Mitä hiekkalaatikon väki katsoo?

Baka no itte 4.2.2008 10:15

Hitman tuli viikonlopun aikana katsottua kun niitä pelejä on aamutunneille asti tahkottu useampaan kertaan. Siinähän se, pelisarjan pohjalta tehty keskinkertainen toimintarytistys, jonka turhinta antia oli kaikki viittaukset pelisarjaan. Ihan kiitettävästi Olyphant(vaikea tunnistaa ilman viiksiä) roolinsa veti ja topless Kurylenko sai suun kuivumaan. Ehkä jossain vaiheessa vielä tarttuu alelaarista kainaloon.

Lamourhaaja 4.2.2008 14:27

Viimeksi katselin

Tähdet kertovat, Komisario Palmun. Campin viehkeää, mainiota settiä, vaikka itseasiassa kyseessähän on tarkalleen katsoen hieman kokoonkursittu hyvien kavereiden kanssa ohimennen tehtailtu perseily. **** joista puolikas Helge Heralan viiksistä. Matti Kassila on kuningas ja vituttaa ettei tämän ohjauksia saa enempää dvd:llä. Erityisesti 60-luvun puolivälin jälkeiset hätäpaskat joita Matti onkin tehtaillut ihan 90-luvulle asti kiehtoisivat, mutta ei oo missään niin rohkeata firmaa joka sais ne ulos.
kekkuli 5.2.2008 23:10
Cassandra's Dream ***½

Ei huono, mutta Match Point nappasi paremmin.



In the Valley of Elah ***+

Hyvän sodan syndrooma tökkii taustalla.



Nolla käytöksessä + A propos de Nice ****½

Nizza tuntui jopa tiukemmalta kamalta.



Perhonen lasikuvussa ****+

Onnistuu, mutta Meri Sisälläni on parempi ja ehti "ensin".



American Gangster ****

Sujuvaa mutta huume-, kyttä- ja mafiaelokuvia on tehty ennenkin... jonkin verran.



Ranskalainen illallinen ****+

Ehkä hieman liian lämmin elokuva, Juhlat voisi olla paikallaan.



Olisiko Berlinalessa mitään tärppejä?
spatter 10.2.2008 23:42

Ate de Jong: Drop dead fred dvd 2/5



‑Älypäistä tuttu Rik Mayal esiintyy tässä ilmeisesti lapsilla suunnatussa komediassa. Paskahan tämä oli, eikä ollut mikään yllätys.



John Moore: Flight of the Phoenix (Aavikkolento) tv 3/5



Steven Soderbergh: The Good German dvd 3/5

‑onnistuneesti film noiria jäljittelevä leffa. Plussaa oli että ärsyttävä Tobey Maguiren hahmo kuolee melko aikaisessa vaiheessa.



Tony Richardson: The Loneliness of the Long Distance Runner 35mm 4/5

‑Englantilaista koulutusjärjestelmän kuvausta vuodelta ‑62. Pikkupahiksen kokemuksissa sisäoppilaitoksessa (tms..) on samoja elementtejä kuin Scum:issa ja If... :ssä myöhemmin. Päähenkilö on sympaattinen hyvä/paha pikkunilkki. Tykkäsin kovasti.



Yukio Noda: Golgo 13 dvd 3/5



Giulio Petroni: Tepepa dvd 4/5

‑ei edes dvd:n surkea äänipuoli (enkku audio on äänenlaadultaan helvetin huono ja lisäksi vielä pätki. Ikäänkuin se ei olisi riittänyt, mutta Orson Welles vielä mumisi omat replansa jo valmiiksi erittäin epäselvästi) onnistunut pilaamaan tätä leffaa. Komeasti kuvattu ja toteutettu. Tomas Milian vetää oman roolinsa hienosti läpi ja saa hahmoonsa paljon eri tasoja.
Asswipe 11.2.2008 10:22
3:10 to Yuma *1/2



En olisi uskonut näkeväni mitään tällaista näinä päiviä. Jos on tuollaiset rahamäärät, helvetin hienot näyttelijät ja tähdätään vielä autenttisuuteen paskaisilla ihmisillä ja onnistuneella ympäristöllä, niin eihän silloin tehdä jotain Tohtori tuli kaupunkiin-paskaa.

Laitetaan nyt spoilereihin vaikka en tiedä tarvitsisiko:



Heti alku kertoo mitä typeryyttä on tiedossa. Asetelma on tää: jengillä on panssaroitu heppavaunu, jossa kuljetetaan rahaa. Vaunulla ei ole saattajia (?) vaan takaosaan on heitetty gatling-ase ja pari kiväärihemmoa sinne tänne. No niin! Ystävämme rosmot aikovat pölliä rahat. Mutta kuinka? No tietysti fiksuina päättävät tehdä väijytyksen solassa. Sehän on järkevää. Mutta kun:

Spoileri
• kaikkein idioottimaisinta mitä voi tehdä on hyökätä vaunujen kimppuun takaapäin kohti gatling-tykkiä. Näin tietysti tekevät!

– eivät missään nimessä ammu vaunuja vetäviä hevosia kallioiden suojasta, ei tietenkään!

– onneksi sattuma on tuonut viereisen maajussin karjan paikalle, jonka avulla rosmojen HUIPPUälykäs johtaja sitten pysäyttää vaunut. Näin, nam! Täyttä vitun Tähtien sota –kamaa: sankarit ovat kehitysvammaisia ja jokainen onnistuminen on puhdasta tsägää.

– vaunujen päävartijaa, Pinkertonin palkkasoturia, pääpahiksen oikea käsi ampuu sitten vatsaan n. metrin etäisyydeltä. Selvä! Mitäs vuotta elokuvassa eletään? Seuraavassa keskustelussa päävartija sanoo: ”Jos aiot tappaa minut niin hoida se alta pois” johon rosmojohtaja ”ei, en aio tappaa sinua, en näin”. Aha, jannua ammutaan alavatsaan alle metrin päästä keskellä jotain vitun autiomaata, se jannu tapettiin siis jo. Mutta ei tässä elokuvassa.

– hetkeä myöhemmin tyypiltä kaivetaan luoti vatsasta ilman mitään vaurioita sisäelimiin tai suoliin ja jannu käppäilee entistä paremmassa kunnossa. Kaikki tämä parissa tunnissa.

– rosvojoukko tahtoo jakaa saaliinsa. Tietysti järkevin paikka on mennä läheiseen kaupunkiin joka on täynnä skoudeja, sitten näppärä ohukais-paksukais-jekku-pekku ja johan on poliisisetäset poissa citystä! Kyllä on nokkelia veikkoja!

– rosmojen johtaja jättäytyy tahallaan kiinni. Tätä ei selitetä missään kohtaa miksi

– johtajan jengi lähtee uskollisena pelastamaan ihanaa pomoaan. Todetaan oikein ”älkää unohtako mitä hän on tehnyt vuoksemme!” Ai, niinku laittanu ratsastamaan suoraan kohti gatling-gunia ja telottanut noin vain yhden porukasta?

– johtajaa junalle saattava jengi antaa ilman mitään näkyvää syytä sällin tappaa yksitellen jäseniään. Tai no, löysin kyllä syyn tälle: tais lukea käsikirjoituksessa.

– elokuvan loppu on helposti huonoin mitä yli 10 000 taalaa maksavaan elokuvaan on tehty. Siitä tulee niin käsittämättön pahalle tuulelle, että olisi paikallaan nostaa oikeusjuttu. Monesti jos radiosta, tai jossain baarissa, soi peruspaskaa musiikkia, saan ihan fyysisesti huonon olon. Tämä aiheutti saman.

– kaiken huippuna elokuvassa on neuvokas lapsi menossa mukana! Eikö nämä jumalauta ole nähty ja tehty ja todettu roskaksi niin monta kertaa jo.





War *

Siis mitä! Statham ja Jet Li ja tässä tulos. Lähtökohdat: 25 000 000$ budjetti, triadit, yakuza, Statham ja Jet Li. Mitä tehdään? Näen mielessäni studiopamppujen kokouksen tuloksen:

– käsikirjoittajiksi palkataan Van Damme ja Dolph Lundgren. Studio kertoo tapahtumat ja Claude Van ja Dolph keskittyvät dialogin hiomiseen

– toimintakohtausten ohjaajaksi palkataan Uwe Böll

– näyttelijöitä ohjaamaan palkataan Ron Moss

– leikkauksesta vastaa MTV

– ja sitten käytetään paljon skoooh-swiuuuh-traaaah-krrhauuuu!!!-äänitehosteita kun kamera liikkuu nopeutetusti

– ei saa myöskään unohtaa huonoa konemusiikkia (jos sellaista hyvää nyt onkaan)
Baka no itte 11.2.2008 10:56

1408 – Olihan tolla hetkensä mutta ei napannut. Olisi kyllä pitänyt arvata että parin sivun kauhutarinasta, vaikka kuinka hyvästä, ei helpolla saa ainakaan hyvää elokuvaa aikaiseksi. Ei ainakaan tällä kertaa.

Jaffa 11.2.2008 18:03
Nemesis (1993) ****

Albert Pyunin paras leffa, ehdottomasti. Sujuva ja viihdyttävä kyborgiäksöni, sisältää näyttävää toimintaa ja Olivier Grunerin hauskaa kökkönäyttelemistä.



Cyborg (1989) *

Ja lisää Pyunia. Kun katsojalle luvataan Van Damme seikkailemassa post-apocalypse – maisemissa, niin kyllä siinä itselleni ainakin kasaantuu jotain odotuksia viihdyttävästä kasariäksönistä. Ja niin paljon kuin halusinkin pitää tästä, niin täytyy sanoa että harvoin tulee tälläistä paskaa vastaan. Juonenkuljetuksessa ei ole mitään järkeä, välillä nähdään Dammen flashbackeja perheensä murhasta ja välillä ihan jotain muuta.
Norrin Radd 12.2.2008 22:06
Shattered / Pelon sirpaleet

http://www.imdb.com/title/tt0102900/

Edelleen varsin viihdyttävä eroottisen trillerin edustaja, voisipa sanoa jotta pieni klassikko. Juoni on kaikissa loogisissa aukoissaan melko uskomaton, mutta paikalleen ei jäädä junnaamaan missään vaiheessa. Ja lopun kruunaa se legendaarinen jyrkänteeltä...no, katsokaa itse.

Kiitokset Sandrew Metronomelle tästäkin hieman vanhemmasta helmestä.
pate 12.2.2008 22:14

Pan's Labyrith. Tämä tuli katsottua vasta nyt. Pitänee katsoa toisen kerran.



Työn alla on Alone in the Dark. Ihan vain siksi, että peli on vallan mainio ja elokuva kait pas* siis huono
Atex 12.2.2008 22:28
pate ( 12.2.2008 22:15)
Pan's Labyrith


Visuaalinen puolihan on tuossa varsin hieno
Moreno 13.2.2008 10:16
Battle Beyond the Stars – Tästähän Star Wars sai ihan potentiaalisen haastajan, joka siis on sama elokuva halvemmissa verkkareissa. Sybil Danningin tisseillä kuorrutettu avaruusääliöiden paraati on höyrypäisyydessään niin riemukasta seurattavaa, että pyyhin Lucasin alkuperäisellä vastedes pyllyni. ****



Spacehunter: Adventure in the Forbidden Zone – Tätä ei pelastanut edes Michael Ironsiden vaatimaton välähtely kuvissa pimeän puolen pomona. "Deserthunter" olisi ollut osuvampi nimitys tälle budjettisyistä kivikasan keskellä kuvatulle "Mad Max kohtaa Star Warsin"-rykäykselle. Nuori Molly Ringwald saa tosin ärsyttävyydestään ekstrapointsit. *



Memoirs of an Invisible Man – Jostain syystä Carpenterin komediapuoli arveluttaa mutta efektiensä ja muutaman melko railakkaat röhönaurut antavan kohtauksen ansiosta paketti kestää kasassa ihan menettelevästi. Chevy Chase ei tosin ole enää huippuvedossaan. **
JakeTheSnake 14.2.2008 12:43

No Country for Old Men ‑elokuvasta innostuneena ajattelin pyhittää tulevan viikonlopun muiden Coenin veljesten klassikoiden uudelleen katselemiseen.



Eli mun leffahyllystä tarttuu tod.näk. mukaan:



The Ladykillers, The Big Lebowski, Barton Fink, Miller's Crossing ja Fargo.



Ja täytyy myöntää, että Intolerable Cruelty ‑elokuva on jäänyt multa jostain syystä kokonaan väliin, joten pitää paikata sekin aukko sivistyksestä ja lähteä katsomaan josko tuo elokuva löytyisi Anttilan valikoimista.



Löytyyköhän muuten Sam Raimin Crimewave ‑elokuvaa ollenkaan dvd:nä Suomesta? Muistaakseni se on julkaistu joskus aikoinaan vuokravideona "Konnajengi" nimellä.
SickBoy 14.2.2008 14:01
JakeTheSnake ( 14.2.2008 12:44)
Löytyyköhän muuten Sam Raimin Crimewave ‑elokuvaa ollenkaan dvd:nä Suomesta?




Löytyy.
Norrin Radd 14.2.2008 16:19
JakeTheSnake ( 14.2.2008 12:44)
Löytyyköhän muuten Sam Raimin Crimewave ‑elokuvaa ollenkaan dvd:nä Suomesta? Muistaakseni se on julkaistu joskus aikoinaan vuokravideona "Konnajengi" nimellä.
"Löytyy" Discshopitista, luonnollisesti tilapäisesti loppu.



http://www.discshop.fi/shop/ds_produkt.php...s&&ref=
Jaffa 14.2.2008 16:48
Norrin Radd ( 14.2.2008 16:20)
JakeTheSnake ( 14.2.2008 12:44)
Löytyyköhän muuten Sam Raimin Crimewave ‑elokuvaa ollenkaan dvd:nä Suomesta? Muistaakseni se on julkaistu joskus aikoinaan vuokravideona "Konnajengi" nimellä.
"Löytyy" Discshopitista, luonnollisesti tilapäisesti loppu.



http://www.discshop.fi/shop/ds_produkt.php...s&&ref=




DVDNET



Ja tuolta lähes puolet halvemmalla.