Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

56. Jonas Åkerlund:

Spun (digiboksi, 2002) *

Kuraa. Ei tälläisestä paskasta tee edes mieli kirjoittaa mitään.



57. Oliver Stone: Any Given Sunday (dvd, 1999) ****

Uusintakatselu. Erinomainen, eeppinen urheiluelokuva. Oliver Stone peilaa taitavasti amerikkalaisen jalkapallon kautta ammattiurheilun pimeitä puolia monesta eri näkökulmasta.



58. Andy Bichlbaum, Mike Bonanno, Kurt Engfehr: The Yes Men Fix the World (digiboksi, 2009) ***

Periaatteesssa ihan mielenkiintoinen maailmanparannus-dokkari hyytyy lopulta aikamoiseksi oman selän taputteluksi.



59. Stanley Kubrick: Full Metal Jacket (bd, 1987) *****

Uusintakatselu. Etenkin alkupuolisko on mestarillista työtä, mutta onhan tämä kokonaisuutenakin varsin loistelias vaikkei Kubrickin tuotannon ihan kirkkaimpaan kärkeen kuulukaan.



60. Sidney Lumet: The Wiz (dvd, 1978) *

Todella puuduttavasti ohjattu ja latteasti kuvattu kokonaan mustalla näyttelijäkaartilla (mm Diana Ross ja Michael Jackson...) varustettu versiointi The Wizard Of Ozista. Kaikin puolin kammottava tekele.



61. David Lynch: Lost Highway (dvd, 1997) ****½

Uusintakatselu. Mystinen ja kiehtova. Lynchin parhaimmistoa ehdottomasti. Visuaalisesti tämä ei ollut ihan niin päräyttävä kuin muistin. Voi olla että dvd:n melko ankea kuvanlaatu latisti tunnelmaa.

Irréversible (2002) ****

Oikein hieno, mutta tykkäsin Seul contre tousista enemmän. Loppupuolen pitkät dialogit vähän puuduttivat.



Cría cuervos (1976) ****

Aika vaikuttava, pitänee katsoa joskus uudestaan josko tämä paranisi vielä lisää. Porqué Te Vas? jäi soimaan päähän.



M (1931) ****

Jännä ja tunnelmallinen, selviä vaikutteita näkyy vielä nykyäänkin. Loppu on loistava. Äänenkäytön kanssa ollaan selvästi lapsenkengissä, mutta luopa hiljaista tunnelmaa. Alkaa ehkä pikkusen hitaasti.



The Jazz Singer (1927) **

Melko tylsä ja keskinkertainen, eipä oikein kiinnostanut kuin elokuvahistoriallisella tasolla ja ei tätä varmaan muistettaisikaan jos tässä ei olisi ääniä.



Seven Chances (1925) **

Melko tylsä tämäkin eikä jaksanut kyllä huvittaa juuri yhtään. Ainakin lyhyt.



The General (1927) ***

Parempaa Keatonia, mutta hypen pohjalta odotukset olivat aika korkealla. Vähän tylsä tämäkin paikoitellen. Sherlock Jr. oli parempi.



Night of the Ghouls (1987) *

Helvetin huono elokuva Ed Woodilta, mutta enpä oikein muuta odottanutkaan. Lentävistä trumpeteista ja lakanakummituksista sai edes vähän hupia.



Броненосец Потёмкин [Panssarilaiva Potemkin] (1925) ****

Hieno, etenkin Odessa Staircase ‑kohtaus.



Street Trash (1987) ****

Nyt ollaan roskan ytimessä. Viihdyttävä, hauskin elokuva vähään aikaan.



The Cats of Mirikitani (2006) ***

Dokumentti kahdeksankymppisestä "Grand Master Artistista" joka elää New Yorkin kaduilla ja piirtää kissoja ja keskitysleirimuistojaan Tule Lakesta. Aivan jännä.



The Phantom of the Opera (1925) ***

Uusintakatselu. Hyvä elokuva.



The Gold Rush (1925) ****

En muista että olisin ennen juuri Chaplineita katsonut, parempaa kuin Keaton.



Metropolis (1927) ****

Uusintakatselu. Lähellä ollaan viittä tähteä, jospa uusin restaurointi siihen pääsisi. Todella hienon näköinen leffa vieläkin. Teatteriylinäyttely häiritsi vähän.

62. Martin Scorsese:

Bringing Out The Dead (dvd, 1999) ****

Uusintakatselu. Turhaan väheksytty Scorsese-elokuva. Viime aikoina on puhuttu Taxi Driverin mahdollisesta jatko-osasta, mutta jo tämä painajaismainen tarina työhönsä New Yorkin yössä hajoavasta ambulanssikuskista voidaan laskea jos ei oikeaksi jatko-osaksi niin ainakin jonkinlaiseksi rinnakkaisteokseksi. Samoja teemoja tässä pyöritellään. Käsikirjoittakin on Taxi Driverista tuttu Paul Schrader. Nic Cage on pääosassa hienossa iskussa ja pääsee irroittelemaan kunnolla, mutta ei mene kuitenaan överiksi. John Goodman, Ving Rhames ja Tom Sizemore tekevät hyvää työtä sivuosissa. Harmi että Sizemorea ei enää (laatu)elokuvissa pahemmin näe. Taitaa olla äijä aika deekiksellä. Robert Richardsonin kuvaus on jälleen upeaa kuten aina. Leffan loppuratkaisu ei oikein ole tyydyttävä ja miinusta täytyy antaa myös Patricia Arquettesta joka on huono kuten yleensäkin (tosin hahmokin oli alikirjoitettu). Ärsyttävä piipittäjä.



63. Tom Ford: A Single Man elokuvateatteri, 2009) ****

Muotisuunnittelija (Gucci, YSL) Tom Fordin vahva esikoisohjaus itsemurhaa hautovasta homomiehestä. Synkeästä aiheesta huolimatta tämä on aikamoinen fiilistelyleffa. Kuvat puhuvat enemmän kuin päät mikä on aina ilahduttavaa. Estetiikka on keskeisessä roolissa. Ford herkuttelee täydellisesti istuvilla puvuilla, hienoilla autoilla (tapahtumat sijoittuvat 60-luvulle), hyvännäköisillä ihmisillä ja kauniilla esineillä. Ja kaikki esitettyinä täydellisissä kuvakompositioissa. Esimerkiksi tyhjän tilan käyttö kuvasommitelmissa on upeaa. Visuaalinen tyyli on kaikessa hienoudessaan hieman etäännyttävä, mutta draama toimii silti varsin hyvin eikä vähiten taitavien näyttelijäsuoritusten ansiosta. Yleensä en pidä Colin Firthista lainkaan, mutta tässä hän on erittäin hyvä. Myös Julianne Moore tekee hienoa ja vapautunutta työtä sivuroolissa. Abel Korzeniowski score toimii myös mahtavasti ja erityisesti viuluteema tuo mieleen Clint Mansellin työt. Hieno elokuva ja toivottavasti Tom Ford jatkaa mainiosti alkanutta elokuvaohjaan uraansa.

From Paris with Love ***



" Next time I tell you to shoot the fucker, shoot the fucker!" heh heh heh



Anthony Zimmer **



Pikkukiva ranskalainen trilleri



Päänahanmetsästäjät ***



Burt Lancasterin esittämä tyhmä turkismetsästäjä yrittää saada turkiksiaan takaisin Telly Savalasin johtamalta päänahanmetsästäjäporukalta Ossie Davisin esittämän fiksun neekeriorjan avustuksella Sydney Pollackin ohjaamassa ihan hupaisessa länkkärissä.



Takkari Donga ***



Lapsellinen mutta visuaalisesti yllättävän komea intialainen western. Super Cowboytä odotellessa...



Chanti **



Ainekset hyvään sankaritoimintaan olivat kasassa mutta ohjaaja sössi.

Ivan Engler, Ralph Etter:

Cargo (2009) ***



Ohjaajien ensimmäinen kokopitkä leffa. Positiivinen yllätys, joka kannattaa tsekata, varsinkin jos diggailee dystopia-aiheisia sci-fi elokuvia.

64. Jon Favreau:

Iron Man (dvd, 2008) ***½

Uusintakatselu. Kelpo viihdettä.



65. Arto Halonen: Magneettimies (digiboksi, 2009) ***½

Koskettava dokumentti/kunnianosoitus Pekka Strengille.



66. David Cronenberg: A History of Violence (digiboksi, 2005) ***

Uusintakatselu. Eipä oikein tällä kertaa innostanut. Tietty sarjakuvamaisuus (tämä perustuu melko köykäiseen sarjakuvaan) ja toisaalta realistinen kerronta kohtaavat hieman epäluontevasti. William Hurt kanavoi sivuroolissaan Will Ferrellia parhaansa mukaan, mutta kyllä tämä olisi ollut parempi aidon asian kera.



67. Wes Anderson: The Life Aquatic With Steve Zissou (dvd, 2004) *****

Uusintakatselu. Mestariteos. Yksi hauskimmista elokuvista koskaan. Tällä katselukerralla nautiskelin erityisesti myös loistavasta soundtrackista.



68. Wes Anderson: Fantastic Mr. Fox (elokuvateatteri, 2009) ***½

Ihan mainios stop-motion-animaatio Roald Dahl kirjan pohjalta. Tarinan alkuperästä huolimatta tämä on hyvin wesandersonmainen elokuva ja huumori on moneen otteeseen tutun absurdia. Erittäin viehättävällä tavalla. Ei tämä kuitenkaan Andersonin aivan parhaita elokuvia ole. The Royal Tenenbaums ja etenkin The Life Aquatic ovat selkeästi parempia.



69. John Milius: Conan The Barbarian (dvd, 1982) ****

Uusintakatselu. Ensimmäinen puoli tuntinen on todella upea, sen jälkeen taso valitettavasti heittelehtii suuresti. Parasta Conanissa on ehdottomasti Basil Poledouriksen upeat musiikit. Poledouriksen Conan Carl Orff-vaikutteinen score on elokuvamusiikin kirkkainta kärkeä. Rehellisesti sanottuna monessa kohtaa musiikki oli liian hyvää suhteessa siihen mitä kuvassa näkyy...

Microcosmos: Le peuple de l'herbe [Microcosmos] (1996) ***

Dokumentti ötököistä. Blu-raynä oikein hieno, mutta kävi nopeasti hieman puuduttavaksi ilman minkäänlaista kerrontaa.



Flåklypa Grand Prix (1975) ***

Norjan menestynein elokuva. Aivan viihdyttävä vieläkin, en muista olisinko lapsena joskus nähnyt.



Cinemania (2003) ***

Dokumentti filmihulluista.



Tremors (1990) **

Hyvin geneerinen, kävi tylsäksi. Typerää huumoria.



Magneettimies (2009) ***

Hyvä dokkari Strengistä, olisi tästä paremmankin saanut. Dokumentin tekijän omat muistelot olivat turhia kuten Elitistin arvostelussakin mainitaan.



Les Maîtres du Temps [Time Masters] (1982) ****

Lalouxin kaikki kokopitkät nyt nähty ja kaikki oli erittäin hyviä. Moebiuksen visuaalinen ilme on hienoa katseltavaa.



The Big Parade (1925) ***

Alkupuoli heikko, lopussa hienoja sotakohtauksia.



Человек с киноаппаратом [A Man With a Movie Camera] (1929) ***

Hieno kokeilu, mutta suuri osa kuvastosta on liian samanlaista jotta tämä viihdyttäisi toden teolla.



Sweet Movie (1974) *****

Erittäin vaikuttava.



Rambo III (1988) **

Sarjan heikoin.



Le dernier combat [The Last Battle] (1983) ***

Kiva.



Spiklenci slasti [Conspirators of Pleasure] (1996) ***

Svankmajerin kokopitkistä vähiten hyvä. Homma kävi liian nopeasti selville ja pysyi sitten aika samana.



The Bucket List (2008) **

Jack Nicholson ja Morgan Freeman eivät auta tätä leffaa.



Tras el cristal [In a Glass Cage] (1985) ****

Hieno.



Tremors 2: Aftershock (1996) *

Tremors 3: Back to Perfection (2001) *

Tremors 4: The Legend Begins (2004) *

Ei olisi pitänyt näitä yrittää katsoa kun ykkönenkään ei iskenyt. Kaikki sitä samaa uudestaan mutta paskempana. Nelonen olisi ehkä päässyt jopa kahteen tähteen mutta lähes kahden tunnin pituudella ei ei ei.



The Unknown (1927) ****

Mykkä-Browning, hyvää settiä. Melkoisen lyhyt.



The Time Guardian (1987) *

Tässä nyt ei ollut mitään järkeä eikä krapulalla ollut osuutta siihen kun muutkaan eivät tajunneet. Carrie Fisher ja kumppanit matkaavat ajassa koska rakentavat vuoren koska kaupunki tulee ajassa ja pahikset perässä ja sitten mennään takaisin eikä mitään selitetä. Ei ollut edes viihdyttävä.



Smultronstället [Mansikkapaikka] (1957) *****

Erittäin hieno joka suhteessa. Sjöström, Thulin, kuvaus, unikohtaukset.

Täytynee itsekin laittaa arvioita.

Global Metal (2008) ****



Kertakaikkiaan loistava dokkari. Sam Dunn vierailee maissa, joista ei heti uskoisi löytyvän metalliskeneä. Täytynee nähdä Dunnin muutkin ohjaukset.



The Graduate (1967) *****



Mike Nicholsin paras ohjaus.



Kanal – Kirottujen Tie ****



Jos Puolalaiset leffat eivät ole tuttuja, tämä on yksi josta kannattaa aloittaa tutustuminen. Tunnelikohtaukset vaikuttavia. Andrezes Wadjdan parhaita.



Marie – Marien Taistelu (1985) ***



Hyvin piti otteessaan. Sata samanlaista leffaa nähty, huomattavasti kestitasoa parempi, varsinkin Sissy Spacek on uskottava.



Arizon Dream (1993) ****



Hyvä aikuisten satu. Johnny Depp tutun luotettava.



The Rage (2007) **



Paremmin erikoistehoisteista tunnetun Robert Kurtzmanin neljäs ohjaustyö. Splatteriä, muuten täysin joutavaa ajanhukkaa.



The Beast Of War – Sodan Peto (1988) ****



Itselleni täysin yllättävä leffa. Leffa kertoo venäläisestä taisteluvaunusta, joka eksyy Afganistanilaiseen vuoristoon. Loistava!



LÁrmeé Des Ombres – Maanalainen Armeija (1969)



Hieno ja armoton kuvaus ranskalaisesta maanalaisesta toiminnasta natsien hallinnoimasta Ranskasta. Mielestäni Jean – Pierre Melvillen ehein ja paras ohjaustyö.

Kevään poimintoja:

Stallone: Rambo (2008), u ****

– On tämä vaan kova. 2000-luvun hienoin come back. Hurjan joukon päivitys?

"Most people don't even know what a bullet hole in a human body looks like. I want them to see what it looks like." – Peckinpah



Trier: Antichrist (2009) ****

– Hienoja yksityiskohtia, mutta näkökulmat jäivät jotenkin etäisiksi.



Welz: Calvaire (2004) ****

– Tällaista elokuvallista kerrontaa toivoisi näkevän useammin. Kamera vangitsee katsojan sisälleen ja siirtää asteittain päähenkilöiden kipeään maailmankuvaan nostaen panoksia minuutti minuutilta.



Haneke: Der siebente Kontinent (1989) ****

– Tehokas kulutusyhteiskunnan analyysi perheidyllistä käsin peilattuna. Lopetus turhan kliininen.



Haneke: Caché (2005) ***½

– Elokuvan mielenkiintoinen alustus kuihtuu kasaan. Valittu lopetus (jälleen) jättää elokuvan tyhjäksi.



Welz: Vinyan (2008) ***½

– Ansiokas ensimmäinen puolisko. Welz osoittaa toistamiseen ainutlaatuisen kykynsä siirtää päähenkilöiden fiktiivisen maailmankuvan katsojien kokemukseksi. Toisaalta tällä kertaa ohjaajaa sortuu hieman toistamaan pääasiallisinta tehokeinoaan. Samastuminen päähenkilöihin kirpoaa turhan toiston myötä.



Antal: Vacancy (2007), u ***½

Birkin: The Cement Garden (1993) ***

– Tylsähköä indie-elokuvaa.



Araki: Smiley Face (2007) **½

Sholder: Alone in the Dark (1982) **

Berman: Borderland (2007) *½

– Gornoksikin mainostettu tylsimys.



Dwyer: Dying Breed (2008) *½

– Epätasainen ihmisjahtielokuva.

KCrimso ( 8.5.2010 18:24)

69. John Milius: Conan The Barbarian (dvd, 1982) ****

Parasta Conanissa on ehdottomasti Basil Poledouriksen upeat musiikit. Poledouriksen Conan Carl Orff-vaikutteinen score on elokuvamusiikin kirkkainta kärkeä.

Katsoin eilen Seagalin On Deadly Groundin, ja alkuteksteissä tuli mieleen, että onpa conanmaiset musiikit, ja Poledourishan ne oli säveltänyt. Itse asiassa aika monen elokuvasäveltäjän ongelma; jokainen/usea score kuulostaa vähän samalta. Toki voi ajatella oman tunnistettavan tyylin löytyneen, mutta meitsi ei oikein lämpene, ja yksittäisen scoren teho / arvo laskee mun silmissä. Poledouriksen lisäksi tulee mieleen äkkiseltään ainakin Elfman ja Zimmer.



On Deadly Ground on kuitenkin hyvä Seagal-elokuva, ja kohtuullinen elokuva muutenkin. Vaikka saarnaaminen on kornia, niin kyllä mä silti nostan hattua ja onhan luontoa saastuttava öljyteollisuus ajankohtaista muutenkin. Hiukset värjänneestä Michael Cainesta tuli mieleen vahvasti Berlusconi. On Deadly Ground on itse asiassa ainoa Seagal, jonka olen nähnyt valkokankaalta. Tämä tapahtui muuten muinoin Lappeenrannan Fright Nightissa (Night Visionia vastaava koko yön konsepti) 90-luvun puolivälissä, missä lisäksi tuli nähtyä semmoisia (aika paljon R&A-matsua kaiketi) kuin Braindead, Carpenterin Thing, Tetsuo, Dirty Weekend, Violent Cop, Russellin Gothic... Foorumilla ketään muuta Fright Nighteissa käyneitä?

k-mikko ( 10.5.2010 15:28)

Foorumilla ketään muuta Fright Nighteissa käyneitä?

Jep.

Une vieille maîtresse (2007) – The Last Mistress **

Aikasta pitkäveteinen ja tylsä. Parasta antia oli Asia Argenton paljaat rinnat.





Heatseeker (1995) *



Albert Pyun ohjaama tyhjänpäinen leffa. Aivot narikkaan viihdettä. Pyun paras leffa taitaa olla, niinkin kova, kuin Cyborg.





The Man Who Loved Women – Mimmikuumetta (1983) **



Blake Edwardsin ohjaama komedia / draama leffa. Väsynyttä näyttelemistä ja ohjausta. Burt Reynolds ei kertakaikkiaan sovi vakaviin rooleihin.





Camille – Kamelinainen (1936) ****



Paras leffa Greta Garbolta jonka olen nähnyt. Voin suositella.

Mikke1975 ( 10.5.2010 19:59)

Pyun paras leffa taitaa olla, niinkin kova, kuin Cyborg.

Olen eri mieltä.

JMustonen ( 9.5.2010 11:57)

Kevään poimintoja:



Stallone: Rambo (2008), u ****

– On tämä vaan kova. 2000-luvun hienoin come back. Hurjan joukon päivitys?

"Most people don't even know what a bullet hole in a human body looks like. I want them to see what it looks like." – Peckinpah

Päivityspä hyvinkin. Viilataan kaikki hienovaraisuus sekä syvyys pois ja lisätään bodycountia. 2000-luvun henki?

k-mikko ( 10.5.2010 15:28)

KCrimso ( 8.5.2010 18:24)

69. John Milius: Conan The Barbarian (dvd, 1982) ****

Parasta Conanissa on ehdottomasti Basil Poledouriksen upeat musiikit. Poledouriksen Conan Carl Orff-vaikutteinen score on elokuvamusiikin kirkkainta kärkeä.

Katsoin eilen Seagalin On Deadly Groundin, ja alkuteksteissä tuli mieleen, että onpa conanmaiset musiikit, ja Poledourishan ne oli säveltänyt. Itse asiassa aika monen elokuvasäveltäjän ongelma; jokainen/usea score kuulostaa vähän samalta. Toki voi ajatella oman tunnistettavan tyylin löytyneen, mutta meitsi ei oikein lämpene, ja yksittäisen scoren teho / arvo laskee mun silmissä. Poledouriksen lisäksi tulee mieleen äkkiseltään ainakin Elfman ja Zimmer.

No Poledouriksen Conan-score on niin monipuolinen että sitä on oikeastaan aika paha verrata vaikkapa Robocopiin ja Starship Troopersiin jotka taas sisältävät keskenään hyvinkin paljon yhtäläisyyksiä.



Ja vaikka Hans Zimmer on toistanut itseään siinä missä kuka tahansa elokuvasäveltäjä (pätee oikeastaan vähintään yhtä paljon myös rock muusikoihin...) niin on hän tehnyt kuitenkin myös todella monipuolisesti erilaista musiikkia. Gladiator, Thin Red Line ja vaikkapa Driving Miss Daisy eivät hirveästi toisiltaan kuulosta.