Veikkaan ja toivon, että Ruotsi yllättää. Velvollisuutemme skandinaaveina on kannattaa muita pohjoismaita, kunnes itse pääsemme arvokisoihin. Ja kun Ruotsi on muutenkin edellä kaikessa. Rock, ABBA, Euroviisu-voitto, varhaisperunat. EM-kisapokaali seuraavaksi. Meillä puoliryssillä ei ole varaa opponoida, kun arjalaishurrit hoitavat hommat kansankotiin, joka alalla.
Urheilukanava
En usko svedujen yllätykseen, en ainakaan loppuun saakka. Saattavat yltää semifinaaleihin ja se on sitten siinä. Englanti nyt olisi unelmavoittaja, mutta taitaa mennä taas kerran Saksalle.
Saksaa olen siirtynyt kannattamaan.
Nykyinen nuori ja dynaaminen joukkue (joka on jotain aivan muuta kuin 5v takainen alemaniryhmä) on vain jäävuoren huippu Saksan koko jalkapallokulttuurin viimeisen 10 vuoden esimerkillisestä ryhtiliikkeestä. He ovat tehneet urheilullisesti arvostettavia ratkaisuja ja säilyttäneet fanit lajin keskipisteessä.
Saksa, Espanja, Hollanti, Ranska... siinähän ne mestarisuosikit ovat. Yllättäjiä en jaksa veikata, antaa yllätyksen tulla yllätyksenä. Luotan Benzemaan maalipörssissä, sillä hän on ollut pari vuotta huimassa vireessä seurajoukkueessa ja maajoukkueessakin tarjoilua tulee riittämään. Uskon että Benzema pystyy vastaamaan huutoon.
Englannilla on heikko joukkue. SInällään sympatiat ovat maan puolella, mutta esimerkiksi nuori hyökkäys on kyllä hajuton ja mauton. Muutaman pelaajan on pakko ottaa uusi askel urallaan mikäli Englanti haluaa edetä pidemmälle. Tämä olisi tietenkin upeaa, sillä yllätykset kelpaavat aina.
Rooney on valitettavasti ensimm. kaksi peliä pois... toivottavasti Englannin pelit eivät kaadu tähän. Sekä Ranska että Ruotsi pitää kohdata ilman häntä.
Carollin herättämät tunteet ovat viimeiset ajat liittyneet siihen, kun ihmiset päivittelevät maaleja joita hän ei ole tehnyt. Lupaava mies, toivottavasti ura lähtee takaisin nousukiitoon, mutta... mikäli Englanti voittaa Carrolin profiilikkailla maaleilla näissä kisoissa, kyseessä on suuri yllätys. Tällä hetkellä hän on kuitenkin itseluottamustaan etsivä lupaus (samassa kastissa kuin Baros, Torres, mutta ei joukkueelleen yhtä merkittävä nimi).
Defoe? Kun jaksaa olla pelipäällä, on hyvä valioliigatason maalintekijä, kun ei ole pelifiiliksiä, ei ole pääsarjatason pelaaja. On kuitenkin tehnyt ihan ok maaleja maajoukkueessakin... kuitenkin ongelma on juuri se, että häneen ei voi luottaa kun ei tiedä mitä saa (tästä kertoo nokkimisjärjestys Tottenhamissa).
Danny Welbeck? Nuori, ihan hyvä, ei olisi mukana yhdessäkään toisessa ns. kovan luokan kisaryhmässä.
About samaa mieltä kaikista kommenteistasi. Mutta ei toi musta hajuton ja mauton ole, koska Rooney on mukana jengissä ja harva hyökkääjä on herättänyt niin paljon puhetta (valioliigassa) kuin Carroll. Paitsi ehkä Torres. Ei kovin kummoinen kahdessa ekassa pelissä, mutta se ei musta ole sama kuin hajuton ja mauton. Enkä edes laske Englantia "kovan luokan kisaryhmään."
Carrolin herättämä puhe on kuitenkin puhetta siitä että hän ei tee maaleja. Tarkoitan hajuttomalla ja mauttomalla juuri sitä hetkeä kun peli-ilta vihelletään käyntiin. Sitä millaisen sähkön kärkipari Carrol-Welbeck (vai Defoe) tuo Englannin maajoukkueen peliin. Näyttöjen perusteella ei kovinkaan suurta.
Ja kyl mä aina lasken Englannin suurten joukkoon; nyt joukkue vain on huonoon aikaan pulassa pelaajien vireiden, loukkaantumisten ja pelikieltojen kanssa, ja joukkue näyttää nyt heikoimmalta... ehkä koskaan(?) Heittäisin tästä huolimatta "putkimiehet" samaan sarjaan kuin vaikkapa huippuvireisen Ranskan, Italian tai Hollannin.. ylemmäs kuin Portugalin, Venäjän, jne.
Mikäli lähtee vertaamaan:
Giroud/Benzema; Torres/Llorente/Negrado; Van Persie/Huntelaar; Gomez/Klose; Balotelli/Di Natale/Cassano/Giovinco... nämä on ne kehen minä vertaisin kärkipelaajien makua ja hajua, tähän kastiin Englanti papereissani kuuluu.
Hyvät kisat toistaiseksi. Puoli-ylläreitä riittänyt ja hyvää futista tarjottu jo ekalla kiekalla, mikä on jopa vähän harvinaista. Kokonaan tylsiä matseja ei vielä yhtään, vaikka aika monessa on toinen puoliaika mennyt varmisteluksi. Parhaimmat jengit toistaiseksi: Venäjä (tason mittarit kylläkin kyseenalaisia) ja Kroatia (sama juttu). Italia oli positiivinen yllätys ehdottomasti ja Ukraina. Ja Englanti pelasi upean matsin. Kyllä Hodari on mies paikallaan.
Meikäläisellä minivakiokin osui (eli ekat kuusi matsia) joten kerrankin lähti kisat hyvin käyntiin myös urheilupelaamisen puolelta.
Tuosta Englannin upeudesta olen hiukan toista mieltä, pirun tylsällä tyylillä pelaavat kun koko taktiikka perustuu sumputukseen ja nopeisiin vastaiskuihin. Isännät ovat osoittaneet, että kisoihin mukaan pääsy automaattisesti ei ole ollut mikään oikeusmurha. Ukrainan peliä oli upeaa katsoa ja Puolakin jaksoi puristaa Venäjää vastaan hetkittäin hienosti. Nyt kun ennakkosuosikeista Saksa, Espanja ja kumppanit saavat vielä koneensa käymään, niin eiköhän se siitä lähde. Hyvät kisat olleet tosiaan tähän saakka.
Parhaimmat jengit toistaiseksi: Venäjä (tason mittarit kylläkin kyseenalaisia)
En nyt eilisen perusteella ihan noin sanoisi.
Ja Englanti pelasi upean matsin. Kyllä Hodari on mies paikallaan.
Käytä hyvä mies hymiöitä. Ei internetissä sarkasmia muuten ymmärretä.
Veikkaan ja toivon, että Ruotsi yllättää. Velvollisuutemme skandinaaveina on kannattaa muita pohjoismaita, kunnes itse pääsemme arvokisoihin. Ja kun Ruotsi on muutenkin edellä kaikessa. Rock, ABBA, Euroviisu-voitto, varhaisperunat. EM-kisapokaali seuraavaksi. Meillä puoliryssillä ei ole varaa opponoida, kun arjalaishurrit hoitavat hommat kansankotiin, joka alalla.
Kannatan muita pohjoismaita, mutta Ruotsin sijaan Tanskaa, joka sai Hollannin näyttämään täysin haluttomalta epäjoukkueelta, jossa on vaan kovia yksilöitä mutta ei yhteispeliä.
Kuten Kusela sanoi Englannista: Jalkapallossa pitää puolustaakin!
Jos enemmän avaan, niin upea taistelu keskinkertaiselta joukkueelta itseään pari pykälää parempaa vastaan. Tuli oikein mieleen se Hodarin aikainen Suomi! Taktisessa mielessä toi oli aikalailla nappisuoritus tolta Englannin b-miehistöltä.
Joo, Venäjä vähän lepäili liikaa Puolaa vastaan. Sama ongelma kuin ennenkin ja tulevat tässäkin turnauksessa kaatumaan siihen.
Veikkaan ja toivon, että Ruotsi yllättää. Velvollisuutemme skandinaaveina on kannattaa muita pohjoismaita, kunnes itse pääsemme arvokisoihin. Ja kun Ruotsi on muutenkin edellä kaikessa. Rock, ABBA, Euroviisu-voitto, varhaisperunat. EM-kisapokaali seuraavaksi. Meillä puoliryssillä ei ole varaa opponoida, kun arjalaishurrit hoitavat hommat kansankotiin, joka alalla.
Kannatan muita pohjoismaita, mutta Ruotsin sijaan Tanskaa, joka sai Hollannin näyttämään täysin haluttomalta epäjoukkueelta, jossa on vaan kovia yksilöitä mutta ei yhteispeliä.
Täysin samaa mieltä. Vaikka Portugali menikin lopulta ohi, niin olihan taas taistelu.
Kuten Kusela sanoi Englannista: Jalkapallossa pitää puolustaakin!
Jos enemmän avaan, niin upea taistelu keskinkertaiselta joukkueelta itseään pari pykälää parempaa vastaan. Tuli oikein mieleen se Hodarin aikainen Suomi! Taktisessa mielessä toi oli aikalailla nappisuoritus tolta Englannin b-miehistöltä.
Epäilemättä joku Kusela diggailee Englannin pelistä
Yhteinen elitisti-tuttumme summasin tuon pelin jälkeen Facebookissa Hodgsonin valmentaman jengin katsomisen niin hyvin, että turha sitä on yrittää täydentää. My thoughts exactly.
En hirveästi diggaile Hollantia, mut vitun Saksa
Eilen oli todella lähellä definitiivinen
Vuoden Urheiluhetki 2012. Juhlin ja iloitsin sydämeni pohjasta kun Fistiano Ronaldo pääsi avopaikkaansa ja ampui 2m maalista ohitse; lähes heti tämän jälkeen Tanska iski (Fistiano Ronaldon laidalta) ja tasoitti pelin 2-2:een. Sillä hetkellä vaikutti siltä, että Tanska pelaa itseään jatkoon kuolemanlohkosta ja että Ronaldo on epäonnistumisillaan lokaamassa mainettaan ja kaatamassa joukkuuensa koko turnausta. Mutta kävi kuten kävi.Saksan tulokset ilahduttavat, peli ei välttämättä. Se on valitettavan staattista... sen verran on voimaa ja tahtoa että pelitä kääntyvät voitoksi, mutta homman pitää parantua mikäli finaaliin mielii. Hienoa kuitenkin että äärisympaattinen Mario Gómez on onnistunut maalinteossa! Ehkä Tanska-peli vapauttaa joukkuetta; he saavat kuitenkin pelata paineetta. Ei muuta kuin Saksa voittakoon. Varsinkin kun ennakoin yllätyksetöntä (ottelukaavio antaa tähän liiankin sopivan mahdollisuuden) Espanja – Saksa ‑finaalia.