Julkaistu:

Kirjoittanut:

Julkaistu:


Female Prisoner #701: Scorpion (1972)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4/5

Ohjaus: Shunya Itō

Female Prisoner #701: Scorpion tuli Japanissa ensi-iltaan elokuussa 1972. Ensikertalaisen Shunya Itōn ohjaama filmi julkaistiin kaksoisnäytöksen B‑elokuvana ilman suurempia menestysodotuksia. Viikkoa myöhemmin Toei joutui vaihtamaan elokuvien esitysjärjestyksen antaakseen yllätyshitille enemmän esityspaikkoja. Naisvankilaelokuvien hiomaton timantti ja lajityypin uusi virstanpylväs oli löytänyt yleisönsä.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Sarjan päähenkilö Nami (Meiko Kaji) on ensimmäisen elokuvan alussa rakastunut huumekyttä Sugimiin (Isao Natsuyagi). Kiero kyttä syöttää naisen huumejengille ja nauraa päälle, kun muun todistusaineiston jatkeeksi saadaan raiskaussyytteet. Nami vastaa yrittämällä fileerata Sugimin poliisilaitoksen edessä, minkä jälkeen nainen on itsekin kalterien takana. Auktoriteettien ja kanssavankien tahtoon alistumaton Nami osoittautuu kuitenkin kiven sisässä yllättävän kovaksi palaksi kostonhimon kirkastaessa mielen.

Female Prisoner #701:n lähdemateriaalina toimi vuonna 1970 startannut Toru Shinoharan sarjakuva Sasori. Toein nuoret käsikirjoittajat Fumio Konami (Wolfguy: Enraged Lycanthrope, 1975) ja Hiro Matsuda (Dragon Princess, 1976) kirjoittivat materiaalin pohjalta Toein Abashiri Prison ‑hittisarjaa (1965–1972) mukailevan, mutta rajumman naisvankilaseikkailun. Ohjaajaksi valittu Shunya Itō heitti käsikirjoituksen saman tien roskiin.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Itōsta välittyy haastattelujen perusteella kuva poliittisesti aktiivisena kulttuurisnobina, jonka mielestä japanilaiset elokuvat olivat roskaa. Ulkomaalaista elokuvaa Itō arvosti jonkin verran, etenkin Luis Bunuelin surrealismia. Itō oli aktiivinen myös taiteen ulkopuolella: hän toimi Toein työläisten unionin lautakunnan jäsenenä ja oli katkerassa taistossa sekä työnantajansa että konservatiivisempien työläisryhmittymien kanssa (J‑Taro Sugisakun haastattelussa Itō kertoi jopa liimanneensa poliittisia bannereita kuvauspaikkojen seinille, minkä jälkeen hänellä itsellään alkoi mennä todellisuus ja fiktio sekaisin). Ohjaajan ajatuksissa kummittelivat eittämättä myös 60‑luvulla väkivaltaisiksi yltyneet opiskelijamielenosoitukset sekä Japanin sotilaspoliittinen kädenvääntö Yhdysvaltojen kanssa maan turvallisuustilanteesta, mitkä muodostivat aikakauden poliittishistoriallisen taustan.

Kaikki edellä mainittu on syytä pitää mielessä, kun elokuvassa yksi nainen nousee kapinaan systeemiä vastaan, verinen veitsi heitetään Japanin lippua vasten, maan kansallislaulu soi kaaokseen ajautuneeessa vankilassa ja vangit linnoittautuvat varastorakennukseen panttivankitilanteessa, joka kaikuu helmikuun 1972 Asama Sanso ‑tapausta (jota käsiteltiin myös Koji Wakamatsun elokuvassa United Red Army, 2007). Itōn käsissä naisvankilafilmistä tuli oman aikansa vihainen eksploitaatiopeili.

kuvituskuva e
kuvituskuva f
NSFW-materiaali on piilotettu (voit vaihtaa asetusta sivun ylä­reunasta tai klikkaamalla kuvaa)

Poliittinen pippuri teki hyvää, sillä suljettuun tilaan itsensä rajaava WiP‑genre on lähtökohdiltaan rajoittunut. Filmien perussetti on sama: suihkukohtaus, lesboseksiä, työleiri, ilkeät vartijat ja pari v‑mäistä kanssavankia. Kaikki edellä mainittu löytyy myös Female Prisoner #701:stä. Kysymys ei kuitenkaan ole pelkästään siitä mitä, vaan miten.

Female Prisoner #701:n silmäänpistävimmät ansiot ovat visuaalisella saralla. Kamera poimii sellin katosta tippuvat yksittäiset vesipisarat fokukseen ja vankien kapinoidessa taivas värjäytyy apokalyptisen punaiseksi. Siniseksi valaistussa suihkukohtauksessa Namin vihollinen Masaki (Teruo Ishiin 50‑luvun rikoselokuvien seksipommi Yoko Mihara) morfautuu vihan voimasta demoniksi. Lopussa Nami vetää mustan hatun päähänsä ja suuntaa Tokion yöhön teemakappale "Urami bushin" soidessa niin komeasti, että Tarantino laittoi sen molempien Kill Billien lopputeksteihin. Monien muiden naisvankilaelokuvien tuhnuiseen kuvastoon verrattuna Female Prisoner #701 on kuin toiselta planeetalta, hetkittäin liki kirjaimellisesti.

kuvituskuva g
kuvituskuva h
NSFW-materiaali on piilotettu (voit vaihtaa asetusta sivun ylä­reunasta tai klikkaamalla kuvaa)

Politiikan ja toismaallisen kuvaston yhdistelmä oli luultavasti se seikka, johon realismia vihaava mutta poliittisesti aktiivinen ohjaaja viittasi kryptisellä ilmaisulla "fiction beyond fiction". Katsojan kannalta oleellista on Itōn viljelemän surrealismin mielekkyys. Hän ei leikkaa irrallisiin vertauskuviin, vaan asettaa symboliikan härskien kuvien taustalle tai sulauttaa sen keskiössä olevaan toimintaan. Aivan jokaiseen kohtaukseen ideoita ei ole silti riittänyt: filmin puolivälissä naiset kaivavat kuoppaa vankilan pihalla yleisön tylsistymiseen saakka.

Eksploitaatioelokuvan perimmäistä tarkoitusta ei kuitenkaan unohdeta. Vaatteet repeilevät vankien päältä, kuukautiset yllättävät kesken pakoyrityksen ja kuola valuu jokena vartijan suupielestä oikeuslaitoksen marssittaessa alastomia vankejaan portaikossa. Veitsitappelussa Namin kasvoihin tähdätty terä sivuttaa kohteensa ja porautuu vankilanjohtajan silmään. Mieskatsojien tarpeet tulevat täytetyksi, mutta samalla elokuvassa on antipatriarkaalinen vire sankarien ollessa naisia ja jokaisen mieshahmon ollessa halveksuttava limanuljaska. Niin tai näin, sikailun ystäville Female Prisoner #701 on antoisampi kuin jatko-osien avantgardemainen trippailu ja henkilöhahmojen syväanalyysi. Itōn ohjaamista filmeistä se on ainoa, jossa taide tukee eksploitaatiota eikä toisin päin.

kuvituskuva i
kuvituskuva j

Yhden myönnytyksen elokuvantekijät ovat tehneet: Kaji suostui mukaan vasta, kun hänen suuhunsa kirjoitetut hävyttömyydet oli poistettu käsikirjoituksesta. Veto osoittautui neronleimaukseksi sen ajaessa elokuvantekijät entistä visuaalisemman ilmaisun pariin ja synnyttäessä japanilaisen elokuvan vähäpuheisimman kostajahahmon. Avain ratkaisun toimimiseen oli tietenkin karismaattinen ja genrestandardein ylimaalliset näyttelijätaidot omannut Kaji, joka kykeni ilmentämään hahmon tuntemuksia pienin elein ilman dialogia.

Mielenkiintoisena triviana mainittakoon, että Itō piti Kajia alun perin vääränä valintana rooliin. Ohjaaja on sittemmin myöntänyt olleensa väärässä ja katuneensa, kuinka kovasanaisesti hän alussa ilmaisi tyytymättömyytensä Kajin kepeän tyttöenergistä valkokangaspersoonaa (Stray Cat Rock ‑sarja, 1970–1971; Wandering Ginza Butterfly ‑sarja, 1972) kohtaan. Namin rooli loi Kajille uuden ja kovemman näyttelijäimagon, josta myös Lady Snowblood (1973) ammensi kulttimaineen veroisesti.

kuvituskuva k
kuvituskuva l

Female Prisoner #701:n keskeisin heikkous liittyy sen hieman salaattikulhomaiseen koostumukseen, jossa politiikan, taiteen ja eksploitaation painotukset vaihtelevat kohtauksesta toiseen. Visio ei ole yhtä määrätietoinen kuin tiiviimmissä jatko-osissa, minkä lisäksi elokuvalla on taakkanaan päähenkilön menneisyyden sepittäminen. Lone Wolf and Cub ‑sarjan tapaan Female Prisoner Scorpionin päähenkilö on vähäeleisyydessään niin kiehtova, että filmit toimivat paremmin tarkastellessaan häilyvää nykyhetkeä kuin piirtäessään dramaattisia taustatarinoita. Asiasta on kuitenkin turha valittaa sen enempää, sillä omassa lajissaan #701 saattaa lähes kaikki genresiskonsa häpeään.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria

Julkaistu:


Female Prisoner Scorpion: Jailhouse 41 (1972)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 5/5

Ohjaus: Shunya Itō

Female Prisoner Scorpion ‑sarjan ensimmäisessä osassa päätään nostellut sosiopoliittinen kommentaari jalostui huippuunsa jatko-osassa Jailhouse 41. Seitsemästä vankikarkurista patriarkaalisen yhteiskunnan ikeessä kertova surrealistinen odysseia on yksi 70‑luvun parhaista elokuvista.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Jailhouse 41:n alussa Nami (Meiko Kaji) on lojunut 12 kuukautta eristyssellissä. Yksisilmäinen vankilanjohtaja Goda (Fumio Watanabe) on kuitenkin pakotettu tuomaan hänet päivänvaloon laitoksen juhlaseremoniaa varten. Mies saa mitä tilaa Namin lähes onnistuessa puhkomaan Godan viimeisenkin silmän. Godan viimeiset päivät virassaan menevät muutenkin pieleen seitsemän vangin päästessä pakenemaan, Nami heidän joukossaan.

Naisten murtautuessa miesten asettamista kahleista elokuva puhkeaa kukkaansa. Käynnistyy surrealistinen odysseia, jossa vuoron perään niin kulttuuri, menneisyys kuin instituutiotkin langettavat patriarkaalisen varjon naisten ylle. Loppupuolen bussimatka helvettiin nousee elokuvan huikeimmaksi jaksoksi. Naisten väkivaltaiset patoumat purkautuvat heidän päätyessään kasvotusten sodassa suorittamilla raiskauksillaan rehvastelevan sovinistiporukan kanssa. Bussin kiihdyttäessä pimeään tunneliin ajoneuvon seinät halkeavat kirjaimellisesti kahtia elokuvan leikatessa vuoroperään bussissa kiihtyvään hulluuteen sekä surrealistisiin visioihin patriarkaalisesta yhteiskunnasta tuomitsemassa naisia eri aikakausilla.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Ohjaaja Shunya Itō värittää naisten pakomatkaa satuelokuvamaisella pensselillä. Joki värjäytyy punaiseksi viattoman naisen verestä, syysruska hallitsee väripalettia ja vanhasta hökkelitalosta löytyy omaisten hylkäämä noita-akka. Vanhuksen horistessa omiaan siirrytään takkatulen ääreen, jossa hahmot esitellään (jokainen oli päätynyt vankilaan katalan miehen takia) vanhakantaisen joruri-laulun avulla. Jossain muussa asiayhteydessä valinta voisi tuntua väkinäiseltä, mutta tuhkaan hautautuneessa kylässä lapsiaan manaavan vanhuksen seurassa, tuntuu se mitä luontevimmalta ilmaisutavalta.

Dialogia on Jailhouse 41:ssa karsittu entisestään. Päähenkilöllä on elokuvassa kaksi repliikkiä, yhteensä kuusi sanaa. Vähäpuheisuus toimii upeasti Kajin tulkitessa hahmoaan silmiensä avulla. Kajissa olikin poikkeuksellista se, kuinka hän kykeni tekemään sitä vakuuttavampaa työtä mitä vähemmän hänelle suotiin työkaluja sen tekemiseen. Tämän takia häntä on mielenkiintoisempaa seurata Female Prisoner Scorpion ‑sarjan osissa 2 ja 3 kuin laajoin vedoin dramaattista taustatarinaa piirtäneessä aloitusfilmissä.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Puheen sijaan Kajin ääntä kuullaan enemmän elokuvan lauluissa. Kappaleet "Urami bushi" ja "Onna no jyumon" on istutettu todella iskevästi huumaavaan kuvavirtaan. Kappaleet säveltänyt Shunsuke Kikuchi kuului aikakautensa merkittävimpiin nimiin Toshiaki Tsushiman (Battles Without Honor and Humanity, 1973) ohella. Hänen kädenjälkensä on katsojille tuttua Zero Woman: Red Handcuffsin (1974) ja Karate Bullfighterin (1975) kaltaisista elokuvista.

Jailhouse 41n mestariluokkaan nostava seikka on antipatriarkaalisen vision yhtenäisyys. Filmissä ei ole juuri lainkaan miehisiä kuolareaktioita synnyttävää seksploitaatiokuvastoa, eikä se poukkoile muutenkaan eri agendojen välillä. Groteskeja yksityiskohtia tarjoillaan miesten kohdatessa kuolemansa argentomaisen tyylitellyissä kuolinkohtauksissa. Näyttelijävalinnat ovat tälläkin saraa onnistuneita: pirullista vankilanjohtajaa esittävä Fumio Watanabe on filmissä parhaassa pahisroolissaan eivätkä hänen kätyrinsä Hideo Murota (Okinawa Yakuza War, 1976) ja viiksivallu Shinzo Hotta (Criminal Woman Killing Melody, 1973) ole sen kehnompia. Naisten puolella nerokkain sivuosaroolitus on vankien arpista johtajaa esittävä teatterinäyttelijä Kayoko Shiraishi, joka uskaltaa olla kankaalla ruma ja häiriintynyt.

kuvituskuva g
kuvituskuva h
NSFW-materiaali on piilotettu (voit vaihtaa asetusta sivun ylä­reunasta tai klikkaamalla kuvaa)

Jailhouse 41 on helppo nimetä Pinky Violence ‑genren timantiksi ja ehkäpä kaikkien aikojen parhaaksi eksploitaatioelokuvaksi. Itō on kumppaneineen rakentanut huikean yhteiskunnallisen allegorian röyhkeää ilmaisua ja ensiluokkaista toteutusta unohtamatta. Ohjaajan paukut eivät kuitenkaan loppuneet tähän, sillä hän onnistui ylittämään itsensä vielä kertaalleen sarjan päätösosaksi kaavailemassaan elokuvassa Female Prisoner Scorpion: Beast Stable (1973).

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria

Julkaistu:


Female Prisoner Scorpion: Beast Stable (1973)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4.5/5

Ohjaus: Shunya Itō

Yksi Female Prisoner Scorpion ‑sarjan vahvuuksista on filmien keskinäinen erilaisuus. Yksikään elokuva ei toistanut edeltäjänsä kaavaa sellaisenaan. Sarjan kolmas ja aliarvostetuin osa, Beast Stable, on suurkaupunkiin sijoittuva surumielinen henkilötutkielma, joka leikittelee fantasiamytologialla.

Beast Stable starttaa sarjan hurjimmalla johdannolla. Siviiliasuinen etsivä Kondo (Mikio Narita) sujauttaa junassa käsiraudan Namin (Meiko Kaji) ranteeseen. Skorpioni vastaa upottamalla veitsen ukon käsivarteen ja riuhtaisemalla koko raajan irti. Alkutekstijaksossa Nami juoksee Shibuyan juna-aseman halki etsivän verinen irtokäsi ranteestaan roikkuen, Kajin kaunis teemakappale taustalla soiden. Jossain muussa elokuvassa kohtaus voisi tuntua naurettavalta, mutta ohjaaja Shunya Itō tekee siitä julkeaa runoutta, jonka kaltaista löytää vain eksploitaatioelokuvan parista.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Johdannon jälkeen elokuva rauhoittuu. Nami hankkii itselleen henkensä pitimiksi ompelijan viran, jossa kukaan ei kiinnitä häneen huomiota. Samoilla kaduilla pyörii nuori ilotyttö Yuki (Yayoi Watanabe), jonka kanssa syntyy sanaton ystävyys. Puheelle ei ole tarvetta, sillä naiset ymmärtävät toisiaan artikuloimattakin.

Kuvatessaan näitä kahta ristiriitojen repimää naista, löytää elokuva teemansa. Namista on muodostunut yhteiskunnan varjoihin vetäytynyt hylkiö ja lainsuojaton, jota ei määritä enää kosto, vaan hiljaisesti hyväksytty kohtalo. Ajatus normaalista elämästä riipii aika ajoin mieleen ainoastaan todistaakseen oman mahdottomuutensa. Namin vastakohta on Yuki, joka seisoo iltaisin kaupan näyteikkunan edessä tuijottaen omaa peilikuvaansa ja pohtien kuka hän voisi olla. Yuki hankkii prostituutiolla rahaa elättääkseen henkisesti jälkeenjäänyttä veljeään, sillä yhteiskunta on heidät unohtanut. Yukilla saattaa Namista poiketen olla vielä oman elämänsä avaimet käsissään.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Tutkaillessaan Namin ja Yukin elämän lipumista omalla painollaan syntisen suurkaupungin varjossa, Itō luo joitain sarjan lyyrisimmistä ja intiimeimmistä hetkistä. Politiikkaan ja patriarkaalisuuden kritiikkiin keskittyneiden edeltäjiensä sijaan Beast Stable on puhdasverinen henkilötutkielma.

Tom Mesin kirja Unchained Melody: The Films Of Meiko Kaji tarjoaa tätä seesteisyyttä vasten hieman yllättävän tiedon: ohjaajan alkuperäinen aikomus oli sijoittaa elokuvan tarina helvettiin. Ajatus käy kuitenkin järkeen, mikäli sitä tutkaillaan vertauskuvallisella tasolla.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Itō leikittelee japanilaisella mytologialla jo elokuvan aloitusjaksossa, jossa Namin hahmo rinnastuu traagiseen demoniin. Myöhemmin hahmoon liitetään jumalallisia piirteitä Namin kasvaessa sorretuille naisille oikeutta tuovaksi koston tuuleksi. Jumalten ja demonien tapaan Nami on tuomittu omaan rooliinsa, josta hän ei voi murtautua irti. Mytologiset vivahteet ulottuvat myös Yukin hahmoon. Seksisuhteessa elävän siskon ja veljen tragedia on tuttu vanhasta luomistarinasta, jonka mukaan Japanin saaret syntyivät kahden jumalan, Izanagin ja Izanamin insestisestä suhteesta. Elokuvan syntinen ja neo noir ‑henkinen Tokio taas esittäytyy toismaallisena, maanpäällisenä helvettinä, mikä korreloi hienosti hahmojen mielenmaiseman kanssa.

Kaupallisemmalla tasolla elokuvan fantasiatematiikka luo myös aasinsillan eksploitaatiokuvastoon villeine puvustuksineen (elokuvan roisto, linnun höyheniin pukeutuva ilkeä Samejima (Raisen Lee), on kuin satujen noita-akka) ja verisesti alistettavine uhreineen. Akira Kurosawan Yojimbosta (1961) pöllityssä, mutta sitäkin tehokkaammin toteutetussa jaksossa kulkukoira kipittää kaupungin kaduilla maasta esiin kaivamansa etsivä Kondon irtokäsi suussaan. Itse naisvankilointi jää tällä kertaa yhteen loppupuolen jaksoon. Osuus uhmaa kaikkea uskottavuutta, mutta Itōlla on tässä vaiheessa jo niin tiukka ote yleisöstä, että katsoja sulattaa melkein mitä tahansa.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Avain jutun toimimiseen löytyy siitä, kuinka upeasti kaikki keskeiset elokuvantekijät pelaavat yhteen. Esteettisesti Beast Stable on ehkäpä sarjan vakuuttavin suoritus sisältäen tuskin ainuttakaan kuvaa, joka ei uhkuisi surumielisyyttä tai harmaata kauneutta. Musiikit tukevat kuvia täydellisesti, ja Kaji on virtuoosimaisessa harmoniassa roolihahmonsa kanssa. Suurin kunnia menee kuitenkin ohjaaja Itōlle. Hän ei ole luonut ainoastaan vakuuttavaa henkilötutkielmaa, vaan kokonaisvaltaisen maailman, joka sykkii hahmojensa psyykettä jokaisen kuvansa kautta. Beast Stable on alun perin kolmiosaiseksi tarkoitetun Female Prisoner Scorpion ‑sarjan luonnollinen päätös, jossa kaikki tähänastinen kehitys konkretisoituu loogisella tavalla. Ei ole ihme, että elokuvan jälkeen ohjaaja laittoi pillit pussiin ja totesi sarjan olevan hänen osaltaan loppuun käsitelty.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria

Julkaistu:


Female Prisoner Scorpion: Grudge Song (1973)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 2.5/5

Ohjaus: Yasuharu Hasebe

Markkinatalous moukaroi Female Prisoner Scorpion ‑sarjan neljännen osan kankaille joulukuussa 1973. Beast Stable oli tarkoitettu sarjan päätökseksi, mutta Toei ei malttanut olla lypsämättä lehmäänsä kuiviin. Ohjaajaksi hankittiin Meiko Kajin vanha kamu, Nikkatsulla uriensa välissä jumittanut entinen toimintaohjaaja Yasuharu Hasebe (Stray Cat Rock: Girl Boss, 1970), joka ei ollut vielä siirtynyt Roman Porno ‑suuntauksen (Assault! Jack the Ripper, 1976) pariin.

Pahasti haavoittunut Nami (Kaji) on Grudge Songin alussa jälleen karkuteillä. Poliiseja vihaava strippiklubin valaistusmies Kudo (Masakazu Tamura) ottaa skorpionin suojiinsa piilopaikkaansa autokaatopaikalle. Namia jäljittävä etsivä Hirose (Hiroshi Tsukata) haravoi samaan aikaan kaupunkia.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Grudge Songista löytyy kameran takaa suurin piirtein sama Toei-porukka kuin ennenkin. Haseben mukana elokuvaan on kuitenkin tullut 70‑luvun taitteen Nikkatsu Outlaw ‑vivahde, jolle oli ominaista nykynuorison ymmärtäväinen mutta kovaotteinen kuvaus rikoselokuvakontekstissa. Grudge Songissa elementti näyttäytyy Namin kumppaniksi ryhtyvän Kudon muodossa, joka on yhteiskunnalle kaunaa kantava kapinallinen ja entinen opiskelijaradikaali. Samalla elokuva lipuu edeltäjiään enemmän rikoselokuvan puolelle.

Kudon ja Namin välille syntyvä arastava luottamussuhde on elokuvan parasta antia, tunnelmallista rikosdraamaa, jolle ruostuvat autonromut antavat asiallisen taustan. Hahmojen puoliplatoninen romanssi saattelee päähenkilön myös totuttua inhimillisemmälle polulle ja tekee tilaa koko sarjan ainoalle sympaattiselle mieshahmolle. Ongelmallista on vain se, ettei uusi suuntaus tahdo istua Female Prisoner Scorpionin kehityskulkuun saati antipatriarkaaliseen teemaan – johan sarjan teemakappaleessakin lauletaan mieheen luottamisen olevan naisen pahin virhe!

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Grudge Songin toinen kompastuskivi on tekninen hutilointi. Filmin leikkaus ja toimintajaksojen toteutus ovat usein hieman sinne päin. Esimerkiksi alussa ei ota selvää mihin Nami loukkaa itsensä, ja lopussa katsoja joutuu kompensoimaan hirttoköyden ja silmukkaan itsensä kompuroivan hahmon epäsynkkaa mielikuvituksellaan: köysi ei ole lähelläkään uhriaan.

Ongelmallisinta Haseben elokuvassa on kuitenkin sen hukkunut identiteetti. Visuaalisesti Grudge Song vastaa elokuvantekijöiden tavoittelemaa ruskeanrujoa maailmankuvaa, mutta ei katsojan odotuksia. Edeltäjiensä surrealistisesta tyylittelystä ei ole jäljellä kuin rippeet. Viimeisen puolituntisen aikana siirrytään pakollisen vankilaosuuden pariin. Tuhoon tuomittu pyrkimys kurottaa uusiin suuntiin pitäen kuitenkin toinen jalka tutulla mantereella käy ilmeiseksi. Vankilajakson ainoa twisti on korruptoitunut naispuolinen henkilökunta, mikä on jälleen vastakarvassa sarjan teeman kanssa.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Hasebe muisteli elokuvan hektistä tuotantoa Chris D:n haastattelussa. Filmin kuvaukset oli ajoitettu joulukuulle, julkaisupäivä saman kuun viimeiselle viikolle. Ylitöihin ei ollut lupaa, sillä Toein työläisten unioni oli paraikaa kiivaissa neuvotteluissa palkanmaksajien kanssa (ironista kyllä, edelliselokuvien ohjaaja Shunya Itō oli liiton komitean jäsen). Budjetitkin olivat ilmeisesti kuihtuneet elokuva elokuvalta. Tuotannon taustat tiedostaen on ehkä helpompi ymmärtää, miksi markkinatalouden jyräämästä elokuvasta tuli nykyisen muotoinen raakile.

Mikäli Grudge Songia kykenee tutkailemaan itsenäisenä teoksena, tarjoaa se toimivaa 70‑luvun lainsuojatonta viihdettä useimpien kohtauksiensa osalta. Erikseen mainittakoon Hajime Kaburagin (The Executioner, 1974) musiikit, jotka svengaavat parhaimmillaan todella mukaansatempaavasti. Niistä filmi ansaitsee pisteensä.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Lopuksi palattakoon vielä elokuvan poliittiseen aspektiin. Grudge Songissa nähdään muun muassa japanilaisen elokuvan yliampuvimpiin lukeutuva poliisibrutaaliuden kritiikki kohtauksessa, jossa tinanapit ruoskivat kiinni otetun opiskelijamielenosoittajan henkihieveriin kuulusteluhuoneessa! Omien sanojensa mukaan Hasebe ei kuitenkaan pyrkinyt ottamaan kantaa yhtään mihinkään. Ohjaajan tavaramerkiksi muodostuikin poliittissävyisten filmiensä (rotuteemoja raastavasti käsittelevä Stray Cat Rock: Sex Hunter, 1970; viihdeteollisuuden rappiota mm. elokuvateatteriin sijoitetulla raiskauksella kommentoiva Rape! 13th Hour, 1977; jne.) poliittisen kontekstin kieltäminen kaikissa haastatteluissa, ainoastaan käsikirjoittajien mahdolliset tarkoitusperät tunnustaen. Omituinen mies.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria

Julkaistu:


New Female Prisoner Scorpion: #701 (1976)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 2.5/5

Ohjaus: Yutaka Kohira

Japanilaisilla menestyssarjoilla ei ollut tapana pysyä pitkään haudoissaan. Jatko-osia tuotettiin hurjalla vauhdilla (Abashiri Prison, 10 filmiä 1965–1967; Battles Without Honor and Humanity, 5 filmiä 1973–1974), uusintaversioita ilmestyi vuoden sisällä alkuperäisen julkaisusta (Bohachi Bushido: Code of the Forgotten Eight, 1973; Bohachi Bushido: The Villain, 1974) ja uusintastartit täyttivät kankaat (New Abashiri Prison, 1968–1972; New Battles Without Honor and Humanity, 1974–1976). Ei ollut yllättävää, että myös Female Prisoner Scorpion palasi kankaille pian alkuperäisen sarjan päättymisen jälkeen.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

New Female Prisoner Scorpion: #701 on sarjan uudelleenaloitus ja ensimmäisen elokuvan löyhä uusintaversio. Ohjaajaksi nostettiin originaalien apulaisohjaaja Yutaka Kohira ja pääosaan School of the Holy Beastissä (1974) debytoinut Yumi Takigawa. Tarinan runko pöllittiin sarjan ensimmäisestä elokuvasta. Samaa vanhaa uusissa vaatteissa siis.

Nami (Takigawa) on tällä kertaa häihinsä valmistautuva nuori nainen, jonka sisko on korruptoituneen poliitikon sihteeri. Ei mene aikaakaan, kun poliittisista lehmänkaupoista perille päässyt sisko on hengiltä ja Nami kiven sisässä sisarmurhasta tuomittuna. Kyse on tietenkin poliitikon ja petollisen sulhon operoimasta lavastuksesta, jolla liika tietävä Nami lakaistaan maton alle. Loppufilmi mukailee vuoden 1972 elokuvaa dialoginsäästömoodiin menevää päähenkilöä myöten.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

"Hän ei ole tavallinen nainen", lausuu sellitoveri Namin poltettua toisen vangin elävältä. Kohtauksessa manifestoituu New Female Prisoner Scorpion: #701'n keskeiset ongelmat: typeryys ja uskottavuuden puute. Takigawa oli neiti paikallaan Norifumi Suzukin nunsploitaatioklassikossa School of the Holy Beast, mutta Skorpionin sanatonta karismaa häneltä ei löydy. Takigawa ei missään vaiheessa vaikuta uitettua kissanpentua uhkaavammalta ilmestykseltä.

Ohjaajan pallille nostettu Kohira kärsii samankaltaisesta potenssiongelmasta. Politiikka loistaa poissaolollaan eikä elokuvasta löydy kovin kirpeätä sukupuolijännitettä. Naisten kanssa hän tuntuu olevan täysin hukassa, tietämättä mitä näyttelijöillä pitäisi tehdä. Surrealismi rajoittuu muutamaan jaksoon, joista ensimmäisessä savukoneet pukkaavat punaista höyryä talkilla valeltujen ukkojen tuomitessa Namin vankeuteen. Iton elokuvat olisivat voineet olla samankaltaisia, mikäli ohjaajalta olisi puuttunut visio ja taito.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Kaikesta huolimatta New Female Prisoner Scorpion: #701'issa on positiivista sen elokuvallinen peruslaadukkuus. Naisvankilagenressä on usein luotettu alhaisimpaan yhteiseen nimittäjään, eli halpaan seksikuvastoon. New Female Prisoner Scorpion: #701'n kehtaa kuitenkin luokitella oikeaksi elokuvaksi, jota katsotaan jonkin muun kuin irstailun takia. Eksploitaatioanti rajoittuukin muutamaan paljaan rinnan vilahdukseen sekä vankilanjohtajan silmään porautuvaan veitseen.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Arvostelun alussa luvatut uudet vaatteet puetaan päälle viimeisen vartin kostoepisodissa. Namin mustassa viitassa on nyt sisäpuolella leopardikuviot, mikä tekee sankarittaresta paitsi petoksen, myös muotivirtauksen uhrin. Muutoin lopetus on yllättävän iskevä, tarjoillen väkivaltaa, villin tyyliteltyjä kuvia ja elokuvan parasta näyttelijätyötä. Takigawa äänitti filmiin myös uuden teemakappaleen, joka on parempi kuin myöhempien vuosikymmenten (Female Prisoner Scorpion: Death Threat, 1991; Female Convict Scorpion, 2008) kammottavat cover-versiot Meiko Kajin alkuperäisestä teemakappaleesta. Onnistunut lopetus jättää muutoin keskinkertaisesta elokuvasta hyvän maun suuhun.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria

Julkaistu:


New Female Prisoner Scorpion: Special Cellblock X (1977)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3/5

Ohjaus: Yutaka Kohira

New Female Prisoner Scorpion ‑sarja saatiin yllättävän hyvään päätökseen elokuvalla Special Cellblock X. Vauhdikas filmi keksi itselleen uuden identiteetin, joka ei liittynyt kostoon eikä naisiin.

Nami (Yoko Natsuki) on tällä kertaa sairaanhoitaja, joka joutuu kissa-asuisten miesten (!) joukkoraiskaamaksi. Syylliset pistetään päiviltä takaumajaksossa jo ennen elokuvan päätarinan alkua. Filmin aloituskohtauksessa Namia talutetaan vankilaan – tyylikkäästi aurinkolasit kasvoillaan.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Surrealismi on taitolaji, muistuu jälleen mieleen edellisosasta tutun ohjaaja Yutaka Kohiran tunaroidessa kissamiesten parissa. Special Cellblock X onnistuu kuitenkin hoitamaan rutiinit kiitettävän nopeasti alta pois, minkä jälkeen loppufilmi on noususuhdanteinen. Kohira on tällä kertaa tajunnut keskittyä hallitsemiinsa asioihin: toimintaan ja miehiseen nokitteluun.

Kurituslaitoksen kipinöivä henkilökuntadynamiikka on Special Cellblock X:n vahvinta antia. Uusi vankilanjohtaja Kuroiwa (Sonny Chiba ‑filmien karatepahis Masashi Ishibashi) ei saa naisista otetta ja ajautuu arvovaltataisteluun nuoremman, ruohonjuuritasolla kokeneemman vartija Kajikin (Nikkatsun nuoriso‑ ja rikoselokuvien pippurinen Takeo Chii) kanssa. Kuroiwan vastaisku on tilata Abashirin vankilasta oma luottomiehensä, jeepillä kruisaileva kuumakalle Tamura (elokuvaurallaan odotukset ylittänyt nahkahousurokkari Hiroshi Tachi) avukseen. Nöyryytetty Kajiki pakotetaan arestiin Kuroiwan valmistautuessa edessä häämöttävään, paikallisen ison kihon suorittamaan vankilan tarkistuskäyntiin.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Rautainen äijäkööri pumppaa testosteronia kankaalle siinä määrin, että katsoja unohtaa olevansa naisvankilaelokuvan parissa. Veto on omituinen, mutta parempi näin kuin kolmannen elokuvan munaaminen putkeen. Kohira ei ollut mikään sosiaalisen kanssakäymisen mestari naisten kanssa, mitä kuvastaa hänen kommenttinsa heidän hankaluudesta alastonkohtauksia kuvatessa: eivät mokomat halua riisuutua (Arrowin haastattelu). Kohiran parhaat työt syntyivätkin ohjaajan leikkiessä miesten kanssa (Detonation! 750CC zoku, 1976) tai sivuuttaessa sukupuolikysymyksen kokonaan (Dragon Princess, 1976). Special Cellblock X:ssä ohjaaja viettää suurimman osan ajasta miehisen munanmittailun parissa ja heittää päälle kasan vauhdikasta takaa-ajotoimintaa Namin paetessa vankilasta.

Naisten parissa Kohira on jälleen hukassa, tosin ei täysin omaa syytään. Pääosaan valittu Yoko Natsuki (Karate for Life, 1977) on karismaltaan pahvin luokkaa, ja Namin roolissa edelliselokuvan Yumi Takigawaakin isompi floppi. Ei ihme, että hän katosi pian filmin julkaisun jälkeen televisiotuotantojen pariin.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Naisten riisumisongelman Kohira on ratkaissut täyttämällä keskeiset sivuroolit Roman Porno ‑esiintyjillä. Kaori Ono (samaisen vuoden mainio A Girl's Pleasure: Man Hunting) on Namin naiivi ja alituiseen paljasrintainen kumppani ja Moeko Ezawa sarjan perinteinen ilkeä vanha akka. Heidän funktionsa on toimia mekaanisina elokuvapelin muttereina ja silmänruokana. Pahemminkin voisi eittämättä olla.

Kohiran kädettömyys naisten parissa ei lopulta vahingoita elokuvaa paljoakaan, sillä painopiste on niin vahvasti miehissä sekä sukupuolineutraalissa toimintarymistelyssä. Näillä saroilla filmi toimii yllättävän hyvin, ja on sarjan selvästi toimintapainotteisin osa. Lisäbonuksena katsojalle avautuu harvinainen mahdollisuus nähdä Masashi Ishibashi kerrankin lain oikealla puolella – vaikka toki lajityypin perinteiden mukaisesti vankilanjohtaja on se kaikista isoin konna.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Special Cellblock X jäi viihdyttävyydestään huolimatta New Female Prisoner Scorpion ‑sarjan viimeiseksi osaksi. Se oli myös pinky violence ‑genren joutsenlaulu. Aika oli ajanut ohi Toein seksin ja väkivallan täyteisestä genreviihteestä (samana vuonna haudattiin myös karate-elokuvat sekä oleellisissa määrin yakuza-revittelyt). Skorpioni nähtiin kostonsa parissa seuraavan kerran vasta vuonna 1991, suoraan videolevitykseen tehdyssä uusintastartissa Female Prisoner Scorpion: Death Threat.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria