Mitä elitisti-forumin väki katsoo 2013

172. D.O.A. ***

Ei ihan klassikko-noir-ainesta.


173. Byzantium **

Tylsä ja korni vampyyritarina.


174. Beyond the Call of Duty *1/2

Nyt en enää jaksa näitä Cirio Santiagon Vietnam-spektaakkeleita. Taistelukohtauksiakin kierrätetään leffasta toiseen niin, ettei tekeleitä erota toisistaan kuin päänäyttelijöiden vaihtumisesta, jos siitäkään.


175. In the Shadow of Kilimanjaro **

Keskinkertainen luonto iskee takaisin ‑teos. Sisältää kuitenkin muutaman vaikuttavan kohtauksen paviaaniarmeijoiden hyökkäillessä ihmisten kimppuun. Ripaus goreakin löytyy.

176. Takaa-ajo vuorilla **1/2

Hyvin etenevä b-toiminta, kunnon loppuhuipennus vain puuttuu.


177. Yllätystukikohta *

Absoluuttista kuraa.


178. The Mines of Kilimanjaro **

Nippa nappa katsottava ja hyvin halvan oloinen indianajones-ripoff.


179. Ivanhoe *1/2

Tylsä neukkufilmatisointi klassisesta seikkailutarinasta.


180. The Wicker Man (2006) **1/2

Ei tämä ihan toivoton ole: tykkäsin hitaasta tunnelman kehittelystä alkuperäisen tapaan ja joistain ideoista (mm. saaren miesten kohtalosta alistettuina "kuhnureina"). Lähinnä leffa kaatuu Nicolas Cageen ja tämän roolityöhön.


181. Naiskommandot *1/2

Onhan tässä runsaasti kalkkuna-arvoja, mutta aika kivulista katsottavaa niistäkin huolimatta.


182. Pako vihreästä helvetistä **

Semiok viidakkoräiskintää.


183. Pixote ****

Erittäin hyvä ja karu katulapsikuvaus.

115. Class of 1999 (1990) **½

Idea kyborgiopettajista on hyvä, ja aluksi Class of 1999 vaikuttaakin kelpo jatko-osalta vuoden 1982 kulttileffalle. Kuitenkin viimeistään "loppusotien" aikana homma menee liian puuduttavaksi, eikä juonessa ole lopulta mitään yllätyksellisyyttä. John P. Ryanille toki plussat hyvästä roolista kyborgiopettajana.

116. Today We Kill, Tomorrow We Die! (1968) **

Hyvinkin simppeli kostotarina. Ikävä kyllä vähän liiankin simppeli, sillä jo ennen puoliväliä tässä alkaa jo odotella niitä loppuratkaisuja kun muutakaan ei erityistä ei tunnu tapahtuvan. Pari visuaalisesti tyylikästä kohtausta tässä sentään oli, mutta kaikenkaikkiaan Today We Kill, Tomorrow We Die on todella keskinkertaista spagukamaa.

117. Taste of Killing (1966) ***

Ei vielä aivan Valeriin parhaimmistoa, mutta melko lähelle päästään jo silti. Soundtrack on hyvä ja etenkin tunnusbiisiä (The Wilder Brothersin Lanky Fellow) nostaa kyllä fiilistä hienosti. Näyttelijäkaartista löytyy tuttujakin spagunimiä, kun taas Craig Hill ei ole niin tuttu kasvo pääosissa. Pari pientä suvantovaihetta tässä kyllä on, mutta muuten Taste of Killing on varsin katsomisen arvoinen spagu.

118. Blindman (1971) ***

Kelpo spagu Ferdinando Baldilta, vaikka eihän tämä hänen ohjaamalle Forgotten Pistolerolle pärjääkään. Tony Anthony on hyvä pääroolissaan, ja onhan sokea pyssysankari jo sinäänsä varsin mielenkiintoinen idea leffalle. Huumoriakin tässä on sopivasti mukana. Blindmanin heikkous lienee se, että osa kohtauksista venyy liian pitkäksi ja väistämättäkin vastaan tulee suvantovaiheita.

"To be blind is a half a man; to be blind, with no money, now that's a bitch."

070. Michel Hazanavicius: The Artist (2011) 7/10

Hyvähän tämä, hyvin simppeli ja sydämellinen. Huvitti Dujardinin kehuttu roolisuoritus, joka oli erityisesti leffan alussa hyvin pitkälti samaa kuin OSS117-leffoissa; toki loppua kohti vaaditaan eri tavalla ilmaisun syvyyttä.

071 Nick Murphy: The Awakening (2011) 4/10

Sumuisen harmaaksi värimääritelty perinteinen (tai kliseinen) sisäoppilaitoskauhuilu, joka kärsii tv-draamamaisen laimeasta ilmiasustaan ja sitä kautta jännityksen puutteestaan. Päänäyttelijät eivät tunnu kunnolla täyttävän roolejaan, ja lapsinäyttelijät vaivaannuttavat. Ihan kelvollista kertakatsottavaa kuitenkin.

072. Tony Palmer: Leonard Cohen: Bird on a Wire (1974) 8/10

Hyvä dokumentti. Leonard Cohen on kiehtovan ristiriitainen hahmo: yhtä aikaa syvällinen ja itsenäinen taiteilija, ja heikko ja muista riippuvainen ihminen. Tämän ristiriidan ilmeneminen hänen persoonassaan ja työssään kiinnostaa minua suunnattomasti.

073. Paul Feig: Bridesmaids (2011) 8/10

Edelleen hauskimmasta päästä uusia komedioita.

074. Robert Luketic: Legally Blonde (2001) 6/10

Jotenkin käsittämätöntä, että Blondin kosto on varsin sympaattinen, inhimillinen ja nautittava kevyt komedia. Reese Witherspoonin hyvä roolityö ja kohtuuden (jopa hyvän maun) rajoissa pysyttelevä käsikirjoitus ovat avainasemassa.

075 Sydney Pollack: Three Days of the Condor (1975) 6/10

Viihdyttävä ja sujuva paranoiajännäri. Itseäni häiritsi kuitenkin, muutaman hupsun yksityiskohdan lisäksi, vasta lopussa paljastuvan salaliiton parhaimmillaankin pinnallinen nivoutuminen elokuvan tapahtumiin.

076. Charles Herman-Wurmfeld: Legally Blonde 2 (2003) 1/10

Jotenkin käsittämätöntä, kuinka tuskallista katsottavaa Blondin Koston jatko-osa on; ja tämän näkökulmasta ensimmäisen leffan kelvollisuus vaikuttaa vielä epätodennäköisemmältä. Tämä on kaikkea sitä, ja enemmän, mitä odotin negatiivisessa mielessä jo ensimmäiseltä. Kylmien väreiden yhteenlaskettu kesto elokuvan aikana ehkä 20 minuuttia.

EDIT.

ainiijjoo, katoinhan minä vielä

077. Kirk Jones: What to Expect When You're Expecting (2012) 3/10

Tällainen semistarojen ensamble cast ‑komedia, mm. J-Lo, Cameron Diaz, Dennis Quaid, Chris Rock...

Episodimaisen elokuvan tarinoiden eri langanpäitä yhdistää se, että jokaisessa ihmiskohtalossa ollaan tekemisissä lapsen saamisen kanssa: on kyse sitten adoptiosta haaveilevasta pariskunnasta, vahinkoraskaudesta tai pitkän yrittämisen jälkeen onnistamisesta, jokainen joutuu sopeutumaan tilanteeseen eri tavoin. Valitettavasti leffa välttää etäisenkin hauskuuden, ja kirjoittamisen yleisestä laiskuudesta kertoo se, ettei tarinoita saada luontevasti risteämään missään vaiheessa, vaikka sille olisi ollut tarvetta ja helppoja mahdollisuuksia.

Eiku olihan tässä yksi ihan humoristinen elementti: Chris Rockin hahmon about 3v lapsi, jota Rock ei koskaan tunnu vahtivan, ja joka on täysin random-elementti elokuvassa. Parhaassa kohtauksessa poika ilmestyy pusikosta kantaen löytämäänsä kapista kissan raatoa.

No, tää nyt tuli katsottua vähän vitsillä, nyt kun itse ei oikein tiedä omassa elämässään what to expect when you´re expecting.

Sapporo Shot Fest –setti. Osa 1

Jean Baptiste Saurel: Dickslap (2012) ****½

Mies yrittää pelastaa naisen kiinalaisen porno-kungfu ‑mestarin hengenvaaralliselta dickslapilta. Valloittava romanttinen martial arts trilleri löi yleisön ällikällä. Ti Kong jättimulkkuineen on kuin Yoshihiro Nishimuran efektipajalta karannut.

Koert Davidse: Asian Delight (2013) *½

Alankomaalainen mies esittelee kiinalaista pornotaidekokoelmaansa staattiselle kameralle kertojaäänen kera. Ei juurikaan elokuvallisia arvoja. Informaatioarvosta hieman plussaa.

Lorcan Finnegan: Foxes (2012) **½

Paikoin tehokas psykologinen trilleri hulluuteen vajoavasta naisesta. Leikittely vertauskuvien ja fantasian välillä on kuitenkin kankeaa ja äänimaailma typerän korostettu. Tissit kuitenkin näkyy.

Arieli & Freed: Flytopia (2012) **

Kärpäshulluus on paikoin inhottavinta katsottavaa mitä mieleen tulee, mutta muuttuu jälkimmäisellä puoliskollaan paikoin nerokkaaksi. Jälleen tissit.

Yann Gonzalez: Land of My Dreams (2013) ****

Äiti ja tytär kiertävät Portugalia asuntovaunulla ja elättävät itsensä strippaamalla. Hieno, Almodovar-henkinen draama. Tisseistä ei puutetta.

Välihuomio: onpa tissipitoinen festari

Carlo Sampietro: Tamburine Buttocks (2012) *½

Brasilialainen perseensoittoelokuva dokumentoi takapuolen läpsäyttämisen aiheuttamaa ääntä. Ei tissejä. Onneksi kestoa on vain pari minuuttia

MeTube: August Sings Carmen 'Habanera' (2013) ***

Muutaman minuutin pituinen, youtube-henkinen sekoilu kannattaa jättää spoilaamatta. Vaikka tällainen off-the-wall –kama ei enää nykykatsojia paljoa hämmennä, niin aika monen katsojan huulilta pystyi lukea ison wtf:n.

Howling & Ramke: Cargo (2013) ***

Zombilyhärissä haavoittunut isä yrittää kuljettaa vastasyntyneen lapsensa turvavyöhykkeelle ennen kuin kuolema korjaa. Unohdettava, mutta helposti kertakatsottava.

Andreas Gruetzne: Romy, I'm Shy (2013) ****

Valokuvaaja Juergen Vollmerista kertova dokkari on todella tyylikäs sekoitus 60-luvun rock-musiikkia, upeita valokuvia sekä hauskoja tarinoita mm. siitä miten Beatlesien hiustyyli sai alkunsa. Pitkästä aikaa tissitkin kuvissa.

Chakib Taleb-Bendiab: Cold Blood (2013) **½

Yhden huoneen trilleri on hieman kankeasti näytelty ja kotivideomaiselle digille kuvattu, mutta tarina pitää otteessaan 15 minuutin kestonsa ajan.

Gabriel Gauchet: The Mass of Men (2012) ***

Mies saapuu työvoimatoimistoon 3 minuuttia myöhässä ja saa kuulla kunniansa. Tampereella palkittu kurjuusdraamaa on laadukasta, mutta jo turhankin tutuksi käynyttä brittiläistä arkirealismia.

Steven Liszka; Gravity (2012) **½

CGI:n täyttämä fantasia meni yli hilseen. Musta mies jahtaa pikajuoksijaa, joka aiheuttaa jonkinlaisilla paineaalloilla murtumia rakennuksien seiniin. Ukon kiinni saadessaan pystyy levitoimaan. Toisaalla jossain rinnakkaistodellisuudessa nainen kiskoo kuuta kohti maata ja mies pyristelee kettingeissä. Hmmm…

Elysiumin katsoin, valitettavasti. Onnettoman löperöä scifihöttöä, jossa kaikkea alleviivataan ahkerasti ja isketään kasvoille hidastuksia aina kun katsojan pitäisi tuntea jotain. Elysiumin jälkeen rupesin miettimään, että olikohan jopa kelvoton Oblivion parempi kuin tämä.

Sapporo Short Fest. Osa 2

Philipp Käßbohrer: Armadingen (2011) ****½

Ikääntynyt pariskunta odottaa maaseudulla maailmanloppua television välittäessä tietoa pian maahan iskeytyvästä asteroidista. Upea, ajatuksellinen ja kaunis elokuva toimii ennen kaikkea hienojen näyttelijäsuoritusten varassa. Mukana myös vaha-animaationa toteutettuja osuuksia. Ainostaan lopetus on hieman heikko.

Dustin Feneley: Eskimo Kiss (2009) **½

Hyvää tarkoittava yhden kohtauksen elokuva vammautuneesta miehestä ja tämän tyttöystävästä. Menee liian tunteelliseksi, mutta tissit sentään näytetään. Aussidialogi meni suihkuosuudessa aivan ohi rekisterin.

Juan Pablo Zaramella: Luminaris (2011) **

Yhden trikin live action –animaatiossa ihmiset liikkuvat kuin olisivat pahvinukkeja. Hieman ärsyttävä Jean Pierre Jeunet / Marc Caro –henkinen lastenelokuva.

Jun'ichi Kanai: Transferring (2012) ****

Kaksi hyljeksittyä koulutyttöä ystävystyvät kauniisti kuvatussa kouludraamassa. Ohjaaja Junichi Kanain elokuva on selvä jälkeläinen Shunji Iwain ja Jun Ichikawan töille, eikä jää mestareista jälkeen juuri lainkaan. Todella hyvä. Kanain täyspitkä debyytti Yurusanai, aitai tulee ensi-iltaan myöhemmin tänä vuonna.

Shawn Christensen: Curfew (2012) ***½

Hieno aloitus: mies makaa verisessä kylpyammeessa ranne auki viillettynä, kun puhelin soi ja sisko anelee lapsenvahdiksi. Parhaan lyhärin Oscarin voittanut elokuva on hienosti kuvattu ja nasevalla soundtracilla varustettu rosoinen draamakomedia. Ei läheskään niin ärsyttävä kuin voisi olla, mutta silti karvan verran tekonokkela. Näytöksessä vieraillut keskenkasvuinen Fatima Ptacek kertoi, että täyspitkä remake on juuri valmistunut. Kuulostaa huonolta idealta – lyhäri toimii osittain siksi, ettei hahmoja selitetä aivan auki.

Jason Gray: Yukuharu (2012) **½

Tokion elokuvapiirien vakio-gaijin Jason Grayn debyytti ammentaa vahvasti japanilaisesta elokuvakerronnasta. Nätisti kuvattu draama seuraa kahta ala-astelaista matkalla koulusta kotiin. Kuvallinen anti on paikoin näyttävää ja kevään ja syksyn kontrastia rakennetaan mm. kirsikkapuiden avulla, mutta musiikin ja kuvien käyttö on turhankin alleviivaavaa. Tarinakin muuttuu pidemmän päälle ennalta arvattavaksi.

Masaki Takahashi: Three Steps Behind You (2012) *

Aikamiesnulikka saa selville, että hänen tyttöystävänsä on raskaana. On pakko kasvaa miehenä kunhan on ensin kiukutellut aikansa. Kankeasti näytelty, mitäänsanomattomasti kuvattu, ”ajatuksellinen” elokuva arkipäivän tapahtumasta jonka kuka tahansa voi kuvitella, ja ihmistyypeistä joihin kaikki ovat törmänneet ja aina vihanneet. Surkea elokuva.

Ikuro Tomeda: River (2012) ***½

Kehnolle digille kuvattu, mutta ammattitaitoisesti ohjattu psykologinen draama toisistaan etääntyneestä teini-ikäisestä siskosta ja veljestä. Nuoret eivät edes tiedä toistensa puhelinnumeroja saatikka puhu toisilleen muutamaa sanaa enempää, kunnes veli alkaa epäillä että sisko on raiskattu. Ohjaaja Ikuro Tomeda saattaa olla tulevaisuuden lupaus.

Masataka Ichimi : Muchi to sakana (2012) **½

Kapinallisia tyttöjä karkean arkirealistisessa Tokio-elokuvassa. Hieman turhankin tyypillinen, itsestään liikoja kuvitteleva elokuva alkaa kuitenkin loppua kohden voittaa yleisön puolelleen. Lopetuskohtaus on jo todella hyvä.

Ryosuke Hayasaka : Akari (Akari no sanpo) (2013) **

Japanilainen pikkutyttö kasvaa teinitytöksi ja napsii kuvia joka välissä. Hyviä ideoita sisältävä lyhäri ei saa millään sidottua osiaan sulavaksi paketiksi. Sekasotku, jossa joka toinen hetki toimii ja joka toinen ei.

Short Fest loppuu

David Ayer: End of Watch (2012) [elokuvateatteri] ****

Poliisivoimien ylistyslaulu kuvattuna kriittisen dokumenttilinssin läpi; todella kova mitäänsanomattomasta tarinasta huolimatta. Lienenkö ainoa, mutta Robocop tuli mieleen useammin kuin kerran. Meksikolaiskartellien aiheuttama carnage on myös sitä luokkaa, että vedin Melon Sodat väärään kurkkuun kun näin teatterista poistuessa julisteessa pg-12 ikärajan!

Andrei Tarkovski: Ivan's Childhood

Tuli vihdoin nähtyä ensimmäinen Tarkovski ja samalla madallettua jostain syystä ohjaajan suhteen korkeaksi muodostunutta kynnystä. Vanyan näyttelemän pojan suoritus vakuutti siinä missä kuvauskin.

58. Piranha (2010) (netflix) *** Riittävän itseironinen, mutta ei kuitenkaan täysin höperä, eli jaksaa viihdyttää riittävästi kestonsa ajan. Se kai tän funktio on, älyä ei kai kannata tästä etsiä? Hauskaa kun oli niin paljon tuttuja näyttelijöitä, joita itse en ainakaan ole oikein nähnyt missään aikoihin (Dreyfuss, Shue, Rhymes, O’Connell, Lloyd ym.)

59. 21 tapaa pilata avioliitto (blu-ray) *½ Ei aiheuttanut samanlaista vihaa kuin Vuonna ‑85, mutta huonona puolena ei herättänyt minkäänlaisin fiiliksiä. Ihan höttöä. Jostain syystä Armi Toivanen on mun mielestä hauska, pitäisi varmaan huolestua.

60. Girl with a Dragon Tattoo (netflix) ***½ Yllättävän ruotsalainen on tämä ameriikan versio. Tämä taisi flopata pahasti? Onhan tämä järkyttävän monimutkainen jollekin joka ei tarinaa tunne kirjasta / ruotsi-filmatisoinneista. Ja pitkä. Mutta hyvä ja sujuva ja varsin uskollinen kirjalle. Rooney Maralla pointsit heittäytymisestä, oli melkein yhtä hyvä kuin Noomi Rappace. Lopun Wennerström ‑kuvio menee niin vikkelästi että huhhuijaa.

92- Thomas: The Vicious Circle (Kovo), Heikko John Mills- jännäri (tjsp) lääkärismiehestä jota syytetään väärin perustein nuoren naisnäyttelijän murhasta. Viattomuushan siinä on sitten todistettava vaikka kaikki haiskahtaa vähän "järjestetylle". Jännärinä perus- brittisettiä. Sävykkäästi kuvattu, mutta muilta osin vähän kulmikas tekele. **

93- Dassin: Rififi (DVD-RE), Nyt toisella katsomiskerralla jopa parempi. Ikoninen keikkaleffa melodraaman mausteilla. ****

94- Tati: Mon oncle (DVD-RE), Perus- Tatia hyvässä ja pahassa: nokkela ja riemastuttavan tarkkanäköinen mutta samalla paikoin hidas ja hieman ylipitkä. ****

95- Cline: The Bank Dick (The Bank Detective) (DVD), W.C. Fieldsin jonkinlainen joutsenlaulu nousee ja kaatuu miehen performanssin mukana. Pienimuotoisen absurdin komedian juhlaa tämä. ***

96- Pichel & Shoedsack: The Most Dangerous Game (Zaroffin koirat) (DVD), Juuri ja juuri pitkän elokuvan puolelle ponnistava seikkis-jahti klassikko joka oli monella tapaa harjoitustyö (lavastukset yms.) King Kongille. Nuori Joel McCrea oppii tuntemaan metsästyksen tähtäimen toiselta puolelta. Elo jotain filosofista mesiziäkin kai tässä oli. Ihan bueno, mutta niitä leffoja joiden antimet myöhemmät saman genren leffat on tarjoilleet muhevammin. ***

97- Marshall: Destry (Kovo), Heikko komediawestern rääpäleestä joka koittaa puhdistaa rajaseudun kaupunkia ilman asetta. Ei tarjoile kyllä kovin montaa ennennäkemätöntä juttua tämä. Audie Murphy on surkea sankari. *1/2

98- Ford: The Quiet Man (Vaitelias mies) (Kovo Re-), Fordin ja Waynen ylistyslaulu idealisoidulle Irlannille se vaan paranee vanhetessaan. Lemmiskelyä, juopottelua ja turpasaunaa oikeassa suhteessa. Tää nyt vaan toimii aina ihan satasella vaikkei aina pystykään sanomaan että miksi. *****

99- Newman: The Gunfight at Dodge City (Kovo), Heikko tusinawestern missä Joel McCrean Bat Masterson (Pyssysankari) päätyy Dodge Cityy sheriffiksi ja kokee ihan ne odotettavat juonenkäänteet. McCrea on hyvä, mutta jostain oudosta syystä käsikirjoitus ei tarjoile oikein minkäänlaista pahista vastineeksi. **

326. I Bury the Living (Albert Band, 1958)

Opettavainen elokuva vapaaehtoistyön vaaroista. Jonkun tuppukylän käsittämättömään hautausmaakomissioon puolipakotettu liikemies saa aikaiseksi vahinkokuolemia tökkimällä hautapaikkakarttaan mustia neuloja valkoisten sijasta. Varsin bisarri idea, metkan toismaailmallinen toteutus ja minibudjetin taitava venyttely luovat yhdessä veikeän kokonaisuuden ja kokemuksen. Erityisesti ulkomaailman ja viranomaistahojen kylmä käytös aiheuttaa hyviä alitajuntatason epämiellyttäviä säväreitä. Richard Boone on pääosassa mies paikallaan.

327. The Red Monks (Gianni Martucci, 1988)

Melko surullisen latteaa menoa, tämä. Mielikuvituksettoman näköinen ja tuntuinen muovihalpis sokeltaa jotain epämääräistä tarinan tynkää punaisten munkkien veljeskunnasta, vaimouhrista ja piippurassihämähäkeistä, katkaisten välillä unettavuutensa miedolla nakuilulla tai yrityksestä huolimatta miedoksi jäävällä väkivallalla. Hymähdytteli tarpeeksi jotta ei ihan pohjamutiin pudonnut halpana genretyöstönä, mutta köykäinen ja helposti unohdettava tapaus se on silti.

328. Black Candles (José Ramón Larraz, 1982)

Hiljattain edesmenneen ohjaajan muistoa kunnioittaen, satanasakäämää ja paljasta pintaa koko rahalla! 80-luku on ollut budjetillisesti ilmeisen karua aikaa myös Larrazille, sen verran halvalta ja ankealta kaikki näyttää. Mutta kaiken karuuden ja paljaan pinnan takana sykkii näkemyksellinen sydän. Tämä tekeekin Black Candlesista hyvin hämmentävän katselukokemuksen: juonta kuljetetaan yhden kohtauksen verran tarinan ja henkilöhahmojen keinoin, seuraavassa sitten panna ähelletään sen minkä pehmopornossa sallitaan ilman penetraatiota. Seuraa syvä kumarrus maksavan yleisön suuntaan, kuitenkin omalle näkemykselle varsinaisesti pyllistämättä. Shokkiarvot haetaan saatananpalvastelusta ja mainitusta hässimiskavalkadista (insestiä, pikkutuhmaa fetissiä) yhdessä tai erikseen; ainoa varsinainen veriteko sitten onkin ajatustasolla ilkeä ja unohtumaton. Terävimpään espanjalaiskärkeen on matkaa, mutta ei paha, ei paha. Tai itse asiassa juuri tarpeeksi paha.

329. Junk (Atsushi Muroga, 2000)

Japanilainen kumarrus kasarizombailulle. Tarkempi läpivalaisu tuoreeltaan katsottujen aasialaisten elokuvien puolella.

330. Human Traffic (Justin Kerrigan, 1999)

Uusinta. Yksi kuvaus yhdestä menetetystä sukupolvesta, generaatio X:n viikonloppunisti-clubbereista jotka jyräävät läpi tylsän arjen joraten essopäissään läpi perjantain ja sunnuntain pitkän, pimeän yön. Siinä missä klubikulttuuri on minulle henkilökohtaisesti vierasta ja epäkiinnostavaa, tässä tavoitetaan tietynlainen samaistuminen sitä kautta, että samaa sukupolvea tässä ollaan ja edustetaan, nyt keski-ikää lähestyvänä mutta nuorena aikuisena tekno- ja teknologiavallankumouksen kokeneena. Irtiotot normaalista kerronnasta ovat kerrassaan mainioita, erityisesti pikkupomoportaan käytös sykäytti työmuurahaisen sydäntä. Jotain niin perkuleen symppistä tässä vain on, joteskin ihana rakkaustarinakin vielä, jotta joudun tykkäämään aika huolella.

331. The Earth Dies Screaming (Terence Fisher, 1964)

Valloitusparanoiaa englantilaisittain. Tarkemmmat röntgenit ketjussa Atomimörköjä, mutanttihirviöitä ja ulkoavaruuden valloittajia.

119. Viva Django! (1968) ***½

Varsin viihdyttävä Django-leffa Ferdinando Baldilta. Luoteja ei turhaan säästellä, huumoria piisaa ja poltetaanpa tässä talokin maan tasalle, mistä irtoaa aina plussaa. Kaikenkaikkiaan kosto tarjoillaan varsin suloisella ja viihdyttävällä tavalla Viva Djangon kohdalla. Terence Hill sopii varsin mainiosti Djangon rooliin, vaikka eihän Franco Neron voittanutta olekaan vielä tullut vastaan. Soundtrackista plussaa myös (esim. teemabiisi You'd Better Smile on erinomainen). Pieniä suvantovaiheita tässäkin spagussa on, mutta se jäänee ainoaksi miinuspuoleksi Viva Djangon kohdalla. Samalla Baldi nostaa entisestään osakkeitaan minun parhaiden spaguohjaajien listalla.

120. Rewind This! (2013) ****+

Viihdyttävä ja hauska dokkari VHS:n historiasta ja vaikutuksista. Kyllähän tässä b-leffojen ja roskaleffojen näkökulmasta VHS:aa muistellaan, mutta se varmaan tekikin tästä dokkarista niin nautinnollisen allekirjoittaneen kohdalla. Olisihan tätä siis jaksanut katsoa kauemminkin.

121. Django (1966) ****

Uusintakatselun myötä olin jo lähellä ottaa arvosanasta puolikkaan tähden pois, mutta viimeistään loppukohtauksen jälkeen peruin päätökseni. Ei Django välttämättä ole Corbuccin paras spagu, mutta klassikon aseman tämä on silti ansainnut. Välillä tätä katsoessa kaipailee jopa hieman lisää toimintaa, mutta toisaalta ne monet hienot yksittäiset kohtaukset nostavat aina kylmät väreet pintaan, ja se jos mikä tässä genressä on yleensäkin hienoa. Mainittakoon vielä, että Djangon tunnusbiisi taitaa olla yksi tämän genren timanttisimmista.

184. Kuoleman saattue ***

VHS-b-toimintaa just the way I like it.

185. Blazing Magnum **1/2

Pettymys, vaikka tässä onkin sinänsä kaikkea: sleazea, toimintaa, giallo-tyylisiä murhia jne. Kohokohtana helvetin pitkä autotakaa-ajo, jonka jälkeen ajoneuvot ovat varsin kärsineen näköisiä.


186. United Trash ?

Ööööh.


187. Week End ****

Yhtä rasittavaa kameralle puhuttua manifestia lukuunottamatta kova.


188. Class of 1999 II: The Substitute **

Häviää edeltäjälleen 6-0. Kyllä tämän silti katsoo sateisena krapulapäivänä paremman puutteessa. Hyvä loppukäänne.


189. The Passing ***

Erikoinen sekoitus lämminhenkistä draamaa ja 2001-henkistä scifiä. Amatöörimäisestä ja kömpelöstä toteutuksesta huolimatta elokuvassa on outoa tenhoa. Ei tule toista edes vähän samankaltaista tekelettä mieleen.


190. Kids in the Hall: Brain Candy *1/2

Kanadalaisen koomikkoryhmän ainoaksi jäänyt kokoillan elokuva. Komedia, jonka vitsit eivät paria lukuunottamatta toimi lainkaan. On tällä kyllä faninsakin.


191. Mutant Hunt **

Hiukkasen liian kökköä jotta tästä voisi kunnolla digata. Saman ohjaajan Breeders on parempi.


192. Lurking Fear **

Full Moon ‑yhtiön tylsähkö Lovecraft-filmatisointi.


193. 3Simoa **1/2

Katsottava ja välillä jopa hauska pienimuotoinen komedia.


194. Kreivi ***1/2

Yllättävän hauska ja kokeileva, kulttikamaa.


195. Helsinki, ikuisesti ***1/2

Kaunis kunnianosoitus Helsingille.

David Cronenberg : Eastern Promises (2007) ***½

Eastern Promises ja A History of Violence eivät oikein koskaan nousseet minun suosikeiksi Cronenbergin ohjaamista elokuvista. Jotenkin nämä jäivät etäiseksi ja hienoisen tasapaksuiksi. Voi johtua siitä että esim. tässä tällä kertaa katsomassani Eastern Promisesissa ei ole oikein ketään samaistumisen kohdetta ja näennäisestä rankkuudesta huolimatta kokonaisuus tuntuu jotenkin yhdentekevältä. En minä tämän kaikkia elokuvallisia ansioita tietenkään kiellä ja onhan tämä keskitasoa parempi elokuva. Mutta kun ei nappaa täysillä niin sitten ei vaan nappaa.

Stanley Kubrick : Lolita (1962) ****

Kubrickin Lolitaan pätee vähän samat pointit kuin aiemmin katsomaani Hitchcockin Linnut elokuvaan. Ei missään nimessä ohjaajansa parhaimmistoa ja paikoin hieman epätasainen mutta silti hyvä elokuva. James Mason tuntuu alussa turhankin jäykältä roolissaan mutta elokuvan edetessä hahmosta löytyy kyllä enemmän ulottuvuutta. Sue Lyonin esittämä Lolita on hahmona oikeastaan aika v-mäinen eli melkeinpä kahden henkilön sairaskertomuksesta tässä on kyse. Pointsit myös Shelley Wintersille hyvästä roolista.

Stephen Elliott About Cherry (2012) **

Draamaa ilman draamaa pornoteollisuuden ja parisuhteiden maailmassa. Piristävää oli se, että kaikki yliampuvan traagiset ja surulliset kohtalot aihepiiristä huolimatta olivat poissa. Yllättäen myös pornoteollisuus näytettiinkin positiivisessa valossa. Osaltaan varmasti tämä johtuen elokuvan yhtenä käsikirjoittajana toimineesta alan veteraanista Lorelei Leestä. Maaliin tässä ei silti päästy lähellekään, vaikka aihepiiristä luulisi irtoavan todella maukasta ja toimivaa leffaa, joten pettymys siinä mielessä.

Aku Louhimies: 8-pallo (2013) *

Tämäkin leffa oli suomalaiseen tapaan liian sekavasti mielestäni duunattu. Ilmeisesti myös suomalaisten elokuvien fiilis pitää usein olla hölmön angstinen tai vaivaannuttavan koominen. En digannut, eikä jäänyt juuri mitään edes mieleen. 

Mikael Marcimain: Call Girls (2012) ****

½

Paras elokuva aikoihin. Nuoriso draamaa, rikosta ja poliittista trilleriä hämmentävän sulavasti. Pisteet myös himaan hienon autenttisesta ajankuvasta ja fiiliksestä. 70 luvulla on nähtävästi kessu, jos toinenki polteltu. Kylmän madamen rooli oli timanttia ja muutkin suoritukset olivat loistavia. Heja svärje! 

Moro myös kaikille! Ensimmäinen postaukseni tänne. Tätä mainiota foorumia on tullut kuitenkin suurena leffafanina seurattua aktiivisesti jo vuosia.

^Tervetuloa mukaan.

Yasujiro Ozu: Hogaraka ni ayume (engl. Walk Cheerfully) **½

Draamoistaan parhaiten muistetun Ozun gangsterielokuva on vaatimaton, toimintaa kaihtava draama rikollispomosta, joka rakastuu kauniiseen naiseen ja jättää entisen elämänsä tullakseen hyväksi ihmiseksi. Ozun urasta kiinnostuneet saanevat tästä enemmän irti kuin ne, joita japanilaismestarin elokuvat eivät ole ennenkään vakuuttaneet.

Herbert Brenon: …ja naiset rakastavat heitä (Dancing Mothers) ****

Naisen itsenäisyys tuntuu olevan miehille kova pala purtavaksi, sillä niin kauan kuin Ethel Westcourt kyhjöttää yksin kotona ja antaa miehensä juosta vieraissa ja tyttärensä notkua ravintoloissa, kaikki on hyvin. Kun äiti saa lopulta tarpeekseen ja lähtee itsekin irrottelemaan, on ihmissuhdesotku valmis. Hyvin roolitettu elokuva – etenkin Alice Joyce ja Clara Bow ovat mahtavia – joka päättyy juuri sellaiseen finaaliin kuin pitääkin.

Charles Chaplin: Ritari Siniparta (Monsieur Verdoux) *****

Chaplinin nerokas musta komedia naisia murhaavasta pankkivirkailijasta, joka lyödään lopulta rautoihin ja pistetään giljotiiniin. Elokuva, jossa kerronnan rytmi, komiikan iskevyys ja draaman koskettavuus kietoutuvat ensiluokkaisesti yhteen. Chaplinin paras äänielokuva ja parhaita koskaan tehtyjä elokuvia muutenkin.

Terrence Malick: To the Wonder ****

Tree of Lifen tavoin tehty, sirpaleinen kertomus amerikkalaismieheen rakastuvasta ranskalaisnaisesta, joka muuttaa uudelle mantereelle ja kokee siellä parisuhteen onnen, arjen ja epäonnistumisen. Aavistuksen liian pitkä, mutta silti katsomisen arvoinen – ainakin jos pitää Malickin tyylistä. On tosin helppo ymmärtää myös sellaista katsojaa, jolle tämä elokuvan esittäytyy tekotaiteellisena...

Tom Ford: A Single Man ***

Colin Firth esittää loistavasti amerikkalaisen yliopiston homoseksuaalista opettajaa, jonka pitkäaikainen miesystävä on kuollut auto-onnettomuudessa. Opettaja yrittää päästä surunsa yli ja elää jokapäiväistä arkeaan mahdollisimman onnistuneesti, mutta se ei ole aina niin helppoa. Keskiverto, yhden katselukerran elokuva.

Gustavo Serena: Assunta Spina ***

Varhaisen italialaisen elokuvan mestariteoksiin laskettu kertomus naisesta, jonka mies heitetään vankilaan ja tämän poissa ollessa nainen alkaa tapailla varatuomaria. Kun mies palaa naisen luo, on suhdesoppa valmis. Assunta Spinan suuruus ei auennut ainakaan ensimmäisellä katselukerralla, sillä draama tuntuu melko köykäiseltä ja kerronnassakin olisi parantamisen varaa. Naispääosan esittävä Francesca Bertini oli aikansa suuria tähtiä.