Mitä elitistit pelaavat?

Shocky 6.9.2006 18:21

Sony haistakoon seuraavan: VITUN

flame.gif
funkstörung 6.9.2006 19:40

PS3:n launchin lykkääntyminen on ainakin minun mielestäni hyvä homma. Puolessa vuodessa ehditään löytää ja fiksaa pahimmat rauta/os- ongelmat. Amerikaanot ja Japanialaiset pääsee toimiin siis beta-testaajina.

Ja nyt voi sitten ostaan Wiinkin. Ehtinee pelaamaan Zeldan läpi ennen plegen julkaisua.
QCine 6.9.2006 23:16

Ja kappas: jo kauan peräänkuolaamani PS2en

We Love Katamari Damacy oli tullut Prismassa 22.90 euron hintaan. Peli on ainakin Suomessa otettu vastaan oudoin varauksin, se on saanut kritiikkiä mm.siitä, ettei se ole tarpeeksi addiktiivinen?!?

Nomutta on se. WLKD on häikäisevän omaperäinen, präiskyvä, värikylläinen ja hauskanhämärä peli, jota voi myös peräti lapsille suositella. Sen idea kuulostaa kirjoitettuna hämmästyttävän typerältä: pelaaja ohjaa prinssiä, joka vierittää liimaisaa palloa, "katamaria", joka kliistraa itseensä kiinni kaiken itseään pienemmät esineet. Pikkuhiljaa siinä sitten kasvetaan, ja pelin ultimaalisena tavoitteena on haastaa itsensä aurinko planeetoilla, jotka kuningas muodostaa valmiista katamareista. Lähin vertailukohta lienee vanha kunnon kalapeli "Shark! Shark!", jossa syödään pienempiä kaloja ja kasvetaan.

Voi hittolainen sitä voiman & vallan tunnetta, kun pääsee kolmimetriseksi eskaloituneella katamarilla vyöryttämään kaupunkien katuja ja imemään itseensä aiemmin tönineet ihmiset ja päälle käyneet dobermannit, viu viu!

Vaikka takana on vain pari sessiota, niin uskallan suositella lämpimästi, sillä tämä on todella freesiä vaihtelua niiden ikuisten fps:ien jälkeen! Ja sen voin luvata, ettei missään muussa pelissä ole niin paljon tavaraa kuin tässä!
Shocky 7.9.2006 10:12
funkstörung ( 6.9.2006 19:41)
PS3:n launchin lykkääntyminen on ainakin minun mielestäni hyvä homma. Puolessa vuodessa ehditään löytää ja fiksaa pahimmat rauta/os- ongelmat. Amerikaanot ja Japanialaiset pääsee toimiin siis beta-testaajina.

Ja nyt voi sitten ostaan Wiinkin. Ehtinee pelaamaan Zeldan läpi ennen plegen julkaisua.

Jooh, jos tässä jotain hyvää haluaa nähdä niin nuo on ihan päteviä syitä. Itse vaan olen sietämättömässä tilanteessa kun en enää omista PS2:ta ja kuitenkin ois pelejä kesken jne. Sucks big time.

P.S. PS3:n sloganihan on "This is Living!"... This is Waiting
Yotsuya 8.9.2006 15:00

Eivätköhän nuo uutiset ratkaisseet 360:n hankinnan, en hitto rupea enää puolta vuotta odottamaan seuraavan sukupolven teknologiaan käsiksi pääsyä varsinkaan kun 360:lle alkaa ilmeisesti pikku hiljaa tulla ihan oikeasti kovia pelejä. Dead Risingin Nethack-ominaisuudet antavat vihiä siitä että 3D-pelaamisessa ollaan vihdoinkin saavuttamassa sitä tasoa joka 2D-peleillä oli parikymmentä vuotta sitten.

thumbsup.gif
k-mikko 8.9.2006 15:16

Omistaako kukaan Xbox 360:stä? Onko tosiaan näin, että härveli osaa toistaa USB-porttiin liitetyltä mp3-soittimelta tai mieluummin ulkoiselta kovalevyltä musiikkia?

funkstörung 8.9.2006 15:55
k-mikko ( 8.9.2006 15:17)
Omistaako kukaan Xbox 360:stä? Onko tosiaan näin, että härveli osaa toistaa USB-porttiin liitetyltä mp3-soittimelta tai mieluummin ulkoiselta kovalevyltä musiikkia?

Osaa toistaa.
funkstörung 9.9.2006 15:34

Dead Risingia on pari tuntia pelailtua ja aika hyvältähän tää vaikuttaa. Tallennussysteemikään ei ole aivan niin kamala kuin mitä siitä on sanottu.

drake2j 10.9.2006 20:33
JFK Reloaded

Tätä on tullut nyt iltasella jonkin verran hakattua, mutta enpä ole vielä onnistunut toistamaan Warren komission raportin mukaisia ampumaratoja...

Peli on abandonwarea, eli sen saa täysin laillisesti ladata esim. tuolta Underdogs-sivustolta.
funkstörung 12.9.2006 08:28

Dead Rising & SDTV = FTL

http://www.1up.com/do/newsStory?cId=3153521
Yotsuya 12.9.2006 13:56
funkstörung ( 12.9.2006 08:29)
Dead Rising & SDTV = FTL

http://www.1up.com/do/newsStory?cId=3153521

Tämän sain itse huomata eilen aika katkerasti. Jokseenkin vittumaista rynnätä nenä kiinni ruutuun lukemaan salamavauhdilla vaihtuvaa pikselitöheröä josta ei välttämättä kuitenkaan saa selvää ja samalla yrittää väistellä zombeja varsinkin kun teksteistä ei ole mitään logia.
funkstörung 12.9.2006 14:31

Logit löytyy kun tsekkaat kelloa (padista vasemalle) ja se jälkeen selaat skuuppeja (ylös/alas). Boksinhan saa VGA- piuhalla tietokoneen monitoriin kiinni jos alkaa oikein ahdistaa.
k-mikko 12.9.2006 17:37
funkstörung ( 8.9.2006 15:56)
k-mikko ( 8.9.2006 15:17)
Omistaako kukaan Xbox 360:stä? Onko tosiaan näin, että härveli osaa toistaa USB-porttiin liitetyltä mp3-soittimelta tai mieluummin ulkoiselta kovalevyltä musiikkia?

Osaa toistaa.

Yritän jotenkin oikeuttaa 360:n oston, vaikka tiedänkin pelaavani vain yhtä peliä sillä. Pystyykö xboxia käyttämään mediaplayerina mitenkään järkevästi, kaukosäätimelläkään? Vai kytkenkö suosioilla läppärin stereoihin tai hankinko jonkun ipodin telakoineen... Kaikkeen ei olisi rahaa, kun ei oikein toiseenkaan.

En oikein ymmärrä itseäni kun tuo Dead Rising ei ole herättänyt mitään suurta kiinnostusta.
funkstörung 12.9.2006 18:34
k-mikko ( 12.9.2006 17:38)
Yritän jotenkin oikeuttaa 360:n oston, vaikka tiedänkin pelaavani vain yhtä peliä sillä. Pystyykö xboxia käyttämään mediaplayerina mitenkään järkevästi, kaukosäätimelläkään? Vai kytkenkö suosioilla läppärin stereoihin tai hankinko jonkun ipodin telakoineen... Kaikkeen ei olisi rahaa, kun ei oikein toiseenkaan.

En oikein ymmärrä itseäni kun tuo Dead Rising ei ole herättänyt mitään suurta kiinnostusta.

En voi vastata yhteenkään kysymykseen kun ei oikeastaan kiinnosta 360:n mediatoisto-ominaisuudet. PC ajaa joka tapauksessa asiat about 30000000 kertaa paremmin.
KCrimso 12.9.2006 18:52

Ostinpa heräteostoksena tänään Nintendo DS Liten (ja New Super Mario Brosin). Ei ole kauheasti hajua millaisia pelejä laitteelle on tarjolla. Löytyykö mitään oldskool R-Type/Gradius henkistä räiskintää?