Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

Rash:

Can't Buy Me Love ***

Ajalta jolloin haluttiin näyttää, kuin Brandon ja olla, kuin Dylan ja tietysti tyttöjä jahdattiin sen minkä kerittiin. Perus hyvä deittielokuva erinomaisella soundtrackillä. Jake Nyman oli oikeassa sanoessaan, että musiikki mitä kuuntelit 15-vuotiaana on 85% mahdollisuus, että kuuntelet sitä lopun elämää. So far so good.



Mungiu: 4 luni, 3 saptamâni si 2 zile ****

Aihe ei ole mikään elämää suurempi mutta elokuva onnistuu hyvin tässä vaikeassa ja arassa aiheessa. Hyväksyi abortit tai ei, lailla niitä ei missään nimessä saa kieltää. Niin kauan, kuin n:llä alkavaa harrastetaan, aborttejakin tehdään, luvalla tai ilman. Katsoin jokunen aika sitten dokkarin nyky Venäjän aborteista. Siinä kerrottiin, että nykyiselläänkin joka kolmas venäläinen nainen teettää abortin jossain vaiheessa elämää!



Franju: Les yeux sans visage ****

Paikoitellen jyräyttävää taide kauhuilua. Ollut varmasti karmaiseva ilmestyessään vaikkakin samana vuonna ilmestyi Hitchin Psyko ja Powelin Peeping Tom, jotka ovat pelottavampia ja merkittävämpiä taideteoksia.

Alain Corneau:

Serie Noire(1979) ****



Täytyypä katsoa lisää Patrick Dewaeren leffoja.



Gérard Oury: Les Aventures de Rabbi Jacob(1973) **½



Tavallaan viihdyttävää spedeilyä, Louis de Funes vääntelee naamaansa kuin Jim Carrey.



V.C. Gohanathan: Thanikattu Raja(1982) ***



Lievästä kömpelyydestään huolimatta sympaattinen Rajinikanth-supertähteily.



Yuen Woo-ping: True Legend(2010) **



Liikaa tekniikkaa ja liian vähän sielua.



Gao Qunshu: Wind Blast(2010) **½



Kiinnostava äärimmäisen karuissa maisemissa kuvattu kiinalainen "länkkäri".



Susanne Bier: Kosto(2010) ***



Ihan hyvää maailmanparannusta.



Rasmus Heide: Jätesakki(2008) *



Heppoinen tanskalaiskomedia.



Roger Spottiswoode: Terror Train(1980) **



Tää olikin tällainen David Copperfield-show.

183.

Piranha 3D *****-

Törkeä teos. Hoitoon kaikki jotka eivät ymmärrä antaa vähintään neljä tähteä.



184. Wut a.k.a. Can a.k.a. Rage ****+

Saksalainen proffa ottaa yhteen turkkilaisen siirtolaisnuoren kanssa, ugly! Kulttuurien yhteentörmäyksen lisäksi aistittavissa on kapitalistisen omistavan luokan kauhu ja voimattomuus anarkistisen käytöksen edessä. Lievä teeveemäisyys lopussa vie hivenen tehoja, mutta kaikki näyttelijät ovat uskottavia kautta linjan. Kuumottavuudessaan ja (enimmäkseen henkisessä) brutaaliudessaan samaa luokkaa kuin vastaavasta aiheesta kertova mahtava Knallhart/Tough Enough (2006).



185. The Last Exorcism ***

Oikein hyvin eteni kunnes lopussa koko homma kurautettiin aivan käsittämättömän tökerösti. Koskahan tästä turhasta ja idioottimaisesta cannibalholocaustblairwitchprojectcloverfieldrec tyylin kuvauksesta päästään eroon. Vai tuoko se jonkun mielestä jotain uskottavuutta tai muuta lisäarvoa elokuviin?



186. The Bridge on the River Kwai ****½

On kyllä hieno. Etenkin 4k restauroitu versio – hyvä että leffat jäävät jälkipolville näin täydellisen näköisinä. Holdenin ja Hawkinsin dialogi rantasairaalassa miellytti suuresti, Hollywoodin magiaa parhaimmillaan. Jästipäisyyden kuvauksena Kwai on samaa huipputasoa kuin Hell in the Pacific ja Murphy's War yms. Kävin tuolla Kwai-joella sotamuseossa, ja sen visiitin perusteella leffa antaa varsin ruusuisen kuvan siltatyömaasta/leiristä leppoisana paikkana. Eipä näkynyt esim. nälkään nääntyviä vankeja tonkimassa japanilaisten vartijoiden paskaa löytääkseen seasta riisinjyviä.



187. Broderskab (Brotherhood) **½

Tanskalaisia nazeja ja homonazeja. Same difference. Näyttelijät eivät kyllä erityisemmin vakuuttaneet, erityisesti pääosa tuntui olevan aivan ulalla siitä mitä ohjaaja haki. Undercover/salailuasetelmat yleensä toimivat, mutta ei tässä nyt ollut mitään ainutlaatuista.



188. Dust and Illusions ****

Tarkkasilmäinen dokumentti Nevadan autiomaassa järjestettävästä Burning Man ‑taide/hörhöilyfestivaalista. Valottaa festarin syntykuvioita sekä syitä ja kehityskaaria siihen, miten tällaiset utopistiset aatteet ja bileet elävät hetken ja väistämättä joko kasvavat aivan liian isoiksi tai ajautuvat väärille raiteille (esim. Love Parade, Friedrichshofin kommuuni). Mukana paljon matskua älyttömistä viritelmistä mitä aavikolle on saatu rakennettua, ja haastatteluja sekä pääjärjestäjiltä, vanhoilta Friscon hipeiltä että hyperinä höpöttäviltä douppaajilta.

Shocky ( 2.12.2010 15:55)

184. Wut a.k.a. Can a.k.a. Rage ****+

Saksalainen proffa ottaa yhteen turkkilaisen siirtolaisnuoren kanssa, ugly! Kulttuurien yhteentörmäyksen lisäksi aistittavissa on kapitalistisen omistavan luokan kauhu ja voimattomuus anarkistisen käytöksen edessä. Lievä teeveemäisyys lopussa vie hivenen tehoja, mutta kaikki näyttelijät ovat uskottavia kautta linjan. Kuumottavuudessaan ja (enimmäkseen henkisessä) brutaaliudessaan samaa luokkaa kuin vastaavasta aiheesta kertova mahtava Knallhart/Tough Enough (2006).

Alkaa realistisena, muuttuu wannabe-brechtiläiseksi tai ainakin haneke-apinoinniksi, ei kestä muutosta. **

Reitman:

Juno ***1/2

Pikkunäppärä ja oikein mukiinmenevä mutta onkohan kuitenkin hiukkasen ylileivotun arvostettu. Elokuva on malliesimerkki mikä rikkaus jenkeillä on olla todellinen sulatusuuni kansakuntana. Tämänkin on niin Eurooppalainen, kuin voi olla mutta silti niin Hollywood. Junon näyttelijä jengi tekee mäkihyppytermejä käyttäen napit.



Pesce: Sniper 3 ***1/2

Vääpeli Beckett on karistanut kakkososan ja itä-blokin pölyt harteilta ja uusin ja viimeisin komennus ajaa hänet takaisin uran lähtöpisteeseen eli Vietnamiin. Saigon on vaihtunut Ho-Chi-Minhiksi mutta samoja erikoistaitoja kaivataan, kuin yli kolmekymmentä vuotta sitten. Beckett saa pian huomata saman same old storyn, missä sotilas on aina korvattavissa oleva pieni ratas mahtavassa koneistossa. Myös menneisyyden omat haamut vaikeuttavat vaativan tehtävän luonnetta.

Oikein piristävä salaliittoteorioiden mikstuura ja Berenger on edelleen hyvä ja uskottava Becketin roolissa. Odotan edelleen milloin tästä mystisestä Shadow Companystä tehdään täysmittainen elokuva. Niin nerokas ja kovaotteinen, kuin tämä CIA:n salainen peitejaosto on ollutkaan niin aina se on elokuvissa vain pienessä sivuroolissa mm. Above the Law, Air America & Lethal Weapon. Hyvä elokuva.



Fincher: Panic Room ***

Ohjaajasta huolimatta olen pantannut katsomista aina tähän päivään saakka pelkästään Jodie Fosterin ansiosta, joka on mulle samanlainen punainen vaate, kuin Caprio. Yllättävän pirteä elokuva ja Jared Leto on lähes aina yliveto. Päähän ampumiset ovat lähes tyylikkäimmät mitä kuunaan olen nähnyt.

Geoffrey Reeve :

Puppet On A Chain (1971) ***

Alistair MacLeanin romaaniin perustava jännäri agentista, joka selvittelee huumeiden salakuljetusta Amsterdamissa. Pääosanesittäjä Sven-Bertil Taube on hieman puinen ja tarina ei ole mitenkään erityisen omaperäinen mutta onhan tässä paikoin kovaa menoa ja lopun venetakaa-ajo on hienosti toteutettu. Tosin venekohtauksessa on aika huvittavaa huomata kuinka ihmiset ovat selvästi kerääntyneet katsomaan elokuvan kuvauksia, eikä heistä oikein ole uskottaviksi statisteiksi mutta eipä tuo toisaalta haitannutkaan.



Barry Levinson : You Don't Know Jack (2010) ****

Pitkästä aikaa keskitasoa parempaa jälkeä niin Levinsonilta kuin Al Pacinolta. Pacino pääosassa Jack 'Doctor Death' Kevorkianina eli lääkärinä joka auttoi kuolemansairaita potilaitaan eutanasiassa eli käytännössä potilaiden itsemurhissa. Tästä aiheutui tietysti ongelmia niin lain kuin uskonnollisten järjestöjenkin kanssa. Ristiriitainen aihe, joka laittaa pohtimaan onko mielekästä pitää elossa vakavasti sairasta ja kivuista kärsivää potilasta, jolle on luvassa vain vähän aikaa tuskiensa kanssa ja joka on jo itse omien läheistensä kanssa valmistautunut kuolemaa varten. Varmasti kovimmasta päästä tv-elokuvia ja toki vaikka vertaisi ihan tavallisiinkin elokuviin. Pacino luo onnistuneesti hieman nukkavierun roolihahmonsa ja sivuosatkin toimivat (esim. Brenda Vaccaro). Aiheensa puolesta paikoin tietysti kaukana mistään feel good – elokuvasta mutta laadukas kokonaisuus.

viikon saldona kaksi elokuvaa:

127. Sergio Martino: 2019 – Dopo la caduta di New York – 2019 – After the Fall of New York (1983) 4/10

New Barbarians ei eritellyt tarkemmin sitä, mikä taho ydinpommin laukaisi ja aiheutti ihmiskunnan tuhon. 2019:ssa taas syypää selviää. Vuonna 2019 USA on pelkkä raunio; Euraksit (Yhdistyneet Eurooppa, Aasia ja Afrikka) ovat tuhonneet mantereen ydinaseella tehden samalla ihmisistä hedelmättömiä. Euraksit ovat vallanneet Amerikan mantereen ja pyrkivät parhaansa mukaan estämään tuhotun kansallistunteen nousua. Alaskan jäätiköillä on kuitenkin piilossa uuden amerikkalaisen valtion siemen, panamerikkalaisen konfederaation hallitus. Hallitus on saanut vihiä että New Yorkissa piilottelisi maailman ainoa hedelmällinen nainen, joka saattaisi olla koko ihmiskunnan pelastus. Ainakin kyse on suuresta toivon tunteesta. Yksinäinen susi Parcifal (Michael Sopkiw) lähetetään Euraksien partioimalle alueelle etsimään nainen käsiinsä ja tuomaan tämä panamerikkalaisen konfederaation käsiin. Avukseen hän saa voimakkaan Ratchetin ja New Yorkin kuin omat taskunsa tuntevan Bronxin. New York on kuitenkin raakalaismainen rottia vilisevä helvetti, jossa kolmikko joutuu varomaan toisaalta Eurakseja ja toisaalta raunioituneita katuja vaeltelevia jengejä.



Naurettava käsikirjoitus vangitsee jälleen b-elokuvan ytimen esimerkillisesti, mutta New Barbariansiin verrattuna 2019 voi kuvata suorastaan juonivetoiseksi elokuvaksi. Runsaista toimintakohtauksista nauttiminen on hieman hankalaa, koska ne on suunniteltu ja koreografioitu heikosti, epäselvästi ja tylsästi. New Yorkin katuja asuttavia heimoja ovat mm. kääpiöt ja apinamiehet. Kääpiöt asustelevat raunioissa, jotka aikaisemmassa loistossaan olivat olleet YK:n päämaja, mutta vuonna 2019 kaikki tuollaiset kansojen yhtenäisyyttä ajaneet instituutiot ovat tietenkin pyyhkiytyneet pois ihmisyyden tuhoavan voiman tieltä. Euraksien päämajan seinälle on nostettu jättimäinen kopio Pablo Picasson Guernicasta: Raa'at valloittajat ovat irroittaneet yhden sodanvastaisuuden suurimmista symboleista merkityksestään, ja muuntaneet sen omaksi tunnuksekseen. Ilmeisen "diipistä" merkityksellisyydestä huolimatta, uskon että Picasso kääntyisi haudassaan jos tietäisi mihin hänen teoksensa on päätynyt!



2019 vaikuttaa puitteiltaan varsin hyvältä: aavikko näyttää aavikolta eikä hiekkakuopalta, New Yorkin raunioista on luotu niin törkyistä ympäristöä kuin resurssit ovat mahdollistaneet. Puvustus ja lavastus muutenkin ovat hyvää ja uskottavaa b-elokuvatasoa. Sisältö on tietenkin tyhjänpäiväinen, kuinkas muutenkaan, mutta anteeksiantamattomasti leffa on myös hieman tylsä ja kylmäksi jättävä. Todellisia logiikan taakseen hylkääviä paskuusarvoja ja unohtumattomia henkilöitä olisin odottanut lisää.



Parcifal: "Ciara, if love had any meaning in this world, You would be the one I love"

Ciara: "Love me now. Love me as if this were the last day of our lives"





128. Christopher Smith: Black Death (2010) 6/10

Piispan lähettiläs Ulric tarvitsee opasta etsiessään jumalattomaksi sanottua kylää mustan surman runtelemassa keskiaikaisessa Englannissa. Piispalla on syytä epäillä, että kylässä palvellaan paholaista ja manataan kuolleita heräämään henkiin. Valansa naiseen rakastumalla pettänyt nuori munkki Osmund lähtee oppaaksi toivoen samalla löytävänsä rakkaansa. Ulricin joukkio koostuu todellisista Jumalan miehistä: tappajista, kiduttajista ja sotilaista, heidän tehtävänään on viedä Jumalan sana sinne, jossa sen epäillään olevan pimennossa. Osmund johdattaa Ulricin läpi Dentwickin metsän, aina etsittyyn kylään asti. Omituisesti kylän asukit vaikuttavat terveiltä ja puhtailta, onnellisilta. Rutto ei ole vienyt ketään siellä.



Keskiaikainen men on mission toiminta, joka muuttuu kauhuksi. Leffan aikana fiilikset liikkuvat akselilla Ravenous – Wicker Man – Sauna, ja Saunan taso oikeastaan saavutetaankin. Alkupuoliskon hieman tyhjänpäiväinen ja halpa toiminnallisempi osio muuttuu elokuvan edetessä ihan asialliseksi jännäriksi. Pidin yrityksen määrästä ja fiiliksestä, vaikka häiritseviä puutteita onkin löydettävissä. Lopun toteavuus on aika kovaa luokkaa. "There's nothing beautiful or uplifting in returning peoples belief in god".



Loppuun vielä pieni pilkun viilaus, joka ärsytti heti elokuvan ensimmäisten lauseiden aikana. Alun maalailuissa kertojaääni kysyy ”What carried this germ?”, vaikka mikro-organismien mahdollisuudella ei taidettu vielä tuossa ajassa pahemmin polemisoida. Aijaijai.

Hiljaista ollut, mutta sitäkin laadukkaampaa:

The Business

Nick Loven mainio gangsteripätkä. Elokuva alkaa repliikillä, jota voi pitää yhtenä kaikkien aikojen loistavimmista avauksista: "My old man wrote me a letter from prison once. It said, If you don't want to end up in here, stay away from crime, women and drugs. Trouble is... that don't leave you much else to do, does it?"



Ja tätä pinnallista huume – ja gangsterilifestylen ihannointia jatkuu sitten surutta sen 90 minuuttia. 2000-luvun parhaimipia komediallisia rikospätkiä, vaikka stoori onkin miljoona kertaa kerrottu. Huumeita salakuljetetaan, juonitellaan, tulee skismaa. Joku kuolee. Beautiful. Elokuva sijoittuu etelä-Espanjaan todennäköisesti vain sen takia, että Love kumppaneineen on päässyt kuvaamaan lämpimään ja hengailemaan bikinien pariin biitsille.



The Severance

Varsin mainio kauhukomedia, jossa molemmat osat toimivat kohtuullisen hyvin. Danny Dyer on luotu just tällaisia rooleja varten. Oliko tämä joskus Night Visionseissa?



Oasis of Fear aka. Dirty Pictures

Lenzin elokuvassa brittiläinen hippipariskunta rahoittaa italian matkansa myymällä sohosta mukaan ostettua pornoa. Ja kelpaahan se porno makaroonirunkkareille. Pian nuoret sikailevat ja ördäävät koko rahan edestä, vaan mikään ei ole ikuista ja poliisi puuttuu peliin. Kepeänä seksikomediana alkanut elokuva saa tummempia ja oudompia sävyjä. Ehei tämä mikään mestariteos ole, mutta: Ray Lovelock ja Ornella Muti. Need I say more? Lopetus on sitten sitä kuuluisaa "BESTVITTUEVA" ‑osastoa.



semi-elokuvat:

Miehet, jotka vihaavat naisia, osa 1.

Kiinnostavaa dekkarointia, vaikka paikoin edetäänkin hieman laiskasti. Holhoojan ja Lisbethin välinen peli ekan jakson parasta antia.

Goose ( 4.12.2010 05:20)

Pesce: Sniper 3 ***1/2

Vääpeli Beckett on karistanut kakkososan ja itä-blokin pölyt harteilta ja uusin ja viimeisin komennus ajaa hänet takaisin uran lähtöpisteeseen eli Vietnamiin. Saigon on vaihtunut Ho-Chi-Minhiksi mutta samoja erikoistaitoja kaivataan, kuin yli kolmekymmentä vuotta sitten. Beckett saa pian huomata saman same old storyn, missä sotilas on aina korvattavissa oleva pieni ratas mahtavassa koneistossa. Myös menneisyyden omat haamut vaikeuttavat vaativan tehtävän luonnetta.

Oikein piristävä salaliittoteorioiden mikstuura ja Berenger on edelleen hyvä ja uskottava Becketin roolissa. Odotan edelleen milloin tästä mystisestä Shadow Companystä tehdään täysmittainen elokuva. Niin nerokas ja kovaotteinen, kuin tämä CIA:n salainen peitejaosto on ollutkaan niin aina se on elokuvissa vain pienessä sivuroolissa mm. Above the Law, Air America & Lethal Weapon. Hyvä elokuva.

Itselläni ei ole muistikuvaa kummastakaan jatko-osasta, sen verran kovia pettymyksiä olivat ensimmäiseen nähden. Mutta tuli eilen katsottua tuo ensimmäinen osa ja onhan se toistaiseksi täydellinen sniper elokuva : suurin osa ajasta kuljetaan viidakossa yhden tehtävän mukana, eikä tapahtumiin tylsisty. Mukana tarkka-ammuntaa ja vasta-tarkka-ampuja toimintaa, naamiopuvussa hiivitään avoimien kenttien läpi. Välillä tylytetään ja opetetaan tulokasta, unohtamatta Berengin rationaalista 'sniper-filosofiaa'.

Yoshua Ben Yosef ( 7.12.2010 00:29)

Euraksien päämajan seinälle on nostettu jättimäinen kopio Pablo Picasson Guernicasta: Raa'at valloittajat ovat irroittaneet yhden sodanvastaisuuden suurimmista symboleista merkityksestään, ja muuntaneet sen omaksi tunnuksekseen. Ilmeisen "diipistä" merkityksellisyydestä huolimatta, uskon että Picasso kääntyisi haudassaan jos tietäisi mihin hänen teoksensa on päätynyt!

Mistä päättelit että maalauksen olisi tarkoitus olla kopio? Guernica on oikeastikin jättiläismäinen maalaus, ja se oli vielä vähän leffan tekoa juurikin New Yorkin MoMA:ssa. Toinen leffa joka tekee kunniaa teokselle ja/tai 2019 – After the Fall of New Yorkille on Children of Men, jossa myös (post?)apokalyptisessä maailmassa Guernica on koristamassa valtaan nousseiden toimistoa. Tyylikästä.

Shocky ( 7.12.2010 23:46)

Yoshua Ben Yosef ( 7.12.2010 00:29)

Euraksien päämajan seinälle on nostettu jättimäinen kopio Pablo Picasson Guernicasta: Raa'at valloittajat ovat irroittaneet yhden sodanvastaisuuden suurimmista symboleista merkityksestään, ja muuntaneet sen omaksi tunnuksekseen. Ilmeisen "diipistä" merkityksellisyydestä huolimatta, uskon että Picasso kääntyisi haudassaan jos tietäisi mihin hänen teoksensa on päätynyt!

Mistä päättelit että maalauksen olisi tarkoitus olla kopio? Guernica on oikeastikin jättiläismäinen maalaus, ja se oli vielä vähän leffan tekoa juurikin New Yorkin MoMA:ssa. Toinen leffa joka tekee kunniaa teokselle ja/tai 2019 – After the Fall of New Yorkille on Children of Men, jossa myös (post?)apokalyptisessä maailmassa Guernica on koristamassa valtaan nousseiden toimistoa. Tyylikästä.

Kyllä, Guernica on massiivinen ja livenä aika vaikuttava teos, kannattaa käydä Reina Sofiassa. Mutta nyt kun mietin, eikös tää leffan Guernica mukaillut seinää, eikä ollut vain iso canvas(?) Tästä mielikuvasta johtuu ehkä ajatus kopiosta; olisi aika härskiä paloitella työ ja tapetoida sillä seinä.



Childern of Men tosiaan tulee muutenkin mieleen tästä lapsettomuusteemasta, ja viimeisen hedelmällisen naisen metsästyksestä.



EDIT. Äh, oli se kuitenkin ihan aito Guernica, tosin hieman sodan melskeissä kärsineen näköinen.

Tourist Trap (1979) ****



Yllättävän samankaltainen TCM:n kanssa, ihan juonenkulusta tappajan ulkonäköön, mutta ei silti mitenkään ripoffin makuisesti. Itse asiassa tämä oli hyvinkin omaperäisiä oivalluksia sisältävä kauhis. Goremielessä kevyttä tavaraa, mutta silti varsin nyrjähtänyttä menoa ja oudon aavemainen tunnelma; tämä olisi aika varmasti viillellyt arpia psyykeen jos olisin vahdannut pikkupoikana. Mannekiineista revittiin paikoin aika tehokkaita väristyksiä irti. TCM:n lisäksi ohjaajan myöhempi tekele, eli Puppet Master tuli myös useasti mieleen; ohjaajalla joku nukkefetissi? Elitistin arviosta poiketen itselleni toimi myös Connorsin jyväjemmarihahmo, varsinkin loppupuolella.



Heavenly Creatures (1994) ****



Jotenkin oudosti tämä oli jäänyt katsomatta näinkin pitkäksi aikaa. Mukava muistutus siitä että Jackson on joskus kyennyt tekemään pienenkin skaalan mitoissa koskettavia ja hyvin näyteltyjä tarinoita. Pääpari jäi varsinkin mieleen.



Rosemary's Killer/The Prowler (1981) ***



Nihilistinen ote ja murhakohtaukset nostivat osakkeita melkoisesti tylyydellään. Vastapainona sitten turhan pitkää himmailua keskivaiheilla ja niitä peruskuviota joita joka toisessa kasarislasherissä toistetaan orjallisesti. Näyttelijäpuolelta ei myöskään jäänyt pahemmin ketään mieleen. Erittäin samankaltainen kuin My Bloody Valentine, niin tunnelmaltaan kuin juoneltaankin ja tappajan hahmon osalta; sattumaako vaiko ei, ovat kuitenkin samalta vuodelta. Härö loppukohtaus ja mainio gore tästä jäivät päällimmäisenä mieleen.

AnttiO ( 8.12.2010 18:49)

Tourist Trap (1979) ****

Elitistin arviosta poiketen itselleni toimi myös Connorsin jyväjemmarihahmo, varsinkin loppupuolella.

Loppupuolella se hahmo saa kieltämättä aivan uuden suunnan.

Aki Kaurismäki:

Likaiset kädet ***½ – ****

Tv:lle tehty sovitus Jean-Paul Sartren samannimisestä poliittisesta näytelmästä, jonka julkaisemista Kaurismäki ei vieläkään salli eikä sitä ole virallisesti kai esitettykään vuoden 89 tv-esityksen jälkeen? Oikein toimivaa kamaridraamaa. Tiedä sitten kuinka tarkasti tämä alkuperäistä mukailee, mutta aika hyvin tuntuu taipuvan kaurismäkeläiseen ilmaisuun ja luottonäyttelijöiden suihin Sartren teksti.

Hadzihalilovic:

Innocence **

Lapset leikkii, lapset ui & lapset tanssii. Tämä kaiketi kuuluu Amélien kanssa samaan kastiin, että pitäisi olla haltioissaan ja 7. taivaassa et olipa taiteellinen oman genrensä ylivertainen mestariteos. Totuus on kuitenkin pitkä ja tylsä, eikä tästä löydy mitään sanomaa mikä avartaisi maailmankatsomusta.



Bogdanovich: Targets ***1/2

Tuttu aihe aina. Sniperilla päässä sumenee ja ampuu harkitusti tai satunnaisesti (Washington 2002 auton takakontista) ja milloin mistäkin (Malmö 2010). Elokuvassa ampujan motiivi on harvinaisen tuore valmistumisvuodesta huolimatta. Aina ei tarvitse olla traumaattinen lapsuus, epäonnistunut aikuistuminen tai jumala käske.



Poirier: Tomcats **

Harmiton pikkutuhma komedia naistenkaatajista, joiden suurin pelko olisi päätyä naimisiin. Jake Busey oli hauska Pepsodent hymyineen mutta iskä Garyn kaltaista kaatajaa hänestä ei ikinä tule.