31.3.2007 18:16
Tjaah, ennen kuin unohtuu, voisi kirjata jonkun kommentin viime yön tapahtumista.
Man from Deep River olisi ollut huono valinta johonkin aamuyön pikkutunneille, sillä kaikessa viihdyttävyydessäänkään se ei nostattanut pulssia millään muotoa. Tuollainen jatkuva pikkueläimien kiusaaminen on jotenkin alhaista, eikä sitä oikein viitsi katsella. Ei sillä, etteikö elokuvassa olisi ollut kiinnostavia tapahtumia ja tissejä, niitä ei vain oikein saatu vietyä loppuun asti.
The Abandoned sen sijaan säikytteli varsinkin elokuvan alkupuolella aika mukavasti. Osa äänimaailmasta tosin tuntui hieman halvalta, ja loppua kohden meno latistui. Juonta punottiin kasaan oikein urakalla, ja kun lopultakin osa käänteistä, paikoista ja tapahtumista jäi kerronnallisiksi umpikujiksi, aukkoja peiteltiin selittelemällä.
Spoileri
Esimerkiksi lainehtiva kellari; mikä ihmeen pointti silläkin oikein muka oli? Katsojan vedättäminen taisi jäädä ainoaksi tarkoitukseksi.