Mitä elitisti-forumin väki katsoo 2013

Tuli sata täyteen jo syyskuussa, mihinköhän numeroihin sitä vielä tänä vuonna päädytäänkään...

100- Murnau: Sunrise (Auringonnousu) (DVD Re-), Kaikkien aikojen parhaita leffoja. Tulee kovaa niin kankaalta kun kotikatsomossakin. Pienet asiat on loppupeleissä aina kuitenkin ne suurimmat ja tärkeimmät. *****

101- Miyazaki: Nausicaa of the Valley of the Wind (Kovo), Miyazakin varhaisia, jonkinlainen Mononoken esiaste. Mutta sellaisenaankin jo kovin kypsä näyte tulevasta. ****

102- Comfort: Devils of Darkness (Kovo), Heikko brittiläinen vampyyrihaahuilu. Ainoa huomionarvoinen seikka tässä oli William Sylvester. Eipä oo tottunu tuota naamaa 2001 Avaruusseikkiksen ulkopuolella näkemään. DoD oli muuten kyllä hidas, innoton ja kaavamainen. *

103- Schwentke: R.I.P.D. (Leffassa), Huono sarjisfilmatisointi oli tämä. MIB meets Ghostbusters on aika tyhjentävä. Kaikki kliseet käydään läpi eikä tästä jää käteen kyllä yhtään mitään. Jeff Bridgeskin puhuu ihan liikaa. Kevin Bacon tosin on aika hyvä pahiksena. *1/2

104- Marin: Tall in the Saddle (Kovo Re-), Hyvä mv-western Waynen tallista. Enemmän whodunnit- dekkaria kuin westerniä muistuttava juoni toimii pitkälti karismaattisten näyttelijöiden varassa. Marinin ohjaus on perussettiä, mutta tapahtumien kuljetus rivakkaa. ***1/2

105- Hawks: Land of the Pharaohs (Faaraoiden maa) (Kovo), Vaaleaveristen ja Rio Bravon välissä vamistunut Egypti- spektaakkeli on jäänyt syyttä vähän unholaan. Eihän tämä siis mikään mestariteos ole, mutta genressään (siis spektaakkelit) ihan kärkeä. Jack Hawkins faaraona ja Joan Collins juonittelevana jalkavaimona takaavat nautinnon. ***

Caledonian (24.9.2013 00:21)

Moro myös kaikille! Ensimmäinen postaukseni tänne. Tätä mainiota foorumia on tullut kuitenkin suurena leffafanina seurattua aktiivisesti jo vuosia.

Tervetuloa minunkin puolestani. Mukava saada uutta väkeä linjoille. Ja on muuten hällvetin asiallinen avatar siinä!

332. Evil Eye (Mario Siciliano, 1975)

Suhteellisen ahkera pyörähdys mitä helvettiä tapahtuu ‑tontin jokaisella laidalla; en tainnut ymmärtää niin katsotusta juonesta yhtikäs mitään, mutta riittävän hauskaa oli koko sekoilun ajan. Hämmentävästi Ron Mossin ja Howard Vernonin vaietun äpärälapsen mieleen tuova Jorge Rivero on sellaisessa mustan magian ja murhan pyörityksessä, että ainoastaan täysin eksyneen oloinen Anthony Steffen kykenee vetämään tälle tasaväkisesti vertoja. Giallomainen yleisilme, hyvinkin vinkeiksi yltyvät painajaiset ja käsittämätön mestojen hajoilu saavat minut hajoilemaan melko huolella. Sleazya, trippailevaa menoa mestarillisen epämestaruuden lähteiltä.

333. Sailor Suit and Machine Gun (Shinji Sômai, 1981)

Semmoinen söpöily... tuoreeltaan katsottujen aasialaisten elokuvien ketjussa lisää.

334. I Spit on Your Grave (Meir Zarchi, 1978)

Uusinta. Ensimmäistä kertaa nähtynä tämä ei aikoinaan napannut yhtään. Jälkiviisaana joutuu toteamaan, että kyllä tässä jotakin on. Ainakin Camille Keaton, joka hoitaa homman kotiin erinomaisesti. Alkupuoli on erityisesti vaivaannuttavan amatöörimäinen toteutukseltaa, erityisesti kammottava jälkiäänitys on varsinainen ääliöintiveto. Huvittavinta antia on ylitse vedetty angstinen nörttiraiskari, jonka perseily ei jostakin syystä aiheuta samankaltaista v-käyräreaktiota kuin Last House on the Leftin sheriffin komiikkakevennys. (Ko. leffalle pitäisi myös antaa uusi mahdollisuus, ei ole kuulunut mun genresuosikkeihini sekään.)

335. White Comanche (José Briz Méndez, 1968)

Sangen kusinen ja köyhä paellaspagetti. William Shatner on kaksoisroolissa puoliverisinä veljeksinä joista toinen on angstinen ja maailman kaltoin kohtelema, koska toinen veljeksistä on peyotella trippaileva väkivaltainen kapinallinen. Parasta köyhässä kuriositeettikakussa on kuitenkin Joseph Cotten jäyhänä sheriffinä, joka yrittää pitää pikkukaupungin kahta rikkainta äijää karkaamasta joukkoineen toistensa kimppuun. Oudosti jatsaileva soundtrack ei oikein istu meininkeihin, taistot ovat melko surkuhupaisia ja intiaanikuvaus suorastaan säälittävää.

336. The Other Hell (Bruno Mattei, 1981)

Pääosin latteaa skeidaa suoltava ohjaaja onnistuu aina silloin tällöin väläyttämään: laatu ei juuri kummemmaksi muutu, mutta pähkähulluus ja päättömyys yhdistettynä liikuttavan yritteliääseen shokkihoitoon takaavat viihtymisen. Nunnaluostarin hysteriakohtaukset ja brutaalit tapahtumat tarjoillaan Goblinin pulputtelevalla soundtrackilla kuorrutettuna, hupia taas saa repiä noituudesta, Saatanasta, naamattomasta nunnasta, muovisesta nuken silmästä ja useammasta heräävästä "anteeksi, mutta mitä?" ‑kysymyksestä. Vähän yllättäen tunnelmaakin on saatu pariin kohtaukseen kohdilleen.

337. The Angry Red Planet (Ib Melchior, 1959)

Marsin retkikunta palaa Maan pinnalle heikossa hapessa, ja seurueen ainoan tolkuissaan (ainakin joten kuten) olevan naistiedemiehen takaumista puretaan katsojalle, mitä ihmettä on tapahtunut. Jonkin verran hehkutustakin saanut "piilo"kommunistiparanoidinen sekoilu jäi yllättävän vaisuksi kokemukseksi. Matkaa kuvataan yli puolet elokuvasta, eikä trippi ole hiukkaakaan kiinnostava. Marsin pinnalla tapahtuu sentään jotain. Punainen cinemagic-filtteri on tietyllä käppäisellä tavalla hieno ja tuo mukavasti toismaailmallisuutta studiolavasteisiin, mutta muuten tämä näyttää ja tuntuu aika vaisulta. Pari halluhirviötä on aika kohdillaan, mutta tässä tapahtuu oikeasti liian vähän. Pientä bonusta totuttua aktiivisemmasta naishenkilöstä, näitä ei aikalaisscifissä liikaa nähty.

338. It! (Herbert J. Leder, 1967)

Roddy McDowall on Arthur Pimm, Norman Batesin lailla äitinsä korpsen kanssa budjaava sekopää, jonka sosiaalisuus on sentään sillä tasolla, että hän on saanut työtä museointendentin apulaisena. 1500-luvun prahalaisen patsaan löytyminen osoittautuu onennpotkuksi ja pian myös henkilökohtaiseksi katastrofiksi, patsas kun on tietenkin golem. Kökköhän tämä on, sama miten päin katsoo, mutta viehättävä sekoitus yliluonnollista ja psykoilua silti, pääosin McDowallin ansiosta. Nörttipojun persluisu lopulta elokuvahistorian yhteen omituisimmista piiritystilanteista hymyilyttää yli runsaahkojen suvantovaiheidenkin.

Timo Koivusalo: Vuosi-85 (2012) *

Aivan posketonta ja yllätys sekavaa huttua. Silmät hikoo nykyään usein, kun katselee kotimaisia leffoja. Suomi elokuva ei voi hyvin :) Tämähän taisi saada 800 000€ tukea. Pitäisikö niitä tukia ruveta jakamaan vasta, kun ne leffat on valmiita ja joku asiallinen raati katsellut ne läpi. Okei varmasti tuotanto olisi hieman vaikeata, mutta silti. Musiikissa tukea saa vasta valmista tuotetta vastaan, jonka potentiaali ja taiteelliset arvot arvioidaan esekin raadissa, suosittelisin samaa. En tosin tiedä tarkalleen tätä elokuva tuki säätöä, joten voin olla hyvin myös väärässä. Joka tapauksessa kirveltää, koska elokuvan aihe olisi ollut herkullinen ja ansainnut kunnon elokuvan. Yksi piste hyvistä biiseistä. 

Tarsem Singh: Immortals (2011) ****

Kreikan mytologiaa hyvällä otteella. Visuaalisesti upea, huikeitahan ovat nämä herra Tarsemin leffat poikkeuksetta, joten tämä ei tullut yllätyksenä. Taistelu kohtauksissa viljeltiin liian överisti hidastuksia, mikä vähän latisti niiden ärhäkkää tunnelmaa. Tarsem taitaa toimia elokuviensa puvustajana myös ohjauksen lisäksi, upeita asuja, niin kuin herran kaikissa filmeissä. Jumalien kultaiset Las Vegasin kabareesta lainatut mauttomat, mutta asiaan sopivat haarniskatkin oli hyvät. Tarinakin oli mainettaan parempi, tätä hieman tosin boostasi viehtymykseni aihepiiriin. Näyttelijät veti homman sopivan yliampuvalla otteella, joka alleviivasi tätä eeppistä tarinaa. Hyvä ja komea.


Jon Wright: Grabbers (2012) *** ½

Skotlantilaiseen pikkukylään pamahtaa avaruudesta armoton vihulainen poikueineen, jotka päättää pistää kylän poskeensa. Ratkaisuksi tähän visaiseen pulmaan keksivät paikalliset simppelisti ruveta ryyppäämään. Kunnon sekoboltsi kässäri, joka toimii hienosti juuri kreiseytensä takia. Hyvä fiilis ja tekemisen meininki välittyy tästä sympaattisesta pikku leffasta.

61. Rescue Dawn (netflix) ***½ Herzogin dokumentaristinen ote antaa voimakasta realismin tuntua, kaukana ollaan jostain Missing in action kakkosen tunnelmista –mikä on tässä tapauksessa tietysti vaan hyvä juttu. Hyvä elokuva tämä oli, en oikein osaa sanoa miksi en innostunut tästä enempää – vähän jotain hengettömyyttä tässä kuitenkin oli. Tai ehkä Balen hahmo ei ollut niin kovin kiinnostava sitten kuitenkaan.

62. Nico / Above the Law (tv-tallennus) *** Joo-o, onhan tää tosi kasaria ja Seagalia on hauska seurata, kun mies on hoikka ja yrmeä. Ja Sharon Stone! Pam Gier! (tosin molemmat varsin tylsissä rooleissa). Juoni on kuitenkin totaalinen sekamelska ja tolkuttoman pitkä, action on aina ohi muutamassa sekunnissa, joten parantamisen varaa jäi. Vähän oli semmoinen leikatun oloinen muutamassa kohtaa, tai sitten Nico on vaan pirun nopea noissa tappeluissaan (niin kuin tietysti onkin).

Bo Diddling (28.9.2013 15:51)

72. Neill Blomkamp: Elysium (2013) **1/2

...Iso miinus Sharlto Copleyn esittämästä ärsyttävästä Krugerista.

Minusta taas Copley oli surkean Elysiumin ainoita valopilkkuja. Enpä arvannut aiemmin miestä noin muuntautumiskykyiseksi näyttelijäksi. Ärsyttävähän Kruger kyllä oli, mutta niin piti ollakin.

Alive (27.9.2013 13:00)

62. Nico / Above the Law (tv-tallennus) *** Joo-o, onhan tää tosi kasaria ja Seagalia on hauska seurata, kun mies on hoikka ja yrmeä. Ja Sharon Stone! Pam Gier! (tosin molemmat varsin tylsissä rooleissa). Juoni on kuitenkin totaalinen sekamelska ja tolkuttoman pitkä, action on aina ohi muutamassa sekunnissa, joten parantamisen varaa jäi. Vähän oli semmoinen leikatun oloinen muutamassa kohtaa, tai sitten Nico on vaan pirun nopea noissa tappeluissaan (niin kuin tietysti onkin).

Oliko tämä se TV-versio tässä vähän aikaa sitten? Itse vaan sitä kanssa katselin ja ainakin loppu oli mun käsittääkseni leikkaamaton. Jäänyt sikäli mieleen kun Orionissa taas oli kohtaus leikattu tai no liian nopea. Itse leffa ei kuitenkaan ole mitenkään älyttömän raaka. No tästä taitaa olla erilaisia näkemyksiä, mutta esim. Marked for Death ihan eri tyyliä.

Joo, toukokuussa tämä taisi olla boksille tarttunut.

Gary McKendry : Killer Elite (2011) ***

Trio Statham, De Niro ja Clive Owen toimintaelokuvassa jossa kaksi ensimmäistä esittävät palkkatappajia ja Owen SAS:n miestä. Tapahtumat sijoittuvat 80-luvun alkuun ja De Niron esittämä vanhempi palkkatappaja on epäonnistunut keikallaan Omanissa, jossa nyt paikallinen rikas mutta kuolemaa tekevä vanha sheikki on ottanut tämän panttivangiksi ja jonka avulla kiristää Stathamin esittämän palkkatappajan suorittamaan epäonnistuneen keikan loppuun. Ideana Omanilaisella rikkaalla miehellä on kostaa poikiensa tappaminen josta vastuussa ovat SAS:n erikoismiehet. Samaiset erikoismiehet saisivat nyt luvan toimia uhreina. Keskinkertainen toimintatrilleri jonka katsoo vaivatta sen yhden kerran mutta tuskinpa tulee tarvetta palata tämän pariin enää uudestaan.



James Plumb : Night of the Living Dead: Resurrection (2012) *

Kauhean kehno ja epävirallinen brittiläinen "remake" Romeron alkuperäiselokuvasta. Pilkin koko elokuvan ja se ei johtunut väsymyksestä vaan elokuvan huonoudesta. Täysin hukkaan heitettyä aikaa niin elokuvan tekijöiltä kuin katsojaltakin. Meni kärkisijalle tänä vuonna katsomieni huonoimpien elokuvien listalla jonne ovat tähän mennessä päätyneet mm Blubberella ja Larry Crowne.

Denn sie kennen kein Erbarmen – Der Italowestern / Koska he eivät tunne armoa (2006)

Mainio dokumentti spagettiwesterneistä. Koch Median julkaisu on ikävä kyllä vain saksankielinen, mutta välttävällä saksalla ja kuvankielellä pysyy kyllä juonessa hyvin mukana.

Die X-Männer schlagen zurück / X-miehet iskevät takaisin (2012)

Viihdyttävä dokumentti Buio Omega-shown vuoden 2009 tähtivieraista Gianfranco Parolinista, Tony Kendallista ja Brad Harriksesta. Pääpaino dokumentilla on Kommissar X-elokuvissa, mutta myös muihin uran kohokohtiin ja mahalaskuihin keskitytään. Tony Kendall kuoli vain hieman shown jälkeen, mutta esiintyy edukseen läpi juhlan ja on porukasta kaikkein elinvoimaisimman ja nuorekkaimman oloinen. Parolini taas osoittautuu melkoiseksi huumorimieheksi ja Brad Harris kielimieheksi muskelien lisäksi. Shown lisäksi Brad Harrista on haastateltu vielä pitkään todennäköisesti dokumentin valmistusvuonna ja näihin kohtauksiin palaillaan vähän väliä dokumentin edetessä. Koch Median julkaisu tarjoaa vain saksankielisen tekstityksen, mutta ääniraidalla ollaan onneksi kuitenkin englannin puolella hieman alle 50 prosenttisesti, pääasiassa haastetaan saksaa, mutta myös hieman italiaa.

Xialong (1.10.2013 15:38)

Denn sie kennen kein Erbarmen – Der Italowestern / Koska he eivät tunne armoa (2006)

Mainio dokumentti spagettiwesterneistä. Koch Median julkaisu on ikävä kyllä vain saksankielinen, mutta välttävällä saksalla ja kuvankielellä pysyy kyllä juonessa hyvin mukana.

Itse katsoin tämän kun se tuli Teemalta tekstitettynä ja muistikuvieni mukaan se oli aika huono. Genren parhaimmistoa toki esiteltiin ja monia tärkeitä tekijöitä kuultiin mutta kokonaisuus oli todella sekava, pintapuolinen raapaisu genreen. Aika paljon huomasin myös virheitä esim. elokuvien juonien esittelyissä, mikä sinänsä ei ole iso asia mutta ärsytti kuitenkin.

Joo, aika hätäinen ja halvannäköinen kooste, josta tuli lähes huono olo kun sen näki Teemalta. Saksalaisdokkari häviää esim. useimmille näkemilleni dvd-ekstroiksi tehdyille saman aihepiirin esityksille, jotka toki onkin tehty genrestä oikeasti kiinnostuneille ja sikäli vaativammille katsojille.

Ymmärrän, että alkuperäisten soundtrackien käyttöoikeudet olisivat maksaneet liikaa, mutta legendaaristen kohtausten ja paskan uusio-taustamusiikin yhdistely saa tuossa lähes rikolliset mittasuhteet. Olisi parempi jättää matsku kokonaan rauhaan jos sitä ei voi esittää oikeassa muodossaan.

R&A2013:

89. Sightseers

Kahden sosiopaatin roadtrippi on hauskaa ja veristä seurattavaa. Festareiden parhaimmistoa.


90. The Berlin File

Juonen osuus tässä vakoojatrillerissä jäi John Le Carre homageista huolimatta lähinnä pakolliseksi pahaksi, eikä siitä ottanut selvää erkkikään, mutta silläpä ei suurta väliä ollutkaan: pääasia on lähes tauoton ja suht laadukas (toisinaan kaikessa överiydessään sympaattisella tavalla korni) toimintasähinä. Esimerkki: pahis tippuu parvekkeelta 20 metriä ja kuolee. Hyvis tippuu samalta parvekkeelta saman matkan ja saa pari mustelmaa. Okei. Näyttelijät ovat pääosin laadukkaita rooleissaan, mitä nyt nämä enkuksi sönkätyt dialogit menevät täysin harakoille.


91. Evangelion: 3.0 You Can (Not) Redo

? Ei hajuakaan mitä tässä tapahtui, mutta kuten muistaakseni kaikkien edellistenkin Evangelioneiden kanssa: nautin ajosta täysin rinnoin.


92. Simon Killer

Psykologinen tutkielma sydänsäryistä kärsivän sosiopaatin seikkailusta öisessä pariisissa. Erittäin kiinnostava, vaikka se viimeinen jokin jäi puuttumaan. Loppu on mainio.


93. Wild Bill

Elokuva alkaa kun luuserin näköinen Villi Bill astuu ulos vankilasta kahdeksan vuoden jälkeen ja Clashin Guns of Brixton pärähtää soimaan. Täydellisempää aloitusta en ole vähään aikaan nähnytkään. Olen unelmoinut elokuvasta, jossa olisi Guns of Brixtonilla höystetty blaze of glory ‑lopetus, mutta kyllä tuo aloituksenakin toimi. Muuten elokuva on erinomaisen sympaattinen brittiläisen alaluokan kuvaus. Mä vaan rakastan näitä tyyppejä: rumia luusereita, kuumia teinimammoja, nilkkidiilereitä, tuulipukukansaa.

94. Mud

Hyvästä ideasta ja lähtökohdista huolimatta pikkasen liian siloteltu. Hollywoodsmooth.

95. Field In England

Festareiden toinen Wheatley. Vedetään sieniä 1600-luvun englannissa, sota raivoaa. Hiton hauska, mutta jää kuitenkin kokonaisuutena sketsiviihteen tasolle. Muutama kohtaus, jotka kuuluvat vuoden kutkuttavimpiin: esim. alkupuolen telttakidutuksen jälkeinen juttu, jossa kiiluvasilmäinen päähenkilö valjastetaan hevoseksi.

96. Stranger By The Lake

Ranskalaiselle homorannalle sijoittuva cruisailutrilleri. Hyvä tunnelma tässä oli, mutta liian paljon kullin imemistä. Jos kaikki hc:n puolelle menevä homoaction poistettaisiin, tästä olisi jäänyt käteen noin kaksikymmentä minuuttia tunnelmallista nykynoiria.

97. The Major

Balabanov on kuollut, eläköön Bykov. Korruptoituneet poliisit alkavat peittelemään kollegansa rikosta ja tuloksena on juuri niin vittumaista ja kuumottavaa kuvaa nykyvenäjästä, kuin voi vain olla.

98. Foxfire

Tyttöjengiläiset pistävät ranttaliksi pikkukaupungissa ja pikku hiljaa homma eskaloituu kuolemanvakavaksi. Hieman epätasainen, mutta koko ajan kiinnostava Joyce Carol Oates ‑filmatisointi. Parempi kuin se Angelina Jolie ‑versio.

99. Suspension of Disbelief

Mike Figgisin uutukainen edustaa filmifriikin kikkelin näpräystä. Metaelokuvassa fakta ja fiktio, menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat tavalla, joka todenäköisesti kutkuttaa toisia, haukotuttaa toisia. Diggasin näyttelijöistä, pitävät homman hengissä, vaikka hyvin vähän tässä oli mitään kiinnostavaa.

100. A Hijacking

Tiivistunnelmainen kaappausdraama ja tanskalaista draamalaatua par excellence. Ohjaajana kuuma nimi Tobias Lindholm, joka muistetaan R:stä, sekä nipusta viime vuosien kovimpia tanskalaisia draamakäsiksiä (Submarino, Vallan linnake, Jahti).

101. Northwest

R:n toisen ohjaajan eli Michael Noerin pessimistinen draama pikkurikollisesta, joka lähtee mukaan liian isojen poikien leikkiin. Ghettotylytys on festivaalin ja vuoden kohokohtia.

102. Pioneer

Pioneer yhdistää korporaatio- ja sukellusjännäriä, 70-lukulaisella vainoharhalla höystettynä, mutta lopputulos on harmillisen laimea, jopa pitkäveteinen. Onneksi sentään ne MRP:n duunaamat sukelluskohtaukset ovat komeita. Ikävä kyllä ne ovat myös tylsän elokuvan parasta antia. Insomnia-tyyppi ohjannut. Wtf happened?

103. Bastards

Claire Denisin epämääräinen psykologinen draama pysyy hengissä erinomaisten näyttelijöidensä ansiosta. Eliitin dekadenssiä, salaisia orgioita, väkivaltaa, nuoria naisia, huumeita. Hohhohijaa. Näistä aiheista on nähty paljon parempiakin virityksiä.

104. To Live

Bykovin esikoishalpis herättää niitä lupauksia, jotka The Major sitten lunasti.

105. Keeper of Lost Causes

Juuri kun luuli että vuoden parhaat pohjoismaalaiset on nähty, mitä vielä. Päräyttävä tanskalais-trilleri on vuoden parhaita genre-elokuvia ja suvereeni yhdistelmä buddyelokuvaa, skandiangstia, kidutuskauhua ja pohjoismaista laatudekkarointia. Toivottavasti tulee teatterilevitykseen tännepäin.

106. Metro Manila

Ihan kiva draama köyhästä maanviljelijästä, joka vie perheensä Manilaan onnea etsimään. Loppua kohden elokuva saa enemmän rikosstoorin sävyjä.

107. Heli

Tymäkkä ja äärimmäisen katu-uskottava draama tavallisesta meksikolaisperheestä, joka sotkeutuu tahtomattaan huumepisnekseen ja korruptoituneeseen virkavaltaan. Vuoden karsein kidutuskohtaus sai leffateatterin oven käymään ahkerasti eli tämän vuoden festarien poistumisennätys?

108. Fatal

Paikoin toimiva, paikoin käppänen tutkielma nuoruuden traumojen kanssa kipuilevasta nuoresta miehestä, joka kohtaa raiskaamansa naisen vuosien jälkeen.

109. Cheap Thrills

Hah! Erinomainen sosiologinen tutkielma siitä kuinka pitkälle köyhä tavallinen jannu on valmis menemään hengen pitimiksi. Pakottaa myös katsojan funtsimaan. "Olisinko itse..." Agent Orangen Bloodstains kruunaa lopetuksen vietävän hienosti. Festareiden top 5.

110. XL

Hedonistinen kuvaus politiikosta, joka huoraa ja dokaa ja huoraa ja dokaa. Hyvä ja hauska trippi tämäkin, vaikka mitään substanssia tästä on turha edes etsiä.

111. Layla Fourie

Nukahdin kerran, eikä johtunut väsymyksestä. Kolmas näkemäni yliajorikoselokuva lyhyen ajan sisään.

Lauri Lehtinen (1.10.2013 17:19)

Joo, aika hätäinen ja halvannäköinen kooste, josta tuli lähes huono olo kun sen näki Teemalta. Saksalaisdokkari häviää esim. useimmille näkemilleni dvd-ekstroiksi tehdyille saman aihepiirin esityksille, jotka toki onkin tehty genrestä oikeasti kiinnostuneille ja sikäli vaativammille katsojille.

Ymmärrän, että alkuperäisten soundtrackien käyttöoikeudet olisivat maksaneet liikaa, mutta legendaaristen kohtausten ja paskan uusio-taustamusiikin yhdistely saa tuossa lähes rikolliset mittasuhteet. Olisi parempi jättää matsku kokonaan rauhaan jos sitä ei voi esittää oikeassa muodossaan.

No eipä puoleentoista tuntiin kovinkaan syväluotaavaa dokkaria aiheesta ole todennäköisesti edes mahdollista tehdä. Kaikeksi onneksi dokkarin musiikkipätkät eivät olleet mitään omia suosikkejani alkuperäisesityksinä, joten itseäni nuo versioinnit eivät juurikaan haitanneet. Keoman ja Djangon tunnarit soivat mielestäni jopa tarttuvasti. DVD:llä oli muuten lisänä soundtrack CD dokumentista, joten ainakaan sinun ostoslistallesi tämä tuskin päätyy;)

Ei kysymys mullakaan ole siitä, tykkäänkö kovasti esim. Keoman alkuperäiskappaleista vaan siitä, pidänkö niitä olennaisena osana leffaa (pidän). Jos elokuvahistoriadokkarin tekijä yhdistää liikkuvaa kuvaa muusta lähteestä otettuun taustamusiikkiin niin kyllä siinä annetaan käsitys, että kyseinen elokuva kuulostaa tältä, ellei erikseen toisin mainita. Vastaavaa falskiutta on kyllä koko tekeleessä muutenkin, kun kertoja esim. puhuu Sergio Leonen urasta 1960-luvun alussa niin samaan syssyyn leikataan jotain 1980-luvun arkistofilmiä täysin finaalissa olevasta harmaapartaisesta Leonesta. Ei näin...

Lauri Lehtinen (2.10.2013 14:29)

Ei kysymys mullakaan ole siitä, tykkäänkö kovasti esim. Keoman alkuperäiskappaleista vaan siitä, pidänkö niitä olennaisena osana leffaa (pidän). Jos elokuvahistoriadokkarin tekijä yhdistää liikkuvaa kuvaa muusta lähteestä otettuun taustamusiikkiin niin kyllä siinä annetaan käsitys, että kyseinen elokuva kuulostaa tältä, ellei erikseen toisin mainita. Vastaavaa falskiutta on kyllä koko tekeleessä muutenkin, kun kertoja esim. puhuu Sergio Leonen urasta 1960-luvun alussa niin samaan syssyyn leikataan jotain 1980-luvun arkistofilmiä täysin finaalissa olevasta harmaapartaisesta Leonesta. Ei näin...

Jep, olet kyllä oikeassa tuon musiikin suhteen. Olihan tuossa kyllä jotain 60-luvun mustavalkopätkääkin Leonesta TV:ssä, mutta nuo vuoden 1988 pätkät eivät kyllä ehkä olleet aivan paikallaan.