Mitä elitisti-forumin väki katsoo 2013

133- Page: The Lady Vanishes (Kovo), Turha uusintafilmatisointi Hitchcockin orkusta laahaa kerronnaltaan eikä onnistu päivittämään alkuperäiseen mitään tuoretta jossei kauheeta kohkaamista lasketa. Cybill Shepherd on kyllä huono näyttelijä. Ja Elliot Gould ei edes yritä. *1/2

134- Sautet: Cesar et Rosalie (Leffassa), Hieno vähemmän tunnettu ihmissuhdedraamafarssi oudosta kolmiodraamasta missä Yves Montandin esittämä öykkärigrynderi taistelee Romy Schneiderin emansipoituneesta naisesta Sami Freyn herkän sarjakuvataiteilijan kanssa. Juonta tässä nyt ei ole nimeksikään, mutta draaman hidas kehittyminen hyvin valittujen kuvauspaikkojen kautta kohti (miedosti) seitkytlukulaista wtf- loppua takaavat nautinnon. Pidin. ****

135- Soavi: Dellamorte Dellamore (Leffassa), Pieni pettymys. Aika vähän gorea ja tissejä ja itse tarina nyt tipautti hitaanpuoleisen meikäläisen jo alkumetreillä. Mutta plussaa kuitenkin tunnelmasta ja yleisfiiliksestä. Kyllähän tämän parissa viihtyi vaikkei aina ihan kärryillä ollukkaan. **1/2

136- Davies: Distant Voices, Still Lives (DVD), OK tunnelmallinen muisteluleffa missä mennään 50-luvun Liverpoolin työläisperheen arkeen ja juhlaan. Upeasti tyylitelty "musikaali" kulkee hitaanpuoleisesti mutta jaksaa kiinnostaa omalaatuisuudellaan. ***

137- Kubrick: Spartacus (DVD), Spektaakkelien kuningas, mutta silti yli kolmetuntisena aikamoinen arse bandit. Varmasti enemmän Douglasin mitä Kubrickin leffa, mutta kyllä tässä näkyy Stanleynkin kädenjälki ainakin siinä, miten senaattorien juonittelut on hahmoteltu. Käyntikorttileffa. ***1/2

138- Cuaron: Gravity (Leffassa), Kovasti hypetetty 3D- sensaatio vakuuttaa toki tehosteillaan ja yllättää pienimuotoisuudellaan mutta jos tätä oikein alkaa miettiä, niin tarina on melko pitkälti steroideilla pumpattu version siitä kun nainen yrittää polkea mopoa käyntiin puolitoista tuntia kylmänä talviaamuna. Ihan OK. 3D:n vihaajana pitää mainita, että tässä se nyt ei kauheesti häirinny. **1/2

139- Ritchie: The Bad News Bears (Kovo), Hieno underdog- sporttileffa kultaiselta 70-luvulta jolloin kaikki (ainakin leffat) oli parempia. Vaikkei tässä pinnalla paljoa ihmeellistä olekaan niin pinnan alla sykkii sydän puhdasta kultaa. Genren parhaimmistoa. Walter Matthaun ihan parhaita rooleja. *****

140- Cosmatos: Escape to Athena (Kovo), Turha innoton ja laahaava sotaactionkomedia missä iso joukko tähtiä kohkaa päämäärättömästi Kreikan saaristossa nasuja vastaan. Oli niin huono, etten oikein jaksanu keskittyä, mutta jo nähdyn perusteella korkeintaan *.

James McTeigue :

The Raven (2012) **½
John Cusack esittää Edgar Allan Poea jota poliisi tarvitsee apuunsa selvittääkseen murhia joissa tekotavat on kopioitu suoraan Poen teksteistä. Hyvin rutiinimainen kissa- ja hiirileikki josta ei jää käteen oikein mitään.

Roman Polanski : Carnage (2011) **½
Kaksi pariskuntaa kokoontuu toisen asunnolle selvittämään lastensa välistä nahistelua, joka johti toisen pariskunnan pojan sairaalahoitoon. Päällisin puolin sivistyneet ja hyväkäytöksiset vanhemmat alkavat muuttua elokuvan edetessä kun heidän julkinen ja siisti pintakuorensa alkaa murenemaan. Näytelmäelokuvista en ole koskaan oikein diggaillut täysillä ja sama ongelma myös Carnagen kanssa. Minusta tämä tuntui jotenkin teennäisen venytetyltä vaikka kestoa ei ollut kuin noin 80 minuuttia, eikä tämä ollut minusta missään kohtaa hauska.

Danny Cannon : Judge Dredd (1995) **
Olin nähnyt tämän vain kerran aikaisemmin joskus 90-luvun lopulla ja en muistanut tästä enää yhtään mitään. Ymmärrän hyvin jonkun mainitseman seikan että elokuva muuttuu alkupuolella Dreddin riisuessa kypäränsä enemmänkin Stallone-elokuvaksi ja tätä on vaikea nähdä enää sen jälkeen (jos nyt ennen sitäkään) uskollisena tulkinta sarjakuvasta. Rob Schneider on tyylillisesti puhdasta ysärisidekick-materiaalia mutta nykyään katsottuna tälläinen meno alkaa olla jo melko kulahtanutta ja esim. elokuvan monet onlinerit olivatkin käsittämättömän väsyneitä. Stallone mylvii roolinsa läpi melko tyypilliseen tapaansa mutta tuntuu ettei hänkään oikein tiedä miten suhtautua roolihahmoonsa. Tehostepuolella pahisrobotti oli mielestäni toteutettu varsin hyvin.

Jeremias Rahunen, on 17 Nov 2013 – 09:21, said:


Danny Cannon : Judge Dredd (1995) **

Olin nähnyt tämän vain kerran aikaisemmin joskus 90-luvun lopulla ja en muistanut tästä enää yhtään mitään. Ymmärrän hyvin jonkun mainitseman seikan että elokuva muuttuu alkupuolella Dreddin riisuessa kypäränsä enemmänkin Stallone-elokuvaksi ja tätä on vaikea nähdä enää sen jälkeen (jos nyt ennen sitäkään) uskollisena tulkinta sarjakuvasta.

Oikeastaan sillä, että Dredd riisuu kypäränsä ei ole juurikaan merkitystä itse elokuvalle. Elokuva olisi yhtä huono vaikka kypärä olisi pysynyt päässä koko ajan, mutta tuolla lauseella voidaan kuitata kerralla koko se ymmärtämättömyys mikä elokuvaan sisältyy. Huonot läpät on universaaleja (vrt. Expandables II), ja kun oikein tarkalleen ajettelee, niin melko samaa meininkiä on edelleenkin ja ennen tuota.


Suurin osa budjetista hupeni Stallonen palkkaan, Versacen muoviseen tulkintaan ja massiivisiin lavasteisiin (joita käytettiin myöhemmin tosin myös muissa elokuvissa). Mutta ennen 2000-lukua näin kallis scifi-toiminta oli silti harvinaista.

Vähän hiljaisempaa kautta:

139. The Counselor

Helvetin hyvä. Perinteinen downward spiral hyvällä imulla ja Ridley Scottin paras leffa sitten Gladiaattorin. Harmi että Fassbender on pääosassa kovin valju. Hauska sattuma: luin just Winslown Power of the Dogin kritiikkinakin takia ja tämä heiluu just samoissa mehikon rajaseudun maisemissa ja hengenmaisemissa. Aika fucked up ‑menoa siellä päin.

140. Nuoren Wertherin uudet kärsimykset

Pelkkää kärsimystä katsomon puolella.

141. Linnut

Klassikko pitkästä aikaa. Ei valittamista.

142. Betoniyö

Hyvähän tämäkin, vaikka ei ihan niin hyvä kuin toivoin ja oletin.

Osaavatko Gravityn nähneet sanoa, että menettääkö mitään kovin oleellista jos Clooney ei leijaile syliin? En välitä 3D:stä lainkaan, ja lippukin on kalliimpi. Mielummin katsoisin kaksiulotteisena.

Tässä elokuvassa Clooney ei leijaile syliin ts. ei se 3D ole tässäkään leffassa niin tehokasta kuin se voisi olla. Mutta onko tästä edes 2D versiota?

Disco Studd (18.11.2013 15:43)

Mutta onko tästä edes 2D versiota?

Suomesta en tiedä, täällä on 2D, 3D ja 3D Imax. Jokaisen kohdalla tulee isompi lovi lompakkoon.

232. Filth ***

Hyvä, ei ollutkaan niin rasittavaa ysärirankistelua kuin odotin. Paitsi että enää en jaksaisi nähdä yhtäkään elokuvaa, jossa päähenkilö puhuu "coolisti" kameralle.


233. Cass **

Filthin ohjaajan vähäpätöisempi esikoisohjaus. Perustuu jonkun briteissä tunnetun ex-jalkapallohuligaanin elämäntarinaan.


234. Yellowbrickroad **1/2

Indiekauhu jossa on värisyttävät hetkensä, mutta kokonaisuus liian sekava ja tylsä, eikä hahmoista jaksa välittää.


235. Congo **

Keskinkertainen seikkailu. Suhteellisen väkivaltainen pg13-leffaksi, mikä plussana mainittakoon.


236. The Taint ****

Edelleen mahtava.


237. Father's Day ****

Aavistuksen liikaa pituutta sekä itsetietoista kieli poskessa ‑meininkiä, silti erittäin viihdyttävä splatterkomedia. Teknisestikin huikea suoritus mikäli leffa on tosiaan tehty 10 000 dollarin minibudjetilla. Jopa näyttelijät ovat hyviä.

238. Skyfall **1/2

Kohtalaisen viihdyttävä, ja ainakin toimintakohtauksia pystyi katsomaan, toisin kuin edeltäjässään. Mutta ei tämä tuntunyt yhtään Bond-elokuvalta.


239. Starcrash **1/2

Odotetun hassua meininkiä.


240. Fellini's Casanova **

Rasittava karnevaalinäytelmä. Pitäisiköhän jo todeta, että Fellinit eivät ole minun juttuni. Hyvä teemamusa tosin.


241. Dead Man ***

Tunnelmallinen ja siisti. Hidastempoisuus kuului asiaan, mutta pituudesta olisi himpun verran voinut karsia.


242. The Last of England **

Tylsähköä videotaidetta jota ei ainakaan jaksaisi katsella täyspitkän elokuvan verran.

243. The Kiss **

Pahansuopa naikkonen yrittää siirtää Afrikasta saadun parasiittidemonin nuorelle sisarentyttärelleen. Asiasta vihiä saavat sivulliset kokevat karun Ennustus-leffojen tyylisen lopun. Melko isolla budjetilla tehty kliseinen kauhukökkäre, kuolematkin tarjoillaan tylsästi offscreeninä. Loppuhuipennus on kyllä niin tahattoman hauska, että melkein sen takia tätä voisi suositella.


244. The Wild Geese ***1/2

Asiallinen 70-luvun äijäleffaklassikko. Eikä lainkaan tylsä, vaikka itse sotimiseen päästään vasta elokuvan puolenvälin jälkeen.

245. Headhunter *1/2

Mitätön straight to video ‑kauhu Etelä-Afrikasta.

246. The Vindicator **

Robocopin halpisedeltäjä. Tässä olisi potentiaalia, mutta kokonaisuus on jotenkin ankea ja epäviihdyttävä. Ikään kuin ohjaajalla ei olisi hajuakaan tämän genren (scifitoiminta) tekemisestä.

247. Shakedown aka Blue Jean Cop **

Peruskyttäleffa, pari ok stunttia.

248. Olympus Has Fallen **

Tämä vaikutti aluksi piristävältä patriootti-toimintaroskalta. Etenkin pohjoiskorealaisten hyökkäys Washingtoniin oli hyvää settiä. Siitä eteenpäin meno muuttuu koko ajan tylsemmäksi ja yhdentekevämmäksi. Lisänä vielä yliannos surkeita cgi-tehosteita.

145. The Act of Killing (2008) ****+

Onhan tämä vaikuttava dokkari, etenkin ne viimeiset kohtaukset painuvat mieleen pidemmäksikin aikaan.

146. The Big Combo (1955) ***½

Ihan toimivaa film noiria Josep H. Lewisilta. Visuaalisesti tämä on tyylikästä katseltavaa, muutama kohtaus on esim. valaistuksen suhteen täydellisyyttä hipovaa noiria. Leffan juonikaan ei liiemmin junnaa paikallaan, vaikka ei tässä toisaalta mitään jäätäviä yllätyskäänteitäkään nähdä.

147. Koyaanisqatsi (1982) *****

Vielä tänäkin päivänä vaikuttava ja lukemattomia ajatuksia herättävä katselukokemus.

148. 99 River Street (1953) ***-

Hyvä alkupuolisko lupaili hieman parempaa kokonaisuutta, mutta melko tasapaksuksi tapaukseksi 99 River Street silti jää. On tämä silti keskivertoa hieman parempaa film noiria, vaikka saihan Karlson kuitenkin urallaan kovempaakin jälkeä aikaiseksi (Kansas City Confidential etenkin). John Paynelle pienet propsit ihan vahvasta pääroolista.

Hung Fist (18.11.2013 16:32)

Disco Studd (18.11.2013 15:43)

Mutta onko tästä edes 2D versiota?

Suomesta en tiedä, täällä on 2D, 3D ja 3D Imax. Jokaisen kohdalla tulee isompi lovi lompakkoon.

Menisin 3d Imaxin katsomaan jos mahdollista. 2D:nä yhtä paljon järkeä kuin katsoa Sound Of Music ilman ääntä – Gravityn 3D on niin oleellista koko jutulle. Eka kerta kuin sain 3D:stä sellaisen fiiliksen jota voisi kuvailla elokuvan magiaksi.

397. The Machine Girl (Noboru Iguchi, 2008)

401. Tokyo Gore Police (Yoshihiro Nishimura, 2008)

404. Meatball Machine (Yudai Yamaguchi & Jun'ichi Yamamoto, 2005)

Tämä nippu tulikin purettua jo aasialaisten elokuvien puolella japanisplatterille omistetussa ketjussa. Hauskaa koko rahalla.

398. She-Wolves of the Wasteland (Robert Hayes, 1988)

Munanroikottajat on jätetty keittiöön itkemään, kun naaraat ovat lähteneet bailaamaan aavikolle ja peltihökkeleihin hietakirpuilla ja konetuliaseilla. (Paitsi tietty yksi pakollinen kikkelisankari on pitänyt ahtaa puolikaljuineen mukaan soppaan tunnelmaa ja maisemia pilaamaan...) Järjetöntä postapokalyptista C-toimintaa seuraa koko ajan hymy huulilla, hyvässä ja pahassa. Herkkuna tämä vastaa paksua juustodippiä sattumien kanssa: alkuun maistuu paremmin, ähky kuitenkin valtaa ennen maalia. Erittäin kehno, kuitenkin enimmäkseen hauskalla tavalla. Noin kymmenen kertaa mieluummin tämä uusiksi kuin Steel Dawnia enää ikinä.

399. Emperor of the North Pole (Robert Aldrich, 1973)

Lapsuuden suosikki jaksaa. Kaikkea ne vanhemmat antoivatkin mun katsoa herkässä iässä, on nimittäin tylyn autenttisen tuntuista väkivaltaa tänäkin päivänä kirkkaasta maaliverestä huolimatta. Taistelupari Borgnine – Marvin ‑todistavat ettei vastakkainasettelun aika ole koskaan ohi. Siinä sivussa rääväsuinen kukkopoika Carradine on vastenmielinen mutta hivenen sympaattinen nuori voima kaikessa lusmuisessa uhittelussaan. Puhtaasti mieselokuva kaikin tavoin: naisia ei ole tässä maailmassa edes olemassa, ja teston määrää voi mitata liran mitalla. Mistä tulikin mieleen... on hiljalleen palattava sen ultimaalisen mieselokuvan aiheen tutkintaan.

400. Chosen Survivors (Sutton Roley, 1974)

Huh, mikä konsepti – huh, mitkä alkuhetket. Huumattujen valittujen selviytyjien hortoilu teknohissiin ja teräksiseen ydinsotabunkkeriin pitäisi päästä kokemaan esim. Cinemadromen päätöselokuvana. Survivalistikauhua ja isoa epäluottamuslausetta systeemiä kohtaan yhdistävä aikansa tuote on vuorotellen umpihullua campia ja yllättävän pätevää tunnelmointia. Perinteisesti hyväksi leffaksi se on liian rässiä, täysiveriseksi kalkkunaksi liian näppärä. En valita, 99 minuuttia hurahti nopsasti ja cocktail tuntui oikein kiinnostavalta hyvän tuulen nostattajalta. Richard Jaeckelin ummetusähkinää ja ilmeetöntä ilmeilyä seuraa myös kiinnostuneena.

402. The Beast with a Million Eyes (David Kramarsky & Roger Corman, 1955)

Kamala, väärällä tavalla. Lisää avautumista atomimörköjen, mutanttihirviöiden ja ulkoavaruuden valloittajien ketjussa.

403. The Descent (Neil Marshall, 2005)

Uusinta paremman puoliskon toivomuksesta. Tämä piti nätisti pintansa toisella kierroksella, puolituntinen kepeähkö esileikki (ellei avaustragediaa lasketa) johtaa mukavan epämukavalta tuntuviin klaustrofobisiin fiiliksiin ryyditettynä sopivin kääntein ryhmän sisäistä paranoiaa, aistien pettämisen epäilystä, henkilöiden välistä kuplintaa ja tylyyttä. Luolaklonkut jäävät kauhussa kakkosiksi itse luolalle ja kynsien varassa hengessä kiinni riippumisille. Taustan draamat eivät ole kenties niitä omaperäisimpiä tai hienovaraisimpia, mutta ei niitä myöskään täysin päin näköä paiskota. Tunnelmavetoiseksi yhden tempun hevoseksi tämä on hyvin tehokas.

76. Argo (netflix) **** Viimeistään todistaa että Affleck on parempi ohjaaja kuin näyttelijä. Tosin omissa leffoissaan onnistuu näyttelijänäkin, ehkä tunnistaa heikkoutensa ja osaa välttää niitä. Joka tapauksessa varsin mukaansatempaava ja parhaimmillaan kuumottava kuvaus Iranin panttivankidraamasta ja vähintään mielikuvituksellisesta pelastusoperaatiosta. Alan Arkin ja John Goodman ovat kovassa vedossa.

77. Kill List (netflix) **** Huh? Hitaan alun jälkeen alkaa WTF- elementtejä tipahtelemaan kiihtyvällä vauhdilla eteen rajujen väkivaltaryöpsähdyksien lomassa. Luulin katsovani palkkamurhaaja-leffaa, mutta tää oli kyllä niin paljon enemmän. Lopussa on täysin huuli pyöreänä ja jos ei viimeiset kuvat olisi kovin synkkiä, saattaisi hymykin olla huulilla.

141- Oshima: Taiyo no hakaba (Sun's Burial) (DVD), Tyylitelty slummi-ooppera missä seurataan yhtäällä nuorten yakuzojen edesottamuksia ja toisaalla keski-ikäisen sossuporukan draamoja. Ajoittain hyvinkin kiinnostava mutta kokonaisuutena hieman hutaistun oloinen. Liian suuri henkilögalleria uuvuttaa. ***

142- Ford: The Searchers (Etsijät) (Kovo RE-), Aika ajoin on tsekattava referenssinä tuo intiaaniwesterneistä suurin, etenkin kun viimeisessä Sight & Soundin pollissa Etsijät oli jo äänestetty top vitoseen. On se aina hieno, Monument Valleyn maisemat taustoittavat Fordin eepisen vision uudisraivaajien olemassaolon oikeutuksesta klassisen ulkopuolisen hahmon odysseian kautta. Todellakin klassinen western sanan kreikkalaisessa merkityksessä. Intensiteetti kasvaa hienosti loppua kohden ja pinnistää finaalissa jo melkein high campin puolelle. Aikakautensa parhaita. *****

143- Silverstein: Cat Ballou (Paukkurauta Kati) (Kovo), Komediawesternien parhaimmistoa tämä, muistettaneen ensi sijassa Lee Marvinin oscar- leffana. Ja hyvin poika vetää. Nuori Jane Fonda on nätti ja Nat King Colen trubadurointi huvittaa. Mutta kokonaisuus on hieman laiska ja keskiteinen. **1/2

144- Cocteau: La belle et la bete (Kaunotar ja hirviö) (DVD RE-), Fantasiaelokuvan uranuurtaja ja suurimmalla osalla tasoista edelleenkin ylittämätön elämys. Suuren visualistin suurta leikkiä. ****

145- Boorman: Point Blank (Kovo RE-), Tyly rIkosklassikko joka paranee joka katsomiskerralla. *****

146- Guest: The Quatermass Experiment (Kovo), Kiinnostava brittiläinen sci-fi kauhuilu joka kiinnostaa sisällön puolelta mutta kaatuu halpoihin tehosteisiin. **

147- Frears: Philomena (Leffassa), Steve Coogan tuottaa itseään vakavassa draamassa. Ja onnistuukin. Simppeli ja koskettava pieni journalistidraama orpotytöstä jonka äpärän luostarinunnat trokaavat amerikkaan. Perustuu tositapahtumiin. Judi Dench hyvässä vedossa. ***

148- Coffin & Renaud: Despicable Me (Nettistreami), Kakkososaa vaisumpi mutta silti sangen hykerryttävä piirretty. Minionit varastavat shown kaiken aikaa. **1/2

149- Malhotra: Gori Tere Pyaar Mein (Leffassa), Perustason Bollywoodia, itsekäs rikas kundi tapaa aktivistigimman ja sitten kasvetaan ihmisenä 2,5h. Tuotantoarvot alkavat olla kunnossa näissä uudemmissa keskitasonkin Bollywoodeissa ja leffassa tsekattuna ihan viihdyttävää roskaahan tämä oli ja toimi ihan noin vaihtelun vuoksi. Sai nauraa, lallatella ja tiristää pari kyyneltäkin. ***

150- Hibbs: The Spoilers (Kovo), Tusinatason Alaska- western missä saluunanomistaja Cherry tasapainoilee kahden heilan välillä samalla kun heilat kinastelevat kultaoikeuksista. Mutta kaikki ei ole miltä näyttää... Ihan OK kertakatsottava aikansa tuote. **

149. The Pervert's Guide to Ideology (2012) ****

Zizekin rupattelua on yleensä mukava kuunnella, ja niin on myös tämänkin dokkarin kohdalla. Taisin pitää hieman enemmän Elokuvan kätketystä kielestä, mutta hyvät fiilikset tästäkin jäi.

150. Melancholia (2011) **

Ensimmäinen puolisko on ihan ok, toisella puoliskolla tunnelma muuttuu entistäkin melankolisemmaksi. Harmi vain että leffa alkaa laahata liikaa jo tunti ennen loppua, joten ei Melancholia nyt mitään järisyttävää vaikutusta minuun tehnyt.

151. La Passion de Jeanne d'Arc (1928) ****

Yhä tänäkin päivänä vaikuttava leffa. Maria Falconettin roolisuorituksessa on yksinkertaisesti sitä jotain, ja Richard Einhornin säveltämästä soundtrackista tulee myös plussaa.

152. Les yeux sans visage (1960) ****+

Kerassaan mainion, suorastaan aavemaisen tunnelman omaava klassikko. Visuaalisesti tämä on toki näyttävä, ja esim. häkeissään haukkuvat koirat luovat jo omaa hienoa tunnelmaa. Maurice Jarren soundtrack tuo myös sellaisen hieman vinksahtaneen fiiliksen tähän, ja hyvä niin. Myöhemmin mm. Suspiriassa loistanut Alida Valli on tässäkin leffassa vaikuttava ilmestys.

153. Roma, città aperta (1945) ***

Vaikka itse juoni ei henkilökohtaisesti niin syvästi kiinnosta, niin onhan tässä silti muutamia järisyttävän hienoja ja koskettavia kohtauksia.

154. La piel que habito (The Skin I Live In) (2011) ***½

Aldomóvar jalostaa varsin mallikkaasti Les yeux sans visagen yleisideaa tässä. Pienellä tiivistämisellä tästä olisi saanut vielä vakuuttavamman kokonaisuuden, mutta plussalle jäädään silti varsin hyvin.

155. Rififi (1955) ****+

Hieno heist-leffa Dassinilta. Leffa kulminoituu siihen ryöstökohtaukseen, joka on kauttaaltaan täydellisesti tehty. Jean Servais saa vielä plussat hienosta pääroolista.

156. Le Cercle Rouge (1970) ****½

Varmaankin esim. Rififista on otettu jonkun verran vaikutteita tähän leffaan, sen huomaa etenkin itse ryöstökohtauksesta. Toisaalta Melville vie tuon dialogin vähäisyyden vieläkin pidemmälle, mikä antaa tilaa visuaaliselle kauneudelle. Le Cercle Rouge on helvetin näyttävä ja tyylikäs leffa, ei tässä tarvita turhaa dialogia kun tunnelma on muutenkin mainio.

157. Tinker Tailor Soldier Spy (2011) ***+

On tämä katsomisen arvoinen jännäri vaikka juoni tuntuukin melko kliiniseltä. Gary Oldmanilta vakuuttava suoritus pääosassa.

158. All About Eve (1950) ***

No jaah.. olihan tämä katsomisen arvoinen, mutta joku tästä jäi silti puuttumaan. Omalla kohdallani All About Eve tuntuu hieman liian pitkältä ja tasapaksulta leffalta. Onneksi esim. Bette Davis vetää mieleen jäävän roolisuorituksen tässä.

159. L'Âge d'Or (1930) ***+

Ehkä ei olisi pitänyt katsoa tätä hieman väsyneessä tilassa. Olihan tämä silti varsin päräyttävä katselukokemus, voi olla että seuraavalla katselukerralla arvosana paranee.

160. The Tree of Life (2011) ****

Minulla oli tiettyjä ennakkoluuloja tätä leffaa kohtaan (sillä onhan tämä jakanut mielipiteitä), mutta tuon parituntisen aikana sain heittää suurimman osan niistä romukoppaan. The Tree of Life on kunnianhimoinen leffa, ja sen vahvuus on toki tuo visuaalinen kauneus. Se kauneus ei ole mielestäni mitään teennäistä, vaan se on luonnollista kauneutta. Monissa ulkoilmakohtauksissa värimaailmat ovat niin hienoja, että loppujen lopuksi parituntinen kului melko nopeasti tämän leffan parissa. Ei tämä toki ihan täydellinen katselukokemus ollut, mutta positiivinen fiilis tästä jää silti. Terrence Malickille propsit siitä että tässä yritettiin rohkeasti jotain hieman erilaista mitä normaalisti.

405. Beautiful Sordswoman (Yang Su, 1969)

Pari hienon absurdia hengenlähtöä, ja se siitä. Tarkemmin tuoreeltaan katsottujen aasialaisten elokuvien ketjussa.

406. Bloody Duel: Life & Death (Wu Tien Tsu, 1972)

Tässä meno parani. Tarkemmin tuoreeltaan katsottujen aasialaisten elokuvien ketjussa.

407. Filth (Jon S. Baird, 2013)

Welshin erittäin kova kirja taipuu kelpoon valkokangassovitukseen, mistä iso kiitos kuuluu James McAvoyn Robbolle – vain crusti ja hilseet puuttuvat, valitettavasti. Siloteltumpanakin hahmoon jää runsaat kerrokset törkyä, minkä alta pilkistää pienenpienistä rakosista ja yllättävän kirkkaana myös ihminen. Poikkeukset lähdemateriaalin ilmaisusta kannetaan ylväästi ja anteeksi pyytelemättä. Tuntuu itsestä aina pöljältä russuttaa, kun kirjafilmatisointi poistaa tai muuttaa juttuja, kuitenkin kaksi ihan eri mediaa tarinankerronnassa kyseessä (ja kuka oikeasti haluaa sanasta sanaan kuvina saman teoksen, kun se teos on jo läpeensä tuttu?), mutta mulle tuli lapamadon ja isännän vuorovaikutusta ikävä konkreettisemmalla tasolla. Anyhoo, hauskuus ja traagisuus ovat toimiva yhdistelmä ja tässä paketissa toteutettuna oikein hyvin.

408. Black Lizard (Chor Yuen, 1981)

Sellainen kuin Yuenilta on lupa odottaa. Tarkemmin tuoreeltaan katsottujen aasialaisten elokuvien ketjussa.

409. Cannibal Girls (Ivan Reitman, 1973)

Vinkeä pieni outoilupyöritys, asiaankuuluvan tai ‑kuulumatoman kömpelöä menoa katsantokannasta riippuen. Mikä toteutuksessa ja näyttelytyössä hävitään, otetaan tunnelmapuolella ainakin siinä määrin takaisin, että lyhyen keston verran viihtyy hyvin ja sieppautuu menoon mukaan aina välistä. Pikkukaupunkiparanoiaa ja paikallisen pastori Sillin hypnoottis-magneettista katsetta olisi saanut olla enemmänkin pikkuhauskan komiikan vastapainoksi – mikä revitään enimmäkseen ärsyttävän tyhmäksi kirjoitetun naikkosen selkänahasta.

410. The Passion of Joan of Arc (Carl Theodor Dreyer, 1928)

Todella, todella vaikuttava elokuvaelämys. Yksinkertainen tarina, hyvin pelkistetyt puitteet. Valtaosa kuvasta ja tarinan kulusta on kysymyksiä, lähikuvia niihin reagoivasta Jeanne d'Arcin naamasta, vastauksia ja lähikuvia niihin reagoivista kuulustelijoiden naamoista. Tämä on jo kerrassaan huimaa – siis se, että lähestyminen on niin hemmetin vaikuttavaa ja toimivaa. Pirunmoinen kirkko on rakennettu paperilla vaatimattomista palasista. Aikalaisiin nähden fiilis ja kuvaus pyrkivät realismiin siihen malliin, ettei elokuva tunnu kovin vanhalta vieläkään. Kaunis ja kammottava, vetosi meikäläisen tunteisiin kovasti. Einhornin "music inspired by" ‑score sopi kuviin ja oli ajatuksella tehty, mutta kiinnostaisi nähdä tämä muillakin säestyksillä.

411. Once Upon a Time in America (Sergio Leone, 1984)

Uusinta jotain miljoonatta kertaa, ja lähemmäs neljä tuntia sekä elokuvallista että henkilökohtaista memory lanea sopi täydellisesti firman pikkujoulujen tuottaman roikamaolon kärsimiseen ja siloitteluun. Yksi vahva ehdokas lisää umpimiehisen elokuvan tittelin tavoittelulle, erikoinen naiskuva ja poikien välinen toveruus jylläävät kaiken aikaa. Ah, tämä on elokuvana niin hyvä. Törkeän hyvän näköinen, iiiiiso kasvutarina, mysteeri (ripauksella mystiikkaa), rehevä komediaakin ja kaikkea muuta pientä ja suurta.

412. Silent Running (Douglas Trumbull, 1972)

Hyväsydäminen avaruusmetsänhoitaja flippaa ja siirtyy kosmiseksi ekoterroristiksi, kun metsien säästöprojektin rahahanat menevät sulki ja aiemmin kovin varjeltuja avaruuden metsäkupuja ryhdytään mossauttelemaan ydinaseilla. Omaleimainen puunhalailu-scifi on jo asetelmansa ja ekohenkisyytensä vuoksi erilainen ja suositeltava kokemus, mutta ei tämä välttämättä niin syvälllinen tai oivaltava elokuva ole kuin mitä on annettu ymmärtää. "Asiantuntijan" typeryys on jo oma luku sinänsä ja varsinainen käsikirjoituksen musta aukko.

413. Blitz (Elliott Lester, 2011)

Tässä on kovaa yritystä kertoa jotain enemmän kuin kliseistä poliisitarinaa, mutta yritys jää hivenen puolitiehen ja huitomaan sekaisten, kunnon ratkaisua tai lunastusta vaille jäävien sivujuonien viidakkoonsa. Statham nyt on Statham, roolinimi vaihtuu mutta mies pysyy samana – hyvässä ja pahassa. Tunnelma on enimmäkseen asianmukaisen nihkeä ja poliisi tuntuu turailevan, uskottavuuden rajoja tosin välistä vähintään kolistellen.

414. Black Belt Jones (Robert Clouse, 1974)

Huumoribläkkistä, ai kun kiva. Tarkemmin Bläkkärit ‑ketjussa.

415. Somewhere (Sofia Coppola, 2010)

Johnny Marco on ulkoisesti menestyvä sisäinen tuhnu, jonka elämän haahuilua seurataan tiiviisti ja läheltä. Elokuva etenee kuin siirapissa, mutta ei onneksi siirappisesti, ja on yllättävän hauskaa seurattavaa. Epätodellisen harhailun tuntuista menoa tämä on tavalliselle pulliaiselle, mutta voi olla hyvinkin arkirealismia kepeämmän kaliiberin yksin eläville elokuvatähdille. Muoto ja sisältö muistuttavat siistittyä Bret Easton Ellisin tekstiä. Dorffin suoritus tuli mulle positiivisena yllätyksenä, en välttämättä olisi uskonut ukosta irtoavan näin hyvää vähäeleistä draamaa.

416. L'âge d'or (Luis Buñuel, 1930)

Mitä minä juuri todistin? Muistutti tämä ainakin siitä, miten liian köykäisesti tulee käytettyä adjektiivia "surrealistinen" elokuvista puhuttaessa: aidon asian äärellä tajunta meinaa flipata pääsulakkeen kytkintä muutamaankin otteeseen. Elokuva vai liikkuvan kuvan taidepoliittinen manifesti? Molempia? Miten vain, mulle tämä tuntui hivenen aikansa vangilta. Naurattihan tämä kiitettävästi ja pystyi yllättämään monasti. Karmikin välillä. Ristille naulatut päänahat loppukuvana iloisen torvifanfaarin päälle tekivät molempia. En todellakaan tykännyt varauksetta, jopa vähän vitutti välillä, mutta kummasti tämä jäi mieleen kummittelemaan. Voisiko ottaa jo uusiksi?