Mitä hiekkalaatikon väki katsoo?

Lamourhaaja 26.5.2008 09:00

Muutamia viime päivinä tsiigattuja:





Cirio H. Santiago: TNT Jackson (dvd)



Ei parasta näkemääni bläkkistä, mutta ehdottomasti kyllä kaljaviihteenä just sitä mitä pitääkin. Tekijäporukalla on selkeesti ollut hauskaa huitoa leveiden lahkeiden reunustamia jalkojaan KUNGFUN tahdissa ja satunnainen KUNGFU-väkivallan äärimmäisyys ja mukavat random-KUNGFU-tisut on sanomattakin hauska piristysruiske. **½



Billy Wilder: Kesäleski (dvd)



Pettymys Wilder, ihan jees tosin, mutta Dinon kanssa tehty ja varsin paljon tämän teoksen kanssa samantyylinen Kiss Me Stupid iski jossain määrin paremmin showbisnes-aspektiensa ja Wilderin lisääntyneen kyynisyyden myötä. ***½



Gus van sant: Elephant (joku poltettu lätty)



Yllätin itseni katsomalla tämän leffan spontaanisti ja yllätin itseni vielä enemmän huomaamalla, että itseasiassa pidin sen sävystä ja toteutustavasta jopa niinkin paljon, että en haistanut sellaista käryä mitä yleensä, kun populaarikulttuurin tasolla varteenotettavaa menestystä saanut ohjaaja päättää ryhtyä kiistanalaiseksi filmien tekijäksi. Vahva teos, joka voi ansaita joskus toisenkin katsomiskerran, aihe käsitellään hyvin jättämällä se käsittelemättä. ****½



Kazuo Hara: The Emperor's Naked Army Marches on (dvd)



Enpä ole vähään aikaan nähnyt näin ässäkomediaa. Leffan loputtua tuli kyllä mieleen, että miksiköhän tämän piti nyt herättää tällaisia ajatuksia kuin mitä se nyt herätti, millä tarkoitan, että olikohan aihe hieman liiankin spesifi, niin että sillä olisi jotain muuta kuin dokumentointiarvoa katsomisen kannalta. Sitten tajusin, että ehkä tämä on yksi niistä tavoitteista mihin elokuva pyrki JA että olin väärässä. Heti ei tule mieleen mikä olisi parempaa kuin kohtelias japanilainen mies vetämässä vanhuksia turpaan. ****½



Anthony Mann: The Far Country (dvd)



Walter Brennan luo itsestään kulttivanhushahmoa, James Stewart äijäilee ja ei aluksi halua painaa hassua pipoa käyttävää teinityttöä, kunnes lopussa haluaakin. ****



Jerry Lewis: Tohtori Jerry ja herra Hyde (tv)



Lapsuudesta muistan maikkarin viikonloppu-Lewisit. Näin lukuisien vuosien jälkeen ponnahdan takaisin tähän maailmaan ja totean, että hauskaa ei enää ole, mutta fiksuutta sitäkin enemmän. Helvetin mielenkiintoinen leffa, erityisesti jo edellä mainitun Wilderin Martin-pätkän rinnalla. Nuo leffat pitäisi ehdottomasti katsoa yhdessä, mielellään samana iltana. Siitä sitten vain kirjoittamaan esseitä julkisuuskuvasta, sen romuttumisesta ja persoonan kaksijakoisuudesta julkisuuden valokeilassa. ****



Joku Pelle: Power Rangers – the movie (tv)



En vihannut tätä filmiä. Tähdet tulivat vähän kuin luonnollisesti, vaikka viihdyin tavattomasti siksi, että samalla kun itkin verta, osasin kumminkin ajatella mitä Minä kahdeksan vee olisi ajatellut tästä filmistä sen nähtyään. "Sehän nähdään senkin rusinapää!" Ah, nostalgia. *½
Asswipe 30.5.2008 12:20
Alex_r ( 25.5.2008 21:36)
Steven Shainberg: Secretary (dvd) *

Totaalista ajanhukkaa. Gyllenhaal inisee vajaa pari tuntia, sentään sitä läpsitään perseelle muutaman kerran. Elokuva epäonnistuu about joka asiassa, mitä se yrittää olla. Sääli, että näin teennäisen paska ja itsetietoinen elokuva on voittanut jollain tuomariston päätöksellä palkinnon omaperäisyydestä Sundancessa. Badalamentin sävellykset kiinnosti etukäteen, mutta ei siinäkään osastolla ihmeempiä tarjoiltu.




Jep jep. Kokeilepa katsoa tuo uudelleen ilman crackia ja neekerihomohuoraa lipittämässä varpaita.
spatter 31.5.2008 09:49

78. Dan O.Bannon: Return of the living dead (tv) 4/5



‑vanha klassikko. Oikeastaan heti perään pitäisi katsoa Class of 84 ja Street trash että nostalgia trippi olisi täydellinen.



79. Marjane Satrapi & Vincent Paronnaud: Persepolis (35mm) 4/5

‑tästä oli ennakkoon hyvin vähän odotuksia, mutta leffa osoittautui helvetin hyväksi. Hauska, informatiivinen ja aika koskettavakin.



80. Gaspar Noe: Seul contre tous / I stand alone (35mm) 5/5

‑Boi Rexin ranskalaisen elokuvan katselmuksessa tämä oli heti Persepoliksen jälkeen ja hyvin animaation jälkeen tuli vain murto-osa katsojia tätä mestasriteosta katsomaan. Sääli, koska Gaspar Noe pistää ihmisyyden arvot halki, poikki ja pinoon. Treffi-elokuva parhaasta päästä.



81. Bernardo Bertolucci: Il Conformmista / Fasisti (35mm) 4/5



82. Joel Coen: Barton Fink (35mm) 3/5

‑ihan jees tarina. jossa John Goodman varastaa shown. John Tortuttron hahmo on ärsyttävä vikisijä. Kuten tavallista, tässäkin Coen ‑leffassa hahmot ovat kiinnostavampia kuin tarina. Tätä ennen Elokuva-arkistossa esitettiin Thelma & Luise, jonka ensi ilta oli ollut samana vuonna kuukauden sisään Barton Finkin kanssa. Hämmentävää.



83. Jacques Tourneur: Night of the Demon / Paholaisen palvelija (35mm) 5/5

‑olen tämän joskus aikaisemmin nähnyt, mutta en muistanut että olisi ollut näin kova. Tyylipuhdasta vanhaa naiivia kauhukerrontaa.



84. George P. Cosmatos: Cobra (tv) 3/5

‑alkoi aika sähäkästi kyynisellä ostoskeskus kohtauksella, mutta meno hiipuu keskivaiheessa. Loppu on taas mukavan urpoa väkivalta iloittelua. Vaikka Syltty onkin paska roolissaan (yllätys yllätys), on itse Cobra jollain tavalla viihdyttävä hahmo. Brian Thompson on mainio pääpahiksena.



85. Matti Kassila: Vodkaa, Komisario Palmu (dvd) 1/5

‑paljon kohkaamista edestakaisin ja yritystä hyödyntää maailmalta lainattua 60-luvun svengaavaan agentti tyyliä. Paska.



86. Frank Darabont: The Shawnshank Redemption (dvd) 3/5

-



87. Joel Silberg: Rappin (tv) 2/5

‑ihan sympaattinen mutta joka suhteessa avuton hölmöily.



88. Jim Jarmusch: Down by law (dvd) 4/5

‑uusintakatselu. Letkeää kerrontaa ja kaikin puolin mainio leffa. Ainoastaan Roberto Benigni ärsyttää liian pitkälle viedyllä huumoriväännöllä..



89. Julie Gavras: Meillä asuu vallankumous (tv) 5/5

‑tämä meni lapsuusaikaa kuvaavista leffoista top-3:een heti Carlos Sauran "Korppi sylissä" ja Roberto Rosselinin "Saksa vuonna nolla" leffojen perään. Ihan vitun hyvä.



90. Jeffrey Arsenault: Night owl (dvd) 3/5

‑ensi katsomalta lulin että tämä olisi ollut vanhempi leffa kuin vuodelta ‑93. Mustavalkoinen rakeinen kuva ja tyyli ylipäätään ovat samanlaisia kuin Richard Kernin ja Nick Zedin lyhereissä 80-luvulla. Mukana Caroline Munro.



91. Darren Ward: Sudden Fury (dvd) 2/5

‑siinä ei ole välttämättä mitään vikaa jos elokuva tehdään halvalla ja huonosti valaisten. Mutta jos itse juttu on vielä tekorankkaa paskaa toistuvalla "fuckin fuck" uhittelulla, niin jo alkaa pikakelaus nappi olla käytössä.
Goose 31.5.2008 12:06
spatter ( 31.5.2008 09:50)
85. Matti Kassila: Vodkaa, Komisario Palmu (dvd) 1/5

‑paljon kohkaamista edestakaisin ja yritystä hyödyntää maailmalta lainattua 60-luvun svengaavaan agentti tyyliä. Paska.


Kassila itsekin on sanonut, että Vodkaa olisi pitänyt jättää tekemättä mutta aivan syyttä. Itse lähestyn Vodkaa, komisario Palmua samalla tavalla, kuin Bondeissa On Her Majesty's Secret Serviceä. Se on erilainen mutta omalla tavalla paras, sattumoisin molemmat vielä samalta vuodelta. Viimeisessä Palmussa henkii hienosti suomettuminen vaikka tässä sivutaankin silloisia tabuja. Eikä sovi unohtaa tirkistelyä Eino S. Revon johtaman Yleisradion tiloihin ja toimintatapoihin. Sokerina pohjalla on niitä harvoja 60-luvulla valmistuneita kotimaisia värielokuvia, jonka myötä voi ihastella tyylikästä ajanhenkeä.

Laatuelokuva.
spatter 31.5.2008 12:18
Goose ( 31.5.2008 11:07)
Viimeisessä Palmussa henkii hienosti suomettuminen vaikka tässä sivutaankin silloisia tabuja. Eikä sovi unohtaa tirkistelyä Eino S. Revon johtaman Yleisradion tiloihin ja toimintatapoihin. Sokerina pohjalla on niitä harvoja 60-luvulla valmistuneita kotimaisia värielokuvia, jonka myötä voi ihastella tyylikästä ajanhenkeä.

Laatuelokuva.




Kyllä minä tuon jutun tavoitin tästä, mutta kun homma kaatuu älyttömään kohkamiseen (mikä näkyy parhaiten ajan hengen mukaisesssa agenttimenossa). Periaatteessa pisteitä tulee leivästä avuttomuus-pohjaisesta sympaattisuudesta ja sen aikaisen Helsingin näkymisestä. Mutta ei se kyllä minun listalla tätä pelasta. Makuasia.
Bad Rain 31.5.2008 14:54

"Vodkaa" voi olla elokuvallisesti ja Palmu-filmatisointien asteikolla worst of the bunch, mutta itsekin digautan elokuvaa mm. noista Goosen mainitsemista syistä, hienoa kurkistaa tuon ajan Helsinkiin. Tahatonta eli ei, tai olen ymmärtänyt kaiken väärin, mutta hienovarainen ja välillä vähemmän hienovarainen vittuilu itänaapuria kohtaan on kuitenkin se juttu mikä tuossa itseäni viihdyttää.

Lapsus Ahava 31.5.2008 15:15

Jäähyväiset jalkavaimolle ***½



– Kiinan ystäväile ja PRC:n vihaajille

Olen 20-vuotias *½

– Ei ole ikinä ollut yhtä vapautunutta tunnetta, kun lähtenyt salista parin tunnin piinallisen odottamisen jälkeen

No country for Old Men ***½

– Passeli Coen-pläjäys

Sinuhe, egyptiläinen ***½

– Spektaakkeli, joka toimii kerrasta toiseen

8 naista ****½

– Jotenkin outoa, että pidin tästä elokuvasta... Ozon vain tuntuu kolahtavan

Helvetin portti ***

– Hiukan väkinäinen paketti; joukkokohtaukset ovat hyviä

The Manson Family (dvd) ***

– Absurdi pätkä, mutta faktat eivät tietysti ole kovinkaan hauskoja

House of Blood (dvd) ***

– Niin heikko esitys, että se parantaa huomattavasti elokuvanautintoa – suositeltava paska elokuva

Devil's Backbone (dvd) ***½

– Kuvaus ja ympäristö on nautittavaa

Dante 01 *½

– Pari hienoa ja valitettavan moneen kertaan toistettua demoefektiä

[REC] ***

– mukavaa katsottavaa

Inside ***½

– Elokuvassa olisi aineksia paljon pidemmälle, mutta valitettavasti tulee sellainen tunne, että loppua kohden – lukuun ottamatta itse huipennusta – tekijät yrittävät tahallaan pilata elokuvan

The Candy Snatchers ****

– Tällaisia elokuvia katselee mielellään

Sukiyaki Western Django ***

– Jos elokuva ei olisi niin erikoinen, sitä ei jaksaisi katsoa

Meatcleaver Massacre ***

– Hyvä tunnelma

Which Is Stronger, Karate or the Tiger? **½

– Mätkettä

Simple Blood ***

– Kiero elokuva

Miller's Crossing ***½

– Hienoja kohtauksia

The Nun (dvd) ***

– Ok teinikauhua

The Hudsucker Proxy ***½

– Loistavan hajottava elokuva
spatter 8.6.2008 17:24

92. Alexandre Aja: Haute Tension (dvd) 5/5



‑hölmöä loppua lukuunottamatta loistavasti rakannettua, hyvällä gorellä hyöstettyä jännitystä. Juonessa on jonkin verran epäloogisuutta, mutta kokonaisuutena ja hyvin tehtynä leffa toimii erittäin hyvin. Kuinkahan monta kertaa tätäkin on pyöritellyt käsissään tajuamatta millainen klassikko on kyseessä.



93. Clint Eastwood: Gauntlet / Luotikuja (dvd) 3/5

‑suoraviivaista toimintaa vuodelta-77. Todella heppoiseen juoneen on ympätty hitusen liikaa keventävää huumoria, mutta viihdyttävät ammuskelu kohtaukset pelastavat paljon.



94. Michael Herz & Lloyd Kaufman: Sgt. Kabukiman N.Y. P. D. (dvd) 1/5

‑paria hauskaa oivallusta lukuunottamatta väkisin väännettyä ja pitkitettyä paskaa.



95. Frank Darabont: The Mist / Usva (35mm) 2/5

‑periaatteessa "ihan jees" ‑tason leffa. Kaikki perustyypit aina ryhmän vastahangoittelijasta sankarin itsessään löytävästä naisesta lähtien löytyvät. Leffan hirviö tms. on mielikuvitukseton ja ankean näköinen. Tosin lopussa kokonaan nähtynä siinä on vähän ideaakin. En paljon muista Carpenterin The Fog:ista mutta taisi se olla paljon parempi kuin tämä.
Hörzög 9.6.2008 09:37

Anton Corbijn: Control



Elokuvissa kävin katsomassa ensimmäisellä kerralla ja siitä asti odottanut, että pääsisi DVD:nä hankkimaan. Olihan se edelleenkin melkoisen vaikuttava filmi kaikessa vähäeleisyydessään. Ehkä elokuvan pituutta olisi voinut hieman tiivistää taas kerran, mutta eipä sitäkään nyt niin hirveesti. Corbijn onnistunut saamaan rehellisiä ja visuaalisesti upeita kohtauksia jne. jne. jne. Hyvä filimi.



Lars von Trier: Europa

Trieriltä en ole erityisemmin koskaan innostunut muista hänen leffoistaan kuin The Element of Crimesta aikoinaan (ja tämäkin peruskouluaikoina). Tämä Europe-trilogiahan sisältää tuon kyseisen filmin, Epidemicin ja tämän. Epidemic kun tuppasi oleen oikein rasittava ja paikoitellen ärsyttäväkin, niin tämä taas oli melkoisen hyvä. Ei nyt henkilökohtaisesti niin mullistava kyllä taas, mutta hyvä. Pitänyt näistä Trierin vanhemmista kyllä enemmän kuin esimerkiksi Dogvillestä/Manderlaystä, vaikka ei niitäkään nyt sentään huonoina. Trierillä tuntuu olevan paha tapa tunkea liikaa näitä "kikkailujaan" näihin vanhempiin elokuviinsa ja henkilökohtaisesti kyllä etäännyttävät liikaa itse tapahtumista. Europa tosin sisälsi monen monta hianoa kohtausta, jotka olisivat ehkä toimineet vielä paremmin ilman tuota Trierin absurdia tyyliä.



Lucio Fulci: Zombie flesh-eaters

Tykkäsin kovastikin. Ehtaa b-kauhua todella hienosti esitettynä.
Frozted666 10.6.2008 23:34
Cité des enfants perdus, La (1995) Eli The City of Lost Children. Loistavan synkkä ja lohduton tunnelma. Kuvauksellisesti kaunista katseltavaa ja erityisesti mieleen jäi Kuvakulmat monissa kohtauksissa. teknologia oli juuri mailmankuvaan sopivan kieroutunutta ja käyttö luovaa.
Spoileri
Erityisesti kohtaus jossa kyklooppi tappoi kaverinsa, oli piristävä keksintö kun tappaja näytti uhrilleen hänen kuolemansa oman näkölaitteensa avulla.
Erinomainen elokuva hienoisesta sekavuudesta huolimatta.
pate 11.6.2008 11:30
Frozted666 ( 10.6.2008 23:35)
Cité des enfants perdus, La (1995) Eli The City of Lost Children. Loistavan synkkä ja lohduton tunnelma.


Jep. Kuuluu suosikkeihini. Kannattaa katsoa myös Delicatessen.
Moreno 12.6.2008 19:39
Jay Lee: Zombie Strippers – Kyllä nyt roskan ystävän mieltä lämmittää. Pitkästä aikaa todella nautinnollinen sekoilu ilman minkäänlaisia tarkoitusperiä ja pääosassakin mätänee itse Jenna Jameson. Gore-festiä riittää myös, vaikkakin CGI-pitoista. Mutta ajatushan on tärkein. ****



Ovidio G. Assonitis: Tentacoli – Ei tässä nyt niin kehnosti riman ali menty, sillä merihirviöfiilistelyt ovat lähellä sydäntä. Ainoa kelvollinen vertailukohde tälle on varmaan Benchleyn romaanista tehty minisarja Peto, ja aika lailla samanlaista huttua on tämäkin. Välillä tulee mieleen Ed Woodissakin kuvattu kohtaus miehen elokuvasta "Bride of the Monster" kun Landau... eikun Lugosi läträä kuralätäkössä mustekalavesilelun kanssa. **



Lamberto Bava: Shark: Rosso nell'oceano – Samassa veneessä kellutaan, kuin edellämainittukin. Samassa veneessä myös uppoaa. **



Roger Vadim: Barbarella – Ah, autuutta. Jane Fonda puoli-ilkosillaan. Ja sitten vaihdetaan vaatteet, mutta ohops: taistelun tiimellyksessä ne taas vähenevät puoleen. Ja sitten kaikki pois ja panolle sokean enkelin kanssa. 60-luvun retro-tulevaisuudesta lisäpisteitä. ****



Jim Wynorski: Chopping Mall – Plussat: Alkupuolen päänräjäytys ja suorastaan loistava musiikki. Miinukset: Kaikki muu. **



Harry Bromley Davenport: Xtro – Ei helvetti mitä sekasotkua. Uskomattoman tylsää sci-fi-jännitystä, olisikohan kalja pelastanut? *
Baka no itte 13.6.2008 11:46

Story of Ricky –

laugh.gif Tiesin että oli katsomisen arvoinen elokuva mutta ylitti kyllä kaikki odotukset. Aivan loistava elokuva, pakko saada lisää.
Alex_r 13.6.2008 16:09

Viime aikojen saldoa:





Joel & Ethan Coen: The Big Lebowski (35mm) ****½

Paranee joka katselukerralla. Coenit ovat kirjoittaneet tähän elokuvaan kenties koko uransa onnistuneimmat henkilöhahmot. Turturrolle oon vaan aina toivonut suurempaa roolia tässä.



Michel Deville: Adorable menteuse (35mm) ***½

Pikkukiva komedia Ranskan uuden aallon ajalta kahdesta viettelijättärestä, joille miehet ovat kuin muovailuvahaa. Tuli snadisti mieleen Truffautin Jules et Jim, vaikkei sen tasolle päästäkään. Marina Vlady lienee viehättävimpiä naisia, mitä oon pitkään aikaan valkokankaalta nähnyt.



Georges Franju: Les Yeux sans visage (35mm)

Erittäin hyvä, vaikka tulikin hetkittäin pienessä bissepöhnässä torkahdeltua. Uusintakatselu lähes pakollinen. Liian sekaisin tällä hetkellä tätä tähdittämään.



Michael Mann: Thief (dvd) *****

Mann on nero ja Caan kovin jätkä koskaan. 80-luvun parhaita elokuvia, audiovisuaalinen mestariteos. Yllätyin kuinka samankaltainen tää oli kuin Heat, siinä hiottiin samat asiat vain vielä täydellisempään muotoon. Jos Mann oli nähnyt Melvillen, Leonen ja kumppaneiden elokuvia, niin aivan varmasti Hong Kongin pyssyohjaajat ovat nähneet Thiefin.



Johnnie To: Election II (dvd) ****½

Johnnie To ohjaa tällä hetkellä terävintä rikoselokuvaa koko maailmassa, eikä tää jää kauas ykkösosan loistosta. Päähenkilöiden vastakkainasettelu ei ehkä toimi yhtä vahvasti, kuin ykkösessä, jossa oli mukana karismaattinen ja loistava Tony Leung Ka Fai, mutta se onkin about ainoita asioita, missä Election II edeltäjälleen häviää. Astetta väkivaltaisempi ja synkempisävyisempi kuin ykkönen, sekä Kiinan ja Hong Kongin välisiin suhteisiin otetaan kantaa tuhdimmalla otteella.



Brian De Palma: Sisters (dvd) ****½

De Palman uran parhaita elokuvia. Jatkuvaa kunnianosoitusta löytyy Hitchcockin suuntaan aina Psykosta Takaikkunaan ja Vertigoon. Ihastuttavaa split-screen kikkailua, sysimustaa huumoria, sekä kaikin puolin freesiä elokuvantekoa. Bernard Herrmann teki myös tähän vimmaista sävellystyötä ja murhakohtaus onkin kaikessa kakofoniassaan kuvan ja äänen kollaboraatiota tehokkaimmillaan.



Juan Piquer Simon: Slugs (dvd) **½

Tappajaetanoita, hui. Osittain ihan hauskaa meininkiä (dubbauksia myöten), hyvää gore-mässäilyäkin löytyy, mutta kuitenkin ollaan kaukana mistään Piecesin kaltaisesta mestariteoksesta. Ilmeisesti pitäis seuraavaksi jostain väijyä Pod People, vai kannattaakohan kuitenkaan.



Sam Firstenberg: Avenging Force (dvd) **

Kasaritoiminnan heikompaa keskitasoa. Michael Dudikoff vastaan rasistisien äärioikestolais-pellejen salaseura, eli ainekset ovat kasassa ties mihin, mutta ei tää sitten ollutkaan oikein mistään kotoisin. Melko väsynyt Dudikoffin ja Firstenbergin yhteistyö, joka on kaukana mistään American Ninjan kovuudesta. Ohjaajalla on ollut ilmeisesti paljon asiaa politiikasta ja rasismista, mutta kannanottona elokuva menee melkoisesti päin honkia. Ja sehän on toisaalta vaan ihan hauskaa. Hevosilla ratsastus-kohtauksessa on symboliikkaa, joka saisi jonkun Jodorowskyn kusemaan verta.



Earl Barton: Trip With The Teacher (dvd) **½

Grindhouse-sekoilua 70-luvun puolestavälistä. Pahaa aavistamattomat lukiolaistytöt ovat leirikoulumatkalla bussissa kohti Grand Canyonia ja kohtaavat sekopäisen biker-kaksikon, jotka näkevät tilanteessa mahdollisuuden nuoren lihan metsästykseen. Melko pitkäveteinen kokonaisuus, joka on kuitenkin ajoittain ihan hauskaa sleazea. Toinen motoristeista näyttää kokaiiniriippuvaiselta Sean Penniltä. OK musiikkia, mikä on ilmeisesti jotain kirjasto-funkia.



Reginald Hudlin: House Party (dvd) ***

Mustat nuoret järkkäävät kotibileet jossain nimettömällä esikaupunkialueella. Pääosissa Kid ’N Play, sekä silmiinpistävän komeat ja lihaksikkaat Full Forcen jäsenet. Sopivan naiivia meininkiä, hemmetin viihdyttävää ja hauskaa dialogia, sekä ajallensa ominaista musiikkia. Eric B. & Rakimin ”Run For Cover” pääsee oikeuksiinsa. Ja eipä tälläkään kertaa unohdeta rasistisia poliisisikoja, jotka taitavat olla elokuvan ainoita valkoisia hahmoja.



John McNaughton: Henry: Portrait Of A Serial Killer (dvd) ****

Viimeinkin tuli nähtyä. Vaikuttavimpia sarjamurhaajakuvauksia koskaan. Apaattinen juntti Rooker on roolissaan vakuuttava ja elokuva hakee inhorealismissaan vertaistaan. 80-luvulta kenties Maniac on haastajista lähimpänä, muttei sekään iskenyt samalla volyymilla kuin Henry. Loputonta nihilismiä tukee onnistuneen synkkä ääniraita ja harmaa Chicago. Tää olis pitänyt ehdottomasti nähdä jo peruskoulu-ikäisenä.



Walter Hill: Red Heat (vhs) **½

Höh. Tää oli niitä harvoja Schwarzeneggerin esiintymisiä, mitä on aikaisemmin jäänyt näkemättä, mutta ei Hill saanutkaan revitettyä elokuvaa sellaiseksi kalkkunaksi, mitä odotin. Potentiaalia toki olis löytynyt, esittäähän Arska tässä sentään neuvostoliittolaista miliisiä Amerikassa. Erityistä plussaa kuitenkin alkukohtauksesta, jossa kuvernööri painii stringit päällä lumihangessa. Asiaa löytyy kylmän sodan aikaisesta jenkkien ja neukkujen välisistä suhteista.



Joseph Merhi: L.A. Heat (vhs) *

80-luvun huonoimpia näkemiäni action/poliisi-elokuvia joka aspektilla. Vaivaantunut Jim Brown poliisipäällikkönä.



Michael Cimino: Year Of The Dragon (dvd) ***½

Ok.



Ernest R. Dickerson: Juice (dvd) ***

Hyvä jengi/ghetto-elokuva. Jos oltais tajuttu pistämään loppukrediitit rullaamaan Omar Eppsin kasvoihin pysähtyneeseen freeze frameen, niin ois jopa parantunut vähän.



W.S. Van Dyke: Tarzan The Ape Man (tv) ***

Apinamies-elokuva vuodelta ’32. Weissmuller painii leijonien kanssa ja väistelee kiväärien hauleja.



Jules Dassin: Du rififi chez les hommes (dvd) *****

Uusinta. Parhaita rikos/keikka-elokuvia. Ikinä. Mestariteos.



Ruggero Deodato: Cannibal Holocaust (dvd) ****

Uusintakatselu frendejen kanssa ja toimii edelleen yhtä kovaa, kuin ensimmäisellä kerralla. Deodato tekee kantaansa selväksi suoraan vasten katsojan naamaa.



Michael Powell: Peeping Tom (dvd) ****½



Mike Hodges: Get Carter (dvd) ****
Humphrey Bogart 13.6.2008 23:48
Alex_r ( 13.6.2008 16:10)
Sam Firstenberg: Avenging Force (dvd) **

Kasaritoiminnan heikompaa keskitasoa. Michael Dudikoff vastaan rasistisien äärioikestolais-pellejen salaseura, eli ainekset ovat kasassa ties mihin, mutta ei tää sitten ollutkaan oikein mistään kotoisin. Melko väsynyt Dudikoffin ja Firstenbergin yhteistyö, joka on kaukana mistään American Ninjan kovuudesta. Ohjaajalla on ollut ilmeisesti paljon asiaa politiikasta ja rasismista, mutta kannanottona elokuva menee melkoisesti päin honkia. Ja sehän on toisaalta vaan ihan hauskaa. Hevosilla ratsastus-kohtauksessa on symboliikkaa, joka saisi jonkun Jodorowskyn kusemaan verta.




Pöh, AF pesee American Ninjat joka suhteessa 6-0.