Mitä elitistit katsovat?

sud ( 18.8.2008 21:38)

Hung Fist ( 18.8.2008 16:53)

Lawrence: Constantine ***½

Tilda Swintonista hieman miinusta.

Miksi ihmeessä? Swintonillahan on rooliin sopivat epäinhimillistä kylmyyttä huokuvat enkelinkasvot...

Koin hänet jotenkin ärsyttäväksi alusta lähtien. Johtui ehkä enemmän henkilökohtaisista preferensseistä kuin mistään muusta... näin jälkikäteen ajateltuna nuo "epäinhimillistä kylmyyttä huokuvat enkelinkasvot" kuulostaa kyllä ihan osuvalta.



EDIT: unohtui edelliseltä listalta



Hark: Seven Swords ***

Odotin tämä olevan huono, mutta leffahan pitikin hyvin otteessaan. Etenee alussa turhan nopeasti, mutta visuaalinen anti on todella tasokasta. Varsin hienoja toimintakohtaksia myös. Vaijereita käytetään hillitysti, eikä hahmoja laiteta liitelemään taivaalle.

Erotikon (1920)



Välillä vähän hidastempoinen, mutta muuten ihan katsottava kolmiodraamaa sisältävä romanttinen komedia. ***



Destination Moon (1950)



***



On lautalla pienoinen kahvila (1952)



Todella tylsä kotimainen. *



Rimase uno solo e fu la morte per tutti! / Brother Outlaw (1971)



Mitäänsanomaton spagettiwestern. Ei tarjonnut mitään mielenkiintoista tai omaperäistä. *½



Sisters (1973)



Uusintakatselussa. Edelleen toimii! *****



History Is Made at Night / Historiaa tehdään öisin (1999)



Ihan viihdyttävä tapaus, mutta juoneltaan aika typerä. Sinänsä ihan mielenkiintoista nähdä muun muassa Bill Pullman ja Bruno Kirby Suomen maisemissa. **



American Gangster (2007)



****

Georges Lautner :

Professionnel, Le (1981) ****



Silvio Narizzano : Senza ragione aka Redneck (1973) **½



Stole Jankovic : Partizani (1974) ***

Jugoslavian partisaaneista ja heitä vastaan taistelevista natseista (eräässä natsiupseerin roolissa Adam "batman" West) kertova sotadraama. Partisaanien johtajaa esittää Rod Taylor. Tarina koostuu taisteluiden kuvauksista, sekä kolmiodraamasta partisaaninaisen ja tähän kiintyneiden partisaanin ja toisella puolella taistelevan Saksalaisen upseerin välillä. Tunnelmalliset musiikit ja kohtuullinen ohjaus. Rod Taylor on ihan kivassa iskussa, kun taas West on hieman yössä roolihahmonsa kanssa.

April Fool's Day (Aprillipäivä) ****

Aprillia, aprillia, syö silliä ja juo kuravettä päälle. Tässä elokuvassa mennään vähän pidemmälle pilailussa. Joukko aikuistuvia teinejä viettää aprillipäivää eristyksissä olevalla saarella. Ensin pilat ovat kilttejä mutta homma vakavoituu kun porukkaa alkaa löytyä kuolleena. Lopun ylläripylläri oli hyvä.



Dawn of the Dead (Kuolleiden aamunkoitto) (2004) ****

Toimii myös toisella katselukerralla.



Meet the Spartans (Mitäs me spartalaiset)

Ei näitä voi enää elokuviksi kutsua.

175. Tamara Jenkins:

The Savages (DVD) ***

Hyvin näytelty mutta aika ennalta-arvattava indiedraama, ei pahemmin tehnyt vaikutusta.



176. Jake Kasdan: Walk Hard: The Dewey Cox Story (Blu-ray) ***

Äh, aika typeriä vitsejä oli tässäkin vaikka paikoitellen kyllä saikin nauraa. Tässä oli Jack Black.



177. Wolfgang Petersen: In the Line of Fire (Blu-ray) ****

Hiukan parempi kuin muistinkaan, hyvin kirjoitettuja henkilöhahmoja.



178. Ben Stiller: Tropic Thunder (35 mm) ***

Hetkittäin loistava, pahimmillaan pitkäveteinen. Tässäkin oli Jack Black. Lisäksi tässä oli panda.



179. John Stevenson & Mark Osborne: Kung Fu Panda (35 mm) ***

Periaatteessa hyvin, mutta aivan liian tuttuun muottiin tehty animaatio. Vielä tässäkin oli Jack Black! Ja tässäkin oli panda!

Paul Verhoeven: Robocop

Nähty viimeksi kersana, joten muistikuvia ei ole kuin hatarasti ja suuren suuri aukko sivistyksessä, päätellen elitistinkin suosituslistan sijoituksesta. Tahallisen urpoa ja banaalia saippuaoopperaa, poliisidraamaa, mustaa ja satiirista komediaa ja scifi-toimintaa sekaisin. Rakastan ohjaajan tapaa tehdä samastuttavimmiksi ja todellisimmiksi hahmoiksi elokuvan ketkut ja tehdä "hyvistä" fasistisen epätodellisia ja sukupuolettomia. Samoin rakastin väkivallan herkullista yliampuvuutta ja mediamaailmaan liittyvän satiirin uskomattoman räikeää päälleliimatun tuntua, joka ihme kyllä tuntuu täydellisen sopivalta ja luo juuri päällekäyvyytensä takia toisen, huomaamattomalla tavalla tehokkaamman fasismin satiirin kerroksen. Sopivan lyhytkin teos vielä, maistui. ****



Paul Verhoeven: Starship Troopers



Verhoevenin fetissi laittaa naisia ja miehiä samoihin suihkutiloihin jatkuu tässä mielenkiintoisessa työssä, jossa banaaliuden ja satiirin sekoitus viedään tavanomaistakin pidemmälle. Uskomatonta perseilyä. Näyttelytyöstä tulee mieleen, että näyttelijät itse ole todellakaan tienneet, että heidän tapaansa... ilmaista itseään pidetään ohjaajan toimesta täysin pilkkana ja siksi työssä on suorastaan 50-lukulaisen kökkö-scifin henkeä. Kaikki ovat totaalisen unohdettavia pallinaamoja ja "koulutusjakson" tekorankkuus plus elinnesteiden roiskeet taistelukohtauksissa ovat typeryttävän hupaisassa kontekstissa kaiken kiiltokuvamaisuuden kanssa. Väkivalta on ihanan typerää ja efektit tuntuvat tarkoituksellisesti huonosti vanhentuneilta, tehden 50-lukuvertauspohjaa entistä lujemmaksi. Suuri(n) miinus tulee valitettavasti elokuvan kestosta. Yli kaksituntisena elokuva jatkuu liian pitkään, kun ottaa huomioon, että filmi on lähinnä hauskaa ja älykästä, mutta päämäärätöntä kohkaamista. Mainiota silti. ***½



Paul Hunter: Bulletproof Monk



Ja kun vanhentuneista efekteistä puhutaan, niin tässä filmissä niitä on paljon, mutta valitettavasti niillä ei olekaan sen kummempaa merkitystä. Samoin sisältönä on myös tylsää paskaa ja typeriä tapahtumia ja vittumaisen ärsyttäviä näyttelijöitä. Voi CYF, CYF, kun Holly-filmisi ovat olleet aina tällaista saatanan kuraa, jossa karismasikaan ei pääse esille tarpeeksi. Näytät eksyneeltä ja siltä, että vain viisi lasia samariinia auttaa. *



Otto Preminger: Angel Face



Robert Mitchum esittää välinpitämätöntä panomiestä ja ambulanssikuskia, joka heiluu kahden naisen välillä välittämättä oikeastaan mistään mitään ja jota viedään kuin eksistentialistista pässiä narussa. Perus noir-kamaa, mutta herkullisella, suorastaan mielipuolisella tunnelmanluonnilla, yllättävän rajuilla väkivaltaratkaisuilla ja Dmytrikin loistavalla musiikilla maustettuna. Kannatti korkata Warnerin Mitchum-boksi kyllä, Lee Marvinin lisäksi yksi äijyyden suurimpia tunnusmerkkejä allekirjoittaneelle. ****



Takeshi Kitano: Sonatine



Erinomainen kuvaus viattomuudesta ja siitä, että elämässä tarvitaan leikkiä, tanssia ja pelejä. Kuvaus ja musiikki ensimmäisen kerran Kitanon tuotannossa täydelliseksi hiottua ja kauneuden ja julmuuden ääriviivat on piirretty erinomaisesti. Pointtina tuntuu olevan, että "todellinen elämä" on vain naamioitua leikkiä ja siksi naurettavampaa kuin itse leikin toimi. Yllättävän koskettaviin ulottuvuuksiin filmi kohoaa lopussa, erityisesti kun filmin naispäähenkilö kokeilee konetuliaseella ampumista. Vaikka tämä ampuu vain ilmaan, laukaukset tuntuvat samalla täydelliseltä kuoliniskulta elokuvan hetkelliselle viattomuudelle. Kitanon kolmas mestariteos näkemistäni Hana-Bin ja Dollsin lisäksi. ****½



Henry Hathaway: Niagara



Lopettelin Foxin Marilyn-bokseja ja toisen viimeisenä teoksena tämä teos, jossa on saatu Marilynin pariksi toinenkin erinomainen tekijä, Joseph Cotten, joka ei tässä kyllä ole omimmassa elementissään. Yllättävän suorasti impotenssiin ja seksiin viittaava juonikehys vesitetään liiallisella käänteiden köyhyyden peittämisellä ja epätasaisella näyttelytyöllä. Yllättävä Marilyn-filmi tosin ja toisinaan kuviltaan hämmentävän komea (Niagaran putoukset ja kellotornikohtaukset erityisesti). ***½



Timothy Galfas & Richard Kaye: Black Fist



Paska ja munaton urheilumaailmaan sijoittuva kostobläkkis. Kaatuu siihen, että näyttelijät ja ohjaaja eivät saa aikaiseksi toimivaa kemiaa draaman luomiseksi. Katutappeluosuudetkin aikamoista kuorsauskamaa. Katsoo loppuun vain ihan ok-tason musan voimalla. *



Jeannot Swarc: Santa Claus



Kaiken järjen mukaan mun olis pitänyt vihata tätä syntymäpäivänäni ystävältäni vihalahjaksi saamaani filmiä aivan silmittömästi. Sen sijaan nautin siitä jotenkin kierosti, vaikka tiesin koko ajan, että tästä nauttiminen on väärin ja että normaalisti vihaisin tätä filmiä. Kello oli jotain kolme aamuyöstä ja tilitin koko filmin tapahtumat ircissä, mikä oikeastaan nosti katselukokemukseni tasoa aivan huimasti. Filmissä on satoja kääpiöitä, kirkkaanvärisiä tinasotilailla ja kumiankoilla koristeltuja tuomiopäivänkoneita, loppumattomia huumeviittauksia, viittauksia joulupukista tonttujen Messiaana, John Lithgow kommunisteja vihaavana lelutehtailijana ja niin paljon, paljon muuta. Hämmentävällä tavalla happoisimpia näkemiäni elokuvia ikinä ja paras jouluelokuva koskaan. Vain elokuvan lasten kuolema (näytelty tai todellinen) olis tuonut tälle täydet pinnat, nyt vain ****½



Emir Kusturica: Arizona Dream



Huonoin näkemäni Kusturica, mitä se nyt sitten tarkoittaakin. Ongelma on lähinnä liika pituus. Faye Dunaway on erityisen loistava ja tietokonegrafiikan näennäiskökköys on vain viehättävää kauniiden lumikuvien ja sekopäisten oivallusten keskellä. Kuten yleensäkin Kusturican filmit, teos on ideoiden aarreaitta, mutta samaa vastustamatonta vetovoimaa kuin vaikka Musta kissa valkoinen kissassa tai sellaista rohkean epätasaista ja pituudenkin esteet ylittävää raivokkuutta kuin loistavassa Undergroundissa ei tästä teoksesta löydy. Depp on hyvä, mutta ehkä hieman liiankin siloposkinen ja filmin symboliikka ja metaforat ovat niin sisäänpäinkääntyneitä, että pituudesta huolimatta erittäin kiivas tahti ei anna katsojalle aikaa adaptoida näkemäänsä, jolloín kauniit kuvatkin latistuvat turhan paljon. Siitäkin huolimatta: kukaan muu ohjaaja maailmassa ei saa aikaan tällaisia visioita ja siitä ehkä puolikas tähti lisää. Jerry Lewisin laittaminen vakavaan, menneisyyden taikaa kuvastavaan rooliin nerokas idea. ***½



Abel Ferrara: Paha poliisi



Jaa-a, Keitelin roolisuoritus välillä vähän liian rrrrough and tough for it's own good, mutta toisinaan sitten taas mies on aivan asian ytimessä. Ferraran kuvaustyyli on karun toimiva ratkaisu, samoin elokuvaa varten sävelletyn musiikin suuri puute. Teemaa ei päästä kehittelemään ennen kuin elokuvasta on kulunut jo yli puolet. Siitäkin huolimatta viehättävä teos, joka tuntuu kasvavan vasta katsomisen jälkeen pohdiskellessa joksikin muuksi. ****



Alfred Hitchcock: Nuori ja viaton



Perus-Alfredia siinä mielessä, että väärä mies-teemaa taas kerran varioidaan. Sankareina jälleen kerran näennäisesti viaton naapurintyttö, joka joutuu rikolliseksi epäillyn pauloihin ja tämä tyyppi taas on oikein sutki hurmuri jne. Yllätyksetön, mutta ihan viihdyttävä teos, jonka loppukliimaksi on Hitchcockin uran hienoja kliimaksikeksintöjä jälleen kerran ja kuvaukseltaan hyvinkin taidokas, kyseinen osio pelastaa paljon muuten pettymykseltä tuntuvassa teoksessa. Erityisesti näyttelijätyö on teatraalista ja yksinkertaisesti tylsää. **½



Akira Kurosawa: Seitsemän samuraita



Niin perusteos, että melkein hävettää kirjoittaa tästä, mutta edellisen kerran näin tämän joskus 12-vuotiaana vhs:ltä ja kokemus oli voimakas ja ainutlaatuinen. Nyt criterionin versiolta ekstroineen katsottuna teos tuntui taas toiselta. Teos ei ole parasta Kurosawaa, henkilökohtaisena mielipiteenäni, mutta asema tärkeänä teoksena elokuvan historiassa on kiistaton. Loistava seikkailuelokuva, kolme ja puoli tuntia menee huomaamatta. Toshiro Mifune ampuu niin kovaa ylitse, että tulee jo syvällisyyden ja totuudellisuuden puolelta esiin ja muutenkin teatraalinen näyttely sopii yksinkertaiseen ja teatraaliseen tarinaan, jossa on kumminkin tulkinnanvaraa ja yksityiskohtaisuutta jokaista lavastuksen pienintäkin osaa kohden. Raadollinen tarina, raadollisempi kuin Kurosawa yleensä, vaikkei aivan Pahat nukkuvat hyvin-tasolle mennäkään. Musiikki vielä parempaa kuin muistin – outo sekoitus perinteistä japanilaista musiikkia, scorea ja jazzia, kuvaus ja erityisesti leikkaus virheetöntä. Ekstroista sen verran, että parin tunnin keskustelu Kurosawan kanssa on valaiseva tämän uran kannalta, mutta harhautuu joiltakin osiin hieman epäkiintoisaan jaaritteluun. Dokumentit taas ovat ensiluokkaisia ja informaationtäyteisiä. *****



Stephen Norrington: Herrasmiesliiga



Itse sarjakuvan lukeneena ja omistavana täytyy kyllä sanoa, että en ole tästä kyllä vihainen siksi, että tämä olisi tarinasta huono adaptaatio. Sen sijaan tulos on varsin hämmentävä noin muuten, koska alussa kyllä lukee, että perustuu Mooren ja O'Neillin tarinaan... mutta mutta. Jos päähenkilön oopiumaddiktio on poistettu siksi, että Sean Connery ei tahtonut esittää huumehia käyttävää veikkosta, se kertoo jo paljon. Mitään alkuperäisestä teoksesta ei ole jäljellä. Hahmoja on lisää ja vanhojenkin konsepti ja rooli tarinassa on muutettu. Eikä siinä vielä mitään, mutta tarinakin on muutettu, samoin tapahtuma-aika, ja ‑paikka ja koko tarinan merkitys. Ja jokainen tapahtumakin on itseasiassa eri. Joten en ole oikeastaan harmistunut kuin siitä, että koska maestrojen nimet mainitaan alussa, joku voisi oikeastikin luulla että he ovat tehneet tällaista paskaa. Nyt tämä on ihan muuten vain kauhea filmi. CGI on kökköä, tarinassa ei ole päätä eikä häntää, näyttelijäsuorituksista erityisesti Naseeruddin Shahin näkemys kapteeni Nemosta ninjailevana pallinaamana (joka on myös merirosvo!) ansaitsee erityisen maininnan suorituksena, joka yksinkertaisesti hajottaa joka kerta, kun jätkän täysin ilmeetöntä naamaa kuvataan paria sekuntia pidempään. Miehen tekoskeggis on sitä tasoa, että huh huh. Erityisesti kun Nemon hahmosta, kuten muistakin, on poistettu joka ikinen pienikin nyanssi ja mahdollisuus syvyyteen. Nyt ainoa syvyys on se persreikä, johon tämä ekat 5 minuuttia alussa ihan lupaava elokuva uppoaa. Hyi saatana. *½



Arthur Lubin: Oopperan kummitus (dvd)



Ei mitään ennakko-odotuksia tätä filmiä kohtaan ja yllätys olikin totaalinen. Rauhallisessa tempossa eteenpäin kulkeva, paljon oikeita oopperaosuuksia sisältävä teos, joka nosti mielenkiintoa muitakin aiheen versiointeja kohtaan. Näkymättömässä miehessä loistavasti esiintynyt Claude Rains on oivaltavalla tavalla tavallinen mies toisessakin hirviöroolissaan, erityisesti äänensä puolesta. Technicolorin käyttö on hillityn maalauksellista ja rauhallista ja sopivasti tuleviin tapahtumiin vihjaavaa. Oopperamiljöö on kiehtovan mystinen, ja musiikki on luonnollisesti erinomaista. Joku voisi valittaa oopperakohtauksien paljoudesta ja pituudesta, mutta omasta mielestäni kyseessä on juuri tämän piirteen takia hieno ja ainutlaatuisiin kohoava Hollywoodin kultakauden teos. ****½



Joseph H. Lewis: Rikosten pyörteessä



Tiesin, että odottaa tältä filmiltä paljon, mutta se, että se on paras Warnerin film noir ykkösboksin leffoista yllätti minut todella. Erittäin loisteliasta kuvankäyttöä. Käsikirjoitus ja kuvaus täynnä omituista, pinnan alla lepäävää vaarallisuutta ja psykopatiaa. Enpä ole koskaan nähnyt filmiä, jossa aseilla olisi aivan tällainen, niin ladattu sosiaalinen ja seksuaalinen merkitys. Hahmot käyttävät niitä kuin puolihuolimattomasti ja ammuskelevat vähän väliä ilmaistakseen tunteitaan, on sitten kyseessä turhautuminen, flirtti, viha tai pelko. Tarinassa on monia ulottuvuuksia: rakkaustarina, valtasuhteiden hahmotus, kunnioituksen hakeminen. Loistelias kokonaan auton takapenkiltä kuvattu yhden oton ryöstöjakso syystäkin elokuvahistorian klassikkojaksoja. Myöhemmin temppu vielä toistetaan parikin kertaa, mutta vaikutus ei ole aivan samanlainen enää kuin ensimmäisellä kerralla, joskaan kuvauksen yleistä hienoutta se ei tietenkään laske. Lopun kuva unohtumaton ja toi jostain syystä mieleeni Kim Ki-Dukin mielenkiintoisen, mutta epätasaisen The Islen. ****½



Jake West: Evil Aliens



Emily Booth on nätin näköinen akka, vaikka tämän (olikohan se nyt subin) myöhäisillassa nähty Shock Movie Massacre olikin sarjana sisällöltään samaa kuin mitä tää leffa. Ajatus eksploitaatiosta tarkoittaa näille tyypeille 20-vuotiaiden goremässäilyä, joka toteutetaan taitavasti ja tyylipuhtaasti, mutta niin vittumaisen tiedostavasti ja tarkoituksellisen huonoilla kliseevitseillä ryyditettynä, että lopputulos näyttää suorastaan loppuun asti siloitellulta ja laskelmoidulta. Tylsää kökköä. Snakes on a Plane on samaa kamaa ku tämä, vain suuremmalla budjetilla. En oikeastaan tiedä miksi annan näinkin paljon, ehkä tarkkaan laskelmoidusta Watchmen-sytkäristä, joka filmissä pariin kertaan vilahtaa. *½



Alfred Hitchcock: Nainen katoaa



Parempaa alkupään Hitchiä. Alku on kankean oloinen, mutta paremmaksi menee miespäähenkilön tullessa kuvaan ja pääparin kemian alkaessa säkenöidä. Tuntuu siltä, että joka toinen Hitchin elokuva on harjoittelua tämän Cary Grant-vetoisille mestariteoksille. Parempi tämä on kyllä selkeästi kuin Nuori ja viaton, erityisesti näyttelijätyön osalta ja erikoista ovat humoristiset sivuhenkilöt, jotka kumminkin tiukan paikan tullen tarttuvat aseisiin miespäähenkilön sijasta. Ja onpahan nyt Hitch Classic Box katsottu. ****

Lamourhaaja ( 23.8.2008 15:19)

Paul Verhoeven: Starship Troopers

Väkivalta on ihanan typerää ja efektit tuntuvat tarkoituksellisesti huonosti vanhentuneilta, tehden 50-lukuvertauspohjaa entistä lujemmaksi.

Viimeksi kun katsoin noin vuosi sitten muistan ihmetelleeni miten hyvältä leffan tehosteet näyttävät edelleen. En kyllä bongaa mitään tarkoituksellista huonoutta.

^ Saatan toisaalta olla epäreilu makuasioiden suhteen, mutta cgi näyttää mun mielestä tosi harvoin hyvältä ja tuossa se näyttää kyllä "hyvältä", mutta rumalla tavalla, kuin monstereista olisi tehty tahallaan jotenkin kumimaisen oloisia, melkein odottaa narujen näkyvän ruudulla välillä. Silloin kun tuo leffa ilmestyi, reaktiot eivät muistikuvieni mukaan olleet sellaisia, vaan pikemminkin ihasteltiin niiden yleistä hienoutta. Mielestäni nykyään ne eivät ole sitä tasoa, vaan lähempänä tuota outoa "epäaitoutta" (niin paljon kuin avaruushirviöistä puhuttaessa aitoutta voidaan argumenttina tosissaan käyttää), mutta se vain nostaa elokuvan tasoa. Ei laske sitä.

Hill:

Slaughterhouse-Five

Elokuvasta tulee väkisinkin mieleen oletettu leganda stoori Clarken ja Kubrickin tiimoilta 2001: A Space Odyssey valmistumisen jälkeen, jossa Clarken väitetään sanoneen ohjaajalle "Yleisö ei ymmärrä tästä taivaallistakaan!" johon Kubrickin vastaus lienee ollut jotakuinkin "Hyvä, silloin olemme onnistuneet".

On ilmeisen selvää miten valtavat traumat ja järkytykset Dresdenin pommitukset jättivät jälkeensä Vonnegut Juniorille. Ehkäpä hän kokikin kaikki ne asiat, jotka Billy Pilgrimkin kävi läpi, ainakin mielikuvituksessa. Itse löydin sanoman ihmisten hulluudesta ja siitä miten pieniä olemme universumissa ja onko meidän tuntema universumi sittenkin vain kärpäsen paska jostain paljon suuremmasta kokonaisuudesta. Järisyttävä elokuva vaikka kirjan lukeminen olisi voinut avata elokuvaa huomattavasti enemmän.



Reynolds: Stick

On hemmetin sääli, että Mr. Reynolds luovutti kokopitkien elokuvien ohjaamisen Stickin myötä. Paskaako siitä vaikka kriitikot olisivat tyrmänneet ja yleisökään ei olisi löytänyt teatteria. Tahkosi virkavelikin aina vuoteen 1992 ennenkuin tunnustusta tuli.

Stickin vahvuutena ovat jykevät henkilöhahmot hyvillä näyttelijöillä, Reynoldsin tyyli ohjata toimintakohtauksia, määrätietoinen kostotarina & Floridan maisemat.

Reynoldsin frendi ja aikansa parhaita stuntmiehiä ollut Dar Robinson tekee ilmiömäisen roolin albiino palkkamurhaaja Moken roolissa. Missähän tämänkin elokuvan DVD viipyy?

Oma viikko, hatarat muistikuvat...

DVD:



185. Violent Professionals. Yksi parhaista crimeistä.



186. TNT-Jackson. Huonoa näyttelemistä, todella huonoa tappelemista, tissejä, jne. Kyllähän tää toimi odotettua paremmin.



187. Donnie Darko. Keskinkertainen "outo-elokuva". Olisi saanut olla ainakin puoli tuntia lyhyempi.



Digiboksi:



188. Next. Uskomattoman paska "high concept".



189. Panssarijunalla helvettiin. Olipas tämäkin huono. Enska pystyy pienemmällä budjetilla paljon parempaan.

Pythonit:

The Meaning of Life **

Liian monta tylsää sketsiä, vaikka esim. ravintolakohtaus uhkaakin naurattaa kuoliaaksi. En kyllä ole koskaan ollut Pythonien suurin fani.



Chih-hung: Bewitched ***½

Tylsästi alkava black magic leffa paranee huomattavasti alun jälkeen ja saa parhaimmillaan aivan helvetinmoiset manaamismessut käyntiin. The Boxer’s Omenin esiosa, enemmän tai vähemmän.



Yamaguchi: Delinquent Girl Boss: Blossoming Night Dreams ****

Toein vastaus Stray Cat Rockille. Musaa ja tyttöjengenjä, mutta ei seksiä. Reiko Oshida on studion naistähdistä ihanin.



Yamaguchi: Delinquent Girl Boss: Tokyo Drifters ***

Hieman nopeasti kokoon huitaistu jatko-osa, joka kuitenkin viihdyttää hyvin genren fania. Varsinkin alku ja loppu ovat hienoja, samoin Tsunehiko Watasen roolityö, vaikka Ken Takakuralta ammentaakin.



Yamaguchi: Delinquent Girl Boss: Ballad of Yokohama Hoods ****

Yukie Kagawa on tyrmäävä ilmestys mustaan pukeutuvana, ruoskaa mukanaan kanniskelevana prätkäjengin johtajana. Myös tuutin täydeltä moottoripyöriä, konetuliaseita ja samuraimiekkoja tarjoileva finaali on mahtava.



Yamaguchi: Delinquent Girl Boss: Worthless to Confess ****

Sarjan paras. Ainoana heikkoutena se, että muutoin upea finaali on uusinta yhdestä sarjan aiemmasta elokuvasta.

CJ7 5/10

Stephen Chown leffa jää ET-ripoffien joukossa selvästi jälkeen ETV:stä ja Magic Crystalista vaikka jotain yritystä samaan kategoriaan on.



Prowler 7/10



Cleaner 6/10



Muumion paluu 6/10

Kestänyt aikaa huonommin kuin ykkönen mutta paljon iloa tästä silti irtosi, varsinkin pikkuruisista pygmimuumioista ja kaksikerroksista bussia juosten takaa-ajaneista mahtimuumioista.



Muumio: Lohikäärmekeisarin hauta; leffa 6/10, fiilis leffan jälkeen 8/10

Oksentava jakki lentokoneessa oli yksi sarjan hauskimpia hetkiä, muutenkin komeeta menoa vaikka paljon kökköäkin.



Mixed Blood 8/10

Paul Morrisseyn borderline NY-sleaze jengisotakuvaus. Hieno yhdistelmä aidosti hyvää UG-naturalismia, jengilookfetisismiä ja humoristista kitchiä hipovaa rähjäglamouria.



Band Wagon 6/10

Ei ehkä paras mahdollinen leffa aloittaa klassisen kauden Hollywood-musikaaleihin tutustuminen.



Rikos ja rangaistus 8/10



+ Kiimaiset poliisit loppuun

Nyt täytyy kertoa että toi myymäni Mixed Blood on pikkaisen leikattu versio. Tohka voi kuvailla tarkemmin, ostin kasetin häneltä 11 vuotta sitten.

Artisan ( 22.8.2008 21:03)

176. Jake Kasdan: Walk Hard: The Dewey Cox Story (Blu-ray) ***

Äh, aika typeriä vitsejä oli tässäkin vaikka paikoitellen kyllä saikin nauraa. Tässä oli Jack Black.





179. John Stevenson & Mark Osborne: Kung Fu Panda (35 mm) ***

Periaatteessa hyvin, mutta aivan liian tuttuun muottiin tehty animaatio. Vielä tässäkin oli Jack Black! Ja tässäkin oli panda!

Walk Hard ei ole mikään ihan huippu eikä Kung Fu Pandakaan aivan paska, mutta silti ensinmainittu on noin kolme kertaa jälkimmäistä parempi.

Young Hova ( 24.8.2008 22:22)

Nyt täytyy kertoa että toi myymäni Mixed Blood on pikkaisen leikattu versio. Tohka voi kuvailla tarkemmin, ostin kasetin häneltä 11 vuotta sitten.

On siitä varmaan enemmän aikaa...

Muistaakseni ainakin röökillä kiduttamista ja piikittämistä oli leikattu. Itse näin tämän leikkaamattomana Andorrassa joskus vuonna kypärä ja kilpi, eli en osa kuvailla enää tätä tarkemmin.





edit: tv:stä tullut Mixed Blood taisi olla myös leikkaamaton.