Mitä elitistit pelaavat?

Shocky ( 29.12.2006 22:47)

Kauhupeleistä vielä: Onko Clocktower-jatkumo hyvää kamaa? Eikös kolmosessa tai jossain ollut Kinji Fukasakun ohjaamia välipätkiä tms?

Kolmosessapa hyvinkin. Pelien laadusta ei tietoa.



Yksi erittäin vähälle huomiolle jäänyt kauhupeli on tainnut jäädä mainitsematta, eli ts. Ghosthunter PS2:lle. Törkeen hyvät graffat ja äänimaailma, aavistuksen kankeet kontrollit (Euroversiossa, Jenkit sai tunetetun version) ja hiton hyvä tunnelma. Löytyy varmaan mistä tahansa alelaarista about kybällä. Kannattaa ottaa haltuun.



Linkki arvioon:



http://www.gamespot.com/ps2/action/ghosthunter/review.html

Griffin ( 29.12.2006 19:22)

Eilen sain viimeinkin Twilight Princessin läpi. Jossain huhuttiin tämän olevan vaikeampi kuin Wind Waker, mutta paskat sanon minä, pääasiassa homma meni eteenpäin ilman ongelmia toisin kuin edellisessä pelissä.

Itsellä nyt 20 pelituntia takana ja aavikkoluolasto meni läpi viimeksi. Luulisin olevani noin puolivälissä? Wind Wakeria en ole vielä(kään) jaksanut pelata läpi, se purjehtiminen on vain perseestä, varsinkin kun merellä ei ole tarpeeksi "löydettävää", että jaksaisi harhailla. Ehkä se menee sitten jossain välissä Twilight Princessin jälkeen kun ei tuo Wii:n tulevien pelien lista tällä hetkellä lämmitä.



Pari viime päivää on mennyt mukavasti Virtual Consolesta ostamieni R-Typen, Gunstar Heroesin ja Super Castlevania IV:n parissa. Mutta mihin vittuun jäi Super Probotector? Olen varma että kun kävin tsekkaamassa to-pe välisenä yönä se oli siellä ja luottokorttinumeron syötettyäni Contran euroversio olikin kadonnut.



Bomberman '93 on edelleen parasta viidellä pelaajalla.

Gunstar Heroes on kyllä yksi Treasuren ja Megadriven parhaista peleistä.

Silent Hill 4 – vaikutti mielenkiintoiselta pelimaailmana, mutta ainakin pc:llä pelattaessa hahmon liikuttaminen oli yhtä tuskaa. Taisteleminen vielä syvemmältä. Ongelmana oli täysin kyvytön pelikamera, jota ei voinut liikuttaa hiirellä vaan se tapahtui todella hankalasti hahmon liikkumisen myötä. Toimii ehkä paremmin konsoleilla, mutta pc:llä täysi susi. Peliaikaa kertyi noin puolituntia.

Tietääkö kukaan mistä saisi Close Combat 3: The Russian Frontin? Peli on aika vanha ja en itse ainakaan ole sitä istää löytänyt.

WII vihdoinkin kotona, yhtaan pelia ei tosin ollut kallion kaupassa jaljella, taytyy huomenna kayda kaupungilla tutkailemassa tilannetta. selain ainakin nakojaan toimii.

Yotsuya ( 2.1.2007 22:52)

WII vihdoinkin kotona, yhtaan pelia ei tosin ollut kallion kaupassa jaljella, taytyy huomenna kayda kaupungilla tutkailemassa tilannetta. selain ainakin nakojaan toimii.

Salo on pullollaan pelejä ja olenkin kuumeisesti yrittänyt etsiä intternetin ihmemaasta jotain kommentteja Marvel Ultimate Alliancesta (jo DS osoitti, että uusille nintendoille nää "kaikille konsoleille sama peli" olivat aika paskoja ratkaisuja) joka yllätti prisman hyllyyn ilmestymisellään. No kämppis tilas mulle Red Steelin, kun löi seinääni reiän, että pääsee pian testaamaan sen paskuutta ihan keskenään, ohjausta pitää kuitenkin päästä kokeilemaan kun Zelda menee kohta pintapuoleisesti läpi.



edit: Ai niin, pitääkö tässä kohta alkaa jakaa Friend Codeja, jotta Mii-parade kiertelee pitkin elitistien verkotettuja Wiitä?

Ostin sitten sokkona Monster 4X4 rallin kun teki meili autopeliä pitkästä aikaa, saas nähdä onko ihan susi.

Teinkin jo muutaman Miin (mm. syntinen kääpiö) ajankuluksi kun ei pahemmin pelattavaa eilen ollut. Kivalta vaikuttaa laite, varsinkin weather channel vaikuttaa kätevältä.

Yotsuya ( 3.1.2007 19:06)

Ostin sitten sokkona Monster 4X4 rallin kun teki meili autopeliä pitkästä aikaa, saas nähdä onko ihan susi.

Mä päätin suosiolla odotella Excite Truckia, vaikka eipä sitäkään ole mitenkään kummasti kehuttu... GT Pro Seriesiä (tjsp) ja 4x4:ää on vaan haukuttu enemmän.



Postipekka kantoi tänään kotia tuon Red Steelin, ei niin huono kuin odotin ja on dissattu. Plussaa tähtäyksestä, tunnelmasta, energiasysteemistä, sopivasta hidastempoisuudesta ja vastaavasti taas meiningistä kun huippuhotelli lahoaa tyylikkäästi suojasta suojaan syöksyessä. Miinusta tähtäyksestä yhdistettynä muihin kontrolleihin. Mihin kummaan tarvitaan hyppynappia, ellei väännetä loppukenttiin väkisin jotain tasoloikkahelvettiä? Eikö siinä voisi olla vaikka sivuaskel, jotta päätä kääntääkseen ei tarvitse heilautella wiimotella sivuille (tulitaistelussa kun tulee heilautettua yllättäen liikaa, liikkuessa taas liian vähän).



Eikä tuota ylirutattua rumuutta edes ehdi allekirjoittanut rekisteröidä, parempi paljon irtonaista ja lentävää romua kuin enemmän polygoneja syövät päät. Tosin kentät muuttuivat kertaluokkaa tylsemmiksi, kun lähdettiin ammuskelemaan gangstoja hoodeille, tai siis fastandthefurious autotalleille. Mutta kuten Shocky sanoi, kai Japanilaiset tekevät tämän jossain välissä paljon paremmin, vaikka ei mielestäni olekaan HUONO, vain hävyttömän keskinkertainen.



edit: Ai joo, Telltale Gamesin episodimuotoinen Sam & Max vaikuttaa noin tunnin pelailun perusteella erittäin pätevältä seikkailupeliltä. Eikä eka episodi maksa kuin jonkun 7 euroa firman nettikaupasta. Lämmin suositus varsinkin niille jotka pitivät vanhasta Lucasin Sam & Max seikkailusta.

Shocky ( 29.12.2006 02:25)

Noista kauhupeleistä pitikin kysyä. Mulla on aika tosi pahasti kortilla, joten osaako joku suositella PS2:lle paria ehdottomasti parasta kauhuilua? Joku Project Zero n? Mikä on definitiivinen Silent Hill? Onko muut Resident Evilit kuin 1 ja 4 messeviä?

Aika paha kysymys, olen raaputellut päätäni viime aikoina ihan saman kysymyksen kanssa. Kun kaikki Silent Hillit ja (pelattavat) Resident Evilit on jo menty läpi niin sitä koettaa automaattisesti etsiä samantyylisiä ja ‑laatuisia pelejä työn alle, ainoa vain ettei sellaisia tullu oikein löytyvän: Näillä näkymin seuraavaksi uhriksi joutunee joko Project Zero/Fatal Frame-sarja tai Haunting Ground koska ne vaikuttivat pikasilmäyksen perusteella olevan lähinnä sitä mitä itse etsin, tiedä sitten miltä niiden sisältö ja pelattavuus vaikuttanevat sitten kun on ehtinyt pääsemään peleihin sisälle. Mikäli maailma olisi oikeudenmukainen paikka niin valintani olisi ehdottomasti ollut Michigan, mutta valitettavasti englanninnoksen vääntänyt tiimi poisti osan pelimateriaalista sekä onnistui aikaansaamaan versioon bugeja joiden ansiosta joitakin extroja ei saa auki millään joten en ole vitutukseltani halunnut koskea moiseen torsoon: Pelimekaniikaltaan Michigan olisi kyllä sen verran helppo että alkuperäistä japaniversiotakin voisi luultavasti pelata melko kivutta mutta kielimuurin vuoksi epäselväksi jäävä juoni on sen verran suuri osa kokonaisuutta ettei tuokaan vaihtoehto oikein innosta, ainoana toivona on siis että joku jaksaisi kehittää eurooppaversioon patchin jolla saisi edes unlockablet toimimaan kunnolla.



Mitäs muita? Forbidden Siren ja Siren 2 vaikuttavat ihan potentiaalisilta tapauksilta mutta ainakin minussa he herättivät aika ristiriitaisia tunteita: Tarinat sekä mahdollisuus katsella tilanteita vihollisen silmin innostaisivatvat kovasti ja varsinkin kakkososa on nätti kuin sika pienenä, mutta toisaalta ykkösen maine ultimaattisena yritys-ja-erehdys-pelinä aiheuttaa hylkimisreaktioita koska en henkilökohtaisesti ole mitenkään kauhean kärsivällistä tyyppiä. Sinänsä pelaamisen voisi tietenkin aloittaa suoraan kakkosesta koska juoni ei ole suoraa jatkoa ensimmäiselle osalle, jatkumoiden osien skippaaminen tuntuu vain aika tietyllä tapaa hölmöltä idealta jo pelkästään ajatuksenkin tasolla. Siren 2 ansaitsee muuten suuren plussan siitä että eurooppaversioon älyttiin jättää alkuperäinen japaniääni, enkkudubbaus kuulostaa kertakaikkisen hirvittävältä. Aasialinjasta kiinnostuneiden kannattaa pienellä varauksella tsekata myös Kuon, kummituskartanoita ja eräänlaisia zombievariaatiota sisältävä sisältävä "ihan kiva" pikku peli jonka suurimpana kompastuskivenä on puolitiehen jäänyt taistelusysteemi.



Clock Towerien tarinahan alkoi SNESille tehdystä ensimmäisestä osasta, jonka jälkeen PS1:lle tehtiin remake sekä jatko-osa. Originaalia en ole kokeillut mutta pleikkariversiot ovat tunnelmallisia, hämäriä ja ennenkaikkea vitun vaikeita point-and-click-tyylisiä seikkailuja joiden erikoisuutena on että vihollista – juuri niin, vain yhtä ja ainoaa – ei saa hengiltä vaan taistelun sijaan pääpaino on tutkimisen ohella pakenemisella ja piiloutumisella (samaa ideaa hyödynsi muuten myös PS1:n kauhugenreä sivuava 1st person-kujanjuoksu Hellnight joka ei kuitenkaan pelinä ole kovinkaan kummoinen). PS2:lle julkaistu kolmas osa jatkaa suurimmaksi osaksi samoilla linjoilla eli peli pohjautuu ongelmien ratkaisuun, mutta kontrollisysteemi vaihdettiin kursoripohjaisesta ResiEvil-tyyliseen ja tehokkaamman alustan ansiosta kolmonen on visuaalisestikin helvetin toimiva tapaus vaikkakin se on enemmän Fukasakun mukanaolon kuin itse peligrafiikan ansiota, sen osalta lopputulos olisi voinut olla vielä nätimpikin. Kannattaa ehdottomasti kokeilla jos käsiinsä saa, joskin muutamissa tietyissä kohdissa saattaa mennä hermot 2 tai 6 kertaa.



Kolmesta päähenkilön kuvakulmasta esitettävästä kauhuelementtejäkin sisältävästä pelistä koostuvalla Echo Night-jatkumolla on hieman samanlainen tausta kuin Clock Towereilla: Kaksi ensimmäistä osaa julkaistiin PS1:lle, kakkosta en ole saanut näppeihini mutta ainakaan ensimmäinen osa ei ollut mitenkään erikoinen koska muutamasta mielenkiintoisesta puzzlesta huolimatta kokemus jäi vajavaiseksi lyhyen keston ja suorastaan ruman grafiikan takia. PS2:lle inkarnoitunut kolmas osa, Echo Night Beyond, otti ja tekikin Jason X:t siirtäen tapahtumat maan päältä avaruuteen jossa pelaajan tehtävänä on selvitella autioituneen avaruusaseman arvoitusta entisten asukkaiden haamujen riehuessa ympärillä. Tyhjissä käytävissä hiippailemisessa on todella klaustrofobinen ja aavemainen tunnelma, ja koska kummituksista täytyy selvitä ongelmienratkomisen eikä taistelemisen avulla niiden kohtaaminen säväyttää joka kerta kummasti.



Yksi tutustumisen arvoisimmista tapauksista on PS1:n Galerians joka jäi aikoinaan yllättävän vähälle huomiolle, peliä kun voisi kuvailla lähinnä epäsikiöksi joka on syntynyt Resident Evil-pelisarjan ja Scanners-elokuvan epäpyhästä liitosta. Pelin alussa päähenkilö herää mystisestä laboratoriosta muistia vailla, ja kun hän alkaa tutkimaan tilannettaan ja selvittelemään taustaansa käy ilmi että hänellä on telepaattisia voimia joiden avulla on mahdollista vaikuttaa sekä ihmisiin että esineisiin usein eri tavoin. Taidon miinuspuolena niiden ylläpitäminen vaatii lääkitystä, ja mikäli ruiskeiden teho loppuu seurauksena on aivojen oikosulku joka puolestaan johtaa lopulta kuolemaan mikäli lisäannosta ei saada ajoissa. Käytännössä peli on mekaniikaltaan hyvin pitkälti ResiEvilmäinen ja tarina jaksaa kantaa loppuun saakka, PSI-voimien käyttäminen vaatii maltillisuutta koska vihollisten alistaminen tahtoonsa sekä tappaminen vaativat veronsa, ja mikäli veriroiskeet eivät muuten riitä niin vasta niitä piisaa kun koetat epätoivoisesti etsiä lääkkeitä pelihahmon kouristellessa tuskissaan mittarit nollilla räjäytellen hallitsemattomasti kaikkien vastaantulijoiden päitä... Pelille julkaistiin myös PS2-jatko-osa Galerians: Ash, joka ei harmillisesti pääse lähellekään originaalin tasoa ollen korkeintaan keskinkertainen tekele.



Evil Dead on siirtynyt PS1/2-konsoleille kokonaista kolmen eri pelin voimin (PS1: Hail To The King, PS2: A Fistful Of Boomstick & Regeneration) mutta kaikkia niitä on yhdistänyt samat ongelmat: Elokuvien hengen puhaltaminen peleihin on epäonnistunut täysin johtuen alkuperäisidean eli minimaalisessa ympäristössä kehittyvän kauhun survomisesta toimintaseikkailun muottiin sekä siitä että kaikki peliosat ovat leffoihin pohjautumisen sijaan olleet omia erillisiä ja holtittomasti laajennettuja tarinoitaan. Ei bensakanisterin etsiskeleminen milloin mistäkin maailmankolkasta kymmenien ja taas kymmenien demonien hönkiessä niskaan ole mitään Evil Deadia vaan perus-Gauntlettia joka on vain puettu puolivillaisesti lisenssivaatteisiin.



Sufferingeista en osaa sanoa juuta tai jaata koska ne eivät jostain syystä napanneet yhtään enkä ole siksi viitsinyt tahkota niitä toistaiseksi kuin vähän alusta, Obscuresta tuli jollain tasolla mieleen lähinnä koulumaailmaan sijoittunut The Faculty-teinikauhuilu ja tätä tuskin kukaan käsittää suositukseksi. The Thingin peliversiota, joka jatkaa itsenäisenä jatko-osana jotakuinkin siitä mihin elokuva loppui, on kehuttu toimivaksi kauhutoimintaseikkailuksi mutta itse en ole ehtinyt siihen perehtymään. Uusimpia tulokkaita, Rule Of Rosea ja Realm Of The Deadia en ole vielä ehtinyt kokeilla mutta arvostelujen perusteella ainakin ROR kuulostaa lähinnä moni kakku päältä kaunis-tyyppiseltä onttoudelta, Realmista ei puolestaan tunnu löytyvän oikein mitään informaatiota.

Shocky ( 29.12.2006 02:25)

Mikä on definitiivinen Silent Hill?

No, ensimmäisestä osasta aloittamisella on tietenkin ymmärrettävät puolensa vaikka aika onkin hieman ajanut sen ohi mutta kakkonen on kaikkein kipein ja kieroutunein koko sarjasta, siitä kannattaa hankkia director's cut-versio yhden uuden loppuratkaisun sekä ylimääräisen extraskenaarion vuoksi. Kolmas osa oli ihan ok mutta se tuntui jotenkin laimealta, nelonen puolestaan oli ainakin allekirjoittaneelle karmea pettymys koska kontrollisysteemin yksipuolistaminen sekä esineiden kontrolloinnin muuttaminen olivat suorastaan vittumaisia ratkaisuja ja kuolemattominen henkien lisääminen vihollisvalikoimaan lisäsi turhauttavuutta entisestään. Toisaalta kaikki osat valottavat osaltaan Silent Hillin historiaa ja kokonaisuutta on luultavasti todella vaikea ymmärtää mikäli ei tahkoa läpi koko sarjaa, joten mikäli kokonaiskuva tapahtuneesta kiinnostaa kannattaa kuitenkin kärsiä läpi myös nuo heikommatkin osat.



Silent Hilleistä pitävien kannattaa tsekata myös osittain saman tekijätiimin käsialaa oleva Shadow Of Memories (PS2), ehkä hieman enemmän perinteiseen murhamysteeriin kuin kauhuun kallistuva seikkailupeli jossa heti alussa hengestään pääsevän päähenkilön tehtävänä on muuttaa kohtaloaan aika/avaruusjatkumoa hyödyntäen. Tarinan edetessä valkenee että nykyhetken tapahtumat ovat lähtöisin paljon kauempaa kuin voisi kuvitella, ja niinpä edessä onkin seikkailua useissa eri aikakausissa jopa satojen vuosien takana pelaajan koettaessa vaikuttaa elämänsä kulkuun vaikuttaviin elementteihin. Pelattavaa Shadow'ssa on loppujen lopuksi yllättävän vähän mutta tarinan kulku ja mahdolliset käänteet pitävät tunnelman ja mielenkiinnon tehokkaasti yllä, juoni ja itse asiassa koko pelin filosofia on huomattavasti syvällisempää tasoa kuin useimmissa muissa vastaavissa ja koska erilaisia mahdollisia loppuja on noin kymmenkunta pelin parissa viihtyy useampaankin kertaan.

Shocky ( 29.12.2006 02:25)

Onko muut Resident Evilit kuin 1 ja 4 messeviä?

PS1: Kaikki "klassiset" osat ovat hankkimisen arvoisia, yllösen ja kakkosen kohdalla versionhallinta on suotavaa koska ensimmäisissä julkaisuissa ei tueta Dual Shock-ohjainta ja myöhäisemmät tuovat mukanaan sen ohella myös muuta extraa (definitiiviset versiot: ykkösestä Director's Cut: Dual Shock Edition ja kakkosesta Dual Shock Edition). Kolmosesta ei ole olemassa mitään viriteltyjä versioita. Neljäs PS1-osa, Survivor, on alunperin valopistoolille tarkoitettu 1st person-paukuttelu, pelaaminen toki onnistuu tavallisellakin ohjaimella mutta luonteestaan johtuen peli keskittyy räiskintään ollen muuten varsin rajallinen ja tavallisten osien tunnelmasta ei ole jälkeäkään.



PS2: Code: Veronica X on suurimmaksi osaksi vastaava kuin aikaisemmat PS1-osat ja niinollen taattua viihdettä, nelonen puolestaan nousee korkeimmalle pallille koko sarjassa. Survivor 2: Code Veronicaan pätee sama kuin PS1:n Survivoriinkin, peli kyllä vaikuttaisi käyttävän graafisesti samaa engineä kuin Veronica X:kin joten ympäristön tunteminen saattaa antaa pelaamiseen hieman lisäpotkua mutta pohjimmiltaan se on kuitenkin melko hengetön. Toinen valopistoolille suunniteltu, paljon tuoreempi osa Dead Aim on hieman parempi ja sinänsä pelattava tapaus ilman pyssyäkin koska sisältöä on hieman enemmän ja ohjaus tapahtuu suurimmaksi osaksi hahmon selän takaa vaihtuen 1st personiin ainoastaan taistelun aikana, mutta ei tälläkään ole jakoja kahteen ensiksimainittuun verrattuna. Outbreak ja Outbreak File #2 ovat tönkköjä ja kankeita kötöstyksiä joita kannattaa välttää kuin ruttoa, nettipelattaviksi suunniteltuina niiden pelaaminen yksistään on yhtä tuskaa useamman hahmon yhtäaikaisen ohjailun sekä kammottavan esinesysteemin vuoksi, ja kun pelit juoksevat vielä reaaliajassa jopa inventaariossa seikkailun aikana kokemus on suorastaan hermojaraastava.

Shocky ( 29.12.2006 02:25)

Joku ois tietty kätevää jos ois yksi laite joka hanskais pelit, musiikin, videot, digikuvat yms. helposti, mutta se ei taida olla ps2, xboxit eikä edes pc, ikävää kyllä. _Aina_ tulee vastaan joku ihme formaatti jossa ei toimi tekstitykset tai soitto-ohjelma ei osaa valita oikeaa ääniraitaa tai codecci puuttuu tai jotain, tai sitten käyttöliittymät ainoissa softissa ovat ala-arvoiset. Mä päätin vuosien kamppailun jälkeen luopua leikistä ja odottelen suosiolla, että formaattien välillä riehuva olemassaolon taistelu saavuttaa jonkinlaisen välirauhan ennenkuin rakennan tuollaisen ultimaattisen kodin mediakeskuksen.

Tuollainen tulevaisuudenkuva taitaa olla utopiaa, ikävä kyllä: Formaattien maailmassa vallitsee sellainen kehitys sekä standardien puute että ainoana vaihtoehtona lienee kompuroiminen päivitysten mukana kuten vain parhaiten taitaa. PS2:n tapauksessa kaikkein suurimmat kompastuskivet mahdollisimman suurelle yhteensopivuusasteelle on muistin määrän ja prosessoritehon suhteellinen riittämättömyys tällaisiin tarkoituksiin sekä se ettei kovo kuulu vakiovarusteisiin, käytännössä kaikki codecit on integroitava itse playerisoftaan ja sen takia kehittelijöiden on pakko rajoittaa tuettavien formaattien ja niiden variaatioiden määrää rankalla kädellä.



Helvetti mikä romaani tästäkin tuli, lisäilen nimikkeitä myöhemmin jos tulee mieleen.

Sufferingeista en osaa sanoa juuta tai jaata koska ne eivät jostain syystä napanneet yhtään enkä ole siksi viitsinyt tahkota niitä toistaiseksi kuin vähän alusta, Obscuresta tuli jollain tasolla mieleen lähinnä koulumaailmaan sijoittunut The Faculty-teinikauhuilu ja tätä tuskin kukaan käsittää suositukseksi. The Thingin peliversiota, joka jatkaa itsenäisenä jatko-osana jotakuinkin siitä mihin elokuva loppui, on kehuttu toimivaksi kauhutoimintaseikkailuksi mutta itse en ole ehtinyt siihen perehtymään.

Obscure on yksinpelinä täysin pelikelvoton ja kaksinpelinä "ihan kiva". Minkäänlaista pelihimoa se ei aiheuta. The thing on alkuun hauska pelattava, mutta kunnon säväreitä siitä on turha etsiä. Harmillisesti pelin parhaat osiot ovat alkupuolella, ja pelin edetessä se muuttuu rasittavaksi lääkelaukku-pomotaistelu-tallennuspiste ‑hinkkaukseksi.

Rikhard ( 3.1.2007 23:29)

Yotsuya ( 3.1.2007 19:06)

Ostin sitten sokkona Monster 4X4 rallin kun teki meili autopeliä pitkästä aikaa, saas nähdä onko ihan susi.

Mä päätin suosiolla odotella Excite Truckia, vaikka eipä sitäkään ole mitenkään kummasti kehuttu... GT Pro Seriesiä (tjsp) ja 4x4:ää on vaan haukuttu enemmän.

4X4 oli pelinä todella keskinkertainen mutta kontrolleiltaan niin hauska että yksinpelinäkin tuli tahkottua monta tuntia vaikka vaikeustaso lähentelee nollaa olemattoman vastuksen takia. Moninpelinä todennäköisesti todella hauska. Kannattaa hankkia jos tulee halvalla vastaan. Kapulaohjaus toimii ainakin monsteriautoilla todella hyvin, olisi kiinnostavaa testata jonkun teknisemmän pelin kanssa. Paketissa tulleesta rattitelineestä en tosin piitannut.



Täytyy varmaan toinen peli vielä hankkia saman tien, tod. näk. Moneky Ball tai Red Steel.

Rikhard ( 3.1.2007 23:29)

Eikä tuota ylirutattua rumuutta edes ehdi allekirjoittanut rekisteröidä, parempi paljon irtonaista ja lentävää romua kuin enemmän polygoneja syövät päät.

Red Steeeliä voi rumaksi kutsua korkeintaan joku Nintendoa vihaava polygoninörtti, grafiikkahan on selvästi keskivertoa tyylikkäämpää. Suht lyhyillä etäisyyksillä räiskintä erittäin toimivaa, pitkillä matkoilla tähtääminen tuottaa ongelmia. Ajanhidastusninjakonstiin en ole oikein päässyt sisälle mutta ilman sitäkin tuntuu tulevan toimeen. Miekkailuosuudet aika syvältä, enimmäkseen tulee vaan huidottua koska matsit ihan liian pitkiä että niihin viitsisi keskittyä. Respect-systeemi on aika naurettava. Sanoisin peräti peliä hyväksi varsinkin kun ottaa huomioon että noi ohjaussovelukset ovat ihka uusia.

Kiitokset kaikille kauhupeleistä kommentoineille, etenkin Romerolle megakiitos laajasta selvityksestä. Pitänee ottaa ainakin Silent Hill 2 käsittelyyn.

Red Steel ei vaikuttanut mitenkään huonolta, mutta kuten sanottua, jätti todella vahvan vaikutelman hukatusta potentiaalista. Lähin vertailukohta lienee ps2:n Yakuza (Ryu ga gotoku), jonka tunnelma ja autenttisuus on aivan eri luokkaa, vaikkei sekään mitenkään täydellinen peli ole. Yakuza on hieman Shen Mue ‑pelien tyyliin elämäsimulaattori, vaikkakin keskittyy eeppiseen yakuza-juoneen kuuluviin loputtomiin tappeluihin. Tappelut ovatkin suurta hupia, ja oikeaoppiseen yakuza-tyyliin vastustajia voi hakata mm. golfmailalla tai napata kiinni, raahata seinän viereen ja huutaa FUCK YOU! ja iskeä pään seinään Välillä pääsee sikailemaan kaupungilla.



Yksi nykyisen pelikulttuurin mielenkiintoisimpia ilmiöitä on pelien lipuminen arkielämän suuntaan. Ihmisiä ei pakosti kiinnostakaan eniten muukalaisten ampuminen ja universumin pelastaminen, vaan vanha fantasia arkielämästä ilman vastuita ja velvollisuuksia. Yakuza on hyvä esimerkki tästä. Kaupungista on tehty todella elävän näköinen ja oloinen, ja kaduntallaajille juttelun lisäksi voi esim. piipahtaa Club Segaan pelaamaan ufo-catcheria, strippiklubille, baseball-automaateille tai kauppaan ostamaan mitä mieleen juolahtaa (tuhlaus on hauskaa, vaikkei olisi toivoakaan siitä että ostos on juonen kannalta oleellinen), vaikka Louis Vuittonin käsilaukkuja. Ne tulevatkin tarpeeseen jos päätyy hostess-klubille, naisia pitää vokotella hyvinkin arvokkailla lahjoilla ja todistella omia rahavarojaan tilaamalla kalliita juomia ja ruokia. Ja lasku tietenkin yllättää extroineen ja palvelumaksuineen kuten oikeassakin elämässä, siksi pitää välillä käydä kaupungilla tönimässä ihmisiä ja haastamassa riitaa varakkaiden, juopuneiden pukumiesten kanssa. Smooth talk ja raha johtavat parhaimmillaan suhteisiin, ja kohta kovanaama-yakuzan kännykkä täyttyykin teinixmäisistä tekstareista ja treffipyynnöistä... wtf!



Yakuzan pelaaminen on melkein kuin olisi imaistu sisälle hyvähköön alan elokuvaan. Lisäksi pelin maailma tuntuu hämmentävän ajanmukaiselta, esim. kaupungilla ohikuultua: "I hear that you die if you find a cell phone on the street and answer it".



Pelin jatko-osa, Ryu ga gotoku 2, ilmestyi japseissa viime kuussa. Toivottavasti siitäkin tulee länsijulkaisu pian.



Takashi Miike on ilmeisesti aiempien promopätkien jatkoksi ohjaamassa Yakuza-peleihin pohjautuvaa leffaa. Pääosassa Kazumana on monista Miikeistäkin tuttu Kazuki Kitamura, joka ulkonäkönsä puolesta sopii rooliin, mutta on muuten vähän valju tyyppi. Esim. Masaya Kato (Agitator) olisi voinut olla parempi valinta. Leffa näyttää häkellyttävän paljon esikuvaltaan, mikä on tietenkin vain todiste pelin laadukkuudesta ja onnistuneesta elokuvamaisuudesta.



Traileri

Virallinen site





Näistä ps2 JoJo's Bizarre Adventure ‑peleistä piti kirjoitella jo aiemmin (vihkiytymättömät eivät tajunne paljoakaan, mutta on täällä foorumilla ainakin muutamia JoJo-faneja). Kummastakaan tuskin tulee länsijulkaisuja, vaikka jonkinlaista JoJo-maniaa onkin ollut havaittavissa Suomessakin.



JoJo no Kimyou na Bouken: Ougon no Kaze



Capcomin vanha JoJo peli Ougon no Kaze eli kultainen tuuli kertoo vitossarjan tapahtumat, eli sijoittuu Italiaan. Peli toimii hieman yakuzan tyyliin, eli pitkä pätkä juonta, tappelu, lisää juonta, tappelu. Taistelut on varsin näppärästi toteutettu cellshader-3d grafiikoilla ja suht. vapailla tapahtumapaikoilla. Peli on kokonaan japaniksi, joten mangan lukeminen auttaa ratkaisevasti jotta keksii miten vastustajien heikkouksia käytetään hyödyksi.



JoJo no Kimyou na Bouken: Phantom Blood



Ilmeisesti Ougon no Kaze ei ollut mikään totaalinen floppi, koska Bandai yrittää nyt aivan samalla enginellä. Tämä uusi peli kertoo ihan ensimmäisen sarjan tapahtumat Englanissa, eli alkaa Dion ja Jonathan Joestarin tapaamisesta. Standit eivät ole vielä tietenkään mukana, hamon eli ripple tekniikka luultavasti on, mutta olen vasta päässyt Ogre Streetille Speedwagonin ja henchmenien turpaanvedettäväksi. Must-kamaa JoJo-faneille, muille lähinnä pitkillä, käsittämättömillä cutsceneillä maustettua ok 3d-mättöä.





Edit: Ainiin. Yakuza on dubattu lännessä englanniksi, mutta onneksi melko onnistuneesti. Etenkin kirosanojen osalta, joita todellakin riittää

Mega 64:n käsittelyssä tällä kertaa Dead Rising:

YouTube