Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

De Palma:

Carlito's Way – Varsin loistava gangsterikuvaus, Pacino yhdessä parhaimmista ja nöyrimmistä mafia-rooleistaan.

****



Baird: Star Trek: Nemesis – Yksi turhimmista ST-leffoista ainakin Picardin aikakautena. Ei tarjoa mitään muuta kuin tylsännäköistä avaruusalus-CGI:tä ja hassuttelevan Data-prototyypin.

*



Shiraishi: Gurotesuku – Varsin ällöttävää freudilaista gornoa. Hiljaiseksi veti, mutta veti myös loppu överiksi, mikä söi tehoja.

***



De Palma: Raising Cain – Erinomainen neo-noir, jossa tunnelma kohdillaan. Vaikka puoleen väliin asti kerronta on melko sekavaa sekoitellun rinnakkaiskronologian takia, homma saadaan hienosti kasaan loppupuolella. Väliin oikeasti pelottavaa meininkiä De Palman perinteisten killisilmäsäikäytysten ja Pino Donaggion loisteliaan Psycho-tyylisen scoren ansiosta. De Palman tavaramerkit kuten uskomattoman hienot ajot sekä usvaiset ja ylivalaistut miljööt toimivat täydellisesti tämän lajityypin elokuvassa.

****



Eastwood: The Gauntlet – Loogisista aukoista ja muista hölmöyksistä huolimatta (tai niiden johdosta) nautittava viihdetoimintapläjäys.

***

Whatever Works (2009) ***



– Woody Allen osaa dialogin. Hauskan negatiivinen mies tuo Boris.





This Girl's Life (2003) – Erään Pornotähden Elämä ***



– Vakavalla aiheella mukavaa leikittelyä.





Pretty in Pink (1986) ***



– Hyvää John Hughes käsialaa.

Andy Wolk:

Pizza My Heart (2005) **1/2



Peter Gerretsen: Apocalypse: Caught in the Eye of the Storm (1998) *1/2



Norm Hunter: Her Best Move (2007) ***



Hans-Christoph Blumenberg: Deutschlandspiel (2000) [TV] ***1/2

Bulletproof (1988) – Luodinkestävä ***



– Kunnon kasari toimintaa! Henry Silva rules!





Red (2008) ****



– Kertakaikkisen loistava!





Ghost Riders (1987) – Aaveratsastajat *



– Ajan hukkaa.





The Masque of the Red Death (1964) – Kuolinnaamio ****



– Enpä muistanutkaan, kuinka mainio leffa on kyseessä.

99. Ethan Coen & Joel Coen:

A Serious Man (bd, 2009) ****½

Uusintakatselu. Loistava musta komedia. Mystinen, nokkela, hauska ja hetkittäin jopa liikuttava. Tuttuun Coen-tyylin elokuva on täynnä huikeita hahmoja jotka tasapainoilevat onnistuneesti karikatyyrin ja uskottavan rajamailla. Michael Stuhlbarg on aivan mahtava pääroolissa juutalaisena opettajana jonka elämässä yllättäen kaikki alkaa mennä päin helvettiä. Coen-veljesten parhaimmistoa.



100. Judd Apatow: The 40 Year Old Virgin (digiboks, 2005i) ***½

Uusintakatselu. Hauska toisellakin katselukerralla, mutta asenteiltaan konservatiivisempi kuin muistin.



101. Don Siegel: Invasion of the Body Snatchers (digiboksi, 1956) ***

Uusintakatselu. Kohtalaisen tehokkaasti toimii yhä tämä paranoia scifi-thrilleri. Loppupuolella sorruttiin kyllä aika typerästi leffan omaa logiikkaa rikkovaan ratkaisuun.



102. Sylverster Stallone: The Expendables (elokuvateatteri, 2010) **

The Vaivaannuttavat. Noloa läppää ja sekavaksi silputtua toimintaa. Stallone on ilmeisesti diggaillut Greengrassin tavasta tehdä supernopeasti leikattua modernia toimintaa, mutta kun ei vaan taidot miehellä riitä tuohon tyylilajiin. Ja kun muuten ollaan tekemässä selkeästi kasarihenkistä toimintaelokuvaa niin ei voi kuin ihmetellä ratkaisua. Harvoin näkee enää nykyisin myöskään kuvaukseltaan yhtä rumaa elokuvaa kuin The Expendables. Erikoistehosteet olivat myös täyttä paskaa. Tarinassa ei ollut mitään tolkkua, mutta sitä nyt tuskin kukaan odottikaan. Silti Stathamin tyttöystävä-kuviot oli aika käsittämätön lisäys. Plussapuolella ei ole hirveästi kerrottavaa, mutta hetkittäin vanhojen ja kurttuisten toimintaurpojen sanailu sentään hymyilytti. Dolph Lundgrenin hahmo oli pienimuotoinen valopilkku. Toimintakohtauksiinkin saatiin aina hetkittäin hieman potkua kun leikkauspöydässä maltettiin ottaa vähän rauhallisemmin. Kaikenkaikkiaan aika turruttava katselukokemus.

The Box (2009) ***



– Lupaava alku, mutta loppu täysin ufoa.





Miss Pettigrew Lives for a Day (2008) – Miss Pettigrew – Päivä täynnä elämää ****



– Hyvänmielen leffa. Napakkaa dialogia.





Last Embrace (1979) – Hyytävät Hetket **



– Ei kummoista Jonathan Demmeä. Puuduttava.





Day of Resurrection (1980) – Virus **



– Pelkästään Henry Silvan takia katsottava.

Alankin listaamaan näitä tänne, jotta mahdollisesti kiinnostuneiden yleisö laajenee muutamasta sadasta (?) --> viiteen miljoonaan =)

103. StreetDance 3D ****+

Oooh.. asiallinen. Britti-Talentista tutut ällistyttävät tanssi-crew't Diversity ja Flawless pistävät parastaan, tosin finaali on hieman lattea koska Flawless ymmärrettävästi joutuu vetämään tarkoituksella kömpelömmän shown, jotta päähenkilöiden (sekava) show näyttäisi suhteessa paremmalta. Lontoo oli kuvattu kerrankin upeana ja modernina kaupunkina eikä minään likaisena ja matalaotsaisia rikollisia kuhisevana ghettona kuten "aina". 3D ei nyt sinänsä muuttanut paljoakaan, mutta antoi pari säväriä kun joku raaja yllättäen kurottuikin vähän katsojaa kohti. Ja nyt on nähty myös kolmiulotteinen ruokasota!



104. Predators ****

Kyllä tätä kelpaa suositella, halpa mutta herkullinen skenaario. Survival-meininkiä katsoo aina mielellään. Alkupuolella tosin pisti vihaksi jatkuvat järjettömyydet ja epäloogisuudet, mutta loppupuolella tuli jo muuta mietittävää niin ei enää haitannut. Twistitkin toimi. Kamppailee siis selvästi enemmän Predator II:n tasolla kuin AVP-räpellysten.



105. Pineapple Express **½

No höhhöh-höö! Aika ilmeistä, että katsojan pitäisi olla jossain vaikutuksissa jotta tämä toimisi. Jäi sellainen fiilis, että useimmissa kohtauksissa Rogenia ja Francoa on vaan pyydetty improvisoimaan jotain huutoa, juoksentelua ja käsien heiluttelua "noniin, ootte pilvessä, tehkää jotain kreisii!".



106. Fotografando Patrizia a.k.a. Dark Side of Love ****

Makea tunnelma. Mielenkiintoista nähdä hikikomori-kulttuurin edustaja jo 80-luvulla kääntelemässä levottomasti tv-kanavia ja säätämässä Commodore 64:llä.



107. Cruising ****½



108. The Expendables ****

Toimittaa juuri sen mitä lupaakin: Juoni on aivan helvetin tyhmä ja leffassa tapetaan vitusti jengii ja räjäytetään kaikki. Sääli että toimintakohtaukset oli editoitu monesti todella heikosti, etenkin Jet Li:n mätöistä ei saanut yhtään mitään tolkkua. Muutenkin Jetistä oli tehty (taas) aikamoinen pelle, tosin yksi aivan timanttinen hetki löytyy: Jet ampuu autosta todella murhanhimoisesti tuijottaen. Mutta mitä helvetin cgi-verta taas? Harmittavasti siis Rambo nelosen heikoin lenkki toistuu. Palkkaisivat suosiolla jonkun perfektionistin kuten Greg Nicotero duunaamaan roiseimmat torson possautukset ja päänkatkomiset. Expendablesiin oli otettu jotain no-name tyyppejä kuten tää kiintiöneegeri ja se toinen wrestling-heebo. Steve Austin näyttää aivan kääpiöversiolta Nathan Jonesista! Gary Danielsia en edes tunnistanut. "Parhaimman" näyttelijän eli Jason Stathamin naisystävän takaisinvoittaminen ihmisiä turpaanvetämällä oli huvittavan epäkorrekti. Eric Roberts oli jotenkin tavanomaistakin vittumaisemman oloinen, pahenee vaan vanhetessaan, aivan mahtavaa! Expendables sisälsi paljon vaivaannuttavaa dialogia, muttei juuri mitään mieleenjääviä one-linereitä. Noh, ehkä Dolpan murahtama "Insect."



109. Casino ****-

Joe Pesci show. You motherfucker you! Ainiin, James Woods oli myös loistava uransa ehkä nilkeimmässä roolissa. Casinosta vähän paistaa läpi se, että on yritetty tehdä turhan eeppinen tarina aineksista jotka eivät lopulta olekaan järin eeppisiä, ja välillä alkoi kypsyttää tästä juontuva epärealistisuus.



110. [salainen elokuva] **½



ESPOO CINÉ setti alkaa:



111. Centurion ***½

Taattua Neil Marshall ‑laatua, eli päättömän väkivaltainen ja konstailematon toimintapläjäys. Kohta tarkemmin etusivulla.



112. Amer ***

Loppua kohti heikkenevä episodimainen giallo-pastissi, joskin audio-visuaalinen rima on ollut erittäin korkealla. Kohta tarkemmin etusivulla.



113. Heartless ***½

Vangitseva kertomus. Tässä taas kerran Lontoo oli kuvattu pelottavana paikkana, vaikka jotkut kuvat olivat hyvin lähellä StreetDancen vastaavia. Kohta tarkemmin etusivulla.

Richard Berry:

L´Immortel/22 Bullets(2010) ***



Kova ja verinen policier, vaikkei tässä nyt sisältöä loppujen lopuksi paljoa ollut. Toistaiseksi vuoden paras ranskalainen ensi-ilta silti.



Yannick Dahan, Benjamin Rocher: La horde(2009) *



La merde! Eli tosi huono ranskalainen zombeilu.



Clement Sze-kit Cheng, Chi-Kin Kwok: Gallants(2010) **



Tyypillinen nykyhonkkari eli periaatteessa ihan kiva mutta käytännössä tylsä.



Francis Ford Coppola: The Conversation(1974) ***



Takashi Yamazaki: Returner(2002) *



Kaikkea p...aa sitä kirjaston dvd-hyllystä käteen tarttuukin.



Kikachi Okamoto: The Elegant Life of Mr. Everyman(1964) ***



Loppua kohti vakavoituva japanilaisen jokamiehen leikittelevä kuvaus.

98.

Stir of Echoes

Sittemmin vastaavia elokuvia on tullut niin iso liuta, mutta aikoinaan tämä tuntui ihan raikkaalta, ja genren ylikuumenemisen vuoksi tämäkin on tainnut jäädä aika lailla unholaan. Ei tämä itsellenikään asetelman tuttuuden vuoksi toisella kerralla enää parhaalla mahdollisella tavalla toiminut, mutta silti kyseessä on pätevä tekele, joka pieksee suurimman osan moderneista kummitteluista. ****



103. Glengarry Glen Ross

Kyllähän näytelmätausta on liian selvä. Näyttelijäporukka on nimekäs, ja jälki sen mukaista eli oikeasti hyvää. Ilman jonkinlaista kokemusta myynnistä voi aika iso osa mennä ohi, eikä Suomi-dvd:n käännös ole paras mahdollinen. Liidi on liidi suomeksi. ***



104. Pinball Summer

Ei tietenkään hyvä elokuva, mutta itseäni viehätti kovastikin ajankuva, jota tämä tarjosi. Sen ansiosta tämän viihtyi hyvin läpi. **



108. Last American Virgin

Erilainen nuorisokomedia. Mennään vahvasti synkän draaman puolelle jo loppupuolella, mutta ihan loppu on todella yllättävä. ***



109. Day of the Dead (2007)

CGI-zombit on aivan haitarista oleva keksintö. Varsin huono muutenkin. *



110. Hot Chili

Tissejä piisaa, mutta muuten ei pääse ylistämään. Vitsit ampuvat huti pahasti, ainoastaan yhden henkilön faija on onnistunut tapaus. Mielenkiintoisesti lihava jätkä ei ole se surkein tapaus. **



111. Hot Shots

Ei vaan enää oikein jaksanut. Kaikki vitsit muistaa jo ulkoa. ***



112. Life Aquatic with Steve Zissou

Höpö höpö. Jos tämä oli komedia, niin ei naurattanut. Jos seikkailu, ei jännittänyt. Jos draama, ei koskettanut. Keskivertoa parempaa ainoastaan puvustuksella ja lavasteilla (+ efekteillä) aikaansaatu maailma. ***



Välistä jääneet numerot ovat Friday the 13th ‑sarjaa, raportoin erikseen.

The Americano (1955) – Totinen Americano ***



– Hieman erilainen länkkäri. Tapahtumapaikkana Brasilia.





The Four Musketeers: Milady's Revenge (1974) – Koston merkki – 4 muskettisoturia ***



– Ei yllä ykkösen tasolle.





Shallow Grave (1994) – Murhaleikki ****



– Nokkela. Taattua Danny Boylea.





The Private Lives of Pippa Lee (2009) – Pippa Leen Yksityiset Elämät ****



– Napakkaa huumoria ja hauskaa. Hyvä leffa.

Alexandra's Project (2003) – Alexandran suunnitelma ****



– Hyytävä kosto.

Matti Erholtz ( 23.8.2010 20:59)

Richard Berry: L´Immortel/22 Bullets(2010) ***



Kova ja verinen policier, vaikkei tässä nyt sisältöä loppujen lopuksi paljoa ollut. Toistaiseksi vuoden paras ranskalainen ensi-ilta silti.



Yannick Dahan, Benjamin Rocher: La horde(2009) *



La merde! Eli tosi huono ranskalainen zombeilu.

Pakko puuttua



22 BULLETS *

Aivan tylsä paska



LA HORDE ****-

Riemastuttava väkivaltaelokuva tyyliin Dawn of the Dead meets Crime Insiders

Young Hova ( 26.8.2010 10:00)

LA HORDE ****-

Riemastuttava väkivaltaelokuva tyyliin Dawn of the Dead meets Crime Insiders

Hordesta voi sanoa, että sen ideaalinen esitystilanne on yöllä keskiaikaisen virolaisen linnan sisäpihalla josta saa ostaa viinaa.



Nämä olosuhteet saattavat tavallaan haitata punnitun ja harkitun mielipiteen muodostamista, mutta kallistuin tykkäämään.

Lauri Lehtinen ( 26.8.2010 10:46)

Young Hova ( 26.8.2010 10:00)

LA HORDE ****-

Riemastuttava väkivaltaelokuva tyyliin Dawn of the Dead meets Crime Insiders

Hordesta voi sanoa, että sen ideaalinen esitystilanne on yöllä keskiaikaisen virolaisen linnan sisäpihalla josta saa ostaa viinaa.



Nämä olosuhteet saattavat tavallaan haitata punnitun ja harkitun mielipiteen muodostamista, mutta kallistuin tykkäämään.

Horden alku oli erittäin lupaava, mutta siinä vaiheessa kun se Korean sodan veteraani tuli mukaan kuvioihin alkoi leffan degeneroituminen kohti täydellistä paskuutta, jonka sitten helvetin typerä loppuratkaisu sinetöi. Viina ja oikeanlainen seura epäilemättä auttavat Horden sietämisessä, mutta minä perustankin mielipiteeni aina täysin objektiivisille ja kiistattomille faktoille enkä anna ulkoelokuvallisten tekijöiden vaikuttaa asiaan .

No mäkin nyt sitten siirryn tänne, vaikka aluksi ajattelin etten jaksa alkaa listaamaan kahteen eri ketjuun kesken vuoden.

074. Paul Greengrass: Green Zone (2010) 5/10



Leffa sijoittuu aikaan, jolloin joukkotuhoaseisiin Irakissa uskottiin vielä kun joulupukkiin. USA:n erityissotilasjoukko upseeri Millerin (Matt Damon) johdolla jäljittää WMD:tä (Weapons of Mass Destruction) ympäri Irakia. Sijainti toisensa jälkeen osoittautuu kuitenkin vääräksi hälytykseksi. Samaan aikaan kun WMD:iden sijainti tuntuu olevan yhä enemmän hämärän peitossa, U.S.A. on jo suunnittelemassa uutta ja demokraattista hallintoa Irakiin. Miller on varma että WMD-sijainnit paljastanut lähde on antanut vääriä tietoja, mutta hänellä ei ole paljoa sananvaltaa kun noudatettavat käskyt tulevat ylemmiltä tahoilta. C.I.A:n edustaja Martin Brown tuntuu kuitenkin olevan Millerin kanssa samalla puolella, ja antaa tälle mahdollisuuden edetä tutkimuksissa aavistuksensa mukaan.



Leffa perustuu journalisti Rajiv Chandrasekaranin kirjaan Imperial Life in the Emerald City, joka käsittelee U.S.A:n masinoimaa Irakin uudelleenrakennusohjelmaa ja vallan siirtoa takaisin Irakilaisille sodan valloitusvaiheen lopussa. Kirjan tarjoaman faktan päälle on Brian Helgeland kirjoittanut hieman sekavan salaliittojuonen. Miller edustaa hyväuskoista patrioottia, joka lähtee tähtilippu hulmuten suojelemaan kotimaataan ja toisaalta vapauttamaan alistetun kansan Saddamin hirmuvallasta. Vähitellen hänelle kuitenkin alkaa paljastua, että koko sodan taustalla näyttääkin olevan jotain aivan muuta kuin mitä kaikki ovat ajatelleet, jotain astetta kyynisempää ja oksettavampaa.



Leffa esittää Irakin sodan rumassa valossa sekä sotaan lähtemisen motiivien osalta että siitä kuinka lyhytnäköisesti ja sokeasti yhteiskunnan uudelleenrakennus Irakissa hoidettiin (jos Chandrasekaranin kirja pyrki objektiivisuuteen, ei Green Zonen kohdalla tarvitse miettiä mitä halutaan viestiä). Gregg Kinnearin esittämää korkea-arvoista ja läpimätää virkamiestä todellisuus Irakin kaduilla ei voisi vähempää kiinnostaa, hän mm. haluaa siirtymäkauden hallituksen johtoon vuosia Irakista pois olleen nuken, ja hänen suurin huolenaiheensa on se, miltä ratkaisut näyttävät mediassa, ts. kuinka pajunköysi syötetään kansalle kotimaassa. Kabinettien maailman eristyneisyys kadun todellisuudesta tehdään erittäin selväksi, jopa hieman tökerön ilmeisillä ja alleviivaavilla rinnastuksilla.



Green Zone pyrkii realistisuuteen tapahtumien osalta myös aitojen henkilöhahmojen kautta. Keskeisenä hahmona on Saddamin aikaisen hallinnon Kenraali Mohammed Al-rawi, ja television kautta nähdyssä presidentin tiedotteessa näytetään aitoa Bushin puhetta. Tosipohjainen osio ei tosin tuo lisäarvoa hieman hajanaiselle ja tönkölle juonipuolelle… koko salaliittokuvio on hieman epäselvä ja jää puolinaiseksi. Lisäksi lopun katharsis vaikuttaa väkinäiseltä ja pakotetulta. Toiminta on toki teknisesti hyvin toteutettua, mutta pääasiassa sekin on aika jännityksetöntä, lopun pitkässä ammuskelussa jopa puuduttavaa. Peruskauraa läpikotaisin, vaikka haluaakin kovasti sanoa jotain.



Mulle ei kaikesta huolimatta tullut pahemmin mieleen rinnastus tän ja Bournejen välillä.



075. Martin Campbell: Edge of Darkness (2010) 7/10

Bostonilainen poliisi Thomas Craven (Gibson) viettää yhteistä päivää tyttärensä kanssa, jonka elämästä hän on jäänyt etäiseksi vuosien varrella. Yllättäen naamioitu mies ilmestyy kotitalon kuistille ja ampuu tytön kuolleeksi katkaistulla haulikolla. Aluksi ajatellaan että kohde oli poliisi-isä, mutta pian Cravenille alkaa selvitä että ympäristöaktivistipiireihin ajautunut tytär oli sekaantunut johonkin vakavaan. Homman keskiössä vaikuttaa olevan tyttären työharjoittelupaikka, valtiolle tutkimusta tekevä yritys Northmoor. Northmoorin taustahahmoille Cravenin nuuskiminen tietenkin tietää harmaita hiuksia, joten he pyytävät apuun Jedburghin, brittiaksentilla puhuvan skandaalien peittelyn erikoismiehen.



Edge of Darkness on aika basic-tason salaliitto-kosto-jännäri, mutta kuitenkin tarina on kohtuu kiinnostava ja sitä seuraa innolla (ainakin enemmissä määrin kuin Green Zonen mysteerio). Cravenin ja Jedburghin sielunveljellinen suhde ja Cravenin taistelevat kuitenkin tavanomaisuutta vastaan. Pieni pettymys nousee kuitenkin pintaan muutaman kerran leffan aikana, tuntuu että mutkia oiotaan hieman liikaa paikoittain tai jätetään joitain mahdollisuuksia puolitiehen. Lisäksi suoraviivainen ja (tarpeetonta?) katharsista tarjoava loppu on hieman dorka. Mut perushyvä leffa.



Hienoa nähdä (silminnähden 10v vanhentunut) Gibson taas näyttelemässä. Mä ajattelin että tässä projektissa oli jotain erityistä, joka sai miehen palaamaan, mutta leffalla ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä asian kanssa, oli vain ”aika palata”.



076. Sidney Lumet: Before the Devil Knows You´re Dead (2007) 9/10

Hansonin veljekset päättävät ryöstää vanhempiensa jalokiviliikkeen, mutta hommat menevät ikävästi pieleen.



Leffa alkaa epäonnistuvasta ryöstöstä, ja sitten kerrotaan epäkronologisesti palanen kerrallaan siitä kuinka tilanteeseen päädyttiin ja kuinka sen jälkeen edettiin. Upea käsikirjoitus, hienoa näyttelemistä (ja Lumetilta hahmokeskeistä ohjaamista), aina kaunis Marisa Tomei tissit paljaana joka toisessa kohtauksessaan. Itse en voi juurikaan sietää heist-elokuvia, joten tämäkin lojui katsomattomana pitkään; Itse ryöstökeikka on kuitenkin vain pieni lähtökohta, jonka kautta asianomaisten kohtaloita peilataan. Epäkronologinen kerronta ei jää vain rakennekikkailun tasolle, vaan on luonnollinen ja toimiva ratkaisu. Säälittävien (ja sääliksi käyvien) hahmojen traaginen konttaus ei missään vaiheessa siirry tragikoomiselle tasolle, vaan säilyy koko ajan painostavan ahdistavana. Tässä oli mulle suurin elokuvan teho: hiottu kokonaisuus imi mukanaan, nosti palan kurkkuun eikä tarjonnut helpotusta ennen loppua.



Kuuluu varmasti sinne 2000-luvun parhaimpien elokuvien listalle