Mikko Koivisto

Detonation! 750CC zoku (1976)

Ohjaaja:

• Yutaka Kohira

elokuva arvostelu

Ohjaus: Yutaka Kohira

Uusien taustavoimien johdolla valmistunut 750CC zoku tuo Detonation ‑saagan päätökseensä hieman sekalaisin tuloksin. Sarjan edeltävät osat ohjannut Teruo Ishii on vihdoin vapautettu moottoripyöräjengielokuvien kahleista, ja tilalle on palkattu Yutaka Kohira. Vähäisestä tunnettavuudestaan huolimatta Kohira ei ole aivan merkityksetön ohjaaja; hänen tililtään löytyy mm. mainio Etsuko Shihomi ‑elokuva Dragon Princess (1976), jota ennen hän oli jo kerännyt kokemusta Kinji Fukasakun ja Shunya Iton elokuvien apulaisohjaajana.

750CC zokun vahvuudet ja heikkoudet käyvät ilmi jo elokuvan aloituskohtauksesta. Ishiin parhaiden neronleimauksien tasolle yltävää omaperäisyyttä Kohiralta ei löydy, mutta toimintaohjaajana hän on pykälää taitavampi. Elokuvan avaava takaa-ajokohtaus nostattaa välittömästi katsojan odotukset korkealle, joskin sitä seuraava alkutekstijakso on musiikittomuudessaan hämmentävän lattea. Päähenkilö Kojin (Kouichi Iwaki) pidätyksen jälkeen elokuva siirtyy ajassa vuoden eteenpäin ja jatkaa tarinaansa rauhallisemmissa autoverstasympäristöissä. Jengeistä ulos jättäytynyt mutta edelleen pieniä temperamenttiongelmia omaava Koji joutuu kantamaan huolta rämäpäisen autojengin kanssa törmäyskurssille joutuvista vähä-älyisistä kavereistaan.

Season of Violencen (1976) tapaan 750CC zoku asettuu varsin huonosti Detonation-sarjan osaksi, sillä kyseessä ei suoranaisesti ole moottoripyöräjengielokuva. Johdantojaksoa lukuun ottamatta päähenkilö ei missään vaiheessa kuulu jengiin, ja hänen pääasiallinen kulkupelinsäkin on auto. Elokuvan viimeisen puolituntisen aikana sentään palataan kaksipyöräisten pariin, ja ajeleepa kuviin muutama moottoripyörällä huristeleva ryhmäsielukin. Kovapintaisiksi jengiläisiksi näitä aneemisia t‑paita-veikkoja ei kyllä hyvällä tahdollakaan kehtaa kutsua.

Tarinaltaan 750CC zoku on tylsä ja päämäärätön, eikä sen henkilöhahmoissakaan ole hurraamista. Alun jälkeen juoni alkaa pian tuntua pelkältä pakkopullalta, jota katsoja tuskin jaksaa pientä maistelua pidemmälle ahmia. Elokuvan ensimmäinen puolituntinen toimii kuitenkin varsin mallikkaasti peruslaadukkaan autoilutoiminnan varassa. Iwakin karisma ja aurinkolasit auttavat nekin, joskin toiminnan tauotessa pidemmäksi aikaa myös tunnelma uhkaa latistua nopeasti. Pientä apua saadaan muutamaan otteeseen naurattavasta huumorista sekä parin kohtauksen taustalle sijoitetusta iskevästä laulusta. Ishiin elokuvien tasoista väkevästi funkkaavaa ääniraitaa ei elokuvasta kuitenkaan löydy.

Katsojan positiiviseksi yllätykseksi Kohira vetää keskinkertaiseksi vajonneen elokuvan loppupuolella todella kovat panokset takataskustaan. Tarina huipentuu 20‑minuuttiseen takaa-ajokohtaukseen, jossa Koji pakenee poliiseja moottoripyörällä. Melko rauhallisesti käynnistyvä kaahausjakso yltyy lopulta henkeäsalpaavaksi stunttien sarjaksi, jonka vakuuttavuutta eivät heikennä edes hienovaraisesti käytetyt kuvan nopeutukset. 750CC zokun loppuhuipennus on malliesimerkki siitä, kuinka katsojansa lopussa palkitseva elokuva voi jättää hyvinkin positiivisen jälkimaun, vaikka matka kliimaksia kohti onkin ollut kuoppainen. Tähän on hyvä lopettaa, vaikka Detonation-sarjan palauttaminen muille kuin laadullisille raiteilleen jäikin tekemättä.