainen. Viiden tähden arvoinen kuitenkin.

152.

Year of the Dragon (1985) ***

Yleisfiilis Year of the Dragonista on sellainen ihan kelvollinen mutta jotain tästä jää puuttumaan. Mickey Rourke on hyvä ellei jopa erinomainen suht vittumaisena kyttänä ja Michael Ciminon ohjaus on visuaalisesti pääosin tyylikästä katseltavaa. Lisäksi pitää toki antaa plussat David Mansfieldin luomasta hyvästä soundtrackista. Ongelmia tulee kuitenkin siinä kun juonen kulkua voi ennakoida vähän liiankin helposti eikä loppuratkaisu ole mikään kovinkaan yllättävä, aineksia oli siis parempaankin.



153. Metropolis (1927) ****

Kyllä Metropolis pitää ansaitusti klassikon asemaa hallussaan. Itselleni vaikuttavin asia tässä leffassa on ehkä se miten paljon Metropolis on visuaalisesti ja muutenkin aikaansa edellä, Fritz Lang ja Thea von Harbou onnistuivat luomaan mieleen jäävän tunnelman elokuvalle ja kaiken kruunaa vahvat päähahmot. Myös soundtrack on erittäin tärkeä osa kokonaisuutta, se kannattelee hienosti elokuvaa loppuun saakka.



154. Synechdoche, New York (2008) ****½

Jälleen kerran erinomaista laatua Charlie Kaufmanilta. Philip Seymour Hoffman tulkitsee pääroolin hienosti ja se antaa jo vankan pohjan tälle elokuvalle. Synechdoche, New York on elokuva joka välillä naurattaa mutta myös ennenkaikkea koskettaa. Itselleni elokuvan merkitys ja sanoma tuli parhaiten ilmi varmaankin siitä loppupuolen hautajaiskohtauksesta minkä Cadenin ohjaamat näyttelijät esittävät, erinomainen ja syvästi vaikuttava kohtaus.

"Most of your time is spent being dead or not yet born. But while alive, you wait in vain, wasting years, for a phone call or a letter or a look from someone or something to make it all right."



155. Vertigo (1958) *****

Edelleen yksi suosikeistani Hitchcockin tuotannosta. Tähän on hienosti nivottu tarina palavasta rakkaudesta, murhajuonesta, pakkomielteistä ja mysteeristä. Hitchcock saa Kim Novakin kohtaukset tuntumaan unenomaisilta ja pidän etenkin niistä ensimmäisen puoliskon kohtauksista Novakin ja Stewartin hahmojen välillä, niissä vallitsee yksinkertaisesti niin vastustamaton tunnelma. Hitchcock saa päähahmojen välisen rakkauden tuntumaan kihelmöivältä ja erittäin vahvalta, tämä on minulle yksi Vertigon tärkeistä elementeistä. San Franciscon kauniit kadut sekä metsiköt ovat myös tärkeä osa Vertigon visuaalista puolta ja propsit lähtee myös Bernard Hermannin hyvästä soundtrackista.



156. Be Kind Rewind (2008) ***½

Ihan mukava ja sympaattinen leffa jonka katsoi hyvillä fiiliksillä läpi. Sweded-leffojen kuvauksista muodostui varmaankin elokuvan hauskimmat kohtaukset ja noita olisi voinut katsoa ehkä hieman pidempäänkin. Loppu on toki tavallaan siirappinen mutta menkööt se nyt tällä kertaa kun leffa sai minut muuten hyvälle fiilikselle. Soundtrackista vielä plussat.



157. Black Christmas (1974) ***½

Edelleen toimiva trilleri/kauhuleffa joka kuitenkin mielestäni kärsii vähän hitaasta startista. Toisella puoliskolla meno alkaa kuitenkin olla sopivan kuumottavaa ja tiivis tunnelma säilyy hyvin loppuun saakka. Hieno loppuratkaisu on varmaankin yksi niistä jutuista mikä tekee Black Christmasista edelleen varsin vahvan elokuvakokemuksen. Myös leffan pahis on sopivan häiriintynyt hahmo ja tämä on saatu aikaiseksi melko yksinkertaisilla jutuilla. Pienistä heikkouksista huolimatta Black Christmas on hieno esimerkki siitä miten suht yksinkertaisilla jutuilla voidaan luoda vakuuttava tunnelma kauhuelokuvaan.

Melko varmasti vuoden vikat leffat.

113. Red State (dvd) *** Elokuvan ilmeisen tarkoituksellinen hajanaisuus ei kyllä mitenkään paranna sitä, vaikka tietysti melkoisia yllätyksiä tuottaakin. On tässä paljon hyvää, mutta kokonaisuus on vähemmän kuin osiensa summa. Smith kyllä osoittaa että häneltä voi odottaa mitä vaan, kohta voisi sitten tulla oikeasti sellainen todella hyvä elokuva.



114. The exorcism of Emily Rose (tv) *** Riivaajat on pirullisia ja vaikka paljon aikaa vietetään oikeussalissa, on uhkaava tunnelma kohdallaan. Odotuksia parempi.

459.

Roger Barlow, Harry Hay & LeRoy Robbins: Even – As You and I (1937)

Kolmen ohjaajan luoma lyhytelokuva, jossa kolme suuresta rahapalkinnosta haaveilevaa elokuvantekijää päättää turvautua surrealismiin menestyäkseen. Tästä seuraakin joitain sangen surrealistisia kohtauksia ja hauskoja hetkiä.



460. Oxide Pang Chun & Danny Pang: Gin gwai / The Eye (2002)

Aika ovela kauhuilu, jossa silmät ovat kirjaimellisesti keskeisessä asemassa. En ole vielä nähnyt jenkkiversiota, enkä tämän jälkeen taida enää halutakaan moista, sen verran vahvasta työstä tässä oli kyse. Erikoismaininta upeasti ja taiten käytetystä musiikista, joka suurimman osan ajasta vain leijuu siellä takana.



461. Joon-ho Bong: Gwoemul / The Host (2006)

Kummallinen sekoitus hirviöelokuvaa, perhedraamaa ja kohellukseen perustuvaa komediaa, jossa ensinmainittu on suurimmaksi osaksi vallalla. Korealaisessa joessa hyvät annokset formaldehydia saanut pieni kalanpoikanen kasvaa suunnattomaksi hirviöksi, jota vastaan poikkeuksellisen poikkeuksellinen korealaisperhe asettuu kohtalon oikusta taistelemaan. Juoni ja merkittävä osa elokuvan logiikasta on täyttä huttua, mutta olihan tämä viihdyttävääkin – tavallaan.



462. Jim Sharman: The Rocky Horror Picture Show (1975)

Onko tämä päräyttävin musikaali kautta aikain? Järisyttävin transilvanialaisista kertova elokuva? Kyllä ja kyllä, ainakin noin niin kuin pienin varauksin. Musikaali voi tosiaan olla jotain muutakin kuin Barbara Streisand ja/tai Gene Kelly pomppimassa pitkin tannerta ja laulamassa ihanaisesta sateesta tms.



Transseksuaalisen vieralijaporukan linnaan on vaarallista päätyä synkkänä ja myrkyisenä yönä, kun yön olento on juuri syntymässä ja tummat voimat kasaantuvat pukukoodia koettelevaksi joukoksi outoja juhlijoita. Tim Curry is the man ja Charles Gray kertojan roolissa räjäyttää ne viimeisetkin pankin sivuholvit. Viiden tähden paketti.



463. Jeff Betancourt: Boogeyman 2 (2007)

Toisesta mörkömiehen kauhistelusta tarinaa kauhuelokuvasarjat ketjussa.



464. Leonard Nimoy: Star Trek III – The Search for Spock (1984)

Spockin etsinnästä tarinaa itse elokuvien ketjussa.



465. Darren Aronofsky: The Wrestler (2008)

Mickey Rourken suuresta paluusta elokuvan omassa ketjussa.



466. Vittorio De Sica: Umberto D. (1952)

Neorealistisesta helmestä köyhyyselokuvien esiin kaivetussa ketjussa.



467. F.W. Murnau: Sunrise: A Song of Two Humans (1927)

DVD-painonhallinan putki se vaan jatkuu kun vuodesta on jäljellä alle viisi pinnaa... Mutta itse elokuvaan: kyseessä on siis klassinen kolmiodraama, jossa 'paha' kaupunkilaistyttö saa hyvän ja rehdin maalaismiehen pään pyörälle siinä määrin, että tämä on valmis heittämään kaiken – siis kaiken – hukkaan. Elokuvan parasta antia on kameroilla ja trikeillä leikkiminen, sekä suorastaan hyytävä ääniraita. Kuinka paljon voitiinkaan aikoinaan sanoa ilman sanoja.



468. Richard Donner: Lethal Weapon (1987)

Toisenlainen jouluelokuva joka toimii tähän(kin) aikaan vuodesta moitteetta.



469. Paul W.S. Anderson: Resident Evil – Afterlife (2010)

Toisella kierroksella (ja vähäisemmillä toiveilla) tämä olikin jo ihan siedettävä elokuva. Zombie-maailman logiikka on entistä huterampaa ja päävastustajat entistä sarjakuvamaisempia loppuhirviöitä, mutta tästäkin voi nauttia kun lakkaa välittämstä ja antaa mennä vaan.

Perjantainen leffatriptyykki.

Hobo with a Shotgun Näppärä veto Rutger Hauerilta ottaa vastaan rooli elokuvasta, joka taitaa päästä lähimmäs sitä hyvää, toksisinta 80-luvun Troma-henkeä. Järjetön nihilismi ja koiranoksennus-Technicolor ‑värimäärittely onnistuvat kääntymään toimivan komiikan puolelle, ja ilmeisesti myös splatter-efektit ovat kunnioitettavaa käsityötä. Tämä lunastaa sen jonkin, jonka puuttumiseen "Machete":ssa petyin suuresti. Mainiota hyväähuonoa, ja in-your-face ‑töksäytyslopetuksiahan ei voi kuin rakastaa. ****



Black Dynamite Pakko tästäkin on mainita se värimäärittely, joka onnistuessaan luo upeaa retro-silmäkarkkia, nytkin. Pirummoisen tyylikäs pastissihan tämä on, mutta pohjimmiltaan jotenkin junnaavaa paikasta toiseen haahuilua ja potkiskelua. Mielestäni tämä olisi saanut olla rohkeammin komedia, tällaisenaan jäädään sittenkin vain sujuvaksi ja hienon näköiseksi homageksi. ***



Kick-Ass Hyvinhän tämä puski, ja Nicolas Cage tekee hyvän jokamies-roolin. Tiivistää olisi kuitenkin voinut vartin verran. Hulvaton veriroiske pitää tietenkin hereillä, mutta sarjakuva-alkuperäisteos vaan jotenkin vetosi olennaisesti enemmän: elokuvallinen splatter-konkretia onnistui menemään halpahintaisuusrajan yli, ja näin jotenkin latistamaan tarinan ydintä, joka on aivan muualla kuin Hit-Girlissä. Morriconen dollariteeman käytön hotelliaulakohtauksessa näin peräti kornina. Koska uudelleenkatseluarvo jäänee kohdallani vähäiseksi, ***

Lauri Törhönen :

Vares – Pimeyden tango (2012) **½

Vares ratkoo tangolaulajan murhaa ja saa vielä lisävaivaa Jussi Lammen esittämästä pahiksesta joka taisteli jo aikoinaan Varesta vastaan Juha Veijosen ollessa pääosassa. Aikalailla sitä samaa tasapaksua tuotantoa aikaisempien osien malliin. Reini ok, Pääkkönen ja Lemppilampi käyvät jostain syystä taas näyttämässä naamansa, Lola Odusoga yrittää näytellä pöhkössä roolissa. Lopussa KAIKKI menee todennäisyyksiä vastaan ja Vareksen onneksi nappiin.



David Cronenberg : Dead Ringers (1988) ***

Kaksoisveljet, jotka molemmat toimivat gynegolokeina, käyttävät yhdennäköisyyttä hyväkseen naisten kanssa. Yhdennäköisyydestään huolimatta, he ovat persoonina melko erilaisia joka aiheuttaa myöhemmin ongelmia. Cronenbergin visio, josta osa ihmisistä pitää kovasti, minulle Dead Ringers ei iskenyt aivan niin täysillä, vaikka tokihan elokuvalla on kiistattomat ansionsa. Jossain mielessä minusta hieman tasapaksu kokonaisuus, joten ei taistele ohjaajan kovimpien töiden kanssa.

Lemmy

Hieno, viihdyttävä dokkari. ****



You Don't Mess with the Zohan

Kohtuullisen hauska. ***



Hot Tub Time Machine

Uusinta. Kohtuuhauska, mutta elokuvana semmoinen, että viitsii katsoa useastikin. Diggailen siitä, että kasarivitsailu on aika hienovaraista (genressään). ***



Escape from Absolom

Uusinta ainakin osittain. Liotta on vähän väärä jäbä tämmöiseen rooliin ja muutenkin aika turha. **



Seeking Justice

Takakansi sai jotenkin odottamaan Nicolas Cagea vigilantena, mutta tämä olikin perinteisempi trilleri. Hyvää perusviihdettä, mutta mitään ihmeellistä ei tarjoa. ***



Wrong Turn 4 – Bloody Beginnings

***



Death Warrior

Onhan se selvää, että tällainen on huono elokuva, mutta viihdyttävyyteen on aina saumaa. Se ei onnistu. Sinänsä hyvä exploitaatiojuoni, jossa MMA-matsaajat pakotetaan tällaiseen laittomaan turnaukseen, jossa jokainen matsi päättyy toisen ottelijan kuolemaan. Päähenkilön, joka on myös elokuvan taustajoukoissa esittäjä ei omaa karismaa ja mukana sönköttää aitoja tappelijoita. Matsit olisi kannattanut tehdä realistisimmiksi. Bare facts ‑osastolta on syytä mainita, että päähenkilön naisystävä on elokuvan ainoa nainen, jolla ei ole silikoneja. Tämäkin vain silloin kun vaatteet ovat päällä, muovipallukat ilmestyvät heti kun vaatteet lähtevät. *



Bordello of Blood

Uusinta. Iloinen yllätys tämän Suomi-julkaisu (kansi ei asiaa mainitse, mutta Night Visionsin logo ilmestyy ennen elokuvaa). Hyvää viihde-sexploitaatiokauhua. Demon Knightia en valitettavasti ole edes nähnyt. ***



Red State

Ihan erilainen elokuva kuin kuvittelin. Oli jotenkin sellainen olo, että tämä olisi Coenien elokuva. Goodman on tosin hyvä. Luulin vähän ennen loppua, että nyt tuli semmoinen twisti, että sitä en tosiaan arvannut. mutta ihan totaalikäännöstä ei elokuva tehnytkään. ***

k-mikko ( 23.12.2012 09:06)

Demon Knightia en valitettavasti ole edes nähnyt. ***

Asia korjaukseen, sillä se on se ylivoimaisesti tasokkaampi lättäys kahdesta Crypt-leffasta. Huumori toimii vielä paremmin kuin Bordellossa, ja hurmettakin on ysärisääntöä rikkoen paljon.

158.

A Pistol for Ringo (1965) **½

Tämä tuli tsekattua kun The Return of Ringokin oli jo katsottu. A Pistol for Ringo ei kuitenkaan pärjää millään "jatko-osalleen" kun juoni on liian ennalta-arvattava ja sitä tarvittavaa kunnollista spagu-tunnelmaakaan ei lopulta synny. Toki soundtrackin tarjoilee Ennio Morricone mutta ehkä Ennion hienoja sävellyksiä käytettiin liian vähän tässä spagussa. Täytyy myöntää että en ole koskaan ollut hymypoika Giuliano Gemman suurin ystävä eikä hän oikein onnistu tässäkään leffassa vakuuttamaan minua.



159. The Stuff (1985) ***½

Are you eating it or is it eating you?

Ihan viihdyttävä kauhukomedia Larry Cohenilta. Konsumerismi ja elintarviketeollisuus ovat vittuilun kohteina joiden lisäksi isänmaalliset amerikkalaiset saavat myös osansa. Michael Moriarty on huvittava teollisuusvakoojan roolissa ja Garret Morris sekä Paul Sorvino vetävät myös hulvattomat roolit. Loppupuolella on ehkä pientä suvantovaihetta havaittavissa mutta kyllä tästä kasaripläjäyksestä silti hyvä yleisfiilis jää.



160. It's A Wonderful Life (1947) *****

Eipä tätä turhaan ole tituleerattu yhdeksi joulunajan klassikkoelokuvista. Se lämmin tunnelma mikä tässä elokuvassa velloo on jo yksi tärkeä juttu mikä sai ainakin minut väistämättä hyvälle tuulelle. James Stewart vetää yhden uransa parhaimmista rooleista tässä ja koko muu näyttelijäkaarti tekee hienot suoritukset myös.



161. Rear Window (1954) ****-

Nyt täytyy todeta että tämä ei vakuuttanut uusintakatselukierroksella niin vahvasti kuin Vertigo. Ehkä suurin syy tuohon pieneen arvosanan pudotukseen edelliseen katselukertaan verrattuna on melko hitaasti etenevä alkupuolisko. Jeff Jefferiesin ja Lisa Fremontin suhteen läpikäyminen ei jaksa täysillä kantaa elokuvaa alkupuolella mutta onneksi viimeinen tunti onkin sitten erittäin rautaista Hitchcockia. James Stewart tekee varmaa jälkeä pääosassaan mutta Grace Kelly ei kuitenkaan vakuuta. Hän on ilman muuta kaunis näky mutta itse roolisuoritus jää väistämättä liian kepeäksi.



162. Alphabet City (1984) ***+

It's another saturday night in Alphabet City..

Ei tässä leffassa välttämättä ole se kaikista tapahtumarikkain juoni mutta Alphabet Cityn ehdoton vahvuus onkin sen vahva kasarifiilis. Tätä tunnelmaa vahvistaa hieno synapainotteinen soundtrack sekä Oliver Woodin panos kameramiehenä. Eipä olekaan ihme että Wood oli vuosina 1986-1989 Miami Vicessa kameramiehenä ja sitä kautta luomassa sitä 80-luvulle ominaista visuaalista tyyliä. Neon-valot hohtavat kaupungin yössä sekä klubeilla että kaduilla, ja olipa kyseessä minkälainen rakennus tahansa niin se on valaistu pinkillä valolla. Öisiä ajokohtauksia on tarpeeksi ja päähenkilö Johnnyn (Vincent Spano) siisti Pontiac Firebird on myös hyvin esillä. Michael Winslow vetää sopivan koomisen sivuroolin eivätkä Kate Vernon ja Jami Gertz myöskään ole huonoja omissa rooleissaan.



163. The Straight Story (1999) *****

Yksi Lynchin tuotannon monista henkilökohtaisista suosikeista. Helvetin upeita maisemia Iowan ja Wisconsinin loputtomien viljapeltojen ääreltä ja Angelo Badalamentin soundtrack on silkkaa timanttia ties monetta kertaa, tuo mies on kyllä nero. Richard Farnsworth tekee tässä uransa viimeisen roolinsa 79-vuotiaana ja tuntuikin että Richard laittoi koko sydämmensä peliin tämän elokuvan kohdalla, nimittäin sellaista lämpöä hän onnistuu tuomaan omiin kohtauksiinsa. Loppukohtaus on kieltämättä hieno, meinaa joka kerta pistää tippaa linssiin.



164. Savage Streets (1984) ***+

Ajoittain erittäin toimivaa kasarifiilistelyä vaikka onhan tässä heikkouksiakin. Tarjolla on koomista dialogia, kehnoa näyttelemistä (Linnea Quiqley vetänee tässä pisimmän korren), teinien tissejä, hulvaton pahisjengi ja tiukka soundtrack. Girlpower-hommat eivät natsanneet mutta toisaalta elokuvan loppupuolisko on sitä elokuvan parhainta tykitystä jos minulta kysytään. Justice for one!



165. Crank 2: High Voltage (2009) ***½

Ensimmäisen osan näkemisestä on jo muutamia vuosia joten enpä ole täysin varma että lyökö tämä ekan osan mutta siltä se ainakin nyt tuntui. Alusta asti meno on armotonta ja millään ei tunnu olevan mitään väliä, kunhan vain saadaan ronskia huumoria ja toimintaa ruutuun. Jason Statham jatkaa tyylilleen uskollisena ja Efren Ramirez (Venus) sekä Bai Ling (Ria) vetävät kyllä hulvattomat roolit.

Tony Gilroy:

The Bourne Legacy ***



Ihan ok. Viihdyttävä, vähän sekava. Se häiritsevä mantereelta toiselle poukkoilu oli vähempää kuin aiemmissa leffoissa, mutta jotenkin onnistui muutenkin olemaan hieman laimeampi kuin Bourne-trilogia. Aika lailla yhtä hyvä uusimman Bondin kanssa, se lienee pätevin vertailukohta ainakin itselleni.



Tekee kyllä mieli katsoa noi aiemmat nyt, kun ne eivät kuitenkaan olleet niin hyvässä muistissa kuin ajattelin.

Masaki Kobayashi:

Ningen no joken (Ihmisen kohtalo) *****

Joulupäivä tuli vietettyä tämän 9,5 tuntisen sotaeepoksen parissa. Ei kaduta yhtään, aivan törkeän vaikuttava elokuva. Ensimmäisen osan aikana kärsin hieman aikaisesta herätyksestä, enkä päässyt aivan täysillä tarinaan mukaan, mutta jatko oli sellaista menoa, että viimeisetkin unihiekat karisivat silmistä nopeasti. Vielä kun saisi aikaiseksi hommata Kobayashin Harakikirin...

Tuossa joulun alla 2012 tuli katsottua ensimmäinen blu-ray ikinä, eli HD-tasoisella kuvalla varustettu elokuva ihan kokonaan, kyseessä oli Casino Royale.

Liian tarkasta kuvasta johtunutta silmien kirvelyä piti hoitaa tehokuurilla vanhoja vuokranauhoja.

Paul Greengrass:

The Bourne Supremacy ***

Paul Greengrass: The Bourne Ultimatum *** 1/2



Tarkemmin myöhemmin toisaalla.

Carson ( 26.12.2012 15:05)

Tuossa joulun alla 2012 tuli katsottua ensimmäinen blu-ray ikinä, eli HD-tasoisella kuvalla varustettu elokuva ihan kokonaan, kyseessä oli Casino Royale.

Liian tarkasta kuvasta johtunutta silmien kirvelyä piti hoitaa tehokuurilla vanhoja vuokranauhoja.

Kah? Ennätit sitten ennen meikäläistä. Tosin en taulu-tv:ä edes omista, mutta sentään elämäni ensimmäisen sinisädecombon tulin tilanneeksi reilu kuukausi sitten joten ompahan edes yks kiekko pykälässä, kun joskus siirtyneeksi tulee. Kotioloissa ei full-hd:n hienouksiakaan ole vielä nähty. Edes ns. tutuilla. Eipä sillä, että minkäänlaista kiirettä moiseen kokisin, vaikka valuuttaa olis. Se tietty hieman mietityttää mitä tuossa itsekkin tulit maininneeksi liian tarkan kuvan aiheuttamasta silmien kirvelystä, jotta "mitenhän äijän käy?" Saati sitten 3D ‑muodossa, jota en ole kokenut vielä edes teatterissa.