Mitä elitisti-forumin väki katsoo 2013

Edmund Goulding: Turvattomat (Sparrows) ****

Jossain rämeiden keskellä on ilkeän herra Grimesin johtama lapsifarmi, jonka asukit alistetaan pakkotyöhön ja tarvittaessa vaikka upotetaan suonsilmäkkeeseen. Farmin vanhin asukki Molly (Mary Pickford) päättää paeta ja viedä muut lapset mukaansa. Karkumatka halki vaarallisen, alligaattoreita vilisevän rämeen on Pickfordin elokuvien tunnetuimpia jaksoja, eikä aiheetta. Gustav von Seyffertitz on loistava herra Grimesin roolissa. Loppuhuipentuma on turhan siirappinen, siitä pieni miinus muuten erinomaiseen elokuvaan.

Don Siegel: Pako Alcatrazista (Escape from Alcatraz) ****½

Robert Bressonin mestariteoksen Kuolemaantuomittu on karannut jälkeen paras vankilapaosta kertova elokuva luo katseensa ainoisiin henkilöihin, jotka oletettavasti onnistuivat pakenemaan Alcatrazin vankilasaarelta. Tiivis ja viihdyttävä paketti, jossa ei ole mitään turhaa.

John Ford: Vihreä oli laaksoni (How Green Was My Valley) ****½

Alunperin William Wellmanille suunniteltu, mutta kuvausten alkuvaiheessa Fordille siirtynyt projekti voitti aikoinaan mm. parhaan elokuvan Oscar-palkinnon Citizen Kanen nenän edestä, mikä antaa jälkipolvillekin aihetta purnaamiseen. Vaikka Fordin elokuva ei mielestäni Wellesin taideteokselle pärjääkään, on se silti reilusti mainettaan parempi teos, lämminhenkinen katsaus walesilaiseen kaivoskylään ja maailmaan, jota ei tainnut koskaan ollakaan. Kuvaajana toimineen Arthur C. Millerin ja lavastajaryhmän taitavan yhteistyön ansiosta Vihreä oli laaksoni saavuttaa Fordin parhaiden mykkäelokuvien taian.

Norman Jewison: Yön kuumuudessa (In the Heat of the Night) ****

Philadelphialainen kuolinsyyekspertti Virgil Tibbs selvittää hämärää murhaa Spartassa, Mississippissä. Tumma ihonväri aiheuttaa ongelmia lähes joka paikassa, mutta Tibbsin ammattitaito painaa lopulta vaakakupissa enemmän. Viiden Oscarin voittaja on menettänyt parhaan teränsä rotupoliittisena elokuvana, mutta rikoselokuvana toimii vieläkin erinomaisesti. Rod Steiger yrmyili poliisipäällikön roolissa kultaisen pystin arvoisesti.

John Ford: 7 naista (7 Women) ***

Fordin viimeinen elokuva, 1930-luvun Kiinaan sijoittuva 7 naista kertoo naisten ylläpitämästä lähetysasemasta. Anne Bancroftin esittämä tohtori Cartwright on turhan radikaali kristillisten naisten seuraan, mutta on lopulta ainoa, joka pystyy pelastamaan naiset mongolihurjimusten kynsistä. Ahdasmielisessä, maailman muuttumista vastustavassa lähetysaseman johtajassa Andrewsissa (Margaret Leighton) on muutamia kiinnostavia piirteitä, jotka viittaavat selkeästi ohjaaja Fordiin. Elokuva on parempi kuin mitä annetaan ymmärtää, vaikkakaan ei mikään kuolematon klassikko.

John S. Robertson: Annie Laurie ***

Jos Troijan kaupungin hävitys oli kaikkien aikojen huijaus nro 1, niin vastaava arvo petturuuden saralla voitaneen myöntää Glencoen linnoituksen teurastukselle, ainakin mikäli tähän MGM:n tuottamaan suurelokuvaan on uskomista. Campbellien ja MacDonaldien väliset sukuriidat huipentanut verilöyly on näyttävä lopetus muuten keskinkertaiselle, paikoin valitettavan lattealle melodraamalle, joka olisi tarvinnut kyvykkäämmän ohjaajan ottamaan tarinasta vaadittavat tehot irti. Ulkoasu on taattua MGM-loistoa, Lillian Gish yhtä ihastuttava kuin aina ja Creighton Hale vakuuttava vertajanoavana klaanilaisena. Norman Kerry miespääosassa on sen sijaan täydellisen eksyksissä: fairbanksmaisesti virnistelevää ja Robin Hoodin kaltaisesti pukeutunutta Kerryä on vaivaannuttavaa katsoa.

Steinmann: Savage Streets (1984) [DVD] ****½

80-luvun paras vigilante? Ehkä, ehkä. Parhaat opening creditsit vähintään. Tytöt kuin suoraan 70-luvun Toei pinky violencesta, mutta musiikki on rutosti kovempaa ja jengiläiset mahtavia. Lindan topless-kohtaus japanilaisten rahoittajien vaatimus – lieneekö ollut vielä muutakin, kun henki on niin tutun oloinen. Pakko varata ainakin 7 uusintakatselua.

Park Jr.: Superfly (1972) [DVD] ***½

Erinomaista New York –kuvaa tarinavetoisessa blaxploitaatiossa. Näyttely odottamattoman hyvää, O’Nealin ohella diileripari Carl Lee vetää komean numeron sivukujalla. Kokaiinia käytetään niin hymyssä huulin, ettei nykyelokuvassa menisi enää läpi. Puolivälissä jännite hieman lässähtää, mutta lopetus on hyvä.

Lustig: Maniac (1980) [DVD] ****

Toinen lyömätön New York –kuvaus samalle illalle.

Khalfoun: Maniac (2012) [Elokuvateatteri / saksittu versio] ****

Vahvuudet ovat monin osin samat kuin edeltäjässään – tehokas kaupunkikuva sekä vahva visio – mutta niihin ylletään eri tavoin. P.O.V sekä Woodin palkkaaminen molemmat hyviä vetoja. Kuvauksessa olisi silti voitu panostaa enemmän autenttisuuteen – illuusio rikkoutuu paikoin liian sulavan kameraliikkeen johdosta. Kokonaisuus silti erittäin vahva ja kokonaisvaltainen kauhuelokuva, eikä mikään hupaisa splatterajelu (vertaa Evil Dead –remake). Lähes alkuperäisen veroinen.

Park: Stoker (2013) [Elokuvateatteri] ****

Park yllättää: tiukempi ja epäkaupallisempi elokuva jenkkidebyyttinä kuin ohjaajan viimeaikaiset korealaiset ohjaukset. Isot propsit tuottajille, jotka ovat kannustaneet Parkin vain vahvistamaan tavaramerkkejään. Alussa kerronta kompuroi, mutta ote paranee kohtaus kohtaukselta. Jälleen Park on oma luokkaansa väkivallan ja seksin eskaloitumisen kuvaamisessa.

266. Suddenly (Lewis Allen, 1954)

Mukava, film noir ‑ketjussa tarkemmin.

267. Monster's Ball (Marc Forster, 2001)

Uusinta, eka kerrasta aikaa joku kahdeksisen vuotta. Muistikuvista oli päässyt pakenemaan osa synkkyydestä. Johtunee siitä, ettei tämä ole kokonaisuutena mikään yhden tunnetilan karuselli, vaan monenlaisten kanttien ja kulmien kautta tarkasteltu ja etenevä elokuva. Niitä tapauksia jotka muistuttavat elokuvan ilmaisuvoimasta: mahtavaa, miten paljon voidaan kertoa hyvin valituilla kuvilla ilman sanoja. Parasta on turhan alleviivailun ja tekijän painottamien tulkintojen himaan jättö ihan suosiolla, pallo katsojalle vaan. Nolkytluvun amerikkalaisen draaman terävintä kärkeä.

268. Bande á part (Jean-Luc Godard, 1964)

Ristiriitaisin tuntein tilitystä ohjaajan omassa ketjussa.

269. Acción Mutante (Álex de la Iglesia, 1993)

Tällaista jälkeä voisi syntyä, jos Jeunet ja Caro tulisivat tolkkuihinsa, palaisivat tekemään elokuvia yhdessä ja tekisivät härskin scifi-halparin Troman tallille. Iglesian tuotos ei yllä vastaaviin nerokkaan raadollisiin visioihin kuin ranskalaiskaksikko parhaimmillaan (Delicatessen), mutta sen puolella on hersyvä espanjalainen komiikka. Mutanteiksi itsensä identifioivien, eri tavoin vammaisten terroristien sota kauneuskulttuuria vastaan on railakasta antia, harmi että teemasta poiketaan ryhmän sisäisiin välienselvittelyihin. Touhu on loppuun asti kutenkin niin pirteätä ja anarkistista, ettei fokuksen osittaista muutosta / hukkumista jaksa kauheasti harmitella. Lisäpisteet perverssistä kääpiöstä.

270. Thundercrack! (Curt McDowell, 1975)

Nyt oli meininkiä! Tiesin odottaa kipiää menoa, mutta voi helkkari silti. Verrokkina tulee lähinnä mieleen John Parkerin Dementia lisättynä dialogilla ja monenmoisilla HC-kohtauksilla / kohkauksilla. Ihan timanttia, ihan vitun höyrähtänyttä, oikeastaan kaiken järjellisen arvostelun ulkopuolella. Yrjöperuukin, kurkkupiilon ja ristiinnaimisen jälkeen oletin nähneeni kaiken. Sitten tuli gorilla ja sen seksuaalinen elämä. Sitten tuli herra jättipalli. Morbidi mielenkiinto heräsi kummasti 150-minuuttisen version perään, mutta oli kahdessa tunnissakin melkoinen ryöpytys ja pureskelu.

271. Texas Chainsaw Massacre: The Next Generation (Kim Henkel, 1994)

Ennen tämä on jäänyt kesken jo alkumetreille, nyt taisteltiin loppuun asti. Eipä juuri kannattanut edes kompletismin nimissä. Alkupuoli on läpeensä hirvittävin mielikuvitukseton posotus mitä kuvitella saattaa; puisempaa, kusisempaa uudelleenlämmittelyä aikansa klassikosta ei juuri voisi saada edes nyrkit veressä riman alta kaivamalla. Kerronta, hahmot, ohjaus, tarina... nin monta asiaa on todella pielessä, ettei tiedä mistä tai kenestä aloittaisi lyömisen. Nuori Renée Zellweger lastilaseissa ei oikeuta edes kymmentä prosenttia tämän olemassaolosta. Pitkitetty finaali on sentään hauskalla tavalla paska – tässä vaiheessa pääsin lähes vastuttamattomasta silmienkynsimisvietistä ja rupesin ihmettelemään jotta mitähän seuraavaksi, kenobiittejä tai terminaattoreita? Nostan vastentahtoisesti hattua hurahtaneimmille ideoille ja yritykselle, valitettavasti mikään ei ota kuin ripulintuoksuista tuulta alleen. Toimiakseen parodian tai komedian pitäisi olla hauskaa tai nokkelaa. Huonoudessaankin tämä on silti varmaan eniten järkevää mitä Matthew McConaughey on tehnyt, sillä varauksella etten ole vielä Tropic Thunderia nähnyt.

272. The Hills Have Eyes 2 (Martin Weisz, 2007)

Ykkösosan remaken jatko-osa vailla yhteneväisyyksiä vuoden 1984 Craven-sekoiluun – minkä filmaaminen suorana remakena olisikin ollut lievästi sanoen haasteellista, sen verran psykedeelistä takaumapuuroa ja paskoja ideoita oli tässä tapauksessa ohjaajansa aivopoimuista irronnut. 2000-luvun versio sen sijaan on kuin kiskoilla etenevä suoraviivainen "tyhmät kansalliskaartilaiset vs. sisäsiittoiset mutanttisissit" ‑slasher / luolarymistely huonoine huumoreineen, typerehtimisineen ja sangen graafisine läträyksineen. Ja yllättävän viihdyttävä sellainen. Kyseessä on hoopo yhden tempun hevonen joka ajelee köpsästi neliskulmaisella pyörällä pitkin mukulakivikatua, mutta kuvottavat mutantit, visvainen fiilis ja onnistuneesti luotu miljöö pitävät tortun suorastaan naurettavan hyvin pintavesissä kellumassa. Älkää kysykö miksi, mutta kummasti viihdytti ja toimi kelvollisesti.

273. Halloween II (Rob Zombie, 2009)

Alkuun vaikutti pahalta; perustoimivan tunnelmallista kauhuilua joka pilataan aina yhtä raivostuttavalla unikortilla. Sitten alkaa psykoosi syvetä ja trippailu kyllästää hiljalleen nurkat. Finaaliin mennessä on meininki ehtinyt vaihtua moneen kertaan. Ytimessä on koko ajan läsnä Rob Zombien sisäinen splatterpunkkari, joka tarjoilee jokaisesta henkilöstä ulos epämiellyttävimmät puolet ja roiskii ne seuraavaksi tarpeettoman julmalla väkivallalla pitkin seiniä. Tohtori Loomisin egotrippi oli kiinnostava idea, mutta tuntui olevan väärässä leffassa ja turhaan vievän fokusta pois itse asiasta. Kokonaisuus on vähän viereen ammuttu tapaus jossa olisi kummasti korjattavaa, mutta enimmäkseen tarjottiin jotain muuta kuin tusinaslasheria, ja on ohjaajalla ollut pokkaa ja näkemystä tehdä omaleimaista jälkeä perustahkotun uudelleenlämmittelyn sijaan. Hieman sekavin tuntein peukku ylös. Olisi mielenkiintoista nähdä vertailun vuoksi myös theatrical cut, kun väitetään sen olevan kovin toisenlainen.

274. The Master Strikes Back (Sun Chung, 1985)

Osoittautui yllättävän kovaksi – kerron lisää tuoreeltaan katsottujen aasialaisten elokuvien puolella.

275. The Hidden Power of Dragon Sabre (Chor Yuen, 1983)

Ei sitten niin kova, kerron tästäkin lisää tuopreeltaan katsottujen aasialaisten elokuvien puolella.

44. Pussy Riot – Kapina Kirkossa (tv) *** Koko PR touhu meni vähän ohi kun se oli ”kuumaa”, mutta aihe sinänsä on kiinnostava. Täytyy hattua nostaa, rohkeita naisia. Ei ole mikään miellyttävä totuus että naapurissa on jättiläisvaltio jonka oikeusjärjestelmä on tässä esitetyn kaltaista showta. Kohu aiheen tiimoilta tuntuu laantuneen?

45. Jackass 2 (netflix) *** Tajusin etten ollutkaan nähnyt tätä! No joo, ihan hubaa, tosin kakkajuttuja vähän turhan paljon. Mutta ei voi mitään, nauroin kyllä ääneen moneen kertaan.

46. Hope Springs (netflix) ** Kuukauden pakollinen rom com valikoitui lähinnä Steve Carellin läsnäolon ansiosta, ajatettelin että hän tuo vähän särmää ja hupia leffaan kuin leffaan. Ei kuitenkaan tarpeeksi, ihan liian epähauska mun makuun, enempi semmoinen vanhenemisdraama kuin rom com. Laatutyötä kyllä, ei vaan oikein osunut.

Zodiac (5.8.2013 19:01)

140. Unknown Origin *1/2

Cormanin kaapelitv-liukuhihnatuotantoa 90-luvulta. Erittäin huono The Thing / Leviathan ‑kopio.

Mistäs katselit? Olen odotellut tästä kunnollista kopiota jo kauan.

64- Walker: The Frozen Ground (Leffassa), Luin jostain metroassan mainoksesta seuraavaa: "Finally a thriller to rival Se7en." No ei. Ei todellakaan. FG on jopa Zodiacia heikompi sarjamurhaaja- "trilleri", missä Nicolas Cage jäljittää Alaskassa jonkinlaisiin tositapahtumiin perustuvaa murhapervoa. Tässä mennään kyllä ihan sen normaalin genren kaavan mukaan. Ainoa plussa tulee siitä, miten Alaskan Anchoragen punalyhty- alue on lavastettu muistuttamaan jonkinlaista helvetin esikartanoa. Tylsää kakkia tämä. *1/2

65- Hitchcock: North by Northwest (Vaarallinen romanssi) (DVD), Pitkästä aikaan paluu klassikkoon ja kritiikinaihettakin löytyi. Siis NbN on loistava elokuva, make no mistake, toimintakomedia- genren pioneereja. Mutta genressään se on hidas ja ylipitkä, ja kaiken lisäksi siitä puuttuu Hitchille niin tyypillinen pervous lähes kokonaan. ****

66- Rowland: Bugles in the Afternoon (Kovo), Heikko ratsuväki- western (melodraama) tusina- Rowlandilta. Ray Milland pääosassa tekee minkä pystyy mutta lopun Little Big Horn- rekonstruktiota lukuunottamatta BitA on täysin unohdettavaa huonoutta. *1/2

67- Lowney: Alan Partridge: Alpha Papa (Leffassa), Kovasti odotettu AP- pitkis ei juurikaan vastaa odotuksia. Hahmot ovat kauttaaltaan vesitettyjä alkuperäisiin verrattuna, eivätkä oikein mahdu 90min juonen puitteisiin. Innoton ja pakotettu. Toki nyt on mainittava, että Steve Cooganin ja Armando Iannuccin yhteistyössä on aina odotukset kohdallaan, ja kyllähän AP:AP tarjoaa paljonkin hersyviä irtonauruja. Mutta Not The Nine O'clock Newsin ja AP:n omien sarjojen jälkeen tämä ei syvennä eikä edistä sankarin saagaa. **

68- Parrish: Wonderful Country (Kovo), Robert Mitchumin tähdittämä ryhditön mex-western laahaa läpi kestonsa rajaseutujen kiistoja pohtiessaan. Robert Parrish ohjasi muutaman muistettavan länkkärin Hollywoodin kultakauden loppupuolella, mutta WC ei niihin lukeudu. Tarinaan ei saada minkäänlaista jännitettä eikä lopussakaan katsojaa kiinnosta mitä kenellekään tapahtuu. Muitakaan western- herkkuja ei ole tarjolla, draamassa aseiden sijasta puhuvat ihmiset. *1/2

Moreno (9.8.2013 09:53)

Zodiac (5.8.2013 19:01)

140. Unknown Origin *1/2

Cormanin kaapelitv-liukuhihnatuotantoa 90-luvulta. Erittäin huono The Thing / Leviathan ‑kopio.

Mistäs katselit? Olen odotellut tästä kunnollista kopiota jo kauan.

Jenkki-Netflixistä löytyy tämä.

Nolan: The Dark Knight Rises (2012) Soljuvaa viihdettä, yli kaksi tuntia kuluu kivutta. En onnistunut näkemään elokuvaa niin republikaani- ja ruiskukkapropagandana kuin mitä minulle on annettu ymmärtää. Pörssikohtauksessa alkoi tietenkin seistä, kuten kenellä tahansa terveellä miehellä. Banesta olisin halunnut pitää enemmän, nyt hahmo jäi oudon epämääräiseksi. Kissanaisestakin puuttui semmoinen tärkeä särmikkyys, mikä ei ollut Anne Hathawayn vika. Hyvä grafiikkahan tässä oli, mutta tuo burtonistis-bladerunneristinen tummuusmasturbaatio alkaa pikkuhiliaa haukotuttaa: näitä mustia ja harmaanruskeita teollisuushallisävyjä on tullut nähtyä jo melko tarpeeksi. Leivoksiinkin kyllästyy, akuankasta aikoinaan opin. Tietenkin tässä on omat supersankari-kicksinsä. Itse menetin ne joskus tusinannen historian uudelleenkirjoittamisen / kuolleistaherättämisen aikoihin, hämärikö se nyt oli, voi olla että teriskin. ***

Beaudine: Sparrows (Turvattomat, 1926) Selkeä ja tehokas mykkäelokuvahelmi. Priimoja orpolapsinäyttelijöitä, maailman paras kerubikersa, ihana Mary Pickford, jonka spanielinkatsetta ei voisi vastustaa. Loppuratkaisusta olen Murnaun linjoilla: eipä taitaisi ainakaan nykymaailmassa toimia moinen sentimentaalitapaus. Kuitenkin loppusuoran pakenemiset ja takaa-ajot ovat aikansa huippu-actionia. Onhan tämä mainio, pyyteetöntä äidinvaistoa kauniisti ylistävä elokuva. Löytyy tänä vuonna Forssan Mykkäelokuvafestivaalien ohjelmasta, vink vink. ****

Kosinski: TRON: Legacy (2010) Vastaansanomaton visuaalinen vyörytys vie tämän väkisinkin kömpelön "ykkösosan" ohi. Sen maailma päivitettynä 2010-luvulle potkii todella hyvin, ja onhan tuo nuoren Jeff Bridgesin uudelleengenerointi kunnioitettavaa "aha, tähän on sitten tultu"-osastoa. Daft Punk ‑duon pieteettiset musiikit ovat viisaasti valittuina kirsikoina kakussa, jonka kaksituntisuuden ja heppoisen tarinarungon joutuu nöyrtyen antamaan anteeksi, sen verran hyvin tämä nörttihöttö tykittää jo pelkästään 32-tuumaiselta. ***1/2

103. Zone Troopers (1985) ***

Ihan mukavaa sci-fi ‑hassuttelua. Tämä lienee yksi Tim Thomersonin kovimmista ja hauskimmista roolisuorituksista, jo senkin takia Zone Troopersin jaksaa tsekata läpi. Kyllähän tässä tietysti hieman puhti meinaa loppua kun loppuratkaisut lähestyvät, mutta plussan puolelle jäädään silti.

104. The Butterfly Effect (2004) **½

Eipä tämä nyt ihan täysillä iskenyt. Kutcherista en ole ikinä pitänyt näyttelijänä, eikä tässä nähdä muutenkaan kovin erinomaisia suorituksia näyttelijöiltä. N. 20 minuuttia tätä olisi voinut lyhentää, muutamat juonenkäänteet alkoivat tuntua puuduttavilta. Keskivertoa hieman parempaa hollywood-kamaa.

105. Kansas City Confidential (1952) ***

http://www.elitisti.net/forum/topic/4931-film-noir/?p=199863

106. The Narrow Margin (1952) ****+

http://www.elitisti.net/forum/topic/4931-film-noir/?p=199863

107. Avenging Force (1986) ***

Hyvä soundtrack, sopivasti toimintaa ja John P. Ryan pahiksena, mitäpä muuta kelpo cannon-actionilta voisikaan vaatia. Pienellä tiivistämisellä tästä olisi saatu vieläkin kovempi kokonaisuus, mutta kyllähän tämän katsoo tällaisenaankin mielellään.

108. The Threat (1949) ***-

http://www.elitisti.net/forum/topic/4931-film-noir/?p=199863

276. Legend of the Mountain (King Hu, 1979)

Aika kova. Tuoreeltaan katsotuissa aasialaisissa elokuvissa.

277. The Rape of the Vampire (Jean Rollin, 1968)

Kehno. Rollinin omassa ketjussa.

278. Kansas City Confidential (Phil Karlson, 1952)

Oikein miellyttävä yllätys. Film noir ‑ketjussa.

279. The Nude Vampire (Jean Rollin, 1970)

Pirusti parempi. Rollinin omassa ketjussa.

280. Martyrs (Pascal Laugier, 2008)

Hypet ja raget olin ennakkoon kuullut, tarinan puolesta olin onnistunut pitämään itseni kiitettävän neitseellisenä. Täytyy sanoa että tämä teki vaikutuksen. Ahdistavana, nihkeänä ja arvoituksellisena koko ajan pysyvä elokuva vaihtaa painopistettä sattuvasta väkivallasta lopulta huuruilun tontille, mikä toimi allekirjoittaneelle erinomaisesti. (Oli aika sopivaa katsoa The Nude Vampire ennen tätä, niin saivat eliitin pimeät salaliitot jatkumoa.) Elokuvan jälkeen tuli lueskeltua hieman ranskalaisten martyyrien historiasta, palattua Jeanne d'Arcin tarinaan ja muisteltua "mukavia" kertomuksia tosielämän väitetyistä ja todistetuista okkultistikulteista. Ei ihan joka elokuvan jälkeen moiseen ryhtyisi, saati tuntisi itseään näin sanattomaksi. Sytyttäisi melko pian palata uudelleen Martyrsin pariin.

281. Forest of Death (Danny Pang, 2007)

Erittäin heikko. Tuoreeltaan katsotuissa aasialaisissa elokuvissa.

282. Barefoot Gen (Mori Masaki, 1983)

Hiroshiman lisäksi räjähti tajunta. Tuoreeltaan katsotuissa aasialaisissa elokuvissa.

283. Barefoot Gen 2 (Toshio Hirata & Akio Saki, 1986)

Ihan hyvä tämäkin. Tuoreeltaan katsotuissa aasialaisissa elokuvissa.

284. Dune (David Lynch, 1984)

Uusinta. Kunnianhimoinen hanke oli tuolloin vielä nuorelle ja melko kokemattomalle ohjaajalle studiopomojen puristuksessa hieman liikaa, mutta minä pidän Lynchin uusgoottilaisesta, steampunkahtavasta visiosta ja tulkinnasta Frank Herbertin todella komeasta scifi-trilogiasta. Tietysti kolmen kirjan puristaminen vähän päälle kaksituntiseksi elokuvaksi aiheuttaa paikoitellen pientä pikakelausfiilistä, mutta toisaalta mieluummin näin kuin Jackson-koulukunnan "otetaan yksi keskipitkä kirja ja puserretaan siitä yhdeksisen tuntia filmiä ulos, á la Hobbit" lähestyminen. Mestariteokseen on matkaa, sen verta jotkut taiteelliset ratkaisut, mainittu lievä kiirehtimisen tuntu ja Harkonnenin klaanin haalittu ylinäyttelemisen määrä kokonaisuutta satuttavat, mutta kyllä tämä on hyvä ja toimiva näinkin. Lisäpisteitä mystiikan tunnusta ja Stingille kaapin paikan näytämisestä.

Saksa-Bluray oli suht' pienen hintansa arvoinen, mitä kuvan- ja äänenlaatuun tulee. Ekstroista diggaaville ei ole tarjolla mitään, ei edes alkuvalikkoa. (Mua ei haitannut ollenkaan.)

285. The Being (Jackie Kong, 1983)

Paskapaakun potkijoiden tuppukylään on tehty huipputurvallinen (täysin avoin) ydinjätteen kaatopaikka. Yllättäen samaa tuppukylää alkaa terrorisoida vihreää limaa jälkeensä jättävä mutantti jolle paikalliset maistuvat hyvää kyytiä välipalana. Puunaamaisuuden uudelleen määrittelevä Bill Osco heiluu poliisina jonka hommaksi lankeaa kaiken selvittäminen. Piskuinen budjetti tarjoaa niin näyttävää limaa ja verta kuin mitä pikkurahalla saa, mukaan on heitetty lyhyt suhahtanut unijakso ja tätä voi kutsua sentään ohjatuksi elokuvaksi, joten miksi tätä ainakaan vihaisi? Halpa verilettu viihdyttää töhöilyllään ja Oscon mikroskooppisella tunnetilaskaalalla jopa hellyttävästi.

286. Beyond the Door (Ovidio G. Assonitis & Robert Barrett, 1974)

Rosemary's Baby ja The Exorcist ovat selvästi olleet kovia juttuja, kun on ajateltu lypsää samasta lähteestä ja päästä osaksi Saatanan innoittamaa kassavirtaa. Voihan sitä näinkin yrittää, mutta ei keksiä näille apinoille. Kädettömyysnauruista huolimatta tämä oli enemmän tuskallinen kokemus ylipitkänä ja v-i-t-u-n raivostuttavine lapsinäyttelijöineen. (Haluaisin kuristaa sen joka keksi sijoittaa elokuvaan pikkuvanhan pikkulikan katuslangeineen, brrr...) Koin loppupuolella henkistä yhteyttä sen statistin kanssa joka tunki kadulla nenäänsä nokkahuilua. Sentään törkeän kehnoa riivailua, hienoja Juliet Millsin naaman vääntelyitä ja paskin poltergeist-huone tällä puolen Lenzin The Ghosthousea.

287. Burnt Offerings (Dan Curtis, 1976)

Paha talo ja perhe sen kourissa. Ensimmäinen puolisko on enimmäkseen epämukavan jähmeä, mutta kärsivällisyys palkitaan (ainakin jollain tavalla, riipuu katsojasta miten hyvin hitailu ja haahuilu maistuu) tunnelman ottaessa outoja aseita käyttöön ja mysteerin osoittautuessa monimuotoisemmaksi kuin ensin luuli. Vahva casting on kokonaisuudelle ehdoton etu. Oliver Reed toimii, Bette Davis toimii pirun hyvin, nuori Lee Montgomery ei ärsytä ja Karen Black on asiallisen vinoutuneen ja creepyn näköinen naispäärooliin. Paketissa on selviä yhtymiä The Shiningiin, nostamatta irrelevanttia ja naurettavaa "kuka kopioi ketä" ‑kissaa pöydälle. Myös Don't Look Now tuli mieleen tietyistä näkymistä. Jäi sellainen fiilis että tästä olisi voinut olla helposti enempäänkin, mutta hyvää oli loppupelistä enemmän kuin huonoa. Jos lanka ei karkailisi välillä kunnolla ohjaajan käsistä, tämä voisi olla aito pikkuklassikko.

288. Yojimbo (Akira Kurosawa, 1961)

Uusinta – paras nyt, paras aina. Kehno DVD. Tuoreeltaan katotuissa aasialaisissa elokuvissa.

69- Miyazaki: Kiki's Delivery Service (Kovo), Tuli vihdoin katottua tämäkin loppuun, tosin enkkudubbauksella kun telkkarista tuli. Odotukset oli kovat ja onhän tämä toki kärkipään Ghiblejä. Ja sellaisenaan ihan toimiva teinitytön kasvutarina muttei etene Totoron tai Spirited Awayn tasolle. Silti enkuversiollekin kevyesti ****

70- Winding-Refn: Only God Forgives (Leffassa), Armoton, brutaali ja nihilistinen mutta ei todellakaan sattumalta. Refn on lahjakas ohjaaja ja menee tässä parhaan osaamisensa kanssa alueille joilla yleensä vierailevat Gaspan Noen ja Peter Greenawayn kaltaiset visionäärit. Vaikuttava joskaan ei miellyttävä. Hiukan simppeli rakenne ja umpisurkea Kristin Scott-Thomas laskevat hieman pisteitä. Leffa on omistettu Jodorowskille mutta mitään Jodon tyyliin tai sisältöihin viittaavaa tästä en minä ainakaan löytäny. Ainakin Jodolle ominainen sarkastinen musta huumori tästä puuttui kokonaan. ***

71- Yonebayashi: Arrietty (Kovo), Innoton filmatisointi Ghibliltä joka hukkuu omaan tasapaksuuteensa. Kyllä tämän helposti katsoo jo piirrosjäljen takia mutta ei tämä kyllä jää takaraivoon millään tasolla kummittelemaan. **

72- Selander: Tall Man Riding (Kovo), Randolph Scott on mies paikallaan perusluokan yksitotisessa kostowesternissä. Juonta tässä piisaisi toiseenkin samanlaiseen mutta jännitettä puuttuu. Scott on charmantti kostaja kuten aina mutta shown varastaa sivuosassa Dorothy Malone. **1/2

73- Hale: Gunfight in Abilene (Kovo), Surkea Bobby "Beyond the Sea" Darinille räätälöity western Hollywoodin rappiovuosilta. Tästä ei kyllä löydy oikein mitään positiivista sanottavaa. Hauskoja sivuosaroolituksia kyllä oli: Leslie Nielsen yksikätisena pahiksena ja Michael Sarrazin ekassa roolissaan suoraselkäisenä maajussina. 60-luvun Amerikkalaiset perinteiset (ei italo-vaikutteiset) westernit oli kyllä aika kuraa kauttaltaan. *

47. The Town (netflix) ***½ Affleckin toinen (?) ohjaus ei mielestäni vedä ihan vertoja Gone Baby Gonelle vaikka varsin sujuva ryöstödraama onkin. Eniten ehkä kiusaa yksi isompi juonellinen moka. Boston näyttää kivalta ja toiminta on realistisen tuntuista. Laatutyötä.

48. Vuonna ‑85 (blu-ray) * Tota noin, elokuva ratsastaa odotetusti leffan nimen mukaisesti kasikytluku-nostalgialla ja sen aikaisella manserockilla, mutta tietysti olisi voinut olla ihan nastaa kirjoittaa siihen vähän käsikirjoitustakin. Ehkä tässä nyt muutama sketsimäinen otos toimii ja alussa on ihan mageita ilmakuvia Tampereesta, mutta ei kyllä muuten maksa vaivaa. Todella surkea tekele.

49. Scary Movie 2 (netflix) *½ Hot Shots kakkosen jäljiltä jäi fiilis että hyviä parodioita ei enää 2000-luvullä ole tehty ja teoria piti testata ekaks nyt tällä, jota en nähtävästi ollut nähnytkään kokonaan aiemmin. Onhan tämä suureksi osaksi rasittavaa skeidaa, jossa mukaan on livahtanut pari suurinpiirtein onnistunutta sketsiä. Ei hyvä, eikä todellakaan vedä vertoja HS2:lle.

50. Drive Angry (netflix) ***½ Mitä hittoa, kuvittelin että tämä on näitä huonoimpia Cageismejä, mutta mitä vielä! Alusta asti railakasta ja rehellisesti tyhmää mutta nautittavaa menoa! Oikeastaan häiritsee vaan se että Cage muistuttaa liiaksi sitä Nickelbackin laulajaa. No joo, loppua kohti alkaa räimekin jo vähän puuduttamaan. Amber Heard –vau.

Ben Affleck : Argo (2012) ***½

Vuoden parhaan elokuvan Oscarin napannut Argo kertoo CIA:n peiteoperaatiosta jossa Iraniin lähetään joukko Kanadalaiseksi elokuvaryhmäksi tekeytyneita henkilöitä, joiden on tarkoituksena pelastaa Iranissa piileskelevät kuusi Amerikkalaista diplomaattia. Affleckin ohjaus on sujuvaa ja tarinankerronnallisesti viidyttävää mutta mielestäni rahkeet eivät riitä aivan sellaiseen elokuvalliseen suuruuteen jota vuoden parhaimpiin lukeutuvilta elokuvilta itse henkilökohtaisesti odotan. Kelpo elokuva kuitenkin omassa lajissaan.


Larry Charles : The Dictator (2012) ***

Sacha Baron Cohen esittää erään kuvitteellisen valtion diktaattoria, joka maan öljyvarojen turvin kehittelee myös ydinkärkeä jolla olisi tarkoitus iskeä jenkkeihin. Erinäisten tilanteiden myötä käy kuitenkin niin että diktaattorin paikalle nousee tämän typerä kaksoisolento ja diktaattori itse tippuu tavallisten kansalaisten joukkoon. Kun tämä kaikki tapahtuu vierailulla Yhdysvalloissa, on diktaattorilla edessä kuumottavat paikat saada vanha statuksensa takaisin. Elokuva naureskelee sekä Yhdysvalloille, että islamimaiden diktatuureille ja samoin äärioikealle ja äärivasemmalle. Yksittäisistä hyvistä irtojutuista huolimatta huonompi kokonaisuutena kuin Brüno ja Borat.


Martin McDonagh : Seven Psychopaths (2012) ***½

McDonaghin ohjaustyyli on ilmeisesti sen verran tunnistettava että tästä tuli melkein heti mieleen In Bruges elokuva. Seitsemän Psykopaattia kertoo Colin Farrelin esittämästä elokuvakäsikirjoittajasta joka on keksinyt uudelle tarinalleen vain otsikon "Seitsemän psykopaattia" ja jonkinlaisen pohjan hahmogalleriaa varten. Myöhemmin hän sekoittuu mukaan rikollisiin kuvioihin ja huomaa itse hengailevansa psykopaattien kanssa. Elokuvan käsikirjoittaminen ja todellinen elämä nivoutuvatkin lopulta yllättävän tiivisti yhteen. Samat vahvuudet ja heikkoudet kuin In Brugesissa, eli kokonaisuus on pääosin laadukasta ja hyvillä näyttelijöillä varustettua. Käsiksessä on kuitenkin joitakin hetkiä jolloin meno jonkin verran lässähtää jaaritteluksi. Mutta kokonaisuudessa mennään plussan puolella.

Tom Hanks : Larry Crowne (2011) *

Voi mikä elokuvallinen floppien floppi! Tom Hanks ohjaa ja näyttelee miestä joka saa potkut töistään koska ei omaa collegen päästötodistusta. Mies ajautuu lopulta rahapulassa koulun penkille ja tapaa siellä nuoren naisen johon kehittää ihastuksen. Samalla koulussa toimiva Julia Robertsin esittämä naisopettaja iskee myös silmänsä uuteen aikuisopiskelijaan. Väljähtänyt, äärimmäisen epäelitistinen, hidastempoinen ja tylsän mitäänsanomaton elokuva. Minulle juuri tällainen meno edustaa elitismin täyttä vastakohtaa. Edes sivuosiin pestatut Pam Grier ja George Takei eivät pelasta mitään, pikemminkin päinvastoin.

Peter Chan: Wu Xia (2011) ***1/2

Todella mainio, hieman herätysostosmaisesti kokoelmiini päätynyt elokuva, joka sekoittaa jouhevasti toisiinsa History of Violencea, semihistoriallista kerrontaa sekä todella pölhöjä Qi-energian kanavointikelauksia. Kuorrutetaan kaikki vielä Sherlock Holmes ‑pastisseilla ja lopputulos on tällainen. Mikäli pitäisi katsoa Detective Deen lisäksi jotain "modernia wuxiaa" niin tässäpä sitä on tarjolla. Juonta sen enempää erittelemättä ja spoilaamatta todettakoon, että lopputulos oli kohtuullisen arvattavissa, mutta se ei vähennä elokuvan nautittavuutta lainkaan. Kannattaa tsekata ihan vain senkin takia, että leffassa on todella kiukkuinen battle-suoritus Kara Huilta vielä näin vanhoilla päivillään.

Roman Polanski: Fearless Vampire Killers (1967) *****

Näin tämän viimeksi joskus 90-luvun alussa pikkupenskana ja silloin tästä jäi suurin osa kyllä aivan totaalisesti tajuamatta, mutta nyt uusintakierroksella pitänee todeta tämän menevän sinne suosikkielokuvien joukkoon aivan heittämällä. Elokuvassa on oikeastaan kaikki kohdallaan enkä löydä mitään muuta valitettavaa kuin sen juonellisen pettymyksen, että Koukolin kohtalo jää surettamaan. Olkoon kuka mitä tahansa mieltä Polanskista ihmisenä, mutta ohjaajana hän on parhaimmillaan mestarillinen.

Sammo Hung: Dragons Forever (1988) ***

Jackie Chanistahan ei voi olla pitämättä ja on itse Sammo Hungkin parhaimmillaan ihan arvostettava, mutta Dragons Forever ei mene kummankaan miehen parhaimmistoon, vaikkakaan ei ole erityisen huono, tylsä tai mitäänsanomatonkaan. Chanilta kun on tottunut odottamaan aivan kipeitä suorituksia, niin Dragons Foreverissa niitä ei ole kuitenkaan sitten lopulta kuin se yksi, tietysti lopussa ja aivan mieletönhän se toki on, mutta Benny Urquidezin esittämä kovanaama ei vain ole tarpeeksi sitä jotakin, jotta leffa olisi kliimaksissaan aivan täyttä timangia. Kyllä tämä kokoelmiin jää tietysti, mutta katsonko tämän vuosittain, niin tuskinpa.

149. Tetsuo: The Bullet Man **

Kova pettymys. Olihan tässä hetkensä, mutta enemmänkin leffa vaikuttaa halvalta Tetsuo-rip offilta kuin kunnolliselta jatkumolta T-saagaan.


150. The Mighty Quinn ***

Pienen Karibian saarivaltion poliisipäällikkö (Denzel) selvittelee paikallisen silmäätekevän murhaa. Toimiva jännäri. Eksoottinen tapahtumaympäristö on kuvattu hyvin ja paikallisväri tuo elokuvaan mukavan lisäulottuvuuden.


151. Machete Maidens Unleashed ***

Kiinnostavaa settiä, mutta petyin kun dokkarin aikajana loppui 70-luvulle ja kasarikama jätettiin kokonaan käsittelemättä. Lopussa keskityttiin myös liikaa Ilmestyskirja. Nytin tekovaiheisiin. Sille on omakin dokumenttinsä, tässä olisi voitu suosiolla keskittyä pelkkään b-kamaan.

152. Lisa and the Devil ****

Upeasti kuvattu, mahtavan tunnelmallinen ja surrealistinen kokemus. Ehkä lievää tyhjäkäyntiä keskivaiheilla, mut ei haittaa.

153. Revolt **1/2

Ravintoloitsija käy taistoon huumekauppiaita vastaan tässä lähes kadonneessa toimintakalkkunassa vuodelta 1986. Huimaa (ja hienoa), että tällainen neverheard-amatöörien tekele on päätynyt jenkki-Netflixiin kaikkien nähtäville.

154. Enemy Territory **1/2

Nyhverö kiinteistövälittäjä uskaltautuu slummitaloon työkeikalle ja joutuu kulmia hallitsevan psykoottisen Vampyyrit-jengin jahtaamaksi. Empire Picturesin tuottama kohtuukatsottava pienimuotoinen toimintaleffa, josta löytyy melko paljon yhtäläisyyksia taannoiseen The Raid ‑hittiin. Pahisjengin johtajana nähdään Tony Todd.


155. Quigley Down Under ***

Olin aina pitänyt tätä jonain yhdentekevänä koko perheen komediana – suominimi Australian villi länsi ja Tom Selleckin pärstä videokannessa eivät aikanaan ainakaan lisänneet mielenkiintoa. Vaan mitä hittoa, tämähän olikin mainion viihdyttävä teos. Selleck esittää tarkka-ampujan taidoistaan tunnettua cowboyta, joka päätyy Australiaan niljakkaan tilanpitäjän leiviin. Vasta paikan päällä Selleckille selviää, että hänet on palkattu ampumaan paikallisia alkuasukkaita, aboriginaaleja. Se ei oikeudenmukaiselle sankarille käy. Hieman Indiana Jonesit mieleen tuova yhdistelmä hyväntuulista vanhan ajan seikkailua ja ajoittain tylyä väkivaltaa.


156. Rolling Thunder ***

Mukavan brutaali kostotarina. Schraderin kädenjälki näkyy, Taksikuski ja Hardcore tulivat vahvasti mieleen, vaikkei tämä niiden tasolle ylläkään.


157. Silent Hill: Revelation *1/2

Ensimmäinen SH-pelifilmatisointi oli jo kehnohko, mutta jatko-osa onkin sitten tolkuttoman huono ja korni mahalasku. Puoli pistettä tulee suht hyvistä maskeeraus- ja goretehosteista, kaikki muu kusee.