Mitä elitisti-forumin väki katsoo 2013

1. The Avengers (2012) ****

Supersankareista välittämättä, katsoin tämän puhtaasti Joss Whedonin vuoksi ja kyllä kannatti. Tiukka, mutta ei hengästyttävä. Iron-Man liian isossa roolissa, luulisi sooloelokuvien riittävän. Timangi.



2. To Rome With Love (2012) *

Kamala. Jos voisin niin aivoille erase/rewind. Sysisurkea casting ja todennäköisesti tulee olemaan Allenin uran huonoin tuotos.



3. V/H/S (2012) ****

Hieno kauhubuffet tämän hetken kovimmilta (tai muutamilta sellaisilta) kauhuelokuvaohjaajilta. Muutama erittäin originelli idea ja kokonaisuudessaan todella räjäyttävä. Found-Footage gone wild!



4. The Innkeepers (2011) **

Sara Paxton ja n. 25 ensimmäistä minuuttia, niistä tähdet. Muutoin cheap thrillsejä tihkuva ja sisältötyhjä elokuva ei tarjoa mitään. Yhtään mitään. Odotin toki ohjaajalupaus Ti Westiltä hiukan enemmän.

Uusi vuosi ja uusi ketju katsotuille elokuville.

1. Alfred Hitchcock: Rear Window (1954)

Tästä taitaa tulla melkoinen Hitchcock-vuosi, kun Alfredin leffoja tuli männävuonna kahmittua alelaareista oikein urakalla. Rear Window on noussut IMDb:n listoilla aina sijalle 28 saakka, tosin aivan noin korkealle en itse sitä nostaisi. Kyseessä on kyllä erinomainen yhden huoneen – tai oikeammin takapihan – elokuva, jossa James Stewartin esittämä joka-mies on taustaltaan tällä kertaa hiukan eksoottisempi. Tyttöystävänä koreilee Grace Kelly ja tarinan ytimessä on murha, vai onko koko murhaa tapahtunutkaan? Mainio tapa aloittaa vuosi.



2. Mike Cahill: Another Earth (2011)

Leffan perusidea ilmenee jo sen nimestä ja kannesta, eli taivaalle ilmestyy eräänä päivänä toinen planeetta, joka on täydellinen kopio omastamme. Vai olemmeko me kopio siitä, tai kenties peilikuva? Sanalla sanoen uniikista kulmasta etenevä elokuva on samalla tarina menetyksestä ja anteeksiannosta ilman turhaa alleviivausta. Paikoin lähes dokumentaarinen ote saa etenkin ensimmäisellä puoliskolla imettyä todella mukaansa. Harmi että leffa tuntuu uuvahtavan aivan viime metreillä.



3. Charles Walters: The Barkleys of Broadway (1949)

Fred Astairen ja Ginger Rogersin viimeinen yhteinen elokuva (ja ensimmäinen kymmeneen vuoteen) on juuri sitä samaa romanttista hattarahuttua kuin parin muukin tuotanto. Eipä sen puoleen, näppäräjalkainen kaksikko pistää taas jalalla niin koreasti että. Hienot värit ja näyttävää menoa, mutta ei silti kuitenkaan ehkä se meikäläisen kuppi boolia.



4. Andrew Stanton: WALL·E (2008)

Elokuva joka onnistuu vaientamaan pienemmätkin katsojat yllättävän tehokkaasti. Leffan ensimmäinen puolituntinen on edelleen sen parhain osa minkä takia teoksen parissa viihtyy edelleen.



5. Michael Crichton: Westworld (1973)

Klassikoksi luokiteltava sci-fi/western toimintapläjäys lähitulevaisuuteen sijoittuvasta elämyshuvipuistosta. John Carpenter pohjusti tiettävästi miltei tuhoutumattoman Michael Myersinsa leffan pääkonnan/robotin mukaan. Itse tarina on viihdyttävän suorasukainen ja konstailematon eikä siinä sorruta turhaan asioiden selittelyyn tai puhkikuvaamiseen. Dominonappulat lähtevät vain kaatumaan ja lopputulos on mitä on.



6. Jack Hill: Coffy (1973)

Pam Grierin läpimurtorooli joka on täyttä dynamiittia alusta loppuun saakka. Black is beautiful ja valkonaamat ovat silkkaa mutaa, kun Coffy puhdistaa kaupunkia huumediilereistä. 70-luvussa ja tässä alkuperäisessä aallossa oli vain sitä jotain jota ei ole onnistuttu enää sittemmin saavuttamaan.



7. Jim Sharman: Shock Treatment (1981)

The Rocky Horror Picture Shown kieli syvemmällä poskessa tehty jatko-osa, jossa rock soi ja roll raikaa. TV-maailmaan sijoittuva ja tosi-tv:tä ennakoiva ja mehukkaasti irvaileva musikaali ei jatka siitä mihin RHPS jäi, mikä on vain ja ainoastaan hyvä asia. Päräyttävä ja ehdottomasti suositeltava kokemus kaikin puolin.

David Fincher :

Alien³ (1992) ***

Tätä elokuvaa tarjottiin aikoinaan Renny Harlinillekin ohjattavaksi. Ainakin yhden haastattelun mukaan Renny ei diggaillut siitä miten mukaan on sotkettu vankiplaneetta, vaan hän halusi että alienit olisi joko tuotava maahan tai sitten olisi mentävä taistelemaan alieneita vastaan niiden kotiplaneetalle. Nyt kuitenkin päädyttiin tähän vankiplaneettatarinaan (en minäkään oikein pitänyt tästä ratkaisusta elokuvassa) ja Fincher pääsi ohjaamaan.. Fincher suoriutuu kuitenkin kokonaisuudessa kelvollisesti. Elokuvasta löytyy muutama huikea kuva jotka näyttävät hienoilta isolla ruudulla / kankaalla. Ensimmäinen on kun kaljupää Sigourney Weaver on päät lähekkäin alienin kanssa, toinen hienon näköinen hetki on kun

Muuten keskivertoelokuva, jossa on myös tietyt heikkoudet. Ei näin ollen pärjää ykkös- ja kakkososalle.



John Huston : Bible : In the beginning (1966) ***

Keskitason raamattuelokuva jossa on useampi tarina vanhasta testamentista. Vilisee sen ajan kovia näyttelijänimiä. Epätasainen kokonaisuus. Parasta antia on Abrahamin vaiheet, jossa pääosassa on George C. Scott.



Jonathan Dayton, Valerie Faris : Little Miss Sunshine (2006) ***½

Keskitason paremmalle puolelle nouseva indie-draamakomedia, jossa erään perheen on kuskattava tyttärensä pakulla lasten missikisoihin. Perhe koostuu indie-elokuville tyypilliseen tapaan varsin erikoisista ihmisistä. Nilkkimäinen isä on melkeinpä hahmoista se kaikkein hupaisen. Alituiseen voittajapuhetta pitävä mies, jolla ei ole varaa edes lentolippuihin jotka matkaa varten tarvittaisi..Lopussa heitetään kannat kattoon ja annetaan mennä. Imdb:n korkea keskiarvo lupaili tosin vielä enemmän mitä odottaa.



William Friedkin : Killer Joe (2011) ***½

Tiukka rikosdraama jossa valkoista roskaväkeä edustava perhe palkkaa erään rikollisen poliisetsivän murhaamaan perheen äidin tämän henkivakuutusta vastaan (myöhemmin perheen siskoa vastaan). Rahoja tarvitaan mm. velkojen maksuun, koska perheen poika Chris on kussut omat huumebisneksensä harakoille. Yllättävän tiukka vaikka tiesinkin ennakkoon ettei Friedkin tyydy mihin tahansa keskivertoihin ratkaisuihin. Loppu jätti kuitenkin jossain mielessä toivomisen varaa. Nyt se tuntui jotenkin hätäiseltä.



Oliver Stone : JFK (1991) *****

Puhelias ja pitkä, mutta silti koko ajan kiinostava draamaelokuva JFK:n murhan ratkomisesta. Mennään tietty tunnetun salaliittoteorian varassa jonka mukaan kyseessä oli väkivaltainen vallanvaihto Yhdysvaltojen johdossa. Omat halusivat Kennedyn pois vallasta, koska tarvittiin sota jota JFK vastusti ja joka pehmoili muutenkin liikaa, ainakin äärioikeiston mielestä.

Kiinnostava jo pelkästään aiheensa puolesta mutta on tämä Stoneltakin erinomainen ohjaus. Olisiko jopa ilmestymisvuotensa paras elokuva?

1.

Woody Allen: Hannah and her Sisters *** 1/2



Monta juonta sekoittuvat toisiinsa kunnon ihmissuhdesotkuksi 70- tai 80-luvun New Yorkissa. Hauskaa, surullista, koomista ja välillä koskettavaakin. Hyvä leffa tämä on.





2. Paul McGuigan: Gangster No. 1 ** 1/2



Paul Bettany kipuaa gangsterihierarkian huipulle, Malcolm McDowell esittää samaa miestä vanhana. Vähän tasapaksu kuvaus siitä, kuinka kurjaa on olla yksin huipulla. Onnistuneesti roolitettu.





3. Scorsese, Coppola, Allen: New York Stories ** / *** / *** 1/2



Kolme lyhytelokuvaa samassa paketissa. Scorsesen taidemaalaridraama Life Lessons: tuskastuttava. Francis Ford Coppolan ja Sofia Coppolan Life Without Zoë: hauska ja naiivi satu, kovasti tuli mieleen Wes Anderson. Allenin Oedipus Wrecks: neuroottista Allenia parhaimmillaan kun kaava on lyhyt. Venähtää silti vähän pitkäksi. Paras tämän paketin kolmesta.

Jeremias Rahunen ( 6.1.2013 16:06)

David Fincher : Alien³ (1992) ***

Tätä elokuvaa tarjottiin aikoinaan Renny Harlinillekin ohjattavaksi.

Tuostahan oli ties kuinka monta käsikirjoitusversiota. Muistelisin itse, että Harlinin kommentti oli vain, että hänelle tarjottu versio oli Aliens klooni isommilla hirviöillä ja aseilla. Voin muistaa väärinkin.



Yhdessä kässärivaihtoehdossa oli avaruudessa oleva puinen 'planeetta', joka toimi jonkinlaisena munkkiluostarina. Extroissa käsikirjoittaja hehkuttaa kuinka jossain kohtauksessa Alien tulee vessanpöntöstä päällä istuvan munkin kohtaloksi. Huikeaa...

1. Southern Comfort (Walter Hill, 1981)

Jiihaa... Hillin Syvä joki ‑adaptaatio oli varsin oiva tapa polkaista leffamopo tälle vuodelle käyntiin. Paskapäisten viikonloppusotureiden henkiinjäämistaistelu cajun-alueella toimii sekä näppäränä jännärinä että Vietnam-allegoriana. Runsas Louisanan rämeiden hilipilimusiikki ja steel-kitarointi istuvat utuisiin maisemiin ja tunnelmiin mainiosti, ja mukaan on saatu hyvä, joskin melko ohueksi jäävä naamagalleria molemmille puolille taistelukenttää. Aivan viimeiset sekunnit syövät turhalla outoilullaan pienen annoksen kokonaisuuden muuten eheästä pinnoitteesta.



2. The Battle of Algiers (Gillo Pontecorvo, 1965)

Sitten militarisointia vakavammasta ja elokuvallisesti altaan todella syvästä päästä. Väkevää oli, pisti tunteet ja ajatukset liikkeelle. Dokumentaarinen tyyli, uutismainen kerronta ja molempien puolien henkilöiden ja tekojen esittely näiden kahden keinon ehdoin toimii esimerkillisesti. Alkujakso on yksi komeimpia näkemistäni, tarinan kuljetus tästäkin eteenpäin ja koko paketin ulkoasu ovat muutenkin vaikuttavaa jälkeä alusta loppuun. Katsottu versio oli italiankielinen: jätän puolikkaan verran pisteet täysistä vajaiksi syventävää uusintakatselua ja/tai ranskankielistä versiota silmällä pitäen.



3. The Woman (Lucky McKee, 2011)

Olipas ristiriitainen pakkaus... ekan kolmanneksen jälkeen ärsytti, toisen kolmanneksen kohdalla alkoi oivaltaminem, viimeisellä kolmanneksella pääasiassa nauratti hevottomasti. Kauhuelokuva? Enemmänkin hyvin musta satiiri ja male supremacy ‑egotripin erittäin pitkälle viety versio, vähän kuin splatterpunkin Saksikäsi Edward. Arvostin rohkeiden tyyliratkaisujen periaatetta, valinnat vain menivät mielestäni perseelleen joissakin kohtia. Elokuva herättää liudan kysymyksiä perheestä ja hahmoista, joihin toivoisi edes vihjaavia vastauksia – siihen ei tainneet elokuvan minuutit tai tekujöiden viitseliäisyys riittää. Rutisuttaa ja jättää epätyydyttävän olon, mutta taivun silti ristiriitaisen plussan puolelle ja annan mielenkiintoisuuspisteitä. (Hieman yllättäen parempi puolisko piti pakkauksesta meikäläistä enemmän.)



4. Curse of the Fly (Don Sharp, 1965)

Pojasta ja pojanpojista oli tarkoitus polven parantua, kun kärpäsmiehen saagaa päätettiin vielä lämmitellä jo tiedemiehiin kyllästyneellä ja hieman säteilystäkin jäähtyneellä vuosikymmenellä. Vuoden 1958 The Fly on aikansa ihan kiva tieteiskauhuhömppä ja vuoden 1959 jatko melkoista kuraa. Kärpäsen kirous päättää saagan (ennen Cronenbergin kätilöimää komeaa uudelleensyntymää) sekaviin tunnelmiin. Scifikauhuun torsoon on vartettu puolitoimivia raajoja aikansa muodikkaista psykotrillereistä ja Tohtori Moreaun saaresta, ja vaikka osa naittamisista onnistuu, lopputulos on huitovien sivujuonteiden ja vaivoin kasassa pysyvien elementtien sekamelska. Temaattisesti tämä on sarjan kiinnostavin ja ulkoasultaan kaunein, rahkeita olisi jopa sarjan parhaaseen, mutta epämääräinen sähellys pudottaa sen jonnekin ensimmäisen ja toisen osan välimaastoon.

4.

Wes Anderson: Moonrise Kingdom *****



Pitää miettiä vähän pidemmälle, mutta lienee vuoden 2012 paras.

1.

Oliver ja kumppanit *** (dvd) Perushyvää perinteistä animaatiota jossa parasta elävän tuntuinen New York. Mitään erityisen ikimuistettavaa tässä ei hahmojen osalta ole, mikä ehkä syynä sille ettei tämä mikään superklassikoksi ole tainnut muodostua.



2. Saapasjalkakissa *** (dvd) Vanhahkon ja uuden animaation ero on aika silmiinpistävä kun tuli katsottua nämä peräjälkeen. Tietokoneanimaatio on tässä uskomattoman elävän näköistä, sinänsä enää ei tarvitse ikävöidä aitoa piirroselokuvaa, mutta toisaalta vauhtia ja säpinää on tullut hirveästi lisää. Kyllä minä ainakin uskon että ei lapsetkaan jaksa loputonta älämölöä. Joka tapauksessa, ihan ok.



3. Five- year engagement ***½ (dvd) Melkein yhtä hyvä kuin Bridesmaids, vaikka räävittömyydessä vähän jääkin. Taas tosin turhan pitkä ja jotkut kohtaukset ovat venytetty rasittavuuteen asti, tarkoituksena varmasti äärimmäinen myötähäpeä. Kyllä tämä toimii, mutta kyllä loppua kohti jo tuli vilkuiltua kelloa, että loppuukohan tämä ollenkaan.

1.

The Evil That Men Do (1984) **½

Keskiverto kamaa Bronsonin kasarikaudelta. Juoni on yksinkertaisesti niin ennalta-arvattava että se alkaa välillä jopa tympiä. Onneksi joukossa on muutamia hauskojakin kohtauksia, parhaimpana varmaankin se huikea Bronsonin kovistelukohtaus baarissa, priceless. Oli tässä aineksia letkeämpäänkin menoon mutta en nyt ihan täysillä lämmennyt The Evil That Men Do:n vietäväksi.



2. John Dies At The End (2012) ***½

Don Coscarellilta kymmenen vuoden tauon jälkeen uutta leffaa ulkona. Alussa en oikein meinannut saada juonesta otetta mutta tämän jälkeen meno tasoittuu. Vaikka en olekaan John Dies at the End ‑kirjaa lukenutkaan niin kyllä tämä tarina on ajoittain juuri niin hulvaton ja päätön että Coscarelli on yksi niistä ohjaajista jotka voivat tällaisesta tehdä leffan. Koska budjetti on pieni niin erikoistehosteet eivät ole välttämättä huippulaatua mutta oli silti mukava nähdä vanhaa kunnon stop motion-tekniikkaakin käytettävän vielä 2010-luvulla. Näyttelijöistä propsit Glynn Trumanille joka vetää aika hauskan roolin kyttänä, oli myös mukava nähdä Angus Scrimm näyttelemässä vanhoilla päivillään.



3. Bonnie and Clyde (1967) ***½

Bonnie ja Clyde lienevät pankkivarkaita sieltä tyylikkäimmästä päästä, mutta etenkin Faye Dunaway on kyllä helvetin kaunis tässä elokuvassa ja lisäksi hän näyttelee roolinsa ihan mallikkaasti. Minun listoillani tämä elokuva ei vielä klassikon asemaan nouse mutta onhan tämä tarpeeksi viihdyttävää ja suoraviivaista seurattavaa. Leffan loppuratkaisu lienee yksi niistä syistä miksi tätä pidetään klassikkona.



4. Badlands (1973) ****

Badlandsin ehdoton vahvuus on sen kaunis visuaalinen tyyli. Terrence Malick ottaa kaiken irti auringonlaskuista ja kaikista hienoista maisemista mitä päähahmojen karkumatkalla tuleekaan vastaan. Tähän kun lisätään hieno soundtrack niin homma toimii jo varsin hyvin. Martin Sheen on hyvässä tikissä pääosassa eikä Sissy Spacekinkaan roolisuoritus jää paljoa kakkoseksi. Molemmat päähahmot tuntuvat sopivan viattomilta ja tämän lisäksi tykkäsin myös Badlandsin vapaasta tunnelmasta. Jos tätä nyt vertaa esim. Bonnie and Clydeen niin ehkä Badlands on piirun verran parempi siksi koska sen päähahmot tuntuvat uskottavilta ja elokuvan lämmin tunnelma upposi minuun paremmin.



5. Vampire's Kiss (1989) ***½

Tämä on kyllä omanlaatuinen musta komedia. Nicolas Cagen hahmo luulee olevansa vampyyri kun naisrintamalla ei nappaa, ja tästähän saadaan aikaiseksi monia hulvattomia kohtauksia. On sanomattakin selvää että Mr. Cage on tässä leffassa elämänsä vedossa joten Vampire's Kiss onkin kokonaan hänelle varattu show ja hyvä niin. Ei tämä kokonaisuutena välttämättä mestariteos ole mutta Cagen mielipuolinen roolisuoritus kantaa leffan tarpeeksi pitkälle.

1. Madden:

Epäilyksen polttopiste: Kadotettu lapsi (Prime Suspect: The Lost Child, 1995) [Netflix] ***½

Neljäs kausi muuttaa hieman sarjan formaattia: osiin paloitellusta pitkästä tarinasta siirrytään vajaa parituntisiin itsenäisiin episodeihin, joita voi oikeastaan pitää tv-elokuvina. Käsis ei ole ihan aiempien tasolla, mutta Robert Glenisterin mieleenpainuva ja tv-/leffahistorian uskottavimpiin lukeutuva suoritus pedofiilina nostaa koko jakson tasoa.



2. Bartel: The Secret Cinema (1968) [bd] ****

Paul Bartelin hauska ja innovatiivinen puolituntinen lyhäri salaa sarjaelokuvien tähdeksi joutuvasta Jane-raukasta löytyy ekstrana Criterionin Eating Raoul ‑julkaisulta. Perään tuli katsottua myös 8-minuuttinen kinky-komedia Naughty Nurse (1969), joka toimi ihan hyvin kestonsa ajan. Näistä Bartelin olikin hyvä siirtyä täysipitkien elokuvien pariin Private Partsilla.



3. Dante: Kinopaniikki (Matinee, 1993) [bd] ***½

Joe Danten nostalginen tribuutti 50/60-luvun b-genreleffoille ei tainnut aikanaan päästä meillä edes teatterilevitykseen. Pääosin mainio oodi elokuvissakäynnille, vanhan ajan eksploitaatiotuottajille ja nuoruuden viattomuudelle 60-luvun alussa. Hyväntuulista menoa haittaa vain hieman tylsät (onneksi ei kuitenkaan rasittavat) teinit pääosissa, eikä leffateatterin ylikirkkaasta valaistuksesta voi olla häiriintymättä. Kohokohtia pätkät Mant-elokuvasta (joka löytyy bd:ltä kokonaisuudessaan ekstrana) sekä John Goodmanin ja Cathy Moriartyn roolisuoritekset. Carlottan ranskalainen blu-ray on suositeltava hankinta filmin ystäville.



4. Hill: The Warriors – soturit (1979) [bd] -

Ultimate Director's Cut ‑äpäröinnille ei oikein voi edes antaa pisteitä. http://www.elitisti...._30#entry196877



5. Anderson: Epäilyksen polttopiste: Sisäpiirit (Prime Suspect: Inner Circles, 1995) [Netflix] **½

Neloskauden keskimmäinen jakso on tähänastisista ylivoimaisesti heikoin Tennison-tapaus. Yläluokan klubin johtoportaan jäsenen murha ja siihen liittyvä kiinteistökaupparikos ei vaan jaksa kiinnostaa. Uutena jännitteenä Tennison saa ensimmäisen naisalaisensa, mutta tämäkin kuvio puretaan aika nopeasti. Näytteleminen pysyy tasokkaana toki.

Jakel ( 6.1.2013 22:01)

Jeremias Rahunen ( 6.1.2013 16:06)

David Fincher : Alien³ (1992) ***

Tätä elokuvaa tarjottiin aikoinaan Renny Harlinillekin ohjattavaksi.

Tuostahan oli ties kuinka monta käsikirjoitusversiota. Muistelisin itse, että Harlinin kommentti oli vain, että hänelle tarjottu versio oli Aliens klooni isommilla hirviöillä ja aseilla. Voin muistaa väärinkin.



Yhdessä kässärivaihtoehdossa oli avaruudessa oleva puinen 'planeetta', joka toimi jonkinlaisena munkkiluostarina. Extroissa käsikirjoittaja hehkuttaa kuinka jossain kohtauksessa Alien tulee vessanpöntöstä päällä istuvan munkin kohtaloksi. Huikeaa...

Puuplaneetta olisi voinut kieltämättä näyttää todella huikealta – ihan ilman pönttöjäkin. Muistan nähneeni siitä jotain piirustuksia ja screenplayn pätkiä, nähtävästi budjetti asetti kuitenkin rajat ja näin päädyttiin halvempaan 'romuttamon takapiha' tyyliin. Harlinin käsiinsä saama versio ei ymmärtääkseni ollut tosiaan se jonka Fincher päätyi ohjaamaan ja tuosta Fincherinkin ohjauksesta on olemassa ne kaksi versioita joista suosisin ei-teatteri versiota. Leffan pahin ongelma ei ole niinkään kässärissä kuin auttamattoman kämäisissä cgi-efekteissä.

Alkuun pari unohdettua vielä viime vuoden puolelta:

Wenders: Pina (Digiboksi) (Re-), Wendersin hieno tanssidokkari nyt 2d- versiona kotitelkkarista. Toimi hyvin edelleen. ****



Siegel: Charley Varrick (Digiboksi) (Re-), Vanha suosikki pitkästä aikaa, edelleen superkova. Jos joku haluaa oppia miten juonta kuljetetaan henkilöhahmojen ehdoilla niin ei muuta kun lehtiö käsiin ja CV koneeseen. *****



Ja sitten vuosi 2013 käyntiin:



1- Lang: Woman in the Window (Nainen ikkunassa) (Digiboksi), Kiinnostava ja kaikin puolin OK noir Langilta. Asetelma ja juonen kehitys toimivat, roolisuoritukset on hyvät mutta yllättäen heikoin lenkki tässä on Langin ohjaus. Visuaalisella puolella Nainen ikkunassa on todella staattinen ja innoton. Lavastuksissa on geneeristä studionhajua ja ulkokohtauksetkin on vetäisty halvimmalla mahdollisella tavalla. Onko tämä saman miehen tuotoksia joka teki Metropoliksen ja "Ämmän"? ***



2- Vaala: Linnaisten vihreä kamari (Digiboksi), Suomen Lubitschin legendaarinen spooky- pukudraama (ei tästä kauhuleffaa saa kyllä millään) on staattinen ja ylinäytelty mutta Vaalan ohjaus on kuitenkin etenevää ja hallittua juonen osalta. Harmi, että näyttelijävalinnat tähän olivat Reginaa lukuunottamatta b-sarjaa, hieman karismaattisemmalla ryhmällä lopputulos olisi vieläkin nautittavampi. ***



3- Selick: Coraline (ja toinen todellisuus) (Digiboksi), Selick osaa tämän genren, Coralinessa on sitä samaa mielikuvituksellisuutta mitä Painajaisessa ennen joulua ja Jaakko ja jättipersikassakin oli. Hauska huomio oli, että jos oikein sitä juonta pohtii, niin siinä on aika paljon yhteyksiä erääseen mestari Miyazakin perusteokseen... ****



4- Lehto & Honkasalo: Kainuu 39 (Digiboksi), Kiinnostava dokumenttia ja fiktiota yhdistävä katselmus erään Kainuulaisen kylän vaiheisiin valtakunnan rajan poukkoilleissa idästä länteen pienten ihmisten ympärillä. Kaunishan tämä, mutta tasaisen tempoinen sellaisella lumoavan viipyilevällä tavalla. Tekoajalleen tyypillisesti tekijöiden poliittinen vakaumus näkyy tietty lopputuloksessa, eli ei suositella kiivaimmille Kokoomuskiihkoilijoille. ***



5- Seaton: Miracle on 34th Street (Susanin kääntymys) (DVD), "Se toinen" jouluklassikko, teemoiltaan samanlainen mitä It's a Wonderful Life, mutta rakenteeltaan tavanomaisempi ja innottomammin ohjattu. Silti, täyttää paikkansa sesongin kalenterissa ja käy ns. vaihtelusta. Maureen O'Hara on toki totuttuun tapaan huikea kuin myös nuori Natalie Wood skeptisenä pikkutyttönä. ****



6- Lloyd: Mamma Mia (Digiboksi), "Näkemättä paskaa"- osaston musikaali joka terhakkaan alun jälkeen sortuu jauhamaan tylsää asetelmaansa aina epäuskottavaan loppuunsa asti. Tästä varmaan saa enemmän irti hömppänä jos diggailee Abban musaa. Parasta tässä olivat Julie Walters ja Colin Firth, huonointa "made for TV" ohjaus alituisine puolilähikuvineen. Tämän jälkeen kiivainkin Baz Luhrman vihaaja (kuten meitsi) joutuu myöntämään, että tälläisestä roskasta voi saada jotain irti vain jos uskaltaa vääntää ne ohjaukselliset nupit kaakkoon a'la Luhrman. **



7- Eastwood: Pale Rider (Kalpea ratsastaja) (Digiboksi) (Re-), Nyt toisella katselukerralla (pieneltä ruudulta) tämä tuli vähemmän kovaa mitä aikanaan kankaalta. Todella simppeli tarina saa koukkua epätavanomaisista ja klassista western- hahmostoa kompleksisemmista henkilögalleriasta. Ja tietty pienen ihmisen tarpeesta tulla suojelluksi riistoa vastaan. Jylhyydessään silti vakuuttava teos ja tekoaikakautensa parhaimmistoa. ****



8- Friedkin: The Guardian (Paholaisen lapsenvahti) (Digiboksi), Heikko ja innoton "kauhuilu" joka kaatuu hölmöyteensä ja karismaattisten näyttelijöiden puutteeseen. Pieni plussa goresta. **

sorsimus ( 7.1.2013 12:26)

2- Vaala: Linnaisten vihreä kamari (Digiboksi), Harmi, että näyttelijävalinnat tähän olivat Reginaa lukuunottamatta b-sarjaa, hieman karismaattisemmalla ryhmällä lopputulos olisi vieläkin nautittavampi. ***

Tästä täytyy olla vähän eri mieltä, nyt kun tuli elokuva taas pitkästä aikaa katsottua. Rauli Tuomi on tuollaisena rehdin sankarin arkkityyppinä todella paikallaan ja Ture Juntun niljakas Kreivi Spiegelberg on täysosuma. Reino Valkama on kieltämättä ylirempseä. Tuulikin ujeltaa kartanon nurkissa juuri niin kuin kuuluukin.

MiR ( 7.1.2013 12:21)

Leffan pahin ongelma ei ole niinkään kässärissä kuin auttamattoman kämäisissä cgi-efekteissä.

Että mitä?!

Disco Studd ( 7.1.2013 17:41)

MiR ( 7.1.2013 12:21)

Leffan pahin ongelma ei ole niinkään kässärissä kuin auttamattoman kämäisissä cgi-efekteissä.

Että mitä?!

Pahoittelut, osittain väärä sanavalinta. Lopun rakoileva Alien on yksi surkeimmista cgi-tehosteista, mutta enimmäkseen tarkoitin niitä kohtauksia joissa uusi alien juoksee seinillä, kuvan komposointi on noissa aika surkeaa ja epäuskottavaa.