Mitä elitisti-forumin väki katsoo 2012

hayabusa ( 15.1.2012 19:13)

Sakaguchi, Yamaguchi: Yakuza Weapon (2011) *

Sitä samaa kamaa sitten Tokyo Gore Policen. Vitsi vanheni jo vuosia sitten ja nämä vaan jaksavat.



Yamaguchi: Deadball (2011) *

Ja melkein samasta muotista kuin edellinenkin. Liian vanha tämmöisille.

Mikäs siinä, oon vaan pohtinut kuinka jaksat katsoa jokaisen uuden japsisplatterin, vaikka annat niille aina yhden pinnan? Toiveikkuutta, masokismia vai lyttäyksen iloa?



Itsekin katselin aikoinaan tajuttoman läjän Nikkatsun roman pornoja, päätyen pistekeskiarvoon 2.0. Silloin perusteena oli aarteiden etsintä. Koska lähes kaikki genren fanit ja kriitikot arvottivat elokuvia niiden pervouskertoimien tai surkeusdraamakertoimien mukaan, oli elokuvien maine ja yleinen arvostus minulle yhtä tyhjän kanssa. Loputtomien klassikoksi tituleerattujen paskaleffojen (Flower and Snake, Wife to be Sacrificed, The World of Geisha, A Woman Called Abe Sada, The Woman With Red Hair jne.) väliin mahtui kuitenkin lukuisia helmiä (Love Hotel, Pink Hip Girl, Retreat Through the Wet Wasteland, Zoom In: Rape Appartments, Beauty's Exotic Dance: Torture, Painful Bliss! Final Twist jne). Tosinaan laatuleffa oli piilotettu todella hyvin, esim Woman in the Box on paskanpohjimmaisia, mutta sen jatko-osa on pieni helmi. Ei auttanut kuin kaivaa kamaa itse esiin. Sittemmin tosin sain burnoutin ja lopetin koko homman.



No, anyway, eiköhän se Yakuza Weaponinkin elitistiarvio saada piakkoin etusivulle.



No joo, taasko pitäs arvoida jotain... 困ったな～



Castellari: The Big Racket (1976) ***

Sujuva rikoselokuva jatkaa hyvin pitkälti Street Lawn jalanjäljissä. Konsaapeli Nico Palmieri (Fabio Testi) on voimaton kaupunkia terrorisoivien rikollisten edessä – aika kutsuu vigilante-toimia. Ei Enzon parhaimmistoa, mutta suht-jäntevästi ohjattu ja lopussa katharsista toimintaa tarjoava palanen 70-luvun sosiopoliittista Italokrimeä. Autokaahaukset puuttuvat, vaikka näyttävää peltiä vilautellaankin.



Deodato: Live Like a Cop, Die Like a Man (1976) **½

Deodaton odottamattoman kepeä buddy-leffa. Pop-musiikkia, moottoripyöriä ja pahiksia piekseviä nuoria komeita poliisimiehiä. Ei aivan paha sekoitus, ja voin ymmärtää Tatun halua Italian kaduille lakia valvomaan, mutta rajumpi toiminta olisi ollut tervetullutta. Lopetus varsinkin jää antikliimaksiksi. Myönnetään kuitenkin, että jos Italia kiinnostaisi muutenkin kuin rautaisten genre-elokuvien valmistusmaana, olisi yleisvaikutema saattanut olla viehättävämpi.

10. One Nite in Mongkok (Tung-Shing Yee, 2004)

Aika hyvä, vaikka on näitä parempiakin nähty. Tuoreeltaan katsottujen aasialaisten elokuvien ketjussa tarkemmat tunnot.



11. Fear in the Night (Jimmy Sangster, 1972)

Valitettavan keskinkertaiseksi hyytyvää Hammer-trilleriä. Hammer-elokuvien omassa ketjussa tarkemmat tunnot.



12. Amazonia: The Catherine Miles Story (Mario Gariazzo, 1985)

Amazoniassa on selkeästi yritystä ja kunnianhimoa tehdä "ihan oikeaa" elokuvaa pelkän viidakkosplatterin sijaan – toteutus ei vain onnistu kovin hyvin.Totuus on joskus tarua ihmeellisempää, mutta aika rankasti epäilen tämän tuotannon tositapahtumiin perustumisen väitettä. Eksploitaatioarvot ovat muutenkin kohdallaan tissien, graafisen väkivallan, vähintään kehnohkojen näyttelijöiden ja muun epämääräisen nöftän ollessa elokuvassa vahvasti läsnä – vain kannibaalit puuttuvat. Silti, mistään kaikkein matalaotsaisimmasta päästä kokonaisuus ei lajityypissään todellakaan ole, tässä ei nimittäin sorruta varsinaiseen primitiivisten ihmisten yksisilmäiseen kauhisteluun. Lajityypin lähin verrokki on koko rumban aikanaan aloittanut Deep River Savages. Puuduttavaksi touhun muuttaa jatkuva oikeussalidraama, minkä kautta tapahtumia puretaan auki – kertojaäänten muodossa, voi nyt Jeesus. En oikein osaa päättää, yritetäänkö takaisin luontoon ‑hippiäisyydellä, tällä oikeussalipelleilyllä ja finaalin lättäilyllä hakea muuten roisiin elokuvaan suurempaa yleisöä (eli maksimoida eksploitaatio) vai oikeasti yrittää sanoa jotain. Annetaan nyt silti vähän irtopisteitä lisää, koska tällaisena hämmentävänä kokonaisuutena ainakin Amazonia on ainoa lajissaan.



13. Massacre in Dinosaur Valley (Michele Massimo Tarantini, 1985)

Tässä varsinainen viidakkosikailu ja ‑sekoilu. Jonkinlainen kevyt Indy-ripoff kohtaa kannibaaligenren ‑hybridi on laadullisesti aika samaa tuubaa kuin Amazonia, mutta on se hivenen viihdyttävämpi tapaus kaikessa älyttömyydessään ja typerissä juonenkäänteissään – samoin myös omalta osaltaan tietyltä näkökannalta tylsemmin ennakoitavissa. Köyhän miehen Terence Hill ‑komedia muuttuu henkiinjäämistaistoksi, käväisee kunnon lättäyksessä, muuttuu vesirajaelokuvaksi ja päätyy taas puolikomediallisuuden ja silkan sikailun yhdistämiseen. Vähän kuin joku törkyperve olisi saanut tehdä Allan Quatermain ‑leffan. Lisäpisteitä naispääosassa heiluvan Suzane Carvalhon uskomattomasta ilmeestä aina kun hän esittää säikähtänyttä – odotin koko ajan että muija repeää nauramaan hetkenä minä hyvänsä.

Flunssan parissa vietetty kaikki aika. Eli aika hiljaisesti jatkuu tämä elokuvavuosi.

2. Watchmen

Vähän pitkä ja toisinaan hajanainen, mutta hiton hyvä supersankarileffakuitenkin. Sarjista en ole lukenut, mutta ei se hirveästi tuntunut haittaavan. Välillä elokuva kyllä jumitti pahasti, usein tämän tohtori Manhattanin pseudofilosofisissa höpinäosuuksissa.



3. Kohti etelää

Vanhat naiset käyvät panemassa Haitilaisia teinipojuja ja yksi heistä saa jopa ensimmäisen kerran elämässään orgasmin. Eli nais-poika ‑lapsiseksi on ihan ok! Ihmeellisen sympaattisessa valossa tämä touhu esitetään. Meinaa, vaikea kuvitella vakava draamaelokuva jossa eläkeikäiset miehet vastaavassa puuhassa (panemassa vaikkapa teini-ikäisiä thai-prostituoituja) esitettäisiin näin sympaattisesti. Ei kukaan edes uskaltaisi tehdä sellaista elokuvaa. Erinomaiset näytteljät elostelevina akkoina: Karen Young, Charlotte Rampling.



4. Robocop 2.

Kyllä tämä viihdytti kaikessa typeryydessään. Oliko tämä Frank Millerin eka elokuvaduuni?

6.

eXistenZ (1999) ****

Don't panic, it's just a game.

Mielipiteitä jakava eXistenZ on kieltämättä mielenkiintoinen tapaus. Toisaalta ulkoiset seikat näyttävät välillä koomisilta kuten eXistenZ-pelin ohjainlötkö joka kiinnitetään bioporttiin, mutta taas toisaalta Cronenberg käsittelee elokuvassaan onnistuneesti sitä kun virtuaalimaailmasta tulee lähestulkoon osa todellisuutta ja ihmisen todellisuudenkuva alkaa olla häilyvä. Näyttelijöistä maininnan ansaitsee lähinnä Willem Dafoe joka vetää roolinsa tutusti tyylillä. Kaikenkaikkiaan eXistenZ onnistui pitämään otteessaan loppuun saakka ja Cronenbergille jälleen iso käsi täältä suunnasta.



7. Crash (1996) ***

Crash oli vähän vaikeampi tapaus ysäri-Cronenbergin aikakaudelta mitä eXistenZ. Ongelmana tätä leffaa katsoessa oli lopulta se että en saanut kunnolla otetta leffasta, puoleenväliin asti rahkeet riittivät hyvin mutta sen jälkeen Crash ei tarjonnut oikein mitään uutta minulle. Intensiiviset seksikohtaukset ovat pääosin hyvin tehtyjä ja Crashistä on muutenkaan vaikea löytää sellaista kohtausta mistä eroottista latausta ei löytyisi. Tämän kaiken alla on kuitenkin olematon juoni, mikä jäi hieman vaivaamaan minua. Ehkä elokuvan tarkoitus onkin lähinnä luoda intensiivisiä fiiliksiä, ja sellaisenaan tämä on ihan hyvä leffa, mutta mitään mullistavaa Crash ei kuitenkaan tarjoa.



8. In the Name of the Father (1993) ****

In the Name of the Father on kieltämättä onnistunut elokuva. Näyttelijöillä homma toimii ja etenkin Daniel Day-Lewis ansaitsee pääroolistaan maininnan. Tositarinaan pohjautuvana leffana tämä toimii varsin mallikkaasti ja muutamista sykähdyttävistä kohtauksista saadaan kaikki irti. Vahvat neljä tähteä.



9. Pi (1999) ****½

Tässä on kyllä vahva debyytti Aronofskyltä. Aikalailla nimetön näyttelijäkaarti luo monia upeita kohtauksia, ja pääosassa Sean Gullette hoitaa hommansa hienosti. Mustavalkoinen visuaalinen ilme on kuin tehty elokuvan tunnelmaan, tähän kun lisätään Clint Mansellin luoma äänimaailma hyvine musiikkivalintoineen niin paketti on aika hyvin kasassa. Tämän kaiken lisäksi itse juoni on mielenkiintoinen, Aronofsky taikoi siis huippuelokuvan todella pienellä budjetilla mikä osoittaa ohjaajan taidot.

016.

Katsuhiro Ohtomo: Steamboy (2004)

Höyrykoneen voimalla saa tehtyä näemmä yllättävänkin suuria asioita, ainakin jos sattuu kuulumaan Steamin lahjakkaaseen perheeseen. Elokuvan tarina oli itse asiassa käyty läpi jo ennen viimeistä puolta tuntia, jolloin anime-tyyliin kaikki piti taas tuhota ja räjäyttää taivaan tuuliin. Olisi se rauhan ja yhteiselon viesti mennyt perille hiukan vähemmälläkin.



017. Jeremy Kasten: The Wizard of Gore (2007)

Veren virtaaminen taitaa olla rakas näky ohjaaja Kastenille. Punainen on pääväri myös nyt, kun Montag the Magnificent (Crispin Glover) heittää näytösluontoista keikkaa yhdessä Jeffrey Combsin esittämän friikin kanssa. Pistetään yhteen merkittävään sivurooliin vielä Brad Dourif niin kasassa on jo sen verran vinoa voimaa, että tekeleen heikommille puolille voi antaa paljon anteeksi.



Elokuva kulkee hetkittäin komeasti eteenpäin, mutta ei tämä mikään täysipainoinen tekele ole. Viihdyttävä silti, ja ehkä tämä tulee katsottua vielä joskus uudelleen.



"What you are, what you all are, is meat. Cattle that will never escape from the herd."



018. Lee Wilder: The Snow Creature (1954)

Pari jenkkitutkijaa löytää Himalajalta muutaman sattuman kautta lumimiehen, joka tietenkin tuodaan amerikkaan ihmeteltäväksi. Lopun voikin sitten jo arvata. Itse lumimies on lähinnä naurettavan näköinen, eikä tästä tekeleestä tahdo muutenkaan löytää positiivista sanottavaa.



019. Roland Emmerich: 10,000 BC (2008)

Kaikkea se DVD-painonhallinta pistää katsomaan ja tässä elokuvassa jos missä on kirjaimellisesti kaikkea. Ns. virallinen historia lentää iloisesti olan yli, kun symppikset rastapäät pistivät valtarakenteita uusiksi. Se että omaa vain kivikautisen ymmärryksen on nähtävästi ainoastaan pieni ongelma, kun mukana ovat "suuremmat voimat". Nyt se on katsottu, eikä enää koskaan uudestaan.



020. Woody Allen: Cassandra's Dream (2007)

Poikkeuksellisen synkkä tarina Allenin tekeleeksi. Colin Farrell ja etenkin Ewan McGregor luovat hienot roolit veljeksinä, joiden elämään tulee pari solmua liikaa ratkottavaksi. Erikoismaininta Philip Glassin hienosta musiikista, joka on nähtävästi sävelletty varta vasten tähän elokuvaan.

Alkuvuosi:

Leffateatteri:



1. Tinker Taylor Soldier Spy



Mielenkiintoisesti toteutettu huippunäyttelijäkavalkaadi, joka olisi tarvinnut tekstityksen tueksi. Nyt osa monimutkaisen juonen käänteistä jäi hämärän peittoon.



DVD



1. Seuralainen



Ranskalaismmies elättää itseään escorttina Lontoossa ja sotkee elämänsä pahanpäiväisesti. Mielenkiintoinen draama vapauden ja vastuuttomuuden kaipuusta´.



Digiboksi



1. Crazy Heart



Ei tästä ole oikein mitään hyvää sanottavaa, vitummoista lässytystä. Bridges tietysti hyvä, mutta jos country-reliikkien käppäisyys kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti katsoa ennemmin Paycheck.



2. Runaways



Paikoitellen toimi, paikoitellen ei tavoita tarpeeksi kiihkeää draamankaarta. Pisteet kuitenkin tavallista rohkeammalle yritykselle.



Näiden lisäksi Wiren kaudet 1 ja 2 ja Galactican kausi 2.

[font=Arial]Viimeinen vuosi lähtee![/font]



[font=Arial]1. [/font][font=Arial]Die Hard 4.0 ****[/font]

[font=Arial]Olin pitkään vältelllyt tätä, suotta. Kyllä Die Hardiin pitää voida luottaa. Meno on kovaa ja hakkerijuoni kiinnostava. Rekka on kaatumassa, mutta Bruse vääntää rattia niin suurella voimalla että kärry oikenee. Rekka on valumassa alas, mutta Bruse polkee kaasua niin suurella voimalla että auto pysyy. Aasialainen muija selviää mistä vaan ilman naarmuja, esim. kun Bruse ajaa täysiä autolla hänen päälleen ja seinistä läpi, mutta Brusen nyrkki vaivuttaa hänet aina unten maille. Cyril Raffaellin parkour on todella sulavaa ja kekseliästä. Voisi katsoa toistekin.[/font]



[font=Arial]2. Network ***1/2[/font]

[font=Arial]Bad ass commie nigger! Ei nyt oikein toiminut kuten olin toivonut, leffa oli jotenkin liian päällekäyvä. Näin varmasti oli tarkoituskin, mutta ei jaksanut ottaa todesta ja viesti tuntui näin jälkikäteen hieman hölmöltä. [/font]



[font=Arial]3. Wrong Turn 3 ***[/font]

[font=Arial]Selvästi inspiroituneempi tuotos kuin eka osa. Alkaa lupaavasti hyvillä bosilla ja rajulla gorella. Vankikarkurki-asetelmasta tuli kovasti kaivattua jännitettä juoneen, tosin alkoi kyllä rasittamaan ettei käsikirjoittaja osannut päättää ovatko roistot jotain täysin säälimättömiä murhaajia vai kyttäjäbän jokaiseen kusetukseen meneviä pellejä. Olisi ollut ***+ ilman sitä säälittävän tyhmää loppuloppukäännettä. [/font]



[font=Arial]4. Black Mail (1973) **[/font]

[font=Arial]Huonosti vanhentunut Bollywood-klassikko, jonka kaikki hahmot ovat tylsiä. Lopussa hommaan saadaan edes jotain eloa kömpelöllä metsään sijoittuvalla toimintajaksolla – kaksi tuntia liian myöhään. [/font]



[font=Arial]5. The Sect / La Setta ****[/font]

[font=Arial]Pelailee nokkelasti ihmisten peloilla. Melkein kaikkea löytyy: arveluttava raskaus, kasvoihin takertuva rätti, nenään ryömivä ötökkä, syvä kaivo, silmään päätyvä mönjä, kuumottavaan paikkaan putoava ja sieltä ongittava esine, tuntematon ihminen piileskelemässä kämpässä, vaikka mitä. Oikeastaan aivan helvetin mahtava pätkä, vaikkei maineensa kovin erityinen tunnu olevan. [/font]



[font=Arial]+ lisäksi yritin Anaconda 3:sta, mutta totesin sen pian katsomiskelvottomaksi[/font]

[font=Arial]+ Game of Thrones season 1 *****+[/font]

[font=Arial]Bio Rexin kankaalta koko siisoni putkeen. Oli kyllä aivan helvetin hyvä. Lord of the Rings tuotantoarvot, mutta ilman mitään tolkienilaista itsesensuuria. [/font]



[font=Arial]6. Total Recall ******[/font]

[font=Arial]Kämpässäni käyvistä ihmisistä suurin osa ihmettelee kyljellään olevaa telkkaria. Noh, Total Recall (ja esim. muistaakseni Logan’s Run) kiistatta osoittaa, että tulevaisuudessa videoruudut ovat pystysuuntaisia. [/font]



[font=Arial]+ lisäksi katsoin hetken Gigliä, mutta jo eka random kohtaus mikä tuli eteen (gigli ja se muija pistävät jonkun jengin kuriin ja rikkovat niiden läppärin) oli niin puistattavan PASKA että raivostuin siitä että joudun asumaan samassa universumissa tällaisen PASKAN tekijöiden kanssa.[/font]



[font=Arial]7. Robocop 2 ***+[/font]

[font=Arial]Ohjattu aivan päin vittua, mutta onhan tässä paljon hyvääkin, esim. se viulunsoittaja. Päällimmäisenä tietenkin tabuja rikkovat lapsirikolliset. Ymmärrän kyllä heitä, jos olisin itse hengailemassa pelihallissa jossa on mm. Midnight Resistance ja Bad Dudes vs. Dragon Ninja ja joku robogob tulee sisään sanomaan “Isn’t this a school day?”, voisin itsekin huutaa rumasti, kuten “Go fuck a refridgerator, peckerneck!”[/font]



[font=Arial]8. Thor – The Conqueror ***[/font]

[font=Arial]Kalkkuna. Koivumetsissä mellastavat muutaman barbaarin armeijat ja voyeristinen pöllövelho![/font]



[font=Arial]9. X From Outer Space **1/2[/font]

[font=Arial]Olihan tässä vaikka mitä hauskaa, mutta kokonaisuus on puiseva kuten about kaikki kaiju-genren elokuvat. Jättimonsteri Guilala oli ihan vinkeän näköinen ja sillä oli selvästi hyvä meno päällä. [/font]



[font=Arial]+ “Kokemusten kesä”, Pielaveden helluntaiseurakunnan tuottama psykedeelinen kauhumestariteos vuodelta 1991. [/font]



[font=Arial]10. Eraserhead ****1/2[/font]

[font=Arial]Piinaavat kohtaukset päättyvät lopulta ainoastaan vaihtuakseen vielä painajaismaisemmiksi. Ultimaattinen deittileffa, en keksi enää kovempaa. [/font]



[font=Arial]11. Tommy ***-[/font]

[font=Arial]Nojaa.. pääosa Roger Daltreyn karisma ei riitä enää loppupuolella, vaikka jotain rooliin sopivaa outoutta tyypissä onkin. Tina Turnerin acid queen akti nostatti kyllä kulmakarvoja. Käytännössä sama leffa kuin Lisztomania, mutta Lisztomaniassa ehkä enemmän muistettavuuksia. Tosin ei Oliver Reediä.[/font]



[font=Arial]12. Rat King ***1/2[/font]

[font=Arial]Jännittävä. Kannattaa ehkä katsoa vain trillerinä eikä ottaa henkilökohtaisesti alla piileviä päätelmiä videopeliaddiktion ja muiden mielen poikkeamien yhteyksistä. Nörttäilypuolen yksityiskohdat ovat tarpeeksi kohdillaan, ja varsin näppäriäkin ideoita on ujutettu mukaan erottamaan tämä muista samantapaisista doppelgänger-meiningeistä. Pääosajäbät hämmentävät; kuinka näin pienestä näyttelijäekosysteemistä löytyi noin samannäköiset tyypit ja vieläpä osaavat kaverit rooleihin? Tyttöystävähahmo oli kyllä varsin tylsän pahvinen – mutta ehkä niin oli tarkoituskin, siltähän se pääosan silmissä näyttää. Leikkauspöydälle ilmeisesti jäi jotain oleellistakin Parempi kuin King Frat ainakin. [/font]



[font=Arial]+ Hip hei hutsu miltei kokonaan. ihan jees, ihan jees[/font]

Beast of War

Kovasti halusin tämän muinoin vuokrata, mutta mielestäni jostain syystä näin ei ikinä käynyt. Oliko nähtävillä vain jossain R-kioskin katalogissa, muttei kioskilla vai eikö faija antanut rahaa, sitä ei voi enää muistaa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Varmaan katsomiskokemus olisi ollut aikalailla erilainen kuin nyt. Ryssät kohtelevat afgaaneja äärimmäisen brutaalisti, kuinkas muuten. Olisi hyvä double bill Rambo III:n kanssa. Panssarivaunuelokuvana (joita on aivan liian vähän) hyvä, ja muutenkin mainiota viihdettä osittain eri syistä kuin tekijät ajattelivat. ****



Polanski – Wanted and Desired

Ihan jees dokumentti, ja aihetta tarkastellaan monelta kantilta, vaikka eihän tämä ehkä ihan neutraali ole, vaan Polanskin puolella. Olen huono arvioimaan dokkareita elokuvallisten meriittien kannalta, mutta en mä tästä hirveästi vakuuttunut siinä mielessä. ***



Vicky Cristina Barcelona

Olisiko mahdollista, että tämä on ensimmäinen näkemäni Woody Allen ‑elokuva? En niitä mitenkään tietoisesti ole vältellyt, mutta eivät ole kiinnostaneetkaan millään tasolla (itse asiassa mulla oli varmaan alitajuinen ajatus, että tämä on Almodovarin). Ihan jees, tosin Barcelona tarjoaa tosi hyvän miljöön. Genre näytti olevan komedia. Ehkä, mutta hassua ajatella, että vaikkapa Poliisiopisto 4 ja tämä ovat samaa genreä. ***

Ben Wheatley:

Kill List (2011) *

Inhosin tasapuolisesti kaikkia niitä genrejä, joita tässä yritettiin sekoittaa.



David Wu: Cold Steel (2011) ***

Kiinalaiset tarkk'ampujat vastaan japanilaiset miehittäjät. Mukiinmenevää Korkkari-toimintaa John Woon leikkaajalta, naispäätähtenä John Woon tytär.



Ettore Scola: Passione d'amore (1981) ***

Rumilusnainen rakastuu tulisesti komeaan ratsuväen upseeriin Garibaldin aikoihin sijoittuvassa oudohkossa intohimodraamassa.



Sreenu Vaitla: Dookudu (2011) ***

Aina luotettavaa eteläintialaista huumoritoimintadraamaa.

No niin, vuoden peli auki. Ylipitkän loman takia ennätti katselemaan.

Eastwood: Letters from Iwo Jima (2006) ****



Yllätti lujaa; ilmeisesti jenkeistä voidaan saada aikaan erinomainen WW2-leffa. Toki tämä oli täysin Japanin vinkkelistä ja 95% Japanin kielellä, joten ei ihan tuntunut siltä muutenkaan. Draama iski mielettömyydessään ja visuaalinen look kuivassa kellerryksessään toimi. Tuntui jopa hassulta katsoa sotaleffaa jossa Amerikka oli tavallaan vihollinen. Ei kyllä oikeastaan napostele nähdä sitä Eastwoodin sisarteosta, joka on sitten toiselta puolelta kuvattu versio. Kuitenkin pilaa tämän antaman fiiliksen.



Sono: Love Exposure (2008) *****



Taisin saada juuri uuden tulokkaan lempparileffojeni listalle. Ikinä varmaan ei ole 4 tuntia hujahtanut ohi yhtä ripeästi. Vieläkin vaikea uskoa että tällaisen sillisalaatin voi saada kulkemaan yhtä loogisesti alusta loppuun; miten se on edes mahollista kun mukana on manga-kolmiodraamaa, uskonnollista paatosta ja alushousukuvaus-kung fu:ta. Helvetti, lopussa pääsi tirahtamaankin, eikä surusta. Hämmentävä kokemus.



Miner: Warlock (1989) ***



Onhan tämä nyt ihan idiootti leffa, mutta hyvä sellainen. Noituususkomuksia käytetään mukavan monipuolisesti hyväksi, efektit ovat liikuttavan urpoja ja Sands ja Grant näyttelevät kuin pukudraamassa keskellä kasarijenkkilää.



Jeunet/Caro: Delicatessen (1991) **



Ääniefekteissä kivoja jippoja, mutta ei tää mua muuten oikein napannut. Läjä outoja hahmoja sekoilee talossa ja juoni poukkoilee ympäri ämpäri, paljon lähi-lähikuvia ja Gilliamit on selvästi katsottu. Mutta ei tässä silti ollut mitään erityisen mieleenpainuvaa.



Hyams: End of Days (1999) ***



Näitä Arskan hämympiä ysärirainoja. Mukana on kaikki perinteiset uskonnollisen kauhun kliseet ja Millenium-paniikilla mehustelua ja sitten tietysti Arska rynkkyineen. Byrnen Saatana oli aika perinteinen hedonistinen pukumies. Leffan yleisilme oli kuitenkin paljon synkempi kuin muistin ja sisälsi muutaman kivasti vammaisen hourukohdan, ainakin Arskan muuhun ysärikamaan verrattuna. Itse loppukohtaus olikin sitten sitä itseään ja Arskan hengellinen herätys on aika WTF-hetki ukon filmografiassa.



Engström: Vares – Kaidan tien kulkijat (2012) * 1/2



Plussaa siitä että Pohjanmaa oli saatu muistuttamaan näinkin paljon jotain syvän etelän raamattuvyöhykkeen junttilaa. Muuten tämä olikin sitä tyypillistä kotimaista laatutyötä. Eli vituttavan laiskaa ja innotonta TV-sarjakamaa. Niissä aiemmissa Veijosen Vareksissa oli edes pelastavana eleenä täysin kieli poskessa vedetty meno ja sarjakuvamaiset hahmot. Eikä nekään nyt varsinaisesti hyviä olleet, mutta tämä oli vielä paskempi. Mikä siinä on että täällä ei saada edes romaaneista aikaan tiukempia ja vähemmän kliseisiä kässäreitä? Vai onko ne Mäen kirjatkin paskoja? En tiedä, kun en ole lukenut. Aake kalliala oli näyttelijöissä edukseen, muut onnettomia. Onneksi tuli käytyä ilmaislipulla; nyt katsontaan Rauta-Aika, niin ei mene maku kotimaisista.

021.

Robert Wise: The Day the Earth Stood Still (1951)

Kylmän sodan ensi vuosina ilmestynyt sci-fi mestariteos, jonka lähestymiskulma planeettamme asioihin on poikkeuksellisen kypsä. Hieno sanoma ja tehosteetkaan eivät ole päässeet ikääntymään kovin pahasti. Sanalla sanoen klassikko.



022. Dean DeBlois: How to Train Your Dragon (2010)

Modernia, eli turhankin nopeatempoista animeilottelua lohikäärmeiden ja viikinkien mutkikkaasta maailmasta. Juoni on standardikamaa, mutta niinhän ne tuppaavat olemaan näissä ison rahan, ison yleisön ja ison markkinoinnin takuuvarmoissa blockbustereissa.



023. Jean-Luc Godard: Notre musique (2004)

Godardin myöhäiskauden merkkiteoksesta lisää ohjaajan omassa ketjussa.



024. Claude Chabrol: Les Noces Rouges (1973)

Kolmiodraamasta enemmän ohjaajan omassa ketjussa.



025. Koji Shima: Warning from Space (1956)

Tyylinsä puolesta überpäräyttävä sci-fi pläjäys Japanista, joka jättää tosin paljon toivomisen varaa. Elitistin arvion mukaan kyseessä on Japanin ensimmäinen värillinen sci-fi leffa, josta totta tosiaan puuttuu melkoisesti kaikenlaista.



Surkeat tehosteet ja tolkuton ylinäyttely toimivat joskus, mutta tuhottoman tylsää juonta ne eivät saa syttymään. Lupaavasta alustaan huolimatta lopulta unettavan tylsäksi osoittautuva kokemus, jonka pariin ei takuulla tule palattua. Pystyyn nostetuilta meritähdiltä näyttävät alienit saavat sentään hymyn nousemaan silloin tällöin huulille.



EDIT: Linkin lisäys

[font=Times New Roman]9.

Dolan’s Cadillac (bd) *½ Osastoa ei-niin-hyvät King-filmatisoinnit, mikä ei sinänsä tullut yllätyksenä. Hemmetin tylsä, puolikkaan saa lisää loppukohtauksen hetkellisestä jännityksen tiivistymisestä, mikä sekin sitten toki tuhotaan nopeasti. Mutta mitä tapahtui Christian Slaterin uralle?[/font]



[font=Times New Roman]10. High Crimes (tv) **½ Perushyvää näyttelijävetoista (sota)oikeussalidraamaa. Juoni on vähän kömpelö eikä tässä oikein päästä kunnon lentoon missään vaiheessa. Lopputwisti tuli aika puskista, mutta ei ainakaan leffaa parantanut. Sanoisin, että menisi jonkun laadukkaan tv-sarjan jaksona, tarpeeksi hyvä että jaksaa aika vaivatta katsoa, mutta unohtuu varmaan pian. Mutta mitä tapahtui Ashley Juddin uralle?[/font]



[font=Times New Roman]11. Cannibal Ferox (dvd) ** Tää on kyllä Cannibal Holocaustia kaikin puolin niin paljon heppoisempi, ettei paljon pisteitä heru. Jopa sokeerauskohtauksia oli paljon vähemmän kuin muistelin/kuvittelin. Viidakossa kaikki tiet tuntuvat vievän tähän yhteen kannibaalikylään, kuljettiin sitten jalan tai veneellä. Ja 10 mailia taittuu muutamassa minuutissa, kun on kiire... Vähän fiksumpi kässäri ja erityisesti toteutus, niin taso nousisi kummasti, nyt tämä jää valitettavasti sellaiselle sokkiarvo-tasolle, eikä muuta annettavaa löydy. Splättäyskohtaukset on kyllä pääasissa todella taitavasti tehtyjä, poislukien naurettava piranha-kohtaus. [/font]



[font=Times New Roman]12. The Wrestler (dvd) **** Hirveän vahvastihan tämä nojaa Rourkeen, ja hyvinhän Rourke onnistuu. Tosin tykkäsin Tomeista vielä enemmän. Ei ihan tyypillinen kehäraakki-elokuva, mikä nostaa hienoisesta tylsyydestä huolimatta tuonne neljän tähden luokkaan. Aavistuksen pettynyt fiilis kuitenkin syystä tai toisesta jäi, kun odotukset olivat kovat.[/font]

14. 1984 (Michael Radford, 1984)

Joko menneisyysvirasto on manipuloinut aivoni uusiksi tai muistikuvat aiemmasta katselukokemuksesta ovat muuten pyyhkiytyneet olemattomiin... oli miten oli, se mikä piti olla kevyt "ihan kiva" ‑elokuvan uusintakatselu olikin varsinainen dynamiittipötkö sammakkolammessa ja suhteellisen kova tajunnaräjäyttäjä työn ahdistamalle maanantaiprolelle. Filmatisointi aikamme yhdestä suurimmasta kirjasta tekee alkuteokselleen oikeutta ja kehittää melkoiset tehot iskuihinsa, vaikkei sentään kykene sen selättäjäksi tai aivan tasavertaiseksi kumppaniksi. Silti, haisevien raunioiden ja ihmisraunioiden rähjäinen kekkoslovakia-dystopia potkaisi kylmyydellään ja John Hurtin tuskaisella suorituksella suoraan jo valmiiksi arkaan nilkkaan. Kun tuoreessa muistissa ovat Wikileaks-kohut, Kiinan nettisensuuri, taas tapetille noussut (vai onko se sieltä poistunutkaan) Pohjois-Korea ja männäviikolla tapahtunut Wikipedian protesti-blackout jenkkilän lakiehdotuksia vastaan, miettii väkisinkin millainen versio esitetystä todellisuudesta voi olla meidän tai jälkipolviemme edessä.



15. Blind Fury (Phillip Noyce, 1989)

Ihmekös tämä oli kakarana niin kova leffa: silkka lastenelokuva perseilykomedioineen, mutta reippaahkolla väkivallalla maustettuna – vaikka epäilen aikanaan nähneeni saksitun version, ainakaan mitään ihmisten kahtia hakkaamisia ja irtokäsiä ei (valitettavasti) ole muistilokeroihini tallentunut. Vaan lienee on lapsi sisältäni kuollut ainakin näiltä osin, kun ei tämä iskenyt yhtään, ei edes "niin huonoa että on jo hyvää" ‑akselilla. Siksi tämä varmaan jäi vituttamaan, kun parhaat palat yhdistämällä ja menoa rehellisesti raaistamalla tästä olisi voitu saada oikein maittava pätkä vigilantismia, huonoa makua ja kahden pennin ninjailua. Kamalinta on Rutger Hauerin väärinkäyttö tällaiseen perseilyyn: vanha kanjoninaama on kevyesti leffan parasta antia, kun lähitaisteluhulluus pääsee irti ja terä alkaa heilua. Ihan liian vähän mättämistä, ihan liikaa myötähävettävää typerehtimistä.



16. Maniac (Michael Carreras, 1963)

Ihan kivaa vanhentunutta Hammeria. Lafkan omassa ketjussa tarkemmin.



17. Die Screaming, Marianne (Pete Walker, 1970)

Ihastuttava, aivan liian vähän valkokangasvisiittejä saanut Susan George, svengaava 70-luku ja tässä vaiheessa suht' varovaisesti ottava, soveliaisuuden rajoja vain satunnaisesti törkkivä Pete Walker. Lähtökohdat ovat kunnossa, mutta lopputulos ei oikein mitenkään jaksa vetää mielenkiintoa puoleensa. Tässä vaiheessa vuosikymmentä iskuja vielä pidäteltiin, eikä Walker ole tässä suhteessa aikaansa edellä. Ohjaus on vähän ponnetonta haahuilua, meno liian kilttiä ja aika lattean näköistä, ja Susan Georgea lukuun ottamatta näyttelijät unohdettavia tai melko kamalia. Mariannen läpikiero lähipiirikin menee kaikessa latteudessa jotenkin hukkaan. Juvenile-eksploitaatioksi tämä on liian siisti, puhtaana trillerinä tämä taas on turhan laiska. Muutaman kerran Walker saavuttaa aidosti säväyttävää ja/tai ilkeää tunnelmaa, lisää tätä niin bueno olisi. Nyt se on sangen keskinkertainen pienen budjetin jännäri.

011.

The Big Sleep ****

Hyvä Raymond Chandler ‑dekkari. Alkaa todella koukuttavasti juuri niin kuin näiden tarinoiden pitääkin alkaa: Philip Marlowe saapuu hämärän miljonäärin kotiin, jossa keskustelun kautta luodaan pohja etsivätarinalle. Seuraa vähän liiankin polveileva tarina, jota häiritsee oikeastaan vain yksi asia: "nokkela" sanailu sekä turha, päälleliimattu huumori dialogissa. Vakavammalla otteella tämä olisi ollut vieläkin suurempi klassikko. Niin, Lauren Bacall ei todellakaan ole yhtä kuumottava kuin Martha Vickers.



012. National Lampoon's European Vacation **

Olipas paska. Kuvaavaa on se että edellisestä katsomisesta oli jäänyt mieleen ainoastaan Ranskassa tapahtuva topless-tanssi sekä saksalaisen teinin tissit. Eipä tässä muuta muistettavaa olekaan.



013. Femme Fatale ****

Hyvää De Palmaa. En muistanutkaan että Rebecca Romijn on näinkin hyvä tässä elokuvassa ja heittäytyy täysillä mukaan rohkeaan rooliinsa. Eryisesti yökerhon strippikohtaus jäi pysyvästi mieleen. Lopun kulunut twistikään ei haitannut oikeastaan yhtään sillä toisin kuin yleensä, tässä käänne viedään loppuun saakka kunnolliseen lopetukseen eikä vain jätetä tyhjän päälle.



014. Paths of Glory ****½

Yksi Kubrickin parhaista. Pienimuotoinen elokuva suurista asioista. Future Filmin uusi DVD näytti todella hyvältä remasteroituna versiona.



015. Snake Eyes ***½

Tasaista laatua De Palmalta. Tarinansa puolesta ei kovin kummoinen, mutta tämä on niin vetävästi kerrottu ettei tästä voi olla innostumatta. Ainoastaan loppu tökki jälleen kerran, tiedä sitten mikä ollut ajatuksena siinä että kaikkien (lievempienkin) "pahojen" ihmisten piti saada elokuvan aikana palkkansa.



016. Valkyrie ***

Ihan ok. Kaikki näytti kyllä hyvältä ja näyttelijät olivat erinomaisia mutta tästä puuttui kaikki yllätyksellisyys joka olisi nostanut elokuvan sen ansaitsemalle tasolle. Mitään jännitystä ei päässyt syntymään kun lopputulos oli kuitenkin koko ajan kaikille selvillä. Saksalaisen tv-elokuvan paremmin kerrottu versio.

Oli mielenkiintoinen kokemus katsoa kaikki Rockyt reilun viikon aikana. Hauskaa seurata hahmon ja tyylin kehittymistä ja näyttelijöiden ikääntymistä, kun aikaa ekan ja vikan välillä on liki 30 vuotta.

Rocky oli muistikuviani parempi. Hahmo on kuitenkin symppis, eikä ainakaan itselläni tahattoman komiikan puolelle lipsuta kuin siinä kuuluissa lopussa. Elokuvana mukavan karkeaa 70-luvun elokuvaa asiaan kuuluvan rumaan ja harmaaseen Philadelphiaan sijoitettuna. Rocky II onkin jo heikko esitys. Rockykin on jo vahingossa vitsiniekka. En nyrkkeilyä hyvin tunne, mutta ei tämän loppumatsi sitä enää muistuta ollenkaan. Ykkösessä tämä ei amatöörille ollut liian silmiinpistävää. Rocky III on myös huono, vaikka voin ymmärtää tämän katsomista campina. Rocky on täysin eri henkilö 99% ajasta kuin edeltävissä osissa, myös fyysinen ihmeparantuminen on tapahtunut. Eye of the Tiger kuullaan tässä ekan kerran. Rocky IV on sitten itselleni nostalginen elokuva, ja 25v myöhemmin asiallista jenkit vs kommunistit ‑hehkutusta. Ihailtavaa on, miten tehokkaasti elokuva käsikirjoituksen puolesta kerrotaan: ei mitään ylimääräistä tarinassa. Rocky V onkin ihan käsittämättömän paska. Rocky lienee unohtunut neukkuihin melkoisen pitkäksi aikaa, sillä lapsikin (näyttelijänä Sage Stallone) on vanhentunut melkein 10v sinä aikana. Aivan käsittämättömän typerä ja rautalangasta vääntävä käsikirjoitus, eikä Rocky edes nyrkkeile. Rocky Balboan onkin helppo parantaa, ja osa onkin sarjan kolmanneksi paras. Kumma kyllä, myös ihan uskottava elokuvan maailman sisällä. Itse matsissa Stallonella menee ikävä kyllä kuulat sekaisin, ja visuaalinen tyyli muuttuu kuvottavaksi, mutta onneksi viimeinen erä matsataan taas normaalisti kuvattuna. Elokuva ja koko sarja olisivat loppuneet tyylillä, jos viimeinen kohtaus olisi jätetty pois ja elokuva päättynyt areenalle. Rocky Balboa on sarjan ainoa jatko-osa, joka ei ala suoralla edellisen osan lopun toistolla.

**** / ** / ** / *** / * / ***



Splice

Voi voi, tämähän oli aika surkea. Cronenberg on tehnyt huomattavasti parempaa vastaavan genren kauhua, ohjaaja Natali itse parempaa scifijännitystä, tuottaja del Toro parempaa fantasiaa. Loppukohtaus on aivan urpo. Sitä ennen kaikki on suhteellisen yhdentekevää, eikä missään tapauksessa jännittävää. Jos tässä oli jotain sanottavaa aivan ilmeisen, mitä varten ei elokuvia tarvitse tehdä, lisäksi, niin ohi meni. **