Mitä elitistit pelaavat?

Neonomide 13.9.2007 01:35

Kaverin luona tulee nykyisin pelattua Virtua Fighter 5:sta Pleikkari 3.0:lla.





Pelisarjan vanhana fanina on sanottava, että vetipä uusi osa tämän miehen kerrankin hiljaiseksi. Peli on kyllä hienon näköinen ja kaikkea, mutta peliohjaus on jotain ihan helvetin omistuksellista. Aika lähelle paras peli mitä olen pelannut – ja olen pelannut 'muutamaa', etenkin tappelupelejä. Pleikkariversio vaan ei sisällä kunnollista harjoitustilaa eikä erityisen loistavaa keinoälyä ja tuunattu X360 ‑versio on kohta täällä – nettipelattavana.



Jo jonkin aikaa omat pelaamiset ovat jääneet tosi satunnaiseksi tai silkaksi mättämiseksi, mutta nyt alkaa olla uuden koneen osto lähellä.
Yotsuya 6.10.2007 12:32

Stranglehold on kovaa menoa, Chow Yun-Fatin trademarkmuuvit on mallinnettu helvetin uskollisesti ja porukkaa saa ampua ihan poskettoman paljon. Kenttäsuunnittelu on enimmäkseen hyvää ja suht monipuolista ja vasta ihan lopussa vasta alkoi vähän puuduttamaan kun ihan tavallisiin pukumiehiinkin sai upottaa aika lailla lyijyä. Mukana vähän liikaa Killerin kirkkofinaali ‑tyylisiä kenttiä joissa porukkaa vaan pukkaa sisään suljettuun tilaan niin perkuleesti. Suosittelen suht varauksetta heroic bloodshed ‑faneille. Pelinä 7-8/10.





Warhawkia ehdin ottaa yhden session, ei vakuuttanut mutta täytyy vielä testata monipuolisemmin eri pelimoodeja ym.
funkstörung 8.10.2007 23:09
Halo 3 • Ei todellakaan mikään kympin peli. Seitsemänteen chapteriin asti aika lähellä kasia, sen jälkeen sitten vedellään kuutosen pinnassa.

Skate. – Oikein mainio. Tony Hawkit tuntuu aika kankeilta tämän jälkeen.

Heavenly Sword – Eka chapteri vasta takana, joten ei viitti paljoa vielä sanoa.
Bitnik 10.10.2007 14:20
Rikhard ( 12.4.2007 16:52)
Kesäretkelle Puuhamaahan, ei sinne yksin jaksa/kehtaa lähteä?




http://plaza.fi/edome/artikkelit/yleiset/r...n-ja-moonwalker



Pakkohan tuonne on päästä lähivuosina.
psilocybianth 11.10.2007 10:43
Bitnik ( 10.10.2007 14:21)
Rikhard ( 12.4.2007 16:52)
Kesäretkelle Puuhamaahan, ei sinne yksin jaksa/kehtaa lähteä?




http://plaza.fi/edome/artikkelit/yleiset/r...n-ja-moonwalker



Pakkohan tuonne on päästä lähivuosina.




Toi moonwalkerin arcadeversio on kyllä loistava, tuli aikanaan nimenomaan puuhamaassa pelattua läpi. Pelin konsoliversiot tosiaan oli aika kamalia.
Yotsuya 11.10.2007 13:41
psilocybianth ( 11.10.2007 10:44)
Pelin konsoliversiot tosiaan oli aika kamalia.




Kyllä ainakin Megadriven versiosta saa kovat wtf-kickist ja graafisesti ja ääniltään peli on alustansa komeimpia mitä olen nähnyt.
Fantomas 12.10.2007 10:46
Need for Speed Carbon



Kilpareitit kaupungissa ovat tylsempiä kuin NfS Undergroundissa, autot käyttäytyvät luonnottomammin, esim. käsijarrukurvit laskevat hipaisustakin vauhdin lähes pysähdyksiin. Ja Free Roam moodissa tuntuu kuin olisi Linnanmäen törmäilyautoradalla; etupyrät luisuvat sivusuunnassa(?) Äänet ovat ok mutta kun reiteillä ei pääse kunnolla laskettelemaan eikä vastaan ole tullut näyttäviä hyppyreitä ym...
KCrimso 12.10.2007 12:12

Viime aikoina on tullut viihdyttyä hyvin

Crackdownin (Xbox360) parissa. Peli on selkeä GTA-kopio, mutta varsin onnistunut sellainen. Tässä ollaan supervoimat omaava poliisi jonka kyvyt kehittyvät jatkuvasti pelin edetessä. Muutamien pelituntien jälkeen superkyttä hyppii jo pilvenpiirtäjien katoilta katoille ja potkii rekkoja kumoon. Muutenkin tämä pelin vertikaalinen ulottuvuus (joka paikkaan voi kiivetä ja korkeimmat talot ovat todella korkeita) tuo kivan lisän GTA-tyyppiseen avoimeen pelimaailmaan. Pelattavuus on mainio ja grafiikka vähintään tyydyttävä. Itse pelaaminen alkaa toistaa itseään aika nopeasti eikä tarinassa ole samanlaista imua kuin GTA:ssa parhaimmillaan. Siltikin oikein viihdyttävä peli.
Yotsuya 14.10.2007 17:45

Stuntman: Ignition on kyllä helvetin hyvää krapulaviihdettä, sopivan lyhytjännitteistä ja (ainakin näin aluksi myös) helppoa. Leffaklisheet sopivasti hallussa ja valmiiden leffojen trailerit varsin hauskoja. Takana tulivuorikatastrofileffa Aftershock, joku punaniskacounty Konna ja Koukku ‑rip-offi, rättipääterroristikuritusactioni Strike Force Omega ja työnalla San Francisco ‑kyttäleffa Overdrive. Olisi tosin mukavaa jos edessä olisi stuntajoa jossain oikeasti omaperäisessä leffassa.

Fantomas 17.10.2007 11:46

Kyllä pystyy

GTA: San Andreas vielä neljänkin vuoden jälkeen yllättämään! Ehkä yksi vuosi meni välissä ilmestymisen jälkeen, etten koskenut peliin. Nyt on 92,51%/100% tehty ja pelitunteja juuri vajaa 260. Vuorokausia itse pelin maailmassa 819! Osa ajasta on ollut pelkkää haahuilua ja paikkojen tutkimista mutta välillä löytyy uutta puuhaa; kuten nyt vasta löytämäni Chiliad Challenge. Olen toki käynyt monta kertaa tuon korkean vuoren huipulla muuta en ole vain koskaan hypännyt siellä olevaan maastopyörään, nyt kun sen tein, aukeaa kolme aika makeeta alamäki-kilpailua kuuden pyöräilijän kesken.

Kun down hill skabat on ohi, voi vaikka palata taas police vigilante tehtävään jossa olen päässyt jo... en edes muista, n. 40 tasolle. Tosin vielä puuttuvat n.5 kpl ostereita ja hevosenkenkiäkin pitäisi löytää.
Shocky 19.10.2007 04:02
Griffin ( 25.8.2006 23:46)
Myöskin Killer 7 houkuttaisi jonkin verran sen viimeisen kentän takia (Gunkanjima), no onpa taas syy hankkia peli. Tämä nyt olisi pääasialliselle pelikoneelleni eli Cubellekin tarjolla, mutta eipä ole kävellyt missään vastaan. Tästä en löytänyt täältä mitään kommenttia, käsittääkseni jakaa aika kovasti mielipiteitä, joten puolesta ja vastaan argumentteja kuulisin mielelläni.




Vastataanpa tähän muinaiseen postaukseen.



Pelasin viimeinkin Killer 7:n läpi ja täytyy sanoa että kyseessä on totaalinen mindfuck ja herkku kaikilla mahdollisilla tasoilla. Puhutaan SNATCHER-luokan juonesta ja fiiliksestä mutta paremmalla pelattavuudella. Last genin ehdottomasti top-3 pelejä millään platformilla. Soundtrack, äänimaailma ja etenkin loistava ääninäyttely koukuttavat hypnoottisesti, kännykän soittoäänikin meni uusiksi. Suda 51 on videopelaamisen Stanley Kubrick. Gunkanjima-osio jää harmillisen lyhyeksi tosin.



Erottajan Free Record Shopin lopetusmyynnissä PS2 versiota myytiin (myydään?) 3 eurolla, johon sai vielä 50% alennuksen päälle. Hinta-laatusuhde lähestyy siis ääretöntä (vaikka 'cuben versio on ilmeisesti hivenen parempi, lyhyemmät latausajat tms).



"Sorry, pal, but it's my turn now. I have to do this, so the anger inside will not die." ‑Coyote Smith





Yotsuya ( 14.10.2007 17:46)
Stuntman: Ignition on kyllä helvetin hyvää krapulaviihdettä, sopivan lyhytjännitteistä ja (ainakin näin aluksi myös) helppoa. Leffaklisheet sopivasti hallussa ja valmiiden leffojen trailerit varsin hauskoja. Takana tulivuorikatastrofileffa Aftershock, joku punaniskacounty Konna ja Koukku ‑rip-offi, rättipääterroristikuritusactioni Strike Force Omega ja työnalla San Francisco ‑kyttäleffa Overdrive. Olisi tosin mukavaa jos edessä olisi stuntajoa jossain oikeasti omaperäisessä leffassa.




Paloi kyllä hihat tuon demon kanssa välittömästi. Autoilupeli, jossa ei saa rällätä ja mällätä, ilman että joku urpo huutaa "CUT!" ja peli katkeaa siihen?? Hyi helv. En kyllä keksi heti rasittavampaa peli-ideaa.



Nyt pelaan Giga Wingia erään foorumin räiskintäpeliskabassa. Ihan superhauska peli, tai siis oli ennen kuin tarvitsi pelata pisteistä verenmaku suussa. Vähän motivaatio hakusessa muutenkin kun kilpakumppaneilla ei tunnu olevan mitään duunia tai koulua vaan hiovat scorea 24/7, ja nyt vielä epäilevät toisiaan huijauksesta. Oma score tällä hetkellä hieman alle kaksi triljoonaa.





Edit: Pistetääs tähän vielä erään tietyllä tapaa elitistisen japsipelin traileri:



Operation Darkness
Yotsuya 19.10.2007 11:18
Shocky ( 19.10.2007 04:03)
Yotsuya ( 14.10.2007 17:46)
Stuntman: Ignition on kyllä helvetin hyvää krapulaviihdettä, sopivan lyhytjännitteistä ja (ainakin näin aluksi myös) helppoa. Leffaklisheet sopivasti hallussa ja valmiiden leffojen trailerit varsin hauskoja. Takana tulivuorikatastrofileffa Aftershock, joku punaniskacounty Konna ja Koukku ‑rip-offi, rättipääterroristikuritusactioni Strike Force Omega ja työnalla San Francisco ‑kyttäleffa Overdrive. Olisi tosin mukavaa jos edessä olisi stuntajoa jossain oikeasti omaperäisessä leffassa.




Paloi kyllä hihat tuon demon kanssa välittömästi. Autoilupeli, jossa ei saa rällätä ja mällätä, ilman että joku urpo huutaa "CUT!" ja peli katkeaa siihen?? Hyi helv. En kyllä keksi heti rasittavampaa peli-ideaa.




Sulta puuttuu perspektiiviä tähän juttuun koska mitä ilmeisimmin et ole koskaan yrittänyt pelata ekaa Stuntmania. Toisaalta peli oli niin surrealistisen vaikea että se olisi saattanut vedota sun sisäiseen masokistiisi. Stuntman: Ignition lukeutuu kyllä autopelien rennoimpaan kymmenprosenttiseen, myös pelillisesti.
Esa Linna 19.10.2007 12:44

Vein vanhempien luota pölyttymästä omaan kotiini Atari ST:n (520), ja nyt on tullut testattua piitkäästä aikaa Bubble Bobblea, Eliminatoria, Stuntcar Raceria, Army Movesia. Ja tikkuhan on tietty Competition Pro. Ilahduttavaa nähdä että ST:lle on omistettu useita sivustoja netissä edelleen. Niin ja ST on parempi kuin Amiga! (en lue vastaväitteitä

tongue.gif )



Bitnik 19.10.2007 13:14

Haha, mahtava mainos.





Onko Wii tosiaan niin loistava mitä hype väittää? Kannattaako testata huolella ennen kuin sijoittaa siihen? Laskeekohan hinnat vielä, nythän noi on kai pudonnut jostain 400 eurosta -> 250 euroon?



En ole harrastanut konsoleita tai oikeastaan mitään pelejä sitten Super Nintendon.
Yotsuya 19.10.2007 13:25

Mikä olisi Wiillä just nyt parasta? Paper Mario vaikuttaa hyvältä muttei taida pahemmin hyödyntää konsolin ominaisuuksia.