Mikko Koivisto

Super Gun Lady: Police Branch 82 (1979)

Ohjaaja:

• Chūsei Sone

elokuva arvostelu

Ohjaus: Chūsei Sone

"Ultraväkivaltaa ja eroottista toimintaa!" Nikkatsu ei turhia kainostellut markkinoidessaan Chusei Sonen rikoselokuvaa Super Gun Lady: Police Branch 82. Elokuva saapui teattereihin 70‑luvun lopulla, jolloin Nikkatsu oli hetkellisesti onnistunut kuromaan valtavirran ja Roman Pornon välisen eron lähes olemattomaksi. Super Gun Lady julkaistiin valtavirtaelokuvana, joskin "valtavirta" on aika lailla viimeinen mieleen tuleva sana seuratessa elokuvan sikamaisimpia kohtauksia.

Super Gun Ladyssä poliisin salaisen jaoston etsivät Mika (Emi Yokoyama) ja Rin (Kaoru Janbo) selvittelevät laittomuuksista epäillyn yritysjohtajan tapausta. Bisnesnero löytyy pian kallo murskana katukivestä tuntemattomien miesten paiskattua tämän alas pilvenpiirtäjän katolta. Varjostustyö vie etsivät huumerikollisten ja äärinationalistien jäljille, jotka paljastuvat taustalla häärivien mahtihenkilöiden pelinappuloiksi.

Super Gun Lady lainaa materiaalinsa manga-kirjoittaja Tooru Shinoharalta, jonka ronskit sarjakuvat olivat 70‑luvun puolivälissä Toei-tuottajien suosiossa. Shinoharan sarjakuvien pohjalta tuotettiin ääriväkivaltainen roskaklassikko Zero Woman: Red Handcuffs (1974) sekä taiteellisesti ansioituneempi Female Prisoner Scorpion ‑sarja (1972–1977), jota varten lähdemateriaalia tosin siistittiin raskaalla kädellä. Nikkatsu ei liene juurikaan turvautunut sensuuriin, sillä elokuvassa muun muassa virtsataan huumatun ja raiskatun päähenkilön päälle sekä suoritetaan niljakkuudessaan vertaistaan hakeva pankkiryöstö.

Super Gun Ladyn ohjaimissa istunut Roman Porno ‑veteraani Chusei Sone eli 70‑luvun lopulla uutta kukoistuskautta. Nikkatsu ruokki lahjakkaaksi tiedettyä, mutta helposti tylsistyvää ohjaajaa satunnaisilla valtavirtatuotannoilla, saaden mieheltä vastineeksi Angel Guts: Red Classroomin (1979) ja Red Violationin (1980) kaltaisia huippuluokan Roman Porno ‑elokuvia. Super Gun Ladyssä näkyy ajoittain Sonen energia, etenkin tunnelmallisessa koko yön varjostusoperaatiossa kaupungin kaduilla sekä tyylikkäässä alkutekstijaksossa, joihin on molempiin tarttunut mukavasti oman aikansa henkeä. Kokonaisuus on silti pettymys.

Pahiten Super Gun Ladyssä mättää elokuvan logiikka. Jotain on mennyt pahasti pieleen joko kirjoitus‑ tai leikkausvaiheessa, sillä elokuva on täynnä käsittämättömiä hölmöyksiä. Takaa-ajojaksossa aamuyö muuttuu päiväksi leikkausten välissä, auton sabotoidut jarrut palautuvat toimintakuntoisiksi kesken kohtauksen, eikä katsojalle oikein selviä johtuuko läpi elokuvan kasvava sivullisten ruumiskasa päähenkilöiden ammattitaidottomuudesta vai silkasta välinpitämättömyydestä. Eräässä kohtauksessa toinen etsivistä loukkaantuu rakennustyömaan tunnollisen nosturinkuljettajan jatkaessa talon murskaamista alla piilottelevasta poliisista ja ympärillä kaahaavista gangstereista huolimatta – kaikki vain oikea-aikaisen juonenkäänteen mahdollistamiseksi.

Pääosakaksikko Yokoyama ja Janbo eivät asiaa paranna. Ensimmäistä ja viimeistä kertaa kameran edessä nähtävä potkunyrkkeilijä Janbo on täysin hukassa alusta loppuun. Naisen rasittavaan mesoamiseen kypsyy jo hänen ensimmäisen kohtauksensa aikana. Rintaliivinsä hukannut Yokoyama on roolissaan hieman parempi, lukuun ottamatta penkin alle menevää ja pienen ikuisuuden jatkuvaa huumehelvettijaksoa, joka on todella vaivaannuttavaa katsottavaa.

Viimeisen kolmanneksen aikana elokuva jälleen piristyy. Juoneen huterasti liittyvässä finaalissa Sone marssittaa kameran eteen kulttitähti Yuya Uchidan (Rolling on the Road, 1981), jonka johtama miesjoukkio suorittaa eksploitaatioelokuvan hall of fameen menevän pankkiryöstön. Mieskolmikon häiriintyneet otteet panttivankien kanssa tuovat mieleen Umberto Lenzin elokuvan Almost Human (1974) ja herättävät horrokseen vaipuneen katsojan jälleen elokuvan pariin. Ajoitus on vain liian myöhäinen, eikä jakso pelasta elokuvaa, vaikka jättääkin katsojan paremmalle tuulelle.