Mitä elitisti-forumin väki katsoo 2013

20. Salmon fishing in Yemen *** (dvd) Vaimon valitsemaa hömppää... mikä toimi yllättävän hyvin. Suuri ansio siitä varmaan Ewan McGregorin nuhjuiselle tohtorihahmolle ja tämän vääntämälle yläluokan englannille. Muutenkin idea on sen verran kaukaa haettu että vaikka ”rakkaustarina” noudattaa varsin perinteistä romcom-kaavaa, on kaikessa muussa edes hitunen tuoreuden tuntua. Ihan positiivinen yllätys nollaodotuksilla.

21. 1408 (theatrical cut) *** (netflix) Harvoja King-adaptaatioita joka on jäänyt näkemättä. Alku on todella hyvä ja tunnelma on todella tiivis, ennenkuin sitten taas kummituselokuville tyypillisesti taannutaan turhaan säikyttelyyn. Mutta sanoisin silti että varsin positiivinen kokemus, ehkä vähän tiiviimpi keskiosa olisi voinut olla. Loppu ei ole kovin tyydyttävä mutta tämäntyyppisissä elokuvissa harvoin on. King-adaptaatioiden parempaan puolikkaaseen yltää varmasti.

22. Kuningas Litmanen **** (tv-tallennus) Aika tarkkaan Jarin uraa läpiluotaava dokumentti on viihdyttävää katsottavaa ja muistuttaa kuinka iso stara Litmanen ihan oikeasti on ollut. Aika mahtavaa kuulla kun joku Xavi kehuu aika estotta ja vilpittömän tuntuisesti kuinka Litmasen aika Barcelonassa vaikutti häneen pelaajana. Jos jotain moitittavaa pitää loytää, niin onhan tämä aika yksisilmäinen otos ja kaikenlainen kritiikki puuttuu, mutta toisaalta miksi etsiä törkyä pelaajasta joka on ainakin julkisuuskuvaltaan onnistunut olemaan lähes ainoastaan positiivinen kaikessa tekemisessään. Toivottavasti jonain päivänä meillä on joku vielä menestyneempi futari, mutta eipä ole vielä näköpiirissä.

Helvetinmoinen suma taas, mutta koetetaan purkaa nyt ennen NightVisionsia....

6. To: Running Out of Time (1999) [dvd] ***

Pikkunäppärästi viihdyttävä ja tyylikäs neo-trilleri Hongkongista. Ei tästä katsomisen jälkeen silti paljoa käteen jää.


7. Singer: X-Men (2000) [bd] **½

Alkaa aika hyvin, mutta heti Wolverinen esittelykohtauksen jälkeen taantuu tylsemmäksi ja typerämmäksi kuin muistinkaan. Toimintajaksotkin ovat heikkoja.


8. Singer: X2 (2003) [bd] ***

Parantaa ykkösestä lähes kaikilla osa-alueilla, mikä ei silti vielä riitä erinomaisuuteen. Suurin osa X-tyypeistä on todella epäkiinnostavia, joskin tässä esitelty Nightcrawler taitaa olla mutanteista kiehtovin. Brian Cox ihmispahiksena pärjää puolestaan (jälleen) loistavasti.


9. Marcus: Epäilyksen polttopiste: Pimeyden haju (Prime Suspect: Scent of Darkness, 1995) [Netflix] ***

Neloskausi; kaksi jaksoa, yhteensä kolmisen tuntia. Ei kauhesti innostaisi vierailla Lontoossa näiden 90-luvun brittirikossarjojen perusteella. Tennisonin suhdesotkut tästä jäivät parhaiten mieleen.


10. Corbucci: Django – kostaja (1966) [dvd] ***

Pulp-elementeiltään viihdyttävä ja aikanaan vallankumouksellinenkin, mutta henk.koht. en ole Djangoa koskaan spagusuosikkeihini listannut. Suosio on kyllä helppo ymmärtää.



11. McGuigan: Uusi Sherlock: Vaalenpunainen kuolema (Sherlock: A Study in Pink, 2010) [Netflix HD] ***½

Laitetaan nämä nyt erillisinä "elokuvina" listalle, sillä ovat kuitenkin puolitoistatuntisia itsenäisiä tarinoita. Vahva avaus; modernisointi on toteutettu poikkeuksellisen tyylikkäästi. Lisäksi pääosakaksikko istuu rooleihinsa täydellisesti.


12. Smith: Black Death (2010) [Netflix HD] **½

Ok rutto/noidanpolttoankeilu vaatimattomalla budjetilla, parilla häiritsevällä anakronismilla ja kiitettävän painostavalla tunnelmalla. No ei näinkään laadukkaita keskiaikaleffoja liikaa ole. Huvittaa useammankin julkaisun kansitaide, joka yrittää maalata elokuvasta jonkinlaista Sean Bean ‑toimintapläjäystä.


13. Lyn: Uusi Sherlock: Sokea pankkiiri (Sherlock: The Blind Banker, 2010) [Netflix HD] **½

Tällaista televisiotuotantoa katsoo mielellään: fiksusti kirjoitettua ja moitteetomasti näyteltyä. Tämänkertaisen tarinan sovittaminen nykyaikaan ei kuitenkaan toiminut kovin hyvin.


14. Mäkelä: Varasto (2011) [bd] ***

Yllättävän hauska kotimaiseksi, etenkin Mustakallio vetää nautinnollisesti. Puitteiltaan vähän ankea ja teatterimainen tästä huolimatta.


15. Abrams: Vaarallinen tehtävä III (Mission: Impossible III, 2006) [Netflix] ***+

Kehuttu nelososa kiinnosti jonkin verran, joten päätin pohjille katsella myös kolmosen, jota kohtaan ei alun perin ollut minkäänmoisia intressejä... ja tämähän oli hemmetin positiivinen yllätys! Muistikuvat kahdesta ekasta M:I:stä ovat jo vähän epätarkat, mutta eiköhän tämä ne ylittänyt. Romanssikin toimi emotionaalisen painotuksen lisääjänä, Cruisen näytteleminen sopii juuri tällaisiin juttuihin, action on jännittävää, Hoffman häijy pahis jne.


16. McGuigan: Uusi Sherlock: Elämä pelissä (Sherlock: The Great Game, 2010) [Netflix HD] ***

Hyvä jakso; ärsyttää tosin päättää kausi cliffhangeriin. Andrew Scottin tulkinta Moriartysta vaatii varmaan vielä pari näyttäytymistä ennen kuin siitä voi muodostaa mielipiteen, potentiaalisen omalaatuinen veto joka tapauksessa.


27. Bird: Mission: Impossible – Ghost Protocol (2011) [Netflix] **

Sarjan paras osa? Selkeästi heikoin.


18. Parolini: Yksinäinen taistelija (...Se incontri Sartana prega per la tua morte, 1968) [35mm] **½

Viihdyttävä mutta jokseenkin jännitteetön.


19. Tarantino: Django Unchained (2012) [DCP] **½

Laitoinkohan tuonne elokuvan omaan ketjuun jo jotain... Pidin lähinnä miljööstä mutta muuten oli hankala tempautua mukaan meininkiin hyvistä yksittäisistä jutuista huolimatta. Päällimmäisenä fiiliksenä jäi halu katsoa Addio zio Tom uudelleen.


20. Spangler: Joshua (1976) [dvd] **

Kökköä menoa, mutta kyllähän tällaisiin aikaansa hukkaa ihan mielikseen. Paljon jää potentiaalia hyödyntämättä.


21. McGuigan: Uusi Sherlock: Kiusallinen skandaali (Sherlock: A Scandal in Belgravia, 2012) [Netflix HD] ****

Kakkoskauden avaus ja tähän mennessä kokonaisvaltaisesti paras episodi.


22. Storm: UFC: Ultimate Royce Gracie (2011) [Netflix HD] ***

Brasilian reissulla hotellihuoneessa. Ihan jees kertaus aiheesta, vaan eipä dokkarina mitenkään kummoinen. Paljon muutakin UFC:tä näytti löytyvän brassien Netflixistä.


23. Walker, Harley & Jardim: Waste Land (2010) [Netflix HD] ****

Edelleen brassimatkan satoa; suositeltava, koskettava dokkari Rio de Janeiron kaatopaikalla omatoimisella jätteenlajittelulla elävistä vähäosaisista ja heidän muotokuviaan tekemään saapuvasta taitelija Vik Munizista.


24. Baumbach: Greenberg (2010) [bd] ***½

Pidän Baumbachin leffoista, ei sille mitään voi. Kicking and Screaming & Tursas ja valas suosikit.


25. Yuen: Haastaja (No Retreat No Surrender, 1986) [bd] ***

Vähän tahmeaa etenemistä (etenkin se treenauskausi autiotalossa), mitä paska näytteleminen onneksi pitää hengissä. Aika huvittavaa (tosin ei yllätävää) että heti tässä on Van Dammen uran ylivoimaisesti parhaat lähitaistelukohtaukset. Kommentit tuoreehkosta suomijulkaisusta toisesta ketjusta kopsattuna: Jäänyt restauroinnit tekemättä; tässä on luultavasti roskaisin kuva mitä olen nähnyt mistään värielokuvasta blu-ray:llä. Värit ovat kuitenkin ok eikä mitään kovin törkeitä pakkausartefakteja pompi ruudulla. Hieman on myös lisääntynyt tarkkuus dvd-versioon verrattuna. Eikä ole digitaalisesti mössöksi siloiteltu. Ääni on valitettavampi tapaus. Paikoin särkee sekä musa & puhe hiljaisellakin volyymillä, mikä on sääli sillä soundtrack on mahtava. Mitään ekstroja ei tietenkään levyillä ole.


26. Considine: Tyrannosaur (2011) [Netflix HD] ****

Vaikuttava ohjausdebyytti Considelta; aivan parasta/pahinta brittiankeilua aikoihin huimin roolisuorituksin. Vähän voi tulla huono mieli, mutta onnistuu lajityypissä hienosti.


27. C.K.: Louis C.K.: Live at the Beacon Theater (2011) [Netflix HD] ****

Vähän piti injektoida iltaan hupia Tyrannosauruksen jälkeen. C.K. taitaa olla suosikkini näistä nykyään aktiivisista standup-esiintyjistä (myönnän etten kovin laaja-alaisesti ole taiteenmuotoon perehtynyt). "Louie" on myös lähivuosien sarjaparhautta.


28. McGuigan: Uusi Sherlock: Helvetin hurtta (Sherlock: The Hounds of Baskerville, 2012) [Netflix HD] **½

Johtuikohan sitten tarinan tuttuudesta, mutta kauhuun päin kumartava Helvetin hurtta tuntui jäävän vähän väliinputoajajaksoksi kahden ylivoimaisen episodin keskellä. Sinänsä pätevää kamaa toki näyttelemisen ja teknisen toteutuksen puolesta (CGI-hurttaa lukuunottamatta).


29. Haynes: Uusi Sherlock: Loppunäytös (Sherlock: The Reichenbach Fall, 2012) [Netflix HD] ***½

Komeasti päättyy kakkoskausi jälleen turhauttavaan cliffhangeriin ja Scottin Moriartyakin on jo oppinut rakastamaan. Fiksu käsikirjoittaminen, Cumberbatchin ja Freemanin tulkinnat klassikkohahmoista ja duon yhteispeli ovat ne elementit, jotka tekevät sarjasta erityisen nautittavan. Lisäksi Gatiss on luultavasti suosikkiversioni Mycroftista.


30. C.K. & Hartman: Louis C.K.: Chewed Up (2008) [Netflix HD] ****


31. Dunham: Tiny Furniture (2010) [Netflix HD] ***

Vaimo diggaa Girls-sarjaa, millä perusteella tämä valikoitu katsottavaksi. Ihan freesi tapaus, vaikkei liikaa samaistumispintaa itselle tarjonnutkaan.


32. Hazanavicius: The Artist (2011) [Netflix HD] ***

Ihan kiva ja formaatissaan yllätävänkin toimiva nostalgisointipläjäys, mutta ovathan porukan OSS-pöhköilyt kaikin puolin parempia.


33. Davis: Epäilyksen polttopiste 5: Virhearvioita (Prime Suspect 5: Errors of Judgement, 1996) [Netflix] ***

Viimeinen 90-luvun Tennison-kausi kostuu jälleen kahdesta puolitoistatuntisesta jaksosta. Totuttua laatua, mutta vaihtelun vuoksi ihan kiva että seuraavaksi hypätään 2000-luvulle.


34. Lee: A Moment to Remember (2004) [Netflix HD] ***

Slickissä korealaisessa rakkaussiirapissa mäiskitään "nyyhkyvasaralla" katsojan otsalohkoa periksiantamattomalla pieteetillä, mutta pääparin kemian ansiosta homma ihme kyllä toimii. Aiemmin olen lähinnä ihmetellyt mitä Woo-sung Jung tekee elokuvien pääosissa; tässähän mies on loistava!


35. Kinnunen: Miss Farkku-Suomi (2012) [dvd] ***

Elokuvallisesti vähän flätti, mutta muutoin onnistunut kotimainen nuorisoromanssi, joka tosin pudonnee parhaiten nostalgisesti 70-lukua muisteleville.


36. Reitman: Up in the Air (2009) [bd] ****

Liityn kehujien joukkoon. Niin hyvä, että blu-ray jää hyllyyn ja saatanpa jopa katsoa joskus uusintana.


37. Cianfrance: Blue Valentine (2010) [Netflix HD] ****

Poikkeuksellisen tarkkanäköinen rakkauskuvaus; kunnioitettavan todenmakuisesti kirjoitettu ja näytelty, erityisesti tarinan surullisemman puoliskon osalta. (Eli lähes täydellinen vastakohta A Moment to Rememberille.) Tällä perusteella kiinnostaa myös ohjaajan uusi The Place Beyond the Pines.


38. Villaça: The Storyteller (O Contador de Histórias, 2009) [dvd] **½

Brasilian tuliaisia. Varsin katsottava kasvutarina; laitapuolelle uhkaavasti ajautuvan laitosskidin pelastaa tutkijanaisen sympatia ja sitkeys.


39. Lien: The Bothersome Man (Den brysomme mannen, 2006) [Netflix] **½

AIka hyvää lakonista satiiria pohjoismaisen ideaalielämän tyhjyydestä, tosin lopussa kävi jo ohueksi. Oikeastaan olen ihan samaa mieltä Iljan etusivun kommenttien kanssa, joten ei tästä sen enempää.


40. Zobel: Compliance (2012) [Netflix HD] ***½

Onnistunut dramatisointi järjettömistä tosielämän tapahtumista. Ainoastaan kun tapauksista oli lukenut jo etukäteen niin yllätyksellisyys puuttui oikeastaan täysin. Hyvin jännite piti siitä huolimatta. Vittu kun ihmiset osaavat olla tyhmiä.


41. Riley: Everything or Nothing: The Untold Story of 007 (2012) [Netflix HD] **½

On tullut osteltua Bond-sinisäteitä ja pitäisi saada into päälle katsoakin niitä. No tuore dokkari ei paljoa auttanut asiassa. Aika huolimattomasti surffataan läpi leffasarjan, keskittyen lähinnä (tylsistyttävään) tuottaja Broccoliin, studioiden kilpailuun ja sotaan oikeuksista. Lazenbyn vilpittömän rehellinen haastis on iisisti ohjelman parasta antia. Vähän turhan hektisesti kuvitetaan juontoa elokuvaklipeillä; kai sen nykyään pitää tällaista olla että nuoremmatkin jaksavat katsoa.

94. The Girl Next Door (Gregory Wilson, 2007)

Huh... varsin iholle käyvä kokemus ja "feel bad hit of the summer". Graafisuudella ei mässäillä, pahat asiat tapahtuvat lähes sataprosenttisesti katsojan pään sisällä. Erinomaista lapsinäyttelijöiden käyttöä, hyytävä pahis, ylenpalttinen avuttomuuden tunne mikä alkaa tuntua katsomossakin hiljalleen kiristyvänä tunteena ja tunnelmana: hiljalleen alkaa odottaa että koko piina olisi nähty ja paketissa, eikä suinkaan siksi että elokuva olisi huono. Tunteilla pelataan taitavasti kaiken aikaa. Leffan loputtua fiilis oli aika alakuloinen ja pisti taas miettimään ihmisen käänteismukavia luonteenpiirteitä. Erittäin hyvä paketti.  

95. Faceless (Jesus Franco, 1987)

96. Bloody Moon (Jesus Franco, 1981)

97. She Killed in Ecstasy (Jesus Franco, 1971)

98. Night of the Skull (Jesus Franco, 1974)

99. Vampyros Lesbos (Jesus Franco, 1971)
100. Venus in Furs (Jesus Franco, 1969)

In Memoriam ‑maratoni, kuusi Francoa kahdessa päivässä. Yksittäisteosten tarkempi palastelu ohjaajan omassa ketjussa.

101. Gainsbourg: A Heroic Life (Joann Sfar, 2010)

Kyllähän se... Leffalle oli näemmä oma ketju omistettu, joten purku sinne.

102. Goodfellas (Martin Scorsese, 1990)
103. Casino (Martin Scorsese, 1995)

Parit uusintakierrokset Scorsesea ohjaajan omassa ketjussa tarkemmin.

Scott Cooper : Crazy Heart (2009) ***½

Jeff Bridges esittää alkoholisoitunutta Countrylaulajaa joka oli aikoinaan isompi nimi kuin nyt, kun hän joutuu kiertämään ruutinimaisesti läpi pikkupaikkoja joissa laulajalla on kuitenkin jäljellä vielä oma pieni mutta uskollinen fanikunta. Aikasempi yhteistyö nuoremman ja nyt suuremman tähden kanssa on kariutunut, samoin kuin laulajan entinen naissuhde josta jäi jälkeen poika, jota laulaja ei ole tavannut pitkään aikaan. Nyt uraa olisi kehitettävä parempaan suuntaan samalla kun laulajan elämään astuu uusi nainen pienen poikansa kanssa. Alkoholin käyttö tuottaa ongelmia niin laulajan uralla kuin orastavassa parisuhteessa. Crazy Heart on elämänmakuinen ja pienimuotoinen draamaelokuva jossa ei ole suuria ja dramaattisia juonenkäänteitä. Mielestäni kuitenkin hyvä henkilövetoinen draamaelokuva jossa romanttinen puoli toimii kerrankin elokuvan vahvuutena. Hienosti myös kuvattu se että vaikka kaikki ei menisikään sataprosenttisesti nappiin, niin mies pystyy hyväksymään sen ja jatkamaan elämäänsä eteenpäin.

Daniel Haller : Die, Monster, Die! (1965) ***

Stephen Reinhart niminen mies on saapunut erääseen kylään tapaamaan yliopistossa tapaamaansa naista. Osoittautuu että tyttö asuu pahamaineisessa Witleyn kartanossa jonne pelästyneet kyläläiset eivät halua tarjota miehelle kyytiä. Niinpä miehen on käveltävä itse goottilaiseen, sumun keskellä sijaitsevaan linnamaiseen taloon jossa häntä on vastassa mm. Boris Karloffin esittämä Nahum Witley. Pian tuleekin selväksi että asiat eivät ole ihan kondiksessa kyseisessä paikassa ja siellä onkin kätkettynä ikävä yllätys.

Tunnelmallinen b-kauhuelokuva jonka käsikirjoitus on kieltämättä kliseinen ja melko simppeli. Kokonaisuutena kuitenkin sellaista keskitasoa. Komea linnamainen kartano tuo mieleen esimerkiksi Hammer-elokuvat ja tätä elokuvaa voi suositella enemmän juuri vanhemmista kauhuelokuvista pitäville.

43. Blood Games (Netflix US)

Viiden tähden kostokalkkuna. Seksikkäinen tyttöjen baseball-tiimi voittaa punaniskojen porukan ja siitäkös ongelmia syntyy. Punaniskat kun haluavat maksaa velat takaisin mm. raiskaamalla. Koston kierre on valmis! Kasarieksploitaatiota sanan kaikissa kauneimmissa merkityksissä.

44. Jahti

Uhhuh, Vinterbergin uusi on yyberkuumottava angry mob ‑draama, joka pakottaa katsojan ajattelemaan, vaikka ei haluaisi.


NV-setti:


45. Antiviral

Elokuvan flow on hieman epätasainen, mutta homma pelaa tärkemmissä asioissa: maailma toimii ja siihen on nasta uskoa. Näyttelijät vetävät hyvin – erityisesti nevaridudeson pääosassa, vähäinen huumori on pimeätä, body horror on, hei!, erittäin cronenbergiläista. Hitto vie, ei ole kauas omena puusta pudonnut. Vikoineenkin erittäin hyvä debyytti ja on todella kiinnostavaa seurata mitä Cronenberg JR. jatkossa duunaa.


46. Spring Breakers

Spring Break bitcheeees! Helvetin hyvä. Vähän niinku Doom Generation of the 10's. Meitsi diggas. Franco on aivan mahtava, kuten kaikki muutkin. Ehkä lopun shootout on vähän bore lopetus. Ja muutenkin tykkäsin enemmän alkupuolen nousutilasta, kuin jälkipuoliskon nitkufiilareista. Skrillexin säätämä ääniraita on leffassa mahtava, mp3-soittimesta kuunneltuna erittäin tylsä. Hämmentävää.


47. The Room

Ainoa asia mikä vitutti näytöksen aikana oli se ettei ole lippua toiseenkin näytökseen. Kyllä tää on kaikkien aikojen paras osallistumiselokuva. Toivottavasti perinne jatkuu vuosittain. Voin ostaa loppuelämän kausikortin.


48. Death Wish 3

Rautaa, joka toimii aina.


49. Whoever Slew Auntie Roo

Erinomaisen vänkärä. Yön paras mahdollisesti, vaikea sano kun taso oli niin hyvä.


50. Resolution

Tekijöiden kommenttien jälkeen olisi kiva nähdä lähiaikoina uudestaan. Pituutta liikaa, mutta muuten jees. Huumori toimii, mutta jos tämän oli tarkoitus pelottaakin niin sitten meni vikaan.


51. Bel Ami

Ei valittamista. Mukavaa vanhan ajan pokea, josta tulee pelkästään hyvä mieli.


52. Stiches

Yllätti positiivisesti kun mitään odotuksia ei ollut. Hyvä lättäyskomedia.


53. Crocodile

Jos melkein jokaisessa leffassa tuli pilkittyä, niin tässä olisin toivonut snadeja unia. Vaan ei onnistunut, olin pirteimmilläni sitten Väkivallan vihollisen! No, kaikessa mielen tyhjentävässä tylsyydessäänkin tässä oli kuitenkin jotain maagisen hypnoottista. IMDB:ssä 3.1 ja syystä. Spring Break bitchees!


NV oli ajankohtaisesti Kampin nuorison asialla, kun lähes jokainen elokuva käsitteli nuoria ja nuoriso-ongelmia.

56. Kickboxer (1989) ***½

Samoista aineksista tämäkin on tehty kuin Bloodsport, vaikka piirun verran heikompi Kickboxer lopulta on. Toki Paul Hertzogin soundtrack on jälleen kerran rautaa ja Stan Bushin laulamat montaasibiisit toimivat. JCVD:n tanssikohtauksesta vielä plussat.

57. Bedlam (1946) **½

Aikalailla keskiverto trilleri Robsonilta. Boris Karloff vetää ihan hyvän roolin tässäkin, vaikka olihan hänellä alla kovempiakin rooleja Lewtonin tuottamista leffoista. Visuaalisesti tämä ei välttämättä ole niin hieno kuin muut Lewtonin tuottamat helmet.

58. Death Wish 4: The Crackdown (1987) **½

Ei pärjää millään kolmannelle osalle, ei millään. Tätähän minä hieman pelkäsinkin. Noh, onhan tässä kuitenkin John P. Ryan joka vetää kieltämättä hyvän roolisuorituksen. Bronson vetelee osan kohtauksista aikalailla puolivaloilla, mutta onhan siellä joukossa pari mehukasta one-lineriakin. Aika keskinkertainen fiilis tästä kuitenkin jää, olisi voitu rohkeammin yrittää jatkaa kolmannen osan viitoittamalla tiellä.

Jevgeni Bauer: Vallankumouksellinen (Revoljutsioner)

Mies karkoitetaan tsaarin toimesta Siperiaan 1900-luvun alkupuolella, mutta hänen onnistuu paeta ja palata takaisin Pietariin vallankumouksen aattona. Mielenkiintoinen, joskin hieman kankeahko elokuva vuodelta 1917. Taisi olla viimeinen, josta Bauer oli yksin ohjausvastuussa.

Erkki Karu: Tukkipojan morsian

Eräänlainen synteesi Karun urasta vuonna 1931. Aku Käyhkön esittämä, viina tissutteleva rikkaan tilan poikamies on ajatellut tehdä vaimon kauniista Leenasta, jota liehittelee myös tukkijätkä Erkki. Teatraalinen, kömpelö ja kaikin puolin vaatimaton kotimainen melodraama, jonka näyttelijätyöskentely on parhaimmillaan kelvollista, pahimmillaan katastrofaalista. Varhainen äänielokuva on kyllästetty jatkuvilla laulelmilla, musiikilla ja dialogilla, joiden seurauksena hiljaista hetkeä ei ole – tämä tekee katsomisesta hyvin raskaan. Tappelukohtaus Urho Somersalmen esittämän Erkin tuvassa on elokuvan hauskin.

Risto Orko: Jääkärin morsian

Nimestä voisi luulla kyseessä olevan vauhdikas historiallinen sotaelokuva, mutta jääkärin ja tanssijattaren romanssiviritelmät sekä erinäiset vakoilujuonittelut vetävät pidemmän korren ja lopulta toimintaa on varsin vähän. Jääkäreiden hyökkäys on kuvattu Lappeenrannan lentokentän aukiolla, siitä plussaa. Mukana menossa Tauno Palo, Urho Somersalmi, Kullervo Kalske ja moni muu aikalaistähti. 

Sam Raimi: The Evil Dead

Ikisuosikki, joka ihastuttaa edelleen. Paras Evil Dead ‑trilogian elokuvista, jälkimmäisissä liikaa huumoria minun makuuni.

Harry Langdon: Naistenmies (The Chaser)

Harry kohtelee vaimoaan huonosti ja joutuu avio-oikeuteen. Eron sijaan tuomari määrää Harryn astumaan kuukaudeksi vaimonsa asemaan ja palvelemaan tätä moitteetta, muuten edessä on pitkähkö vankilareissu. Kekseliäs, useita hauskoja gageja sisältävä komedia kärsii tarinan rytmityksestä, eikä onnistu kohoamaan Langdonin parhaan elokuvan, tätä ennen valmistuneen Isä avuttoman (Three's a Crowd) tasolle.

Béla Tarr: Torinon hevonen (A Torinói ló)

Vasta toinen katsomani Tarrin elokuva. Odotukset olivat tapissa ja etukäteen pelkäsin, pystyvätkö ne edes toteutumaan. Näin kävi lähes täydellisesti, vaikka ensi katsomalta en varmasti kaikkea vielä käsittänytkään. Vangitseva kuvaus kahdesta olosuhteiden musertamasta, omaan ankeaan elämäänsä turtuneesta maanviljelijästä, joiden elämässä ei ole nähtävissä parannusta. Lopulta, kun kaikki on jo menetetty, jää vain pimeys. Elokuva, jonka pariin haluaa palata välittömästi uudelleen.

Marco Amenta: Sisilialainen todistaja (La Siciliana Ribelle)

Tositapahtumiin perustuva, keskiverto elokuva mafiapäällikön tyttärestä, joka suostuu todistamaan isänsä ja veljensä murhannutta mafiaperhettä vastaan. Loppu yllätti, sillä tapahtumista ei ollut etukäteen mitään tietoa.

Mikko Niskanen: Kahdeksan surmanluotia

Teemalta jokin aika sitten tullut täysimittainen, neljäosainen tv-versio. Ankara, kaunistelematon ja surullinenkin, vaikka Pasi ja Reiska tuovatkin mieleen meidän suvussamme asusteleva maajussit, joille ei liiemmin sympatiaa heru. Kuvan laatu oli erittäin hyvä, mutta äänitys ei tämänkään kohdalla juuri pisteitä ansaitse. Tämä versio pitäisi saada kunnon julkaisuna maailmalle, mielellään vielä useammalla eri tekstityskielellä.

104. Vixen! (Russ Meyer, 1968)

Long time no seen. Muistikuvia parempi; jotenkin pidin tätä pahnanpohjimmaisten Meyereiden joukkioon kuuluvana, mutta väärin meni. Tässä on melkoisesti terää, rohkeutta ja arveuttavuutta. Sodanvastaisuutta, rasismia, kommunismia, alastomuutta, lesbolaisuutta, avointa insestiä... Erica Gavin ja kalatanssi, voi helevetti... eikä meno ole missään vaiheessa erityisen likaista, vaikka rietas pilke silmäkulmassa tuikkii jatkuvasti. Koko hoito puristettuna 70 minuuttiin, that's it. Aikamoinen se Russ.

105. Mondo Topless (Russ Meyer, 1966)

No tämä ei ollut muistikuvia parempi. Kuolaa roiskuttava kertojanääni, itsestään kertovat tanssijat, naisia ja radioita arveluttavissa paikoissa. Parhaat hetket on koettu alun kahdeksassa minuutissa, pääasiassa kitios mainitun kertojan, suurin osa lopusta on saman toistoa vähemmällä hehkutuksella. Onhan siinä naiskauneutta ja armeliaan lyhyt kesto. Nämä yhdessä vintage-weirdouden ja Meyerin kädenjäljen pienten tatsien kanssa estävät tuotosta valumaan pohjamutiin ja pitävät touhun katsottavana. Tämähän on edelleen listattu IMDB:ssä dokkariksi, huh...

106. Tower of London (Roger Corman, 1962)

Lämmittelyä muutama vuosi ennen Cormanin huikeita goottilaisia ohjauksia. Tarkempi purku ohjaajan omassa ketjussa.

107. Izo (Takashi Miike, 2004)

Hämmennystä isolla kauhalla. Ohjaajan ketjussa tarkempi yritelmä sanoiksi pukemisesta.

108. Battle Force (Umberto Lenzi, 1978)

Mistä erottaa pahissaksalaiset hyvissaksalaisista? Pahissaksalainen puhuu englantia murtaen, hyvissaksalainen ilman aksenttia. Hieno jalon luonteen määritelmä ja oivallus. Lenzin sotadraaman ja korkkarisodan amalgaami istuttaa kaksi materiaalia toisiinsa aika kehnosti, niin että saumaus paistaa. Draama ei kauheasti hehku omaperäisyydellään mutta toimii kelpuutettavasti, toiminta taas on aika tyypillistä lievästä budjetti- isommasta järjen vajeesta kärsivää aikansa tuseerausta. Hienoja niminaamoja vilahtelee rooleissa ja päätyy joko tykinruoaksi tai unohduksiin. Pakko miettiä oliko ohjaaja täysin hereillä, vaivasiko kiinnostuksen puute vai hävisivätkö palikat tehdessä. Tämä aneeminen ja sekava muotopuoli sieltä kuitenkin maailmaan putkahti, liian kehno oikeastaan kiinnostaakseen mutta ei tarpeeksi kehno hauskuuttaakseen.

109. Monty Python Live at the Hollywood Bowl (Terry Hughes & Ian McNaughton, 1982)

Uusinta vanhasta tutusta sadepäivän piristäjästä, dokukomedialivetaltiointi viimeisistä Monty Pythonin kultakauden kiertuehetkistä. Klassikkosketsit saavat uuden elämän yleisön edessä, suurin osa entisessä kuosissaan ja pari pienin muutoksin roolituksessa. Dead bishop ‑sketsin repeilyineen päivineen homma sujuu ammattimaisesti, hauskaa on ja livetallenne toimii elokuvana, kuvana ajasta ja keikkana oikein hyvin. Tästä tulee aina vähän haikealle ja nostalgiselle mielelle.

110. The Firemen's Ball (Milos Forman, 1967)

Arvon ohjaaja on saanut aikojen saatossa näemmä unohduksiin painuneen ketjunkin, joten mennän laittamaan arvio sinne tästä mainiosta komediasta ja nostetaan ohjaajaa keskustelun kärkeen minne hän töineen kuuluukin.

Refn: Drive (2011)

Kovat ovat olleet kehut ja suositukset ja olihan tämä niiden arvoinen. Diggasin jo aikanaan Valhalla Risingista, joten kerrontatyyli oli odotetunlaista. Tällä kertaa vertailut Lynchin tapaan yhdistää herkkää romanssia ja rujoa väkivaltaa allekirjoitan myös. Juonen puolesta Drive ei tarjonnut ihmeitä, samaa rikoskeikkashittiä kuin tusina muutakin, mutta leffa tulee jäämään mieleen juuri sen tähden miltä se näytti ja kuulosti – jälkimmäinen etenkin. Törkeän hieno soundtrack, joka soi yhä päässä.

Steinmann: Savage Streets (1984)

Tissit.

Niin, olihan tässä muutakin hienoa. John Vernon varmaan nauroi koko matkan pankkiin kun nappasi liksat roolistaan. Kaiken totaalihömpän keskellä Linnea Quigley sai yllättävän paljon fiilistä mykkään uhrihahmoonsa ja raiskauskohtaus tuntui tämän vuoksi jopa tarpeettoman ikävältä. Lopun kostolahtailut olisi voinut vetää ehkä överimmäksikin.

McTiernan: Predator (1987)

Yksi maailman parhaista leffoista. Nyt teatterikatsonnassa huomio kiinnittyi yhteen isoon absurdiuteen; kommandot lähtevät pelastamaan panttivankeja sissileiristä ja ensimmäinen tekonsa on kylvää leiriin toistakymmentä kranaattia, ynnä pistää kaikki liikkuva maan tasalle. Pakkohan tällaista on rakastaa.

Russell: China Blue/Crimes of Passion (1984)

No huhhuh. Olipas mainio leffa. Teräsdildon kanssa heiluvaa saarnaajaa popperipäissään näytellyt Anthony Perkins lähti aika lapasesta paikoin. Yllättävän särmää settiä ja dialogia muutenkin kaikesta överiydestä huolimatta; pieni voitto itsessään saada tällainen balanssi toimimaan. Hieman epätyypillinen brittinäkemys jenkkimoraalista – täytyykin kattella taas lisää Russellia.

Fincher: The Social Network (2010)

Facebookista en tajua hevonkukkua, joten ainoa täky oli pitkälti Fincherin ohjaus maustettuna Reznorin musiikeilla. Lähtökohtiin nähden tämä oli positiivinen yllätys; draama koukutti, vaikka itse asia oli kiinnostava kuin formulakisat. Justin Timberlake meni myös aika kivuttomasti roolissaan, koska en edes pahemmin huomannut häntä. Zuckerbergiin meinasi tosin mennä hermo heti ekan viiden minsan aikana. Onneksi hahmoon tuli syvyyttä matkan varrella, mutta vaikuttaa aika rasittavalta henkilöltä tämän elokuvan perusteella.

Shyamalan: The Happening (2008)

Ilmeisesti tällä on jokin überkalkkunan maine? Toki dialogista löytyy paikoin huutonaurua aiheuttavaa settiä, mutta oli tämä IMO paljon parempi kuin joku ihan höpönlöpön Lady in the Water. Tykkäsin juonesta ja ideasta, vaikka kässäri ontuikin. Zooey Deschanel vitutti kuitenkin jotenkin normaalia enemmän.

Carter: X-Files – I Want to Believe (2008)

Olipas höpsö ja tylsä. Sarjaa en ole ikinä katsonut loppuun asti; en edes tiedä mihin kauteen lopetin. Mutta ei tämä nyt ainakaan korostanut niitä sarjan vahvuuksia; sen sijaan tarjoiltiin melkoista tusinasarjamurhaaja-jännäriä ilman mitään oikeasti mieleenpainuvaa. Gillian Anderson on vanhentunut aika hyvin.

Hill: Observe and Report (2009)

Yllättävän härski. Muutama kohtaus lähti sen verran lapasesta ja yleisviba oli niin mustanpuhuva, että täytyy nostaa hattua ja ihmetellä että on mennyt (varmaan Seth Rogenin varjolla) studiolla läpi. Ray Liottasta olisi voinut repiä paljon enemmänkin irti. Nyt oli mukana vähän liikaa väsynyttäkin settiä.

Vietti: Batman – Under the Red Hood (2010)

Monessa paikassa kehuttu animaatio, joka oli ihan ok, mutta ei nyt iskenyt mulle sen enempää. Parempi toki kuin joku Dark Knight Rises.

James Gunn : Slither (2006) ***

Kauhukomedia jossa avaruudesta tippuneen meteoriitin sisältä ilmestynyt "lötkö" alkaa valtaamaan ihmiskehoja iskemällä itsensä suoraan uhrin aivoihin ja joka alkaa myöhemmin myös lisääntyä. Tutuille 80-luvun kauhukomedioille hattua nostava kelpo kokonaisuus joka ei sitten ehkä kuitenkaan ole niin hauska kuin olettaa voisi ja toisaalta ei kyllä voita esikuviaan. Tehosteet goreineen ovat kuitenkin hyvännäköisiä ja näyttelijät kanssa varsin ok. 

Fisher Stevens : Stand Up Guys (2012) **½

Toimintakomedia jossa pääosissa ovat Al Pacino, Christopher Walken ja Alan Arkin. Kaksi ensin mainittua herraa näyttää jo yllättävän vanhannäköisiltä vaikka onhan heillä tietty jo ikääkin. Itse asiassa Arkin näyttää kolmikon nuorimmalta vaikka taitaa todellisuudessa olla heistä vanhin. Anyway, elokuva alkaa kun Pacinon esittämä vankilasta vapautuva mies liittyy Walkenin esittämän miehen kimppaan mutta ei tiedä että tämä on salaa palkattu tappamaan hänet. Myöhemmin käydään mm. ilotalossa, varastetaan viagraa ja otetaan kyytiin kolmas kaveri joka on sairaalassa ja vetelee viimeisiään. Rikostoimintaa ja huumoria erikoisella tavalla yhdistelevä, melko pintapuoliseksi jäävä elokuva jossa on parit hauskat kohtaukset muttei kyllä oikein vakuuta kokonaisuutena.

Sakari Rimminen : Pilvilinna (1970) **

Suomalainen nuori hippimies palaa Ranskasta takaisin Suomeen soutuveneellä ja sitten häntä seurataan harrastamassa hippiaatetta, vapaata rakkautta ja kapinaa auktoriteettejä vastaan. Suomalaista uutta aaltoa jossa ohjaus, etenkin puolivälissä elokuvaa junnaa ja tekee elokuvan katsomisesta varsin raskasta. Lopussa on sitten kuvattu kapinaa koululaitosta kohtaan jossa rehtori on erottanut erään oppilaan melko heppoisin perustein. Nuoret järjestevät lakon ja vaativat parempia oloja. Ei tätä voi oikein suositella muille kuin kuriositeeteistä kiinnostuneille.

23. Elephant ****½ (netflix) Kylmäävä. Lähestymiskulma on mahdollisimman etäännyttävä (henkilöitä esitellään mutta kehenkään ei varsinaisesti tutustuta), mutta kun lopputulema on tiedossa (kaikki varmaan sen verran tietää mistä elokuva kertoo) niin tunnelma tiivistyy kuin varkain ekasta sekunnista lähtien. Toisen tappajan täysin lakooninen toteamus ”tänään sitten kuollaan” ennen koululle paluuta on tunteettomuudessaan puistattava. Kukaanhan ei väitä että tapahtumat todellisuudessa olisivat menneet mitenkään näin, mutta ei ole vaikea kuvitella niiden olleen tämänkaltaisia.

24. Grazy, stupid, love ***½ (netflix) Ihan selkeesti parempaa romcomia, koska on hauska ja sopivan pervo paikoitellen. Lisäksi loistavat näyttelijät. Ryan Gosling onnistuu tässäkin genressä, Marisa Tomei pikkuroolissa on mahtava ja Steve Carell on Steve Carell. Lopulta valuu sovinnaisempaan suuntaan niin kuin näillä on tapana mutta niinhän nämä aina. Jos vaimon kanssa pitää jotain tällaista katsoa, niin tämä on suositeltava.

25. Laws of attraction *½ (netflix) No sitten toinen ei niin hyvä romcom, jossa tosin on muutama hauska kohtaus (liittyvät aina dokaamiseen), mutta välillä raivostuttavan paikoillaan junnaava ja tylsä. Pierce Brosnan oli yllättävän siedettävä.

26. Puppet Master ** (netflix) Kasarikauhua, jossa kaikkea on liian vähän – erityisesti mitään pelottavaa. Muutama suhteellisen verinen kuolinkohtaus mutta ei tämä nyt kauheasti saanut innostumaan, saa nähdä jaksanko jatko-osaa katsoa. Iilimatoja oksentava naisnukke on sentään aika onnistuneen iljettävä.

027. Adam McKay: Anchorman: The Legend of Ron Burgundy (2004) 7/10

Hauska WIll Ferrell.

028. Robert Zemeckis: Romancing the Stone – Vihreän Timantin Metsästys (1984) 7/10

Naisen käsikirjoittama romanttinen kasariseikkailu, ja, kaikella kunnioituksella, sen kyllä huomaa. Parempi ja sympaattisempi kuin muistin. Kolumbia esitetään ihastuttavan matalaotsaisesti mitä primitiivisimpänä kaaoksena, joka alkaa välittömästi lentokenttäterminaalin jälkeen.

029. David Cronenberg: Cosmopolis (2012) 8/10

Hieno elokuva, tyylipuhdasta etäännyttämistä Cronenbergilta... tosin aivan loppu laskee hieman arvosanaa.

030. Heidi Ewing, Rachel Grady: Detropia (2012) 6/10

Ajankuvaa Detroitista jälkeen autojättien horjumisen. Muutama vuosikymmen sitten 1,5-miljoonainen kaupunki on kutistunut puoleen ja jäljet näkyvät; töitä ei ole, ja joillain asuinalueilla on enää muutama asukas. Ruoho valloittaa katuja. Dokumentääri seuraa detroitilaisia ihmisiä ja heidän koettelemuksiaan, mutta esittelee myös tuhkasta nousevaa uutta elämää kaupungissa, jossa loftiasunnon voi saada ostettua muutamalla kymmenellä tuhannella dollarilla.

032. Mario Bava: Operazione Paura – Kill, Baby... Kill! (1966) 6/10

Visuaalista karkkia, muuten etäännyttävän pöhkö. Jännite ei ota pysyäkseen korkealla, ja tylsyys koettelee. Kuitenkin varsin asiallinen.

031. Bill Ross IV, Turner Ross: Tchoupitoulas (2012) 6/10

Lisää USA-katsausta dokumentäärin muodossa. Lyyrinen elokuva seuraa Cinéma Vérité ‑hengessä kolmea neworleanilaisveljestä, jotka myöhästyvät viimeisestä lautasta ja viettävät yön kaupungin katujen värikylläistä loistoa ihmetellen. Kamera tarkkailee tapahtumia poikien näkökulmasta ja poikkeaa välillä sisään strippiluoliin ja muihin elämää sykkiviin loukkoihin. Ensimmäinen tunti on upea: täynnä värejä, tuoksuja, musiikkia, latausta, elävästi vangittuna. Tunnin jälkeen, aamuyön hetkinä, homma kuitenkin latistuu eikä onnistu enää pitämään otettaan. 

033. Claude Chabrol: Les Bonnes Femmes – Kuumat Suhteet (1960) 8/10

Chabrolin varhaistyö, ja kuinka mainio se onkaan! Neljä työläistyttöä elävät elämäänsä ja haaveilevat paremmasta. Lähinnä oikeasta miehestä. Chabrolin suoritus arkisen draaman, komedian ja jopa mysteerin yhdistelemisessä on hieno, enemmän kuin osiensa summa.

034. Eric Rohmer: Pauline à la plage – Pauline Rantatyttö (1983) 9/10

Elämänmakuinen, nokkela, kiinnostava, aito, sensuelli, ja hyvin ranskalainen draama(komedia) 16-vuotiaasta Paulinesta ja tämän vastaeronneesta serkusta Marionista viettämässä kesälomaa meren rannalla, puhumassa rakkaudesta ja kokemassa rakkautta.

035. Marina de Van: Ne te retourne pas – Don't Look Back (2009) 5/10

Psykologinen draama/trilleri, jonka pääosassa ihastuttavat Monica Bellucci ja Sophie Marceau. Onnellisen perheenäidin, Jeannen, tietoisuus alkaa tekemään tepposiaan tämän kirjoittaessa omaelämänkerrallista romaania lapsuudestaan, tai oikeammin sen puutteesta; hän ei kykene muistamaan mitään ennen 8. ikävuottaan. Yllättäen löytyvä valokuva johdattaa menneisyyden jäljille.


Bellucci ja Marceau + molempien jatkuvasti pönöttävät nännit riittävät johonkin asti, mutta kokonaisuutena Ne te retourne pas on ryhditön ja hajanainen, visuaaliset ratkaisut ärsyttävät. Tällaisia psykologisia pökäleitä mahtuu 13 tusinaan.

035. René Clément: Jeux interdits – Kielletyt Leikit (1952) 9/10

Todella koskettava ja kompakti lapsuuden loppu ‑draama. Brigitte Fossey ja Georges Poujouly ovat huikeita lapsinäyttelijöitä.

Evil Dead (2013)

Vähän tusinatuotemaisesta Evil Dead ‑päivityksestä puuttui alkuperäisen charmi. Viime vuosina on metsämökkiin ja sen ympäristöön sijoittuvissa muutamissa muissa kauhuelokuvissa onnistuttu sen kauhun ja pelottavuuden tavoittamisessa paremmin, tässä se osasto hoidettiin lähinnä tehokkaan äänisuunnittelun ehdoilla.

Gorea oli taatusti riittävästi ja erikoisefekteissä/maskeerauksessa oli modernista ilmeestään huolimatta old skool ‑meininkiä ja silmäniskut originaalileffoille olivat sujuvia. Ontoista ja pöntöistä henkilöhahmoista ei Jane Levyn onnistuneesti esittämän Mian lisäksi kannata muuta mainita, mutta eivät ne alkuperäisessä elokuvassakaan olleet se juttu.

***

Liikaa vapaa-aikaa ja liian vähän muita harrastuksia... puretaan viikon saldoa ennen Cinemadrome-avautumisia, ettei hirviä ähky pääse yllättämään.

111. Detroit 9000 (Arthur Marks, 1973)

112. The Spook Who Sat by the Door (Ivan Dixon, 1973)

113. The Harder They Come (Perry Henzell, 1972)


Tämä kolmikko palasteluun Bläkkärit ‑ketjussa, vaikka The Harder They Come ei sinne oikeastaan kuulu.

114. Death Wish (Michael Winner, 1974)
115. Death Wish II (Michael Winner, 1982)


Kai se on koko saaga pistettävä uusien, kertauksen alku Charles Bronsonille omistetussa ketjussa. Ja tänään pääsee nauttimaan kolmoesta isolla kankaalla.

116. An Angel for Satan (Camillo Mastrocinque, 1966)

Kirjaimellisesti kuvankaunista goottimysteeriä Barbara Steelen tähdittämänä. Alkuasetelma muistuttaa myöhäisempää The House with Laughing Windowsia: taikauskoisen tuppukylän varakas ja vaikutusvaltainen aatelinen tilaa ulkomaisen taiteilijan restauroimaan järvestä kalastettua patsasta. Kyläläiset uskovat patsaan olevan kirottu ja tuovan turmion, ja kuin tätä alleviivatakseen paikalle saapuu myös aatelisen nuori ja kaunis sukulaistyttö joka on kuin ilmetty patsaan malli. Tästä alkaa soppa tihentyä, ja tihenee niin moneen suuntaan että poukkoilevassa ja verkkaisesti kaikenlaista pientä silsaa rakentelevassa kerronnassa on katsoja aika yössä. Myönnettävästi Steelen "kaksoisroolitus" on lajityypissä jo nähty juttu ja tarinallinen anti jää kuvien kanssa kakkoseksi, mutta onhan tässä yritystä, juonentyngissä hajanaisuudesta huolimatta ideaakin, ja kaiken tämän siteenä joka paikan yllä leijuvaa makaaberia kauneutta. Varmasti eurogoottailun ystäville keitos maistuu parhaiten, mutta uskaltaa tätä muillekin suositella palana menneen maailman kauhuelokuvan tyyliä, vaikka siitä ei malliesimerkiksi ole kuin tunnelman ja kuvauksen puolesta.


117. Go (Doug Liman, 1999)

Uusintakierros 90-luvun bailusukupolven ultrakevyt-trainspottingista. Keskimustalla huumorilla kyllästetty 24 tuntia erään vuosikymmenen generation X:n surkeiden sattumusten sarjasta oli edelleen varsin hauska ja oivaltava, jos nyt ei mitään elämää suurempaa. Aikansa TV-kasvoista on revitty irti hyviä juttuja, Katie Holmeskaan ei pääse ärsyttämään. Kokonaisuus on hyvin säilynyt, sirpaloitu aikajana pysyy hyvin Limanin hyppysissä ja huumori toimii kohelluksesta hienovaraisempaan. Kenties vähän yliarvostan jos annan neljä tähteä, mutta niin hyvin viihdytti ja muistutti kaikenmaailman moralisointien turhuudesta jotta menköön.

118. Spaceways (Terence Fisher, 1953)

Brittein saarten eka scifi-leffa sitten Things to Come:n ei oikeastaan ole scifiä. Tarkempi purku Hammer-tuotantoyhtiön omassa ketjussa.

112. WITNESS – Pitkään ollut tämä Fordin tähdittämä elokuva katsomislistalla ja nyt sain aikaiseksi. Keskivertoa parempi draama, jossa loppuammuskelu kuitenkin tuntuu hieman liikaa kuin olisi aivan toisesta elokuvasta. Nuori Haas on kyllä hellyyttävä. Valitettavasti mitään amish-elokuvia en voi enää täysin pokalla katsoa nähtyäni Farrelly-veljesten TÄYSNUIJAT. 3,5/5

113. MAD MAX – Edellisestä katsomiskerrasta jo vuosikausia aikaa joten ajattelin tämän katsoa muistin virkistämiseksi ennenku kuin Hardyn tähdittämä Max tulee kankaille. Alku ja loppu ovat mainioita, täynnä hienoja stuntteja ja komeasti kuvattua kaahailua mutta väli laahaa ja puuduttaa. Jatko-osa pisti kaikinpuolin paremmaksi. 3,5/5

114. NIGHTMARES IN RED, WHITE AND BLUE – THE EVOLUTION OF THE AMERICAN HORROR FILM – Dokumentti kauhun alkuajoista nykypäivään. Haastateltavana tuttuja naamoja John Carpenterista lähtien. Hyvää kertausta genreen. 3,5/5

115. WAVELENGTH – Periaatteessa yksi 40 minuuttia kestävä hidas zoomi ilman taustamusiikkia ja juurikaan dialogia. Kokeellista jos mikä. Ei tätä nyt viihdehakuisena tulisi uudelleenkatseltua. Tulipahan nähtyä. 2,5/5

116. OBLIVION – Näyttää paikoin komealta ja erinomaiset musiikit M83:lta, mutta juonellisesti kaikki tuntuu jo useaan kertaan nähdyltä. 3/5

117. FUNNY GAMES – Kiva pikku pätkä Hanekelta. Välissä erinomainen 10 minuutin pitkä otos. Remake ei juurikaan kiinnosta. 3,5/5

118. A STREETCAR NAMED DESIRE – Hyviä näyttelijäsuorituksia kaikin puolin. Vasta toinen näkemäni Kazanin leffa SATAMAN jälkeen. 4/5

119. BLUE VALENTINE – Kuin aiheeltaan synkempi versio Webbin elokuvasta (500) DAYS OF SUMMER, tarinarakennettaan myöten. Gosling ja Williams vetävät molemmat hienot roolit. Käsittelee rankkoja aiheita viihdyttävällä ja väkevällä tavalla. 4/5