18.1.2007 10:21
Mitä hiekkalaatikon väki katsoo?
18.1.2007 10:45
Varmasti jos nimeää itsensä jonkun pihatontun mittasen naasali-kaappihomon mukaan, jonka suurin ansio valkokankaalla on näyttää etiopialaiselta bernhandilaiselta.
18.1.2007 12:25
Varmasti jos nimeää itsensä jonkun pihatontun mittasen naasali-kaappihomon mukaan, jonka suurin ansio valkokankaalla on näyttää etiopialaiselta bernhandilaiselta.
Naurattaa vielä enemmän, kun joku "perseensuti" kuittailee.
18.1.2007 16:32
The Final Conflict (1981) **
Ei kovin hyvä Omen III. Tarina kaavamainen ja pettää paikoitellen. Pari hölmöä juttua, eikä elokuva oikein edes onnistu pelottamaankaan. Näyttelijät ihan OK.
Hiukan turha jatko-osa.
El Dorado (1966) ****
Klassikkowestern. Kärsii silti hitaasta kerronnastaan. Pääosissa kovia herroja (Wayne, Mitchum, Caan). Toimintakohtaukset ovat myös hyviä.
Lo chiamavano Bulldozer (1978) **
Bud Spencer "Hyttysenä". Aikamoista spedeilyä jälleen kerran. Helkutan omituista porukkaa tuolla Italiassa.
The Missouri Breaks (1976) ***1/2
Parempi kuin odotin. Brando varastaa kyllä shown omassa roolissaan, mutta eipä jää Nicholsonkaan pahasti jälkeen. Jo pelkästään se kohtaus, jossa
Brando naiseksi pukeutuneena tappaa hevosvarkaan on klassikko. Kai eräänlainen anarkistinen western ainakin kun seuraa Brandon hahmoa.
Non c'è due senza quattro (1984) **1/2
Parempi kuin Budin Hyttynen, mutta ei mikään mestariteos tämäkään. Hill & Spencer nyt vaihteeksi Brasiliassa auttamassa miljonäärikaksoisolentojaan. Tarina
kuin suoraan Speden käsistä. Kökkö mutta viihdyttävä.

19.1.2007 23:17
lol
25.1.2007 19:59
B-luokan toiminta pitää mielen vireänä, tämänkertaisen satsin taso tosin jätti hieman toivomisen varaa.
Dark Breed (1996) * 1/2
Pepin/Merhi ‑tuotantojen heikompaa osastoa. Ainekset on kyllä kohdallaan (avaruusolentoja, salaliittoja, räiskintää) mutta kokonaisuus on PM ‑produktioksikin yllättävän hutiloitu. Autonromutuksetkin jättivät toivomisen varaa.
The Punisher (1989) ** 1/2
Ehkä kallistun kuitenkin sen uudemman Punisher-leffan puolelle, vaikka siinä ei tapettukaan ihmisiä lähellekään yhtä paljon ja antaumuksella kuin tässä.
Bridge Of Dragons (1999) ***
Uudempaa Dolphia. Hellyttävä scifi-action-satuilu pelastettavine prinsessoineen jne. Dolppa vielä suhteellisen hyvässä vedossa ja leffa on muutenkin varsin viihdyttävä kökköily.
Derailed (2002) **
Tämä Under Siege 2 ‑kopio onkin sitten jo täyttä kalkkunameininkiä. Huonompia tehosteita harvoin näkee ja muutenkin about kaikki tehty niin pyllylleen kuin mahdollista. Kuulemma Van Dammeakin nolottaa tämä leffa. Kyllä tästä monet hyvät naurut sai, siitä toinen tähti. Tuotantoyhtiö Nu Image on muuten aika hyvin onnistunut haalimaan talliinsa kaikki entiset toimintastarat: Damme, Lundgren, Seagal ja nyt Stallonekin (Rambo IV).
Death Machine (1995) **
Stephen Norringtonin esikoisohjaus on yllättävänkin tylsä Alien-variaatio. Elokuvan tappajarobotti on kyllä aika badass vehje.
The Hunt For Eagle One (2006) *
Mukava nähdä, että Cirio Santiagokin tuottaa vielä elokuvia. Rahat eivät tosin nähtävästi enää riitä filmille kuvaamiseen ja muutenkin leffa on tylsää muka-realistista paukuttelua, joka saa kaipaamaan Santiagon 80-luvun toimintahelmiä.
Stealth (2005) * 1/2
Joku voisi väittää, ettei tämä kallis Hollywood-tuotanto edusta b-luokan toimintaa, mutta asenteesta se on kiinni. Stealth on kuin Iron Eagle, jonka on ohjannut Michael Bay. Hauska myös nähdä Jamie Foxx välittömästi Collateralin ja Rayn jälkeen kliseisimmässä mahdollisessa neekeri-sidekick-roolissa. Niin, ja tiesittekö, että USA:n armeija käyttää hävittäjäkoneidensa tankkaamiseen jättiläismäisiä, ilmakehässä miehittämättöminä leijuvia ilmalaivoja?
25.1.2007 20:33
Dark Water (2002) **
Heikko jenkkiversio Japsikauhuleffasta. Ei toiminut niin kuin olisi pitänyt.
St. Ives (1976) **1/2
Bronson tykissä kunnossa ja perusroolissa hiljaisena miehenä. Mukavat musat ja toimintaakin oli lopussa ihan kivasti.
Play Misty For Me (1971) ***1/2
Clint Eastwoodin ensimmäinen ohjaustyö. Hyvää 70-luvun thrilleriä. Naispsyko oli sopivan karmiva.
Carlito's way (1993) ****1/2
Brian de Palma ja Al Pacino = Hienoa rikosdraamaa. Vaikutti hiukan Scarfacen toisinnolta.
Tales From the Darkside : The Movie (1990) **
Kolme kauhutarinaa ja melkoisen överiksi vedetään joka kerta.

25.1.2007 21:36
Black Dahlia ***
Ai tämä on nyt sitten paska leffa. Mikä kusipäitä vaivaa? Varmaan just se Luulin, että De Palman pilkkaaminen olisi pois muodista, mutta eipä näköjään. En ole nähnyt yhden ainutta huonoa elokuvaa De Palmalta.
Saatan olla kusipää, mutta olen ainakin rehellinen sellainen. Ihan niin kusipää en ole että ketään muodin takia haukkuisin, mutta tää leffa oli vain huono.
28.1.2007 13:17
lol
28.1.2007 13:28
Laitetaas linkki myös tänne.
Richard Dawkinsin "Root of all Evil" dokkari google videosissa:
osa 1
http://video.google.com/videoplay?docid=-2456134362500154297
osa2
http://video.google.com/videoplay?docid=-7620568248827002361
Dawkins kohtaa mm. hullun rättipään ja hullun jeesusfriikin
"Undercover mosque" oli aika stydiä settiä.
28.1.2007 13:33
lol
1.2.2007 15:43
Commando (1985) ***
Hurjaa menoa.. Päätä huimasi. Arnold kuin puusta tehty. Arska voisi tulla esiintymään paikalliseen kesäteatteriin.
Bride of the Monster (1955) *1/2
Halpiskauhua ja todella kökköä sellaista. Ed Wood jnr. vastuussa tästä elokuvasta.
Winchester '73 (1950) ****
Hyvä western. Tavara (kivääri) kiertää ihmiseltä toiselle ja tarina jatkuu.
The Toxic Avenger (1985) **1/2
Hauska. Kaksi mummon pieksemiskohtausta ja yhdessä ajettiin autolla pään päältä. Vain Troma pystyy tähän.
Class of Nuke 'Em High (1986) **
Ei niin hauska. Näin huonoon elokuvaan on jopa paikoin vaikea keskittyä. Muuten tuttua Tromaa taas.

2.2.2007 08:28
lol
2.2.2007 17:36

Kandeis korjailla noita tähdityksiä jos meinaat saada "ylennyksen".
Miksi? Samoilla linjoillahan nuo elitistitkin ovat kanssani.
3.2.2007 13:57
lol