Mitä elitisti-forumin väki katsoo 2013

29. The Croods *** (teatteri) Ihan ok animaatio, jossa riittää aikuisellekin hämmästeltävää esihistoriallisessa maailmassa (joka ei kovin tarkkaan historiaa taida seurata). Testiryhmän 7-v tyttö kommentoi ”hauska ja jännittävä” ja 4-v poika ”pelottava ja surullinen”.

30. Conan the Barbarian (2011) * (tv-tallennus) Vihasin joka sekuntia tätä elokuvaa, ei hitto mitä ajanhukkaa. Todella sieluton räpellys.

31. Crowsnest ** (netflix) ”netflix suosittelee katsottavaksesi...” No joo, lähtökohtaisesti ei ollut odotukset korkealla kun perämetsien ikävät miehet ja ”found footage”-lajityyppi kohtaa aika selkeästi minibudjetin puoliamatöörielokuvassa (?). Eli yhden kameran varassa mennään koko elokuva. Alkupuoli on tuskallisen pitkästyttävä ja kun alkaa tapahtua, niin jännitystä ei oikein saada kasattua millään. Muutama ihan vaikuttava kohtaus on kuitenkin onnistuttu mukaan saamaan. Mutta vaikka tässä kierrätetään surutta kaikkia ko. genrejen tuotoksia, niin silti sen verran fiilistä meiningistä irtoaa että katson tätä sata kertaa mieluummin kuin Nispelin CGI-veripalttua.

32. The Expendables ***½ (netflix) Muistelen että tätä on enemmän moitittu kuin kehuttu, mutta varsin viihdyttävä ja suht toimivahan tämä oli. Tosin varmaan jos olisin katsonut silloin tuoreeltaan nerokkaan Rambon jälkeen, varmaan olisin pettynyt minäkin. Mutta nyt toimi hyvin. Okei, dialogi oli pahimmillaan kyllä todella tökeröä ja Arskan kääntyminen paikalla ihan turha, mutta kuitenkin: kiva nähdä tämmönen porukka samassa leffassa. Jet Li ei edes ärsyttänyt! Ja Dolppaa on ollut ikävä. Puolikas lisätähti ihan nostalgiasyistä.

153. Vares – Kaidan Tien Kulkijat (2012) *½

En minä nyt oikein tiedä miksi näitä elokuvia yhä katson, mutta katsonpa vain. Enää kaksi jäljellä, he hei! Tämä oli ehkä toiseksi paras Reini-Vares. Tykkäsin alkupuolella olevasta semisti toimivasta tunnelmoinnista junttikylässä jossa juntit ovatkin ihan kivoja tyyppejä mitä nyt puhuvat paskaa dialogia. Toivoin jopa että uskonlahko olisi ollut joku satanistikultti joka jahtaisi Varesta pitkin kaupunkia Shadow Over Innsmouth-hengessä, mutta taustalta löytyi taas vain viinaa, naisia ja rahaa, eli kiinnosti kuin kasa paskaa.

154. Assault on Wall Street (2013) *

Moraalisesti iljettävää roskaa, jossa Uwe Boll glorifioi ihan tosissaan sitä, että monsieur pallinaama Dominic Purcell tappaa pankkiireita koska hän otti liikaa velkaa vaimonsa sairaskuluihin ja vaimo tappoi velkasyyllisyyden takia itsensä. Lopun monologi jossa Purcell painottaa jatkossakin puoltavansa sorrettujen oikeuksia tuhoaa viimeisimmätkin luulot siitä, yrittääkö Boll tässä tavallaan näyttää miten väärin tällainen massamurha olisi – Hänestä se olisi muy bueno!

155. Dracula (2012) *

Kollega kirjoitti tästä jo arvostelun. Olen suht ylpeä että katsottuani tämän kaksi kaveria katsoivat tämän 12 tunnin sisällä kärsimysteni päättymisestä. Hirvittävää roskaa, joka menee perinteisen Paska-Argentoskaalan ulkopuolelle raketin tavoin.

156. Tinker Tailor Soldier Spy (2011) ***

Ihan kiva trilleri Alfredsonilta. Arvostan tämän todelliseen realismiin pyrkivää ja siinä mielestäni onnistuvaan tapaan kuvata vakoojayhteisöä, mutta kupletin juoni on harvemmin jännittävä ja vielä harvemmin mielenkiintoinen. Näyttelijöiden elokuva, ja näyttelijät ovatkin erinomaisia. Olisi vain kiva jos heidän ympärillään olisi... no, enemmän. Lopun montaasimusiikkivideo on kuitenkin erinomainen.

157. The Adventures of Robin Hood (1938) ***½

Erroll Flynn virnuilee ihan vitusti ja laukoo läskivitsejä, minkä nyt vartijoiden mätkimiseltä kuolleella peuralla ehtii. Oikein hauskaa poikainseikkailua, joka paljastaa sen, että minua harmittaa ettei minulla koskaan ole krapulaa jonka avulla todella nauttia tällaisista elokuvista. Pahikset, etenkin kuninkaaksi kuninkaan paikalle pyrkivä jäpikkä ovat hilpeitä mehustelijoita, jota korostaa erittäin terävä dialogi. Flynn on robbarina lähes täydellinen sekoitus komiikkaa, komeutta ja ideologiaa.

158. The Fearless Vampire Killers (1967) ***½

Polanskin alkupään tuotos on ihan hauska kohelluskomedia, jossa Polanski vähän tutkii vampyyreita professorin kanssa, joka näyttää ihan Einsteiniltä. Tässäkin elokuvassa on vallan mehukas pahis, jota tosin alikäytetään. Järkyttävä sekoilu lumihangessa hiihtäessä on ehkä 60-luvun hauskimpia kohtauksia. On muuten hassusti täysin ohjaajansa näköinen elokuva, vaikka onkin näin aikaiselta vaiheelta. Loppujuonto toi mieleen Fulcin Beyondin varsin positiivisessa mielessä.

146. KIZU: The Untold Story of Unit 731 (Serge Viallet, 2004)

Toinen maailmansota, Japanin armeija ja Unit 731: eräitä suuren yleisön tietoisuuteen nousseita sotarikoksia joista ei juuri tuomioita jaeltu. Vajaan tunnin mittainen dokumentti aiheesta haastattelee puhumaan suostuneita entisiä Unit 731:n toimintaan osallistuneita japanilaisia ja antaa silminnäkijäkuvauksia tapahtumista. Ei draamaa, ei rekonstruktioita, asiallisen dokunmentaarinen ote vaikeasta ja monelle tekijälle houkuttelevan raflaavasta aiheesta. Vajaa tunti on vain niin kovin vähän, olisin nähnyt ja kuullut mielelläni lisää kun tällaisella otteella kerrotaan ja luotetaan katsojan arvostelukykyyn luoda omat tulkintansa tapahtumista. Kuiva mutta asiallinen.  

147. Rififi (Jules Dassin, 1955)

Aina muistetaan mainita Rififi'n olevan se kaikkien aikojen ryöstöelokuva. Lähes aina unohdetaan mainita sen olevan hemmetin paljon muutakin. Puolituntisen hiljaisen puurtamisen jakson osuutta ja merkitystä painotetaan suorastaan naurettavan paljon, vaikka se on hieno ja tyylikäs esimerkki maltillisesta jännityksen rakentamisesta. Meikäläiseen iski tätä paljon enemmän yleinen tunnelman ja hahmojen liukuminen hiljalleen mustemmille vesille, kun keikan kliimaksi on koettu ja kalkki alkaa täyttyä katkerammista mehuista. Jo sitä ennen rohkeammat sanavalinnat ja aiheet kuin mitä USA-aikalaisilla oli tarjota nappasivat mielenkiinnon ja toivat soppaan tujut mausteet. Jotain hyvääkin seurasi satunnaisesti Hollywoodin kommunistivainoista, Dassin kun ei olisi voinut toteuttaa mitenkään kaikkia rohkeita nyanssejaan koodin ikeen alla.

Tämä osoittautui tärkeäksi sivistysaukon paikkaukseksi. Luulen että meistä tulee Rififin kanssa aikojen saatossa erittäin läheisiä kavereita.

148. Full Contact (Ringo Lam, 1992)

Aika kauan on saanut näpertää aasialaisen elokuvan parissa (vaikka moderni honkkaritoiminta on kieltämättä jäänyt vähemmälle), ja nyt vasta meni Ringo Lam ‑neitsyys! Lopputulosten tilitys tuoreeltaan katsottujen aasialaisten elokuvien puolella.

149. In a Glass Cage (Agusti Villaronga, 1987)

Voihan jalat alta ja klapilla päähän. In a Glass Cage on näitä elokuvia joiden katsomisen jälkeen olo on kuin fyysisesti pahoinpidellyllä. Omassa sarjassaan ja genressään, mitä tulee psykotrillereihin ja filmitutkielmiin sarjamurhaajan sisikunnasta. Tarina pakottaa seuraamaan itsensä loppun asti vaikka kyyneliä ja verta silmänurkista tulvisi, ja toteutus on ihan yhtä vimpan päälle. Kuumottava, painajaismainen, vähäeleisen tyylitelty, loppuun asti sommiteltu ja harkittu painajaismatka ihmisyyden ikäville sivupoluille ilman korostettua läträämistä. Erityinen kiitos äänisuunnittelusta, sekä mnimalistinen musiikki että rautakeuhkon jatkuva kohina käyvät ihon alle kuin jääpiikki korvaan.

Bluray-julkaisu on kuulemma parannus DVD:hen nähden – pitänee päivittää siihen, sillä tämä kyllä ansaitsee pienen formaattipäivityksen ja on ehdotonta "for keepers" ‑osastoa.

150. The Big Heat (Andrew Kam & Johnnie To, 1988)

Uusintakierros siltä myöhemmältä ja parempilaatuiselta DVD-julkaisulta. Tuoreeltaan katsottujen aasialaisten elokuvien ketjussa tämäkin.

151. Jason and the Argonauts (Don Chaffey, 1963)

Paluu kultaiseen nuoruuteen, kun mökki-tv:n kesäilloissa näytettiin kaikenlaista enemmän tai vähemmän häröä, kuten fantasiapeplumia á la tämä ja Hercules in the Haunted World... Ray Harryhausenin muiston kunniaksi.

Kreikan taruston "chop-edit" tulkinta on hellyttävää ison budjetin paukutusta jonka menossa alkaa käydä Jasoniksi valittua Todd Armstrongia näin fyysisessä roolissa vähän sääliksi: miekanheiluttelu tai tappelu ei oikein suju vakuuttavan näköisesti (siinä ei mies kylläkään ole castingissa tai aikalais-tähtien joukossa yksin), uiminen sujuu kylkimyyryä ja kaupan päälle miespolo vielä dubattiin. No, ei moinen pahemmin haittaa menoa, ei myöskään se että argonauttien retkistä puuttuu tarinalle oleellisia mehukkaita hetkiä ja käänteitä. Tänne tultiin katsomaan Harryhausenin set-piecejä, ja ne ovat hemmetin komeita tänäkin päivänä. Erityisesti vakuutti hydra-luomus, eikä finaalin jälkeen jää epäselväksi kenelle Raimi on armyofdarknesseineen velkaa. Hieman harmi että muut projektit aikanaan estivät seikkailujen loppuosan päätymistä elokuvaksi asti, niin olisi saatu koko taru pakettiin ja loput kuningas Aeetesin ilkeilyistä nähtyä. (Medeian ilkeilyt vasta olisivatkin olleet herkkua, mutta tämä tulkinta oli jo sen verran siistitty, että tuskin olisimme saaneet niistä nauttia...) Wanhan ajan seikkailusta tuli hyvälle tuulelle.

152. Beast Cops (Gordon Chan & Dante Lam, 1997)

Tämä olikin uusintakierros eikä ennennäkemätön... tuoreeltaan katsottujen aasialaisten ketjussa tarkemmin.

153. Memphis Belle (Michael Caton-Jones, 1990)

Uusintakatselu, ilmasotaa Saksan taivaalla nimikkopommikoneen miehistön vinkkelistä. Ei edelleenkään mikään kuolematon klassikko, mutta kestää useamman katselun. Mieleenpainuvinta antia on – ylläri – ilmataistelut, missä kiehtoo ristiriita klaustrofobisen fiiliksen ja avaran taivaan välillä. En muuten tiennytkään että tämä oli saanut innoitteensa vuoden 1944 sotapropagandadokkarista, mikä on näemmä mukavasti syynättävissä netistä ja ihan laillisesti.

154. Giant of Marathon (Jacques Torneaur, 1959)

Viittaa ja tikaria, miekkaa ja sandaalia. Torneaur hääri virallisesti yksin ohjauspuuhissa, mutta tiedetään kertoa kuvaajana toimineen Mario Bavan hoitaneen hommat valmiiksi asti myös sillä osastolla. Hirveästi ei kyllä kummankaan herran läsnäolo näy positiivisesti, aika leipätyömeininkiä tämä on kautta linjan. (Komeatkin visot tietysti telottiin onnistuneesti Alpha videon väärän kuvasuhteen VHS-siirrolla, joten tämä "arvostelukopio" on kieltämättä lähteenä vähän jäävi.) Kenen idea muuten oli yrittää tehdä Steve Reevesista dialogikonetta? Koneelta kaveri ainakin kuulostaa ja vaikuttaa, Arska on ihan ilmeilymestari tähän verrattuna... Vedenalaiset vehkeilyt olivat veikeää katsottavaa antiikin ajan vaippa-navysealeineen, jopa yllättävän paljon punaista tursuili taistossa saaduista osumista. On sillä hetkensä, mutta kokonaisuus on melko raato.

Määrään Mellerin seuraavaksi Jules Dassin elokuvaksi upean film noirin(tai "brit noirin") Night and the city(1950).Filmihän toteutettiin Lontoossa kun kommarivainojen takia Kalifornian maaperä alkoi polttaa Dassinin jalkojen alla.Criterionin runsain ekstroin ryyditetty kiekko on julkaisuista se joka kannattaa hommata.

JPJ71 (18.5.2013 15:14)

Määrään Mellerin seuraavaksi Jules Dassin elokuvaksi upean film noirin(tai "brit noirin") Night and the city(1950).Filmihän toteutettiin Lontoossa kun kommarivainojen takia Kalifornian maaperä alkoi polttaa Dassinin jalkojen alla.Criterionin runsain ekstroin ryyditetty kiekko on julkaisuista se joka kannattaa hommata.

Oikea asenne! Night and the City on ikuisuuden mittaisella hankintalistallani. BFI:n brittijulkaisun jälki on kuulemma myös silkkaa priimaa.

Michael Traeger : The Moguls aka The Amateurs (2005) ***

Avioeron kokenut työtön mies huomaa ettei pysty ostamaan edes kunnon syntymäpäivälahjaa pojalleen ja rahapulassa keksii kavereineen että rahaa saisi helpoiten tekemällä pornoelokuvan. Ideana olisi tehdä riittävän omaperäinen amatöörileffa jolle olisi riittävän kokoiset markkinat. Jeff Bridges ja muutkin näyttelijät tekevät hyvät roolisuoritukset, elokuva on suhteellisen viihdyttävä ja sisältää muutamat hyvät naurut liittyen pornokliseisiin, mutta käsikirjoitus on muuten liian simppeli eikä tämä elokuva tule tarvitsemaan uusintakatseluja.


Sydney Pollack : Bobby Deerfield (1977) ***

Al Pacino romanttisessa kilpa-automaailmaan sijoittuvassa elokuvassa. Pääpaino elokuvassa on romanttisella tarinalla ja autofaneille tätä ei voi varsinaisesti suositella. Pollackin ohjaus on verkkainen, sanoisiko jopa eurooppalaistyylinen ja kokonaisuus on pitkälti näyttelijävetoinen, jossa Pacino ja naispääosassa nähtävä Marthe Keller tekevät hyvät roolit. On kuitenkin ymmärrettävää miksi tämä on jäänyt esim. Pacinon uralla muiden vahvempien elokuvien varjoon ja tämä onkin ehkä enemmän sellaista KAVA:n näytöksiin sopivaa kamaa. Elokuvan kuvausta voi kehua, samoin kuin euroopassa kuvattuja hienoja maisemia.

Raoul Walsh : White Heat (1949) ****

Kova aikalainen rikoselokuvaklassikko, joka taisi aikanaan olla Suomessa kokonaan kiellettyjen listalla. James Cagney onnistuu tapansa mukaan tekemään hyvän roolisuorituksen rikollisjengin johtajana joka joutuu erään keikan jälkeen vankilaan ja samalla kotipuolessa alkaa jengin sisällä ilmetä rakoilua samoin kuin myös naisystävän puolelta. Mukaan soppaan on myös sekoittunut vankilaan rikollisten joukkoon soluttautunut poliisi. Hyvin käsikirjoitettu ja kompakti rikoselokuva, joka toimii edelleen varsin hyvin.

62. 500 Days of Summer

Mukava anti-romcom.


63. Requiem For A Vampire

Hmmmm. Ei napannut sillä tavalla kuin muut näkemäni Rollinit.


64. Spring Breakers

Pikauusintana pohjienottoelokuvana ennen perjantain ratakierrosta. Toimi tokalla kerralla jopa paremmin kuin ekalla. Ja dokausleffana t-ä-y-d-e-l-l-i-n-e-n. Oli meillä glowstickit ja kaikki mukana.

42- Hitchcock: 39 Steps (39 askelta) (DVD), Hitchin hupaisa vakoilujännäri piti tsekata ensitilassa kun tuli käytyä kattomassa teatterissa siitä tehty komediaversio. Molemmat sarallaan oikein viihdyttäviä "vanhan koulukunnan" englantilaisuuden ylistyksiä. Kepeää juonipainotteista toimintaseikkistä Skotlannin jylhissä maisemissa. ***

43- Powell & Pressburger: I Know Where I'm Going (Myskyöitä) (DVD- RE), Edelleen oma suosikki P&P:n leffoista, luovaa kuvailmaisua ilman kaksikon tunnetumpien teosten mahtipontista paatosta. Pienimuotoinen kaunis sotaromanssi joka tuli tällä kertaa katsottua verrokkina Hitchin toisenlaiselle Skotlannille. *****

44- Almodovar: I'm So Excited (Los amantes pasajeros) (Leffassa), Tuntuu, että Pedro on syvällisen tuutausariluvun- jälkeen regressoitunut takaisin kahdeksankymmentäluvun farssiin ja kohkaamiseen. Ei tästä huono leffaa saa tekemälläkään, mutta kyllähän tästä puuttuu tasoja monta verrattuna vaikka Todo sobreen. Mutta kyllä siltikin homolentoemojen parissa puolitoistatuntia menee ihan mukavasti. ***

45- Luhrmann: The Great Gatsby (Leffassa), Alkuun tätä sekametelisoppaa jaksaa seurata puhtaasti silmäkarkin takia, mutta kyllä mulla alko jo ennen tunnin kohtaa ajatus pahasti harhailemaan ja persus puutui. Ikävien ihmisten ikävien tekemisten kuvaaminen ei oikein suju Bazilta, ja Gatsbystä puuttuu joku sellainen ohjaus tai "moraalinen selkäranka", ja katsoja ei tiedä mitä ajatella hahmojen meiningistä. Mennään jossain Luhrmann- sentimentalismin ja Fitzgerald- pessimismin välissä tavalla joka ei toimi. Plussaa siitä, että Leolle on vihdoin löytynyt sellainen rooli, missä mies näyttää hahmoonsa sopivalta. **

46- Butler: Calamity Jane (DVD- RE), Doris Dayn vehicle sieltä paremmasta päästä. Juonesta ym. nyt ei kannata puhua, tässä pääosassa on D. Day ja laulut. Sille, joka ymmärtää. ****

52.

Big Lebowski ****+
Aikanaan en ymmärtänyt tätä elokuvaa. Nykyään ymmärrän. Walter. “See! This is what happens when you fuck a stranger in the ass!” Saksalaiset nihilistit. “I’ll fuck you! I’ll fuck you! I’ll fuck you in the ass!” Jesus. “Are you ready to be fucked, man?”

53. Wicker Man (2006) ***+
Loppu on tökerö, mutta kyllähän tää aika hyvä oli. Tietenkään ei kannata mainita edes samana päivänä alkuperäisen kanssa. 

54. Police Story ******
Jackien ehkäpä paras. Nähdä tällaista elokuvateatterissa = feels good, man.

55. The Taint ****1/2
Bad Tasten henki elää vahvasti The Taintissa. Lukekaa lisää Elitistin arvostelusta: http://www.elitisti.net/artikkeli/2013/05/021905/the_taint_2010_drew_bolduc.html

56. Premium Rush ***1/2
Friedkinin Bug-elokuvasta tuttu Michael Shannon jahtaa pyörälähettiä, aikas jees.

57. A Good Day to Die Hard **1/2
Paskaa, väsynyttä paskaa... edellinen Die Hard oli vielä todella hyvä. Ja se brucen poika.. onko karismattomampaa pallinaamaa nähty?

58. Angels And Demons ***
Dorkaa menoa, mutta huvittavaa silti. Tavallaan paljoakaan ei tarvitsisi muuttaa että tästä saisi jonkun giallon. 

NIGHT VISIONS BACK TO BASICS: 

59. Antiviral ***1/2
Hyviä ideoita, hieman kliinisen varman päälle pelattu lookki, mutta kerronta ei vaan tempaa mukaansa. Pääosa ylinäyttelee eleettömyytensä. Silti; hyvähkö, ainakin parempi kuin iskä-cronenbergin huonoimmat.

60. Resolution ***+
Onko tässä uusi Cabin in the Woods? No ei kyllä lähellekään, vaikka aluksi näyttäisi kaikki olevan kohdillaan. Puolivälin jälkeen yhä itsetarkoituksellisempi kikkailu alkaa ikävästi viittaamaan siihen, ettei tekijöillä olekaan mitään kuningasideaa – kuten ei olekaan. 

61. Spiders 3D **
kohta tarkemmin etusivulla

62. Maniac (2012) ***1/2
Sisällötön. Ulkokuori ihan ok. En lainkaan jaa muutaman kanssaelitistin innostuneisuutta tämän suhteen, turha leffa. 

63. Spring Breakers ****-
Mielenkiintoinen ajankohtaisten mediailmiöiden amalgaami, mutta en silti haluaisi katsoa viittä minuuttia jotain britneyspears pianotulkintatanssia. 

64. Bullet to the Head ***+
Aikas jees, ainakin parempi kuin Expendables 2. Eli tämä tuntui ihan oikealta toimintaelokuvalta. 

65. Five Element Ninjas ***** 
Uhhuh. Tämänkin vielä näki valkokankaalta. Miltei täydellistä menoa alusta loppuun, ainoastaan yksi tylsähkö alkeellista kiinahuumoria viljelevä jakso kun ninjatsubu soluttautuu kouluun ja ihastuilee pääosaan. 

66. Lesson of the Evil ****+
Erinomaista kamaa, täynnä näppäriä yksityiskohtia. 

67. The Last Exorcism Part II **
Ärsyttävää paskaa, en katsoisi ellei joku paha voima pakottaisi minua katsomaan kaikki riivauselokuvat

68. Frankenstein’s Army ***1/2+
kohta tarkemmin etusivulla

69. Whoever Slew Auntie Roo? ***+
Huvittavan vinksahtanut Hannu ja Kerttu ‑variaatio. Bloody good fire!

70. Bel-Ami ***1/2
Hyvä meno. Tosin se musta nainen.. ensin olin ihan lääh, sitten näin järkyttävät silikoni-arvet ja olin ihan byööörgh

155. Beverly Hills Cop II (Tony Scott, 1987)

Ensimmäinen uusinta sitten pentuaikojen, eikä ollut mitään muistikuvaa että ohjaajana oli näin kova herra! Vaan tämä osoittautui ainakin tällä kierroksella niiksi tonyscotteiksi jotka eivät kauhean hyvää vaikutusta tehneet. Tai sitten ei vain "väärässä mielentilassa" jaksanut arvostaa jatkuvaa junttihölmöilyä ja Neiti Etsivä ‑rikosratkontaa. Murphyn huutamiseen perustuva suoritus kävi suurimmaksi osaksi enemmän hermoille kuin nauruhermoon, ja tuntui muutenkin että dialogin puolesta liikutaan paljon laiskemmilla vesillä ja läpillä kuin ykkösessä. Plussaa parista hyvästä standup-äijien cameosta ja Billyn kypsäksi kehittyneistä elokuva- ja asefantasioista. Niin joo, siitä puhuen, räjähdyksiä ja ammuskelua kuitenkin saatiin sopivina annoksina ja tarpeellisen jämäkästi toteutettuna. Ne ovat aina kivoja.

156. Beverly Hills Cop III (John Landis, 1994)

Alkoi lupaavasti – häivähdys ekasta osasta tutumpaa vakavaakin Axel Foleyta, mutta fiilis tason nostosta ei kestänyt kauaa. Landisilla tuntui pettäneen tyylitaju ja kokonaisuuksien hallinta, kun tähän lähti. Heti kun päästäään Beverly Hillsiin asti, kaikki tuntuu väljähtäneeltä ja kehnosti laaditulta. Huvipuistosekoilut eivät auttaneet viihtymistä, eikä myöskään hatarasti ja sinne tänne sinkoillen kirjoiteltu tarina. Tylsiä konnia, käsittämättömiä sivuhahmoja, surkeita mestaririkollisia. Pyssytoiminnasta huomaa ettei Landis ole toimintaohjaaja vaan saisi pysytellä Gremlins-actionissa. Nyt muistan, miksi en ole jaksanut tätä loppuun asti ennen kuin nyt. Sergen mitalla alempi ja sarjan päättävä turha pahnanpohjimmainen.

157. Hatchet for the Honeymoon (Mario Bava, 1970)

Miellytti. Giallo-statuksesta voitaneen ainakin vähäsen väitellä, mutta Giallot ‑ketjussa tästä silti tarkemmin avaudun.

158. Red Dragon (Brett Ratner, 2002)

Olihan tästä vahva ennakkoaavistus, ja uusintakierros todellakin paljasti tylysti Manhunterin ylivertaisuuden Red Dragoniin, mitä Harrisin mainion trillerikirjan filmatisointeihin ja elokuvataiteeseen yleensä tulee. Ratnerin ote on teknisesti pätevä mutta varsin mielikuvitukseton ja kliininen, kirjalle mahdollisimman uskollinen. Luulen että tuotantoportaalla oli myös paine hyödyntää tuoreempien Hannibal-filmien menestystä ja painottaa sekä Lecterin roolia että sitoa tämä vahvasti eräänlaiseksi prequeliksi Silence of the Lambsille ja Hannibalille – paska veto. Nortonkin jättää vähän kylmäksi, niin taitava jätkä kuin onkin. Ralph Fiennes taas on erinomainen, mutta niin oli Noonankin samassa roolissa. Lopputulos on pätevän jäljen trilleri, mutta ei todellakaan tee oikeastaan mitään paremmin tai ennen kaikkea muistettavammin kuin Manhunter jo teki.

159. Exterminator 2 (Mark Buntzman, 1984)

Herranen aika, Jumalan pyssyt, puukuulat ja mitä näitä nyt oli... tämä on sen verran sekapäistä roskaa, että pakkohan moista luovaa hulluutta vailla mitään kausaalisuuden lakeja on arvostaa. Urbaaniin ympäristöön siirretyt Mad Max ‑vaikutteet ja umpi-imelän draaman kuorrutteet sotkettuna matalamieliseen vigilante-teurastukseen on käsittämätön cocktail. Aivot sulivat siirapiksi. Hauskaa oli, mutta suosin ensimmäistä osaa; tämäkin sytytti (hoh-hahho-haa), mutta kaikesta eksplo-sikailusta huolimatta seniori tuntui ja näytti nihkeämmältä ja siksi mukavamman epämukavalta.

160. The Blob (Chuck Russell, 1988)

Kasaripäivitys fiftarihillosta toimii. Tarkempi punainen purkautuminen Atomörköjen, mutanttihirviöiden ja ulkoavaruuden valloittajien ketjussa.

161. City on Fire (Ringo Lam, 1987)

Tuoreeltaan katsottujen aasialaisten elokuvien ketjussa.

62. Antiviral ***

Ihan jees yhden idean leffa, lyhärinä olisi saattanut toimia paremmin.

63. Resolution ***1/2

Erittäin kiehtova kunnes lopussa paljastui, ettei tekijöillä loppuun asti mietittyä pointtia ollutkaan.

64. Death Wish 3 ****1/2

Toinen katselukerta – on tämä vaan lajissaan aika täydellinen. Siunattu olkoon Cannon Films, ei mikään muu lafka olisi laittanut edes 80-luvulla näin "paljon" rahaa tällaiseen hulluuteen.

65. Final Destination 2 ***

Aika mones katselukerta, nyt vähän kyllästytti jo, vaikka leffa onkin modernin viihdekauhun aatelia.

66. Alaska Highway ***1/2

Roadmovie, jossa tien päällä ei kuitenkaan hirveästi ehditä viettää aikaa, kun asiat eivät mene ihan suunnitellusti. Mukava ja sympaattinen dokkari, jota olisi jaksanut seurata pidempäänkin.

67. Kielletty hedelmä *1/2

Latteaa, kliseistä, kilttiä, löysää, tylsää.

68. The Black Cat ***

Luigi Cozzin epävirallinen jatko-osa Argenton Three Mothers ‑leffoille. Sekava ja kömpelö mutta samalla vastustamattoman kiehtova. Elokuvasta löytyy myös aidosti toimivaa unenomaista fiilistä. Ja mainio kasari-hardrock-soundtrack!

69. Ghoulies **

Alkoiko Charles Bandin fetissi pieniin hirviöihin tästä? Anyway tylsä tekele, jossa ghouliet ovat vain sivuosassa eivätkä tee paljon mitään.

70. Chillerama **

Antologia jossa parodioidaan vanhoja drive in ‑kauhuelokuvia: on jättimäistä siittiötä, homoihmissusia, Hitleriä ja muuta hassunhauskaa. Kuten aiemminkin on tullut todettua, Troma-tyylinen huumori ei yleensä toimi muualla kuin aidoissa Troma-leffoissa. 

71. Deep Space **

Lonkerohirviö tupsahtaa putoavan satelliitin kyydissä kaupunkiin Fred Olen Rayn ohjaamassa Alien-kopiossa. Yllättävän tylsä ja melko veretönkin vielä.

72. Planet of the Vampires ***1/2

Painostavan aavemainen ja visuaalisesti todella vaikuttava, mitättömistä resursseista huolimatta. Loppupuolella tunnelma hieman latistuu mutta aika ainutlaatuinen saavutus 60-luvun halpisscifin puitteissa silti.

73. No Dead Heroes **

Filippiiniläistä sota-actionia: rynkyt paukkuvat tauotta ja jengiä kuolee kuin pipoa. Aika perusmeininkiä mutta kyllä, diggaan.

74. Koodinimi Villihanhet ***

En muistanutkaan että tässä oli näin hurjasti räjäyttelyä ja muuta säpinää. Hienoa nähdä tällaista isolta kankaalta.

75. Contamination Point 7 *1/2

Jossain amerikkalaisessa tuppykylässä kuvattu italialainen luonto iskee takaisin ‑kauhupökäle. Hirviöt ovat ydinjätteen vaikutuksesta mutatoituneita puiden juuria! Lupaavasta ideasta huolimatta tylsä ja anteeksiantamattoman veretön. Käteen ei jäänyt muuta kuin pari hilpeää pienoismalliefektiä. 

76. Order of the Black Eagle **

Kulta-aarteen metsästyksestä tuttu superagentti Duncan Jax yrittää tällä kertaa pysäyttää kolmannen valtakunnan paluusta haaveilevat natsit. Jaxin mukana maailmaa pelastamassa ovat tietysti Boon-simpanssi, kaunis nainen ja sekalainen sakki hassuja apureita. Tässäkin olisi potentiaalia hyväksi b-viihteeksi, mutta elokuva ei osaa päättää ollako semivakava toimintaseikkailu vaiko pönttö Bond-parodia. Jotenkin leffa näyttää myös amatöörimäisen halvalta, siitäkin huolimatta että rahaa on ollut käytössä (ainakin räjähdysten ja lavasteiden määrästä päätellen) perus-b-toimintapätkää enemmän.

77. Terrorvision ***

Planeetta Plutonilla hävitetään biojätteitä – kuten vaarallisia mutanttihirviöitä – lähettämällä ne toiseen ulottuvuuteen. Eräs teleportaatio menee kuitenkin pieleen, ja alati nälkäinen monsteri päätyy satelliittisignaalin mukana maapallolle, tarkemmin sanottuna Puttermanin hörhöperheen tv-vastaanottimeen. Kaikessa hölmöydessään erittäin viihdyttävä kasarikauhukomedia.

78. Bare Knuckles **1/2

Kunnon tylyä 70-luvun grindhouse-toimintaa: viiksekäs ja kovanyrkkinen palkkionmetsästäjä vs. äitikompleksinen sarjamurhaaja. Hieman enemmän toimintaa olisin kaivannut, mutta hyvin toimi näinkin. Ilsa: She Wolf of the SS:n ohjaajalta.

79. Incident at Raven's Gate ***

Rolf de Heerin Australian takamaille sijoittuva scifikauhumysteeri. Ufo-kontakti kuvataan paitsi tuhoisana, myös täysin selittämättömänä ja ihmismielelle käsittämättömänä. Katsojalle ei paljasteta sen enempää kuin elokuvan henkilöillekään. Monet kohtaukset ovat aidosti karmivia, mutta kokonaisuus on hieman turhankin kryptinen ja sekava.

80. The Monster that Challenged the World **1/2

Hyvä 50-luvun jättihirviöpläjäys. Valtavat merietanat/toukat/mitkälie ovat varsin vaikuttavia ilmestyksiä.

81. Lethal Ninja **

Eteläafrikkalaista ninjatoimintaa. Katsoihan tämän.

82. Glengarry Glen Ross ***1/2

Hienosti näyteltyä tiukkaa puhedraamaa, joka pitää otteessaan. Joskus Mametin näytelmäfilmatisointien dialogimonologit menevät ärsyttävän puolelle, mutta eivät tässä.

83. Curse of the Puppet Master **1/2

Okei, katsoin sitten vielä yhden Puppet Masterin vaikka viidennen osan jälkeen piti tulla stoppi. Arvosana on varmaan ihan liian korkea, mutta jotenkin diggasin tästä, etenkin laimeiden 4:n hja 5:n jälkeen. Mukana on jopa jonkin verran häijyä gorea.

84. Air Collision **

Täysin tärähtänyt katastrofihalpis The Asylum ‑tuotantoyhtiöltä. En edes yritä referoida juonta, kun katsellessakin oli jatkuvasti epäselvää mitä tapahtuu ja miksi. Ei tästä silti oikein kalkkunakiksejäkään saanut.

85. Octaman **1/2

Hirviö oli veikeä ilmestys ja se alkoi lahdata porukkaa heti ensiminuuteista lähtien. Jotkut tapot olivat jopa verisiä. Ei ollenkaan niin tylsä kökkö kuin jotkut väittävät.

86. The Comedy **

Mumblecore-draama keski-ikäisen brooklyniläishipsterin tyhjästä elämästä. Perintörahoilla elävän plösön päivät kuluvat tyhjää toimittaen ja kanssaihmisille kyynis-ironisesti vittuillen. Ideantynkä ei oikein taivu kokopitkäksi leffaksi, etenkin kun kokonaisuus on yhtä lakoninen kuin päähenkilönsä.

87. Killer Klowns from Outer Space ****

Aina vain loistavaa viihdettä. Toimii etenkin jatkoilla ennen sammumista katsottaessa. Tai ihan milloin ja missä tilanteessa tahansa.

88. Captain America: The First Avenger **

Hohhoijaa. Kauaksi jäädään vaikkapa Rocketeerista, jonka fiiliksiä tässä selvästi tavoiteltiin.

89. Cherry 2000 **1/2

Pieneen kulttimaineeseen noussut tieteisseikkailu, jossa eräs miekkonen joutuu tunkeutumaan vaaralliselle ei-kenenkään-maalle etsiessään varaosaa seksirobotilleen. Onneksi reissussa on mukana myös kovapintainen naispalkkasoturi (Melanie Griffith). Kohtuuviihdyttävää kamaa.

90. 8 1/2 **1/2

Ei noussut mestariteokseksi toisellakaan katselukerralla. Ohjaajan omissa maailmoissa haahuilu ja luomisen tuska ei vain jaksa täysillä kiinnostaa. Vaikka on tässä toki tenhoaviakin kohtauksia.

159. Spring Breakers (2012) ***½

Korinen koonti modernista nuorisokulttuurista on hemmetin epätasainen, mutta sisältää tarpeeksi hienoja kohtauksia oikeuttaakseen olemassaolonsa. Ekat pari minuuttia ovat upeat, mutta valitettavasti kuvamateriaalia käytetään läpi elokuvan uudestaan ja uudestaan. Kai sen aina pitäisi herättää uusia, synkempiä tunteita, mutta näin kylmänä vanhana pieruna koin jo ekalla kerralla ne masentaviksi ja surullisiksi. Myös Britney Spearsin Everytimea hyödyntävä pianomontaasi kiteyttää hetkellisesti koko elokuvan sanoman ja Korinen ymmärryksen aihepiiristä täydellisesti. Valitettavasti koko leffan rakenne heittää häränpyllyä vartin sisällä ja tätä on siksi välillä turhauttavaa seurata.

160. Aftershock (2012) **

Yllättävän toimiva disaster/slasheri kässäriltään, mutta budjettia näkyisi käytettäneen enemmän kuvauspaikkoihin kuin esimerkiksi erikoistehosteisiin, joten Aftershockin parissa saa jatkuvasti nauttia huonosta CGIstä. Hassua myös, että upea Etelä-Amerikka näyttää puolet ajasta ihan paskalta koska koko leffa on ylivalaistu kuin 3Dtä varten.

161. Star Trek Into Darkness (2013) **

Typerää kesävammailutoimintaa. Juoni on lähes loukkaavan hölmö. Tämän rinnalla eka Abramsin Star Trek näyttää ns. perinteiseltä Trekiltä. Karl Urbanin näyttely on yhtä kidutusta. Musiikit tuovat mieleen Schumacherin Batmanit. Arvostelu tulossa ennen ensi-iltaa, yritän linkittää sitten.

162. Fast & Furious 6 (2013) ***½

Oikealla tavalla typerää kesätoimintaa. Fast Fiven myötä sarja sai vihdoin hyvän suunnan, ja sillä jatketaan. Autot ja ajelu yhä pienemmässä osassa ensemble-castin vetäessä keskenään turparallia parhaansa mukaan. Koko sarja näkee myös uskomattoman määrän vaivaa saadakseen jatkumonsa järkevään kuosiin vaikkei sille ole mitään syytä.

163. Identity Thief (2013) *

Loukkaava buddy-komedia, jossa Jason Bateman pistää hynttyyt yhteen lihavan ja moraalisesti kuvottavan sosiopaattinaisen kanssa, joka laukoo jatkuvasti seksivitsejä. Nauroin ehkä kerran. Kohokohtana Robert Patrick hillbillypahiksena.

164. Kiss of the Spider Woman (1985) ****

William Hurt ja Raul Julia paskovat vuoron perään housuihinsa etelä-amerikkalaisessa vankilassa, elleivät satu keskustelemaan natsipropagandasta. Visuaalisesti ja näyttelijäsuorituksiltaan todella viehättävä elokuva, jonka kliimaksi iski yllättävän kovaa. Hienot giallo-musatkin lopussa.

70. Lobos de Arga (Game of Werewolves) (2011) ***

Varsin leppoisa kauhukomedia. Pienellä tiivistämisellä tästä olisi saanut toki vielä paremman, kun etenkin alkupuoliskolla juonen eteneminen meinaa olla hidasta. Mutta kyllä tässä oli silti tarpeeksi hauskoja hetkiä, ja etenkin lopun puolituntisen tykitys oli mainiota seurattavaa.

71. Rancho Notorious (1951) **½

Ei tämä lopulta ollut kovin kummoinen länkkäri. Alku lupaili hieman parempaa, mutta sitten alkaa meno maistumaan puulta kun mitään erityisempää ei tunnu tapahtuvan.

039.Thomas Vinterberg: Jagten – Jahti (2012) 8/10

Tanskalaisen elokuvan ketjussa olen jo käynyt unohtamassa Vinterbergin ohjanneen Submarinon, ja kommentoimassa muutenkin muutamalla lauseella.

040. Béla Tarr: A Torinói Ló – The Turin Horse (2011) 9/10

Huumaavan kaunis ja voimakas, mutta samalla kerronnallisesti haastava maksimaalisen minimalistinen taideteos. Nietzschen kerrotaan menettäneen järkensä lopullisesti todistettuaan kävelymatkallaan hevosen pahoinpitelyä omistajansa toimesta; tuo psyykkinen romahtaminen on paljon pohdittu ja käsitelty legenda, mutta Tarr ja käsikirjoittaja-aisaparinsa Krasznahorkai László kiinnostuivat kaltoinkohdellun hevosen kohtalosta. A Torinói Ló kertoo hevospoloisesta, tämän vanhasta omistajasta ja hänen tyttärestään, heidän staattisesta arjestaan pienessä mörskässä maailmanloppua mukanaan kuljettavan myrskyn koettelemina.

Hämmentävän upeassa avauskohtauksessa seurataan kotiin palaavia isäntää ja hevosta: filmiltä välittyvä liike, hevosen puhdas voima tämän riuhtoessa kärryä yltyvää myrskyä vastaan, on karkea vastakohta tästä alkunsa saavalle kurjuuden sävyttämän arjen todistamiselle. Tarr ei kerro tarinaa, vaan näyttää päähenkilöiden elämän puhtaana tarinoista, sellaisena kuin se toistuu päivästä toiseen. Pienen ihmisen koettelemusten kauneudesta ei ole tietoakaan, vaan kyseessä on enemmänkin piinallinen kuvaus ihmisen elämästä riisuttuna kaikista inhimillisistä piirteistään. Isä ja tytär eivät eroa paljoakaan tallinsa pimeydessä kyyhöttävästä hevosestaan, eläimestä; he ovat lähinnä päivittäisen välttämättömyyden määrittämiä olentoja, irti siitä maailmasta, jota myrsky tuntuu riuhtovan juuriltaan, pala palalta. Tunnelma on yhtä aikaa tukahduttava ja harras, täynnä tyhjyyttä ja yksinkertaista kauneutta, antiikin kreikan zoëa parhaimmillaan/pahimmillaan. Nietzschen varjo leijuu elokuvan yllä jatkuvasti, vaikkei mieheen suoranaisesti viittaakaan yhtä kohtausta lukuunottamatta.

Elokuva jää näillä näkymin Tarrin viimeiseksi, sillä hänellä ei omien sanojensa mukaan ole enää mitään lisättävää elokuvan maailmaan.

041. Gilles Bourdos: Renoir (2012) 6/10

Ensimmäinen maailmansota nielee Euroopan nuoria miehiä kitaansa, myös vanhan Pierre-August Renoirin kaksi vanhinta poikaa, Jean ja Pierre, ovat rintamalla. Huoli pojista on jatkuvasti läsnä, mutta muuten välimeren rannalle sairautensa vuoksi muuttanut Renoir ei ole vähääkään kiinnostunut aikansa myllerryksistä. Hän elää eristetyssä paratiisissaan luonnon ja palvelijanaistensa keskellä, ainoana lohtunaan tuskallisessa elämän ehtoopuolella on hänen elämänsä suuri rakkaus ja intohimo: naisen kauneus. Vasta aikuisiän saavuttanut, täyteläisen vartalon ja maidonvalkean ihon omaava punahiuksinen Andrée saapuu hänen mallikseen ja tarjoaa esteettistä merkitystä vanhan mestarin kivuntäyttämään elämään. Lopulta myös Jean palaa rintamalta haavoittuneena ja löytää Andréesta rakkauden, tosin maallisemmalla tasolla kuin isänsä.

Renoir on seesteisen surumielinen, 'idle daysin' jos osaisin suomentaa niin suomentaisin, joka impressionismin hengen mukaisesti keskittyy vangitsemaan hetkiä ja tunnelmia tarinan jäädessä pienemmälle huomiolle. Sadoissa vihreän sävyissä tanssiva metsäinen puutarha, alastomat nuoret naiset pehmeine ihoineen, iltapäivän lempeä aurinko, kaikesta nautiskellaan häpeilemättömällä suoruudella, ja sellaisena, visuaalisena nautintona, elokuva onkin parhaimmillaan. Taustalla on kuitenkin vanhan Renoirin kohtaaminen lähenevän kuoleman kanssa, hänen hankala suhteensa lapsiinsa, Jeanin heräävä halu paeta isänsä painostavasta varjosta, ja intensiivisen Andréen haaveet ihailun ansaitsemisesta.