Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

Breakdown (1997) ***



– Yllättävän viihdyttävä toimintapätkä. Kurtti parhaimmillaan.





Masterminds (1997) – Älypäät **



– Ideana hyvä, mutta näyttelijät... Varsinkin pääosan esittäjä...





Lone Wolf McQuade (1983) – Yksinäinen Susi McQuade ***



– Kyllä Norris on kova.





Carabinieri Si Nasce (1985) – Kyttäkoulun Kahelit *



– Ajan hukkaa.





Coma (1978) – Kooma ***



– Loppua lukuunottamatta hyvä pätkä.





Moon 44 (1990) – Rangaistussiirtola Moon 44 **



– Vähemmän tunnettua Emmerichiä.





Turks Fruit (1973) – Turkkilaisia Makeisia ****



– Itselleni ennestään tuntematon leffa. Loistava leffa!





The Lady In Red (1979) – Polly – Gangsterin Heila ***



– Hyvä gangsteri pätkä.





Ein Käfer Gibt Vollgas (1972) – Jymykupla Maailman Hassuin Auto **



– Muutaman kerran sain nauraakkin.





Imagine : John Lennon (1988) ****



– Loistava dokkari John Lennonin urasta ja Imagine biisin synnystä.





The Moon-Spinners (1964) **



– Jopa Disneyn tuotokseksi siirappia.





Silver Dragon Ninja (1986) – Mustien Ninjojen Kosto *



– Uskomatonta paskaa.





The Producers (1968) – Kevät Koittaa Hitlerille ****



– Paras Mel Brooksin tuotos.





Feast II: Sloppy Seconds (2008) ja Feast III: The Happy Finish (2009) ***



– Ei mitään tabuja. Omalla tavalla viihdyttävää mättöä.

129. Adam McKay:

The Other Guys (2010) 6/10

Allen Gamble (Will Ferrell) Ja Terry Hoitz (Mark Wahlberg) ovat NYPD:n hyljeksityin etsiväpari: Terry on möhlinyt pahasti lupaavan uransa ammuttuaan erehdyksessä baseball-tähti Derek Jeteriä jalkaan, ja rangaistukseksi hänet on määrätty Allenin pariksi, joka.... no, on Will Ferrell. Parivaljakon tehtäväksi päätyy yleensä vain muiden etsivien halveksumat paperityöt, eli Allen ja Terry ovat "the other guys", työpaikkakiusatut etsivät, joita ei koskaan nähdä otsikoissa. Kun todellinen tähtietsiväpari, Highsmith ja Danson, kuolee epäonnekkaasti, saavat Allen ja Terry vahingossa tilaisuuden osoittaa omat kykynsä.



Joo, perinteinen poliisitoiminta, joka on saanut ns. Ferrel-touchin. Kaikkein surkein mahdollinen luuseri onkin elokuvan rakastettu sankari. Perinteinen asetelma on käännetty ylösalaisin, yleensä kovina ja omia polkujaan seuraavina antisankareina esitetyt poliisit ovatkin pullistelevia machoilijoita, jotka keskittyvät lähinnä junttimaiseen rehvasteluun ja työpaikkakiusaamiseen. Terrya asetelma vituttaa, ja hän haluaisi pikimmiten eroon Allenista, mutta Allen itse ei tunnu edes tajuavan olevansa jatkuva pilkan kohde. Ferrel vetää normaalia aivovammaista settiään naama peruslukemilla, joka on tod.näk. hauskaa, jos on pitänyt Ferrelliä hauskana aikaisemmissa elokuvissa. The Other Guys on ihan ok ja hauska, mutta lähinnä muutamien irtovitsien kautta (lähinnä Ferrellin kaikkia todennököisyyksien vastustava vetovoima kauniiden naisten suhteen, ja Ferrelin menneisyys parittajana). Itse poliisijuoni on yksinkertaisuudestaan huolimatta ärsyttävän epäselvä ja sekava... kyl mä olettaisin, elokuvan sekoiluluonteesta huolimatta (tai juuri sen vuoksi), että tarina olisi loogisempi ja seurattavampi.



Wahlberg on muuten paska ja pönöttää vaivaannuttavasti läpi elokuvan. Allenin ja Terryn välille on turha odottaa kemiaa tai kipinää.



130. Scott Sanders: Black Dynamite (2009) 6/10

Homagea bläkkäreille. Black Dynamite on ilmeisesti maailman kovin musta mies, jota vituttaa kun puhelu keskeyttää hänen kung-funsa, "Who the hell is interrupting my kung-fu?!". Soittaja on täti, joka kertoo että Black Dynamiten veli on kuollut huumevälikohtauksessa. Kaupungin kaduille on tullut uusi huume, joka aiheuttaa paljon pahaa, ja veljen kuoleman lisäksi mm. Dynamiten rakastaman orpokodin lapset ovat kaikki jääneet aineen loukkuun. Dynamite päättää taistella huumeita vastaan ja pistää levittäjäjengin pois päiviltä.



Kaikki oleelliset osaset löytyvät: huumeiden mukanaanviemä lähisukulainen, traumaattisen vietnam-muistot, musta militarismi... koko kirjo. Esteettisesti leffa on erittäin asiallinen, ja tavoiteltu henki saavutetaan kiitettävästi. 70-luku on aistittavissa, ja tämä onkin parasta Black Dynamitessa. Mistä en pitänyt, oli hieman liian pitkälle mennyt huumori, olisin arvostanut hieman implisiittisempää huumoria ja kumarrusta esikuviensa suuntaan. Muutenkin loppua kohti leffa ylittää hyvän huonon maun rajat ja karkaa pahasti tekijöidensä hyppysistä. Myös karrikoitu ylinäytteleminen häiritsee.



Mutta kaikesta huolimatta ihan hauska ja viihdyttävä komedia, ja osittain osuva kunnianosoitus esikuvilleen.



131. William Friedkin: Bug (2006) 5/10

Leffan alku iski hyvin, kun en ollut lukenut juonikuvausta ennen katsomista.



Lapsensa vuosia sitten kadottanut Agnes (Ashley Judd) asustelee yksinäisenä tienvarren motelliasunnossaan, ja pelkää vankilasta vapautuvaa ex-miestään. Hän tutustuu hiljaiseen sotaveteraaniin Peteriin (Michael Shannon), ja ottaa tämän asuntoonsa majoittumaan. Peter on omalaatuinen, mutta vaikuttaa ystävälliseltä ja sydämelliseltä, joka tuntuu alistaviin miehiin tottuneesta Agnesilta ihanalta. Yhteiselo alkaa ottaa aika absurdeja suuntia, kun pari huomaa asunnossa kirvaongelman, joka ei tunnu lähtevän pois. Todellisuuden raja hämärtyy, kun he yritävät epätoivoisesti päästä tuholaisista eroon.



Leffan alku on erittäin mielenkiintoinen ja hämmentävä. Hidas ja asiallinen draaman ja hahmojen rakentuminen yhdistyy selittämättömään jännitteeseen ja uhkan tuntuun. Varsinkin Agnes muodostuu aika aidon ja läheisen tuntuiseksi hahmoksi, ja tunnelma on kiehtovan odottava. Vähitellen arkiseen draamaan alkaa hiipiä omituisempia elementtejä. Alun innostus muuttuu kuitenkin nopeasti pettymykseksi, kun leffa lisää kierroksia ennen puolta väliä. Draaman kaari kaatuu pahasti ja mielenkiintoinen asetelma vaihtuu maaniseksi ja päättömäksi huutamiseksi. Samalla sympatiat Agnesia kohtaan alkavat karista, ja enemmänkin vain alkaa toivoa josko hänelle voisi tapahtua jotain pahaa. Kun Agnes huutaa naama punaisena pitkän pohdintatyönsä lopputuleman , ajattelin vain että "Kuole nyt äkkiä vitun lehmä".



Leffan ensimmäisen puolituntisen tiukkuuden huomioon ottaen, tuntui loppu lähinnä potentiaalin totaaliselta hukkaamiselta. Judd ja Shannon vetävät asialliset roolit. MKULTRA-viittaukset ovat selkeitä: omiin kansalaisiin kohdistuvat kokeet eivät ilmeisesti olekaan loppuneet 70-luvulla. Lopun huuruisimmissa hetkissä Peter vertaa kohtaloaan Jim Jonesiin, Ted Kaczynskiin ja Timothy McVeighiin.

160. Francis Ford Coppola:

The Godfather (dvd, 1972) ****½

Uusintakatselu. Alkupuoli laahaa paikoin, mutta kun Michael Corleone pääsee ruoriin kaikki toimii loistavasti.



161. David Fincher: Fight Club (bd, 1999) *****

Uusintakatselu. Aika pitkälti täydellinen elokuva. Cgi-kamera-ajoissa näkyy kyllä jo ikä.



162. Robert Schwentke: Red (elokuvateatteri, 2010) **

Nimekäs näyttelijäkaarti (Bruce Willis, John Malkovich, Helen Mirren, Morgan Freeman...) antaa hieman potkua tälle muuten aika nololle toimintakomedialle.



163. David Fincher: The Social Network (elokuvateatteri, 2010) ****½

Uusintakatselu. Toimi mainiosti toisellakin katselukerralla.



164. Terrence Malick: The New World (bd, the extended cut, 2005) ****

Uusintakatselu. Vuoroin kiehtova, vuoroin hieman tylsä. Selkeästi voitonpuolelle tämä kuitenkin jää.



165. Francis Ford Coppola: The Godfather Part II (dvd, 1974) *****

Uusintakatselu. Jopa ensimmäistä osaa vahvempi. The Empire Strikes Backin ohella onnistuinen jatko-osa ikinä.



166. Jalmari Helander: Rare Exports (elokuvateatteri, 2010) ***

Konseptiltaan mukavan omaperäinen ja virkistävä leffa. Leffan huumori meni vähän liikaa kummeli-osastolle, mutta lähinnä kiroiluun perustuvat läpät onnistuivat kuitenkin naurattamaan Jorma Tommilan ja Tommi Korpelan mainion eläytymisen ansiosta. Vähän puolitiehen tämä lopulta kuitenkin jäi. Kunnon kliimaksi jäi puuttumaan. Pikku-Pietarin pärstä ja touhut alkoivat loppuakohden ärsyttämään aika rankasti. Lopun surkeat cgi:t rikkoivat myös aika pahasti tunnelmaa. Etenkin kun hieman luovasti kiertäen siihen ei olisi tarvinnut turvautua lainkaan (tai ainakin paljon vähemmän). Rare Exports on kelvollosta kertakatseluviihdettä, mutta ei ehkä ihan kaiken hypensä arvoinen.



167. Ethan Maniquis & Robert Rodriguez: Machete (elokuvateatteri, 2010) ***

Viihdyttävämpää väkivaltasikailua kuin Stallonen hieman vastaavan henkinen The Expendables. Machete onnistuu paremmin koska se on rehellisemmin kieliposkessa tehty ja Rodriguez sentään ohjaa edes hieman notkeammin kuin Stallone. Loppupuolella meininki tosin vedetään vähän liiankin överiksi. Myös tarina on vähän turhan eeppinen kansannousuineen (ja ihanko tosissaan tässä otetaan kantaa laittomien maahanmuuttajien ahdinkoon? Mitä vit...) ja salaliittoineen. Henkilöhahmoja oli ylenpalttinen määrä. Itse Machete meinasi jäädä sivuhahmoksi hetkittäin. Don Johnson ja Lindsay Lohan olivat mukana aivan turhaan. Steven Seagalin olemuksessa oli sen sijaan jotain todella hämmentävää ja piristävää ("runkku").



168. Francis Ford Coppola: The Godfather Part III (dvd, 1990) ****

Uusintakatselu. Ei toki pärjää sarjan kahdelle ensimmäiselle osalle, mutta kyllä tämä ihan kelpo päätös on Kummisetä-saagalle. Etenkin viimeiset puolituntia on hienoa katseltavaa. Sofia Coppola on kyllä harvinaisen epäluonteva tässä. Etenkin alkupuolelle tämä on melkein kohtalokasta elokuvalle.

132. Charles Laughton:

The Night of the Hunter (1955) 9/10

Jumalan nimella oman sadistisuutensa ja ahneutensa peittävä saarnaaja Harry Powell iskee silmänsä leskeksi jääneeseen Willaan ja tämän kahteen lapseen. Powell on nimittäin kuullut perheen edesmenneeltä isältä, että kotitalon ympäristöön on piilotettu iso pankkiryöstön saalisraha, ja että lapset tietävät piilopaikan. Powell nai epätoivoisen Willan ja alkaa painostaa lapsia paljastamaan kätkön sijainnin.



Laughton on aika kova äijä, sekä näyttelijänä että tämän perusteella myös ohjaajana. Harmi että ura typistyi vain tämän elokuvan mittaiseksi. Tyylitelty ja surrealistinen visuaalinen puoli ja hieman off beat ‑kerronta ammentavat saksalaisesta ekspressionistisesta elokuvasta, ja toisaalta sopivat hyvin kuvaamaan lasten näkökulmaa tapahtumiin. Musiikin käyttö on hyvää, ja varsinkin hymni "Leaning on the Everlasting Arms" Powellin hyräilemänä on jäätävä, ja hienosti hyödynnetty (erityisesti upeassa kohtauksessa, jossa lapset ). Verrattuna ajan muuhun amerikkalaistuotantoon NotH on todella härski ja brutaali tapaus. Sen suorasukainen ahdistavuus ja kiero kuva uskonnosta tuntuu sotivan kaikkea ajan elokuvien henkeä vastaan. Harry Powelln hahmolla Robert Mitchum vetää varmasti kovimman ja arvostettavimman roolisuorituksensa urallaan: Powell on muistettava mielipuoli ja sosiopaatti, joka puhujan lahjoillaan ja hurskaalla uskonnollisuudellaan huijaa helposti kaikkia ihmisiä ympärillään. Willan lapset Ben ja Pearl joutuvat pian ahdistavalla tavalla loukkuun omassa kodissaan, kun kukaan ei usko heidän väitteitään pelottavasta uudesta isäpuolesta. Kuvatussa 50-luvun ympäristössä lapsilla oli vielä huomattavasti rajatummat mahdollisuudet puhua ongelmistaan tai peloistaan aikuisille, heidän sanomisilleen ei paljoa painoarvoa annettu.



tNotH on varmasti 50-luvun parhaimmistoa, ja myös kauhuelokuvan merkkiteoksia ja suuria esikuvia. Kaikkien täytyy nähdä tämä, vaikka ainoastaan vuoksi erään tietyn vedenalaisen kohtauksen vuoksi.



133. Hughes Brothers: The Book of Eli (2010) 3/10

MITÄ VITTUAAAAAA?!?! Elokuva kertoo Elistä, ja hänen kantamastaan kirjasta, Raamatusta. Eli on vaeltanut vuosikymmeniä kirjansa kanssa läpi ydinsodassa aavikoituneen USA:n pyrkien päämäärätietoisesti länteen, jossa huhutaan olevan jonkinasteinen sivistyksen ja henkisen elämän keidas. Raamattu on ilmeisesti viimeinen jäljellä oleva, sillä ydinsodan jälkeen henkiinjääneet keräsivät jokaisen niteen ja poltti ne roviolla, syyttäen uskontoa koko tuhon aiheuttamisesta. Vaelluksen edetessä katsojalle paljastuu kuinka barbaariseen tilaan ihmiskunta on taantunut, ja kuinka toivotonta ja näköalatonta, lähes eläimellistä, ihmisten elämä on tässä post-apokalyptisessa dystopiassa. Elin matkaan tulee tavallista isompi mutka, kun hän sattuu pieneen aavikkokaupunkiin, jota johtaa pirullinen ja kirjoja rakastava Carnegie (Gary Oldman). Carnegie tietää että joskus muinoin oli olemassa mahtava kirja, jonka sanaa lukemalla pystyi hallitsemaan ihmisiä, ja kokoamaan heidät oman vallan alaisuuteen. Tuo kirja on Elin repussa käärittynä makaava Raamattu.



Eli elokuvan ydin on taistelu Book of Eli vs. Book of Gary Oldman. Book of Eli tarkoittaa kadotetun ihmiskunnan henkistä pelastusta, ja Book of Gary puolestaan on pelkkä väline vallan tavoittelussa, se on keino ulottaa oma hallinta vain yhden merkityksettömän aavikkokaupungin ulkopuolelle. Book of Eli on täynnä todella kornia raamattuläppää, julistusta sen pelastavasta voimasta, ja toisaalta varoittelua siitä, millaista pahaa inhimillinen vallanhimo voi aiheuttaa Jumalan sanan varjolla. En tajua elokuvan kornin uskonnollista sanomaa, onko kyseessä todellakin kritiikitön kristinuskon sanoman ylistys? "It's like if he's protected somehow, like there's nothing that can touch him", sanoo yksi Carnegien palkollisista, kun Eli on jälleen kerran paennut vaaratilanteesta. Yritin nähdä elokuvassa ironiaa tai kritiikkiä uskontoa kohtaan, mutta tuskin sitä on. Suoraan Raamatusta kaapattu vanha mestari Eli, ja nuori oppipoika Samuel asetelma on siirretty elokuvassa Elin ja Solaran (Mila Kunis) väliseksi mestari-oppilas ‑suhteeksi. Mila Kunis? Nirppanokkamaisen ja hintelän muijan esitys on poikkeuksellisen avuton, ja about paskin casting miesmuistiin.



Visuaalisella puolella värimäärittely on elokuvassa aivan kamala, kelmeä ja luonnoton, ja tuo mieleen enimmäkseen videopelit. Väkivaltakin on pelimäistä, graafista, mutta rumaa ja ärsyttävän tyylitellysti koreografioitua. Musiikkipuolella Al Greenin How Can You Mend a Broken Heart ei toimi samankaltaisena musiikillisena tehokeinona kuin Fats Dominon Blueberry Hill 12 Monkeysissa. Myös Johnny Cash ‑puujalka on huono.



Olen lukenut monien kirjoittaneen, että The Book of Eli on tarinana epätasainen, ei mielestäni. Se on erittäin tasalaatuisen käsittämätön ja paska alusta loppuun. Tarina koostuu todella irrallisista kohtauksista, joista yksikään ei kestä minkäänlaista tarkastelua jälkikäteen. Logiikka-aukkoja ja typeryyksiä toisensa perään. On aika vaikea ymmärtää, kuinka elokuva voi olla näin huono ja aivovammainen. Sekä elokuvan ajatus, että ajatusta kuljettava tarinantapainen, jättävät syvällisen WTF-kokemuksen tunteen, jota on hankala karistaa pois. Nämä WTF-tuntemukset ja elokuvan taipumus jäädä takaraivoon oirehtimaan pitkäksi aikaa katsomisen jälkeen tarkoittavat kuitenkin, että täytyy nostaa arvosana yhdellä ansaitusta, 2/10 >> 3/10.



Muutama ahdistuksen kohde vielä lopuksi:

‑Muistelisin, että elokuvassa mainitaan Elin vaeltaneen 30 vuotta kohti länttä, kantaen kirjaansa kohti päämääräänsä. Eli on USA:lainen, ja vaeltaa ydintuhon jälkeisella Pohjois-Amerkikan mantereella. USA on leveimmältä kohdaltaan vajaat 5.500km, eli jos Eli on vaeltanut päämäärätietoisesti 30 vuotta, tulee vuositahdiksi 183km ja päivätahdiksi 500m.

‑Tämä ehkä selittyy sillä, että Eli on elokuvassa sokea, ilmeisesti. Itse tajusin tämän vasta jälkikäteen, ja kyllä se tiettyjen kohtauksien ja yksityiskohtien valossa loogiselta kuullostaa. Raamatussakin Eli sokeutui vanhoilla päivillään. Mutta leffassa Eli vaikuttaa varsin hyvin näkevältä, ampuu mm. kissan jousipyssyllään ja huomaa talon takapihalla olevat haudat. No mutta, Jumala johdattaa.



134. Robert Rodriguez: Machete (2010) 5/10

omassa ketjussaan



135. Lee Unkrich: Toy Story 3 (2010) 8/10

Andy on kasvanut ulos leikki-iästä ja on jo pakkaamassa kamojaan muuttaakseen College-paikkakunnalle. Vanhojen lelujen suhteen olisi tehtävä päätös: ullakolle vai roskiin. Kumpi tahansa, on selvää ettei Woodylle, Buzzille ja muille leluille enää ole entiseen malliin käyttöä. Joukkio päätyy sattuman oikusta Sunshine-päiväkotiin pikkulasten rajujen leikkien välineiksi, joten he päättävät paeta ja palata Andyn luo, vaikka joutuakseen ullakon pimeyteen.



Aika hyvä animaatio, hyvä sekä idealtaan että toteutukseltaan. Jännittävä ja sympaattinen, mutta ei kuitenkaan mielestäni täysin aikuiseen makuun. Pidin ehkä Upista enemmän. Mutta vaikea löytää huonoja puolia, varmasti 2010 parhaimmistoa.

Commander Lawin

Filippiiniläisestä sotapätkästä löytyy läpät eksoottista roskaa käsittelevästä ketjusta.



Hard Candy

David Sladen intensiivinen jännäri, jossa Ellen Paigen esittämä sekopäinen teinityttö piinaa pedaria. Paige on ihan helvetin kovassa vedossa, täysin kajahtanut, mutta silti uskottava ja välitön teini. Hieno rooli. Erittäin eläväistä dialogia. Elokuva tapahtuu yhdessä asunnossa ja ahtauden tunnelmaa korostaa kuvallinen ilmaisu, joka nojaa runsaasti viljeltyhin lähi-, erikois- ja puolilähikuviin. Alussa tyyli tuntuu hieman tunkkaiselta, mutta pienen totuttelun jälkeen se sopii kuin naula päähän tällaiseen nihilistiseen piinauselokuvaan.



Nainen on aina nainen

Ei ole koskaan kuulunut Godard-suosikkeihini. Anna Karinan takia tuli kuitenskin katsottua ties kuinka monennen kerran. Huumori on hauskaa, muttei niin hauskaa.



Carnival of Souls

Mahtava. Olinkin nähnyt tämän joskus, mutta helvetin hyvä uudestaankin.



Four Lions

Riemastuttava. Finaali lontoon maratoonilla irrotti kyllä sellaiset naurut että.



Ya

Venäläinen musta komedia nuorukaisesta, joka hankkii vapautuksen armeijasta hullun papereilla. Tapahtumat sijoittuvat 90-luvun vaihteeseen ja elokuva pyrkii kerimään auki tuota mullistusten aikakautta itänaapurissamme. Epätasaisen elokuvan ainekset ovat tuttuja aika monesta venäläisestä nykyelokuvasta: rokki soi, huumeita vedetään, poliisit ovat nilkkejä ja mimmit hotteja. Hyvistä aineksista huolimatta ei tämä mikään täysosuma ole: ei tarpeeksi hauska, ei tarpeeksi kummallinen, ei tarpeeksi vakava. Oksana Akinshinalla snadi, mutta ihku rooli hullujen huoneen hottina hoitsuna.



Machete

Kommentit omassa ketjussaan. Hubaa kertakäyttöviihdettä, kuten Rodriguezit yleensäkin. Yhtä ontto kuin viihdyttäväkin.



Conan barbaari

Klassikko koettuna onnesta hihkuvan ja osallistuvan yleisön joukossa, legendaarisen hittiteatterin parvelta. Ei paljon leffakokemus tästä parane, millään mittarilla mitattuna. Enpäs muuten muistanutkaan kuinka upea musa tässä on. Legendaarisia arskautuksia... "Who are you?"

Christopher Nolan :

Inception (2010) ***½

Elitistin pääsivun arvostelu tiivistää aika pitkälti omat tunnot tästä elokuvasta. Omasta mielestäni tuntuu että Inception on jollain tapaa elokuvana kuin Matrix. Aikansa kovasti arvostettu elokuva, joka nousee toki massaa ylemmäs ja on ansiokkaasti tehty, mutta silti tuntuu että ei tätä tule katsottua uusiksi ihan heti. Ei tässä ole mitään koukkua, joka houkuttelisi uusintakatsomiseen. Tarinassa on kuitenkin liikaa hetkiä joissa meno puuroutuu tylsäksi. Ja samoin kuin Matrixin kanssa, en nostaisi tätä niin korkealle kuin mitä esimerkiksi imdb:ssä on tehty. Ei tämä nyt sentään kilpaile kaikkien aikojen elokuvaklassikkojen kanssa. Siinä suhteessa tässä on liikaa heikkouksia ja meno liian kliinistä.



Joseph Vilsmaier : Stalingrad (1993) ***

Tämäkään ei noussut niille leveleille kuin minkä monet ovat tälle pedanneet (mm. yksi parhaista sotaelokuvista kautta aikain). Onneksi tällä foorumilla aikaisempia viestejä selatessa muutkin ovat samaa mieltä kanssani. Stalingradin taistelu oli tietysti yksi kovimmista (ellein kovin) taistelu 2. maailmansodassa, jos ottaa huomioon millainen kamppailu siellä käytiin ja missä olosuhteissa. Saksan luhistumisessa yksi kova naula arkkuun. En tiedä miksi olin säästänyt katselun näin myöhään, vaikka aika kovasti sotaelokuvista diggailen. Sinänsä hienoa että tuotanto on Saksalainen ja näyttelijäkasvot eivät ole esim. Hollywoodin kuluneimmasta päästä. Tätähän taidettiin kuvata ihan täällä Suomessa asti? Ainakin yhden Suomalaisen naisnäyttelijän bongasin statistin osasta. Kokonaisuus on ok mutta ei tämän tarina tai ohjaus oikein tuntunut olevan sieltä parhaasta päästä. Pieniä ongelmakohtia tuntui olevan oikeastaan kaikilla osastoilla niin dialogissa, tuotannossa kuin esim. tiettyjen kohtausten henkilöohjauksessa.

Laitetaas tänne viime kuukausilta pari mitä on jäänyt mieleen.

I Saw The Devil *****



Kyllä, waretin tämän. Laatu oli niin helvetin hyvä, eikä minkäänlaista hajua milloin ja missä tämän pääsisi näkemään. Kyseessä onkin vain sitten omalla top-listalla kautta aikojen korkeimpaan kymppiin kuuluva mestariteos. En olisi ikinä odottanut näin kovaa trilleri-toimintaa, suoranaista verioopperaa, joka naulitsee kenet vain paikoilleen. Kun kamera pyörii pystyakselinsa ympäri liikkuvan taksin sisällä, jossa samaan aikaan hoidellaan pienellä pienellä veitsellä hikihatussa kaksi äijää hengiltä, on selvää, että genrensä mestariteosta tässä katsellaan eikä olla edes puolessa välissä.

Jim-woon Kim aikasemmat elokuvat ovat kaikki kahden tähden arvoisia, mutta hiton komeita katsella. Nyt sitten on kaikki kunnossa ja Byung-hun Lee ei enää ole ihan niin babyface ja Min-sik Choi tekee elämänsä roolin. Oldboy on muutenkin yliarvostettu, mutta luulisi että sen ylistäjätkin pitävät sitä säälittävänä räpellyksenä tämän rinnalla.



Legend of the Guardians: The Owls of Ga'Hoole ****



Rouva Bisbyn Salatun maailman jälkeen lienee paras lastenelokuva. Kerrankin ei ole tehty animaatiota, joka on viljelty täyteen heittoja, jotka vain aikuinen voi ymmärtää.

Visuaalisesti 2000-luvun hienoin elokuva. Ja kuten joku imdbssä toteaakin saa Avatarin näyttämään vanhalta tietokonepeliltä.



The Yakuza ****1/2



Ehkä Pollackin paras elokuva. Oikeasti koskettava, ei siksi että Mitchum näyttää spurgulta Jalolta. Lopun miekkailukohtaus vetää hiljaiseksi. Tällainen realistisesti tehty (oikeat asennot ja kaikki) pieksee akrobatia pelleilyn miten päin vain. Herätti taas ihmettelemistä miten Uma Thurman ei oppinut pitämään miekkaa oikein.

Aaron Schneider:

Get Low (2010) ***



Sympaattinen pikkufilmi, Bill Murray oli taas aika priceless.



Martin Provost: Séraphine (2008) ***



Hillitty ja hallittu taiteilijaelämänkerta.



Xavier Beauvois: Des hommes et des dieux (2010) ***½



Nastat munkit ja vuodenaikaan sopivaa kristillistä sanomaa.



Jack Clayton: The Great Gatsby (1974) ***



Ihan kunnioitettava yritys, enpä usko että Baz Luhrman pystyy parempaan.



A. L. Vijay: Madrasapattinam (2010] ***



Intian itsenäistymisen aikoihin sijoitettu köyhän intialaisen pojan ja rikkaan englantilaisen tytön romanssi hieman Titanicin hengessä. Hienosti oli aikakausi saatu visualisoitua.

Beatty:

Dick Tracy – Haluaisin niin kovasti pitää tästä, mutta valitettavasti koko juttu kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Tehdäkseen täydellisen sarjakuvadekkari-filmin on tehtävä kompromisseja ja uhrauksia, mutta Beatty on heittänyt kaiken sekaan uskoen saavuttavansa sen täydellisyyden. Karikatyyriset maskit, loistomusiikki, kelta-puna-viherväriskaala, maalatut maisemat ja lavasteet... aarh! Sitä kaikkea haluaisi ihailla mutta kun kaikki vyörytetään samalla kertaa naamalle ja kerronta on hyperventiloivaa tykitystä niin ei käteen jää lopulta mitään. Jo alkuteksteissä pitäisi kuunnella taianomaista scorea ja uutistoimittajaa, sekä katsella loistavasti graffattuja tekstejä ja maisemia samanaikaisesti. Eikä tätä nyt uusintakatseluja pitämälläkään paranneta. Pacino, Hoffman ja monet muutkin menevät hukkaan tässä sekamelskassa. Hyvästä yrityksestä:

**



Anderson: Soldier – Tykkäsin. Oikein tunnelmaista b-scifi-rähmää niiltä viimeisiltä vuosilta kun tällaista osattiin vielä tehdä tyylillä isoon levitykseen. Russel lähentelee muskeleillaan melkein Arska-tasoa ja eleiltään melkein Gere-tasoa.

***1/2



Marshall: Alive – Pitkä aika kun olin nähnyt edellisen kerran ja olihan tämä junnuna paljon järkympi pelkästään leffan tositarinapohjan legendankin takia. Toimii näin aikuisiällä pikkupohdiskelevana perusdraamana, mutta henkilökemioita olisi omasta puolestani voinut vielä hieman kärjistää käsikirjoituspuolella.

***

Seagal ( 21.12.2010 18:10)

Moreno ( 21.12.2010 17:51)

Beatty: Dick TracyTehdäkseen täydellisen sarjakuvadekkari-filmin on tehtävä kompromisseja ja uhrauksia, mutta Beatty on heittänyt kaiken sekaan uskoen saavuttavansa sen täydellisyyden. Karikatyyriset maskit, loistomusiikki, kelta-puna-viherväriskaala, maalatut maisemat ja lavasteet... aarh!

Käykö siis liikaa keljuttamaan se että Spirit-tyyliin elokuva muistuttaa liikaa sarjakuvaa olematta riittävällä tavalla elokuvamainen ja realistinen? Lienen varmasti vähemmistössä mutta omasta mielestä tämä on juuri kaikkien mainitsemiesi yksityiskohtien vuoksi hauskaa ja poikkeuksellisen tietoisesti tehtyä fantasiakatseltavaa lukuun ottamatta ikärajojen takia tehtyjä kompromisseja. Ja on katseltu skidistä asti monta kertaa.

Paskahan toi on. Ei paljon Seegalin kannata naureskella Deadly Pursuit ‑leffalle jos tollaisesta skeidasta diggailee.

Moreno ( 21.12.2010 17:51)

Anderson: Soldier – Tykkäsin. Oikein tunnelmaista b-scifi-rähmää niiltä viimeisiltä vuosilta kun tällaista osattiin vielä tehdä tyylillä isoon levitykseen. Russel lähentelee muskeleillaan melkein Arska-tasoa ja eleiltään melkein Gere-tasoa.

***1/2

Mä tykkään kanssa, vaikka Andersonin paras scifi-leffa onkin vuotta aikaisemmin julkaistu Event Horizon (1997).

Allen:

Vicky Cristina Barcelona ***

Olihan tämä aikamoinen pettymys. Jopa elokuvan nimi yhdistettynä kannessa oleviin naisiin oli huijausta. Todella laskelmoitu yritys tehdä kauniilla ihmisillä kaunis elokuva.



Flowers: Haven ***

Cayman saaret nuo mainiot saaret rikkaille, rahanpesijöille ja lomailijoille. Bill Paxton on jälleen hyvä, jos ei erinomainen. Tällä kertaa bisnesmiehenä, jonka raha-asiat eivät kestä päivänvaloa Valloissa ja tämän myötä edessä on ajolähtö Caymaniin matkassa salkullinen käteistä paremman ja onnellisemman uuden elämän toivossa. Oikeastaan tämä on vain yksi episodi elokuvassa, joka lopulta sitoutuu kokonaisuudeksi. Yltyy välillä liialliseksi kikkailuksi mutta minuun meni kuitenkin täydestä. Joy Bryant & Zoe Saldana edustavat onnistuneesti elokuvan naiskauneudesta. Ompa tähän saatu mukaan annos historiaakin miten Caymanista alunperin tuli veroparatiisi.



Gray: Be Cool ***1/2

Ensinnäkin Get Shorty ei ollut mikään erikoinen, joten tämän yleinen lyttääminen on aivan tarpeetonta. Varsinkin, kun tämä on puhdasta Hollywoodia ja vielä hauskaa sellaista. Harvey Keitel, Vince Vaughn, James Woods ja varsinkin The Rock olivat ainakin minusta hemmetin hauskoja enkä huomannut mitään vaivaantumista vaan uskon, että äijillä on oikeasti ollut todella hauskaa kuvauksissa. Lisänä vielä Aerosmith ja Christinina Milian.



Columbus: Adventures in Babysitting ***1/2

Aiheesta huolimatta tästä on saatu paljon irti eikä kyseessä ole pelkästään lastenelokuva. Myös nuori Elisabeth Shue saa iskät ruudun ääreen aivan, kuten Taru Valkeapää teki aikoinaan Hugolla.

Thor is a homo

Seagal ( 21.12.2010 18:10)

Mikä legenda? Kärjistää miten?

No sanotaan sitten vaikka legendaarisuus. Ylipäätään tieto siitä että pistelivät toisiaan poskeen oikeasti. Käsikirjoittajat olisivat voineet rutkasti liioitella tilanteen draamaa: Kannibalismiin turvautuminen kävi jotenkin liian helposti ja kaikki olivat suhteellisen ok asian kanssa. Herkullisesta tositarinasta olisi saanut vielä herkullisemman dramatisoinnin pienellä lisäkonfliktilla.

Spiritual Boxer ( 18.11.2010 13:17)

Pelko ( 18.11.2010 01:54)

Toivottavasti Shinya Tsukamoto ei sössi tulevaa Tetsuo: The Bullet Man-leffaa.

Tulevaa? Onhan tuo pyörähtänyt Helsingissäkin valkokankaalla jo yli vuosi sitten ja nykyään saa jo dvd:llä ainakin Japanista (elokuva on englanniksi puhuttu).



Elitistin arvostelu: http://www.elitisti.net/artikkeli/2009/11/012608/tetsuo_the_bullet_man_2009_shinya_tsukamoto.html

Olen jotenkin onnistunut missaamaan tämän kokonaan. No, sen siitä kai saa kun luottaa liikaa jenkkiläisiin leffasivuihin ja wikipediaan, heh.



Batman (1989)

Ei tää ollut yhtä kuva kuin skidinä. Ne jotka väittää että tää olis paras Batman-leffa katsoo tätä ehdottomasti kyllä nostalgia- tai/ja Tim Burton-linssien takaa. Ihan viihdyttävää kasariseikkailua Prince-soundtrackeineen mutta ei tässä kyllä mun mielestä ihan sitä oikeaa Batman-fiilistä tavoiteta. Plus Keaton on todella kökkö Batman ja varsinkin Bruce Wayne. Noh, ainakin tämän leffan suosio johti paljon parempaan (tosin ehkä jopa vielä kauemmas "oikeasta" Batmanista eksyvä) Batman Returnsiin sekä loistavaan 90-luvun Batman-animaatiosarjaan.



The Dark Knight (2008)

Kolmas katsomiskerta. Piti katsoa ihan ikäänkuin vertailun vuoksi Burtonin Batmanin jälkeen. Toimii todella hyvin edelleenkin. Helposti paras supersankarielokuva. Bale on tähän mennessä eniten "oikea" Batman ja Bruce Wayne ja Heath Ledger vetää Jokerina omasta mielestäni pidemmän korren kuin Jack Nicholson.



The Thing (1982)

Ties kuinka mones katsomiskerta, oli pakko katsoa ihan fiilistelyn vuoksi muutaman oluen kera kun ulkona oli niin kovat pakkaset, heh. Menee omissa kirjoissani jaetulle ykkössijalle Alienin kanssa scifikauhu-genren kirjoissa. Ei ole menettänyt tehoaan pätkääkään 30 vuoden aikana. Odottelen kauhulla uutta remake/prequel/mikälie-uudelleenlämmittelyä.



Rare Exports (2010)

Viihdyin. Ei nyt ehkä mikään tajunnanräjäyttäjä mutta ainakin vaihteeksi oikeasti "erilainen" ja ainakin hienon näköinen suomileffa. Tuli vähän mieleen sellainen Spielbergiläisen isän ja lapsen yhdistävän seikkailun ja stereotyyppisen suomalaisen korpiangstailun amalgamaatio. Yllättäen jopa aika suuri osa vitseistä toimi, ehkä parhaiten miesten rallienglannilla pelaaminen. Lopun cgi oli kyllä paikoitellen aika kökköä.



Until The Light Takes Us (2009)

Black metal-dokkari. Ihan hyvä vaikka paikoitellen vähän tylsästi etenevä aiheen kiinnostavuuteen nähden. Hämmentävää nähdä Varg naureskelemassa ja puhumassa siitä, kuinka Helveten takahuoneessa keskusteltiin maissihiutaleista.



En muista mitä muuta oon viimeaikoina katsonut. Köyhä leffakuukausi.

Joulun saldoa.

Oliver Hirschbiegel: Perikato-extended version (2004): ****



Ilmestyessään esim. israelilaisten verenpeinetta nostanut kuvaus Hitlerin viimeisistä kuukausista bunkkerissaan Berliinissä. Kaksikymmentä minuuttia teatteriversiota pidemmässä tv-minisarja dvd:llä kuvataan perusteellisemmin Hitlerin esikuntaan/lähipiiriin kuuluvien ihmisten taustoja ja persoonallisuuksia. Bruno Ganz tekee hienon roolin vainoharhaisena ja ei niin tasapainoisena diktaattorina. Erityisesti kohtaukset jossa Hitler taputtelee kaihoisa katse silmissään naisia ja lapsia poskelle ovat liikuttavaa katseltavaa. Elokuvissa kun ei ole totuttu näkemään Aatun ihmillistä puolta. Hirschbiegelin ohjauksessa henkilöhahmot kautta linjan vaikuttavat onnistuneilta ja näyttelijätyöstä en moitteen sijaa löytänyt. Mielenkiintoinen hahmo on varsinkin Eva Braun (Juliane Köhler) joka vaikuttaa omalla naivilla tavallaan yhtä sekaisin olevalta kuin Hitler.



Ridley Scott: American gangster (2007): ***



Hyvä gangsterielokuva mutta ei kulttimatskua. Jotenkin alusta lähtien ongelmana vaikutti olevan se että vahvaa tunnelmaa ei saada aikaiseksi. Toki leffassa on useita hyviä kohtauksia mutta jotain jää puuttumaan. Kelpo viihdettä kuitenkin.





Paul W.S. Anderson: Event Horizon (1997): ****



Elokuvan tapahtumat alkavat vuodesta 2040 jolloin Event Horizon niminen avaruusalus salaperäisesti katoaa avaruusmatkallaan. Seitsemän vuotta myöhemmin Event Horizon alkaa jälleen lähettää singnaalia olemassaolostaan, jonka jälkeen tutkimusryhmä lähetetään selvittämään mitä alukselle ja sen miehistölle on tapahtunut. Elokuva ei varsinaisesti tuo genreensä mitään megauutta, mutta miksi tarvisikaan? Event Horizon on hieno kauhuscifi-leffa, joka vie ykköspaikan Andersonin leffoista, vaikka mikään suurteos ei olekaan. Viime vuosinahan Anderson on AvP:n lisäksi kunnostaunut tekemällä keskinkertaisia/huonoja videopelileffoja: Redident evil, DOA.