7.9.2008 19:37
Lonely Hearts (2006)
Dokumenttien ja television parissa aiemmin työskennellyt Todd Robinson onnistuu ensimmäisellä pitkällä elokuvallaan varsin hyvin. Tositapahtumiin 40-luvulle perustuva tarina murhaavasta huijaripariskunnasta ei ole mikään napakymppi, mutta yllättävän tylyä ja graafistakin kertomaa pätevästi näyteltynä. Yhdessä pääosassa jurottaa John Travolta, hän näyttelee ohjaaja Robinsonin isoisää joka toimi keississä tutkijana.
Sicko (2007)
Vaikka (terveydenhuolto)asiat eivät aina olisikaan ihan juuri niin kuin Michael Moore vakuuttaa, on tämä erinomainen viihde-elokuva.
Hornankoski (1947)
Tulion mustasukkaisuustarinassa on draama vahvaa ja tunteet äärimmillään. Ei siinä noin kolmesta muusta Tulio-leffasta kierrätetyt klipit juoksevan hevosen päästä tai tukkijätkäkohtaukset mainosfilmeistä tahtia haittaa. Päinvastoin, kuva omintakeisesta ohjaajasta vain vahvistuu. Hämmästelin miten kohtaus, jossa puukko lentää seinään n. viiden sentin päähän William Markuksen otsasta, on tehty. Vaikutti nimittäin autenttiselta ja Tulion ’spesiaaliefektit’ yleensä paistavat kilometrin päähän. Sikäli kun miehellä sellaisiin olisi ollut rahaa.
End Game (2006)
Saattaa olla turhanpäiväisin salaliittotrilleri koskaan. Kaikkia alan kliseitä kierrättävän elokuvan alussa tapahtuu salamurha, jonka jälkeen kaikki käänteet ja syylliset ovat haistettavissa vaikka toinen silmä ummessa. En ole nähnyt Cuba Goodingia ja James Woodsia koskaan näyttelemässä noin elämäänsä kyllästyneen näköisenä; ikään kuin silmistään olisi luettavissa ”tästä tulee paska elokuva, tästä tulee paska elokuva…”
Alice Doesn't Live Here Anymore (1974)
Eiköhän Ellen Burstyn heitä sitä luonnetta ja tunteita peliin ihan sen saamansa Oscarin arvoisesti.
Creepshow III (2006)
Heh heh, vittu joo. Ja tällä ei ole sitten mitään tekemistä Romeron ja Kingin alkuperäisen elokuvan kanssa.
Tom Savinin luomumaskeerauksetkin on korvattu kököillä digiefekteillä.
Crimes and Misdemeanors (1989)
Nähnyt joskus kauan aikaa sitten edellisen kerran ja teki muistaakseni silloin suuremman vaikutuksen.
Wild Things (1998)
Twistileffojen parhaimmistoa.
Walk Hard: The Dewey Cox Story (2007)
Ei hauskinta Apatow-tuotantoa vaikka kipeän hulluja hetkiä sisältääkin. Gagia väännetään rautalangasta enemmän kuin vaikkapa ”Virginissä”.
El Orfanato (2007)
Kyllä tämä minusta menee 2000-luvun parhaiden kauhuelokuvien joukkoon. Esim. meediokohtauksen toteuttaminen videokameran ja ‑ruudun avulla haiskahtaa lainatulta, mutta on toteutettu erittäin toimivasti ja tehokkaasti. Muutamien elementtien ja henkilöiden funktio jää ehkä hämäräksi, mutta ehkä se kummitusjutuissa kuuluu asiaan.
Punk – tauti joka ei tapa (2008)
Seven ja Lätän, joilla on ikäeroa yli 25 vuotta, energistä häsäämistä tahoillaan ja välillä yhdessäkin on hauska seurata – elokuvan parasta antia. Pelle Miljoona ‑muusikoiden jutut ovat niin moneen kertaan kuultuja eri yhteyksissä, että niitä oli kyseenalaista sisällyttää enää tähän elokuvaan. Se yksi tyyppien tarinoista sisältää myös Andy McCoyn, joka oli tässäkin puhelemassa tavanomaisia löysiä juttujaan.
Partanen (2003)
Tragikoominen TV-elokuva koneistamoyrittäjä Partasesta oli miellyttävä yllätys. Risto Tuorila oli erinomainen pääroolissa. Noin aidon oloisia raivareita ei liian usein näe.
Unbreakable (2000)
En pitänyt silloin tuoreeltaan enkä pitänyt nytkään. Shyamalanin elokuva on kovasti kertovinaan jostakin, mutta ei kerro itse asiassa yhtään mistään. Kun Bruce Willis alkaa kelailla miten paljon hän onkaan sairastellut viime aikoina, alkaa päätä särkeä.
Starter For Ten (2006)
Ei missään nimessä erityisen merkittävä elokuva, mutta sisältää sen verran sympaattista ja luontevaa meininkiä että tämän katsoi ihan sujuvasti. Pääroolissa opiskelijana itsenäistymisen ja sydänsurujen keskellä käpristelee vuotta myöhemmin” Atonementissa” vakuuttanut James McAvoy.
.