Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

Dennis Hopper: The Last Movie (1971)

Elokuvassa oli kyllä merkkejä keskeneräisyydestä, mutta silti se oli varsin kiehtovaa tavaraa. Elokuvanteon ja ‑katsomisen dekonstruktio, ryyditettynä hauskoilla WTF-kohtauksilla ja ässällä dialogilla. On tätä silti aika hankala tähdittää, koska katselukokemus on aika rankka, enkä ole silti ihan varma, mitä tästä jäi käteen.



****



Ivan Reitman: Ghost Busters (1984)



Puhki katsottua taattua 80-luvun high concept ‑laatua. Mielestäni täytyy olla aika nihilisti, ettei pidä tästä edes jollain tasolla.



****



Claudia Llosa: The Milk of Sorrow (2009)



En suostu tähdittämään tätä, koska olin aivan liian väsynyt seuraamaan elokuvaa sen ansaitsemalla tiiviydellä. Silti vaikutti todella hyvältä. Tämä pitää saada katsottua uusiksi pian.



N/A



Errol Morris: Standard Operating Procedure (2008)



Ei ihan parhaimpia Morriseja, osittain, koska aihetta on käsitelty jo niin monella tavalla muutoinkin. Tähän nähden elokuva on ylipitkä. Ja jotkin Morrisin kuvituskuvat ovat pateettisuudessaan jo melkein hauskoja. Mutta kaikesta huolimatta kyseessä on pääasiassa asiallinen dokumentti vakavasta aiheesta ja sopivan neutraalisti lähestyttynä.



***



Fernando Mendéz: El Vampiro (1967)



Taas yksi vampyyrileffa, jossa ihastelin lavastuksia enemmän kuin mitään tarinaan tai hahmoihin liittyvää. Ihan kiva, mutta ei mitenkään erikoinen.



** 1/2



Serge Gaisbourg: Charlotte For Ever (1986)



Taas yksi elokuva, josta on hieman hankala kirjoittaa mitään. Mutta onhan se hienoa löytää vielä elokuvakokemuksia, jotka pistävät sormen suuhun. Gainsbourgin oodi tyttärelleen tasapainottelee koko ajan mauttoman rajalla, mutta mies itsessään jotenkin aina kerää minulta lopulta sympatiapisteet. Vaikka koko leffan ajan onkin ollut vähän vaikea olo päähenkilöiden suhteesta.



*** 1/2



David Bruckner: The Signal (2007)



Ei ihan täysin toimiva kauhupätkä, mutta ohjaaja-käsikirjoittaja Brucknerilla on selvästi ideoita. Elokuva kaatuu jo alkumetreillä siihen, ettei kaupunkiin sijoittuvasta apokalyptisestä elokuvasta saa helposti vakuuttavaa kengännauhabudjetilla. Ja näyttelijät ovat aika kauheita tässä. Mutta eri näkökulmien vaihtelu tuo virkistävyyttä ja piristävää on myös vainoharhaisuuden kuvaus ja se, ettei sen vuoksi katsojakaan voi olla varma siitä, kuka on saanut tartunnan. Bruckner voi hyvin olla nimi, jota kannattaa seurata.



** 1/2



Angela Robinson: D.E.B.S. (2004)



Halusin aikanaan nähdä tämän R&A:ssa. Nyt ei harmita, että missasin sen. Pliisua menoa ihan tv-tuotannon tasoista lavastusta myöten. En olisi uskonut, että Bitch Slapiä voisi tulla ikävä, mutta se sentään on ihan rehellisen törkeä (vaikka paska). Nelosen kello seitsemän esityspaikka olisi pitänyt toimia hälytyskellona.



*



James Horne: Way Out West (1937)



Tykkään Ohukaisesta & Paksukaisesta enimmäkseen mykkälyhäreissä, mutta on tämä äänipitkäksi silti aika hauska. Musiikkipätkiä soisi olla vähemmän.



*** 1/2



Don Mancini: The Seed of Chucky (2004)



Saattoi johtua alkoholista veressä, mutta tämä onnistui yllättämään. Hauskempi jopa kuin Bride of Chucky, vaikka yleensä postmoderni itsetietoisuus ei huvita yhtään. Veriset tapot jäävät oikeastaan sivuosaan ja pääosassa on Jennifer Tillyn tilitys haihtuneesta tähteydestä sekä nukkeperheen fucked-up perhedraama. Mutta onhan mukana John Waters ja Redman.



***



Wes Craven: Scream 3 (2000)



Piti katsoa sitten itsetietokauhuputkessa seuraavaksi tämä. Rehellisyyden nimissä tämä ei ihan yhtä huono ollut, mitä minua oli varoitettu, mutta silti vaikutti että Cravenin pussista olivat ideat alkaneet ehtyä. Tarviiko se nelonenkin muka ihan oikeasti tehdä?



**

Steve Shill:

Knight Rider – Ritari ässä [TV 2008] 6/10 – TV

Uuden ritari ässän piloottijakso, joka tuntuu olevan paljon parempi kuin itse uusi sarja...



Jacques Tourneur: Out of the Past (Build My Gallows High) – Varjot menneisyydestä [1947] 7/10 – TV



Frank Valenti (Pierluigi Ciriaci): Delta Force Commando [1988] 4/10 – vhs

Typerää mutta melkein viihdyttävää action-melskettä...



Mikko Koski: Lounas (Lunch) [2008] 8/10 – imdb on demand



Henri Verneuil: Les morfalous [1984] 7/10 – TV



Ramin Bahrani: Plastic Bag [2009] 7/10 – youtube

Werner Herzogin juontama lyhyt elokuva mouvipussin elämänkierroksesta. Herzogin juonto säilyttää kiinnostuksen vaikkakin kesato olisi voitu tiivistää



Angela Robinson: D.E.B.S. [2004] 5/10 – TV



Rike Jokela: Virta: Outo Hedelmä [TV 2010] 8/10 – TV

Suomalainen pohjoismaalainen dekkari joka toimii.



Michael Connolly & John Stimpson: Abuse Of Power (Beacon Hill) – Vallan sokaisemat [2000/2003] 3/10 – DVD



Alfred Hitchcock: Easy Virtue – Kevytkenkäinen [1928] 5/10 – VHS

098. Stephen Chow:

Kung Fu Hustle (2006) 7/10

Sympaattinen, hauska, mutta en näe millään samanlaista uudelleenkatsomisarvoa kuin nimikkoketjun verrokeilla Brianin Elämällä tai Big Lebowskilla.



099. Mike Judge: Office Space (1999) 6/10

Hauska, toimistotyökomedia on aina kaivattua. Varmasti hyvä tapa kanavoida vittuuntumista omaan tietokonekehikkoonsa. Milton Waddams on loistava nörtti, mutta muuten huumorilta olisi toivonut hieman enemmän.



100. Terry Gilliam: 12 Monkeys – 12 Apinaa (1995) 9/10

Todella hyvä. Gilliamin synkän humoristinen ja surrealistinen dystopia toimii. En muistanutkaan kuinka "pienimuotoinen" 12 apinaa on, esim. elokuvassa esitetty tulevaisuuskuva on erittäin rajoitettu; tämä siis huomiona, ei kritiikkinä. Useassa ajassa liikkuva tarina on kiehtova, ajatuksiaherättävä eikä hajoa käsiin missään vaiheessa, mikä on hienoa.



Oma pieni guilty pleasurini on lueskella elokuvien syntyhistoriaa näyttelijävalintoje osalta. Gilliam halusi alunperin pääosakaksikoksi Jeff Bridgesin ja Nick Nolten, mutta lopulta päädyttiin Willis-Pitt ‑kaksikkoon. Gilliam toimitti Willisille listan Willis-maneereista, joita ei halua nähdä 12 apinassa.

Webber:

Hannibal Rising *1/2

Jeesus, että oli huono elokuva. Siis miten on voitu keksiä näin idioottimainen nuoruus, syyt ja seuraukset. Mahdoton on lähteä yhdistämään Hopkinsin luomaan Hannibal Lecteriin tämän pohjalta. Myös pääroolin tehnyt Gaspard Ulliel oli kaikkea muuta, kuin uhmaava ja oikea tyyppi rooliin. Se, että maskeerataan Crispin Gloverin ja Ben Crossin välimaastoon ei vielä tee tästä sen pelottavampaa, kuin Michael J. Foxista.



Rash: Bring It On: All or Nothing ***

Pirtsakoita pimuja ja viimeisen päälle tehtyjä cheerleading osioita, mitä tältä enempää voisi vaatiakaan. Mielestäni elokuvan päätähti Hayden Panettiere jää kanssa sisarien varjoon.



Roach: Meet the Fockers **1/2

Olihan tämä paha pettymys eka osaa nähden. Ben Stillerille oli laitettu käsijarru päälle ja päähuomion keräsi Dustin Hoffman. Oikeastaan ainut nautittavan hyvä gag oli epäilyt siitä oliko Jorge Villalobos Greg Fockerin poika nuoruusvuosien seuraamuksena.

Goose ( 18.10.2010 14:18)

Webber: Hannibal Rising *1/2

Jeesus, että oli huono elokuva. Siis miten on voitu keksiä näin idioottimainen nuoruus, syyt ja seuraukset. Mahdoton on lähteä yhdistämään Hopkinsin luomaan Hannibal Lecteriin tämän pohjalta. Myös pääroolin tehnyt Gaspard Ulliel oli kaikkea muuta, kuin uhmaava ja oikea tyyppi rooliin. Se, että maskeerataan Crispin Gloverin ja Ben Crossin välimaastoon ei vielä tee tästä sen pelottavampaa, kuin Michael J. Foxista.

Vielä enempi Ullielin pällimäisyys ja yleinen vastenmielisyys häiritsi Jeunetin Pitkissä kihlajaisissa. Oli todella vaikeaa uskoa, että Tautoun hahmo voisi välittää pätkääkään tuollaisesta urposta saatikka että kuluttaisi vuosia tyypin etsimiseen...

Humphrey Bogart ( 18.10.2010 17:19)

Vielä enempi Ullielin pällimäisyys ja yleinen vastenmielisyys häiritsi Jeunetin Pitkissä kihlajaisissa. Oli todella vaikeaa uskoa, että Tautoun hahmo voisi välittää pätkääkään tuollaisesta urposta saatikka että kuluttaisi vuosia tyypin etsimiseen...

Juuri eilen katsoin Pitkät Kihlajaiset ja sama asia häiritsi. En muistanutkaa, että tuo jannu oli tuttu sysipaskasta Hannibal Risingistä.

140

Revolutionary Road

No ei ollut mun valintani, mutta katsoihan tämän. Ihan aidon oloista elokuvaa. En ole vain täysin varma ratkaisusta sijoittaa tämä 50-luvulle: korostaako se faktaa, että tämmöistähän tämä on edelleen vai olisiko pointti ollut paremmin esillä nykyaikaan sijoittuessaan. ***



141 Trip with the Teacher

Herkullisella idealla – naisopettaja tyttöoppilaineen retkellä bikereiden armoilla – täydennetty Last House on the Left ‑ripoff. Pehmoerotiikkaa tekemään päätynyt Zalman King on ihan toimiva David Hess ‑kopio (ulkoisesti mieleen tulee myös Crispin Glover), mutta muuten meininki on turhan munatonta. **



142 My Bloody Valentine

No ei ei. Hyvä, että paloiteltiin vaihteeksi aikuisia, mutta eihän tää nyt oikein mistään ollut kotoisin. Olikohan Chilen kaivoksessa tällainen meininki... Suomi-dvd on varmaan sitten valitettavasti R-versio? **



143 Texas Chain Saw Massacre

Alkuperäinen. Nyt bluraylta. Aiemmin tämän olenkin nähnyt VHS:ltä, parilta eri dvd:ltä, 35mm filmiltä ja joltain kapeammalta jossain Elitistin pippaloissa. Onhan tämä loistava. *****



144 Mas negro que la noche

Tylsä alku (pärjää Death Proofille tyttöjen lätinäelokuvana), mutta viimeinen puolituntinen pelastaa jossain määrin. Ihan tunnelmallisia kohtauksia ja kirjastossa tyylikkäitäkin. *** (hikisesti)

The House of the Devil ****



Ti West oli minulle ennalta tyystin tuntematon nimi ja koko elokuvaankin törmäsin aivan sattumalta jonkun ulkomaalaisen lehden pikkumainoksessa. Mutta nyt odottelen malttamattona nuoren ohjaajan seuraavaa projektia. The House of the Devil on retrohenkinen kumarrus 70- ja 80-lukujen kauhuleffoille jokaista pientä piirtoa myöten. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1980-luvun alkupuolelle ja ajankuva on toteutettu niin täydellisesti musiikkeja, kuvaustyyliä ja jopa alkutekstin fonttia ja väriä myöten, että ilman tuttuja näyttelijöitä olisi käytännössä mahdotonta arvata tekovuotta. Varsinkin kun pääosan esittäjä on vielä melko täydellinen Margot Kidder ‑lookalike.



Leffa itsessään on juoneltaan jopa typeryttävän yksinkertainen ja tuntuukin, että West on halunnut todistaa että täydellisellä ohjauksella, editoinnilla, musiikilla ja hyvillä näyttelijöillä voidaan saada aikaiseksi toimiva elokuva, vaikka käsikirjoitus olisi mitäänsanomattoman minimalistinen (West ohjasi, leikkasi ja käsikirjoitti itse). Ja näiltä osin elokuva hipookin täydellisyyttä. Välillä mieleen tulivat jopa Polanskin klassikot.



Harmi vain että kokonaisuutena nappisuoritus olisi vaatinut käsikirjoitukselta enemmän. Nykykauhuissa lopputwisti monesti pelastaa surkeammankin tekeleen, tässä tapauksessa loppuosa oli elokuvan heikoin lenkki. Silti, nykykauhun keskellä aivan loistava tapaus, jonka voi katsoa uudelleen ihan vain kuvausta ja leikkausta ihastellen. Ti West on muuten näemmä hieman yllättäen syntynyt vuonna 1980, oletin elokuvan konseptista, että hän olisi 70/80-luvun kauhuelokuvien parissa varttunut.

101. Richard Fleischer:

Blind Terror – Sokea Kauhu (1971) 5/10

Brittitrillerissä ratsastusonnettomuudessa sokeutunut nuori Sarah muuttaa tätinsä perheen maatilalle sopeutuakseen uuteen elämäänsä. Sarahin ollessa pienellä ratsastusmatkalla poikaystävän kanssa, dorkan näköisiin bootseihin sonnustautunut, mutta kasvottomana pysyttelevä mielipuoli tunkeutuu tädin taloon ja lahtaa koko perheen. Myöhemmin Sarah palaa kotiin, keittää teetä ja yrittää rentoutua, huomaamatta että koko perheen ruumiit lojuvat ympäriinsä talossa. Lisäksi murhaaja on työn touhussa tipauttanut nimikkorannekorunsa talon lattialle, ja hänen täytyy palata hakemaan sitä.



Alussa murhaaja rompostelee rumien bootsiensa kanssa väkivaltaisten genre-elokuvien näytöksessä, lukee pornolehtiä, katselee televisiossa avoimena rehottavaa väkivaltaa, ja omaksuttuaan tämän avoimena rehottavan yhteiskunnallisen väkivaltaisuuden, hän toteuttaa raa'at murhansa. Mies siis ilmeisesti ruumiillistaa tämän meitä ympäröivän väkivallan samaan tyyliin, kuin vaikkapa teinipoika joka pelattuaan GTA:ta lahtasi poliisin ja varasti tämän auton. Nojoo, mut jälleen mielenkiintoinen aihevalinta Fleischeriltä, valitettavasti lopputulos on pettymys. Odotin hieman enemmän psykologista jännitystä, sillä siihen Sarahin sokeus kaikessa haavoittavudessaan tarjoaisi erinomaisen mahdollisuuden. Tätä mahdollisuutta kuitenkin hyödynnetään ainoastaan kohtauksessa, jossa Sarah saapuu kotiin, ja keittää teetä autaan täysin tietämättömänä siitä katsojalle näkyvästä faktasta, että kaikkialla ympärillä on veriteon jälkiä. Musiikki on aika roskaa ja muutenkin tulee välillä hieman tv-elokuvamainen fiilis. Ei kuitenkaan täysin ansioton.



102. Georges Franju: Les yeux sans visage – Silmät Ilman Kasvoja (1960) 8/10

Anttilan top-10:stä muutamalla eurolla, hieno ostos. Hullu tiedemies on aiheuttanut kolarissa tyttärensä kasvojen tuhoutumisen. Mies on kuitenkin päättänyt korjata tilanteen siirrännäisillä, ja tätä tavoitetta silmällä pitäen hän kidnappaa nuoria naisia ja tekee testejä heidän ihokudoksellaan.



Esteettisesti erittäin kiehtova ja kaunis, sekä kuvastoltaan että äänimaailmaltaan kokonaisuudessaan. Vastapainona kauneudelle on isän kylmäkiskoinen ja kliininen brutaalius, joka on oikeasti tehokasta vielä näin 2010-luvullakin. Tyttären (ilmeisesti sensuurin kiertämiseen liittyvistä syistä merkittävä) osa on keskeinen elokuvan tehon kannalta; tyttö harhailee naamio kasvoillaan ympäri taloa aivan kuin hän olisi pelkkä haamu. Hahmona hän on ehdottomasti elokuvan mielenkiintoisin hahmo, kasvojen mukana hän tuntuu menettäneen koko elämänsä, ja myös itsensä ja persoonansa. Vaikka isä pakkomielteisesti yrittääkin korjata vahinkoa, ei hän huomaa että kasvojen lisäksi tuhoutuneena näyttää olevan myös nuoren naisen sielu.



103. Mika Berghäll & Mika Hotakainen: Miesten Vuoro (2010) 7/10

Suomalaiset miehet saunovat kaikkialla, pellolla, metsässä, kaupngissa, puhelinkopissa, puimakoneessa, asuntovaunussa. Rikolliset saunovat, ja juopot saunovat, ja sotilaat saunovat, isät ja isoisät saunovat, myös kehitysvammaiset saunovat. Saunoessaan kaikki puhuvat, sauna on suljettu paikka, jossa juro mies saa avata itsensä, ja siellä itsensä avaavaa kuunnellaan samanarvoisena, saunassa mies riisutaan yhteiskunnallisesta statuksestaan.



Pidin huumorista, pidin inhimillisestä otteesta, joka ei haise erityisemmin homolle. Mietin elokuvan aikana, kuinka tää voi loppua… no laululla tietenkin! Kiva elokuva, enkä tajua miksi joku ei pitäisi tästä. Antaa kasvot ihmisille, joille kasvoja harvemmin suodaan. Varmasti moni on surkean(kin) kohtalonsa osin itse aiheuttanut, mutta saunassa jokainen saa luvan olla inhimillinen. Kokemukseen lisäsi KampusKinon yleisö, joka usein osaa eläytyä voimakkaasti elokuvaan, ja tietenkin tuo sitä kautta uuden ulottuvuuden katsomiselämykseen.



104. Michele Soavi: StageFright aka Deliria (1987) 4/10

Mielisairaalasta karannut entinen tähtinäyttelijä telkeää näytelmää harjoittelevan ryhmän teatteriin, ja alkaa tappaminen.



Voi vitun kasariestetiikka, joka pilaa jo lähtökohtaisesti leffan Mutta on tää muutenkin aikamoista koheltamista ja edestakaisin juoksemista, ei-nautittavaa ja tylsää roskaa. Päähenkilöiden persoonattomuuden ymmärtää, mutta edes murhaajalta olisi vaatinut muutakin kuin pöllönaamio päässä ja moottorisaha kädessä riehumista. Osa goresta aika kivaa.

Yoshua Ben Yosef ( 18.10.2010 13:29)

Oma pieni guilty pleasurini on lueskella elokuvien syntyhistoriaa näyttelijävalintoje osalta. Gilliam halusi alunperin pääosakaksikoksi Jeff Bridgesin ja Nick Nolten, mutta lopulta päädyttiin Willis-Pitt ‑kaksikkoon. Gilliam toimitti Willisille listan Willis-maneereista, joita ei halua nähdä 12 apinassa.

listalla taisi olla ainakin willisin virnistys:



http://www.youtube.com/watch?v=5kK15fEJcbo

Kai tuo kasariestetiikka on aika luonnollinen ympäristö genrelle jonka synty- ja kukoistuskausi oli 80-luku.

Jakel ( 20.10.2010 22:17)

Kai tuo kasariestetiikka on aika luonnollinen ympäristö genrelle jonka synty- ja kukoistuskausi oli 80-luku.

Nojoo, mä olen nähnyt elokuvan giallo-listoilla, ja lisäksi ostin DVD:n nimikkeellä "giallo series"; siinä mielessä odotukseni saattoivat viitata hieman muualle kuin slasheriin. En siis ole tutustunut tapaukseen koskaan aikaisemmin. Plus tässä StageFrightissa kasariestetiikka korostuu normaalia enemmän, koska ohjaaja on kuitenkin pyrkinyt panostamaan giallohengessä nimenomaan kuvalliseen puoleen.



Mulla ei ole mitään kasariestetiikkaa sinänsä vastaan.



edit. sana

Seagal ( 21.10.2010 08:35)

Argenton oppipoikana ohjaajalla varmasti on tarttunut juu tyylillisiä jujuja mukaan omaan tekemiseen, muistaakseni myös soundtrack oli kovinkin suuressa roolissa kuvaa tukiessaan. Enkä nyt voi muutenkaan olla ihan saletti, etteikö tässä oltaisi tehty genrestä ja erinäisistä viittauksista suoranaisen estotonta pilaa, sillä aika pöllöjähän ko genren tuotokset muutenkin ovat. Ehkä pienellä stagella amatöörien kesken tapahtuva Stagefright on lopulta vain neroutta asenteeltaan ja suoraviivaisessa mättämisessään. Pitääpä katsella pitkästä aikaa uusiksi ja tarkistaa, pitääkö muistikuvat paikkaansa vai puhunko läpiä taasen.

En usko että läpin puhumista on tapahtunut, mä voin aivan hyvin kuvitella että joku pitää Stagefrightistä enemmänkin, se en vain ollut minä.

Seagal ( 20.10.2010 22:03)

Kasariestetiikassa on ehkä runsaimpia annoksia rehellisyyttä mitattaessa kun missään. Rääsyä ja rikkonaisuutta, rumuuden ja tyylin rajamailla palloilevassa estetiikassa kovinta valttia elokuvaharrastajien keskuudessa varsinkin tänä päivänä.

Kasariestetiikka gets naked:



Sori offtopic.

Reitman:

My Super Ex-girlfriend – Yllättävän hauska Wilson-komedia. Ei tosin onnistu repimään aiheestaan kaikkea irti. Haikohtaus oli hilpeän absurdi, vaikkakin homman taustalta paistaa käsikirjoittajan miete: "Eikö olisikin tosi hullua jos..." Loppu on imelä, mutta tekee oikeastaan hyvin saman tempun kuin esim. Anger Management, eli leffasta ei jää liian ärsyyntynyt maku. Feel goodia.

***



Romero: Survival of the Dead – Tämän jo aiemmin kommentoinkin paskakasaksi.

*



Shore: Pauly Shore is Dead – Positiivinen yllätys itsepilkan saralla, jota Pauly Shore nyt ei voi koskaan liikaa harrastaa. Monilla staroilla oli varmasti hauskaa kun pääsivät "näyttelemään" paskan puhumista tästä koomikon irvikuvasta.

**1/2



Logan: Repossessed – Älyvapaa ja mauton, mutta sopi rapulapäivän tunnelmaan. Siitä ekstratähti.

**



Syversen: Rovdyr – Kamala kontrasti kuvassa ja ärsyttävää kameran heilutusta. Todella epämiellyttävää katseltavaa, vaikka sisältö olisi voinut olla ihan mukiinmenevää. Mutta kyllähän nämä metsäjuoksentelut on nähty jo.

*



Verhoeven: Starship Troopers – Ikivihreä. Siis kaikinpuolin, en ymmärrä miten tämän CGI hakkaa vieläkin suurimman osan nykyisestä.

*****