Mikko Koivisto

Bohachi Bushido: The Villain (1974)

Ohjaaja:

• Takashi Harada

elokuva arvostelu

Ohjaus: Takashi Harada

Teruo Ishiin mestariteoksessa Bohachi Bushido: Code of the Forgotten Eight (1973) nihilistinen miekkamies Shiro (Tetsuro Tamba) vaelsi Edossa. Miestä kaatui kuin heinää, ninjoja satoi taivaalta ja kangas väritettiin huikealla mielikuvituksella antisankarin matkatessa jossain tämän maailman ja tuonpuoleisen välitilassa, mutisten kuinka häntä eivät sekulaariset houkutukset kiinnostaneet.

jatko‑osassa Bohachi Bushido: The Villain antisankarin saappaisiin hyppää Goro Ibuki. Valkotakki on alussa teloituspartion edessä pilkottuaan kasan poliiseja ja jätettyään sitten taistelun kesken tylsistymistään. Näkemästään vakuuttunut roistopomo Tanahashi (Bin Amatsu) lahjoo viranomaiset missaamaan teloitusiskun. Miekan reunasta takaraivoonsa saanut sankari palaa tajuihinsa Bohachi-klaanin tiloissa paljaspintaisten kaunottarien hyväilyssä.

Tarkkamuistiset havainnevat aloituksessa yhdenmukaisuutta Ishiin elokuvaan, jonka alussa sankari jätti miekkataistelun kesken, heittäytyi jokeen ja heräsi Bohachi-klaanin tiloissa alastomien naisten hyväilyssä. Ero on siinä, että alastomat naiskehot hankaamassa itseään joessa kylmettynyttä sankaria vasten oli helvetin paljon järkevämpää kuin saman hoidon tarjoaminen niskavamman kärsineelle miehelle.

Loppufilmin juoni on muutaman hahmon lisäystä lukuun ottamatta sama kuin edeltäjässään. Sankari palkataan jälleen niittämään kilpailijoiden miehiä kunnes työnantajat päättävät hankkiutua eroon vasarastaan. Myös Bohachi-klaani prostituutiobisneksineen esitellään liki samoin kääntein. Elokuvasta ei oikein ota selvää, onko sen tarkoitus olla jatko‑osa vai uusintaversio. Ainoat uusintaversioluokitusta vastustavat seikat ovat sankarin uusi nimi Kyushi-Issho sekä epäusko siitä, että Toei olisi kehdannut filmata oman elokuvansa uusiksi vuoden sisällä alkuperäisfilmistä (edeltäjän julkaisusta oli vierähtänyt 364 päivää). Nykypäivän remake-tehtailijoilla ei ole mitään hävettävää tämän rinnalla.

The Villainin puikoissa nähdään pääosin eri porukka kuin Ishiin elokuvassa, eikä muutos ole parempaan päin. Toein vakioroisto Bin Amatsu (Sister Street Fighter, 1974) hoitaa pestinsä rutiinilla, mutta edelliselokuvan Tatsuo Endolla oli härskimpi nauru ja rumemmat hampaat. Bohachi-klaanille naisia kauppaava Reiko Ike (Sex and Fury, 1973) herättää mielenkiintoa pelkällä mukana olollaan, mutta tuskin kukaan lukee elokuvaa hänen oleellisimpiinsa. Pääosan Ibuki (joka esitti ensimmäisessä elokuvassa Bohachi-klaanin pistoolimiestä) on karismaltaan kuin luolan seinälle paistunut varjo Tambasta. Ristiriitaisen hahmonsa toimiin hän ei saa mitään tolkkua.

Kameran takana tilanne on samankaltainen. Ohjaaja Takashi Haradaa ei syystäkään lasketa alansa aatelisiin. Hänen ainoita tunnettuja filmejä ovat Wicked Priest ‑sarjan (1968–1971) jatko‑osat. Kuvaaja Shigeru Akatsuka (Horrors of Malformed Men, 1969) on astetta ansioituneempi ukko, mutta halpoja lavasteita ja mielikuvituksettomia toimintajaksoja ei hänkään pelasta kuin hetkittäin. Suurinta ihmetystä aiheuttaa Sadao Nakajiman (Memoir of Japanese Assassins, 1969) ja Takeo Kanekon (A Narcotics Agent's Ballad, 1972) laatima, plagioinnin määritelmästä käyvä käsikirjoitus. Pohjana toimineesta Kazuo Koiken mangasta kuvittelisi löytyvän uusiakin tarinoita filmattavaksi. Joku voisi Nakajimaan törmätessään kysyä, mitä ihmettä esituotannossa tapahtui?

The Villain harjoittama kopiointi on valitettavaa, sillä omille poluilleen eksyessään elokuva herää eloon. Esimerkiksi alussa sankari kidnappaa valkoisen naisen ja pakottaa tämän seksiin, mutta katkaisee jostain syystä tämän kaulan kesken aktin. Järjetöntä, mutta sentään positiivisella tavalla hämmentävää. Myöhemmin Iken roolihahmoa palvova miespuolinen palvelija (Takuzo Kawatani) viiltää silmänsä puhki todistaessaan emäntänsä seksisessiota sankarin kanssa. Äijä ei vielä sen jälkeenkään tajua ottaa jalkoja alleen, vaan jatkaa loppuun saakka Iken nöyränä palvelijana ja nyrkkeilysäkkinä!

The Villain toimii parhaiten, mikäli ensimmäisen elokuvan on onnistunut unohtamaan ja eikä filmiltä odota kummoista laatua. 70‑luvun puolivälin Toei-eksploitaationa elokuva puolustaa katsomistaan jo pelkällä olemassaolollaan. Parempaa ajanvietettä olisi kuitenkin olemassa, kuten Haradan ja Ibukin vuoden 1975 ninja-seksploitaatio Shitakari Hanjirô: Maruhi kannon o sagase, jossa kaksikolla oli uusi Koike-tarina filmattavanaan. Elokuvassa Ibukin esittämä ninja etsii shogunille parittelukumppania ja muun muassa harrastaa seksiä kuolemaan tuomitun naisen kanssa ristillä kesken teloituksen! Harvinaista filmiä ei ikävä kyllä ole koskaan julkaistu kotivideoformaatissa.