Mitä elitistit katsovat?

Hung Fist 24.8.2006 16:09

Aja:

The Hills Have Eyes ***

Samoilla linjoilla muiden foorumilaisten kanssa. Ensimmäinen tunti on turhaa (vaikkakin teknisesti hienoa) toistoa, mutta viimeinen 40 min todella hienoa katsottavaa.



Romero: Land of the Dead ***½

Joka suhteessa hieman laimea alkuperäiseen trilogiaan verrattuna. Siitä huolimatta oikein hyvä elokuva, jossa ei ole tehty liikaa kompromisseja. Zombie make up oli todella onnistunut.



Ishii: Inferno of Torture ****

Hieman harhaanjohtava käännös, sillä elokuvassa ei ole paljoa kidutusta (eikä sana esiinny japaninkielisessä nimessä). Pääosassa ovat upeat tatuoinnit ja hieno visuaalisuus. Pidin kovasti eri henkilöhahmojen välillä edes takaisin hyppivästä tarinankerronnasta, joskin sen nerous taitaa olla tekijöiden osalta puhdas vakinko.



Iwai: Ghost Soup **

Näköjään Iwaikin osaa tehdä (lähes) surkean elokuvan. Rautsin arvostelemia Idiootteja näkemättä arvelisin että tämä on Ernestin japanilainen vastine. Yllättäen loppu (viimeinen vartti alle tunnnin elokuvasta) oli niin hieno että innostuin antamaan leffalle ylimääräisen tähden. Ei se sitä kyllä ansaitse, mutta menköön.



Iwai: April Story ****½

Vastalääkettä Ghostille (uusintakatselu)



Hitchcock: Marnie ***½

Tasaista laatua. Tippi Hedren oli tässä paljon parempi kuin Birdsissä. Connery selvästi nautti roolistaan.



Jing: Evil Cult (Kung Fu Cult Master) ***½

Juuri tätä tarvitsin. Todella vapauttava kokemus kun on katsonut liian monta oikeaa elokuvaa putkeen.



Edit: Hitchcockin nimi korjattu
JaJa 25.8.2006 12:00

Elokuvallisesti hiljaisin viikko aikoihin:





Takashi Miike: Visitor Q (Bizita Q)

Miikeä sieltä kipeimmästä päästä. Uusinta. ****-



William Lustig: Maniac Cop 2

Samaa peruskuonaa kuin ensimmäinenkin osa. Oli tässä Claudia Christian, jota näkee Babylon 5:ssa melkein päivittäin. ***



Kei Fujiwara: Organ

Omituinen goremässäily. Leffan yleinen sekavuus vaati hieman liikaakin keskittymistä. Kestoa oli about vartin verran liikaa, mutta viihdytti silti. ***+



Lisäksi Babylon 5:sta, Romea, Sex and the Cityä ja japanilaisia kauhulyhäreitä.



edit. tähdet tähdet
Red Right Hand 25.8.2006 13:50
Fuck The Rules

– mitäänsanomaton räpellys. Pari hyvää näyttelijää kuitenni.



München

– ok. Liikaa matskua keskivaiheilla, mutta ei tylsyys kuitenkaan iskenyt.
Protagonist 25.8.2006 17:42
Liikkuva Linna : Uusintakatselussa. Nyt tykkäsin enemmän kuin ensimmäisellä kertaa, kun elokuvan hiukan poukkoilevaan rakenteeseen osasi varautua. Ei Henkien kätkemän ja Mononoken tasoinen, mutta tässä elokuvassa on mielestäni eräitä Miyazakin parhaita henkilöhahmoja. Visuaalinen puolihan on myös loistava, mistä todisteena DVD:llä melkoisia nörttidokkareita.



Munich: Elokuva, joka pakotti ajattelemaan (siis normaalia enemmän). Kuvaus oli onnistunutta ja henkilöhahmot aidon tuntuisia. Hienoa tässä elokuvassa oli mielestäni se, että siinä kuvattiin millaista epätoivoista räpeltämistä tappopuuhat voivat olla. Ihan eri meininki kuin gansterielokuvissa. En pitkästynyt, mutta olisin ehkä silti karsinut hiukan elokuvan pituutta.



Gangs of New York: Njaa. Ihan katsottava, mutta en ole oikein koskaan lämmennyt tälle. Lopun rakennusten kohoaminen on kauheaa.



Brokeback Mountain: Pitkästä aikaa aidosti koskettava rakkauselokuva. Huippukauniita kuvia ja etenkin Ledgerin näyttelijäsuoritus teki vaikutuksen. Miesten väliset rakkauden osoitukset oli kuvattu hienon hapuileviksi, niin että välillä saatettiin jopa mätkäistä päin naamaa. Realistista ja kaunista. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, mielestäni viime vuoden ylivoimaisesti parhaita elokuvia.



Evil Dead: Kiva, että tuli telkkarista, en olisi näin pian varmasti tullutkaan katsoneeksi uudestaan. Nyt kun kaikki jännitysmomentit oli vielä suht tuoreessa muistissa, elokuva menetti tehonsa aika surullisesti. Jäljelle jäi vain iljettäviä eritteitä ja muutamia hauskoja kohtauksia. Onhan tää klassikkomateriaalia, mutta en ole kyllä fani.



Kiki's Delivery Service: Vanhempaa Miyazakia. Tämä oli ainoa ohjaajan elokuva, joka minulla oli vielä katsomatta. Vanhoja tuttuja lentohärveleitä, itseluottamuksen ja oman paikan etsintää. Muistuttaa eniten Totoroa. Itse pidän Totorosta kuitenkin enemmän. Se on suloisempi.



Full Metal Alchemist osat 1 – 24: Tämä on sellainen "poikasarja", jossa riehutaan koko ajan. Luulin, että loppuis tähän, mut jaksoja onkin vielä toinen mokoma, ennen ku tarina saadaa päätökseen. Katson ihan mielellään loppuun, kunhan saan loput osat käsiini.
KCrimso 25.8.2006 21:54

Alfred Hitchcock :

To Catch A Thief (tv) **

Tylsähkö.



Timur Bekmambetov : Nochnoy Dozor (Night Watch) (dvd) **

Eipä iskenyt. Jatkuva visuaalinen kikkailua oli pääosin hemmetin rasittavaa katseltavaa. Nopeutukset ja hidastukset vuorottelevat ilman pointtia. No itse tarinakin oli kyllä täyttä tuubaa. Pakko silti myöntää että oli tässä muutama onnistunutkin kuvallinen hetki jotka toimivat yksittäisinä kohtauksina vaikkeivat tarinankerrontaa tukeneetkaan.



Peter Hyams: A Sound Of Thunder (dvd) *

Aivan käsittämätöntä kökköilyä. Tässä oli kyllä mennyt aivan kaikki pieleen. Tehosteet olivat niin käsittämättömän huonoja että dialogiin oli välillä vaikea kiinnittää huomiota kun taustalla pyörivä cgi käynnisti hillittömiä naurukohtauksia. Tarinan typeryydestä ja loputtomista aukoista käsikirjoituksessa on edes turha puhua. Tällaisen elokuvan teko on kyllä mielenkiintoinen tapa käyttää 80 miljoonaa (tuotot Jenkeissä 1,9 miljoonaa) dollaria. Ihme jos tämä ei tee loppua Peter Hyamsin urasta.



Alfred Hitchcock : Marnie (tv) ***

Toimiva psykologinen trilleri. Vaikka se psykologia tässä olikin aika suoraviivaista.



Zack Snyder : Dawn Of The Dead (dvd) ****

Yllättävän päräyttävä. Oikein lupaava esikoisohjaus Snyderilta. Povaa hyvää seuraavalle Frank Miller filmatisoinnille 300:lle.



Paul Greenfield : United 93 *****

Aivan perkeleen hyvä elokuva. Todella ravisuttelevaa matskua. Todentuntuisuus saavutettu loistavasti ja intensiteetti saatu kasvamaan tasaisen upeasti loppua kohden. Vähän kyllä pelkään että tämä menettää tehojaan uusintakatseluiden myötä.



Alexander Payne : Sideways (dvd) ****½

Uusintakatselu. Loistava yhdistelmä huumoria ja koskettavaa surumielisyyttä. Elokuva nautittiin Bourgogne Pinot Noirin kera.
JMustonen 26.8.2006 13:24
Spielberg: Munich

– Spielberg näyttää päässeen vihdoin irti turhasta sentimentaalisuudesta. Vaikea tästä on löytää mitään vikoja. Tarina kerrotaan tehokkaasti ja tappaminen näytetään kylmänä bisneksenä, joka jättää jälkensä myös tekijöihin. Itseäni ei elokuvan pituus haitannut, pikemmin tuntui kuin tarina olisi loppunut kesken.



Lamond: Felicity

– Glory Annen uppoutumassa erotiikan saloihin. thumbsup.gif thumbsup.gif blush.gif



Gordon: King of the Ants

– Argh. Hieno alustus, joka hukataan täysin.
Spoileri
Näyttää jo hetken, että elokuva siirtyy pohtimaan hulluuden rajoja ja sukeltaa syvälle mielipuolisuuteen, kun päähenkilö saa jatkuvia iskuja päähänsä. Ideaa olisi voinut kehittää helposti lynchmäisiin atosfääreihin. Viimeinen puolituntinen vesittää sitten kaiken ja olo on kuin olisi katsonut loppupuoliskon jotain kaapeli-tv:n tusinajännäriä.




Petersen: Troy

– Viihdyttävä toimintadraama mielenkiintoisesta ajanjaksosta. "Helppo" elokuva, jonka jaksaa katsoa useampiinkin otteeseen. Toimitajaksot ovat tyylikkäitä.



Howard: DaVinci Code



McLaglen: The Wild Geese

– On olemassa moderneja uusiourpoja ja on olemassa miehiä. Tämä elokuva kertoo miehistä.
Protagonist 26.8.2006 19:05
JMustonen ( 26.8.2006 13:25)
Petersen: Troy

– Viihdyttävä toimintadraama mielenkiintoisesta ajanjaksosta. "Helppo" elokuva, jonka jaksaa katsoa useampiinkin otteeseen. Toimitajaksot ovat tyylikkäitä.






Itselleni jäi taas aivan päinvastainen "ei ikinä enää" ‑tunne, kun tämän erehdyin yöennakossa katsomaan.
Antti Tohka 27.8.2006 02:32

Pistetääs nyt jo hieman etuajassa tämä lista (ja täydennetään tarpeen mukaan):





35mm:



Empire des loups, L' , aitoa yhden tähden ranskalaisjännitystä. Kaikki potenttiaalisesti hyväkin matsku onnistutaan tuhertamaan pilalle.



Digiboksi:



Permanent Vacation. Vittu miten miten paska "elokuva". Ampukaa Jarmusch.



We Were Soldiers. Komediaklassikko, jota paskat taistelukohtaukset häiritsevät. Jessus mitä roskaa.



Closer. Uskomattoman hoh-hoijaata yhdentähden teatteridraamaa.



The Adventures of Bob & Doug McKenzie: Strange Brew. Vitun omituinen ja epähauska komedia.



TV/digiboksi



...e tanta paura. Mainiota wtf- kamaa.



DVD



Verbinski: The Ring. Pelottavaa kamaa. Naomi Watts syö kyllä elokuvan tehoja turhan paljon.
Amadeus 27.8.2006 18:50
Rushmore (Wes Anderson, 1998) ****

Zivot je cudo – Life Is a Miracle (Emir Kusturica, 2004) ***½

Good Night, and Good Luck (George Clooney, 2005) ***

Four Rooms (Allison Anders, Alexandre Rockwell, Robert Rodriguez, Quentin Tarantino, 1995) ***



+ Fawlty Towersia
Yotsuya 27.8.2006 21:39
Protagonist ( 26.8.2006 19:06)
JMustonen ( 26.8.2006 13:25)
Petersen: Troy

– Viihdyttävä toimintadraama mielenkiintoisesta ajanjaksosta. "Helppo" elokuva, jonka jaksaa katsoa useampiinkin otteeseen. Toimitajaksot ovat tyylikkäitä.






Itselleni jäi taas aivan päinvastainen "ei ikinä enää" ‑tunne, kun tämän erehdyin yöennakossa katsomaan.




Samaa mieltä Mustosen kanssa muutamasta toimintakohtauksesta jotka tosin vedin pikauusinnalla heti pariin kertaan läpi ettei tarvitsisi kokonaan enää katsoa. Kohtaus jossa Achilles tappaa sen goljatin yhdellä kauniilla hyppysivalluksella on aika jumalainen.
Protagonist 27.8.2006 22:08
Yotsuya ( 27.8.2006 21:40)
Protagonist ( 26.8.2006 19:06)
JMustonen ( 26.8.2006 13:25)
Petersen: Troy

– Viihdyttävä toimintadraama mielenkiintoisesta ajanjaksosta. "Helppo" elokuva, jonka jaksaa katsoa useampiinkin otteeseen. Toimitajaksot ovat tyylikkäitä.






Itselleni jäi taas aivan päinvastainen "ei ikinä enää" ‑tunne, kun tämän erehdyin yöennakossa katsomaan.




Samaa mieltä Mustosen kanssa muutamasta toimintakohtauksesta jotka tosin vedin pikauusinnalla heti pariin kertaan läpi ettei tarvitsisi kokonaan enää katsoa. Kohtaus jossa Achilles tappaa sen goljatin yhdellä kauniilla hyppysivalluksella on aika jumalainen.




Mielestäni elokuvassa on yleensä joku pielessä, jos päähenkilön kuoleman voi kuitata haukotuksella (ja siihen aikaan yöstä niin huonosti viihdytettynä minua haukotutti, kovasti).



Eikä se naisille markkinoita Brat Pittin kroppakaan tehnyt vaikutusta. Ei osunut yksiin oman miesmakuni kanssa. Sekin vielä. Pah.
drake2j 27.8.2006 22:37
Yotsuya ( 27.8.2006 21:40)
JMustonen ( 26.8.2006 13:25)
Petersen: Troy

– Viihdyttävä toimintadraama mielenkiintoisesta ajanjaksosta. "Helppo" elokuva, jonka jaksaa katsoa useampiinkin otteeseen. Toimitajaksot ovat tyylikkäitä.


Samaa mieltä Mustosen kanssa muutamasta toimintakohtauksesta jotka tosin vedin pikauusinnalla heti pariin kertaan läpi ettei tarvitsisi kokonaan enää katsoa. Kohtaus jossa Achilles tappaa sen goljatin yhdellä kauniilla hyppysivalluksella on aika jumalainen.


Te olettekin Mustosen kanssa aina olleet ihan yhtä pihalla näiden CGI-leffojen kohdalla (vrt. Van Helsing, Muumiot jne.) wink.gif



Pelkästään tuo idioottimainen "hyppykohtaus" ansaitsee tälle leffalle kourallisen miinuspisteitä...



Troy = ** (ja oikeastaan siinäkin on vielä yksi tähti liikaa...)
Ilja Rautsi 27.8.2006 23:02

Troy on kyllä ohjattu päin persettä, sääli sinänsä kun ainekset olisivat olleet kasassa kovaan elokuvaan. En ole viitsinyt katsoa toista kertaa, vaikka lainasin jossain välissä jopa dvd: n kirjastosta.





Ei ole ehtinyt katsoa paljon paskaakaan elokuvia, Espoo Cinéssäkin vain neljä, joista tulossa jossain välissä etusivulle juttua. Lähinnä tullut katsottua Carniválen kakkoskautta, todettakoon taas että se on ihan saatanan hyvä.



Edmond



David Mamet ja Stuart Gordon eivät kuulosta kovin todennäköiseltä kaksikolta yhteistyöhön, mutta kohtuullisesti tämä toimii, lähinnä William H. Macyn intensiivisen suorituksen ansiosta. Varsin tinkimätön elokuva, joka ei kuitenkaan missään vaiheessa pääse käymään täysillä kierroksilla. Kuitenkin kiehtovan epäkorrekti ja omaperäinen tapaus. Ei sisällä juurikaan Mamet-speakia.



***
Ossessione 28.8.2006 00:46

Takana on varsin antoisa elokuvaviikko.





– United 93 (35mm)

– Täydellisen pimennyksen vyöhyke (16mm)

– Terra incognita (Espoo Ciné)

– Il mistero di Lovecraft (Espoo Ciné)

– Keane (Espoo Ciné)

– Film Ist. (1-12) (dvd)

– Pickup on South Street (dvd)

– The Whispering Chorus (dvd)



Kävin eräässä pääkaupungin galleriassa katsomassa Mika Taanilan teokset Valotuksia 1 (16mm) ja Valotuksia 2 (16mm). Lisäksi katsoin dokumentin The Making of The Birth of a Nation (dvd).



Katsomani Il mistero di Lovecraft järkytti minua syvästi. Tuskin on olemassa sanoja, joilla tuota kammotusta voisi kuvata.
hamitu 28.8.2006 01:17

Donaldson:

Species (dvd) **

Peckinpah: Convoy (dvd) ****

Bergeron, Jenson & Letterman: Shark Tale (tv) **

Hitchcock: Frenzy (tv) ****

Boyle: Trainspotting (dvd) *****

Berger: Torremolinos 73 (dvd) ***

Forster: Finding Neverland (tv) *****