Mitä elitistit katsovat

054. Harold Ramis:

Groundhog Day (1993) 8/10

Bill Murray kantaa tyypillisellä kyynisen melankolisella bravuurityylillään ysäriklassikkoa. Aika oli kullannut tämän lähes täydelliseksi, mutta todellisuudessa meno tuntuu välillä hieman laahaavalta, ja ideaa olisi toivonut venytettävän hieman johonkin suuntaan. Mutta todella hyvä.



055. Michael Powell: Peeping Tom (1960) 8/10

Powellin semisleazy ja intensiivinen ohjaus vie leffaa aika tehokkaasti katsojan ihon alle. Kun katsoo Mark Lewisin (hienosti vetävä Carl Boehm) unohtuvan tuijottamaan hypnotisoituneena ja hiki otsalla kiiltäen tuntemattomia naisia, itselle tulee myöskin tirkistelevä fiilis, varmasti kuten on ollut tarkoituskin(?) Muutenkin katsojaa revitään hieman joka suuntaan isänsä lapsena ehdollistaman Markin suhteen, inhoamaan, pelkäämään, säälimään, tuntemaan sympatiaa.



Viimeiset viikot Madridissa ja World Cup ovat kummasti vieneet motivaatiota katsella elokuvia.

EKEK

77. Enter the Void *1/2

78. Slaughter ***

79. Mr. Superinvisible ****

80. Nightmare on Elm Street 2010 **1/2

81. Pink Motel ***

82. Incredible Paris Incident **1/2

83. Bloodsport ***



Muita



84. My Little Eye *** Ihan jees uusintakatselullakin.

85. Hellraiser ***1/2 Yllättävän hyvin toimii edelleen.

86. Taken **** Pirun tiukka myös toisella katselukierroksella.

87. Big Trouble in Little China **** Hienosti toimii ties kuinka monennella katselulla. Loistavaa viihdettä.

88. Big Lebowski ***** Täydellinen, aina ja iankaikkisesti.

89. Witch who Came From the Sea ***1/2 Hiukkasen laahaava, eivätkä Millie Perkinsin näyttelijänlahjat aivan riitä vaikeaan päärooliin. Muuten erinomainen ja tunnelmallinen draama.

90. Monsters vs. Aliens **1/2 Melko tavanomainen, mutta katsottava animaatio.

91. Telefon ** Tylsähkö bronssoni.

Bad Rain ( 15.6.2010 14:29)

Rantala ( 15.6.2010 10:51)

174. The Wrestler ****

‑Mickey Rourke ON The Ram. Puoli pinnaa lisää olisi tipahtanut jos tytär olisi vähemmän kliseinen

Voi olla, mutta puoli pinnaa tulee takaisin kasarihevimeiningistä kuten baarikohtauksesta jossa Ram hoilottaa mukana Rattin 'Round and Roundia'

Ei ollenkaan huono pointti kyllä

Rantala ( 16.6.2010 09:48)

Bad Rain ( 15.6.2010 14:29)

Rantala ( 15.6.2010 10:51)

174. The Wrestler ****

‑Mickey Rourke ON The Ram. Puoli pinnaa lisää olisi tipahtanut jos tytär olisi vähemmän kliseinen

Voi olla, mutta puoli pinnaa tulee takaisin kasarihevimeiningistä kuten baarikohtauksesta jossa Ram hoilottaa mukana Rattin 'Round and Roundia'

Ei ollenkaan huono pointti kyllä

Ja puoli pinnaa lisää siitä, että aina ihku Evan Rachel Wood näyttelee kliseisen hahmon kuitenkin verevästi.

Sidney Lumet :

Before the Devil Knows You're Dead (2007) ****

Veljesten suunnittelema jalokiviliikkeen ryöstö menee pahasti mönkään ja seuraukset ovat traagiset. Lumet näyttää jälleen kuinka ohjataan, vaikka en minä tätä nostaisikaan hänen parhaaksi työksi niin kuin jotkut foorumilla. Enemmänkin tämä kertoo Lumetin CV:n tasosta joka on huippuluokkaa.



Ken Russell : Crimes of Passion (1984) **

Päivät normitöissä ja yöt katuhuorana viettävä nainen saa peräänsä psykopaattisen uskonmiehen ja omassa liitossaan kärsivän miehen. Seksiin ja hämäriin intohimoihin keskittyvä ja kovin epätasainen elokuva jonka parasta antia on Anthony Perkins ja Rick Wakemanin musat. Parhaat kohtaukset (joista Perkins vastaa) ovat näkemisen arvoisia mutta toisaalta tässä on myös joitain todella heikosti ohjattuja/kirjoitettuja ja tylsiä hetkiä.



Radley Metzger : Cat and the Canary (1979) **½

Sekalainen seurakunta saapuu kuulemaan kuolleen sukulaismiehen videotestamenttia kartanoon, jonne ilmestyy myöhemmin myös vaarallinen tappaja. Hieman keskitason alapuolella oleva ja tyylilleen uskollinen whodunnit-jännäri. Kliinisesti tehty ja aikalailla televisiotuotannon makuinen.



Michael Crichton : Coma (1978) ***½

Crichtonin kirjoittama ja ohjaama paranoiajännäri jossa naislääkäri alkaa tutkimaan sairaalassa tapahtuineita operaatioita, joissa terveeksi oletettu potilas on päätynyt sairaalareissun aikana koomaan. Onko kyseessä vain huono tuuri todennäköisyyksissä vai kenties mystinen salaliitto.

Mielestäni ihan hyvä joskin tyypillinen hollywood jännäri. Hyvää viihdettä kesään.

Koreeda:

Maboroshi *½

Ozua ihailevan Hirokazu Koreedan dybyytti on erittäin hidastempoinen kuvaus miehensä menettävästä naisesta. Upeat kuvasommittelut sekä rajallisesti käytetty hieno musiikki jäävät valitettavan teoreettiseksi meriiteiksi tarinaa ja henkilöhahmo-eksposaation puuttuessa täysin. Näistä jälkimmäistä lähikuvien puute korostaa entisestään. Ennen kaikkea kyse on elokuvanteon teknisestä puolesta: ohjaajan kanssa samalle aaltopituudelle pääsevälle katsojalle kyseessä saattaa olla meditatiivinen kokemus, muille tarjolla pelkästään kaunis mutta sisällyksetön kuvashow.



Koreeda: After Life *

Koreeda palaa omille dokumentaristi-juurilleen umpirealistisella fantasialla After Life, jossa haastatellaan kuolleita ihmisiä maan ja taivaan välitilassa. 16 milliselle kuvattu ja useiden amatöörinäyttelijöiden omista kokemuksista ammentava elokuva on kaksituntinen haastattelukokoelma joka pohtii mikä on elämässä muistamisen arvoista. Maboroshin tapaan osalle katsojista After Life toiminee, muille sen loppuun selviäminen on lähes mahdoton haaste.



Koreeda: Distance ***

Joukko toisilleen vieraita ihmisiä matkustaa itsemurhakulttiin kuuluneiden perheenjäsentensä viimeiselle asuinpaikalle metsän keskellä sijaitsevan järven rannalle. Koreedan tutkielma henkisestä etäisyydestä on hieman ylipitkä. Nykyhetken ja menneisyyden välinen vuorottelu toimii silloin kun käsiteltävänä oleva hahmo on mielenkiintoinen, elikkä tällä kertaa useimmiten, mutta ei aina. Realismia on jälleen painotettu paikoin mielenkiinnon kustannuksella, mutta toisinaan myös vakuuttavuutta lisäten. Kuvallisesti elokuva on miellyttävän karhea.



Koreeda: Hana yori mo naho *

Koreedan äärimmäisen pitkäpiimäinen samuraielokuva ilman miekkataisteluja. Staattinen kameratyöskentely sekä tylsät hahmot tekevät elokuvan katsomisesta työlästä, etenkin jos katsoja ei ole kiinnostunut Edo-kauden tasapaksusta arkirealismista. Ainoa mielenkiintoinen seikka on lähes olemattoman pääjuonen taustalle sijoitettu 47 Loyal Ronin- tarina. Leffa jäi kesken loppupuolella taisteluväsymyksen vuoksi.



Koreeda: Air Doll ****

Koreedan paras ja tyhmin elokuva on jumalaisesti kuvattu fantasia eloon heräävästä seksinukesta. Tavallisesti katsojansa unen partaalle johdattanut ohjaaja on tällä kertaa valinnut hölmön aiheen ja vieläpä saksinut tarinan kliseitä logiikan kustannuksella, elikkä saanut teoksen rullaamaan sujuvammin kuin sen kuuluisi. Pääosaan nousee Wong Kar Waillekin työskennelleen Lee Pin Bingin mielettömän hieno kuvaus, joka pitää kameran lähes jatkuvassa pienessä liikkeessä, sekä World's End Girlfriendin mahtava soundtrack. Näiden varjossa koko teosta maustava teennäinen filosofointi on helppo sivuuttaa. Lopussa elokuva alkaa tosin hieman tökkiä tarinan tunkiessa kuvaan.

Tais olla aika hiljainen viikko.

DVD



Sex Galaxy



Digiboksi:



Pedon merkki. Kahdeksankymmentäluvun alun pasifistinen suomielokuva, eli aikakaudelta jolloin leffoja piti oikeasti hävetä. Uskomattoman tylsä, mutta sisältää kiinnostavia elementtejä. 30 minuutin lyhentämisell (olisi ollut helppoa) ja pienellä päämäärätietoisuudella, tästä olisi voinut saada hyvänkin elokuvan.

Viikonloppuna:

Makavejev: Nevinost bez zaštite

Tarina ärsyttävän lesosta jätkästä. Kiinnostava, mutta tuskin jaksan katsoa uudestaan.



Dallamano: Venus in Furs

Kova kuin kanki. Nauratti paikoin, kuinka dominoiva se äijä on, vaikka päivastainen on käsittääkseni tarkoituksena. Oliko se näyttelijä Lasse Mårtenson?



Cardiff: The Freakmaker

Yllättävän epäpaska Freaks vs. Little Shop of Horrors ‑sekoilu. Tissit.



Hladnik: Ples v dežju

Mitään en tajunnut ja torkahdin pari kertaa, mutta erittäin hyvä leffa. Tulee enemmän mieleen Wojciech Jerzy Hasin hassuttelut kuin toinen tältä niljakkeelta näkemäni leffa. Odotin tissiherkuttelua romanttisen draamaan varjolla, mutta tää onkin ajan ja tajunnan tasoilla seikkailevaa korkeakulttuuria.

pseudonyymi ( 20.6.2010 23:11)

Dallamano: Venus in Furs

Kova kuin kanki. Nauratti paikoin, kuinka dominoiva se äijä on, vaikka päivastainen on käsittääkseni tarkoituksena. Oliko se näyttelijä Lasse Mårtenson?

Heh hee, Venus in Fursin traileri oli jossakin Shameless-lafkan dvd:llä ja reaktiot oli kans "kato, Lasse Mårtenson!"

Bad Rain ( 20.6.2010 23:27)

pseudonyymi ( 20.6.2010 23:11)

Dallamano: Venus in Furs

Kova kuin kanki. Nauratti paikoin, kuinka dominoiva se äijä on, vaikka päivastainen on käsittääkseni tarkoituksena. Oliko se näyttelijä Lasse Mårtenson?

Heh hee, Venus in Fursin traileri oli jossakin Shameless-lafkan dvd:llä ja reaktiot oli kans "kato, Lasse Mårtenson!"

"Hei Wanda, miltä meno maistuu?"

Rumble Fish *** Joskus teininä kirja teki vaikutuksen, mutta elokuvan näin vasta nyt (kokonaan). Alku on erinomaisen lupaava, mutta sitten lipsahdetaan vähän puuduttavaan tunnelmointiin, joka ei enää tässä iässä ainakaan juuri kosketa. Hyviä näyttelijöitä, mustavalkoisuus toimii.



Freddy vs. Jason * It makes perfect sense! No ei. Tosin eka puolisen tuntia tämä menee siinä missä mikä tahansa Elm streetin tai 13.päivän jatko-osa, mutta sitten kun päätähdet alkavat oikeasti mättämään toisiaan, mikään ei enää toimi.



Bound **** Tämän olen nähnyt joskus jotenkin epämääräisesti. Hieno elokuva, jossa erityisesti Tillyn ja Gershon kemia on mieletöntä. Ihme ettei kumpikaan tämän jälkeen breikannut suuremmin, liian persoonallisia?

056. Michelangelo Antonioni:

Blow-Up (1966) 9/10

Toinen katselu, nyt kun konventionaaliset odotukset olivat takana, toimi jotenkin vapautuneemmin. Plussaa: Hemmingsin hahmo, estetiikka (musiikki, värit, myös hienot alkutekstit), kerronta, jännittävät valokuvan kehityskohtaukset, tulkinnanvaraisuus, kuiva humoristisuus/absurdius (malliksi halajavat muijat, antiikkikauppa, miimikot). Miinusta: ajoittainen tylsyys, tulkinnanvaraisuus.



057. Christopher Nolan: Memento (2000) 6/10

Hyvä yhden idean elokuva, mutta ei ole mitään muuta kuin tuo lyhytikäinen kikkansa... jos kikka unohdetaan, jäljelle jää hyvin vähän. Itseäni häiritsi vahvasti kokemani elokuvan kronologisen alun ja lopun (tai toisin päin, miten sen nyt ottaa) välinen ristiriitaisuus: ne tavallaan kumosivat toisensa kohdallani.



058. Kenneth Bowser: Easy Riders, Raging Bulls: How the Sex, Drugs and Rock 'N' Roll Generation Saved Hollywood (2003) 8/10

Hyvä dokkari 70-luvun Hollywoodin ohjaaja-, tai auteur-kauden noususta, ja tuhosta block bustereiden ilmaantumisen myötä. Kertoo mielenkiintoista tarinaa oleellisesta ajanjaksosta, ja lisää kiinnostusta ja syvyyttä puheeksi ottamiinsa elokuviin (ja tietenkin niiden tekijöihin), joita ovat ainakin:



targets

bonnie clyde (spoilaa lopun)

easy rider

midnight cowbay

wild bunch

the last picture show

maccabe and mrs miller

the last movie

godfather

harold and maude

american graffiti

mean streets

excorcist

straw dogs

pat garrett and billy the kid (spoilaa lopun)

alice doesnt live here anymore

chinatown

shampoo

jaws (block buster, joka sinetöi lyhyen ohjaajien hallitseman kauden)

taxi driver

new york, new york

close encounters of third kind

star wars

raging bull



Kirja on vielä dokumenttia mielenkiintoisempi, ja tiputtelee herkullisia anekdootteja elokuvien tekoon ja tekijöihin liittyen tiuhaan tahtiin.

177.

Delivery **

‑Huhhuh kuinka paska suoraan videolle kuvattu surkuhupaisa pökäle, jostain syystä tämänkin olen katsonut elämässäni jo kaksi kertaa



178. Taxidermia ***

‑Ensimmäinen näkemäni unkarilainen elokuva ja samalla yksi kuvottavimmista elokuvista mitä olen nähnyt. Runkkaamista, nussintaa lähikuvassa niin että peräpukamat vilkkuu, sian ruhon nussintaa, lähikuvia kyrvästä, lisää runkkaamista, spedeä päin kameraa, ylensyöntiä, oksentamista... jne jne. Vain paska puttuu! (tai no olihan siinä lähikuva linnun perseestä mistä tuli paskaa mutta olisin kaivannut ihmisen paskaa) Hyvä elokuva siis.



179. Hot Tub Timemachine **½

‑Ei tämä kyllä mikään 2000-luvun Back to the Future ole. Heti kun alkaa touhu menemään vähänkin kiinnostavaksi alkaa kliseinen kaveruus/rakkaus-suhde perseileily



180. Nightmare on Elmstreet (2010) **

‑Säikyttelyä, säikyttelyä, säikyttelyä... Ei mitään tunnelmaa ja lisää säikyttelyä



biitsillä kännykästä rästileffoja:



181. The Heroic Ones *

‑En millään pysynyt kärryillä tässä Shaw-tuotannossa



181. Godzilla All out Monster Attack ***

‑Astetta humoristisempi monsterimittelö





182. The Blood Brothers **½

‑Lisää Shaw brotskuja, tällä kertaa ihan siedettävä



183. Shaolin Temple ***

‑Nämä treenileffat on mielestäni Shaw brothersien vahvinta alaa



184. Godzilla Vs. Megaguirus **½

‑tasalaatuista godzilla hömppää



185. The Twelve Gold Medallions ***

‑Shaw-putkeni parhaimmistoa. Goreinen, paljon actionia ja pituus maltillisissa mitoissa.

Rantala ( 28.6.2010 16:38)

biitsillä kännykästä rästileffoja:

Siinä vasta elämys!

180. Stone:

Any Given Sunday ****½

Vasta nyt sain katsottua ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan ja yllätti hienosti. Erityisesti jalkapallokohtaukset olivat todella iskeviä ja elokuvan suurin meriitti onkin se että amerikkalainen jalkapallo on saatu näyttämään jännittävimmältä ja hektisimmältä urheilulajilta ikinä. Tämän elokuvan näkisin mieluusti myös tv-sarjana.



181. Lucas: THX 1138 ***½

Hämmentävä tapaus. Elokuva alkaa hyvin mutta ilmiselvät, jälkikäteen lisätyt digitaaliset "parantelut" tökkivät jatkuvasti häiritsevästi silmään. Puolivälissä oleva "seinätön vankila" uhkaa tappaa tylsyydellään mutta loppua kohden pikkaisen paranee. Todella epätasainen elokuva joka kuitenkin viehättää kokeellisuudellaan.



182. Wyler: Ben-Hur ***

Väsynyt spektaakkeli. Elokuva toimisi todella hienosti mikäli olisi pelkästään tarina Ben-Hurista, eikä "A Tale of the Christ". Nyt juonikuvio on aika ADHD: jeesus syntyy ja ben-hur on juutalainen jolla on roomalainen kaveri ja sitten se joutuu orjalaivalle ja hevoskisoihin. lopuksi jeesus kuolee. Vaikka elokuva on todella pitkä, ei kerronta liiemmälti tunnu väkisin venytetyltä vaan päinvastoin. Välillä hypitään vuosia ilman mitään kunnollista pohjustusta (harmittavasti tämä hyppiminen osuu juuri mielenkiintoiseen orjalaivajaksoon). Kilpa-ajot ovat edelleen yksi huikeimmista elokuvallisista saavutuksista mitä valkokankaalle on luotu. Kokonaisuutena elokuva on kuitenkin valitettava pettymys.



183. Attenborough: Gandhi ****

Ben-Huriin verrattuna on Attenborough saanut Gandhiin paljon enemmän eeppisyyttä kuvakerronnallisessa mielessä.Harmi, ettei tämän mittaluokan perinteisiä elokuvia varmaan koskaan enää tehdä. Elokuva makaa paljolti Ben Kingsleyn harteilla, vaikkei tässä mitään isompia vikoja olekaan. Britit ovat jälleen helppoja pahiksia jäykkine veemäisyyksineen.



184. Hill: The Sting ****½

Parempi kuin odotin, vaikka Redford-Newman-Hill elokuvista paljon pidänkin. Juoni on täydellisen mutkikas suhteellisen pienestä mittakaavastaan huolimatta. Robert Shaw vetää jälleen hienon roolin gangsteripomona.



185. Mangold: Walk the Line ***½

Yllättävän kipeä elämäkertaelokuva, vaikkei kohde paljon aineksia muuhun tarjoakaan. Muistan lukeneeni elokuvan ilmestymisen aikoihin kritiikkiä siitä, että Johnny Cash pääsee "helpolla" kun hänen heroiiniriippuvuuttaan ei kuvattu lainkaan, mutta väittäisin että elokuva olisi tämän esittäessään saavuttanut "oh please..." tason kurjuuden maksimoinnissa (vaikka totta olisi ollutkin). Nyt todellisuuden ja kerronnallisuuden raja oli suht hyvin tasapainossa. Itse elokuva kuitenkin on aika vaikeasti lähestyttävä ottaen huomioon etten elokuvan perusteella ainakaan keksi yhtään hyvää syytä miksi June Carten lopulta Johnnyn kosiskeluihin taipui. Joka tapauksessa, elokuvan paras kohtaus taitaa olla se missä Johnny Cash ensimmäistä kertaa soittaa oman biisinsä Sam Phillipsille.



186. Eastwood: Gran Torino ****

Nyt kun uutuuden innostus elokuvan ympärillä on laantunut, päätin viimein tämän katsoa. Ensimmäisen puolen tunnin ajan päässä kyti vain ajatus siitä, että onko kaikki se kehu mitä tälle on annettu vain parodiaa ja sarkasmia tjm, sillä sen verran jäykkää Eastwoodin dialogi ja näytteleminen oli. Mutta kun tätä viimein osasi alkaa katsomaan B-elokuvana, toimi elokuva oikeastaan aika hyvin vaikka sisäinen logiikka vähän oudolta tuntuikin. Välillä tosin tuntui että äärimmäinen vigilantismi olisi ollut parempi vaihtoehto.