Mitä elitistit katsovat?

Steven Spielberg:

Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull

Alku oli aika huono, mutta siitä eteenpäin olikin sitten ihan paskaa. *½



Isao Takahata: Only Yesterday (Omohide poro poro)

Taas yksi keskinkertainen Isao Takahatan anime. ***



Larry Bishop: Hell Ride

Oli tämä parempi kuin uusi Indy. *½



Marv Newland: Tales from the Far Side

Larson toimii ihan hyvin näinkin siihen saakka, kun kertojan ääni tuli mukaan. Suhteellisen turha silti, onneksi aika lyhyt. ***+



Zack Snyder: 300

Uusiksi. Toimi jostain syystä nyt hieman paremmin, vaikka cgi-veri ärsytti edelleen todella paljon. ***½



Reinl/Roland: Deadly Jaws (Ein Toter Taucher nimmt kein Gold)

Kliseinen aarteenetsintä ‑seikkailu. max **½



Pupi Avati: Zeder

Tämä ei sitten ollutkaan aivan niin hyvä kuin muistelin, vai olikohan tämä joku kehnompi versio kuin aiemmin näkemäni. Katsoin Italiakiekolta... ***½



Hisayasu Sato: Naked Blood (Nekeddo burâddo: Megyaku)

Aivan loistavaa mässäilyä, varsinkin oli suurta taidetta. Aika kauan kyllä kesti, että elokuva pyörähti kunnolla käyntiin, vaikka ei se alkupuolikaan kyllä tylsä ollut. Odotin vaan hieman kokonaisvaltaisempaa goresotkua. ***½



Cirio H. Santiago: Stryker

Post-apocalypse. Aika kehno sellainen ja ilmeisesti ei kovin mieleenpainuva. Tajusin nimittäin noin 50 minuutin kohdalla, että olen nähnyt sen jo aiemminkin penskana. R.I.P. Cirio H. Santiago **½



Sam Raimi: The Evil Dead

Siellä tienposkessa oli joku statisti, en ole aiemmin hoksannutkaan. Ja kuu oli selkeesti heijastettu screenille sinne mökin viereen. Ei tätä ole tarkoitettu katsottavaksi näin hyvällä kuvalla... hyvä elokuva kyllä silti. ****+



Sam Raimi: The Evil Dead II

Yksi parhaista kauhukomedioista, mutta aika paljon häiritseviä tekijöitä tässäkin. Siis sellaisia, jotka eivät nuorempana häirinneet. Book of the Dead taitaa muuten olla 80-luvun facebook. ****-



Godfrey Ho: Manhattan Chase **½

Bernard Borderie: Merveilleuse Angélique ***½

Laslo Benedek :

Wild One (1953) ****

Marlon Brando moottoripyöräjengin johtajana ja nuorena kapinallisena. Varsin laadukas genrensä edustaja, mikäli puhutaan prätkäjengileffoista noin yleensä. Antanut vaikutteita nuoriso- / pop-kulttuuriin ja tuon ajan muotiin. Huomaa kyllä että rock and roll musiikki ei ole vielä löynyt itseään läpi, sillä jos olisi, jengin bileissä soisi varmasti eri tahdit kuin elokuvassa nyt.



Stanley Donen : Blame It on Rio (1984) ***

Mm. Michael Cainen tähdittämä kasarikomedia kahdesta miehestä, jotka matkustavat Rio De Janeiroon lomalle. Mukaan molemmat miehet ottavat tyttärensä ja Cainen esittämä mies lankeaa suhteeseen kaverinsa tyttären kanssa. Suhde olisi tietysti pidettävä salassa koska ikäero on melkoinen. Tämä on vaikeaa kun Lolitamainen tyttö on koko ajan Cainen hahmon kimpussa. Ihan hauskaa katsottavaa ja hyvin näyteltyä. Mukana myös nuori Demi Moore. Puolipukeisia tyttöjä kuvataan hartaasti. Harmi että elokuvan tarina päättyy jo n. 20 minuuttia ennen itse elokuvan loppua.



Ere Kokkonen : Leikkikalugangsteri (1969) **½

Varasin tämän katsottavaksi ennen uutista Kokkosen kuolemasta. Sinänsä siis ajankohtainen elokuva mutta ei varsinainen tribuutti Kokkosen muistolle. Spede häärii lelufirman pomona ja deittailee toisen firman pomon tytärtä. Tästä seuraa perusspedeilyä. Elokuvassa parasta on Vesa-Matti Loirin esittämä kamreeri, joka ajaa mm. autokoulussa kuplavolskilla ja tanssii go-go bileissä pää shamppoovaahdossa. Kuvaus on mukavan pirteää verrattuna esimerkiksi 80-luvun Uuno Turhapuroihin. Mustavalkoelokuva muuttuu lopussa värilliseksi.

Clarence Brown:

Anna Karenina (dvd) ****



Erinomainen leffa, Garbosta ei varmaankaan tarvitse sanoa erikseen mitään. Mut mut, nyt en kyllä enää jälkeenpäin muista miksi pidin tästä niin paljon. Hemmetin hienoa kuvausta, yllättävän hyvin tehty adaptaatio ja ennen kaikkea yksi elokuvahistorian parhaita ryyppykohtauksia!



Andrzej Munk: Matkustaja (dvd) *****



Uudelleen katseltavista eka. Annoin tälle jo ensimmäisellä kerralla täydet, mutta silloin tuli tunne etten ollut täysin rehellinen itselleni. Nyt toisella kerralla katsottuna, voin täysin hyvillä mielin antaa viisi täyttä tähteä ja todeta kyseisen teoksen olevan sen luokan tavaraa, ettei tosikaan. Keskeneräisyys ei haittaa kerronnan hajottua montaasimaisemmaksi. Elokuva on tutkielma vallankäytöstä ja sen vaikeudesta, eikä niinkään sodasta. Idea on siis tutkailla sitä miten järkyttävät tapahtumat, joita nähdään elokuvassa vain viitteinä tai taustalla, kuin huomaamatta ja elämän normaaleina osina, ovat mahdollistuneet, eikä niinkään moralisoida. Vangitkaan eivät vaikuta suoranaisilta sankareilta, joskaan keskitysleirielämää ei luonnollisesti glorifioida. Näyttelijätyöt erinomaisia ja kuvaus välttää hienokseltaan halvan symboliikan ja pysyy lähes aina ihmisen tasolla paitsi julmuuksien tapauksessa, jossa kuva on kaukana. DVD:n kuvasuhteesta joku voi vinkua, mutta se on mielestäni siitäkin huolimatta toisarvoinen seikka. Second Runin julkaisu on tähän mennessä paras ja ehdottomasti yleissivistyksen kannalta katsomisen arvoinen.



Clint Eastwood: Armoton (dvd) *****



Eastwoodin mestariteos. Hyvin hustonilainen elokuva: päähenkilöiden vaikuttimet ovat suorastaan mitättömiä ja seuraamukset lopulta hirveitä ja yhtä tyhjän kanssa. "Deserve's got nothing to do with it" tietää Eastwoodin tulkitsema Mannykin muuttuessaan heikosta rauhan miehestä mulkosilmäiseksi kuoleman enkeliksi ja hävittyään pelin itsensä kanssa. Erinomaisesti kuvattu ja ennen kaikkea käsikirjoitettu: teoksessa ei ole havaittavissa adaptaatioelokuvien tiettyjä piirteitä, vaan se tuntuu Puhtaalta Elokuvalta. Näyttelijätyö ei ole erityisen mieleenpainuvaa, mutta se toimii siitäkin huolimatta juuri alleviivamattomuutensa vuoksi. Musiikki on loistavaa ja tarinana koko homma on niin suurta amerikkalaista folklorea eeppisyyksineen ja kohtaloineen ettei paremmasta väliä. Upea ja erittäin epätyypillinen Holly-elokuva.



Victor Erice: Mehiläispesän henki (dvd) ****



Edellisellä kerralla tuli tunne että missasin jotain elokuvan mittavasta kuva-arsenaalista. Toisella kerralla tuli tunne, että näin sen pitää ollakin. En voi parhaalla tahdollakaan kuvata tätä elokuvaa unenomaiseksi saduksi kuten monet tuntuvat tekevän, mutta koen sen olevan niin täynnä mietteliäisyyttä, häkellyttävää kauneutta ja lapsenomaisuutta, että rakastan sitä. Olin niin kovin lähdössä francolaisuuden linjoille tulkinnassa, että unohdin tärkeimmän: tulkinnanvaraisuuden, jossa yhteisö on ennen kaikkea ykkönen käsitteistä. Hyönteiset, ihmiset, sota, kahtia jakautunut Espanja, Frankenstein, lapset, tulevaisuus, syksy, sienet, sydämetön elokuva... se kaikki sekoittuu joksikin unohtumattomaksi, henkilökohtaiseksi ja kuvauksellisesti täydelliseksi. Kuinka lapsi kokoaa maailmansa osista yhden mielikuvituksen luoman olennon tuen tuntuu olevan teemoista huomaamattomin ja samalla suurin. Avaamattomuutensa takia en kehtaa antaa neljää tähteä enempää, mutta seuraavilla kerroilla tähtien nousua odotettavissa. Lapsinäyttelijät (ja muutkin esittäjät) sisäistävät roolinsa täydellisesti.



Leni Riefenstahl: Tahdon riemuvoitto (dvd) ****



Voimakkaana ja sanoisinko jotenkin kierosti, upeana, propagandana alkava filmi, joka on absurdiudessaan kauhistuttavaa seurattavaa ja samalla uskomattoman vangitsevaa. Riefenstahlin kuvaus ja leikkaustavat ovat häkellyttävän hienoa seurattavaa, luonnollisesti. Loppupuolella homma latistuukin sitten pelkäksi loputtomien miesrivistöjen marssin seuraamiseksi mikä on varmasti ollut aikamoista voimainnäytöstä aikanaan ulkomaalaisille katsojille ja varmasti tärkeää propagandistisesti, mutta elokuvan kannalta rakenteellisesti erittäin tylsää ja typerää. Olisin mieluummin kattonut vaikka keskitysleirimatskua ku sitä loputonta tramppaamista.



Charles Laughton: Räsynukke (dvd) ****½



Edellisellä kerralla varmasti missasin tämän mestariteoksen hienouksista jotain olennaista. Koska nythän tää toimi aivan erinomaisesti. Upea teos, goottilainen sielunmaisema, Mitchum parhaassa roolissaan tähän asti näkemistäni ja lapsinäyttelijöiden oudot kasvonpiirteet ja tavat lausua repliikkinsä imevät katsojan mukaansa outoon satuun. Pikkutytön laulu aikuisen naisen äänellä jokijaksossa samalla kun koko luomakunta pienine uhreineen ja suurine saalistajineen tuijottaa heitä on uskomattoman lumoava, myös lavastuksellisine piirteineen. Loppupuolella tunnelma hieman hajoaa, mutta kliimaksi ja sen jälkeiset ajat toimivat mielestäni loistavasti vaikka jotkut niitä tuntuvat kritisoivankin. Kuvaus- ja valaistusaspektit uskomattomia. Jyrkät ja julmat varjot ovat olemassa jopa kotien hämärissä. Isät ovat petollisia, äidit helposti höynäytettävissä ja vain ihastuttavan Lillian Gishin kaiken nähnyt katse voi suojella lapsia Pahuudelta ja sen kuristavilta kourilta. Huippuhetket ovat silkkaa namittelua. Mitchumin julistukset ja tapa kertoa rakkauden ja vihan taistelusta ovat tietenkin Holly-elokuvan kultakamaa, samoin lasten pako, Mitchumin siluetti taivaanrannassa nousevan auringon ensi säteissä (joka toteutettiin kääpiöllä ja ponilla) ja kaiken kokonaistunnelma. Tämän jälkeen tuli kyllä todella kovaa tunne siitä, että vituttaa ettei Laughton koskaan saanut tehdä Mailerin loistavasta ja karusta Alastomat ja kuolleet-romaanista elokuva-adaptaatiota. Raoul Walsh, pätevä ohjaaja noin muuten, teki, mutta se oli tunnelmaltaan varmasti niin toisenlainen ja jo lukemani perusteella täysin raiskattu perusidealtaan ja juonikuvioltaan, että ei varmasti olisi yltänyt samoihin synkkiin syövereihin kuin Laughtonin mahdollisuuksien mukaan ehkä julmakin visio.



David Lynch: Mulholland Drive (dvd) *****



Aiemmin katsottu ja silloinkin erinomaisen hyväksi havaittu Lynchin mysteerio, joka nyt kolmannella kerralla on yhtaikaa väkevä ja loistelias ja samalla kumminkin jotenkin tavattoman lähellä itseparodiaa. Yhteissekoitus toimii silti, sillä uudemmilla katselukerroilla Hollywood-kritiikki, joka ilman mysteeriä tuntuisi karkealta, kohoaa esiin erinomaisesti luotuna "sivujuonteena" jääden taustalle, mutta pysyen silti erinomaisesti muistissa. Mestariteos on kyseessä, joskaan ei ohjaajansa paras työ. Sanomattakin selvästi loistelias musiikki, oivaltava ja fiktiotasojen välillä hyppivä kuvaus sekä oivat roolityöt tekevät kokonaisuudesta muistettavan ja moniin erilaisiin katsojiin jollakin tapaa vetoavan. Ja onhan se oikeasti kiehtovalla tavalla perinteistä ja uutta sotkeva, oikeastikin pelottava ja toismaailmalliselta tuntuva jännäri.



Robert Aldrich: Kohtalokas suudelma (dvd) ****



Tämä uusintakatselu pisti kyllä harkitsemaan, että laskeako pisteitä vai ei. Mainio noir, mutta lyhyessä kestossa on mielestäni kaikesta huolimatta aivan liikaa tyhjäkäyntiä ja vaikka Ralph Meekerin tulkintana Hammer paahtaakin eteenpäin kuin panssarivaunu, en näe tätä aivan niin julmana ja hurjana hahmona kuin yleensä kirjoitetaan, vaikka aika sika onkin kyseessä. Alkupuolen selvästi vaginaalinen kidutuskohtaus ja lopun ikimuistettava "big va-va-voom!" ovat kyllä sen luokan päräyttäjiä, jotka kohottavat tämän teoksen jonnekin ymmärrettävällekin klassikkostatukselle ja toimivat samalla eräänlaisena avaimena teoksen ominaislaatuun: sen vahvimmat puolet ovat sen selkeästi esiin kohoavat huippuhetket joiden välillä olevat kohtaukset ovat vain jonkinlaisia vinjettejä jotta päästäisiin seuraavaan muistettavaan tapaukseen kohtausluettelossa. Harkitsin pisteiden laskemista, mutta olkoon nyt toistaiseksi tuo ****. Muutaman vuoden päästä sitten taas uudestaan ehkä.



Joshua Logan: Bussipysäkki (dvd) ***½



Sympaattinen ja viimeinen Marilyn-filmi oman hyllyni Marilyn-dvd:istä. Katsettu aiemmin ja ehkäpä pisteissä on liikaa, mutta jostain syystä kovin sujuvalta tää minusta tuntuu yhä. Sisältää myös parhaita Marilynin musiikkiesityksiä Piukkojen paikkojen ohella. Sepä sitten siitä, minusta ns. raivostuttava ylinäyttely elokuvassa on itseasiassa niin hellyyttävää etten pahalla tahdollakaan voi kutsua sitä tahattomaksi ylinäyttelyksi ja lopun nyrkkitappelu lumessa tuntuu oikeasti hienolta kliimaksilta jonkin oudon taian voimasta. Ehkä siksi, että koko elokuvan ajan tasaisesti raivostuttanut miekkonen saa siinä tosi kovaa päihinsä ja kokee sen myötä puhdistavan valaistumisen ja sellaista jokainen meistä tarvitsee aika ajoin. Katsojakin puhdistui. Ja Marilyn on kyllä hot, vaikka onkin tässä leffassa suorastaan kuolonkalpea aika ajoin – värikuvaus on loistokasta ja korostaa neidin muodokkaita piirteitä ja erinomaista näyttelijätyötä – kamera rakastaa Monroeta, mutta niinhän me kaikki.



Alex Cox: Straight to Hell (dvd) ****



Voi vittu millainen elokuva. Punk-muusikot ja Coxin vakionäyttelijät väsäsivät tämän helvetin räkäisen teoksen, jossa perseelleen menneen pankkiryöstön tekijät katoavat aavikolle, jossa sisäsiittoisen rosvoperheen jäsenet pitävät jöötä muiden friikkien kanssa. Tavallaan maailman paras filmi siksi, että rakenne on kuin Kohtalokkaassa suudelmassa, mutta täysin vailla minkäänlaisia tyhjiä kohtia joiden tehtävä on kuljettaa tarinaa eteenpäin – lähinnä siksi ettei tässä minkään sortin tarinaa taida olla nimeksikään. Halpuus on hyve ja casting on sen luokan perseenräjäyttäjää ettei mitään järkeä: The Pogues-bändi kokonaisuudessaan, Joe Strummer, Courtney Love, Elvis Costello, ja vilahtamassa käyvät Dennis Hopper, Grace Jones kuin Jim Jarmuschkin. Punk/komedia/länkkäri, jossa ruumiita ei säästellä ja jokainen vitsi tuntuu kieroonkatsovalta ja sisäänlämpiävältä hihittelyltä. Poimittu sitaatti: "Paljon liikkui huhuja siitä, että leffan teossa olisi liikkunut kokaiinia... noh, viinipäissämme me kyllä vaan oltiin, mutta olipa niillä koksuhuhuilla tietty sellainenkin vaikutus, että jälkeenpäin näyttelijät soittivat meille tekun tyyppeille ja huusivat että 'Vittu, teillä oli kokaiiniakin? Miksi mä en saanut!'"



Don Siegel: Likainen Harry (dvd) ****½



Erinomainen tarina ja nostaa kyllä Siegelin siihen samaan luokkaan Aldrichin ja Fullerin kanssa, jossa tämä on mielessäni aina kummitellut: toisin sanoen kyseessä on joukko karskeja elokuvantekijöitä, joiden tehtävä ei ole saarnata tai tehdä mitään erityisiä kommentteja suuntaan tai toiseen. Enemmänkin he vain kertovat tarinan ja toivovat katsojan tekevän asiasta omat johtopäätöksensä – eikä tämän tarinan tarvitse lopulta olla kummoinenkaan. Fuller taisi sanoa, että sodassa ei mietitä, että kuoleeko kun tekee jotain uhkarohkeaa, vaan se joko tehdään tai ollaan tekemättä, jolloin kuollaan varmasti koska kersantin tehtävänä on vaikka pakon edessä ampua sinut, jos et jotain tee. Minuus lakkaa sodassa olemasta. Likainen Harry on sotaelokuva kaupungin urbaaniudessa. Harry ei tajua byrokratiaa, lakia eikä itseasiassa todennäköisesti demokratiaakaan, vaan hänen oikeudentajunsa on karaistunutta ja ajan myötä hyvin väkevästi yksinkertaistunutta. Asetta ei voi pitää tämän peniksenjatkeena sillä Harry ei todennäköisesti usko psykologiaan tai muuhun sellaiseen. Hienoin ironia teoksessa syntyy siitä, että Harry, poliisi, ei tajua lain edellytyksiä kun taas sarjamurhaaja osaa hyödyntää lain porsaanreikiä taitavastikin. Karu ja ronski kuvaus korostaa elokuvan karua puolta, samoin aivan erinomainen musiikki Lalo Schifriniltä. Propsit Eastwoodille siitä, että teki omat stunttinsa, vaikka niitä ei paljoa olekaan: on se koulubussin päälle hyppääminen kyllä aika siisti temppu ja sen kyllä näkee, että Clint itse sen tekee mistä myös hatunnosto.



Edward Dmytryk: Oikeutettu kosto (dvd) ***



Rohkea aihe, juutalaisviha ja sitä rataa, eikä liian karikatyyrisesti toteutettukaan. Keskinkertainen toteutus kyllä noin muuten. Robert Mitchum on tässä tapauksessa kyllä aivan väärässä elokuvassa täysin epäsopivassa roolissa, ja lopputulos on liiankin ennalta arvattavaa kissa ja hiiri-jahtia, joka ei oikein jännitä tai edes kiehdo. Mielenkiintoinen rakenne kyllä tarinassa, noin käsikirjoituksellisesti, koska takautumia ja muuta sälää käytetään mielestäni varsin huomaamattoman luovasti, mutta samalla perinteisesti ja ainahan noirin nälkä helpottuu kun kattoo jotain mukavien näyttelijöiden tähdittämää mukavaa pätkää.



Jean Cocteau: Orfeus (dvd) ***½



Orfeus oli ajat sitten teos, jota arvostin, mutta koin että missasin jotain katselukerralla. Nyt katsottuani Cocteaun väljästi luokitellun trilogian ensimmäisen osan eli Runoilijan veren ja siirryttyäni sitten tähän pettymys on entistä suurempi. Ensimmäinen osa hakkaa tämän toisen osan kaikissa suhteissaan. Oivat erikoistehosteet ovat elokuvan suola ja elokuvan alkuasetelman ohella ne ovat ainoa osio, jota katsoessa ei ala ajatella jotain muuta, vaan keskittyy täysillä itse filmiin. Tämä johtaa sitten siihen, että filmiä katsoessa ei odota muuta kuin seuraavaa erikoistehostekohtaa, koska haluaa nähdä filmin taikaa hyödynnettävän innovatiivisella tavala, vaikka kyse ei olekaan kuin taaksepäin kelauksista, hidastuksista ja kuvakulmien oivaltavista käyttötavoista. Cocteau ei ole mikään näyttelijäohjaaja ja valitettavan dialogivetoisena filmi tarvitsisi parempaa keksittymistä siihen. Näyttelijöiden taidot eivät kyllä vakuuta muutenkaan ja symboliikka on jotenkin väsynyttä ja hyvin epäinnovatiivista, ei ollenkaan niin rikasta kuin trilogian edellisessä teoksessa, vaan pikemminkin osittain kovinkin väkisin väännettyä – toisin sanoen tarinan päivittäminen antiikista 50-luvulle on onnistunut ulkoisesti, mutta ei kovinkaan hedelmällisesti sisällöllisesti ja tähän mielestäni Cocteau on teoksen muodonkin huomioonottaen pyrkinyt. Ei onnistu ei, pisteiden lasku oli vuorossa, puolen tähden verran.



Clint Eastwood: Valkoinen metsästäjä, musta sydän (dvd) ****



Eastwoodin ohjaus, joka oli allekirjoittanutta kiinnostanut jo pitkään. Kuvaus John Hustonin ja tämän työryhmän matkasta Afrikkaan tekemään Afrikan kuningatarta. Eastwood "näyttelee" ehkä eniten elokuvantekohistoriansa aikana tämän kopioidessa Hustonin maneereita, mutta ei turhauttavalla tavalla. Erikoinen tarina ja minua ainakin miellytti kerronnallinen hitaus ja paneutuminen asioihin, joka tuntuu olevan Eastwoodin leipälajia paljon paremmin kuin hektisen leikkauksen siivittämät sotaelokuvat. Kestää pitkään ennen kuin katsoja edes tajuaa, että "tässä se tarina itseasiassa on", Huston viivyttää elokuvantekoa niin kauan aikaa kunnes saa ammuttua ison norsun – ja se siitä. Tarinan tarkkuudesta on kiistelty, mutta ei sillä ole niin väliä. Erinomainen tarinaelokuva, joka sisältää jonkin sortin viisaan ja yksinkertaisen opetuksen, joka paljastuu jo elokuvan nimessä. Ei sillä kyllä ole niin väliä, mainio henkilökuva.



Don Chaffey: Miljoona vuotta eKr. (dvd) ***



Korkkasin Hammerin parinkymmenen leffan mega-lootan tällä hienolla teoksella. Takuuvarmasti tuhat kertaa viihdyttävämpi kuin Emmerichin kivikausivisio. Mitään selvästi puhuttuja repliikkejä leffassa ei ole, mutta toisaalta luolamieskielikään ei ollut ilmeisesti kauhean kehittynyttä koska koko henkilöiden sanavarasto tuntuu koostuvan noin neljästä sanasta, joista kolme on muiden luolaheebojen nimiä. Lopun julmuus, luolanaisten tissit (tummatukkainen chicksi on hotimpi ku Raquel kyllä mun mielestä), joita ei kyllä valitettavasti paljaina nähdä ja lukuisat siistit stop motion-dinot tekevät teoksesta aivan uskomattoman nautittavan popcorn-katselun. Erikoistehosteiden kohdalla niiden sovittaminen yhteen oikeiden näyttelijöiden kanssa varsin saumattomasti pisti kyllä miettimään hetken sitä, että miten elokuva todella onkaan tehty.



Joel Schumacher: Batman Forever (dvd) **



Täh? Niin jumalattoman paska teos, että itseasiassa en vihaa tätä. Yksi lapsuuden suosikkiteoksistani Jim Carreyn takia. Pakko antaa kaksi tähteä siitä hyvästä että kaikki meni niin sujuvasti eteenpäin – kuin katsoisi rekan ajavan tuhat kilometriä pitkää suoraa ajoväylää täysillä päin todellisuudentajun seinää – ja murtautuisi lopulta ulos kaikista rajoista. Poks. Val Kilmer nahka-asussa: asioita joita en tahdo nähdä. Carreylle annettu vapaat kädet tehdä samat maneerit kuin muissakin ysärileffoissaan, ja mies käyttää ne armotta hyväksi. Tommy Lee Jones yrittää näyttelytyöllään pelastaa jotain, mutta korttitaloa ei voi suojella tornadolta. Alusvaatteisillaan keikistelevät naikkoset Kaksinaaman apureina plussaa.



Elia Kazan: Eedenistä itään (dvd) ****½



Loistavasti kuvattu mestariteos, James Deanin paras rooli ja goottilaisissa sävyissään yksi parhaimpia näkemiäni kirjallisuuden sävyt tavoittaneita todellisia amerikkalaisia teoksia. Vain lopun lepsuus kaiken kohtalonomaisuuden ja "hyvän" ja "pahan" veljen miettelöinnin keskellä on toteutettu hieman liian nopeasti ja saa aikaan päälle liimattavuuden tunteen, vaikka kyse ei siitä olekaan. Raamatulliset viittaukset saavat tarinan tuntumaan ikuiselta ja universaalilta, ja mahdollisuudet viitteiden keinotekoisuuteen estetään erinomaisella ja "hiljaisella" toteutuksella. Cinemascopea käytetty tallentamaan ikiaikaisilta tuntuvat amerikkalaiset (sielun)maisemat ja maisemat, joissa ihminen, hyvä, paha, rakkaus, ruoka, meri, taivas ja maa kohtaavat kohtalokkaalla tavalla. Upeaa elokuvantekoa Kazanilta.



Joel Schumacher: Batman & Robin (dvd) *½



Tää menee jo vähän liian pitkälle. Voisin tiivistää jotenkin seuraavaan performanssirunoon tuntemukseni:



Mainoksia! Batman Mastercard.

'Time to kick some ice!' Ice ice baby – wicked.

Olispa kaljaa.

Kaljaa kaljaa kaljaa kaljaa

kaljaa.



Kvartsenkekker – nimi ennen Clooneyta krediiteissä

George Clooney – hurmurilääkäri lepakonnahassa

Chris O'Donnell – miksi?



Tai no, ehkä kaljakaan ei auta.

Auta jumalauta.

Niki Lauda.

Nauta.

Auto – ei rimmaa mutta pitäs.

Vois kattoo pornoa tässä samalla.



Jaahas, nyt se leffa loppu.



Lopuksi sanottakoon mr. O'Donnellin omasta suusta kuultu lausahdus: "Kun tein Batman Foreveria, minulla oli tunne, että teimme elokuvaa, Batman & Robinia tehdessämme minulla oli tunne, että teimme lelumainosta."



Jean-Luc Godard: King Lear (tietokone) ****½



Arvostelijoiden mielestä kaksijakoinen teos: kommenteiksi on tullut joko täyttä paskaa tai huippuhienoa matskua. Itse kuulun jälkimmäiseen joukkoon: Godard on luonut hienosti taiteen olemusta kommentoivan tarinan. Eniten tässä kritiikissä ihmettelin kommentteja siitä, että tarina on scifistinen ja sijoittuu vaihtoehtoiseen maailmaan, jossa taide on tuhoutunut ja uusien taiteilijoiden tehtävä on luoda uudestaan vanhat taideteokset. Itse en edes tajunnut, että tämä juonikuvio on elokuvan maailmassa realismia, niin ohimennen se ilmoitetaan. Luulin sen olevan filosofinen asetelma ja pidän edelleen kiinni siitä, että sellaiseksi se on myös tarkoitettu, erityisesti siksi, että Godard ei ole nähnyt minkäänlaista vaivaa tulevaisuuden maailman hahmottamiseen tai jonkinlaisen väitetyn joukkokatastrofin kuvittamiseen. Kukkien terälehtiä kiinnitetään takaisin ja samalla pohditaan taiteen ja sanojen ympärimenoa historiassa ja sitä, että taide on mielikuvituksen ja toden kohtaamisen ilmentymää. Elokuva Learin olemuksesta taideteoksena ja sen rakentamisesta, ei Learista itsestään. Casting kyllä sellaista tavaraa, että Coxinkin elokuva jää jälkeen: Godard itse sähköjohdoista tehdyt rastat päässä, Norman Mailer omana itsenään, Julie Delpy, ohjaaja Leos Carax, Molly Ringwald ja mestari Burgress Meredith gangsteripomo Don Learona. Woody Allenkin pienessä osassa käy näyttäytymässä Mr. Alienina, joka leikkaa Godardin filmin.



Spike Jonze: Being John Malkovich (dvd) ****



Hauska ja kiero ja yllättävä Holly-leffaksi. Vitutti jossain määrin hassun hauskan neljännen seinän rikkomisen kämäinen sävy (Kyllä, nyt pohditaan metafyysisiä identiteettikysymyksiä! Joo, näin tehdään! Sanotaanko se vielä kerran ääneen? JOO, SANOTAAN. POHDIMME METAKYSYMYKSIÄ FYYSISESTI PÄISSÄMME.) ja ehkäpä hiukan sekin ettei Malkovichin tähtiolemuksesta, vaikka tämä onkin "vakava taiteilija", saada täysin kaikkea irti, vaikka satiiri onkin muuten jopa purevaa ja hauskaa. Julma ja epäreilu teos, yllättävääkin kyllä. Allekirjoittaneen mielestä kukaan elokuvan hahmoista ei todella saa sitä mitä ansaitsisi. Kaufman on pätevä käsikirjoittaja, joka tietää ja korostaa käsikirjoitustensa maailmojen keinotekoisuutta ja onnistuu luomaan yllättävän kafkalaisia sävyjä. Pidän silti enemmän Tahrattoman mielen lämminhenkisyydestä ja inhimillisyydestä. Mielen aspektista toiseen pakeneminen on toteutettu kummassakin elokuvassa samalla kuvauksellisesti oivaltavalla ja konkreettisella tavalla.



Ingmar Bergman: Neidonlähde (dvd) ****



Hyvää Ingmarjöngmania. Karkea, epäoikeudenmukainen, yksinkertaisen julma ja kaunis tarina. Nykvist on taas kerran sellaisella upealla haistvittu-tuulella, jotka tämän kuvauksessa on tottunut näkemään. Luodaan uutta ihan uuden vuoksi ja naturalistinen ja raikas valo. Huomautus Bergmanin näyttelijöistä: he ovat fantastisia realisteja ja tarkoitan tällä sitä, että he eivät ilmennä todellisia ihmisiä, vaan todellisten ihmisten äärimmilleen vietyjä tunteita ja uskomuksia. Loistava tulkinta ruotsalaisesta kansantarusta kyllä ja joskus suorastaan unohtaa Bergmanin ruotsalaisuuden ja sen kuinka lähellä Ruotsi monessakin kulttuurisessa mielessä on Suomea. Loppu on epäreilu, todellinen ja täynnä sovittamatonta sovituksenelettä ja katumusta. Ensimmäinen kerta kun näen todellisen syyn Max von Sydowin arvostukseen näyttelijänä.



Moon-Saeng Kim: Ihania päiviä (dvd) ***



Kiva piirretty pätkä, jonka katsoi oikein mieluusti samalla kun ripusti pyykkiä ja söi aamiaista. Upeaa animointia, viihdyttävä tarina ja mainiota musiikkia, ei sen kummempaa eikä sen vähempää. CGI:n käyttö innovatiivista ja kerrankin mahtavaa.



Bernardo Bertolucci: Suojaava taivas (35 mm) ***



Erittäin hienoa kuvausmateriaalia ja loistavaa musiikkia sisältävä filmi alkaa lupaavasti ja käsittelee eksistenssiaihettaan oikein mukavasti alkupuolella tarinaa. Ja sitten Bernardo-setä aloittaa sooloilun. Alkuperäisteoksen kirjoittaja Bowles on myös mukana tarinassa jonkinlaisena henkilöhahmona/tarinankertojana, jolla on peräti 5 repliikkiä ja jonka tehtävää tarinassa konkreettisena henkilönä en tajua sitten yhtään. Kirjallisessa muodossa luonnolliselta tuntuva kerronnan hajoaminen erääseen tapahtumaan tuntuu elokuvassa rytmin tappajalta ja tämän jälkeen nähdystä materiaalista noin 78 prosenttia koostuu kameleista, loput alastomasta naisesta. Olen nyt nähnyt pari tällaista megaeeppistä teosta Bertoluccilta eikä tämä elokuvantekijänä ole vakuuttanut minua ihan täysin. Toisaalta, tämän alkupään teokset minulta ovatkin vielä näkemättä ja niiltä odotan jo huomattavan paljon. Kaunista pillua ja tissiä on kyllä mieskatsojille tarjolla varsin bertoluccimaisella määrällä, mutta puoli tuntia kameleiden ratsastuksen katselua ei ole muutamankaan pimpsan arvoista. Elokuva on kaikkea muuta kuin keskinkertainen, mutta 1900:n tavoin niin yltympäriinsä omaan mahdottomuutensa hajoava ettei sille voi antaa tuon enempää tähtiä. Alkuteoksen kirjoittajan oma kommentti: "Loppu on käsittämätön ja muukin on tylsää." Ja mies sentään on mukana teoksessa. Tämän tietäen hilpeyttä herätti Oulun elokuva-arkiston selostus filmistä, jossa luki jotain kahden taiteilijan toisiaan kunnioittavasta yhteistyöstä tai vastaavaa... Siitä muuten plussaa, että Bernardo ainakin tietää paremmin erotiikan merkityksen kuin monet muut filmintekijät, hyvinkin paljon paremmin.

Lamourhaaja ( 18.10.2008 16:49)

Clint Eastwood: Armoton (dvd) *****

Erinomaisesti kuvattu ja ennen kaikkea käsikirjoitettu: teoksessa ei ole havaittavissa adaptaatioelokuvien tiettyjä piirteitä, vaan se tuntuu Puhtaalta Elokuvalta.

Eihän Unforgiven olekaan mikään adaptaatio.

Lamourhaaja ( 18.10.2008 16:49)

"Deserve's got nothing to do with it" tietää Eastwoodin tulkitsema Mannykin muuttuessaan heikosta rauhan miehestä mulkosilmäiseksi kuoleman enkeliksi ja hävittyään pelin itsensä kanssa.

Eikä kyseessä ole Manny vaan Munny.

Boudu sauvé des eaux / Boudu eli miten välttyä hukkumasta (1932)



****



Inshalla – Razzia am Bosporus / Ratsia striptease-kerholla (1960)



Saksalainen Turkin maisemissa kuvattu rikosjännäri. Toiminta vähän vajaata, vasta loppupuolella alkaa tapahtumaan. Turkki kuitenkin tapahtumapaikkana mielenkiintoista katseltavaa. Pikkukiva tapaus, jonka näkisi ihan mielellään Orionissakin kankaalla. ***½



Spider Baby or, The Maddest Story Ever Told (1968)



***½



Bloodsuckers from Outer Space (1984)



Teksasilaisen maalaiskylän asukkaista tulee sininaamaisia verenimijöitä ulkoavaruudesta tulevan viruksen seurauksena. Hetkittäin kivaa huumoria, mutta goreilua ei ollut riittävästi. Siedettävää roskaa. **



Angustia / Anguish (1987)



Mielenkiintoinen ja omaperäinen kauhu Bigas Lunalta. Lisäksi Zelda Rubinstein oudossa hypnotistin roolissaan jäi kyllä mieleen. ***½



Masters of the Universe (1987)



Uusintakatselussa. ***

Juuri tuli katsottua Frontier(s). Olipahan sellaista kuraa ettei voi oikeastaan suositella kenellekään. Juoni ja miljöö on osin suoraan varastettu Sheitanilta, Hostelilta ja Texas Chainsaw Massacrelta, mutta ei mitenkään mairittelevalla tavalla. Leffa, jonka olisi pitänyt aiheensa puolesta olla täysi kauhukomedia, oli kuitenkin pilattu vakavalla naamalla ja typerällä juonella. Verellä mässäily ei tällaista juonitorsoa pelasta, odotuksia parempaan oli oikeastaan siihen asti kunnes vanha natsi astui kuvaan ja sitten liu'uttiinkin lujaa alaspäin loppuun asti. Mitähän on mahdettu maksaa voitelurahaa arvostelijoille, jotka tällekin neljä tähteä ovat lätkäisseet, itse en antaisi mokomalle edes puoltatoista.

pirihuora ( 7.10.2008 00:45)

Monte Rosso

Aika mukacoolia tsadilaista menoa, pikkusievä joka kestää tasan yhden katselukerran

Mietin leffan jälkeen että stadin slangi toimii mahtavasti Rikun ja Tunnan lausumana Madventuresissa, siis hyvin elitistisessä kontekstissa ja tyyppien karismalla, kun taas Monte Rosson päähenkilö on aivan liian tavis lunastaakseen cooliuden. Lievän ärsyttävyyden vastapainoksi elokuva esittääkin Helsingin sitten niin jumalattoman kauniisti ja erilaisesti, että se ylittää komeasti monet "ammattituotannot", pitkät elokuvat Helsingistä, mitä kuvauksen tasokkuuteen ja innovatiivisuuteen tulee. Useassa kuvassa, etenkin niissä missä on katukahviloita, näyttää aivan kuin leffa olisi kuvattu jossain keskellä Eurooppaa. Myös mustavalkokuvaus toimii erinomaisesti.



--



No Man's Land – kokonaisuudessa hieman häiritsee tietty levottomuus, joka tosin usein lunastetaan myöhemmin huumorilla ja näkökulman taidokkaalla tarkentamisella. Jotkut militaristihahmot ovat kuin jostain Chris Morrisin uutispätkästä, mutta mikään ei lopulta estä loppuratkaisun totaalista epäreiluutta ja vittumaisuutta iskemästä vasten kasvoja; leffa jäi häiritsemään mieleen, melko odottamattomalla tavalla. Kafka olisi varmasti arvostanut elokuvan näkökulmaa.



About Schmidt – ei lähelläkään Sidewaysin nerokkuutta, mutta silti varsin pätevä. Mites Election tai Citizen Ruth sijoittuvat näiden kahden joukkoon?



The Following – Nolanin debyytti on siisti ja intensiivinenkin pieni tirkistelyleffa, jossa miellyttävä määrä filmiaikaa haahuillaan kaduilla väkijoukossa monologin kertoessa katsojalle mitä oikeastaan tapahtuu; toimii!



The Limey – mukavaa tyylittelyä ja upeaa kuvausta savusumun keskellä. Kuvaustyylin epätavallisuudesta ja tietynlaisesta arvoituksellisuudesta tulee Kaurismäen Boheemielämän Pariisi mieleen.



Things to Do in Denver When You're Dead – en muistanut tästä paljoakaan, vaikka vuosituhannen vaihteen tv-esitysuusintojen myötä oli tämä usein nähty. Käsikirjoituksessa on joitain kovia oivalluksia, kuten se miten elokuva päättyy , mutta aivan hallittujen rikosleffojen kärkeen tämä ei yllä. Buscemin hahmo on ideana hauska, mutta toteutuksena aivan onnettoman mitäänsanomaton, samoin tiettyjen toimintakohtausten "kuvaustyylittely." Dialogi pääsääntöisesti toimivaa ja vikkelää.



Paranoid Park – katsoin tämän sattumalta ja tiedostamattani heti Woody Allenin Crimes and Misdemeanorsin perään. Kummassakin elokuvassa hahmo kohtaa samantyylisen moraalisen ongelman. Van Sant tekee jälleen tarkkoja havaintoja "valmiiksi pedattuun" ympäristöönsä tyytymättömän teinipojan olemuksesta; kaunis mutta auttamatta erilaisia tulevaisuudentoiveita elättelevä tyttöystävä edustaa juuri sitä, mikä hiljalleen alkaa herättää päähenkilössä eksistentialistista inhoa. Van Santin suosimat pitkät kamera-ajot, joissa seurataan hahmoa takaapäin ja joiden taustalla kuuluu erilaisia ja subjektiivisia äänimaailmoja toimivat aina, etenkin Elephantissa.

Marienbad ( 18.10.2008 22:30)

About Schmidt – ei lähelläkään Sidewaysin nerokkuutta, mutta silti varsin pätevä. Mites Election tai Citizen Ruth sijoittuvat näiden kahden joukkoon?

Citizen Ruth *½

Election ****½

About Schimdt ****½

Sideways ****½

KCrimso ( 18.10.2008 17:19)

Lamourhaaja ( 18.10.2008 16:49)

Clint Eastwood: Armoton (dvd) *****

Erinomaisesti kuvattu ja ennen kaikkea käsikirjoitettu: teoksessa ei ole havaittavissa adaptaatioelokuvien tiettyjä piirteitä, vaan se tuntuu Puhtaalta Elokuvalta.

Eihän Unforgiven olekaan mikään adaptaatio.

Ei niin, sitähän juuri tarkoitinkin.



A-kirjain taas oli puhdas lapsus.

Lamourhaaja ( 19.10.2008 17:03)

KCrimso ( 18.10.2008 17:19)

Lamourhaaja ( 18.10.2008 16:49)

Clint Eastwood: Armoton (dvd) *****

Erinomaisesti kuvattu ja ennen kaikkea käsikirjoitettu: teoksessa ei ole havaittavissa adaptaatioelokuvien tiettyjä piirteitä, vaan se tuntuu Puhtaalta Elokuvalta.

Eihän Unforgiven olekaan mikään adaptaatio.

Ei niin, sitähän juuri tarkoitinkin.

Okei. Havaitsetko sitten useinkin "adaptaatioelokuvien tiettyjä piirteitä" elokuvissa jotka eivät ole sovituksia toisesta mediasta?

^ Tarkotin sitä, että koska niin häkellyttävän moni filmi on adaptaation pohjalta tehty, minusta oli uskomattoman virkistävää katsella pitkästä aikaa jotain hyvin periamerikkalaista ja eeppistä, mutta samalla sellaista, joka tuntui pitkästä aikaa vapaalta niin alkuperäisteoksen painolastista kuin tarpeesta tehdä kirjallisia viittauksia. Eli pidin

Armotonta virkistävänä kokemuksena rehellisen elokuvallisesti, koin siinä olevan ihailtavan "suljetun maailman", jossa ei rönsyilty turhia. En sano että sellaista tuntuisi muissa vastaavissa alkuperäiskäsikirjoitusfilmeissä, mutta koin sen Armottomassa jotenkin uskomattoman selvästi ja ihailtavan kirkkaasti.

Iron man 4/10

Plääh, ei kunnon superpahista eikä juuri mitään muutakaan kiinnostavaa. Loppumatsi oli



Mighty Peking Man 8/10

Käsittämätöntä miten hyvän näköistä kaupunginmurskauskuvastoa Shawilla on saatu aikaiseksi.



Branded to Kill 8-9/10



Linnunradan käsikirja liftareille 4/10

Muuttui sietämättömästä OK:ksi. Parempi näin päin.



Right Stuff 8/10



Bonnie & Clyde 9/10

Hyvä elokuva.



Rodan 4/10

Joitain symppiksiä juttuja mut pahimmillaan ihan helvetin kuivakkaa menoa.



30 Days of Night 5/10

Hyvät oli vampyyrit. Lattea finaali pilasi paljon.



Over the Edge 8/10

Laidan yli mentiin vähän överisti mut laatuleffa silti.



Tristan Shandy 6-7/10

Blade Runner

Final cut. Upeasti lavastettu, idealtaan kiehtova. ****



House on the Edge of the Park

Oikeastaan todella hyvä, poliittisesti epäkorrekti sleazepläjäys. ****



Lucky Number Slevin

Hivenen omaan näppäryyteensä sortuva, ja etenkin dialogissa on yritetty liikaa, mutta sujuva ja viihdyttävä. ***

Saeki:

Brutal Tales of Chivalry ****

Hieman ennalta-arvattava, mutta muutoin upea old school yakuzaelokuva. Pääosassa lajityypin jumala Ken Takakura



Saeki: Brutal Tales of Chivalry 2 ****½

Täydellisyyttä hipovassa jatko-osassa upeaa käsikirjoitusta ja loistavaa näyttelemistä vastaan asettuu ainostaa hieman yksiulotteiset pahikset.



Suzuki: Tarao bannai ***

Norifumi Suzukin dekkari muuttu yhä omituisemmaksi edetessään. Puolivälissä aletaan lainaamaan italialaisesta genre-elokuvasta.



Lee: Scrap Heaven ***

Hula Girlsin ohjaaja goes Fight Club. Joe Odagiri on edelleen söpö, vaikka ylinäytteleekin, eikä Chiaki Kuriamasta voi olla pitämättä.



Oily Maniac ***

Oikein hauska. Lopussa uhkaa hyytyä, mutta sitten leffa loppuukin sopivasti.