Mikko Koivisto

Shameless: Abnormal and Abusive Love (1969)

Ohjaaja:

• Teruo Ishii

elokuva arvostelu

Ohjaus: Teruo Ishii

Abnormal Love ‑sarjan dokumentaarisessa viitososassa kohdataan nykymaailman kummajaisista kieroutunein: neitimäinen homomies.

Shameless: Abnormal and Abusive Love sijoittuu geishojen kauniiseen kaupunkiin Kiotoon. Baarityttö Noriko (Masumi Tachibana) on nuori nainen uuden ritarinsa Yoshiokan (Teruo Yoshida) kainalossa. Onnea varjostaa kuitenkin kahjoksi osoittautunut entinen poikaystävä Fukahata (Eiji Wakasugi), joka ei malta päästää aarteestaan irti. Tarina avautuu takaumien ja nykyhetken vuorottelulla.

Fukahata ei ole mikään keskiverto mustasukkainen ex‑rakastaja. Äijä vakoilee Norikoa yötä päivää ja hänen suuriin elämäniloihinsa kuuluu nähdä nuoren naisen pissaavan edessään. Miehessä on kuitenkin jotain pahemminkin pielessä.

Menneiden vuosikymmenten japanilaisen elokuvan harrastajat tunnistanevat homomieheen viittaavan, sittemmin loukkaavana käytöstä poistuneen termin okama. Elokuvissa okamat mellestivät yleensä koomisina kevennyksinä (esim. Teruo Ishiin omat Abashiri Prison ‑filmit) ja olivat liki poikkeuksetta yliampuvan neitimäisiä ja rajattomalla rakkaudenkaipuulla varustettuja ristiinpukeutujia (ajatus siitä, etta homomies voisi haluta pukeutua miehen vaatteisiin, ei ollut vielä iskostunut japanilaisiin kaaleihin). Abnormal and Abusive Loven antisankari haiskahtaa piilo-okamalta jo ensisilmäyksellä, eikä havainto ole väärä. Tultuaan tyttönsä torjumaksi ukon päässä napsahtaa ja hän painuu kuin uuden persoonallisuuden riivaamana homoklubille bailaamaan. Seuraavana päivänä tuliaisina on sukupuolitauti.

Niin pölkkypäistä kuin elokuvan homomaailman tutkailu onkin, on filmissä selvä mondo-dokumenttimainen pohjavire. Lajityyppi oli japanilaisille tuttu. Harmonisen etusivun takana julmuuksia ahminut kansakunta oli ottanut italialaiset shokkidokkarit avosylin vastaan 60‑luvun alussa. Maassa oli julkaistu jokseenkin kaikki saatavissa oleva kama Mondo canesta (1962) Malamondon (1964) kautta Mondo Bizarroon (1966), The Teenagersiin (1968) ja Sweden: Heaven and Helliin (1968). Japanilaiset saivat myös oman pienimuotoisen mondo-tuotantonsa käyntiin 60‑luvun mittaan, nimekkäimpänä esimerkkinä Sadao Nakajiman Toeille luotsaama seksidokumenttitrilogia. Niistä ensimmäinen, Nippon 69 Sexual Curiosity Seeking Zone (1969, julkaistu 5 viikkoa ennen Abnormal and Abusive Lovea) piti sisällään korkokengillään ja piiskallaan masokistimiestä alistaneen SM‑hepun. Tismalleen sama kohtaus löytyy fiktiivisenä versiona Ishiin filmistä, jossa alistajan roolia esittää Japanin tunnetuin transvestiittinäyttelijä, pallinsa pari vuotta myöhemmin poistattanut Maki Carrousel.

Ishiin omissa elokuvissa oli nähty dokumentaarisia kosketuksia 60‑luvun taitteen Line-filmeistä lähtien, The Joy of Torturea (1968) unohtamatta. Kuitenkin juuri Abnormal and Abusive Lovessa dokumenttihenkisyys on vahvimmillaan modernin näyttämön ja näytön halua kaikuvan pienimuotoisuuden johdosta. Varsinkin homoklubin omituista asiakaskuntaa tarkastellaan suurella mielenkiinnolla.

Dokkarointi on myös filmin akilleen kantapää. Elokuva tuntuu homokammoisine asenteineen vanhentuneelta, jopa oman aikansa kontekstissa. Esimerkiksi Nakajiman dokumenttitrilogian päätösosassa Twisted Sex (1971) homomiehet nähtiin (filmin vulgaarista kaupallisuudesta huolimatta) ymmärtäväisessä, jopa romanttisessa valossa. Ishiin näkemyksellä on toki huumoriarvoa, mutta sekoilu venyy liikaa ollakseen pidemmän päälle hauskaa.

Ishii ei onneksi laske pelkän homostelun varaan. Ohjaajan kanssa usein työskennellyt kirjoittaja Masahiro Kakefuda (Inferno of Torture, 1969) on kertonut Ishiin tilanneen häneltä shokkialoituksella käynnistyviä käsikirjoituksia. Myös Abnormal and Abusive Love starttaa näyttävästi zoomailemalla roistonsa sieraimiin ja kitalakeen kasvoja paljastamatta, veren roiskuessa taustalla valkoisille höyhenille ja ääniraidan täyttyessä eläimellisestä karjunnasta. Jakso on tehokas ja enteilee kuvastoltaan tulevien vuosien italialaisia gialloja (lajityypin varhaistöistä Blood and Black Lace ja Death Laid an Egg olivatkin jo ennättäneet Japanin teatterijakeluun). Tämänkaltaista kuvastoa olisi katsellut enemmänkin.

Hieman yllättäen filmi toimii parhaiten Norikon ja Yoshiokan romanssia värittäessään. Ishii kuvaa rakastavaisia aamuauringon suloisia säteitä ja illankoiton oransseja sävyjä vasten. 60‑luku hehkuu nostalgisena tarinan taustalla. Eikä silmänilostakaan ole puutetta, olihan ihastuttava Tachibana joka pojan unelma suloisine kasvoineen ja trendikkään lyhyine hiuksineen. Rintansa hän oli ennättänyt paljastamaan jo edellisessä Ishii-filmissä Orgies of Edo (1969), ja lisää on luvassa Abusive and Abnormal Lovessa.

Aivan täysillä ei katsoja pääse uppoutumaan Tahibanan lumoihin, sillä Ishiin naiskuva tökkii. Noriko on tarkoitettu modernin naissukupolven edustajaksi, mutta hänen luonteensa on kuin konservatiivin tietosanakirjasta. Naisen liiallinen hoivavietti ja miesten herroittelu muodostuu tarinalliseksi riippakiveksi Norikon ollessa kyvytön päästämään karmivasta ukostaan irti. Vasta lopussa eroaikeet pistetään toimeen giallomaisin lopputuloksin.

Vaikka aika on jättänyt Abusive and Abnormal Lovesta pahastikin, on filmissä oma 60‑lukulainen viehätyksensä etenkin esteettisellä saralla. Aiheita ja lajityyppeja mondoista giallohin ja seksuaaliseen vallankumoukseen sivuava filmi toimii vähintäänkin ajoittain. Lisäksi on annettava tunnustusta elokuvalle, jonka jakomielitautisen antagonistin molemmat persoonat ovat pervoja!