Mitä elitisti-forumin väki katsoo 2013

Jeremias Rahunen ( 15.1.2013 20:03)

Orson Welles : Le procès (1962) ****

Kafkan romaaniin "Oikeusjuttu" perustuva elokuva. Anthony Perkins Josef K:n roolissa miehenä jota syytetään rikoksesta. Mistä, se ei käy koskaan selville katsojalle eikä sen puoleen myöskään itse syytetylle. Surrealistinen painajainen oikeuslaitoksen kiemuroista joissa syytetyllä ei ole mitään mahdollisuuksia taistella systeemiä vastaan. Ohjaaja Welles myös itse mukana yhdessä roolissa.



Tyylikästä mustavalkoelokuvaa, surrealistinen ohjaustyyli, dramaattisia kuvakulmia, hienot lavasteet ja tietysti huippuroolit. Pienenä miinuksena että stoori olisi kaivannut hieman tiivistystä jossain puolenvälin paikkeilla. Päräyttävä loppu!

Jostain syystä petyin loppuun. Mutta leffa on mahtavan vaikuttava, varsinkin isolta kankaalta. Ja Tomaso Albinonin "Adagio in G" toimii jopa paremmin kuin Gallipolissa.

http://www.imdb.com/title/tt0057427/

Tarantino:

Django Unchained (2012) ***½

Jostain syystä odotukset tälle olivat olemattomat, enkä tiedä miksi. Leffan tyylikkäät ruoskanheilutukset ja spontaanit laukaukset tekivät silti vaikutuksen. Hyvää dialogia myös paljon. Välillä meni vähän turhankin hassutteluksi. Mutta olihan tämä silti hehkuttamisen arvoinen. Jamie Foxx ja Christopher Waltz ovat kyllä toimiva parivaljakko. Jälkimmäinen varsinkin iskussa Foxxia yhtään väheksymättä. Dicaprio on vittumainen jätkä.



Kaurismäki: Mies Vailla Menneisyyttä (2002) *****

Olisiko ollut kolmas katsomiskerta ja nyt on pakko antaa viisi tähteä. Iski enemmän kuin ikinä ennen, vaikka olen tästä aina tykännyt. Täyttä timangiahan tämä on alusta loppuun. Erityismaininta Kuosmasen Sakelle aka Jumalan ruoskalle ja Marko Haavistolle! En ymmärrä miten Kaurismäki aivopesee nämä kaverit, jotta saa aikaan niin autenttista tavaraa.



Seppänen: Jäävuoren varjoon (2009) ****+

Yle teemalta random bongaus Uusi Kino-sarjasta. Hyisen tiukkaa tavaraa! Uskomattoman vahvoja fiiliksiä aiheutti tämä. Tekisi mieli antaa viisi tähteä, mutta pidetään joku roti tässä hommassa. Jätkä löytää kirpparilta laatikollisen kaitafilmejä kuvattuna maailman lähes joka kolkassa ja innostuu selvittämään, kuka ne on kuvannut. Uskomaton pläjäys. Onneksi on tällaisia pakkomielteisiä stalkkereita! Suosittelen!



Kieslowski: Lyhyt Elokuva Rakkaudesta (1988) ****

Tosirakkautta Puolalaisittain. Rakkaustarina kuin suoraan ala-asteen leikkikentältä. Tämä on kuin Romeo ja Julia aikamme hengellä väritettynä! Tomek on hieno mies. Piti istua hiljaa elokuvan jälkeen hetki ja tuijottaa ikkunasta vastapäistä taloa...

19.

Richard T. Heffron: Futureworld (1976)

Onnistuneen Westworldin kolme vuotta myöhemmin ilmestynyt jatko-osa on ihan kunniallinen elokuva, vaikka ensimmäisen osan iskevyys jäikin saavuttamatta. Tekniikka ja efektit ovat kehittyneet, mikä tuo tietysti muassaan uskottavuutta, mutta käsikirjoituksen Mikki Hiiri ‑logiikka torppaa kyllä pahemman kerran muuten hyvää yritystä.



Kaksi reportteria lähetetään tekemään isolle mediatalolle yksinoikeudella juttua uudelleen avatusta Delosin ihmemaailmasta ja luonnollisesti ihmemaailmoihin liittyy taas jotain hämärää. Median edustajat Peter Fonda ja Blythe Danner nahistelevat ja pussailevat salapoliisihommiensa ohella, mutta paljon muita kunnon henkilöitä leffassa ei sitten olekaan.Yul Brynnerin kivikasvoisesti esittämä The Gunslingerkin jää turhan pieneen osaan ja puolivälissä mukaan tuleva korjaajajamppakin jää kovin ohueksi hahmoksi.



20. Rob Reiner: The Princess Bride (1987)

A-luokan fantasiasatu joka on tehty viimeisen päälle ja jonka sanaileva prinssi (Cary Elwes) on toden totta sankari paikallaan. Tämän jälkeen Mel Brooksin sankarit sukkahousuissa iskeekin taatusti aivan erilaisella voimalla... Chris Sarandon kusipääprinssin roolissa on se viimeinen timantti kruunussa, vai oliko se sittenkin Mel Smithin esittämä albiinokiduttaja?



21. Michael D. Moore: Paradise, Hawaiian Style (1966)

Elvis Havaijilla laulaa ja lentää ja laulaa ja on naisten kanssa ongelmissa ja laulaa ja yrittää hoitaa businesstä ja laulaa... Kunkun leffoissa on yleensä melkoisesti musiikkia, mutta nyt numeroita on tungettu todella yllättäviin paikkoihin. Merkittävät lohkot leffasta tuntuivat suoraan paratiisisaarien matkailunedistämiskeskuksen tilaamalta materiaalilta ja etenkin "spontaanit" numerot alkuasukkaiden kylässä sekä rannalla ovat jo melkoista "turisteja, tänne, heti" ‑paukutusta.



22. Edward Yang: Yi yi (2000)

Myös nimillä "1 + 2" sekä "A One and a Two..." tunnettu miltei kolmituntinen teos, jota katsoessa ajan kulkua ei kuitenkaan juuri huomaa. Yang osaa kertoa jokaisen ihmisen arkea koskevista asioista ja pikku hetkistä, jotka tekevät elämästä juuri niin ihmeellistä ja ainutkertaista. Hieno elokuva totta tosiaan.



23. Tim Whelan: Rage at Dawn (1955)

Tästä juonittelupankkirosvoilusta tarinaa klassisten westernien ketjussa.

4.

Extract (tv) ** Sattumanvarainen tv-bongaus, ainoa motiivi katsomiseen oli ohjaaja Mike Judge. Huumori oli paikoin mukavasti vinksallaan mutta muuten aika pointiton räpellys tämä valitettavasti oli. Rasittava, jaaritteleva naapuri oli hauskinta antia.



5. King of Kong (tv) ***½ Kovasti kehuttu dokkari, jossa draaman kaari oli kieltämättä hieno – tosin aihepiiri itselle sen verran vieras että ehkä vähän rokotti viihdyttävyyspisteitä. Vähän sai aikaan himoja pelata donkey kongia, mutta eipä noita kolikkopeliversioita paljon taida paljon olla huoltamoiden nurkissa enää?

6.

Andy Capper, Leo Leigh: Rule Britannia: Swansea Love Story



Vice-dokumentti Swansean heroiiniepidemiasta. Karu ja koskettava. Välillä tuntuu siltä, että mennään liiankin lähelle. Kipeämpi kuin Reindeerspotting.



Löytyy Vicen Youtube-kanavalta.





7. Martin McDonagh: Seven Psychopaths ****



Viihdyttävä rikoskomedia käsikirjoittajasta, joka pyristelee käsikirjoituksensa parissa. Erinomainen casting: Sam Rockwell, Christopher Walken, Tom Waits jne. Toimii kyllä.



8. Tarantino: Django Unchained ****



Tästä toisaalla.

11. Flying Swordsgirl, AKA Flying Killer (Lu Chun, 1969)

Halparimiekkkaseikailua Taiwanista, pika-analyysi tuoreeltaan katsotuissa aasialaisissa elokuvissa.

12. Clans of Intrigue (Chor Yuen, 1977)

Balsamia äskeisen haavoille, eli uusintakierros yhdestä Chor Yuenin lempparistani – turinaa samassa ketjussa kuin edellisestäkin.

13. The Exterminator (James Glickenhaus, 1980)

Mikä ihme minua on vaivannut, kun olen lähes vihannut The Exterminatoria joskus aikoinaan? Ei tätä mestarilliseksi tai kovin hyväksikään elokuvanteoksi voi sanoa, mutta erittäin viihdyttäväksi, asiallisen tylyksi ja ihastuttavan likaisen näköiseksi. Viihtymistä haittaavat eniten todella tökeröksi pahimmillaan äityvä editointi / kohtauksesta toiseen urpo hyppiminen sekä sivuhahmojen esittely ja lähes poikkeuksetta takavasemmalle jäljittä poistuminen. Jo mainittujen seikkojen sijaan taas logiikkaloikat ja turhien (tai oikeastaan minkäänlaisten) selitysten puuttuminen suorastaan kuuluvat asiaan. Bonuksena saa nauttia Christopher Georgen velmusta ilmeestä ja silkasta Death Wishin plagioinnin riemusta.

14. Tentacles (Ovidio G. Assonitis, 1977)

Typerryttävän huonossa maineessa oleva Tentacles ei ole loppupelistä sen köyhempi tai heikompi rippaus Tappajahain menestyksestä kuin itse emäteoksen vuotta myöhemmin ilmestynyt jatko-osa. Molempia vaivaa sama puisevuus, pitkäveteisyys ja hyvien näyttelijöiden hukkaaminen tai huonona päivänä esittely. Pääasiassa Tentacles näyttää ihan oikealta elokuvalta, joten rapean kalkkunan asteille pääsevää mielipuolisuuskerrointa ei saada aikaiseksi. Assonitisin päässä asuva käänteisnerokkuus pintautuu kunnolla vain parissa "neronleimauksessa", kuten merenpohjassa sijaitsevan pystyyn kuolleiden kalojen hautausmaassa sekä nuorisoregatan umpityperissä esitystavoissa ja tapahtumain käänteissä. Eikä unohdeta tietenkään dialogin mitvit-kohtia ja tieteellisiä toteamuksia. Huonoa posotusta, muttei tunteita herättävällä tavalla.

15. Hobo with a Shotgun (Jason Eisener, 2011)

Uusintakierros, oli yhtä hemmetin hyvä kotiformaatilta kuin viimeksi teatterissa katsottuna. Nyt oli vielä aikaa keskittyä oikein erikseen lukuisiin "Anteeksi, mitä?" ‑tason laineihin joita henkilöt pudottelivat tuhkatiheään. Läpeensä sielultaan mätää ja nautittavaa irvailua. Kotikatsomomme kokoonpanosta kaikki eivät osoittautuneet kohdeyleisöksi, eräiden hämmästellessä mm. katoavien säkkikaapareiden ja B&J ‑pullojen kaltaisia "karkeita virheitä".

16. Spirits of the Dead (Federico Fellini, Louis Malle & Roger Vadim, 1968)

Edgar Allan Poen alkuperäistekstien enemmän tai vähemmän vapaita sovituksia episodielokuvassa aikansa eurooppalaisilta mestareilta; kaikki lähestymiseltään kovin erilaisia, mutta jokainen tekee mielestäni oikeutta mestarin kynän jäljelle.

Vadim avaa pelin vahvasti runollisella tulkinnallaan, joka on visuaalisesti ja tunnelmaltaan Poen ytimessä. Mallen Toby Dammit on sitten aivan toisesta laidasta, seuraten kolmikosta uskollisimmin alkuperäistekstiä ja sen doppelgänger-tarinaa. Kerronnassa on niin paljon intensiteettiä ja Wilsonin sadismi niin hyvin naulattua, etten oikein ymmärrä miksi jotkut pitävät tätä episodia kokonaisuuden heikkona lenkkinä. Ja sitten Fellini... joka talloo alkuperäismateriaalin sirpaleiksi, poimii siitä ydinkohtia ja muokkaa tarinan täysin näköisekseen surrealistiseksi taidepainajaiseksi joka taatusti viitoitti David Lynchin menestyksekästä elokuvakerrontaa vuosia myöhemmin. Loppuratkaisu on eteerisen aavemainen, kun paholainen vaatii omansa.

Jokainen episodi on teknisesti erittäin kauniisti toteutettu, ja Ortolanin sävelet kruunaavat kokonaisuuden, mukauttaen saman perusteeman hienoilla sovituksilla kunkin tarinan tunnelmaan ja miljööhön sulautuen. Kaiken kaikkiaan Spirits of the Dead ei ole täydellinen, mutta episodielokuvien vaikeassa (lähes mahdottomassa) kamppailulajissa se edustaa alansa ehdotonta kärkeä.

17. French Sex Murders (Ferdinando Merighi, 1972)

Vähän plääh – giallotörkyilystä enemmän Giallot ‑ketjussa.

11. Modern Girls (1986) **

Suht kova kasarisoundtrack (Depeche Mode, Icehouse, Chris Isaak jne) sekä ihan leppoisa fiilis ovat lähinnä Modern Girlsin vahvuuksia. Pienet propsit vielä Martin Ferreron roolista musavideon ohjaajana, muistutti aikalailla Miami Vicen Izzya. Tässä on siis pyritty kuvaamaan sitä kaupungilla hengailua ja hauskanpitoa 80-luvun tapaan. Ikävä kyllä pelkkien hengailukohtauksien kuvaaminen ei kanna leffaa kovin pitkälle kun itse juoni on lähes olematon. Tämä koituukin Modern Girlsin kohtaloksi vaikka 80-luvun ajankuvauksena tämä on ihan ok leffa ja kyllähän tuota soundtrackia kuuntelee mielellään.

12. Django Unchained (2012) ***½

Tästä lisää täällä: http://www.elitisti.net/forum/topic/9463-quentin-tarantino-django-unchained/?p=197144

13. Road Games (1981) ***

Kelpo trilleri Richard Franklinilta jonka Alfred Hitchock-diggaily näkyy myös tässä elokuvassa. Eipä olekaan ihme että Franklin valittiin myöhemmin Psycho II:n ohjaajaksi (ja onnistui siinä varsin hyvin). Road Gamesissa on ikäänkuin sekoitetttu vähän Rear Windowia ja ehkäpä myös Spielbergin Duelia keskenään. Richard Franklin osoittaa kyllä olevansa taitava kameran takana mutta juonen verkkainen eteneminen on tämän leffan heikkous, mutta muutenhan tämän katselee hyvin läpi.

14. Survival Quest (1988) ***

Survival in the wilderness is a matter of heart, not hardware.

Ihan hyvää survival-seikkailuviihdettä Coscarellilta. Joukko ihmisiä lähtee treenaamaan selviytymistaitoja luonnon helmaan mutta retkeilymatkasta tulee mutkikas. Hieman siirappinen meininki tässä on toki välillä ja HC-survival janarit pahiksina eivät aina toimi niin hyvin. Toisaalta visuaalisesti Survival Quest on mukavaa katseltavaa, monet hienot metsä- ja vuoristomaisemat luovat hyvää tunnelmaa. Näyttelijöistä esiin nousee lähinnä Lance Henriksen joka tekee varman roolisuorituksen selviytyjäryhmän ohjaajana. Muutamista heikkouksista huolimatta Survival Quest on ihan viihdyttävä ja välillä hitusen kuumottavakin seikkailuleffa.

7.

Lethal Weapon ***1/2
I'm not too old for this shit!

8. Kokki, varas, vaimo ja rakastaja ****+

9. Rambo: First Blood Part II *****
Ala-asteella näytettiin tämä salaa eräälle Antti Kumpulaiselle, joka on lestadiolainen eikä näin ollen saisi nauttia elokuvaviihteestä. Oli tyypin eka leffa, tykkäsi! Oma rambopuukko piti myös saada ja hioa koulun smirkkelillä liiankin teräväksi – tämän kanssa kikkailu johti kuuteen tikkiin sormessa. 

9. Sartana ***1/2
Onko tässä yhtään mitään mikä ei olisi ripattu jostain paremmasta leffasta? Gianni Garkon karisma ei riitä pitkälle kun kilpailevissa leffoissa on oikeasti cooleja jäbiä kuten Eastwood, Milian ja Nero. Muutama hieno kohtaus kuitenkin: köysiansa majatalossa, Kinski vs. Sartana, muutamat arkuntekijän jupinat.

10. Django Unchained ****
Eskimo Joe! Tasalaatuisempi kuin Inglourious Basterds. Ihme kyllä Leonardo DiCaprio ei onnistunut pilaamaan leffaa, vaikka hänen ekat kohtauksensa näin vihjailivatkin. Black Hercules.. more like Niggerles!

11. The Fighting Fist of Shanghai Joe ****+
Vaikea kuvitella parempaa leffaa tästä aiheesta, vaikea kuvitella parempaa Night Visions ‑kokemusleffaa. Paras kohtaus: eka cowboy hyppää voltilla hevosen selkään. 

12.

The Sentinel (1977) ****+
Michael Winnerin poismenon liikuttaman pistin pyörimään yöllä tämän alikatsotun kauhuklassikon. Upea risteytys Rosemary’s Babya ja jotain Fulcin teoksia, bonuksena ripaus . Olisi tosin voinut olla paljon pelottavampikin, Winnerin tyyli oli oudon kepeä ja armollisen valoisa. Toisaalta ehkä juuri se saa leffan lukuisat arvaamattomat shokkiyllärit potkimaan sitäkin lujemmin. 

24. Pierre Morel: District 13 (2004)

25. Patrick Alessandrin: District 13: Ultimatum (2009)

Ensimmäinen District 13 ‑elokuva olikin jo ennalta tuttu, mutta siitä oli hyvä ottaa vauhtia ennen uudemman action-paketin tarkastusta. Tuhdilla muurilla ja poliisivartiolla muusta Pariisista erotettu District 13 on paljosta velkaa ainakin John Carpenterin NY ja LA ‑leffoille, joissa ei tosin pompittu ja huidottu aivan näin paljoa. Juonellisesti ensimmäinen elokuva on huomattavasti ehyempi ja toimivampi kun tarinaa lähdetään purkamaan välittömästi ja konnatkin ovat ns. normaalien mittapuiden rajoissa.


Viisi vuotta myöhemmin tehty jatko-osa yrittää kovasti olla kaikin tavoin suurempi ja komeampi, mutta kasvaneista resursseista huolimatta lopputulos kärsii selkeää juonianemiaa. Perusasetelma on oikeastaan täysin sama kuin ensimmäisessä elokuvassa: kusipäät haluavat rullata geton kasaan ja sankariemme tehtävä on paljastaa lierojen aikeet. Taistelussa pahan voimia vastaan nyrkit ovat hyödyksi, mutta todellisen etulyöntiaseman antaa äly ja usko johonkin suurempaan. Puheet vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta kaataisivat minkä tahansa muun maan tekeleen, mutta kun Ranska on Ranska pystytään tuokin tunkemaan katsojan kurkusta alas ongelmitta. No, ainakin melkein ongelmitta.


Elokuvien parasta antia ovat huippuakrobaattiset taistelu/pakenemis/etenemiskohtaukset, joissa etenkin David Belle osoittaa olevansa melkoinen apinan ja hämähäkin risteytys, jota normaalit painovoiman lait eivät suotta rassaa. Kuvioita on hierottu antaumuksella ja kun vihulaiset käyvät kiinni yksi kerrallaan vuoroaan odottaen, saadaan kulloisestakin ympäristöstä kiskottua aina jotain mukavaa irti. Juonien logiikka ei ehkä kestä lähempää tarkastelua, mutta eipä niillä tällaisessa viihteessä ole niin väliksikään...


26. Chris Marker: La jetée (1962)

Markerin lyhäri ei ole mikään perinteinen elokuva vaan 'kuvanovelli', yhteen nivottu sarja still-kuvia, joka kertoo kiteytettynä pitkälti saman tarinan kuin Terry Gilliamin Twelve Monkeys. Mustavalkoisten kuvien sarja ei kuulosta ehkä kummoiseltakaan, mutta niiden rytmi, kauneus ja voima yhdistettynä minimalistisella tavalla hyytäviin ääniin tekevät La jetéesta ainutlaatuisen.


27. Terry Gilliam: Twelve Monkeys (1995)

Mikäpä sopisi paremmin illan jatkoksi kuin Twelve Monkeys, David ja Janet Peoplesin käsikirjoittama elokuva joka pohjaa suoraan La jetéehen? Ihmiskunta ei ole tuhoutunut ydinpommien sateeseen vaan viruksen aikaansaamaan joukkotuhoon. Mittoihinsa nähden vaatimattomalla budjetilla kasattu elokuva on parhaimmillaan mielisairaalan mikrokosmoksessa, kun Willisin James Cole ja Pittin Jeffrey Goines tutustuvat toisiinsa. Tulevaisuus on visuaalisesti puolestaan vahvinta kenttää, jolla Gilliam pääsee todella irrottelemaan kummallisten ja hullunkuristen esineiden kanssa, jotka muodostavat tiedemiesten ja naisten johtaman maailman arjen.


28. Paul Annett: The Beast Must Die (1974)

'Modernista' ihmissusitarinasta avautumista Amicuksen omassa ketjussa.

Jay Oliva : Batman: The Dark Knight Returns, Part 1 (2012) ***½

Ensikosketus animoituihin supersankarielokuviin. 55-vuotias Batman joutuu taistelemaan tulevaisuudessa kadut vallanneita mutantteja vastaan. Mukana messissä hääri myös Kaksikasvo ja jatko-osa pedataan Jokerin avulla. Aavistuksen jäyhää animaationsa puolesta, eivätkä kaikki ääninäyttelijät täysin vakuuttaneet mutta kyllä sen verran jäi mielenkiintoa ylle että voisin katsoa jatko-osankin.

Terry Zwigoff : Bad Santa (2003) ***½

Tätä on kehuttu kovasti, ehkä liiankin kanssa. Odotin kai jotenkin oivaltavampaa käsistä. Kiinnostava perusasetelma toki mutta kaikki jutut eivät olleet ihan sillä tasolla kuin mitä odotukset. Billy Bob Thornton kuitenkin hyvä ja jotain hyviäkin hetkiä mahtui mukaan. Kääntyi kokonaisuudessaan juuri ja juuri voiton puolelle.

Mike Newell : The Awekening (1980) **½

Melkoisen kämäisesti ohjattu brittikauhuelokuva jossa Charlton Heston joutuu taistelemaan faaraokuningattaren kirousta vastaan. Egyptistä lähtee mukaan niin kuningattaren muumio kuin myös kirous joka koskettaa erityisesti Hestonin esittämän miehen matkalla syntynyttä tytärtä. Myöhemmin kirouksesta seuraa ongelmia kun tytär on kasvanut vanhemmaksi. Heston ja muut näyttelijät melko ok, mutta tosiaan ohjaus ei toimi. Loppukohtaus on viihdyttävä juustoisella tavalla. Kaksi ja puoli tähteä on tälle aikalailla maksimit mitä voi antaa.

9- Kärkkäinen & Passi: Kovasikajuttu (Digiboksi), Olihan tämä hieno ja koskettava, kun kaverit on verbaalisesti noin lahjakkaita niin se kyllä tekee dokkarimaakareiden hommasta helppoa, luulisin. Silti, hyvin rytmitetty ja kaiken aikaa syventyvä näkökulma poikkeukselliseen lahjakkuuteen. ****

10- Berghäll & Hotakainen: Miesten vuoro (Digiboksi), Se toinen maineikas faktiivinen suomileffa viimeajoilta on elegisyydessään erilainen, mutta tunteiltaan hyvin paljon samoilla karsinoilla mitä Kovasikajuttukin. Parhaimmillaan Miesten vuoro tavoittaa jotain absurdia, huonoimmillaan toistaa hieman itseään. Silti, hienohan se on tämäkin. ***1/2

11- Demy: Les demoiselles de Rochefort (Rochefortin tytöt) (DVD) (RE-), Enhän mä tästä ikisuosikista voi oikeesti mitään pahaa sanoa, mutta tällä kertaa kyllä vähän alko puuduttaa siellä vaikealla kolmannella neljänneksellä. *****

12- Smith: Clerks 2 (Tiskirotat 2) (DVD)(RE-), Musta tää paranee vaan joka kerralla vaikken oikein osaakaan kontekstualisoida että miksi. ****1/2

13- Selick: Nightmare Before Christmas (Painajainen ennen joulua) (DVD)(RE-), Uusintakatselu pitkästä aikaa eikä ollutkaan ihan niin kova mitä muistelin. Lyhyestä kestosta huolimatta alko vähän ajatus harhailemaan puolenvälin paikkeilla. Mutta onhan tämä silti kaiken kaikkiaan hieno. ****

14- Laughton: Night of the Hunter (Räsynukke) (DVD)(RE-), Täysin ainutlaatuinen ja omaääninen satu. Huikea joka saralla, mutta kyllä Stanley Cortezin ekspressionistissävytteinen kuvaus kai tässä se ihan parhain on. *****

15- Penn: Night Moves (Yön siirrot) (DVD)(RE-), pitkästä aikaa tuli tsekattua myös tämä ja edelleen joka kerralla meitsi vakuuttuu enemmän tämän täydellisyydestä. Pennin säälimätön ja tarkkanäköinen ohjaus, Michael Smallin loistava score, Bruce Surteesin supersävykäs kuvaus (etenkin sisätiloissa ja pimeällä) sekä Dede Allennin huomaamaton mutta ultratehokas leikkaus yhdistettynä Gene Hackmanin ehkä parhaaseen suoritukseen nostavat kyllä tämän omalla top10- listalla erittäin korkealle. *****

9.

Tomas Alfredson: Tinker, Tailor, Soldier, Spy *** 1/2

Kauniisti tehty elokuva kylmän sodan vakoilusta ja myyrästä joka on soluttautunut brittien tiedustelupalveluun. Juonien punontaa ja solmujen selvittämistä. Kesti uusintakatselunkin, kiitos hienon miljöön, puvustuksen, castingin ja viipyilevän kuvauksen.

10. Martin McDonagh: In Bruges ****

Alku hieman hidas, mutta sen jälkeen leffa kantoi kyllä hienosti. Dialogi toimii, ja Farrell ja Gleeson pelaavat oikein hyvin yhteen. Jälkimmäiseltä erinomainen ja monipuolinen roolisuoritus. Huumori on mustaa, ja tyylin puolesta liikutaan mukavasti omalla alueella. Loppui, kuten elokuvan tuleekin.

Jotenkin mulla oli Farrellista aivan erilainen kuva ennen näitä McDonaghin ohjauksia. Sehän on aivan hyvä näyttelijä.

6. Tyson (Netflix) **** Ei tästä voi olla pitämättä, eikä yhtään haittaa että tämä on selkeästi Miken puheenvuoro – ketään muuta ei kuulla. Uskomaton nousu maailmanmestariksi ja sitäkin rajumpi tuho, nousu ja taas tuho on kyllä sellaista draamaa jota ei voisi käsikirjoittaa. Hyvä esimerkki kuinka suhteellisuudentaju voi kadota kun Mike selittää saaneensa Don Kingiltä rahojaan takaisin ”10 tai 20 tai 30 miljoonaa – en edes muista, niin mitätön summa se oli”. No, jos on tuhlannut (omien sanojensa mukaan) muutamassa vuodessa 400 miljoonaa, niin onhan se mitätön... Mutta Mike esittelee itsestään myös harvinaisen rehellisen oloisen puolen ja vaikuttaa jopa huomattavasti julkisuuskuvaansa älykkäämmältä, tosin sekaisin on ollut ja tulee varmaan jossain määrin aina olemaan. Minulta respectiä kaikkien aikojen kovimmalle nyrkkeilijälle, ikävää että kävi niin kuin kävi. Hitto, kuvitelkaa nyt joku Robert Helenius kehään nuoren Miken kanssa? Voi olla että ei kauaa seisoskelisi.

7. Final Destination (Netflix) **½ Lainaan tähän Shockyn arvostelumetodia (löytynee vanhasta mitä elitistit katsoo-ketjusta)

• silta ****+ Paljon paremman näköinen kuin esim kolmosen vuoristorata

• telinevoimistelu **** Hyvä pohjustus joka sai kuvittelemaan 10 eri tapaa kuinka loppu tulee – ja silti tuli ihan erilainen ja todella kivuliaan näköinen.

• akupunktio ** Tää oli vähän tylsä

• laserleikkaus *** Tästäkin olisin odottanut hieman enemmän vaikka aika groteski olikin. Liian ennalta-arvattava!

• tehdas ***

• lentokone **1/2 Itse kuolema ei ollut ihmeellinen mutta muuten lopputwisti oli aika hykerryttävä, vaikkei siinä mitään pointtia oikein olekaan.

Oli tämä huomattavasti parempi kuin kolmonen, nelosen jätin suosiolla väliin.

Mustan huumorin viikonloppu.

11. Woody Allen: Crimes and Misdemeanors ***

12. Joel & Ethan Coen: A Serious Man *** 1/2

Ensimmäinen oli yllättävän synkkä, suorastaan lohduton. Mutta mitäpä voi odottaa, kun flirttailee Mansikkapaikan kanssa. Jälkimmäisessä oli mielenkiintoisinta kurkkaus ainakin jonkinlaiseen palaseen juutalaista kulttuuria, joka ei varsinaisesti ole ainakaan itselleni hirveän tuttua.