Mitä elitistit katsovat?

Goose ( 2.12.2006 12:10)

Elokuvan musiikit ovat fantastiset jotka toivat muistot pintaan ajalta jolloin samaisen elokuvan peliä pelattiin legendaariselta C64 koneelta ja tietysti kasettiasemalta.

Rambo oli allekirjoittaneen ensimmäinen alkuperäinen peli ja vielä nykyäänkin kun katsoo elokuvan, niin muistaa vieläkin nuo pelin äänisovitukset, jotka ovat sopivan kuusnelosmaisia mutta kuitenkin täysin tunnistettavia. Lyhykäisyydessään ne vangitsevat parhaat melodiat jopa paremmin kuin soundtrack, jossa 'kohokohtia' ei tule niin nopeassa tahdissa (ei tässä ole tarkoitus soundtrackkia hakkua, vaan molemmat ovat onnistuneita). Olihan peli pelattuuvden lisäksi myös yksi alkuaikojen taloudellisesti onnistuneita lisenssipelejä ja osaltaan johti Oceanin lisenssipelien valtaisaan vyöryyn seuraavina vuosina (joista suurin osa osoittautui samanlaiseksi hypi-pompi-paskaksi vain erilasella hahmolla).



Kasetilta pelattaessa sai vielä ihastella tuohon aikaan 'kaunista' latausgrafiikkaakin.



Mutta palataanpa takaisin elokuviin...

The Dark:

Onneton kauhutekele. Aina kun vain esim ovi aukeaa, pitää se höystää sillä säikäytysscorella.



American Haunting:

Astetta parempi kauhuilu, tosin riivajaiskohtaus on kerran parin liian usein.



Hiljanen viikko, tv:n elokuvatkin jäi kesken lähes jokainen.

Jakel ( 3.12.2006 17:11)

Rambo oli allekirjoittaneen ensimmäinen alkuperäinen peli ja vielä nykyäänkin kun katsoo elokuvan, niin muistaa vieläkin nuo pelin äänisovitukset, jotka ovat sopivan kuusnelosmaisia mutta kuitenkin täysin tunnistettavia. Lyhykäisyydessään ne vangitsevat parhaat melodiat jopa paremmin kuin soundtrack, jossa 'kohokohtia' ei tule niin nopeassa tahdissa

Nyt tulee mieleen kuinka Rambo-pelin soundtrackista esitettiin peruskoulun ala-asteella herkkiä kommentteja: "Musiikki on surullista mut siitä kuitenkin kuulee, et se on sankarin asialla."

Leffoja tulee katsottua nykyisin vain pätkittäin kun muu sivistys (ja sivistymättömyys) vie ajan, mutta tänään tuli olon parantamiseksi katsottua jälleen suosikki(toiminta)ohjaajani Yuen Woo Pingin tuoreempaa tuotantoa:

House of Fury (2005)



Hokkasen Jone kiteyttikin leffan idean täällä hyvin:

http://2005.hiff.fi/elokuvat/elokuva.html?elokuva_id=10



Gillian Chung (Twinsien pelokkaamman näköinen puolisko) mättää Stephen Fungin näyttelemässä ja ohjaamassa hupirainassa isipapan (Hongkongin "vihainen mies" Anthony Wong) kanssa lujaa ja näyttävästi. Järki sanoo onneksi täysin heihei jo ennen alkutekstejä ajoittuvassa ninjatappelukohtauksessa, joten matelijanaivot kannattaa kytkeä päälle jo etukäteen.



Woo Pingiä on kehuttu siitä, että hänen tiiminsä saa tanssijat ja draamanäyttelijät näyttämään kelvollisilta monimutkaisesti koreografioiduissa mättöskeneissä, ja pakko myöntää että tässä leffassa homma todella toimii varsin kybällä. Draivia riittää ja kuvaus leikkauksineen näyttää mallia monille muille nykyvuosien viritelmille. Vaijereillakaan ei juuri Gillianin muutamia sekoiluja lukuunottamatta perseillä ja editointi toimii nyyhkytuubaa lukuunottamatta mainiosti (nyyhkyily keskeyttää johdonmukaisuuden mättökohtausten dramatiikassa). Toisaalta; kalkkunaa tämän juuri olla pitää, liikaa älyllisyys tappaa röhönaurun. Liika vakavuus mättökohtauksissa tuppaa tekemään touhusta ennalta arvattavaa. Nauraminen on usein viihtymisen perusedellytys tällaisissa rainoissa.



Parempaa actionia House of Fury onkin kuin mitä Hongkongin elokuvien säästöliekkitehtaan ulkopuolella on tehty vuosikausiin, mukaanlukien Korea ja jenkkien megabudjettihöpöhöpöt. Myös Tony Jaan yhden miehen stunt-showt tuntuvat tähän verrattuna yhä enemmän lähinnä 1,5 tunnin leffatiimin rakentamilta stunt-reeleiltä. Jaan leffojen ongelma nimittäin on vähän sama kuin Steven Seagalilla; kun päänäyttelijä on ukkoylijeesus johon ei saa millään mitään vahinkoa, jännitys laimenee ja katsoja jää vain jumaloimaan päänäyttelijän kehollista kompetenssia. Tämä ei vain riitä yksin kohtausten klassikkoasemaan, koska toiminnan draamapuoli kärsii kun pahimmilta näyttävät vastustajatkin ovat vain tykinruokaa.

Ongelman ymmärtämiseen vaan on pakko nähdä muutama hyvin tehty honkkarimätkintä. Koreografioitu kohtaus on parhaimmillaan kuin musiikkikappale, yksittäiset stuntit ja tykinruoka-action taas lähinnä muutama hyvä riffi siellä täällä.



Jatkampa syväanalyysiä: pahisten joukossa on sitten todella kuumaa sakkia mättöpuolella, kuten pahis Michael Wongin tenavaa näyttelevä nuori wushumestari Jake Strickland, joka pelaa Game Boyllä mättöpelejä ja siinä välissä pistää kepillä hurjan shown pystyyn. Henchmaneina löytyykin sitten Josie Chen, Matrixeissa (2-3) pelkkiä kananmunia kuvaustauoilla syönyt huippustuntmies (joka lensi patsaan läpi näyttävästi Reloadedissa) ja Tom Yum Goongin wushumiekkailija, jolla myös mono nousee. Fillerikohtauksia on, mutta Anthony Wongin Bruce Lee ‑imitaatio on mainio (nunchakuina käytetään tällä kertaa kättä pidemmän sijasta itse kättä) ja loppuskenessä on sitä wanhaa kunnon Woo Ping- menoa alá Fist of Legend.



Itse leffa on sitä perus-aasia-teenexiä; tytöt on söpöjä; halaavat nalleja, pieksävät poikia ja pahikset näyttää mustassa nahkassa siisteiltä ja musiikki on äänitehosteineen puolet huvista ja hyödystä. Viihdyttävä leffa, jota voi suositella vähemmän vakavia leffoja diggaaville aasiamättöfaneille ehdottomasti. Viime vuosien ehdottomia suosikkejani 'genren' suhteen ja paljon parempi mätkintäpätkä kuin mm. väsynyt efektipökäle Kung Fu Hustle.

35mm:

Sherrybaby. Asiallista jenkki-indietä.



Betavideo(?)projektio:



This Movie Ain't Rated Yet.



MPAA:n kyseenalaisia taustoja valoittava, kohtuullisen mielenkiintoinen populääridokumentti.



DVD:



Challenge of the Tiger. Lopun loputonta turpasaunailua lukuunottamatta älyllisesti uskomattoman stimuloiva mestariteos, jonka aikana leuka tippuu toistuvasti.



Digiboksi:



The Ice Storm. Tämä on kyllä yksi 90-luvun parhaimmista elokuvista. Joku HOMOelokuva on vain blatantti tuherrus tähän verrattuna. Tunnelmaltaan, käsikirjoitukseltaa ja näyttelijätyöltään parasta, mitä Hollywoodista on tullut sitten 70-luvun.



The Life Aquatic with Steve Zissou. Sitten saman kolikon kääntöpuoli. Uskomattoman epämiellyttävää, "taide-elokuva" idiooteille räätälöityä heko-heko-paskaa. Tulee ihan uskomattoman agressiivinen olo, kun mietin, miten "älykkäät" elokuvissakävijät kihertävät seuratessaan tapahtumia, joiden rinnalla Challenge of the Tigerinkin juonenkäänteet vaikuttavat aidoilta. Onneksi en nähnyt tätä elokuvissa.

Lauri Lehtinen ( 3.12.2006 23:18)

Jakel ( 3.12.2006 17:11)

Rambo oli allekirjoittaneen ensimmäinen alkuperäinen peli ja vielä nykyäänkin kun katsoo elokuvan, niin muistaa vieläkin nuo pelin äänisovitukset, jotka ovat sopivan kuusnelosmaisia mutta kuitenkin täysin tunnistettavia. Lyhykäisyydessään ne vangitsevat parhaat melodiat jopa paremmin kuin soundtrack, jossa 'kohokohtia' ei tule niin nopeassa tahdissa

Nyt tulee mieleen kuinka Rambo-pelin soundtrackista esitettiin peruskoulun ala-asteella herkkiä kommentteja: "Musiikki on surullista mut siitä kuitenkin kuulee, et se on sankarin asialla."

Pääteema sopii myös oivallisesti punnerrusharjoitusten taustamusiikiksi (varsinkin disco-käyttöön tarkoitettu Torture-remix).

Antti Tohka ( 4.12.2006 09:44)

Pääteema sopii myös oivallisesti punnerrusharjoitusten taustamusiikiksi (varsinkin disco-käyttöön tarkoitettu Torture-remix).

Pyöritäpä sitten ahkerasti, että päästään pian näkemään niitä yhden käden punneruksia.

Antti Tohka ( 4.12.2006 10:44)

The Ice Storm. Tämä on kyllä yksi 90-luvun parhaimmista elokuvista. Joku HOMOelokuva on vain blatantti tuherrus tähän verrattuna. Tunnelmaltaan, käsikirjoitukseltaa ja näyttelijätyöltään parasta, mitä Hollywoodista on tullut sitten 70-luvun.



The Life Aquatic with Steve Zissou. Sitten saman kolikon kääntöpuoli. Uskomattoman epämiellyttävää, "taide-elokuva" idiooteille räätälöityä heko-heko-paskaa. Tulee ihan uskomattoman agressiivinen olo, kun mietin, miten "älykkäät" elokuvissakävijät kihertävät seuratessaan tapahtumia, joiden rinnalla Challenge of the Tigerinkin juonenkäänteet vaikuttavat aidoilta. Onneksi en nähnyt tätä elokuvissa.

Ei jumalauta. Miten voi ollakin, että ensinlainatussa kappaleessa mies puhuu enemmän asiaa kuin kukaan muu ainakaan vuoteen tässä topicissa ja sitten seuraavassa puhuu kuin olisi pitänyt päätänsä perseessä ja katsonut elokuvan silmät kiinni. Mitä helvettiä Life Aquaticilla on aitouden, "älykkyyden" ja taiteen kanssa tekemistä? Ei vittu yhtään mitään!

(The Lukewarm.) ( 4.12.2006 11:07)

Antti Tohka ( 4.12.2006 10:44)

The Ice Storm. Tämä on kyllä yksi 90-luvun parhaimmista elokuvista. Joku HOMOelokuva on vain blatantti tuherrus tähän verrattuna. Tunnelmaltaan, käsikirjoitukseltaa ja näyttelijätyöltään parasta, mitä Hollywoodista on tullut sitten 70-luvun.



The Life Aquatic with Steve Zissou. Sitten saman kolikon kääntöpuoli. Uskomattoman epämiellyttävää, "taide-elokuva" idiooteille räätälöityä heko-heko-paskaa. Tulee ihan uskomattoman agressiivinen olo, kun mietin, miten "älykkäät" elokuvissakävijät kihertävät seuratessaan tapahtumia, joiden rinnalla Challenge of the Tigerinkin juonenkäänteet vaikuttavat aidoilta. Onneksi en nähnyt tätä elokuvissa.

Ei jumalauta. Miten voi ollakin, että ensinlainatussa kappaleessa mies puhuu enemmän asiaa kuin kukaan muu ainakaan vuoteen tässä topicissa ja sitten seuraavassa puhuu kuin olisi pitänyt päätänsä perseessä ja katsonut elokuvan silmät kiinni. Mitä helvettiä Life Aquaticilla on aitouden, "älykkyyden" ja taiteen kanssa tekemistä? Ei vittu yhtään mitään!

Mun mielestä Töhkä sekoilee tuttuun tyyliinsä kummankin elokuvan kohdalla. The Ice Storm on kyllä hyvä, mutta ei NOIN hyvä. Ja Life Aquatic onkin sitten suurin piirtein nokkelinta, viihdyttävintä ja kaikilta osa-alueiltaan toimivinta elokuvaa moneen vuoteen.

35mm:

Shortbus

Tuli yllättäen levitykseen tähänkin maan kolkkaan. Pyörii jopa koko joulukuun! Eipä tästä sitten oikeastaan mitään muuta kuin, että kyseessä on vuoden paras elokuva ja vuosituhannen paras soundtrack. Ainiin ja tässä on niitä vekkuleita! Menkää siis katsomaan.

(The Lukewarm.) ( 4.12.2006 11:07)

Antti Tohka ( 4.12.2006 10:44)

The Ice Storm. Tämä on kyllä yksi 90-luvun parhaimmista elokuvista. Joku HOMOelokuva on vain blatantti tuherrus tähän verrattuna. Tunnelmaltaan, käsikirjoitukseltaa ja näyttelijätyöltään parasta, mitä Hollywoodista on tullut sitten 70-luvun.



The Life Aquatic with Steve Zissou. Sitten saman kolikon kääntöpuoli. Uskomattoman epämiellyttävää, "taide-elokuva" idiooteille räätälöityä heko-heko-paskaa. Tulee ihan uskomattoman agressiivinen olo, kun mietin, miten "älykkäät" elokuvissakävijät kihertävät seuratessaan tapahtumia, joiden rinnalla Challenge of the Tigerinkin juonenkäänteet vaikuttavat aidoilta. Onneksi en nähnyt tätä elokuvissa.

Ei jumalauta. Miten voi ollakin, että ensinlainatussa kappaleessa mies puhuu enemmän asiaa kuin kukaan muu ainakaan vuoteen tässä topicissa ja sitten seuraavassa puhuu kuin olisi pitänyt päätänsä perseessä ja katsonut elokuvan silmät kiinni. Mitä helvettiä Life Aquaticilla on aitouden, "älykkyyden" ja taiteen kanssa tekemistä? Ei vittu yhtään mitään!

Koko vitun Zissou perustui vain joukkoon "nokkelia" kohtauksia, jotka aiheuttivat keinotekoisuudellaan mieletöntä myötähäpeää. Kunnon älykköexploitaatiota. Mun mielipiteen vahvistaa se, että foorumin kaksi pahinta "älykköleffafäniä" alkoivat heti narisemaan mielipiteestäni. Odotan vielä, että Spaddu kirjoittaa jonkun nerokka töräytyksen näiden kahden kummelihahmon perään.

Antti Tohka ( 4.12.2006 12:39)

Koko vitun Zissou perustui vain joukkoon "nokkelia" kohtauksia, jotka aiheuttivat keinotekoisuudellaan mieletöntä myötähäpeää. Kunnon älykköexploitaatiota. Mun mielipiteen vahvistaa se, että foorumin kaksi pahinta "älykköleffafäniä" alkoivat heti narisemaan mielipiteestäni. Odotan vielä, että Spaddu kirjoittaa jonkun nerokka töräytyksen näiden kahden kummelihahmon perään.

Oletkö sä nähnyt Wes Andersonin elokuvia joskus aiemmin? Tää sun älykköpelleily on kyllä taas jotain ihan ihme magiaa. Sitä paitsi sä olet foorumin koulutetuin juippi. On tainnu mennä verorahat ihan hukkaan...

(The Lukewarm.) ( 4.12.2006 11:54)

Antti Tohka ( 4.12.2006 12:39)

Koko vitun Zissou perustui vain joukkoon "nokkelia" kohtauksia, jotka aiheuttivat keinotekoisuudellaan mieletöntä myötähäpeää. Kunnon älykköexploitaatiota. Mun mielipiteen vahvistaa se, että foorumin kaksi pahinta "älykköleffafäniä" alkoivat heti narisemaan mielipiteestäni. Odotan vielä, että Spaddu kirjoittaa jonkun nerokka töräytyksen näiden kahden kummelihahmon perään.

Oletkö sä nähnyt Wes Andersonin elokuvia joskus aiemmin? Tää sun älykköpelleily on kyllä taas jotain ihan ihme magiaa. Sitä paitsi sä olet foorumin koulutetuin juippi. On tainnu mennä verorahat ihan hukkaan...

No sovitaan sitten, että koko meininki oli kuin Ere Kokkosen kynästä.

Antti Tohka ( 4.12.2006 11:57)

No sovitaan sitten, että koko meininki oli kuin Ere Kokkosen kynästä.

Maailmassa ei ole montaa asiaa jotka olisivat yhtä kaukana Ere Kokkosesta kuin Wes Andersonin elokuvat.

That's My Bush 9/10

Viimeistä jaksoa lukuunottamatta neroutta.



Kauna (jenkki) 4/10



Nallu Puh 8/10



Likainen tusina 6/10

Yhden poliisiopiston mitan verran tylsää koulutusta ja sitten OK tehtävä. Tähtikaarti piti leffan siedettävänä.



Marie Antoinette 8/10

Pelkistetty kässäri ja tyylitelty fiilis toimivat loistavasti. Dunst on upea.



Kolmannen valtakunnan tuhoajat/Fall of the Giants 5/10

Merinon osittain kässäröimä vähän kuin When Heroes Dien korkkarityylinen edeltäjä, Palance johtaa tiimiä jonka tarkoituksena on kaapata Rommel, vai onko?



Charlotte 5/10

Ei toiminut.



Casino Royal 7-8/10

En jostain syystä onnistunut viihtymään odotusten mukaisesti.



Kesken jäivät syystäkin Battle Royal 2 ja Julien Donkey Boy

Hostel *** – ***½

Lähtee turhan verkkaisesti käyntiin ja lopussa olisi voinut olla enemmän gorea.



Panda Kopanda ***

Nojoo..



Cars ***

Varmaankin tähän mennessä Pixarin heikoin tuotos. Äärimmäisen tylsä ja tavanomainen tarina ja hyvät vitsitkin tuntui olevan vähissä. Pariin otteeseen esitelty komea tietokonegrafiikka sai miettimään, että katsonko jotain Gran Turismon tms. pelin demoa.



Lisäksi kuusi ensimmäistä jaksoa Heroesia, joka on aika mainio.