Konsoli.netistä löytyi Ikaruga uutena, eipä ole muualla tullut vastaan. Ekana iltana tuli jo kolmannessa vaiheessa seinä vastaan. Pienellä treenaamisella taisi jonkunlainen selviytymisstrategia löytyä mutta vaikutti siltä että tota saa kyllä vielä aika paljon hioa että kolmella krediitillä pääsee edes nelosvaiheeseen.
Mitä elitistit pelaavat?
Falloutin laitoin pitkästä aikaa ja koukuttaa kyllä. Mahtava tunnelma ja hahmonkehitys. Seuraavaksi osa 2.
Oblivionia on tullut pelattua aika kovasti puolen vuoden aikana. Aikaa vievää puurtamista on.
Seuraavaksi osa 2.
Ei siitä ole pitkään kun tätä taas koitin ja piru että meni hermot jo siihen ekaan harjoitustemppeliin. Sen jälkeen homma alkaakin rullata ihan kivasti.
Nyt menossa Splinter Cell – Chaos Theory Xboxilla ja WH40k Dawn of War – Dark Crusade PC:llä. Splinter Cell on ainakin komea, muuten melkolailla samaa kamaa kuin edeltäjänsä. Dark Crusade ei toimi niin hyvin kuin Dawn of War. Planeetan valloittaminen pala kerrallaan Taulta ja Nekroneilta (jotka ovat uudet rodut) ei ainakaan Mariineilla ole niin hauskaa kuin ekan osan juonen seuraaminen. Erittäin hyvä naksu, mutta ei niin hyvä ja äijä kuin sarjan aloittanut Dawn of War. Tosin, jos tätä saa joskus lisää, niin kyllähän minä ostan.

Alien vs Predator 2. Oon enimmäkseen Predatorilla pelannut, ihmissotilaana pelaaminen on näköjään AvP 1:stäkin ahdistavampi kokemus ja Alienin oon toistaiseksi jättänyt väliin, kun ei alussa huvittanut palloilla ympäriinsä pikkuisena face huggerina. Ykkösosaan verrattuna eheämpi juoni eikä yksittäisiä, väljällä kertomuksella yhteen niputettuja tehtäviä. Pelaaminenkaan ei ole niin vaikeaa, ei kuole koko ajan. Ah sitä riemua kun näkymätön Predator napsii punakolmioisella tähtäimellään solttuparat tai nitistää nämä mm. harppuunallaan. Heittokeikkokin löytyy, se on onnettomille soltuille usein liikaa. Nyt vaihteeksi jumissa (miten kolmostehtävän alusta pääsee hissille automaattiset tykkitornit kiertäen???) mutta elokuville uskollinen toteutus ja pelin vauhti & vimma ovat taatusti alekorin 10 e:n arvoiset.
Xbox360 saapui taloon. Ei muuta kuin
Dead Rising saman tien pyörimään, ohjekirjathan voi sitten tsekata myöhemmin...Aika metkaa, ettei tätä Dawn of the Dead ‑ideaa ole kukaan hyödyntänyt aiemmin. Eihän se nyt tekniikasta ja konetehoistakaan ole voinut kiinni olla?
No, olen tietty yhä alussa, mutta uskaltanen sanoa, että peli toimii jonkinlaisena testaa itsesi ‑kokemuksena. Onko yksittäisten zombien slapstick-kiusaaminen jalkapalloilla sun muilla hauskaa, vaikkei se edistä peliä ollenkaan? Huomaatko hihitteleväsi vähän väliä? Mitä todennäköisimmin, mikäli kuulut pelin kohderyhmään.
"Ohjelmalelun" rajamailla ollaan, mutta kyllä tämä häröily elämänlaatua parantaa.
Tämä on nyt sitä väkivaltaviihdettä puhtaimmillaan. On se hienoa olla yli 18-vuotias, loppuelämänsä. Mitä vielä saavatkaan irki nykysukupolven konsoleista...
Guitar Hero 2 on ollut kovassa kurituksessa kun se 360:lle viimeinkin julkaistiin. Ehkäpä hienoin idea ikinä!
Alkaa pikkuhiljaa vituttamaan massiivisesti toi Sonyn perseily. USA- ja japsi ps3-konsoleissa tunnetusti on hardwarepohjainen taaksepäinyhteensopivuus ps1 ja ps2 peleille, mutta euroversiossa huonommin toimiva softapohjainen. En pitänyt tätä aluksi kovin vakavana ongelmana, mutta nyt on jenkkien ja japsien Playstation Storeihin ilmestynyt klassisia ps1-pelejä ladattavaksi halvalla, ja voin vain olettaa, että euroversioon ei moisia tipu aikoihin ja vaikka onnistuisikin lataamaan noita itselleen muista storeista, eivät ne toimisi euro-emuloinnilla. Voi vittu.
Jenkeille nyt tulee jotain urpoja urheilupelejä, mutta japsistoressa sitävastoin olisi mm. Resident Evil Director's Cut (jos ei ole mahkuja pelata mahtavaa GameCube-versiota niin tää on varmaan seuraavaksi paras), R-Types ja R-Type Delta, juuri sellaista kamaa mitä olisi kiva pelailla kovalevyltä helposti langattomalla ohjaimella.
Onneksi Sonyn ehkä suurin pelle eli Ken Kutaragi siirrettiin muihin hommiin, ehkä tästä alkaa jos ei nousukausi niin ainakin loppuis pahin urpoilu.
Vähän mielipiteitä ps3 peleistä ja demoista:
Kokonaiset pelit:
Motorstorm *****
Blast Factor **** (ainoastaan samanlaiset bossit, pelaajan päälle spawnaavat örkit ja ohjaimen kallistelun epävarmuus harmittavat)
Resistance ***
Flow **½
Gran Turismo HD concept *
Pelidemot – ladattavat:
Super Rub 'A' Dub – hyvähkö, voi joutua ostamaan
Gripshift * (traileri näytti hyvältä, demo paljasti epäpelattavaksi)
Lemmings * (ilman hiirtä tai jotain Wii-kapulaa ei Lemmingsiä pelaa eläin eikä ihminen)
Pelidemot – kauppoihin tulevat:
Ninja Gaiden Sigma – erittäin lupaava
Armored Core 4 – aluksi vaikutti tylsän insinöörimäiseltä, pelattavuuskin huonompi kuin Zone of the Endersissä, mutta sitten tän Amazigh "Desert Wolf" ‑hahmon hölinät aavikkotehtävässä herätti jonkinlaista uskoa peliin. Samoin laivojen upotus veteen hukkuneen Shanghain raunioilla oli hienoa, mukava pistellä pilvenpiirtäjän katolta laivoihin ja taloihin reikiä. Silti tuntuu, että tässä vain haaskataan mahtava potentiaali tylsään ja kuolleeseen pelisuunnitteluun.
Ridge Racer 7 – tylsähköltä vaikuttaa
Genji: Days of the Blade – ruma, huono pelattavuus, huono kamera
Full Auto 2 – täyttä paskaa
Trailerien perusteella:
DMC4 – lupaava
Sonic the Hedgehog – lupaava
Gundam Musou – ei kyllä tehnyt vaikutusta
Lair – epäilyttää toimiiko pelinä
Warhawk – näyttää huonolta
Calling All Cars – en tiedä.. ruma ainakin
Eli hyvältä näyttää kesän suhteen, ei tarvitse ainakaan kököttää pelaamassa Kutaragi-grillillä. Tästä generaatiosta on vaikea sanoa kuka "voittaa", mutta seuraavan generaation voittaa melko varmasti Nintendo, kunhan pistää voimakkaan Wii kakkosen ulos kun Sony ja M$ vielä odottelevat että heidän nykyiset konsolinsa alkavat tuottamaan.
Aika metkaa, ettei tätä Dawn of the Dead ‑ideaa ole kukaan hyödyntänyt aiemmin. Eihän se nyt tekniikasta ja konetehoistakaan ole voinut kiinni olla?
No, olen tietty yhä alussa, mutta uskaltanen sanoa, että peli toimii jonkinlaisena testaa itsesi ‑kokemuksena. Onko yksittäisten zombien slapstick-kiusaaminen jalkapalloilla sun muilla hauskaa, vaikkei se edistä peliä ollenkaan? Huomaatko hihitteleväsi vähän väliä? Mitä todennäköisimmin, mikäli kuulut pelin kohderyhmään.
No onhan tuota ideaa hyödynnetty aiemmin, milloin löyhemmin (Beast Busters), milloin erittäinkin uskollisesti (Ubisoftin "Zombi"). Monissa peleissä voi tosiaan testata itseään, esim. Resident Evil 4:ssä voi mennä navettaan tappamaan lehmän, tai jättää tappamatta... pelien realismin lisääntyessä tämä aihe muuttuukin erittäin mielenkiintoiseksi. Joskus ei tiedä, onko pelintekijä vain sadisti vai halunnut nostaa moraalipointin esille, esim. Ninja Warriors ‑pelin lopussa jää tehtäväksi tappaa puolustuskyvytön, säälittävästi armoa aneleva poliitikonkäppänä... "please don't kill me!"
P.S. Tämä tutkimus osoittaa, että erityisesti suomalaiset ja japanilaiset diggaavat Dead Risingistä.
Vähän mielipiteitä ps3 peleistä ja demoista:
Kokonaiset pelit:
Motorstorm *****
Mitä ihmettä sä urpoilet? Tämä oli ehkä suurin pettymys ikinä. Erittäin laiskaa ja urpoa rässäystä laiskoilla vehkeillä miehekkäässä ympäristössä. Überkiikkerä ajotuntuma on hauska alkuun, mutta alkaa pidemmän päälle vain vituttaa ja kisoja jaksaa ajaa maksimissaan 3-4 kerrallaan, silloinkin mielellään humalassa. Vauhdintuntua ei ole missään, tosin koppinäkymä on autoissa ihan kiva tämän suhteen (pyörällä kamera ja ajopeli vain luistelee) jos osaisi ratoja yhtään. Eikä tämä ole edes visuaalisesti niin siisti, kuin olisi voinut olettaa... Tää on pelkkää pelaajalle vittuilua kivalla soundtrackilla.
Siisteintä PS3:lla on tähän asti ollut GT HD concept ja visuaalisesti F1 demo ps storesta. HD conceptissa alkaa vauhti ja visuaalisuus olla kohdallaan, kunhan saisi muita autoja myös radalle, että pääsis edes pieneen kontaktiin.
Marvel Ultimate Alliance on sitten keskinkertaista turpaanvetoa, jos olis kolme padia lisää ja kavereita jotka jotain kalsarisankareista hiffaisivat niin tää vois olla oikein kivaa dokaushupia. Kontrollit ovat erittäin perseestä, koska ei voi pelailla rentona soffalla makoillen, vaan padia on pidettävä kokoajan vaakasuorassa. Kiitos Sony loistavasta liiketunnistuksesta.
Ja ei kai Ubisoftin Zombia voi mitenkään verrata Dead Risingiin? Vaikka hauska pikku seikkailu onkin.

No sen verran voin tulla vastaan että vähennän arvosanan ****½, koska tossa on pari kämmiäkin, mm. tarpeettomat pitkät latausajat ajoneuvojen valinnassa ja verkkopeli-aulan typeryydet. Motorstorm oli about ensimmäinen ajopeli ikinä josta sain kunnon kicksit, vauhdintuntu on huima ja asenne juuri kohdallaan. Jopa soundtrack jyrää täysillä, vaikka muissa yhteyksissä repisin ennemmin korvani irti kuin kuuntelisin moista. "Überkiikkerä" ajotuntuma on ihan opettelukysymys ja tietty ajoneuvosta riippuvainen, itse en kokenut ongelmaksi (kunhan motion sensorin ottaa pois käytöstä).
Visuaalisesti Motorstorm on ihan saatanan siisti, tajuan sen aina uudestaan ja uudestaan yhä selkeämmin kun ihmettelen noita välianimaatioita tai muuten vaan ratojen ja ajoneuvojen yksityiskohtia. Kaikki on tehty konsistentilla tyylillä aina Mad Maxia nokkelasti apinoivasta alkudemosta lähtien. Dramaattiset maisemat tekevät tästä pelattavan, en vaan jaksa kiertäää jotain tylsää ovaalirataa tms. ellei vähintään voi jättää miinoja ja ampua muita autoja, ja silloinkin mielellään ylhäältä päin kuvattuna.
Toisaalta mitäpä mä ajopeleistä tietäisin, yleensä vihaan niitä enkä ole suurkuluttaja.

Ainiin F1.. olipas ankea ja kuiva peli, ei näyttänyt yhtään miltään visuaalisesti, aivan kuten eivät oikeatkaan F1 skabat. HD concept on kyllä yksi tylsyyden riemuvoitto, ajetaanpas yksinään yhtä (1) rataa ympäri ja koetaan hioa aikoja. Nice.

Kyllähän kaikissa muissa peleissä tuntuu saavan ton liiketunnistuksen varmuuden vuoksi pois päältä, eikö tossa sitten onnistu millään?
Ja ei kai Ubisoftin Zombia voi mitenkään verrata Dead Risingiin? Vaikka hauska pikku seikkailu onkin.
No en nyt verrannut muuten kuin totesin, että tuo Dawn of the Dead ‑idea on kyllä käytetty peleissä jo. En kyllä ihan tarkkaan tajunnut mitä tää Qcinen tuolla
Aika metkaa, ettei tätä Dawn of the Dead ‑ideaa ole kukaan hyödyntänyt aiemmin. Eihän se nyt tekniikasta ja konetehoistakaan ole voinut kiinni olla?‑kommentillaan koetti sanoa.
No sen verran voin tulla vastaan että vähennän arvosanan ****½, koska tossa on pari kämmiäkin, mm. tarpeettomat pitkät latausajat ajoneuvojen valinnassa ja verkkopeli-aulan typeryydet. Motorstorm oli about ensimmäinen ajopeli ikinä josta sain kunnon kicksit, vauhdintuntu on huima ja asenne juuri kohdallaan. Jopa soundtrack jyrää täysillä, vaikka muissa yhteyksissä repisin ennemmin korvani irti kuin kuuntelisin moista. "Überkiikkerä" ajotuntuma on ihan opettelukysymys ja tietty ajoneuvosta riippuvainen, itse en kokenut ongelmaksi (kunhan motion sensorin ottaa pois käytöstä).
Visuaalisesti Motorstorm on ihan saatanan siisti, tajuan sen aina uudestaan ja uudestaan yhä selkeämmin kun ihmettelen noita välianimaatioita tai muuten vaan ratojen ja ajoneuvojen yksityiskohtia. Kaikki on tehty konsistentilla tyylillä aina Mad Maxia nokkelasti apinoivasta alkudemosta lähtien. Dramaattiset maisemat tekevät tästä pelattavan, en vaan jaksa kiertäää jotain tylsää ovaalirataa tms. ellei vähintään voi jättää miinoja ja ampua muita autoja, ja silloinkin mielellään ylhäältä päin kuvattuna.
Toisaalta mitäpä mä ajopeleistä tietäisin, yleensä vihaan niitä enkä ole suurkuluttaja.
Kyllä Motorstorm on maksimissaan sellaista ***. Flatout kun on tehnyt jo kaiken niin paljon paremmin, eikä sekään ole kuin ****. Motorstormin kiikkeryys on kyllä loogista ja sen kanssa tulee toimeen, hauskan fysiikan vuoksi, mutta miksi ihmeessä ne kipot tökkäävät jokaiseen (usein näkymättömään) pikkukiveen? Siihen kun tööttää kaveriksi ajotuntuman, mitä oikeastaan ei ole, vaan ajaminen on korjausliikettä toisen perään ja siihen kun lisätään hyppyriä edeltävä vauhdin nollautuminen nousee hurmoksen sijaan vain v-käyrä.
Päivittäin tän pariin tulee palattua, ehkä sitten siksi että onhan tämä melko äijä, mutta ei tätä jaksa yli kolmea kisaa putkeen. Tulee vain pahalle päälle kun miettii hukattua potentiaalia. Mitä näyttävyyteen tulee, tylsä. Radan reunoilla ei ole mitään, ei katsojia, ei lehemiä, ei juuri mitään mitä voisi katsella. Tekoäly on ärsyttävää kumilenkkiä, mikä on tietysti vaatimus, koska pelaajan tekemisillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä menestyksen suhteen. Netissä tätä voisi joskus koittaa, toimiiko kaverilistat miten ja onko sellaisia?
Ainiin F1.. olipas ankea ja kuiva peli, ei näyttänyt yhtään miltään visuaalisesti, aivan kuten eivät oikeatkaan F1 skabat. HD concept on kyllä yksi tylsyyden riemuvoitto, ajetaanpas yksinään yhtä (1) rataa ympäri ja koetaan hioa aikoja. Nice.
F1 oli kyllä ankea ja kuiva, mutta alkaa näyttää jo niin videokuvalta oikeasta tapahtumasta, että ei voi kuin hämmästellä. Vielä kun kameramies olisi välillä pihalla ja tarkentaisi pieleen. HD conceptia on tullut tahkottua muutamilla autoilla melko törkeästi ja 3 sekuntia pitäisi ajasta vielä raapaista pois jotta ranking nousee ratkaisevat 148 sijaa. Uskomattoman hyvältä tuntuu tämän ajaminen jo padilla, lopullinen GT varmaan johtaa ratin hankkimiseen ja riippuvuuteen. Vielä kun saisi driftaamiseen sen tieteellisen tarkan perstuntuman.

Kyllähän kaikissa muissa peleissä tuntuu saavan ton liiketunnistuksen varmuuden vuoksi pois päältä, eikö tossa sitten onnistu millään?
En ole valikoihin juurikaan perehtynyt, koska pelissä tulee kuitenkin jatkuvasti pieniä minipelipähkinöitä jotka perustuvat ohjaimen kieputtamiseen ja kallisteluun. Pitää vaan muistaa istua ryhdikkäästi.
No en nyt verrannut muuten kuin totesin, että tuo Dawn of the Dead ‑idea on kyllä käytetty peleissä jo. En kyllä ihan tarkkaan tajunnut mitä tää Qcinen tuollaAika metkaa, ettei tätä Dawn of the Dead ‑ideaa ole kukaan hyödyntänyt aiemmin. Eihän se nyt tekniikasta ja konetehoistakaan ole voinut kiinni olla?‑kommentillaan koetti sanoa.
Mä jäin miettimään, että Qcine ajoi takaa enemmänkin sitä ohjelmalelua. Zombie kun ei anna käyttää kauppakeskusta mitenkään hyväkseen, kun taas DR:ssä voi koittaa melkeen kaikkea mitä tehtiin elokuvassakin (varaus: en omista, olen vain muutamia kertoja testaillut). Onhan toki selvää, että Dead Risingin armeijoita ei suuruusluokaltaan olisi pystytty ehkä vanhoilla pelivehkeillä toisintamaan, mutta niin. En minä tiedä, olin melko kännissä kun asiaa viimeksi pohdin.
Kyllä Motorstorm on maksimissaan sellaista ***. Flatout kun on tehnyt jo kaiken niin paljon paremmin, eikä sekään ole kuin ****. Motorstormin kiikkeryys on kyllä loogista ja sen kanssa tulee toimeen, hauskan fysiikan vuoksi, mutta miksi ihmeessä ne kipot tökkäävät jokaiseen (usein näkymättömään) pikkukiveen? Siihen kun tööttää kaveriksi ajotuntuman, mitä oikeastaan ei ole, vaan ajaminen on korjausliikettä toisen perään ja siihen kun lisätään hyppyriä edeltävä vauhdin nollautuminen nousee hurmoksen sijaan vain v-käyrä.
Päivittäin tän pariin tulee palattua, ehkä sitten siksi että onhan tämä melko äijä, mutta ei tätä jaksa yli kolmea kisaa putkeen. Tulee vain pahalle päälle kun miettii hukattua potentiaalia. Mitä näyttävyyteen tulee, tylsä. Radan reunoilla ei ole mitään, ei katsojia, ei lehemiä, ei juuri mitään mitä voisi katsella. Tekoäly on ärsyttävää kumilenkkiä, mikä on tietysti vaatimus, koska pelaajan tekemisillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä menestyksen suhteen. Netissä tätä voisi joskus koittaa, toimiiko kaverilistat miten ja onko sellaisia?
Tylsä?? Radan reunoilla ei ole mitään?? Onhan siellä vaikka mitä sälää ja romua, jopa autopinoja. Lehmät aavikolla ei oikein toimisi, ja ihmiskatsojien toteutus on niin vaikeaa ettei siinä kukaan ikinä onnistu muutenkaan (esim. GT HD concept, ihmiset radan varressa eivät edes aina katso autoa kohti vaan jonnekin helvettiin).
Ajotuntumista en tiedä mitään, paitsi että Burnout, Ridge Racer ja Motorstorm ovat hauskempia ajettavia kuin Gran Turismot yms. Eikös kaahaaminen sitäpaitsi juurikin ole korjausliikettä toisen perään? Noh ratilla olisi kiva kokeilla joskus.
Kipot eivät todellakaan tökkää jokaiseen pikkukiveen, välillä tulee ihan hyvä olo kun ottaa riskin, laittaa buustit pohjaan ja täräyttää läpi jostain romukasasta. Myönnetään, että ihan täydellinen toi peliengine ei ole, välillä tulee näitä tapauksia että isolla autolla vähän liippaa jotain sillan puukeppiä ja auto ei menekään läpi vaan jämähtää siihen. Ehkä next-next-gen konsoleilla sitten...
En tiedä kaverilistoista, mulla ei ole yhtään kaveria

Foorumin PS3-omistajat, kertokaahan tunnareita tai lisätkää frendilistaan "kkar" ja "EbolaSyndrome". Tnx!
Mä jäin miettimään, että Qcine ajoi takaa enemmänkin sitä ohjelmalelua. Zombie kun ei anna käyttää kauppakeskusta mitenkään hyväkseen, kun taas DR:ssä voi koittaa melkeen kaikkea mitä tehtiin elokuvassakin (varaus: en omista, olen vain muutamia kertoja testaillut). Onhan toki selvää, että Dead Risingin armeijoita ei suuruusluokaltaan olisi pystytty ehkä vanhoilla pelivehkeillä toisintamaan, mutta niin. En minä tiedä, olin melko kännissä kun asiaa viimeksi pohdin.
No Quusinen sanoi erikseen, ettei ole voinut olla ainakaan konetehosta kiinni, josta päättelin ettei kyse ole tällaisesta vapaasta mellastamisesta (mikä juurikin on perinteisesti vaatinut eniten laskentatehoa). Zombissahan on toisaalta tosi niukasti toimintaa, mikä taas on Dead Risingin pääpointti. Itse toivoisin jotain näiden risteytystä, eli reaaliaikaista ja realistista zombie-toimintapeliä Zombin seikkailuelementeillä ryyditettynä, ja mielellään vielä Beast Bustersia / House of the Deadia samaan sekoitukseen jotta voisi ampua zompeja valopistooleilla. Toivottavasti DR 1 tai tuleva 2 ilmestyy myös ps3:lle.