Mitä elitisti-forumin väki katsoo 2012

mr_bungle 6.8.2012 12:48
Frozen (bd)



Kolme kaverusta jää korkeuksiin tuolihissiin jumiin, kun laskettelukeskus suljetaan viikoksi. Kännykät ovat pukuhuoneessa, asutusta ei ole lähimailla ja lumimyrsky lähestyy. Olin suunnitellut säästäväni tämän talvipakkasille, mutta piti vapauttaa muoveistaan yli vuoden hyllysäilytyksen jälkeen. Ajattelin, että jos leffa on oikeasti toimiva, niin toimii se helteilläkin (leffahuone on yläkerrassa, jossa muutenkin on kesällä 27 astetta lämmintä + videotykki puhaltaa vielä lisäksi lämmintä suoraan katsomoon...) No mutta perhana, toimihan tämä. Itse asiassa jossain kohtaa tunsin ihan oikeasti kylmänväristyksiä elokuvan edetessä. Juonen perusteella tätä olisi vaikea kauhuleffaksi kategorisoida, mutta jos kauhuleffan tehtävä on kauhistuttaa, niin sitä tämä totisesti teki. Eden Lake taisi olla tätä edeltävä leffa, jonka aikana olen kiemurrellut ja melkein huudellut kankaalle biggrin.png Ainut miinus äänitehosteista, jotka joissain kohdissa meni aivan yliöveriksi.



2010 (bd)



80-luvulla tehty jatko-osa 60-luvun klassikolle tuntuu vähintäänkin yhtä hölmölle kuin kuin Psychon tapauksessa. Mutta kummassakin tapauksessa jatko-osa toimii paremmin kuin olettaisi. Tosin 2010 käynnistyi kunnolla vasta viimeisen puolen tunnin aikana, mutta ihan ok scifileffa kuitenkin. Kubrickin leffan maagisuudestahan tässä ei ollut tietoakaan.



Land of the Dead (bd)



Enpä muista milloin olisi joku leffa parantunut näin paljon ekasta katselukerrasta. Alunperin odotuksia ei niiden kolmen jälkeen tietenkään pystynyt mikään leffa täyttämään, mutta nyt Diaryn ja Survivalin jälkeen tämä oli jostain syystä ihan älyttömän viihdyttävä. Tässä DC-versiossa tais olla melko paljon enemmän gorea kuin teatteriversiossa. Ja Asia Argento on ihku.



The Last Exorcism (bd)



Ihan ok käsivaradokkari-manausleffa. Välillä jopa säpsäytteli. Loppu oli vähän dorka.



The Strangers (bd)



Pariskunnan taloon ilmestyy naamiopäisiä tunkeutujia keskellä yötä. Aluksi vierailijat tuntuvat vain kiusaavan ja pelottelevan asukkeja, mutta jossain vaiheessa alkaakin lentää veri. Näitäkin leffoja on nyt nähty jo useampi, Ils selkeimpänä esimerkkinä. Oletin Liv Tylerin perusteella enemmän semmosta "naisten kauhuleffaa", mutta ihan tehokashan tämä oli. Jostain Eden Lakesta tosin jäätiin kauas.



God Told Me To (dvd)



New Yorkin asukkaat alkavat yhtäkkiä tappamaan perheenjäseniään ja viattomia ihmisiä antaen selitykseksi teoilleen "God told me to" ja tätä ryhtyy etsivä selvittämään. Kiinnostavan lähtöasetelman jälkeen tämä Larry Cohenin leffa menee niin selittämättömille urille, että ne kannattaa selvittää katsomalla leffa itse. Melko hämärä tapaus, ihan viihdyttävä kyllä mutta ei ihan meikäläisen juttu kuitenkaan.



Brazil (bd)



Taisin viimeksi katsoa sen pituudeltaan "keskimmäisen" version näistä, vaikka klassikosta on kyse, niin kyllä tuo 2 tuntia ja vartti oli jo vähän liikaa. Silti loistava leffa, mutta itse asiassa tykkäsin siitä unimaailman taistelustakin enemmän niin että se näytettiin kerralla kokonaan, tässä ohjaajan versiossa se on ripoteltu pitkin elokuvaa.



Imaginarium of Dr. Parnassus (bd)



Tääkin oli aivan liian pitkä. Puoleenväliin tykkäsin ihan älyttömästi, mutta sitten alkoi rakoilla ja rönsyillä. Silmäkarkkia Gilliamilta kuitenkin jälleen, pitää katsella joskus uudelleen.



Corman's World (bd)



Ihan jees dokkari Comanin urasta, mutta jotenkin vajaaksi tämä mun mielestä jäi. Esim. Battle Beyond the Stars ja Alien-kloonit jäi kokonaan käsittelemättä. Juu, toki mies ei itse niitä ohjannut, mutta käsiteltiin tässä sitä tuottajauraa muutenkin. Nicholson on melkoinen mies, luulin ensin että vitsillä itkee lopussa, mutta ihan kai se oikeasti liikuttui.
Meller 6.8.2012 13:20
226. Ansiktet (Ingmar Bergman, 1958)

1800-luvun Ruotsi, kiertelevä mysteerishow mykkine taikureineen ja helppoheikkeineen, sumuisia metsiä, vähäeleistä painostavaa uhkaa, elämän suuria kysymyksiä, luokkajakoa, ihmisen ailahtelevuutta ja kaksinaismoralismia, tuonpuoleisen läsnäoloa... enimmäkseen pienillä eleillä mutta suurella draamalla ja isoilla huippuhetkillä etenevään elokuvaan on ahdettu tavaraa sangen riittävästi. Lopputulos on rohkean tuntuinen pohdinta ihmisyydestä ja elämästä, jota tuskin olisi voitu toteuttaa näin tinkimättömästi aikansa Hollywoodissa. Kerronta on melko verkkaista, koko ajan kiinnostavaa ja pienissä hetkissä on hitonmoinen tunnelataus. Max Von Sydow... voi hyvänen aika mitä intensiteettiä hänen kasvonsa suorastaan säteilevätkään. Kokonaisuus piti otteessaan ja jaksoi kiehtoa pikkupiian maailmaa näkemättömästä pelkotilasta ja turhanpäiväisestä papatuksesta aina kaiken nähneisiin ja kyynistyneisiin taiteilijoihin ja heidän näkemyksiinsä elämästä ja kokemuksistaan.



227. The 39 Steps (Alfred Hitchcock, 1935)

Jaa tehty vuonna 1935? On ukko vaan ollut aikaansa edellä, sekä genre-blendereissä että elokuvan teossa yleensä. Toista maailmanpaloa edeltävää ja enteilevää agenttiseikkailu goes sitcom ‑pakettia ei ole siunattu kaikkein jäntevimmällä ja uskottavimmalla draaman kaarella, mutta lopputulos on välihötön yhteen liimaama sarja komeita kohtauksia, pieniä ja välillä vähän suurempiakin oivalluksia, ja periaatteessa pieniä mutta elämää suurempia, elokuvahistorian lehdille itsensä kirjoittaneita kuvia. Kiitos Englannin, asiat saatettiin pariin otteeseen sanoa ja näyttää hieman rohkeammin kuin mitä MPCC:n kyykyttämässä jenkkilässä olisi sallittu. Hatun melko korkealle nostamisen arvoista settiä tämäkin.



228. The Knight of Old Cathay (Su Li, 1968)

Thaimaa-tuotannon wuxiasta enemmän tuoreeltaan katsottujjen aasialaisten elokuvien ketjussa.



229. La settima donna (Franco Prosperi, 1978)

Gialloksikin tätä on joissakin lähteissä hourupäissään tituleerattu, vaikka totuutta lähempänä on selkeä Last House on the Left ‑tematiikan kierrätys. Florinda Bolkan ja Ray Lovelock vetävät kukin joukkoaan mallikkaasti, kun väkivaltaiset pankkirosvot pamahtavat bättrefolk-tasoisen merenrantahuvilan pihaan, missä nunna vetää nuorten naisten amatööriteatterikerhoa. Onpa yllätys että lajien kohtaamisesta seuraa melkoinen määrä alistamista, uhkaavia tilanteita ja hankalia moraalisia / moraalittomia valintoja... La settima donna on mainittua ameriikan-esikuvaansa tyylikkäämmin toteutettu, ja paremmilla näyttelijöillä (miinus David Hess) miehitetty, mutta vähemmän innovatiivinen ja energinen, jääden jälkeen myöskin sleaze-mittareilla. La settima donna toimii myös tavallaan valjumpana genrelämmittelijänä paria vuotta myöhemmälle House on the Edge of the Parkille, joka onkin genressään sikailutilastojen ylittämätön ykkönen. "Tavallaan" siksi, että toteutuksen tehokkuus ei tule ekstremiteettien näyttämisestä vaan tyylikkäästä asian ilmaisusta, tekemättä ikävistä kohtauksista yhtään helpommin katsottavia tai lähestyttäviä. Prosperin käsistä on päässyt hyvin ja hyvällä maulla tehty ja toteutettu, moraalisesti riittävän arveluttava trilleri, jotta se jaksaa kiinnostaa ja kiehtoa tänäkin päivänä.



230. 48 Hours (Walter Hill, 1982)

Nostalgiantäyteinen uusintakierros pelasti osan harhailevasta ja enemmän toimintaa kuin komediaa sisältäneestä pienimuotoisesta ikonista. Nick Nolte vittumaisen karheana kyttänä ja Eddie Murphy suulaana pimpun perässä juoksevana linnakundina täydentävät toisiaan, luoden vastakkainasettelun konvention joka leijuu lajityypin leffoissa tänäkin päivänä. Walter Hillin ohjaus on sujuvaa ja ohittaa sähköisyydellään logiikka-aukkoja ja kliseitä mukavasti. 80-luvun kimallekauteen on vielä matkaa, minkä vuoksi värimaisema on mukavan poliisileffamaisen ruskea ja suttuinen. Ihan hyvin tämä on aikaa kestänyt.
Alive 7.8.2012 15:03

Kesäloma ohi, minkä aikana sain katsottua kokonaiset 2 elokuvaa:





68. Cars 2 (dvd) ** Ensimmäisen osan raikkaudesta ei ole tietoakaan, sen sijaan säpinää, räiskettä ja melua sitäkin enemmän. Mutta hauskuus puuttuu. Skidit diggasi silti, tietysti.



69. The Other Guys (tv) **½ Hyvää ja huonoa- Ferrell oli ihan nautittava eikä Markykään huono ollut, mutta ehkä juoni antoi liian vähän mahkuja kunnon revittelyyn. Muutamia herkullisia juttuja kyllä.
MiR 7.8.2012 19:39

Nyt on lomat tosiaan lusittu ja viime viikkojen saldo on aika aneeminen täälläkin...





283. François Truffaut: Fahrenheit 451 (1966)



Ray Bradburyn kirjaan perustuva elokuva tuli nähtyä joskus kauan, kauan sitten – varmaankin televisiosta, mutta en muistanut koko tarinasta kuin pätkiä sieltä tai täältä. Juoni itsessään on bradburymaisen pessimistinen pienistä valonpilkahduksistaan huolimatta ja määrittelemättömän kaukaiseen tulevaisuuteen perustuva maailma tuntui edelleen yllättävänkin uskottavalta. Toki 60-luku näkyy ja tuntuu, mutta tunnelma on silti sopivan vino, vieras ja ahdistava.



Aiemmin urallaan jopa Mozartia näytellyt Oskar Werner on sopivan juro ja sisäänpäinkääntynyt systeemin osanen, joka pienestä töytäisystä alkaa hiljalleen liukua virran sivulle. Kaksoisroolin vetävä Julie Christie on mielenkiintoinen lisä keitokseen ja sivurooleistakin löytyy voimaa, etenkin Montagin kapteeni on hahmona melkoinen. Kuvaus on hienoa katsottavaa, kuten Truffautin elokuvissa yleensäkin, ja kunniamaininnan ansaitsee myös Bernard Herrmannin kädenjälki musiikin puolella. Mestarin näpeistä on vuosien saatossa irronnut vaikka minkälaisia helmiä, mutta nyt sävelet iskevät poikkeuksellisen hyvin.



284. Billy Wilder: Sunset Blvd. (1950)



Hiukan noloahan tätä on tunnustaa, mutta en ollut koskaan aiemmin nähnyt tätä Wilderin suurimmaksi työksi usein tituleerattua teosta. Ensinnäkin on todettava että elokuva on ollut omassa ajassaan taatusti kuin Citizen Kane yhdeksän vuotta aiemmin, eli huimasti aikaansa edellä ja tuoreella otteellaan ravistellut teos. Monitasoinen tarina ei anna Hollywoodista ja sen luomasta tähtikultista kovinkaan sokerista kuvaa. Hieno elokuva kaiken kaikkiaan, eipä ihme että mm. David Lynch on nimennyt juuri tämän leffan suureksi suosikikseen.



285. Lewis Gilbert: Moonraker (1979)



Mitä tehdä tappavan krapulan käsissä? No koskaan ei ole niin kuollut, etteikö yhtä Bondia jaksaisi katsoa. Eikä sitä jälkitautia edes huomaa, kun 007 painaa taas pitkin planeettaa – ja sen kiertorataa. Hieno elokuva jonka roolitus ei ole ehkä se kaikkein onnistunein. Lois Chiles jää Bond-tyttönä monen kilpasiskonsa varjoon ja Michael Lonsdale on kuin köyhän miehen kopio kunnian päivien Ernst Stavro Blofeldista.
Jeremias Rahunen 7.8.2012 21:17

Rawson Marshall Thurber :

Dodgeball: A True Underdog Story (2004) **½

Vince Vaughn ja Ben Stiller joukkueineen vastakkaisilla puolilla pelamaassa polttopalloa ja taistelemassa konkkaan menossa olevan kuntosalin omistuksesta. Sisältää parit hauskat jutut, Norrisin, Shatnerin ja Hasselhoffin cameot, sekä hauskoja polttopallojoukkueita mutta ei tämä kokonaisuudessaan kuitenkaan kovin kaksinen ollut. Tässä oli myös joitain liian WTF-hahmoja kuten yksi "merirosvo" jotka eivät olleet millään tasolla hauskoja.



David Cronenberg : Videodrome (1983) ****

Cronenbergin huikea visio toimi edelleen. James Woods on nappivalinta pääosaan.



Michael Brandt : The Double (2011) **½

Uudehko trilleri jossa Richard Gere ja joku nuorempi häiskä ovat pääosassa. Ensin mainittu eläkkeelle jääneenä CIA:n miehenä ja jälkimmäinen FBI:n palkkalistalla olevana tulokkaana, joiden tiet risteävät kun selvitellään Venäläisen agenttiryhmän rikoksia Yhdysvaltojen maaperällä ja etsitään kuolleeksi luultuja henkilöitä. Juonessa twistaillaan pari kertaa ja viimeinen twisti vie tarinaa vain huonompaan suuntaan. Keskinkertainen jännäri jossa molemmat pääosanesittäjät tekevät täysin automaattiohjaukselle jumittuneen roolisuorituksen.
D-X 8.8.2012 00:51

92.

Commando (1985) ****½

Tämän leffan kohdalla arvosana tulee täysin tunnepohjalta ja niinhän sen pitääkin olla. Commando on yksi Arskan uran suosikeista itselleni ja oli mukava tsekata tämä uusiksi muutaman vuoden jälkeen. Homman nimi on se että lähes joka kohtauksessa on jotain huvittavaa menossa ja legendaarista settiä tarjoillaan koko ajan. Kieli poskella-fiilis välittyy jo alkutekstien aikana (ei helvetti mitkä alkutekstit nuo ovatkaan!) eikä meno tunnu hellittävän pahemmin missään vaiheessa. Sitten kun lopputekstimusat pamahtaa käyntiin (We fight for love!) ja Arska lentelee auringonlaskuun niin tietää sisimmässään että miksi 80-luku oli tälle genrelle hienoa aikaa.



93. Cube²: Hypercube (2002) **

Olihan tämä kieltämättä pienoinen pettymys vaikka odotukset eivät katossa olleetkaan. Ne asiat mitkä tekivät Cubesta niin erinomaisen pienen budjetin elokuvan loistavat nyt pääosin poissaolollaan. Tunnelmaa ei saada oikein missään kohtaa kuumottavaksi niin kuin ensimmäisessä osassa ja näyttelijöiden heikot suoritukset olivat yksi osasyy tähän, pahimmillaan tämän castin "näytteleminen" oli surkeaa seurattavaa. Ja sitten kun näyttelijät epäonnistuvat niin eihän ne päähahmotkaan tunnu uskottavilta. Hypercubessa oli joitakin ideoita jotka olisivat voineet toimia paremmalla toteutuksella (erikoistehosteetkin olivat aika köykäisiä) ja lähinnä se tekee tästä parin tähden leffan. Ei tämä kuitenkaan mikään must see jatko-osa ole.



94. Black Rain (1989) ***½

Michael Douglas esittää onnistuneesti kovanaamakyttää tässä Ridley Scottin toimintapläjäyksessä jota sävyttää tyylikkäästi Japanin yakuza-meininki. Lisäksi Hans Zimmerin soundtrack on rautaa ja avaus- ja lopputekstimusat rokkaavat täysillä, eikä Black Rain näytä visuaalisesti ollenkaan heikolta, päinvastoin. Leffan heikkoudeksi muodostuu ajoittaiset suvantovaiheet jotka hieman latistavat fiilistä mutta sitten kun tykitetään täysillä niin kyllähän tästä nauttii.



np: Gregg Allman – I'll Be Holding On
Yoshua Ben Yosef 8.8.2012 15:28

051. Brett Ratner:

Tower Heist (2011) 3/10

Tässäkö kaikki mitä "the wealthy 1 % vs. the poor 99 %" ‑asetelmasta on saatu irti? Todella heikko ja dorka kyhäelmä, jonka lopetus olisi saattanut mennä läpi vielä 80-luvulla, mutta ei nykypäivänä. Komedia lähes nollissa, sekä Stiller että Murphy puolivaloilla, heist-mielessäkin väsynyttä.



052. Pupi Avati: The House of the Laughing Windows (1976) 6/10

053. Paolo Cavara: The Black Belly of the Tarantula (1971) 6/10



054. Ken Russell: Lair of the White Worm (1988) 8/10

Mainio elokuva kerrassaan, ei voi kun arvostaa kuinka onnistuneesti Russell yhdistelee eri elementit elokuvallisesti hienoksi kokonaisuudeksi. Ja tietenkin hienoa myös se, että mies on yleensäkin tarttunut brittiläiseen kansantarustoon.



055. Alfred Hitchcock: Vertigo (1958) 8/10

Ei mielielokuviani, ei edes mieli-Hitchcockejani ellei timanttista ensimmäistä kolmannesta oteta huomioon. Kuitenkin kiistämättömän hyvä elokuva.
QCine 9.8.2012 01:13
Håfström: Ondskan (Pahuus, 2003) Vaivatonta, hieman näytelmämäistä draamaa ja ikimuistoinen pahis. Mutta vaikka tämä saikin adrenaliinin virtaamaan, onnistui se paljon keskusteltu "tositapahtumien" epävarmuus kalvamaan elokuvaa. Dvd-extroissakaan Jan Guillou ei kerro tarpeeksi faktan ja fiktion suhteesta, jonka enempi tietäminen näin vahvan materiaalin ja ajattoman aiheen puimisen kohdalla olisi mielestäni tärkeää. Lisäksi deusexmachinamainen lopetus oli aivan liian köykäinen. Tämä olisi tarvinnut parikin ripausta loachia tai leighiä, niin oltaisiin päästy följandelle nivålle. No, silti ****



Anderson: Event Horizon, 1997 "Event Horizon" kuulostaa vuonna 2012 enemmän jonkin some-palvelun ominaisuudelta kuin leffalta. Uusintakatselulla tämä oli tasan yhtä laimea kuin silloin tuoreeltaan. Ilmeisesti ne "lisä-gorepätkät" tms. olisivat olleet sillä toisella dvd:llä, muttei tämän kanssa vaan jaksanut ruveta mitään mosaiikkia kokoamaan. Sam Neill toki huokuu mukavaa salaperäisyyttä, pahin alien-klonetiikka vältetään ja avaruusalusympäristöt ovat onnistuneita, mutta ei sitä jatkuvaa scifi-pseudotiedejargonläpätystä vaan millään meinannut jaksaa kuunnella loppuun saakka. Pakko kuitenkin myöntää, että tässä on semmoinen jokin, jota Ridley Scott olisi Prometheuksessaan tarvinnut. **1/2



Murnau: Sunrise, 1927 Maailman tällä hetkellä viidenneksi paras elokuva Sight & Soundin tuoreimman vuosiäänestyksen perusteella. No, erinomaisen soljuvasti kerrottu, ajaton kolmiodraama-perustarinahan tämä on. Kasvot ja ilmeet kertovat aivan tarpeeksi, joten tekstiruuduilla ei tarvitse lutrata. Takaumia ja 20-luvun lopun kunnianhimoisia erikoistehosteitakin nähdään. Kun suvantokohdatkaan eivät eksy tylsyyden puolelle mykkyydestä huolimatta, on se mestarillisuuden merkki. Ja tämän voi siis nähdä kankaalta 1.9. Forssassa. ****1/2



Leth: Man on a Ledge (Reunalla, 2012) Ehkä itse kullekin tekee hyvää katsoa välillä jonkun muun vuokraama viihdehöttö. Tämä oli itselleni sellainen aivojenresetoija. Ei toki lainkaan huono, 100 minuuttia menee mukavasti, kun pikkunäppärä rikosjuoni kulkee takkuamatta koko ajan eteenpäin. Turhaa paukuttelua vältellään ja Sidney Lumetin suuntaan kumarrellaan, mutta silti tämä jäi "Elokuvan mittainen poliisisarjan jakso" ‑kastiin. Jamie Bell ja Genesis Rodriguez ovat yllättävän karismaattinen subrettihenkinen pari, jälkimmäinen tietenkin suht hot. Ed Harris toki pesee koko muun kastin kädet alhaalla: äijä sen kun paranee, mitä enemmän naamaan tulee grandcanyoneita. ***
Shocky 10.8.2012 02:22

[font=Arial][background=transparent]105.

The Cabin in the Woods [/background][/font][font=Arial][background=transparent]****+[/background][/font]

[font=Arial][background=transparent]Pahus, miksei kukaan kertonut että tämä on näin yksiselitteisen HYVÄ? Ainiin, kyllähän ne kertoivat. Onneksi kävin katsomassa teatterissa viime hetkellä, enkä edes ollut onnistunut spoilautumaan! Ikään kuin jonkinlainen symbolinen palkinto kaikesta siitä kauhuroskasta mitä on tullut ikinä katsottua/luettua.
Spoileri
Evil Dead meets Hostel meets cthulhumeiningit. Ikävä kyllä cgi-sirkus on aina cgi-sirkus, vaikka sen käyttö nyt olikin erittäin ymmärrettävää.
Motskarikohtaus etenkin huvitti parillakin eri tasolla. [/background][/font]



[font=Arial][background=transparent]106. [/background][/font][font=Arial][background=transparent]Die Hard[/background][/font][font=Arial][background=transparent] ****[/background][/font]



[font=Arial][background=transparent]107. [/background][/font][font=Arial][background=transparent]Fantasia 2000 ***[/background][/font]

[font=Arial][background=transparent]O-ou, on kyllä animaatio kärsinyt pahan inflaation, etenkin kun tässä flirttailtiin oman aikansa alkeellisen cgi-animaation kanssa. Eka episodi (valaat) etenkin toi mieleen että nykyään jokaisessa videopelissä on 1000x hienommat animaatiot. Vika episodi (feenix-lintu) oli kyllä vakuuttava, tästäkö Miyazaki on vetänyt vaikutteensa Mononoke Himeen yms...[/background][/font]



[font=Arial][background=transparent]108. [/background][/font][font=Arial][background=transparent]Grandma’s Boy[/background][/font][font=Arial][background=transparent] ****+[/background][/font]

[font=Arial][background=transparent]Okei, leffa on ilmiselvästi tehty katsottavaksi blosseissa, mutta kyllä tämä ilmankin nauratti kovasti, noin sata kertaa enemmän kuin joku Pineapple Express. Mel Gibsonin näköinen 35-vuotias videopelitestaaja sikailee urakalla pääosassa, mutta paras hahmo on saman firman tähtisuunnittelija, omituinen emo-hiippari joka puhuu välillä “tietokoneäänellä”. Oudon tuntemattomaksi jäänyt törkyhuumorihelmi. [/background][/font]



[font=Arial][background=transparent]109. [/background][/font][font=Arial][background=transparent]Valmont [/background][/font][font=Arial][background=transparent]****[/background][/font]

[font=Arial][background=transparent]Ei ihan Barry Lyndon ‑tasoa, mutta hyvää kepeää hovisikailua kuitenkin, ja kahden narsistin yhteenottona Valmont on erityisen kiinnostava. Annette Bening varastaa shown totaalisesti ja Fairuza Balk on myös löytö rooliinsa, mutta itse Valmont (Colin Firth) on valju ja tympeä. Loppupuolella jäbä sentään vähän virkoaa. Saman kirjan kehutumpi filmatisointi Dangerous Liaisons on minulta näkemättä, mutta en epäile lainkaan etteikö John Malkovich siinä olisi paljon kiinnostavampi Valmont.[/background][/font]



[font=Arial][background=transparent]110. [salainen elokuva] ?[/background][/font]

[font=Arial][background=transparent]ruoan ja tytön ystävyystarina[/background][/font]



[font=Arial][background=transparent]111. The Dark Knight Rises ***1/2[/background][/font]

[font=Arial][background=transparent]Kyllä vituttaisi olla bätmän, kun JOKAINEN vastaantulija ottaa auktoriteettiaseman ja luennoi bätmänille siitä mitä virheitä hän elämässään tekee ja miten maailma oikeasti toimii. Pahin syyllinen on tietty Michael Cainen hahmo Albert, mutta myös Gordon pääsee lässyttämään ilman että bätmän tajuaa ettei moista paskaa ole pakko kuunnella. Niinjoo, olihan tämä varsin jees, ei yhtä hyvä kuin edellinen bätmän tietenkään. Huvittavaa näissä Nolanin bätmäneissä että pari punnerrusta riittää aina saamaan bätmänin superkondikseen vaikka olisi miten pirstaleina henkisesti ja fyysisesti. Catwoman hahmo oli kyllä niin typerä ja päälleliimattu että KISMITTI. [/background][/font]



[font=Arial][background=transparent]112. Deathstalker ****[/background][/font]

[font=Arial][background=transparent]Oudon (huonolla tavalla) unenomainen tunnelma leimaa jokaista kohtausta ja (sinänsä hienot) musiikit jotenkin hukuttavat dialogin ja tapahtumat alleen. Silti; täynnä nerokkaita kohtauksia, etenkin turnauksessa ja samana vuonna valmistuneen Jedin paluun Jabban palatsia muistuttava paheiden luola mutapaineineen ja muine tissimeininkeineen. [/background][/font]



[font=Arial][background=transparent]Quiz[/background][/font][font=Arial][background=transparent]: Mikäs muuten olikaan se yksi 80-luvun roolipelit = saatanasta tyylin kirja, jonka lopussa oli lueteltu erityisen paheksuttavia ja vaarallisia leffoja, kuten Gremlins ja Deathstalker? Se lista oli melko pätevä “parhaat leffat” suosituslista ja tekisi mieli tsekata onko lisää vinkkejä! [/background][/font]



[font=Arial][background=transparent]113. Batman Begins ***+[/background][/font]

[font=Arial][background=transparent]En ole lainkaan bätmän-fani, mutta kyllä tämän katsominen selitti paljon kolmannesta elokuvasta, ja olihan BB hyvä. Cillian Murphyn Scarecrowsta tuli hyvällä tavalla mieleen David Cronenbergin hahmo Nightbreedissä. Mutta voi Batman minkä teit, pelastit Joffrey Lannisterin![/background][/font]



[font=Arial][background=transparent]114. Redline / ADHD: The Movie ****-[/background][/font]

[font=Arial][background=transparent]Superturboahdettua käsinpiirrettyä (!) animaatiota, mutta toisin kuin joku Dead Leaves, futuristisesta kilpa-ajosta kertova Redline on melkoisen katsottava. Tyyli ennen sisältöäkin toimii joskus, etenkin kun ei tarvitse tuijottaa steriiliä cgi-pökkelöintiä. Vaatinee kyllä tykin ja potkivan äänentoiston.[/background][/font]



[font=Arial][background=transparent]115. On the Beach ****+[/background][/font]

[font=Arial][background=transparent]Erinomaista maailmanlopun fiilistelyä vuodelta 1959. Last Night, The Day After ja The Quiet Earth ovat tämän henkisiä ja tyylillisiä jälkeläisiä, kukin ottaa lainaa jonkin eri elementin On the Beachista ja jalostaa sitä eteenpäin. [/background][/font]



[font=Arial][background=transparent]116. The Terminator *****1/2[/background][/font]



[font=Arial][background=transparent]117. Bloodsport ***1/2+[/background][/font]

[font=Arial][background=transparent]Ei ollut ajan hammas turmellut kyllä yhtään! Tämä oli tarina kytistä, jotka lähetetään lomamatkalle jossa he säheltävät, syövät, pääsevät salaiseen martial arts ‑huipputurnaukseen aitiopaikoille, mokaavat tehtävänsä totaalisesti, mutta saavat sen anteeksi kun pomot eivät näe mitä kävi, ja nostavat koko ajan palkkaa! Kumite! Kumite! Kumite![/background][/font]



[font=Arial][background=transparent]118. Vampire Hunter D: Bloodlust *****+[/background][/font]

[font=Arial][background=transparent]2000-luvun parhaita ellei paras animesaavutus. Täysosuma kaikin puolin, ainutlaatuisen omaperäinen sci-fi/western/vampyyri/toiminta/melodraama/romanssi. Yoshitaka “Final Fantasy” Amanon hahmot, ohjaaja Kawajirin pettämätön tyylisilmä, kaikki pelittää hyvin yhteen. Nerokas säveltäjä Marco D’ambrosio ei pistele aivan parastaan, mutta välillä musiikit tavoittavat jotain eeppistä alkuperäisteosten henkeä. Alkuperäisestä kirjasta on jätetty paljon ideoita käyttämättä ja lopetuskin on erilainen (mutta hyvä silti). Ei tunnu missään kun presentaatio on näin ensiluokkaista. [/background][/font]



[font=Arial][background=transparent]119. Commando ******1/2[/background][/font]

[font=Arial][background=transparent]Tässä se oli, ultimaattisin elokuvateatterikokemus sitten... ikinä. Arska repii eteen tulevat esteet hajalle paljain käsin. Loppuunmyyty (!) elokuva-arkiston näytös oli melko hysteerinen, joku nauroi suureen ääneen aina Vernon Wellsin (“Bennet”) ilmestyessä kuvaan – oletettavasti viiksien takia, koska myös vajakohtauksessa kuului naurua aina kun näytettiin yhtä massiiviviiksistä sotilasta. Huutelu meni kyllä reilusti hyvän maun yli, kun muutama tyyppi huutaa kuorossa repliikkejä, ja nolosti vieläpä väärin ja väärään aikaan. Olisi nimittäin ollut kiva kuulla miten itse näyttelijät artikuloivat legendaarisia one-linereitään. [/background][/font]
Alive 10.8.2012 14:50

Tämän viikon saldo:





70. Flesh for Frankenstein (dvd) **** Elokuvan bongaaminen monesta ”parhaat kauhuleffat”-listauksesta herätti mielenkiinnon. Varsin kiinnostava variaatio Frankenstein- teemasta, jossa tosin hirviö morsiamineen jää sivurooliin kun seurataan niljakkaat paronin ja tämän seksinnälkäisen vaimon/siskon edesottamuksia. Tämä on epäilemättä sellainen elokuva joka vaan paranee katselukertojen myötä – sääli että tämä dvd on niin teknisesti susi että toiste en sitä taida tästä jaksaa katsoa.



71. Dancer in the dark (tv) *** Sain tämänkin viimein kokonaan katsottua. Leffan ansioita ei käy kiistäminen ja Björk on suorastaan oudon hyvä ja sopiva rooliinsa. Jostain syystä Selman kohtalo jättää kuitenkin pitkään melko kylmäksi, tosin loppua kohti kun tunneruuveja aletaan oikein tosissaan kääntämään, alkaa jo isompaakin miestä heikottaa. Kategorian ”hyvä mutta en halua katsoa uudestaan”- elokuvia.



72. Cold eyes of fear (dvd) ** 90 % ajasta tämä on todella tylsä, eikä ”muukalainen talossa”-asetelmasta saada mitään jännittävää irti. Uhkaavuutta ei ole nimeksikään. Lisäksi parit älyttömyydet pilaavat naurettavuudellaan hommaa entisestään, erityisesti kissa ovenraossa ‑kohtaus. Loppuun sitten saadaan hieman mielenkiintoa aikaan, mutta se on jo vähän myöhäistä sitten. Pettymys.
MiR 10.8.2012 16:06
Alive ( 10.8.2012 14:50)
70. Flesh for Frankenstein (dvd) **** Elokuvan bongaaminen monesta ”parhaat kauhuleffat”-listauksesta herätti mielenkiinnon. Varsin kiinnostava variaatio Frankenstein- teemasta, jossa tosin hirviö morsiamineen jää sivurooliin kun seurataan niljakkaat paronin ja tämän seksinnälkäisen vaimon/siskon edesottamuksia. Tämä on epäilemättä sellainen elokuva joka vaan paranee katselukertojen myötä – sääli että tämä dvd on niin teknisesti susi että toiste en sitä taida tästä jaksaa katsoa.


Mikä julkaisu oli kyseessä? Ei muuten mutta tiedän varoa heikkotasoista julkaisua. Olen itsekin kiinnostunut tuon näkemisestä, mutta hinnat tuntuvat olevan kohdillaan, eikä mitään ö-luokan julkaisua kiinnosta todellakaan ostaa.
Alive 10.8.2012 16:10

Ruotsalainen House of Horror, mukana mm. päälle poltetut ruotsitekstit. Saat halvalla

smile.png
MiR 10.8.2012 17:29
Alive ( 10.8.2012 16:10)
Ruotsalainen House of Horror, mukana mm. päälle poltetut ruotsitekstit. Saat halvalla smile.png


Criterionin kiitelty julkaisu näyttää olevan ainakin Playlla päälle kolmen kympin ja Amazonillakin hinta nousee postituskulujen kanssa samoihin, mutta taidan silti suosia laatua halpuuden kustannuksella, joten kiitos mutta ei kiitos happy.png
MiR 11.8.2012 14:34

286. Ron Howard: The Da Vinci Code (2006)





Kun kirja tuli kesälomilla luettua niin tottahan toki elokuvakin piti sitten katsoa toistamiseen... Jo ensi kerralla tarinassa tuntui olevan hiukan klappia ja erot kirjaan (jotka olivat lähes poikkeuksetta heikennyksiä) sotkivat kieltämättä kuvioita. Ron Howard on kyllä ammattimainen ohjaaja ja Hanks-Taoutou-McKellen akseli toimii Renolla vahvistettuna mainiosti, mutta kirjan mittakaava jäi auttamatta puuttumaan. Hyvää perusviihdettä, siinä se. Hans Zimmerkin päästeli taas kovin tutunlaista musiikkia taustalla maisemaan.



287. Kevin Greutert: Saw VI (2009) & 288. Kevin Greutert: Saw 3D (2010)



Näistä viimeisistä sahajatkoista kauhuelokuvasarjojen ketjussa.



289. Ridley Scott: American Gangster (2007)



Kaiken sen suitsutuksen ja kiittelyn jälkeen odotin jotain hiukan järisyttävämpää kokemusta. Russell Crowe ja Denzel Washington ovat toki kovia nimiä, mutta jokin ohjaajamestari Sir Ridley Scottin otteessa on tällä kertaa jollain tavoin kliinistä. Olo on kuin katselisi huippuunsa hiottua voimisteluesitystä – kaikki on periaatteessa kohdallaan ja lopussa kuuluisi olla liikuttunut, mutta näytös ei vain sytytä. Ei ainakaan meikäläistä. Jos jotain hyvää pitää mainita, niin musat ovat rautaa ja 70-luvun aikaa kuvaavana teoksena elokuva on hieno.



290. John Hayes: Grave of the Vampire (1972)



Pureuden tähän herkkupalaan 60- ja 70-lukujen vampyyrielokuvat ‑ketjussa.



291. David Lynch: Eraserhead (1977)



Kun elokuvan melko yksityiskohtainen syntyhistoria tuli juuri luettua niin Henry Spencerin ihmeelliseen maailmaan oli mielenkiintoista palata. Monin tavoin tämä on yksi Lynchin parhaista, ellei jopa paras teos, jonka maailma – tai ainakin sen rinnakkaisilmentymät – esiintyvät monissa ohjaajan myöhemmissä töissä. Vasta taivaassa kaikki on lopulta hyvin, kun jokainen saa sen mitä on kaivannut...



292. István Szabó: Hanussen (1988)



Unkarilainen Szabó nappasi tällä elokuvalla itselleen Kultaisen palmun Cannesista, eikä syyttä. Kauniisti kohti hirvittävää loppua virtaava elokuva on mielenkiintoinen ja nähtävästi myös melko tarkka kuvaus Hanussenin, kuuluisan puolijuutalaisen selvänäkijän tarinasta. Maailmansotien väliin sijoittuva elokuva kuvaa myös osuvasti Saksan vapaaehtoista vajoamista natsismin ikeen alle.



293. Michael Carreras: The Lost Continent (1968)



Tästä päräyttävästä seikkailusta Hammer-ketjussa.



294. Paul W.S. Anderson: Resident Evil: Afterlife (2010)



Mitä kaikkea sitä jäisikään näkemättä, jos markettien ale-laareja ei olisi olemassa?



Elokuva alkaa punaisista kengistä, olemme sateisessa Tokiossa ja joka puolella on sateenvarjoja. Okei, okei, okei. Tajuan vinkit, ymmärrän vihjeet. Logiikan nimissä zombieiden riivaama maailma on paha paikka elää ja kun halutaan pysyä erossa ongelmista mennään... ööö, Los Angelesiin? Matrix-apinointia turhan monella tavalla. Check. Naurettavan yksiulotteisia hahmoja. Check. Vihhdyttävää popcorn viihdettä. Check.



295. Ridley Scott: Alien (1979)



Carlo Rambaldin muistoa kunnioittaen tämän hienon elokuvan pariin tuli palattua jo toistamiseen tällä kesäkaudella. Viimeksi tuli nähtyä Scottin aavistuksen verran trimmattu 'Directors Cut', joten nyt ihastelun kohteena oli alkuperäinen teatteri versio.



Kaikki tarvittava ja oleellinen on sanottu tästä elokuvasta jo niin moneen otteeseen, että turha näitä on enää jauhaa. Tunnelma on esimerkillisen ahdistunut, Ellen Ripley on ehkä ikuisuuden kovin space-girl ja jokainen pieninkin osanen tässä palapelissä vain toimii. Yli kolme vuosikymmentä myöhemmin elokuva pistää toden totta yhä hiljaiseksi. Kunnia Alienin myyttiä rakentaneelle Rambaldille ja suositus jokaiselle elitistille: mikäli ette ole vielä investoineet sinisäde-pakettiin, niin se kyllä kannattaisi.



296. Paul Greengrass: The Bourne Ultimatum (2007)



Juuri ennen uutta Bourne elokuvaa (jossa ei nähtävästi ole lainkaan Bournea) oli hyvä katsoa edellinen sarjan elokuva, joka olisi voinut toimia ihan päätöksenäkin. En enää muista oliko toisen Bourne-elokuvan ohjaus tällaista samanlaista "NYPDläistä" tyyliä, jossa kuva huojuu koko ajan – siis aivan jatkuvasti, mutta ainakin nyt se ärsytti aivan suunnattomasti. Muuten tämä onkin sangen mainio jännäri, josta teknologiakammoinen saa hyvät painajaiset.
Disco Studd 12.8.2012 22:06
MiR ( 11.8.2012 14:34)
289. Ridley Scott: American Gangster (2007)

Kaiken sen suitsutuksen ja kiittelyn jälkeen


Minkä? Missä?



Itse en ole ainakaan nähnyt tai lukenut minkäänlaisia kehuja tästä elokuvasta. Yleisin mielipide American Gangsterista tuntuu olevan, että se on jopa Scottin kaltaisen suorittajan asteikolla todella keskinkertainen ja persoonaton tuote – ja tähän mielipiteeseen voi yhtyä sataprosenttisesti.