Mitä elitistit katsovat?

Sha chu chong wei aka Breakout from Oppression (1978) **

Nainen pääsee vapaaksi vankilasta ja saa omituisen ahdistelijan peräänsä. Ihan katsottava, vaikka mukaan mahtuu hölmöjäkin kohtauksia (esim. murhaaja rikkoo POLKUPYÖRÄSTÄ jarrut).



La Morte ha fatto l'uovo aka Death laid an egg (1968) ***½

Giallo jossa tapahtumapaikkana suuri teollistettu kanala. Hyvä giallo. Loppuratkaisu aika huikea.



Satanic Rites of Dracula (1974) **½

Oikeastaan ihan hyvä Hammerin kauhupätkä, etenkin kun Lee ja Cushing nähdään jälleen yhdessä. Miinusta tulee siitä, että Dracula on tässä elokuvassa todella munaton sivuhahmo, jota katsoja tuskin missään vaiheessa kammoksuu. Muutenkaan idea nähdä Dracula 70-luvulla ei ole ehkä sieltä aivan toimivimmasta päästä.



Rituals (1977) ***½

Syvä joki – klooni, joka on varsin toimiva pienestä budjetistaan huolimatta. Mielestäni huomattavasti ahdistavampi ja pelottavampi kuin Syvä joki, mutta häviää kuitenkin tuotannollisesti tälle isoin lukemin.



Country Blue (1973) **

Nuoret rakastavaiset päättävät ryöstää pankin ja rahoittaa saaduilla rahoilla loppuelämän. Tämä ei tietysti onnistu aivan suunnitelmien mukaan ja pian ollaan pakosalla lain pitkää kouraa. Elokuvan edetessä tarina tiukkenee varsin väkivaltaiseksi.



Ghost Busters (1984) ***½

Kyllähän tämä toimii edelleen. Erityistä kiitosta ansaitsee Bill Murray.



Street Sisters aka Black Hooker (1974) *½

Ennakkoon luulin tämän olevan jonkin sortin blaxploitaatio, mutta tämä olikin pirun kökkö draamaelokuva. Moni perusasiakin päin honkia, esim. kuvauksessa ei ole osattu rajata henkilöitä oikein kuvaan. Muutenkin tympeä ja kökkö kauttaaltaan.

C.W. Leadbeater ( 17.6.2007 23:03)

Ramis: Caddyshack ****

Jo kolmas kerta reilun kuukauden sisään ja aina naurattaa.

Sun naurattamiseen ei ilmeisesti paljon vaadita?

Pollack:

The Yakuza (1974)



Muikeaa nähdä vihdoin laajakangasversiona dvd:ltä, upea kuvaus pääse todella oikeuksiinsa. Melko moitteettomasti amerikkalaistettu 60-luvun klassisempia yakuza-filmejä mukaileva elokuva, jonka keskiöön Mitchum istuu hienosti.



Valerii: I giorni dell'ira (1967)



Ensiluokkaista viihdettä, joka ei teemapuolella kuitenkaan saavuta suurimpien spagujen rikkautta. Huomattavan hyvin ohjattua ampumistoimintaa, mutta kärsii hieman siitä, että viimeinen kolmannes ei kiristy loppukonfliktia kohti niin tehokkaasti kuin pitäisi. Ehkä jotain yllättävää jäin kaipaamaan, toteutukseltaan ja yksityiskohdiltaan silti erittäin nautittava kokonaisuus.

Humphrey Bogart ( 18.6.2007 14:27)

Sun naurattamiseen ei ilmeisesti paljon vaadita?

Ilmeisesti ei:

Humphrey Bogart ( 12.6.2007 16:49)

Antti Tohka ( 12.6.2007 14:57)

Anna viela tahdet forestille, niin saadaan nauraa kunnolla.

Onhan se nyt vähintään ****.

Forrest Gump *

Yksi maailman ärsyttävimmistä elokuvista.



Caddyshack *½

En tainnut nauraa kertaakaan.



Itse viime aikoina katsonut:



The Last King of Scotland (DVD) ***½

No joo, kyllä tämän aika sujuvasti katsoi toistamiseen.



Naboer (DVD) ****½

Loistavaa! Skandikauhu elää ja hengittää.

Jeremias Rahunen ( 18.6.2007 14:12)

Rituals (1977) ***½

Mielestäni huomattavasti ahdistavampi ja pelottavampi kuin Syvä joki, mutta häviää kuitenkin tuotannollisesti tälle isoin lukemin.

Ei kai "tuotannollisilla häviämisillä" johonkin suuremman budjetin mainstream-leffaan verrattuna ole juuri merkitystä, jos elokuva on ahdistavampi ja pelottavampi kuin se mihin sitä verrataan? En edes tiedä mitä nämä tuotannolliset häviämiset voivat merkitä tässä tapauksessa, kun lopputulos on niin onnistunut ja genrestä takuulla erottuva. Ritualsin b-leffa/marginaalileffa-asema ei minun kirjoissani vaikuta siihen, että se on helvetin hieno ja painostava, lähes irrationaalinen, erämaakauhu, jonka ansiot nostavat sen lähelle esim. Mario Bavan kauhuelokuvamaailmoja, vaikka sen ympäristö ehkä muistuttaakin enemmän Boormanin nimekkäämpää elokuvaa.

Kasarikomedioiden suurena ystävänä Caddyshackin suosio jaksaa aina yllättää. Todella väsähtänyttä ja tekemällä tehtyä huumoria.

**

Antonioni: “La Notte” – säväyttävä ja väkevä jatkumo siitä mihin L'Avventura jäi, ehkä astetta intiimimpänä sillä tapahtumatkin sijoittuvat yhden vuorokauden sisälle. Antonionin tarkkuus ihmisen psykologian havaitsemisessa ja itsensä ilmaisun tutkimisessa on ihailtavaa seurattavaa etenkin kun se on useaan kertaan siirtynyt näin intensiivisesti filmille. Loistavaa ja lähes tyhjentävää dialogia. Muistuttaa jokseenkin Rohmerin Yötä Maudin kanssa, jonka yleisilme on kuitenkin valoisampi; Antonionin elokuva on melankolisempi muttei kuitenkaan pessimistinen.

Macdonald: “Last king of Scotland” – hyviä yksityiskohtia jotka paljastavat ohjaajalta edellytettävän hienovaraisuuden sen suhteen mitä ja miten asioita näytetään. Etenkin alun “lehmäkohtaus” on harvinaisen piinaava juuri sen takia, kun se tapahtuu keskellä onnettomuuspaikkaa asettaen katsojan samanlaiseen epätietoisuuden tilaan Idin edessä kuin päähenkilönkin. Lopun tapahtumat lentokentällä sisältävät ikävää ja raakaa materiaalia pitkälti sen johdosta, että aiemmin elokuvassa on vain viittailtu niihin tappoihin mitä Ugandassa päähenkilön ympärillä tapahtui. Hyvin kirjoitettu ja etenkin “ison mustan miehen” osalta aivan huikeasti näytelty! Those eyes haunt me!



Fellini: “Amarcord” – sekavahko ja lapsellisen leikkisä, mutta kokonaisuutena kuitenkin looginen muistelu ja fellinimäisesti loistavan öinen. Pidän siitä että Fellini viihtyy niin hyvin yöajankohdissa ja rakentaa pitkiä epätodellisiin mittasuhteisiin eteneviä jaksoja. Se suihkulähteen lintukohtaus on unimaisen mahtava.



Nikolaidos: “Singapore Sling” – visuaalisesti ja rakenteellisesti uskomattoman hieno saavutus. Vähemmistö/perversioteema on aina käsittelyn arvoinen ja harvoin (/ei välttämättä koskaan) on sitä käsitelty näin vakuuttavalla tavalla. Ei jää epäselväksi etteikö ohjaaja olisi todella halunnut takoa katsojan kalloon mistä hahmot todella pitävät ja kuinka paljon he välittävät moraalin mielipiteestä asiaan. Syrjäytyneisyyden ja ympärille rakentuneen rajatun maailman ääri-intensiivinen ja usein jopa hypnoottinen kuvaus. Se lopun dramaturginen rytmitys ja ajoitus hirveimmän yllätyksen paljastuessa on ihailtavaa käsiksen tulkintaa.



Hough: “Howling IV” – avuton jatko-osa Ulvonnalle sisältää vain aivan lopussa virkistäviä sulamis/metamorfoosiefektejä, mutta niitä edeltänyt touhu on pääsääntöisesti silkkaa paskaa. Edes usvaisat takaa-ajounet ja muut perusmetsäkuvastot eivät sisällä juuri mitään muistettavaa.



Moore: “Bowling for Columbine” – toisella katselulla edelleen humoristinen ja hysteerisen värikkäästi leikattu ja toteutettu dokkari ikävästä/surkuhupaisasta aiheesta. Hestonin totaalinen itsensä mokaaminen ei ole menettänyt kutkuttavuuttaan.



Svankmajer: “Conspirators of pleasure” – sanaton ja surrealistisen humoristinen tarina tavallisista ihmisistä, jotka rakentavat ympärilleen juuri omille vieteilleen ja salaisille himoilleen soveltuvan maailman, leikit ja laitteet. Vähän animaatiokeinoja sisällöllisen annin ollessa silkkaa asiaa. Hyvä rinnakkaisteos Gaspar Noen visioon “We fuck alone.”



Bowser: “Easy Riders, Raging Bulls” – hyvä "kurkistus" new hollywood ‑poikien ja tyttöjen maailmaan ja avainteosten syntyyn. Plussaa erityisesti Peckinpahiin painottuneesta jaksosta (traaginen tapaus, Amerikan tärkeimpiä ohjaajia) sekä Polanskin henkilökuvasta.



Kävin läpi myös Kino Videon ensimmäisen Avant-Garde ‑kokoelman, jossa on yli 6h materiaalia vuosisadan alkupuoliskon kokeellisen elokuvan muodossa! Surrealisteista löytyy tuttuja nimiä ja maalareita alan harrastajille, kuten amerikkalaisen Man Rayn useat lyhärit. Jean Painleven kymmenminuuttinen Le Vampire (1939) on aivan törkeän hieno verenimijäeläimiin keskittynyt painajaismainen "luontodokkari", jonka kuvasto sisältää paljon samaa aavemaisuutta ja utuisuutta kuin Dreyerin Vampyr seitsemän vuotta aiemmin. Hans Richterin Vormittagsspuk (1928) on puolestaan animaatiotyylilleen ominaisesti hauska ja leikkisä lyhäri epäonnisesta aamupalaseurueesta. Joris Ivensin (Regen) ja Ralph Steinerin (H2O) vesilyhärikokeilut ovat sitä hypnoottisinta visuaalista vedellä, valolla ja varjoilla leikittelyä; toimii aina.

Marienbad ( 19.6.2007 14:35)

Moore: “Bowling for Columbine” – toisella katselulla edelleen humoristinen ja hysteerisen värikkäästi leikattu ja toteutettu dokkari ikävästä/surkuhupaisasta aiheesta. Hestonin totaalinen itsensä mokaaminen ei ole menettänyt kutkuttavuuttaan.

En nyt tiedä kuka siinä itsensä mokasi, ei tuollainen vanhan miehen kiusaaminen sinänsä ollut kauhen kutkuttavaa. Olisi mennyt haastattelemaan aiheesta kivääriliiton järjissään ja voimissaan olevia johtohahmoja. Tai vaikkapa Ted Nugentia – no, ehkä tähän Moorelta ei olisi löytynyt palleja.

Bad Rain ( 19.6.2007 16:52)

Marienbad ( 19.6.2007 14:35)

Moore: “Bowling for Columbine” – toisella katselulla edelleen humoristinen ja hysteerisen värikkäästi leikattu ja toteutettu dokkari ikävästä/surkuhupaisasta aiheesta. Hestonin totaalinen itsensä mokaaminen ei ole menettänyt kutkuttavuuttaan.

En nyt tiedä kuka siinä itsensä mokasi, ei tuollainen vanhan miehen kiusaaminen sinänsä ollut kauhen kutkuttavaa. Olisi mennyt haastattelemaan aiheesta kivääriliiton järjissään ja voimissaan olevia johtohahmoja. Tai vaikkapa Ted Nugentia – no, ehkä tähän Moorelta ei olisi löytynyt palleja.

OK. Minusta dokkariin valitun näkökulman ja tyylin vuoksi ja aiemmin dokkarissa näytetyn Hestonin kovaäänisen asevouhottamisen vuoksi tuo haastatteluratkaisu oli perusteltu. En tarkoita kutkuttavuudella sitä, että olisi kivaa nähdä kun kaveria kiusataan oikein urakalla, vaan sitä, että Mooren journalistiset ja haastattelukyvyt ovat sen verran huikeat, että tuollainenkin totaalinen verkotus onnistui ilman provosoivan hyökkäävää haastattelutapaa tai emotionaalista narinaa. Moore vain istuu ja kysyy kysymyksensä päästään. Tietääkseni Heston oli myöskin järjissään eikä erityisen höperö vaikka vanha onkin.

Marienbad ( 19.6.2007 17:12)

OK. Minusta dokkariin valitun näkökulman ja tyylin vuoksi ja aiemmin dokkarissa näytetyn Hestonin kovaäänisen asevouhottamisen vuoksi tuo haastatteluratkaisu oli perusteltu. En tarkoita kutkuttavuudella sitä, että olisi kivaa nähdä kun kaveria kiusataan oikein urakalla, vaan sitä, että Mooren journalistiset ja haastattelukyvyt ovat sen verran huikeat, että tuollainenkin totaalinen verkotus onnistui ilman provosoivan hyökkäävää haastattelutapaa tai emotionaalista narinaa. Moore vain istuu ja kysyy kysymyksensä päästään. Tietääkseni Heston oli myöskin järjissään eikä erityisen höperö vaikka vanha onkin.

Que?

Marienbad ( 19.6.2007 15:12)

Mooren journalistiset ja haastattelukyvyt ovat sen verran huikeat, että tuollainenkin totaalinen verkotus onnistui ilman provosoivan hyökkäävää haastattelutapaa tai emotionaalista narinaa. Moore vain istuu ja kysyy kysymyksensä päästään. Tietääkseni Heston oli myöskin järjissään eikä erityisen höperö vaikka vanha onkin.

Jess. Kohtauksen loppu, jossa lökäpöksyfarkkuinen Moore asettaa ammutun pikkutytön valokuvan näytille (noihin aikoihin Alzheimerin taudista kärsiväksi diagnosoidun) Hestonin köpöttäessä kauhuissaan taloonsa pakoon, on kyllä populistisen dokumenttielokuvan merkkihetkiä.

Marienbad ( 19.6.2007 17:12)

Bad Rain ( 19.6.2007 16:52)

Marienbad ( 19.6.2007 14:35)

Moore: “Bowling for Columbine” – toisella katselulla edelleen humoristinen ja hysteerisen värikkäästi leikattu ja toteutettu dokkari ikävästä/surkuhupaisasta aiheesta. Hestonin totaalinen itsensä mokaaminen ei ole menettänyt kutkuttavuuttaan.

En nyt tiedä kuka siinä itsensä mokasi, ei tuollainen vanhan miehen kiusaaminen sinänsä ollut kauhen kutkuttavaa. Olisi mennyt haastattelemaan aiheesta kivääriliiton järjissään ja voimissaan olevia johtohahmoja. Tai vaikkapa Ted Nugentia – no, ehkä tähän Moorelta ei olisi löytynyt palleja.

OK. Minusta dokkariin valitun näkökulman ja tyylin vuoksi ja aiemmin dokkarissa näytetyn Hestonin kovaäänisen asevouhottamisen vuoksi tuo haastatteluratkaisu oli perusteltu. En tarkoita kutkuttavuudella sitä, että olisi kivaa nähdä kun kaveria kiusataan oikein urakalla, vaan sitä, että Mooren journalistiset ja haastattelukyvyt ovat sen verran huikeat, että tuollainenkin totaalinen verkotus onnistui ilman provosoivan hyökkäävää haastattelutapaa tai emotionaalista narinaa. Moore vain istuu ja kysyy kysymyksensä päästään. Tietääkseni Heston oli myöskin järjissään eikä erityisen höperö vaikka vanha onkin.

Minusta taas haastattelu oli juuri provosoivan hyökkäävä ja sisälsi emotionaalista narinaa.

Olen varmaan unohtanut mainita osan näistä ja osa uusia:

Naisenkuvia 8/10

Jepari ryysyissä 7/10

Sormi liipaisimella 8/10

The Ice Storm (dvd)

Death Proof

Kill Bill Vol. 2 (dvd)

Krediiteissä oli joku jonka lempinimi oli "The Rock". Ilmeisesti myös se Death Proofin kiwi teki Uman stuntteja KB:ssä.

Laatuelokuvat uusintakatselussa la-su:

Ed Wood

Female Trouble

Weird Science

Zombie Holocaust

Freddy Got Fingered

I Drink Your Blood

Class of Nuke 'em High



Nyt:



Dolemite