Julkaistu:


Delinquent Girl Boss: Worthless to Confess (1971)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4/5

Ohjaus: Kazuhiko Yamaguchi

Kasvatuslaitos. Tässä vaiheessa lienee selvää, ettei käsikirjoitustiimiltä ole irronnut ainoatakaan ideaa vaihtoehtoiseen aloitukseen. Eipä siinä mitään, startti kun on kaikesta huolimatta sarjan paras. Elokuva alkaa teatterisalista, jossa tytöt kuolaavat kankaalla riehuvan Ken Takakuran perään. Katselu tosin jää lyhyeen, kun järjestäjät tajuavat, ettei "Hokkaido's Great Outdoors"olekaan opetusfilmi, vaan Teruo Ishiin aloittaman Abashiri Prison ‑sarjan osa.

Mellakanpoikasen jälkeen päästään nauttimaan lämpimästä kylvystä ja pelaamaan baseballia ennen kuin ilkeämieliset kouluttajat laittavat Oshidan juoksemaan ympäri kuraista kenttää vesisateessa. Hienon teemabiisin soitua loppuun siirrytään tuttuun tapaan tuomiota seuraavaan aikaan. Ilahduttavasti tästä lähtien elokuvaan ilmaantuu aiempia osia huomattavampaa yritteliäisyyttä sivuhenkilöiden syventämisen suhteen.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Työpaikka Rikalle irtoaa sympaattisen Junzaburo Banin pyörittämästä autokorjaamosta. Iäkäs mutta yhä voimissaan oleva mies kantaa huolta tyttärestään (Yumiko Katayama), joka on katkaissut välit isäänsä ja muuttanut yhteen velkaantuneen yakuzan kanssa. Velkojat puolestaan tulevat säännöllisin väliajoin isäukon puheille, lopullisena tavoitteenaan pakkolunastaa tämän liikeyritys. Taustapiruna häärii jo sarjan ensimmäisessä osassa samanlaisia aktiviteetteja harjoittanut Nobuo Kaneko.

Roolituksen suhteen pienoisena pettymyksenä tulee Ballad of Yokohama Hoodsissa ihastuttanut Yukie Kagawa, jota ei ole tunnistaa onnettoman vaimon roolissa. Sairaasta aviomiehestään huolehtivan ja alastonmallina toimeentulonsa ansaitsevan hahmon kasvoille on vielä lisätty rumuusmeikit tunnelmaa entisestään latistamaan. Ei liene kuitenkaan kovin suuri yllätys, että myös Kagawa pääse vielä ennen elokuvan loppua jakamaan oikeutta jollain keittiöveistä terävämmällä.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Näyttelijäkaartiin liittyvät myös vara-Takakura Tsunehiko Watase ex‑yakuzana, jolla on huomattavia vaikeuksia ilmaista tunteitaan äijän tavoin käyttäytyvää Rikaa kohtaan, sekä sarjan vakiotähdet Masumi Tachibana ja Tonpei Hidari elokuvan vetävintä musiikkia ja muotia tarjoilevan klubin työntekijöinä. Yokohamassa ensikertaa nähty söpö Yoko Ichiji tarttuu mukaan puolivahingossa, kun hänet löydetään nuudelibaarin tiskin takaa.

Worthless to Confess onnistuu antamaan melkein jokaiselle merkittävälle hahmolle sen verran luonnetta, että heistä jaksaa välittää. Näyttelijät selviytyvät rooleistaan hyvin, ja varsinkin Oshidan ja Watasen nokittelua on hauska seurata. Myös Yamaguchi on kameran takana saanut energisen ohjauksensa rullaamaan siihen malliin, ettei väliin jää kuolleita hetkiä. Huumoria on tarjolla tuttuun tapaan, vaikka pääpaino meneekin draaman puolelle. Paljasta pintaa esittelevät sekä Kagawa että Katayama, joskaan vieläkään ei ole kyse kuin satunnaisesta mausteesta.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Elokuvan lopussa Yamaguchi yrittää todenteolla lyödä edellisen elokuvan nappifinaalin. Siinä olisi ehkä onnistuttukin, ellei kohtaus olisi suora kopio eräästä sarjassa aiemmin nähdystä rytäkästä. Kyseessä on kuitenkin niin tunnelmallinen ja teknisesti suvereeni suoritus, että kopioinnin antaa melko pitkälti anteeksi. Kokonaisuutena Worthless to Confess on sitä paitsi koko joukkion paras elokuva. Delinquent Girl Boss ‑sarjan jälkeen Toei siirtyikin huomattavasti eksploitatiivisemman tyttöactionin pariin Norifumi Suzukin näyttäessä tietä Sukeban-sarjallaan.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria

personLinks