Mitä elitistit katsovat?

Profession: reporter *

Tylsimpiä elokuvia miesmuistiin. Vuorosanat ovat todella latteita ja näytteleminen poikkeuksetta äärimmäisen huonoa. Tapahtumat soljuvat ohi silmien kuin dia-esitys eikä mikään elokuvassa tapahtuva voisi liikuttaa paskaakaan. Jopa Nicholson istuu rooliinsa huonosti.



Rita, Sue and Bob Too! ****

Huonot miehet ja rumat naiset kuvottavassa Englannissa. Menestyvä kiinteistönvälittäjä-perheenisä Bob vie toistuvasti lapsenlikkansa Ritan ja Suen näiden kotiin saavuttuaan eukkonsa kanssa himaan illanvietoista. Eräänä iltana Bob ehdottaa kuitenkin reissua läheisille nummille ja sinne saavuttua käydäänkin Bobin ehdotuksesta tuumasta toimeen: rasittavat teini-idiootit menettävät neitsyytensä Bobin autossa ja alla. Tästä seuraakin luonnollisesti vaikeuksia jokaisen osapuolen huushollissa – Bob kokee kovia vaimonsa uskottomuusepäilyjen herätessä, kun taas Ritalla ja Suella on vaikeuksia pitää kulissia yllä perhehelvettinsä ja koulunaljailun paineessa. Ohjaaja Alan Clarkelle tunnusomaisesti räjähdysherkkiä tilanteita vilisee eikä katsoja voi kuin oksentaa 80-luvun muodin ja thatcherinaikaisen Englannin rujouden täyttäessä kuvaruudun. Kaikesta huolimatta elokuva on kuitenkin kepeämpi kuin Scum, Made in Britain tai The Firm. Clarken töistä kiinnostuneiden kannattaa luonnollisesti hommata leffa heti dvd-hyllyyn.



The Anderson Tapes ***

Ookoo ryöstöelokuva Lumetilta, muistelinkin 10:n vuoden takaisen tv-esityksen perusteella, ettei tämä niin ihmeellinen ole. Sean Conneryltä pääsee onneksi kovaa tekstiä.

Murder Party **½

Tässä ehdottomasti yksi katsomisen arvoinen elokuva mikäli indie-elokuvat miellyttävät. Jälki on yllättävänkin laadukkaan näköistä, tosissaan tehtyä ja onkin kehuttava tämän porukan uskallusta tehdä ihan kokopitkä elokuva. Harmi että tämä jäi turhan tylsäksi ja niitä odotettuja tappokohtauksia oli aivan liian vähän siihen nähden mitä elokuvan nimikin lupailee. Näyttelijätyöskentely oli osin todella hyvääkin ja kukaan ei varsinaisesti tuntunut huonolta rooliinsa mutta se jokin jäi silti puuttumaan että olisi tosissaan voinut nauttia katsomisesta. Äänityspuolella on selvästi parannettavaa ja kuvauskin oli välillä turhan hätäistä ja välillä liiankin paikallaan olevaa. Oltaisiin kaivattu sellaista leikkisyyttä mitä esim. Peter Jacksonin Bad Tastessa on mutta kaikesta huolimatta tämän porukan tulevia aikaansaannoksia jää ihan innokkaasti odottamaan.



The Mummy: Tomb of the Dragon Emperor (Muumio – Lohikäärmekeisarin hauta) **

Aiemmat Muumio-leffat olivat ihan katsottavaa viihdettä mutta eipä kolmatta osaa jäänyt silti kaipaamaan. Stephen Sommersin sijaan ohjaajan pallille istahti Rob Cohen joka kyllä hallitsee Sommersin tapaan aivottoman viihteen ohjaamisen mutta eipä vaihdosta mitään hyvää seurannut. Aivotonta viihdettä on luvassa tälläkin kertaa mutta aivan liian tylsää sellaista. Lopun tehostekohtaukset nousevat yllättäen elokuvan parhaiksi jutuiksi ja tietty on kiva että honkkaritähdet (Jet Li, Michelle Yeoh ja Anthony Wong) saavat vähän tuohta kun pääsevät isomman liksan Hollywood-tuotoksiin. Brendan Fraserille on kyllä noussut kusi päähän kun kuvittelee olevansa joku isokin tähti, vielä 90-luvulla tyyppi sentään tajusi paikkansa idioottirooleissa. Maria Bello oli kyllä ihan väärä näyttelijä korvaamaan Rachel Weiszin. John Hannah sentään on pysynyt samana kuin aiemmissa osissa ja vääntää kehnot vitsit ihan tarpeeksi paskasti. Niin ja ovatpa kaiken lisäksi löytäneet O'Connellien aikuiseksi kasvaneen kakaran rooliin yhtä ärsyttävän paskiaisen kuin edellisessä osassa.

Kyuketsuki Gokemidoro / Goke, Body Snatcher from Hell (1968)



Lentokone syöksyy vuoristoiselle alueelle.



Raaka tämä ei ollut eikä varsinaisesti pelottavakaan, mutta ihan mielenkiintoista selviytymiskauhua kuitenkin. ***



Kesyttömät veljekset (1969)



***½



Gezora, Ganime, Kameba: Kessen! Nankai no daikaijû / The Space Amoeba (1970)



Monsteripätkä, ohjaajana Ishirô Honda. On jättiläismustekalaa, jättiläisrapua ja jättiläiskilpikonnaa tällä kertaa. Aika hulvaton! ***



Razorback (1984)



****



Code of Silence (1985)



Uusintakatselussa. ***



Breeders (1986)



Aika keskeneräisen tuntuinen kauhu. Ja erittäin lapsellinen. *½



Dark Angel / I Come in Peace (1990)



**½

The Love Guru ***

Yllättävän hauska vaikka toki ennalta arvattava olikin.



I Now Pronounce You Chuck and Larry (Voitte suudella sulhasta) **

Eipä Jessica Bielin persekään tätä pelastanut.



The Happening *

Komediaputki jatkui M. Night Shyamalanin uusimmalla ulostuksella. Tällä kertaa jokin kriisi on meneillään Ameriikan Yhdysvalloissa. Onko kyse terrorismista? Vai ehkäpä luonnonkatastrofista? Suurin mysteeri on kuitenkin se miten tämä on voitu ylipäätään tehdä? Joku älypää voisikin laskea mikä on todennäköisyys että M. Night Shyamalan vielä tekee lisää elokuvia? Toisaalta olisi ihan kiinnostavaa nähdä kuinka ihmeellisiä elokuvia hän vielä saa aikaiseksi? Ehkäpä emme olekaan yksin maailmankaikkeudessa? Ehkäpä vastaus elämän tarkoitukseen on M. Night Shyamalan.

Cloud ( 31.8.2008 18:14)

The Happening *

Joku älypää voisikin laskea mikä on todennäköisyys että M. Night Shyamalan vielä tekee lisää elokuvia?

Todennäköisyys lienee 100% koska äijällä on jo tekeillä animaatiosarjaan perustuva scifi-eepos The Last Airbender. Tästä Shyamalanin 2000-luvun Star Warsiksi kuvailemasta opuksesta hän on todennut myös näin:



"Siinä on itämaisia kamppailulajeja ja yliluonnollisuutta ja se on hengellinen, siinä on buddhalaista filosofiaa ja hindufilosofiaa – kaikki samassa elokuvassa. Sillä on mytologia. Se on shakespearelainen. Se on kaikkea tätä uskomatonta, ja sillä on tasapaino."



Veikkaisin että teatterissa saa taas nauraa.

35mm

189. Tää uus Batman. Verrattuna edelliseen osaan, tässä oli paremmin kirjoitettu draaman kaari, mutta toisaalta melkein kolme tuntia on hieman liian pitkä aika rakentaa sitä kaarta. Käsikirjoituksesta tuli hieman mieleen joku 24:n kausi.





DVD



190.

Hands of Steel. Ei jumalauta miten täydellinen elokuva. Meinasi tulla tippa linssiin, kun oli niin hienoa menoa ja juuri kun luulit, että paremmaksi ei voi enää mennä, niin huomaat olleesi väärässä. Onkohan tästä kunnollista julkaisua olemassa?



191.

Street Angels: Sexy and Dangerous eli http://www.imdb.com/title/tt0117760/ . Sujuva bordelli-triad-draama sleazemaster Tangilta. Kiinalaisten pippelihuumori jaksaa aina riemastuttaa.



192.Frankenstein´s Castle of the Freaks. Ei niin paska, kun olisi voinut pelätä. Yllättävän korkeat tuotantoarvot.



193.Heavy Metal In Baghdad. Erittäin mielenkiintoinen dokumentti irakilaisista hevareista.



UMD:



194. Wedding Crashers. Tylsä paska.



195. Elf. Jumalauta! Aivan uskomattoman kowaa kamaa! Tuli mieleen, että Tommi Mattila varmaan ohjaisi tällaisen elokuvan, jos saisi rahaa. Lämpimät suositteluni.

Roach:

Austin Powers in Goldmember *½

Juuri tämä tuoreissa parodioissa on pielessä; ensimmäisen 10 minuutin aikana nähdään puolen tusinaa cameota, ja aina vierailevan tähden nimi joko printataan ruutuun tai huudetaan ääneen tyyliin ”Oh my God, it’s _____”. Onneksi kuitenkin muutama hauskakin osuus löytyy.



Hasebe: Sengoku Rock: Female Warriors *½

Stray Cat Rockin äärimmäisen väljä pink jatkumo. Toho ja Toei tekivät samantapaisia, paljon parempia elokuvia vähemmällä seksillä ja enemmällä toiminnalla.



Takita: Pink Physical Examination *

Tylsä hospital pink. Lopussa on ruumishuoneelta starttaava hillitön slapstick osuus, joka tuo kokonaisuuden takaisin nollatasolle sieltä, mihin se oli aiemmin jo vajonnut.



Suzuki: Girl Boss Blues: Queen Bee’s Counter Attack ****

Ehtaa Suzukia, vaikkeikaan teknisesti parasta. Muistettaviin kohtauksiin kuuluu mm. ’sex on motorcycle, first one to come loses’ kilpailu.



Suzuki: Girl Boss Blues: Queen Bee’s Challenge ***

Samanlainen tapaus kuin Yamaguchin ensimmäinen Delinquent Girl Boss jatko-osa, eli punainen lanka hieman hukassa. Genren ystävää ei silti ala pitkästyttämään missään vaiheessa. Tässä oli myös yllättävän rajuja kidutuskohtauksia.



Chih-hung: The Killer Snakes ***

Näpsäkkä ja saastaisen tuntoinen Shaw Bros kauhu, joka ei kuitenkaan kasva aivan sellaisiin mittoihin kuin olisi toivonut.



Hung: Iron Fisted Monk ***

Sammon ohjausdebyytti yllättää brutaaleilla raiskauskohtauksillaan. Frankie Chanin musiikit tukevat old school tunnelmaa hyvin.

Mysterious Skin ****½



Starter for 10 ****

Kerrankin kunnollinen hyvänolon tuottava opiskelijakomedia. Taustalle on saatu kunnolliset musatkin, bongasin viisi The Curen biisiä, The Smithsiä, Yazoota ym. 80-lukulaista kamaa.



Atomized **

Kammottavaa paskaa! Houellebecqin loistava nihlistinen romaani on ryssitty kankaalle täydellisesti: päähenkilöiden lapsuuskuvaus on typistetty muutamiin takaumiin ja elokuvan päättää ärsyttävän päälleliimattu jotakuinkin onnellinen loppu (ainakin romaaniin verrattuna). Michelin persoonattomuutta ja etääntyneisyyttä ei pystytä elokuvassa selittämään mitenkään – kuinkas muuten, kun elokuva keskittyy aikuisikään – eikä asiaa auta, että rooliin on saatu onnettoman ilmeetön näyttelijä. Lopputuloksena tämän käyttäytymistä ei ymmärrä leffassa lainkaan. Bruno taas on elokuvassa varsin komea jätkä (kirjassa osat olivat minusta juuri päinvastoin) ja charmantti vaikkakin hieman traumatisoitunut herrasmies, kun taas kirjassa Bruno oli lähinnä säälittävä runkkari. Kirjan sarkastinen huumori välittyy elokuvasta huonosti ja monia kohtauksia rasittaa naurettavan yliampuva ja ‑dramatisoiva musiikki. Surkeimpia näkemiäni romaanisovituksia. Imdb:n mukaan ohjaaja työsti käsikirjoitusta kolme vuotta ennen kuin alkoi kuvaamaan elokuvaa – ja tässä on lopputulos.

Kesän leffasaldo...

Riski: Dark Floors *

Lannistavan huono.



Plympton: I Married A Strange Person **1/2

MTV-lyhäreistään tutun Bill Plymptonin ainoa täyspitkä animaatio. Harmitonta pikkutuhmaa sekoilua, ei kuitenkaan jaksa viehättää koko kestonsa ajan.



Jarmusch: Broken Flowers ***

Ihan kiva, muttei sen enempää. Esim. juoni oli aika nähdyn oloinen. Murrayn näytteleminen on eleettömyydessään jo koomapotilas-luokkaa.



Southam: Island Of The Dead *

Tappajakärpäset ahdistelevat Malcolm McDowellia & kumppaneita täysin kädettömässä kauhuhalpiksessa.



Frears: The Queen ***

Katsottava ja hyvin näytelty draama, joskin aika kepeä, eikä kuningatarta tai brittimonarkiaa loppujen lopuksi pahemmin kritisoitu.



Leonard: Feed **

Teennäisen rankka eikä juonikaan ole järin hyvä. Kökköohjaaja Brett Leonardin visuaalinen kikkailu häiritsi myös aika lailla. Ylilyötyjä ällötyskohtauksia kuitenkin riitti, ja niiden ansiosta tämän kai jaksoi katsoa loppuun asti.



Joku: Silent Night, Deadly Night Part 2 ***

"Lievästi" rahastushenkinen jatko-osa on yllättävänkin viihdyttävää roskaa. Umpisurkeat näyttelijät, korni dialogi ja hilpeät murhakohtaukset naurattivat monin paikoin ääneen. Tekijät ovat selkeästi olleet kieli poskessa liikkeellä. Yhdessä kohtauksessa mentiin todella oudolle meta-tasolle, kun päähenkilö meni elokuvateatteriin katsomaan Silent Night, Deadly Night ykköstä...jolle tämä leffa on siis suoraa jatkoa...ja jonka kohtauksia nähdään takautumina vähän väliä...



Trier: Manderlay ****1/2

Ei yllä Dogvillen tasolle, silti erinomainen.



Slade: 30 Days And 30 Nights **

Kliseinen, epälooginen ja tylsä. Verimässäilyäkin on yllättävän vähän ja leffa etenee ikään kuin puoliteholla alusta loppuun saakka. Ohjaajaa ei tainnut hirveästi kiinnostaa...



Coen: No Country For Old Men ***1/2

Tiukka, muttei nouse ihan kirkkaimpaan kärkeen Coenien tuotannossa.



Coen: Miller's Crossing ***1/2

Ks.yllä



Scorsese: Bringing Out The Dead **1/2

Ei huono, silti valovuosia heikompi kuin Taksikuski. Ei oikein jäsenny toimivaksi kokonaisuudeksi ja kuvallinen ilmaisukin tuntuu hiukka teennäiseltä.



Nolan: Dark Knight ****

Yhdyn Elitistissäkin esitettyihin kehuihin.



Balaguero & Plaza: [Rec] ***1/2

Yllättävän toimiva ja mukaansatempaava, umpikuolleesta zombiegenrestä saatiin vielä jotain jotain irti. Juoneltaan tosin ihan peruskauraa eikä luultavasti toimi enää useammilla katselukerroilla.

To: “Election” – siisti ja tyylikäs uudehko honkkari. Vaikka kyseessä on triad-draama, käsiaseita ei näy koko elokuvassa ja muutenkin tässä pyritään välttelemään kaikkia totuttuja rikosleffakuvioita. Paukuttelun sijasta triadin barbaarisen julmia valtakuvioita, traditioiden noudattajia ja kyseenalaistajia kuvataan dialogin ja hyvin kasassa pysyvän tarinan muodossa. Öisellä Hong Kongilla herkutellaan kiitettävissä määrin. Loppukohtaus on karu, samanaikaisesti hyvin alustettu ja impulsiivinen sekä tekijän psykologiaa noudattava sisältäen samalla tiettyjä yhtäläisyyksiä There Will Be Bloodin lopun kanssa.

Scott: “Man on Fire” – itse pidin ensimmäisestä puoliskosta enemmän. Vigilanteosuus toki on ihan hauska, mutta harvinaisen terävän pikkutytön ja Denzelin mystisyyden johdosta ensimmäinen puolisko on kiehtovampi. Scott todellakin taitaa kaikenmaailman kuvalliset ja leikkaukselliset sirpaleisuudet siten, että ne eivät näytä vain pelkästään rasittavan itsetarkoituksellisilta, kuten valtaosalla nykykikkailevista ohjaajista. Toki moni kuva olisi hyvin kestänyt päivänvaloa pidempäänkin, mutta kyseisen kaltaiset tavoitteet eivät selkeästi kuuluneet tähän elokuvaan. Lopputwisti toimii ja tekee muuten hyvin suoraviivaista loppuosuutta vähän mielenkiintoisemmaksi.



Lee: "Brokeback Mountain" – hyvää settiä, etenkin vuosikausia eteenpäin hyppelevä tarina on leikkauksellisesti hienosti hallittu. Proulxin haastattelun(kin) mukaan meininki Wyomingin osavaltiossa on melkoista. Lee tavoittaa paljon erittäin hienoja vivahteita hahmojen kasvoilta eikä täten dialogi kerro "painavinta asiaa." Autenttisesti traaginen ja liikuttava tarina ilman pienintäkään överisyyttä tai sentimentaalisuutta.



Kaurismäki: "Laitakaupungin valot" – uusintakatselu, tykkään paljon.



Mitchell: "Shortbus" – tämä sanoo keskeisiä juttuja ihmisestä seksuaalisena ja emotionaalisena olentona. Kuuluu myös niihin harvoihin elokuviin, joissa asiallisen härskit penetraatio/mulkku jne. ‑otokset eivät tunnu sensaatioilta tai itsetarkoituksellisilta vaan aivan tarpeellisilta sanoman kannalta. Käsikirjoittajaohjaaja on näpsäkällä tavalla saanut ujutettua näiden lahjomattomien hahmojen tarinaan myös jotain oleellista nykyajasta, moorelaisesta vauhkoilumentaliteetista, luokitteluntarpeesta, terrorisminpelosta jne., mikä on kunnioitettavaa eikä lainkaan teennäistä, sillä hahmojen seksuaalisen suuntautumisenkin "luokittelu" osoittautuu merkityksettömäksi (Brokabeckissa vähän sama pointti.) Kaupunkia vainoava kiusallinen sähkökatkos toimii myös jännänä ja epätavallisena elementtinä. Plussaa homoilukohtausten asettamisesta kuvastoon näinkin antaumuksellisesti. Kaikesta irtoaa myös huumoria, mm. hyvä(ntahtoinen) Gus Van Sant ‑läppä.

Dirty Mary Crazy Larry

Hieno, tämä on se mun Vanishing Point. Tällä toisella kerralla tuntui keveämmältä kuin muistelin – onko syynä vain muistikuvat vai tekstittämätön versio, jossa dialogi antoi eri kuvan kuin tekstitys tai tuli keskityttyä paremmin näyttelijöihin. En ole vieläkään oikein osannut päättää, onko Susan George hot vai ei. Tässähän hahmo on toki ärsyttävä. *****



Willie Dynamite

Juu, aika heikko esitys. Parasta antia kohtaukset, joissa ohikulkijat eivät voi olla ihmettelemättä sutenöörimme vaatteita. **



Empire of the Wolves

En muista ranskalaista nimeä. Luulin, että tämä oli jotenkin jatkoa Purppuravirroille. Onhan tässä Reno, ja samantyylinen juoni. Ylipitkä, epäuskottava ja turhan monimutkainen. **



Blowup

Plaah. Mieluummin de Palman versio. **



Baron Blood

Tyylikäs visuaalisesti, mutta käsikirjoitus mättää. ***



Fistful of Dynamite

Loppua kohden vakavoituessaan paranee, alun muutama kohtaus on makuuni turhan "leikkisä". Lopun ramboilu ei oikein istu kokonaisuuteen myöskään. ****

Into the wild (Penn) *****

Aivan ylittämätön tunnelma, KCrimsonista poiketen Vedderin biisit sopivat mielestäni kuin kumisaapas jalkaan. Hirsch oli toki hyvä, mutta miten mulla jäi koko ajan sellainen tunnelma, että . Sympaattinen tapaus ja ennustan loistavaa tulevaisuutta, mutta Hal Holbrook ja William Hurt vetäisivät sellaiset pikkuroolit, että sattui. Siis hyvällä tavalla.



Punk – tauti joka ei tapa ***½



Yllättävän toimiva, vaikka yhtenäisessä linjassa pysyminen näyttäisi olevan paikoin hakusalla. Akupunktion Seven reaktioita käytetty hyväkseen aika hauskasti leikkauksessa, toivottavasti itsekin allekirjoittaa ne. Näkyikö Puntala-pätkässä ketään Elitistiä?

Sotos:

The Last Victim aka. Forced Entry

Autokorjaamolla/bensiksellä työskentelevän "hieman" jälkeenjääneen Carlin iltapuhteisiin kuuluu naisten raiskaaminen ja tappaminen. Lähiöt ovat pelosta sekaisin psykopaatin riehuessa ja poliiseilla ei ole minkäänlaisia johtolankoja tekijästä. Ei sikäli ihme, kun heitä ei näy yhtä ainutta koko elokuvassa.

Elokuvan alku lupailee aika vastenmielistä menoa mutta lopulta tyydytään maltilliseen loppuratkaisuun, eikä raiskauksilla ja muilla yksityiskohdilla mässäillä. Se ei kuitenkaan merkitse sitä etteikö elokuvan tunnelma olisi likainen ja rasvainen mallia Straw Dogs. Tanya Robertsin filmi debyytti.



Hawks: To Have and Have Not

Vankka kilpailija The Treasure of the Sierra Madrelle Bogartin parhaan elokuvan tittelistä. Elokuva olisi ansainnut ainakin kaksi Oscaria: Walter Brennan & Lauren Bacall.

Muutama viikko. Sairastuminen & tykki ovat hienosti buustanneet katsomisia. Kierrätän parit kommentit tuolta suljetulta osastolta.

105. Reitman: Juno (2007) ***½

Oikein mainio amerikkalaiseksi teinikomediaksi, dialogista en tosin ollut niin mehuissani kuin monet. Tulee varmaan joskus uudestaankin katsottua.



106. Martino: Gambling City (La città gioca d'azzardo, 1975) **

Ydintiimi Martino, Gastaldi ja Merenda jatkavat vauhdikkaan, mutta hieman puolivillaiseksi jääneen poliisitrilleri The Violent Professionalsin jälkeen rikosgenressä lopputuloksena laimea pelurijännäri. Merenda ja naispääosan Dayle Haddon muodostavat komean parin, joka kuitenkin menee hyvin pitkälti hukkaan mielenkiinnottomissa hahmoissa ja etenkin ultraennalta-arvattavassa tarinassa. Pokerimatseissa ei ole nimeksikään uskottavuutta tai jännitystä, Merendan sinänsä pätevästi tulkitseman playboy-huijarin kohtalosta on mahdotonta välittää ja viimeistään perustelemattoman ankea loppuratkaisu jättää hieman huonolle tuulelle. Pinnalla pysytään sentään kertakatselun arvoisesti kelvollisilla näyttelijöillä ja teknisellä pätevyydellä, vaikka aluksi hauskalta kuulostanut score alkaa pian rasittamaan ja finaalin päristely on roima tasonlasku The Violent Professionalsin kaahauksesta. Suosiolla komediallisen vaihteen valitseva Tuhannesti petkutettu on useamman pykälän verran suositeltavampi Luc Merenda –huijarifilmi.



107. Castellari: Street Law (Cittano si ribella, 1974) **½

Varsin pätevästi tehty elokuva, mutta Franco Nero vetää hahmonkin tasolla typerän pääroolin aivan liian överisti. Juonessakin on hölmöyksiä, etenkin Neron ja pikkurikollista esittävän Preten suhde, joka ei vaan toimi yhtään. Enzo G. pitää paketin kuitenkin mallikelpoisesti kasassa ja toiminta on italialaiseksi kiitettävän fyysistä, kuten ohjaajan elokuvissa yleensä. Kaiken kaikkiaan silti pettymys, joka innosti katsottaessa yllättävän vähänlaisesti.



108. Tarantini: A Man Called Magnum (Napoli si ribella, 1977) *½

Castellarin elokuva on kuitenkin tanakkaa laatua verrattuna päivän toiseen "...si ribellaan", eli otsikonmukaiseen Tarantinin Luc Merenda ‑tyhjänpäiväisyyteen, joka onnistuu olemaan kaikilta osa-alueiltaan kokonaisvaltaisen mitätön. Man Called Magnumissa ei ole yksinkertaisesti yhtään mitään merkillepantavaa, enkä suosittele leffaa kenellekään, mutta ihmeen helposti ja vittuuntumatta sen kuitenkin yhdeltä istumalta hotkaisi.



109. Scorsese: Bringing Out the Dead (1999) **½

Hektinen tunnelma, öiset kaupunkikuvat ja Frankin mitä sekopäisemmät työtoverit onnistuneita, mutta tarina tai päähenkilöt eivät koskettaneet. Muutenkin kesti liian pitkään ennen kuin löysi rytminsä ja pääsin tähän mukaan.



110. Grieco: Beast with a Gun (La belva col mitra) **½

Berger on liekeissä, muu elokuva ei.



111. Dallamano: Colt 38 Special Squad (Quelli della calibro 38, 1976) ***½

Todella laadukasta ja erityistesti hienon näköistä sekä tiukasti ohjattua menoa, joka ainoastaan lopussa hieman menettää otettaan.



112. Alfredson: Torsk på Tallinn (1999) *****

Joka kerta yhtä hauska ja koskettava.



113. Girolami: Violent Rome (Roma violenta, 1975) ****

Elokuva sadepäivän varalle.



114. Del Toro: Hellboy II: The Golden Army (2008) **½

Visuaalisia hienouksia surkeassa tarinassa.



115. Jeong: King Boxer (1972) ****

Hyvin pitkälti moitteetonta vanhan koulun kung fu ‑dynamiittia.



116. Ercoli: The Rip-Off (La bidonata, 1977) *½

Tylsä – tosin yllättäen ei äsyttävä – kidnappauskomedia, jossa on sentään Susan Scott.



117. Castellari: High Crime (La polizia incrimina la legge assolve, 1973) ****

Nero mesoaa tässäkin ylinäyttelyn rajoilla, mutta suoritus onnistuu tempaamaan mukaansa ja Castellarin vimmainen ohjaus taikoo tästä yhden parhaista italialaisista poliisileffoista.



118. Wilson: The Girl Next Door (2007) *½

Plääh.



119. Kusturica: Black Cat White Cat (Crna macka, beli macor, 1998) ***½

Ainutlaatuisia hahmoja ja tunnelmaa, paikoin turhaa sähläämistä. Muutamia aivan timanttisia kohtauksia.



120. Martino: A Special Magnum for Tony Saitta (1976) **½

Ihan ok murhamysteerirymistely. Tyhmiä juttuja, päräyttäviä juttuja – ainakaan ei tylsistynyt. Näistä italoista tulossa pidempää juttua pääsivulle jossain vaiheessa.

Joku:

Tuff Turf

Edellinen katselu joskus 90-luvun alkupuolella. Muistelin tämän olleen väkivaltaisempi.



Llosa:

Sniper

Uusinta. Ihan ok.



Autovaras

Klassinen minisarja. Paikoitellen pöhkö ja paikoitellen parempi kuin tämän päivän suomalaiset tv-tuotokset.





Superbad

Ihan hauska komedia.



Milius:

Red Dawn



DePalma

Mission to Mars

Ei tämä kovin onnistunut ole.



Altman

The Player

Huippu.



?:

Wrestling with Shadows

Monday Night War

Vapaapainista saa kyllä ihan mielenkiintoisia dokkareita.



McTiernan:

Hunt For Red October



joku:

Sum of All Fears

Sisältää joitakin ihan hyviäkin juttuja, mutta aika epäuskottava muuten.



Seijun Suzuki:

Kanto Wanderer

Hyvä yakuzaleffa Suzukilta.

Luonnollisesti homma ei lähde vielä samoihin sfääreihin kuin myöhemmissä teoksissa.