Mitä Elitisti-forumin väki katsoo 2017

120- Buchs: A Bullet for Sandoval (Los Desesperados) (Kovo), Lupaavasti alkava USA:n sisällissotaa ja Meksikon meininkiä sekoitteleva spagu latistuu puolenvälin jälkeen, mutta paranee taas loppua kohden. Epätoivon rikokseen ajamaa sotilaskarkuria (George Hilton) seuraava tarina on sinänsä ihan OK, mutta toteutus on liian kepeä, kurjuus ei oikein tunnu uskottavalta. Lopussa kun ruuvi taas kiristyy alkaa menokin olemaan parempaa. Loppukohtaus on hieno. ***

121- Rosso: A Stranger in Paso Bravo (Uno straniero a Paso Bravo) (Kovo), Keskitason, tahi just hiukan yli, kostospagu, missä Anthony Steffen ratsastaa pikkukaupunkiin ja hulinaahan siitä seuraa. Steffenin jäyhä kostaja on taas mies paikallaan ja muutenkin tässä mennään aikalailla odotettuja polkuja. Mutta ihan hyvällä pöhinällä. ***+

122- Hathaway: North to Alaska (Kovo), Westerninä tätä kai markkinoidaan, mutta aika puhdasverinen romanttinen komedia tämä kyllä on. John Waynen vannoutunut poikamies tuo Alaskan kaivokselle bisnerpartnerilleen (erinomainen Stewart Granger) tilauksesta morsiamen (vaatimaton Capucine), mutta kaikki ei tietenkään mene suunnitelmien mukaan. Henry Hathawayn ohjaus antaa tilaa näyttelijöille, mutta on kokonaisuutena laiskanlainen. Kestokin on komedialle ihan siellä ylärajoilla, mutta kaikessa sympaattisuudessaan tämän kyllä jaksaa katsoa vaikkei maa varsinaisesti missään kohtaa järisekään. ***1/2

123- Woo: Hard Boiled (Lat sau san taam) (DVD Re-), Vuosienkin jälkeen tämä oli juuri niin överi, mitä muistelinkin. Melkein tauotonta mättöä. Musiikit+ miljööt+ hahmot tuo jotenkin mieleen Michael Mannin, erityisesti Miami Vicen (TV sarja), mikä toki plussaa on. Kolmas neljännes on kaikessa energisyydessään hieman puuduttava, ja sisältöä on kovin hintsusti, mutta klassikko tämä toki on vaikka sitten vain ulkoisilta avuiltaan. ****

124- Romero: Dawn of the Dead (DVD Re-), Mestarin muistokatselmus. Hieno leffa joka tasolla: on allegoriaa, jännitystä, huumoria... Kokonaisuus on aika ainutlaatuinen merkkiteos, täysin omanlaisensa synteesi epäsuhtaisista aineksista. Jotenkin sopii tosin kuvioon, että elokuva, joka kuvaa järjestyksen murtumista on itsekin ilahduttava sekamelskainen keitos. *****

36. King of Comedy (netflix) *** Näkemättä jäänyt Scorcese ei nyt oikein vakuuta, vaikka sinänsä aiheensa puolesta voisi olla tänään tehty.

37. Wall Street: Money never sleeps (netflix) *** Kohtaukset, joissa mukana Michael Douglas :*****. Muut kohtaukset: max **. Annetaan kuitenkin ***, vaikka loppu olikin aivan älytön.

38. Sully (netflix) ** Kiinnostus heräsi koska tämä on Eastwoodin ohjaus – yleensä silloin löytyy jotain särmää. Tässä ei kuitenkaan liiemmin, draamaa koitettiin hieman kasvattaa mutta lopputulema oli kovin selvä alusta asti. Vähän tylsä siis.

39. Black Mass (netflix) **** Varsin vakuuttava rikosdraama Bostonin alamaailmasta. Johnny Depp vetää varmaan yhden parhaista rooleistaan, eikä sivuosissakaan ole valittamista. Pieni helmi, joka ainakin multa oli mennyt ohi.

40. Rock the Kasbah (netflix) * Nyt täytyy muistaa olla enää katsomatta yhtäkään Barry Levinsonin leffaa (ainakaan 90-luvun jälkeen tehtyä). Vaikka siinä olisi Bill Murray pääosassa. Tää oli niin surkeaa ja väsynyttä ”huumoria” ettei edes hymyilyttänyt kertaakaan.

The Wachowski Brothers :

The Matrix (1999) ****
Viime katselusta oli jo niin kauan, että piti uusia. Matrix-elokuvaan liittyen joskus pohdittiin sitä, että onko elokuva kestänyt miten hyvin aikaa. Omasta mielestäni tämä on kestänyt aikaa hyvin, mutta en ole nostanut tätä koskaan millekään parhaimmat-elokuvat listalle. Edellisestä katsomiskerrasta jäi jotenkin nuiva mielikuva mutta nyt tämä toimi paremmin. Ehkä se, kun tiettyyn aikaan tuntui että lähes joka toinen elokuva sisälsi jonkun Matrix-parodia- tai hatunnostokohtauksen, alkoi jossain vaiheessa pännimään itseäni. Enkä tietysti syytä siitä itse elokuvaa.

Ruggero Deodato : Uomini si nasce poliziotti si muore aka Live Like a Cop, Die Like a Man aka Kylmät tyypit, kuumat raudat (1976) ***½
Italian poliisin "erikoisprätkä"-osasto duunailee enemmän ja vähemmän lain puolella ratkoessaan erinäisiä rikoksia ja jäljittäessään rikollispomoa. Lähes sadistisiin mittoihin yltävät pääkaksikon toimet ovat viihdyttävällä tavalla over the top ja kelpo rikostoimintaelokuvahan tämä olikin. Elokuvan nimestä vielä erikoiskiitokset.

Jonathan Mostow : Terminator 3: Rise of the Machines (2003) ***
Olin säästellyt kolmannen Terminator-elokuvan näkemistä näihin päiviin asti. Mitään uutta ei liiemmin ollutkaan tarjolla mutta muuten, pääosin toimintakohtausten vuoksi, osoittautui tämän ihan kelvoksi rymistelyksi. Sellainen keskistason elokuva jonka katsoo ilman ongelmia, that's it but not shit, kuten Cisse Häkkinen sanoisi. Puoli tähteä olisi tullut lisää jos Arska olisi pitänyt päässään koko leffan ajan stripparilta pöllimiään aurinkolaseja.

Jim Hosking: The Greasy Strangler (2016) **½

Epä-älyllisyydestä ei nykymaailmassa ole pulaa, joten tällainen elokuvallinen idiotismi tuntuu oikeastaan aika sovinnaiselta.

Gunasekhar: Arjun (2004) ****

Veli (Mahesh Babu) suojelee siskoaan murhanhimoisilta appivanhemmilta eteläintialaisessa toimintaklassikossa.

Douglas Trumbull: Silent Running (1972) **

Kuivahko hippi-scifistely.

Jean Eustache: Le Père Noël a les yeux bleus (1966) ***½

Jean-Pierre Léaud esiintyy joulupukkina ja hengailee kavereidensa kanssa talvisessa Pariisissa. Sujuvaa katsottavaa, mutta Eustachen ohjauksellisesta lahjakkuudesta ei tämän lyhärin perusteella vielä pysty sanomaan yhtään mitään.

125- Herzog: Bad Lieutenant (Kovo), Herzogin huuruinen visio in samaan aikaan kiehtova ja turhauttava. Katsomisen arvoinen jo kuriositeettina, mutta palkitsee kyllä vaivan. Herzogin "impressionistinen" visuaalinen ote on raikas tuulahdus loppuunasti mietityn Hollywoodin nykyestetiikan puristuksissa. ***+

126- McCarey: Once Upon a Honeymoon (Kovo), McCareyn sotaponnisteluleffa huokuu välityön hajua, ja on aikalailla avoin messagessaan luoda ilmapiiriä USA:n liittymiseen Toiseen Maailmansotaan Euroopan rintamille. Grantin ja Rogersin kemia on oivaa, mutta liiallinen juoniaines vie jouhevuutta screwball elementeiltä. McCareyn taito ei ole tehdä vaklausjännäriä, ja juuri näiden elementtien paljous vetää kokonaisuuden alaspäin. Toisaalta McCarey osaa heruttaa myös traagisia tunteita ja sillä skaalalla monet ilmeisen militaristis-poliittiset kohtaukset pelastuvat tässäkin siedettävälle tasolle. **

127- Arnold: Tarantula (Kovo), Kelpo B- scifi-kauhuilu Jack Arnoldilta, missä smalltown USA:n rehti lääkäri joutuu setvimään isohkon hämyrin meininkejä. Kyse on tieteen vastuusta (atomiajan alkuvuosina) luontoa kohtaan minkä Arnold taitavasti nivoo yhteen normaalien rakkaus ja rohkeuselementtien kanssa. Kelpo suoritus, vaikkei tavoittelekaan kuuta taivaalta. ***

128- Takahata: The Tale of Princess Kaguya (Kovo), Ghiblin tuoreempaa tuotantoa tällä kertaa Isao Takahatan pensselistä. Perustana on jonkinlainen paikallinen kansansatu, missä seurataan kuusta kotoisin olevan bambuprinsessan kasvua ihmisten keskellä. Lopputulos on tietysti inhimillisten negatiivisten piirteiden valotusta sosiaalisessa kontekstissa ulkopuolisen silmin ja kyllähän tätä mielellään katsoo. Takahatamainen siloittelematon piirrosjälki on parhaimmillaan kiehtovan tuotetta, mutta samalla linkkaa hienosti Japanilaisen grafiikan historiaan. Tarinalla on historialliset rasitteensa, saduissa usein käytetty elementti on toisto, sitä on Kaguyassakin jonkin verran. Kokonaisuus on kuitenkin plussan puolella pitkähköstä kestostakin huolimatta, vaikkei ihan mestari Miyazakin (tai Takahatan omien parhaiden) tasolle ylläkään. ***

129- Scott: Blade Runner (The Final Cut) (DVD), Piti verestää muistoja vanhasta klassikosta jos vaikka kerkeis uuden version kattomaan viikolla. Ja onhan tämä loistava joka kerta, aina tuntuu löytyvän uutta sisältöä. 2001: Avaruusseikkailun ohella tämä on niitä olennaisia filosofisia elokuvia ihan puhtaasti olemisesta ja sen olemuksesta. Hieno. *****

41. Hateful Eight (netflix) ****½ Ei Tarantinolta enää edes odota uutta Pulp Fictionia joka luo jotain täysin uniikkia ja hienoa. Mutta kyllähän uusi Tarantino on aina tapaus ja vaikka laatu on vaihdellut niin kiinnostavaa kamaa yleensä tulee. Eikä petä nytkään, mielestäni tämä oli ehkä 2000- luvun paras Tarantino. Pitkän, mutta hyvin rakennetun pohjustuksen jälkeen toiminta ryöpsähtää yllättävän rajusti silmille ja homma vedetään varsin rajusti pakettiin. Näyttelijät luonnollisesti erinomaisia ja dialogi on tällä kertaa taas varsin onnistunutta.

42. Dog Day Afternoon (netflix) **** Tällainen aukon paikkaus. Nuori Pacino on maanisuudessaan aina kiinnostava ja leffan reaaliaikaisuus toimii. Ja ei oikeastaan ole edes vanhentunut, toimisi nykymaailmassakin kevyin päivityksin. Ehkä olisi toivonut vähän erilaista loppua, mutta hei, ”based on true events”, joten niin kai mentiin.

43. Denis Leary: No cure for cancer (netflix) *** En oikein saa irti mitään nyky-stand-upista, mutta näitä vanhoja tulee joskus tsekattua. Learyn täysin maaninen huutoshow on kyllä aika timanttinen. Leary osaa tunnin aikana myös rauhoittua ja viedä tunnelman aivan toiseen ääripäähän, mikä luo hyvää dynamiikkaa esitykseen. Päälle pari varsin riemastuttavaa laulua, niin kyllähän tämä toimii vaikka läheskään kaikki vitsit eivät uppoa.

44. Despicable me 3 (teatteri) **½ Ei tää nyt mikään animaatio-klassikko ole, mutta riittävän hauska että aikuinenkin jaksaa. Pääpahiksen 80-luku maneerit on kyllä mahtavia. Jotain turhaa joutokäyntiä on, mutta parhallaan oikein hyvä.

45. Little Evil (netflix) **½ Netflix original – elokuva joka spooffaa lähinnä Ennustusta. Ei kuitenkaan täydellisen typerästi vaan aika osuvastikin parhaimmillaan. Ihan ei huumori osu nappiin, mutta sisältää kyllä hyvää kamaa, joten kivuttomasti tämän katsoi. Tää sidekick Al oli kyllä osuva ja hauska.

Thea Sharrock: Me Before You (2016) *


"Romanttinen" elokuva, jonka pääsanoma oli, että vammaiset voisivat tappaa itsensä pois terveiden ihmisten elämää rasittamasta. Absoluuttisen kammottavaa.


Kenny Basumatary: Local Kung Fu 2 (2016) ***


Toimintaversio Shakespearen Comedy of Errorsista, himpun verran enemmän oikeaa elokuvaa muistuttava kuin eka LKF mutta edelleen sangen kotivideomainen. Hauskoja yksityiskohtia ja ihan ok-tasoista mäiskettä silti. Nyt on digitaalinen jakelu tehty oikein, eli pientä korvausta vastaan elokuvan voi striimata katsottavakseen myös Suomessa: https://www.moviesaints.com/#!/home

Chang Cheh: Disciples of Shaolin (1975) ****


Täsmällinen kuvaus työläisen asemasta nyky-yhteiskunnassa. Varmaan Fu Shengin paras näyttelijäsuoritus, ja tyyppi pääsee lausumaan myös ehkä romanttisimman repliikin, mitä elokuvissa on kuultu.

130- Villeneuve: Blade Runner 2049 (Leffassa), Loistokkaan visuaalinen jatkis on edeltäjänsä poika eksistetialistisissa pohdinnoissaan, eli kuuluu niiden harvalukuisten leffojen joukkoon, joiden perimmäinen aihe on oleminen an sich. Kuvallisella puolella ilahduttaa, että ei olla lähdetty imitoimaan edeltäjän ilmettä vaan mennään rohkeasti mestari Deakinsin johdolla omavaraisella linjalla ja lopputulos hivelee todellakin silmää. Miinuspuolella olen samaa mieltä S. Määtän kanssa siitä, että pahisten hahmojen rakennus on aika onttoa ja esillepano teatraalisen jäykkää, mikä vie tehoja jännäriosastolta. Lopputulos on kuitenkin viime aikojen parhaita Hollywood leffoja (mitä olen nähnyt siis) ja ansaitsee ***** vaikka perse keston takia hivenen puutuikin.

131- Pudovkin: The End of St. Petersburg (Pietarin viimeiset päivät) (Leffassa), Venäjän vallankumouksen satavuotisjuhlapäivä on ajankohtainen, mutta tapahtuman merkittävyyden huomioon ottaen aiheen tiimoilta ei juurikaan ole julkisuudessa huudeltu, ainakaan täällä Briteissä. Sentään paikallinen kulttuurikeskus Manchesterissä esitti pienen sarjan Neukkulaisia mykkäleffoja (ja äänileffojakin) jotka suoraan kuvasivat vallankumousta. Pudovkinille tyypillinen runollisen ja rujon liitto toimii tässäkin ja yhdistää hienolla tavalla monia erilaisia vallankumoukseen johtaneita ja liittyneitä seikkoja niin yksityisellä kuin yleiselläkin tasolla ja kokonaisuus on jopa enemmän kuin osiensa summa. ****

132- Kechiche: Blue Is The Warmest Colour (Kovo), Cannes- voittaja teinilepakkoleffa on kaikessa intiimiydessään välillä vaivaannuttavaa katsottavaa, mutta loppupeleissä kuitenkin emotionaalisesti rehellinen kuvaus teinitytön kasvusta aikuiseksi. Kechiche pitää näkökulman koko (pitkän) keston ajan tiiviisti päähenkilön tasolla, eli mitään suurempaa analyysiä tässä ei haetakaan, mutta samalla tavoittaa jotain olennaista rakkauden ja intohimon olemuksesta, mitä saavutuksena voitaneen suitsuttaa. Pidin, vaikka en halunnut tästä pitää. ****

133- Ferroni: One Silver Dollar (Blood for a Silver Dollar)(Un dollaro bucato) (Kovo), Perinteisemmän tyylin Giuliano Gemma- western on Ferronille tyypillisesti pintatasolla huolellista työtä. Koston ja soluttautumisen ympärille kyhätty juoni pysyy alusta loppuun hyvässä tahdissa ja toimii, vaikkei sinänsä mitään ihmeellisen muistettavaa tarjoakaan. **1/2

134- Cimino: The Deer Hunter (Kauriinmetsästäjä) (Kovo Re-), Ciminon leffa mainitaan usein sotaelokuvana, vaikka suoraa sotakuvastoa kokonaisuudesta on huomattavan vähän. Sensijaan tarjolla on huolellinen kuvaus duunariyhteisön nuorten miesten elämistä, joiden normaliteetin sota katkaisee ja monin osin tuhoaa. Ciminon vahvuus (ja heikkous tuotantokontekstissä) on anaalinen keskittyminen yksityiskohtiin. Kuvauspaikat, lavastus, pienet asiat, eleet ja teot rakentavat tunnepuolella uskottavan kaaren, millä ei kuitenkaan ole tekemistä minkään yksittäisen olemassaolevan kulttuurin mekanismien kanssa. Leffaa kritisoitiin siitä, että Vietnamissa ei pelattu leffan keskeiseksi symboliksi nousevaa peliä ollenkaan, mutta avainsana tässä onkin juuri symboli, metafora sodasta. Sen pelkistäminen eleeksi, jonka kautta voidaan käsitellä traumaa ilman, että lavastetaan mitään tykistökeskityksiä yms. (Jos Cimino olisi päättänyt taistelukohtauksia toisintaa niin kuvausryhmä olisi vieläkin Thaimaassa...). Kauriinmetsäsäjä on ristiriitainen leffa (Amerikassa) mielipiteet jakavasta aiheesta, mutta ketään se tuskin kylmäksi jättää. *****

135- Brescia: Killer Caliber .32 (Killer calibro 32) (Kovo), Peter Lee Lawrence ratsastaa kylään moralistisena palkkatappajana ja pistää paikkakunnan asiat paremmalle hollille pienikaliberisen pistoolinsa kanssa supersankarin ottein. Rivakasti etenevä spagu on mukavan viihdyttävä ja Lawrence mies paikallaan pääosassa. Tuotantoarvoiltaan keskitasoa tai hieman alle, mutta kässäri nostaa tämän arvoa. ***

Long Riders

Todella hyvä Jesse James ‑leffa. James Keach on mahtava tuiman karismaattinen Jesse ja Stacey Keach erinomainen Frank James. Muu jengi koostuu ensiluokkaisista näyttelijäveljeskaarteista myös. Toimintakohtaukset hyviä, mutta draama ja fiilistely on se juttu.


Hieman ot, mutta vuoden 1938 Jesse James ‑leffassa rautatieyhtiön asiamiehet räjäyttävät epähuomiossa Jessen vanhan äitimuorin kuoliaaksi dynamiitilla. Long Ridersissa taas Pinkertonit tappavat vahingossa Jessen velipuolen palopommilla. Ajattelin, että kuulostaapa aika keksityltä, kunnes luin Wikipediasta, että Pinkertonit oikeasti yrittivät tuhopolttaa Jamesien tilan, mutta palopommi räjähti tappaen Jessen velipuolen ja kosauttaen Jessen äitimuorilta toisen käden irti. :o

Wrong Turn 4

Yllättävän ok tylsistä teineistä ja punaniskoista huolimatta.

Guardians of Galaxy 2

Seikkailu- ja avaruustoimintaleffana höttöisempi kuin ykkönen, mutta tarinan henkilöhahmovetoisuus paikkasi.

African Queen

Hah, olipas mahtava.

Future Shock

Ankeaa grumpy old men ‑jäkätystä yhdestä lapsuuden ja nuoruuden tärkeimmästä insituutiosta. Jostain syystä 2000AD:n hyviä vuosia käsiteltäessä ei mulle ei tullut pienintäkään nostalgiavibaa ja Anthraxin laulaja oli haastateltavista ainoa jolla oli jotain mielekästä sanottavaa Judge Dredd ‑faneille.

Pelin säännöt

Renoirin hieno, kaoottisesti rullaava kartanokomedia.

Dead of Night

Huhhuh, mikä finaali.

Samurai Cop

Positiivinen yllätys oikeastaan. Ei kökkötoimintana tarjonnut mitään uutta, mutta henkilögallerialtaan ja Fabio-erotiikaltaan mielyttävän ysärin alkupuolta.

Suddently in the Dark

Skeidaa Mondo Macabrolta. Elokuvahistorian rumiten sisustettu luksusasunto oli ainoa kiinnostava elementti.

Zodiac Killer

Huimaa ja lievästi päähenkilöään imartelevaa roskaa Zodiacin aktiivikaudelta.

Black Mass Rising

Parituntisena vähän pitkäveteiseksi käynyttä Kenneth Angerin imitointia.

One Trick Pony

Paul Simon ‑elokuvana todella symppis.

Mumsy, Nanny, Sonny & Girly

Mahtava hullunkuriset perheet ‑osaston hämykauhu. Lämmin suositus, jos kartanodekadenssi ja musta brittihuumori kiinnnostaa

Dark of the Sun

Suht reteä palkkasoturielokuva. Pulp ja Conrad-henkisyys hyvässä tasapainossa.

Alien: Covenant

Tuoteperheen makaaberein osa.

Manchester by the Sea

Hyvä.

Kleopatra (1963)

Mukava katsoa elokuvia, joista tulee kuolematon olo.

Letter from an Unknown Woman

Eka nähty Ophuls. Symppis mutta vähän höperö tarina. Ei mikään Rebecca-tasoinen rooli Fontainelta.

His Girl Friday

Varmaan paras leffa mitä olen nähnyt sekä Hawksilta että Grantilta.

Bone Tomahawk

Kiva leppoisan poljennon kannibaali-western, mutta ei tästä olisi tarvinnut ihan 130-minuuttista tehdä.

Wonder Woman

Hyvää DC-laatua ja WW1 sotaseikkailunakin toimiva.

136- Petroni: Nest of Vipers (Night of the Serpent)(La notte dei serpenti) (Kovo), Hyvä spagu, missä köyhän miehen Kinski Luke Askew pistää korkin kiinni ja nousee katuojasta sankarin saappaisiin. Tarinapuolella tässä ei ole mitään ihmeellistä, mutta kerronta on ripeää, kuvaus sävykästä ja musatkin itse maestro Ortolanilta. ****

137- Gordon: It Came from Beneath The Sea (Kovo), Tällä hetkellä ríehuvien seksiahdisteluskandaalien valossa tämä laivasto + tiedehenkilöt vastaan suurehko mustekala- leffa iski silmään alkupuolen kohtauksissa, missä laivaston komentaja (Hawksin Thing:istä tuttu Kenneth Tobey) koittaa aika suoraviivaisesti iskeä velvollisuudentuntoista tiedenaista laboratorioympäristössä. Keskitasoa hieman sujuvampaa b-scifijännitystä tarjoava leffa tarjoaa Ray Harryhausenin tehosteita ja muutenkin ihan siedettävän viihdepläjäyksen. **1/2

138- Martin: The Ugly Ones (The Bounty Killer)(Ohne Dollar Keinen Sarg) (DVD), Tomas Milian- vetoinen meksikaanispagu kuuluu siihen parempien spagujen kastiin, jonka juonikehitykseen kuuluu sympaattisen roiston ja ahneen, epämielyttävän palkkionmetsästäjän osien vaihtuminen loppua kohden. Martin tekee kelpo työtä, homma pysyy hyvin kasassa ja etenkin jännite pikkupueblon pihapiirissä on kauttaaltaan sähköinen. ****

Yotsuya (7.11.2017 21:32)

Dead of Night

Huhhuh, mikä finaali.

139- Cavalcanti, Dearden, Crichton & Hamer: Dead of Night (Kovo), Brittiläisen kauhugenren suurimpia klassikoita. Episodileffa, missä maalaiskartanon vieraat odottavat enneunen toteutumista samalla kertoen omia kummitusjuttujaan aikaa kuluttaakseen. Oletan, että Yotsuya viittaa samaiseen Dead of Nightiin; leffa on epätasainen ja (kuten Phil Hardy mainitsee) kärsii draaman ja komedian välillä poukkoilevasta sävystä episodista riippuen. Lopussa homma tosiaan terästyy ja meininkin pysyy vahvasti kauhuilun puolella. ***

140- Powell: The Boy Who Turned Yellow (Kovo), Michael Powellin viimeinen ohjaustyö on tunnin mittainen vahvasti opetuselokuva- henkinen lastenkomedia, missä teinipoika muuttuu metrossa keltaiseksi ja pääsee tutustumaan sähkön ihmeelliseen maailmaan. Vahvasti tilaustyön makuinen tuotos on halvalla ja hutaisten tehty, etenkin näyttelijäsuoritukset on aika kuraa. Lyhyt kesto, retrohenkinen lavastus ja katukuvat männäajan Lontoosta pelastavat paljon kuitenkin. **

141- Baker: Quatermass and the Pit (Five Million Years to Earth) (Kovo), Hammerin maineikkain sci-fi leffa on todellakin maineensa veroinen. Perinteisillä linjoilla alkava kertomus syvenee loppua kohden kylmääväksi tutkielmaksi lahkoväkivallasta ja sen mekanismeista. Tai voihan tämän katsoa pelkästään pirullisen hyvin toteutettuna sci-fi jännärinakin. Either way: ****

142- Bergman: Seitsemäs Sinetti (Den Sjunde Inseglet) (DVD Re-), Bergmanin kenties kuuluisin elokuva tarjoaa maestron osaamista parhaimmillaan. Hieno yhdistelmä syvempiä eksistentialistia tasoja, arkitodellisuuden raadollisuutta ja lihallisuutta sekä aidosti Bergmanilainen pohjavire, joka on yhdistelmä vääjäämättömän kuoleman melankoliaa mutta samalla uuden elämän, lapsuuden ja nuoren lemmen tulevaisuuteen suuntautuvaa energiaa. Aseenkantaja Jöns on yksi suosikkihahmojani kautta aikojen, profaani duunari joka sanoo no thanks kaikella hevonpaskalle. *****

143- Tashlin: Minkäpä tyttö sille voi (The Girl Can't Help It) (Kovo), Kovan luokan rokkileffa, raadollinen kuvaus musiikkiteollisuuden koneistoista, vai höyhenenkevyttä purkkaa silmille? Pintatasolla DeLuxen pastelliväreissä liihottava epätodellinen studiomaailma, Jayne Mansfield kukkeimmillaan (samaa ei voi sanoa Tom Ewellistä), kesäteatteritason roistot... Tässä on jotain samaa, mitä Nic Rayn Party Girlissä, josta tosin puuttuu Girl Can't Help Itin komediaaspekti. Hämmentävä spektaakkeli kaiken kaikkiaan, mutta ei tästä voi olla pitämättä. ****

144- Tourneur: Yö Voodoosaarella (I Walked with a Zombie) (Kovo, Re-), Taianomainen kuvaus sairaanhoitajan pestistä kirotunoloiseen plantaasiperheeseen jossain Karibialla on monella tasolla halpaa huttua, mutta olennaista tässä onkin tunne ja tunnelma. Hoitsu tekee kaikki goottisankarittaren kommervenkit rakkauden tähden (PvB sanookin KPH- kirjassaan, että IWWAZ muistuttaa Emily [sic] Bronten Jane Eyreä. Ja niinhän se onkin. Hieno, taskukokoinen tunnelmapala tropiikin huumasta. ****

145- Karlson: Texas Rangers (Kovo), Tusinawestern krimiohjaaja Phil Karlsonilta, missä linnakundi rekrytoidaan sheriffihommiin entisiä kamujaan jallittamaan. Innottomasti tehty, simppeli, mutta miellyttävän brutaali leffa kaatuu ensitmetreillä jo heikkoihin näyttelijöihin. **-

146- Darenne & Dardenne: The Kid With a Bike (Le gamin au vélo) (Kovo), Ensimmäinen nähty Dardenne ja kova oli. Tiivis, näkökulmaltaan tarkka psykologinen kuvaus pikkupojasta, joka yrittää ratkoa kompleksista isäsuhdettaan osaamillaan tavoilla. Tässä mennään tekojen kautta, henkilöt eivät osaa puhua tunteistaan vaan paha olo purkautuu häiriökäyttäytymisena. Kauttaaltaan hallittu, samastuttava ja intensiivinen leffa oli tämä. *****

147- DeBlois & Sanders: Lilo & Stich (Kovo Re-), Tykkäsin tästä paljon ensi-iltakierrokslla ja tykkään edelleenkin. Aikakauden piirrostyyli on ehkä hivenen vanhentunutta, mutta pinnan alla tunnepuolella tämä on ykkösluokan Disneytä. Miinusta heikoista pahiksista, jotka eivät tuo oikeastaan mitään lisäarvoa leffaan. Mutta eivät oikeastaan olennaisia olekaan. ****

Max Ophuls: Letter from an Unknown Woman (1948) ****½


Melko täydellinen rakkausleffa. Ophulsin parhaissa elokuvissa taitaa aina olla mukana kaksintaistelu, jota ei kuitenkaan suoraan näytetä.


Claude Autant-Lara: Le Diable au corps (1949) ***½


Koulupojan ja häntä vanhemman sairaanhoitajattaren rakkaustarina oli kohtalaisen epäsovinnainen, ja ohjaaja antoi antimilitarisminsa ja antiklerikalisminsa näkyä. Rakastelukohtaus sentään kuvattiin näyttämällä siveästi takassa leimuavia halkoja, mikä tuntui pelkästään virkistävältä.


S.S. Rajamouli: Baahubali 2: The Conclusion (2017) ****


Hyvin pysyi tarinan punainen lanka ohjaajan hyppysissä massiivisesta efektivyörytyksestä huolimatta. Historiallisten toimintaspektaakkeleiden ehdotonta eliittiä.


Ben Wheatley: A Field in England (2013) ***½


Nämä Wheatleyn elokuvat ovat aika vaikeatajuisia. Mitä hemmettiä se köydenvetokohtaus esimerkiksi tarkoitti?

sorsimus (10.11.2017 14:12)

Yotsuya (7.11.2017 21:32)

Dead of Night

Huhhuh, mikä finaali.

 

139- Cavalcanti, Dearden, Crichton & Hamer: Dead of Night (Kovo), Brittiläisen kauhugenren suurimpia klassikoita. Episodileffa, missä maalaiskartanon vieraat odottavat enneunen toteutumista samalla kertoen omia kummitusjuttujaan aikaa kuluttaakseen. Oletan, että Yotsuya viittaa samaiseen Dead of Nightiin; leffa on epätasainen ja (kuten Phil Hardy mainitsee) kärsii draaman ja komedian välillä poukkoilevasta sävystä episodista riippuen. Lopussa homma tosiaan terästyy ja meininkin pysyy vahvasti kauhuilun puolella. ***

Viimeistä edellinen episodi töksähti humoristisuudessaan vaikka tarina oli hauska. Mun mielestäni kehystarinassa taas oli mahtava jännite hyvien näyttelijöiden ansiosta. Vatsastapuhujastoori oli huikea ja näen sen säteilleen vaikutteita mm. Danny Kayen Knock on Woodiin ja Frank Henenlotterin Brain Damageen.

Matti Erholtz (12.11.2017 20:43)

Ben Wheatley: A Field in England (2013) ***½

Nämä Wheatleyn elokuvat ovat aika vaikeatajuisia. Mitä hemmettiä se köydenvetokohtaus esimerkiksi tarkoitti?

Mulle jäi Field in Englandista sellainen vaikutelma, että oli päätetty tehdä leffa kourallisella näyttelijöitä ja käytännössä ilman lavasteita yhdellä kuvauspaikalla, ja sitten kässäri oli vaan täytetty kaikenlaisella hassuttelulla. **

148- Cromwell: Of Human Bondage (Kovo), Noireista tutun Cromwellin melodraama kertoo kiehtovan tarinan nuoren lääkärin ja kevytkenkäisen kylmän naisen riippuvuussuhteesta vuosien vieriessä. OHB mainitaan yleensä Bette Davisin läpimurtona, mutta kyllä pääparista Leslie Howard tässä selkeästi vetää pidemmän korren. Davisin "huikea" Lontoon aksentti sattuu kielitaidottomankin korvaan. Cromwellin ohjaus on ajoittain teatterimaisen etäistä, mutta tämä tietty jättää tilaa näyttelijöiden ilmaisulle. Ylipäätänsäkin Hollywoodin 30-luvun leffoja näytetään tätä nykyä liian harvoin eli siltäkin kannalta OHB oli positiivinen ylläri. ***1/2

149- Lean: Hobson's Choice (Kovo), Lievästi holhoavan oloinen luokkakomedia kertoo kolmen tyttären loukussa kituvan viinaan menevän kenkäkauppiaan sopeutumistaistelusta päättäväisen vanhapiikatyttärensä naima-aikeiden suhteen duunarisuutarin kanssa. Laadukasta brittikomediaa tämä on, David Leanin pitää komedia sävyn hyvin hallussa ja saa hyvistä näyttelijöistä irti hersyvät suoritukset. Etenkin vanhapiika Brenda de Banzie ja duunarisuutari John Mills ovat kovassa vedossa antaen riittävän vastapainon Charles Laughtonin överimaneereille. Tykkäsin kovasti. ****

150- Marchent: Un par de asesinos (Sartana Kills Them All) (Kovo), Hyvin kuvattu ja roolitettu veijarispagu kaatuu kepeän juonen löyhyyteen. Episodimaisesti etenevä tarina kertoo jekkuilevan parivaljakon (Gianni Garko & William Bogard) metsästäessä kadonnutta ryöstösaalista toisiaan kytäten. Potentiaalia on, mutta lopputulos on laiskanoloinen. *1/2

151- Huston: Beat The Devil (Afrikan Aarre) (Kovo), Taisin katsoa tämän väärässä mielentilassa, koska paperillahan tämän (kultti)maineikas draama notkuu Hustonin vahvuuksia: inhimillisiä heikkouksia pursuava epätasainen joukko kerääntyy suttaiseen pikkukaupunkiin kyttäämään toisiaan pienen rahapalkinnon toivossa. Roolituksetkin on kohdallaan, Bogart, Lollobrigida, Robert Morley... En tiedä mikä mätti, pitänee katsella uudelleen. Ensimulkasulla tämä oli tylsää päätöntä haahuilua, joka ei oikein jaksanut kiinnostaa. *1/2

152- Boulting & Boulting: The Family Way (Kovo), Hauska duunaridramedia Rochdalen hoodielta (n.5 mailia tosta etuovelta). Nuoripari kokee "ekan kerran" paineita pienessä yhteisössä, missä asutaan vanhempien nurkissa ilman kylppäreitä ja lukkoja ovissa, naapurien kytätessä ja sosiaalisten paineiden kasvaessa huhujen alkaessa liikkua. Tässä kartoitetaan hienosti juuri se hetki, missä perinteinen Pohjois-Englannin patriarkaatti joutuu antamaan periksi modernin vyörylle. Hienoa ja herkkääkin ajankuvaa. Näyttelijäsuoritukset on tässä hieman epätasaisia, toki mukana on paljon amatöörejä. Parhaiten mieleen jäi John Mills vanha koulun mustaan aleen menevänä duunari-isänä sekä Marjorie Rhodes edellisen suorapuheisena vaimona. ****

153- Lumet: 12 Angry Men (Valamiesten ratkaisu) (DVD), Klassikon maineessa oleva yhden huoneen draama pistettiin pinkan päälle kun emäntä sai kutsun valamiehistöön. :) En tiedä vastaako Lumetin humanistinen draama todellisuutta Manchester Crown Courtissa, mutta onhan se tehokasta ja tunteisiinvetoavaa näyttelijöiden juhlaa Henry Fondan johdolla. Vaikka en olekaan koskaan ollut suuri yhden huoneen leffojen ystävä niin on sanottava, että onhan tässä komea intensiteetti. Ja ainahan humaanille messagelle on tilaa näinä kylminä, kovina aikoina. ***1/2

154- Lounsbery et al.- The Rescuers (Pelastuspartio Bernard ja Bianca) (Kovo), Heppoinen Disney- klassikko näyttää hyvältä mutta on sisällöltään aika kepeää höttöä. Juonipuolella mennään kliseestä toiseen ja vaikka hahmovalikoima ei ihan heikoimmasta päästä olekaan (pontikkaa kittaaavat poor white trash hiiret ym. metsän eläimet Louisianan bayou- hoodeilla oli iso plussa!) niin kokonaisuus on jotenkin vaisu. **

Bo Diddling (2.12.2017 18:53)

[font='helvetica neue']

Ridley Scott: Alien – Covenant (2017) (Blu-ray) ***

[/font]

[font='helvetica neue']

Kyllä tämä Prometheuksen pieksee selvin numeroin mikä ei ole kauhean suuri meriitti. Covenant tuntuu alkuperäisen Alien ‑saagan Greatest Hits ‑kohtauskimaralta. On rujosti kloonattuja/muokattuja alieneita (Alien – Resurrection), laskeutuminen vieraalle planeetalle Marines ‑tyyliin (Aliens), keskiaikaista munkkimystiikkaa (kts. Alien 3 alkup. konsepti). Tuntuu että Scott rippailee myös uusimpia elokuviaan teemallisesti sekä kuvallisesti. Mukana on Yksin Marsissa ‑elokuvan tieteellistä tarkkuutta ja lavasteissa samaa henkeä, jumalaista vitsausta tyyliin Exodus: Gods & Kings. Huolimatta rankasta viittailusta muihin elokuviin on Alien – Covenant sujuvaa ja hyvin tehtyä, näyttävää viihde-elokuvaa, jolla on sopiva kahden tunnin kesto. Jos käsikirjoitus ei selittäisi niin innokkaasti alien ‑hirviö taustaa vaan keskittyisi puhtaasti toimintaan niin tässä voisi olla ainekset paljon parempaankin. Nyt ikoninen hirviö tuntuu olevan sivuosassa omassa elokuvassaan, Covenantin miehistö on myös tekemisissään välillä turhan paljon kuutamolla ja androidi Davidin jumaluuskompleksin käsittelyyn tuhlataan liikaa aikaa. 

[/font]

Tämän piti olla alunperin Prometheus kakkonen, ja siksi mulle tuli pettymyksenä toi Alien/Scott greatest hits ‑tyylinen kompromissi. Leffa olisi voinut olla paljon parempi, jos Davidiin ja samalla kässäriin olisi panostettu vielä enemmän. Tämä johtuu varmaan siitä, että Ex Machina/Morgan/ym. ‑androidielokuvat kiinnostaa nykyään enemmän kuin loppuunkalutut alienit. Toki myös rehellisen alien-rymistelyyn panostaminen olisi voinut tuottaa paremman lopputuloksen.