Toei New Porno -elokuvat, joista osa on vapautunut esityskiellosta tuoreeltaan, odottavat yhä löytymistään. 70-luvun puolivälissä vaikuttanut tuotantolinja toimi nuorten elokuvantekijöiden ponnahduslautana ja synnytti täysin odotuksista poikkeavia filmejä vaihdellen rikoselokuvista sarjakuvasovituksiin.
Kesäkuussa 2024 käynnistyi yksi viime vuosien mielenkiintoisimmista elokuvatapahtumista, kun Tokiossa sijaitseva elokuvateatteri Laputa Asagaya järjesti kahdeksan filmin laajuisen Toei New Porno ‑retrospektiivin. 70‑luvun puolivälissä valmistuneiden, mutta sittemmin unohdettujen elokuvien harvinaisuudesta kertoo paljon se, että ohjelmiston elokuvista vain kaksi on julkaistu kotivideoformaatissa. Elokuvat esitettiin 35‑millimetrisiltä filmikopioilta, joista kuusi oli teatterin itse tuottamia. Näiden joukossa oli pitkään levityskiellossa ollut tosipohjainen rikoselokuva A College Girl's Affairs (1974), jonka uunituore printti sai ohjelmistossa ensi-esityksensä. Arvioiden mukaan kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun elokuva on nähty liki 50 vuoteen.
Toei New Porno[1] sai alkunsa vuonna 1973 Toein tarpeesta tuottaa edullisia erotiikkafilmejä ohjelmiston täytteeksi. Studio oli tuonut kankaille runsaat määrät eroottisia elokuvia jo aiemminkin – usein niihin viitattiin sateenkaaritermillä Toei Porno – mutta 70‑luvulla kysyntä kasvoi entisestään. Laputa Asagayan ohjelmalehtisen mukaan Toei New Pornon sytykkeenä toimi Battles without Honor and Humanity ‑sarjan massiivinen menestys.
Elokuvat tulivat 70‑luvulla Japanissa levitykseen kaksois‑ tai kolmoisnäytöksinä studioiden omissa tai yhteistyökumppanien teattereissa. Vakiintuneen tavan mukaisesti ensi-iltafilmejä esitettiin yleensä kaksi viikkoa yhdessä teatterissa, jonka jälkeen kelat lähetettiin levitysportaassa seuraavana vuorossa olleeseen teatteriin. Battles without Honor and Humanityn kaltaisen hittien jumiuduttua suurkaupunkien kankaille tarkoitettua pidemmäksi aikaa, syntyi elokuvia odottaneissa syrjäseutujen teattereissa filmipula. Tilannetta vaikeutti entisestään maaseuduilla yleistynyt tapa esittää elokuvia kaksoisnäytösten sijaan kolmoisnäytöksinä. Toein ratkaisu oli tuottaa ohjelmiston täytteeksi nopeasti kyhättyä pienen budjetin erotiikkaa, josta osaa ei tiettävästi koskaan nähty suurkaupunkien teattereissa. Tämä synnytti Toei New Pornolle maineen mystisenä haamugenrenä, jonka harvinaisimpien elokuvien olemassaolosta ei ollut edes täyttä varmuutta.
Haamukategoriaan lukeutuu muun muassa Toei New Porno ‑linjan oletettavasti ensimmäinen tuotanto, Tatsuo Hondan ohjaustyö Jôyoku nozoki mado. Vuoden 1973 maaliskuussa kuvattua ja Miwako Onayan tähdittämää filmiä ei löydy elokuvatietokannoista eikä sitä useimpien tietolähteiden (mm. Eiga hihon huhtikuun 2008 numero) mukaan ole julkaistu lainkaan. Filmin nimi tulee kuitenkin vastaan Obihiron kaupungin kulttuurikomitean vuosikirjassa, jonka mukaan elokuva olisi saanut ensi-iltansa paikallisessa teatterissa Hokkaidolla toukokuussa 1973. Varmaa tietoa esityksistä saati siitä, tuotettiinko filmiä edes valmiiksi, ei kuitenkaan ole. Useimmissa tietolähteissä tuotantosarjan ensimmäiseksi elokuvaksi nimetään toukokuussa 1973 teattereihin saapunut A Diary of a Woman Doctor.
Toei New Porno ‑linjalta syntyneiden elokuvien kokonaismäärä ei ole tiedossa, mutta mikäli ajanjaksoksi oletetaan 1973–1977 ja mukaan lasketaan ainoastaan Toein itse tuottamat elokuvat[2], määrän voi arvioida olevan noin kolmenkymmenen elokuvan luokkaa. Niistä suurinta osaa ei ole mitenkään mahdollista nähdä tällä hetkellä, sillä elokuvia ei koskaan ole julkaistu videolla eikä edes esitetty televisiossa. Tuotantolinjan filmejä ei myöskään ole naputeltu kattavasti elokuvan historiankirjoihin, joista kyseiset teokset usein puuttuvat tyystin. Tiedonjyvät joutuu täten etsimään retrospektiivilehtisten ja lehtiartikkeleiden kaltaisista lähteistä sekä vuosittaisia teatteriensi-iltalistoja itse tulkiten. Yksi elokuvien tunnistamisessa auttava seikka on filmien kesto, joka on tyypillisesti 50–60 minuutin luokkaa.
Toei New Porno ‑elokuvat kuvattiin 5–7 päivässä ja tuotettiin viiden miljoonan jenin budjetilla, minkä johdosta elokuviin viitataan usein "viiden millin pornoina". Summa oli murto‑osa Toein normaaleista tuotannosta[3] ja jäi hieman jälkeen myös Nikkatsun Roman Porno ‑filmeistä. Edulliset tuotantokustannukset olivat eittämättä keskeinen syy, miksi Toei New Porno ‑elokuvien tuotanto jatkui Battles without Honor and Humanityn nostattaman pölyn laskeuduttuakin.
Toei New Pornon tekee erityisen mielenkiintoiseksi tuotantolinjan synnyttämät elokuvat, joista monia sävyttää yllättävä kunnianhimoisuus. Laputa Asagayan esityssarjassa nähdyistä kahdeksasta elokuvasta peräti neljä oli tositapahtumiin perustuvia rikoselokuvia ja kaksi pohjautui sarjakuvaan. Elokuvien taustalta paljastuu niin ikään hyvin mielenkiintoinen joukko nuoria elokuvantekijöitä aina Nagisa Oshiman käsikirjoittajapari Doten Fukaosta (Death by Hanging, 1968) salanimen alla piilotelleeseen kynäniekka Masahiro Kakefudaan (Horrors of Malformed Men, 1969) sekä kameran takana uraansa aloitelleisiin Misao Araihin, Tomoomi Yodaan ja Yuji Makiguchiin, jotka olivat kaikki Teruo Ishiin ja Norifumi Suzukin entisiä apulaisohjaajia.
Elitisti käsittelee Toei New Porno ‑artikkelissa kaikki vuoden 2024 tapahtumassa esitetyt elokuvat. Ennen sitä palaamme kuitenkin vielä vuoteen 2013, jolloin Laputa järjesti ensimmäisen Toei New Porno ‑retrospektiivinsä. Tapahtuma muistetaan ennen kaikkea siitä, kuinka liki puolet ohjelmistoon valituista filmeistä päätyi esityskieltoon ja jouduttiin korvaamaan muilla elokuvilla.
Alaviitteet
^ Toei New Porno ‑elokuvilla ei ollut nimestään huolimatta mitään tekemistä kovan pornografian kanssa. "Porno" oli ohjaaja Norifumi Suzukin ja tuottaja Kanji Amaon 70‑luvun alussa popularisoima lainasana, jolla Japanissa viitattiin kaikkeen vähänkään eroottiseen viihteeseen. Vuoden 1971 puolivälistä lähtien Toein eroottisiin filmeihin alettiin viitata termillä Toei Porno. Kyseinen termi löytyy esimerkiksi elokuvan Terrifying Girls' High School: Women's Violent Classroom (1972) teatterijulisteesta.
^ Omien tuotantojensa ohella Toei toimi levittäjänä lukemattomille, jopa sadoille kolmansien osapuolien pink-filmeille. 70‑luvun lopulta alkaen Toei ryhtyi myös valmistamaan eroottisia elokuvia Toei Central Film ‑jaostonsa kautta. Näitä elokuvia ei kuitenkaan tule sekoittaa Toei New Porno ‑tuotantolinjaan.
^ 70‑luvun japanilaisten elokuvien tuotantokustannukset eivät yleensä ole julkisessa tietoisuudessa. Suurtuotantojen kerrotaan kuitenkin kustantaneen useita satoja miljoonia jenejä. Esimerkiksi elokuvan Golgo 13 (1973) budjetin arvioidaan olleen 350 miljoonaa jeniä, mikä vastaa noin miljoonaa dollaria vuoden 1973 rahassa tai seitsemää miljoonaa dollaria nykyvaluutaksi muutettuna. Tällä summalla olisi tuottanut 70 Toei New Porno ‑filmiä.
Revival! The Deep World of Toei New Porno (2013)
Vuoden 2013 ohjelmalehtinen
Toei New Porno palasi valkokankaille suuressa mittakaavassa ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin kesällä 2013, kun Laputa Asagaya koosti esityssarjan nimeltä Revival! The Deep World of Toei New Porno. Ajatus retrospektiivin koostamisesta oli syntynyt muutamien tuotantosarjaan kuuluneiden elokuvien palattua päivänvaloon eri asiayhteyksissä: The Fancy Man (1974) oli nähty Ginza Cine Pathosin näyttelijä Takuzo Kawatani ‑retrospektiivissä, A Diary of a Woman Doctor (1973) Laputan omassa Kei Sato ‑retrospektiivissä teatterin itse tuottamalta filmiprintiltä, ja Cinema Vera oli esittänyt tyylilajia sivuavan elokuvan Amorous Tales of Genpei (1977) niin ikään itse rahoittamaltaan esityskopiolta.
Uutta retrospektiiviä lähdettiin työstämään Laputan ohjelmistovastaava Yukari Ishiin johdolla. Ajatuksena oli valikoida mukaan saatavilla olevia mielenkiintoisia elokuvia sekä tuottaa kahdelle tai kolmelle harvinaisemmalle elokuvalle uudet esityskopiot. Vielä tuolloin ei kukaan saattanut aavistaa, millainen poliittinen trilleri ohjelmiston koostamisesta tulisi.
Alla oleva historiikki on tiivistetty ja vapaasti käännetty versio Laputa Asagayan seinille kesällä 2024 kiinnitetyistä lehtileikkeistä, joista useimmat ovat peräisin Eiga Hi‑Ho ‑lehdestä.
Maaliskuu 2013
Laputa Asagayan Toei New Porno ‑retrospektiiviin ohjelmistoon valitaan kymmenen elokuvaa. Teatteri sitoutuu kustantamaan uudet filmiprintit elokuville The High Cost of Virginity (1973), A College Girl's Affairs (1974) ja A Married Woman's Sex Hell (1974), joista ei ollut esityskopioita saatavilla. Muut ohjelmistoon valitut elokuvat ovat A Diary of a Woman Doctor (1973), The Fancy Man (1974), Virgin Breaker Yuki (1975), Virgin Breaker Yuki – The Western Licensed Quarter: Yuzuki House (1976) sekä Tattoos on Virgins (1976), Decapitation of an Evil Woman (1977) ja Amorous Tales of Genpei (1977). Näistä kolmea viimeksi mainittua ei pidetä Toei New Porno ‑suuntaukseen kuuluvina, mutta ne sisällytetään ohjelmistoon läheisinä sisarteoksina. Retrospektiivi ajoitetaan heinäkuun alussa alkavaksi. Ishii vahvistaa alustavasti elokuvien saatavuuden Toeilta.
2. huhtikuuta, 2013
Ishii saa puhelun Toein toimistosta. Tositarinaan pohjautuvalle rikoselokuvalle A College Girl's Affairs ei voida tuottaa printtiä "tekijänoikeussyistä johtuen". Tarkempaa selitystä ei tarjota.
A College Girl's Affairs päätetään korvata samanhenkisellä rikoselokuvalla Victimized (1975), josta ei myöskään ole esityskopiota saatavilla. Teatteri ottaa uuden filmikopion tuottamisen kontolleen.
Yukari Ishii Eiga Hi‑Ho ‑lehden haastattelussa tammikuun 2019 numerossa.
23. toukokuuta, 2013
Ishii saa jälleen puhelun Toeilta. A Diary of a Woman Doctor[4] ja Amorous Tales of Genpei on asetettu levityskieltoon. Näin siitä huolimatta, että elokuvien esityskopiot olivat Laputa Asagayan ja Cinema Veran muutama vuosi sitten itse rahoittamia. Printtien varastoinnista ja elokuvien oikeuksista vastaa kuitenkin Toei, joka ei suostu lähettämään keloja teatterille.
Esityskiellon syyksi paljastuu elokuvien ohjaaja Doten Fukao, joka on vaatinut studiota vetämään filmit pois levityksestä. Retrospektiivin ohjelmisto kutistuu kahdeksaan elokuvaan.
4. kesäkuuta
Retrospektiivin ohjelmisto julkistetaan ja ohjelmistolehtiset lähetetään jakeluun. Esityksien oheen on liitetty useita tekijävierailuja.
21. kesäkuuta
Puhelin soi taas. Elokuvan The Fancy Man esittäminen kielletään [5]. Syy on ilmeinen: filmin käsikirjoittaja on Doten Fukao, joka ohjasi aiemmin esityskieltoon asetetut elokuvat A Diary of a Woman Doctor ja Amorous Tales of Genpei sekä kirjoitti ensimmäisenä pannaan menneen elokuvan A College Girl's Affairs.
Ohjelmistolehtiset joudutaan vetämään pois levityksestä kaksi viikkoa ennen retrospektiivin käynnistymistä ja korvaamaan uusilla. The Fancy Manin yhteyteen kaavailtu näyttelijävierailu perutaan, sillä elokuvaa ei voida esittää. Ohjelmisto on nyt kutistunut seitsemään elokuvaan, joista ainoastaan viisi lasketaan tyylilajiin kuuluviksi. Kaiken kaikkiaan kyseessä on mittavin elokuvien esityskielto, mitä Laputa Asagaya on historiansa aikana kohdannut.
31. elokuuta
Esityskieltoon asetetun A College Girl's Affairsin ohjaaja Misao Arai on vieraana toisen elokuvansa Tattoos on Virgins ‑näytöksessä. Ennen näytöstä katsojille jaetaan infolehtinen, jossa Arai pahoittelee tapahtunutta ja kertoo olevansa sekä hämillään että raivoissaan elokuvansa esityskiellosta. Arai kertoo lähettäneensä Toeille tiukkasanaisen kirjeen, jossa hän vaati studiota lopettamaan käsikirjoittajan paapomisen ja kumoamaan maalaisjärkeä uhmaavan esityskiellon, joka loukkaa elokuvantekijöiden oikeutta saada työnsä hedelmät katsojien nähtäville. Kirje ei tuottanut tulosta. Toein ohjaajalle osoittamassa vastauksessa vedottiin käsikirjoittajan tekijänoikeuksiin ja mielipahan välttämiseen perusteina esityskiellolle. Arai lupaa jatkaa taistelua elokuvataiteen vapauttamisen puolesta.
Jälkipyykki
Eiga Hiho ‑lehden haastattelussa Directors Guild of Japanin edustaja Eizo Yamagiwa kertoo Toein tulkinneen lakia joko tahattomasti tai tahallisesti väärin. Tekijänoikeuslaki takaa käsikirjoittajalle oikeudet työnsä uusiin versioihin, kuten käsikirjoituksen vieraskielisiin käännöksiin ja kirjallisiin uudelleensommitelmiin. Kirjoittajan oikeudet eivät kuitenkaan ulotu luvallisesti kuvattuun valmiiseen elokuvaan, joka on elokuvantekijöiden luoma uusi taideteos.
Doten Fukao
Yamagiwan ohella lehti otti yhteyttä useisiin muihin elokuva-alan tahoihin, mukaan lukien Fukaoon itseensä, joka on elokuva-uransa jälkeen toiminut muun muassa luennoitsijana yliopistossa. Fukaon haastattelu päättyi nopeasti miehen lyötyä luurin korvaan viiden minuutin tuntumilla. Sitä ennen hän ehti väittää Toein aikoinaan luvanneen, ettei filmejä esitettäisi enää teatteriensi-illan jälkeen. Fukao myös valitti, ettei hänen oltu annettu käyttää peitenimeä. Näiden tietojen pohjalta voinemme olettaa Fukaon häpeävän uraansa eroottisen elokuvan parissa ja pyrkivän lakaisemaan menneisyytensä maton alle. Eräs toinen haastateltava huomautti Fukaon olleen vielä 60‑luvulla ilmaisunvapauden puolestapuhuja, mutta kehittäneen myöhemmin jyrkän "pornovastaisen" asenteen. Useampikin haastateltava kertoo myös Fukaon aiheuttaneen viime vuosikymmenien aikana päänvaivaa monille eri tahoille itsepintaisilla vaatimuksillaan. Myös Toein arvellaan myöntyneen Fukaon tahtoon, jotta kiusanhengestä päästäisiin eroon.
Alaviitteet
^A Diary of a Woman Doctorin esityskielto lienee ollut teatterille erityisen kivulias, sillä kyseessä oli teatterin itse tuottama printti muutaman vuoden takaa Kei Sato ‑retrospektiivin yhteydestä. Fukao tiettävästi soitti tuolloinkin teatterille ja vaati esitysten keskeyttämistä, mutta pyyntöön ei suostuttu.
^ Selitys sille, miksi The Fancy Man kiellettiin vasta viime hetkellä, on yllättävä mutta tuotantolinjan historian mukainen. Harvinaisen elokuvan tietoja ei löytynyt Toein omasta tietokannasta, minkä johdosta ongelmaan havahduttiin vasta hieman ennen esityspäivää. Teatteri oli aiempien esityskieltojen jäljiltä aavistellut pahaa, mutta toivonut parasta.
The Deep World of Toei New Porno Returns (2024)
Vuoden 2024 ohjelmalehtinen
Vuoden 2013 epäonninen Toei New Porno ‑retrospektiivi sai jatkoa kesällä 2024. Syy ajoitukselle on ilmeinen, vaikka asiaa ei suoraan ohjelmistotiedoissa mainita. Edellisen retrospektiivin ohjelmistosta liki puolet torpedoinut Doten Fukao siirtyi ajasta ikuisuuteen syyskuussa 2023. Kiistellyn ohjaajan ja käsikirjoittajan mukana tuhkattiin myös elokuvien esityskiellot, minkä johdosta A Diary of a Woman Doctor, The Fancy Man ja A College Girl's Affairs oli nyt mahdollista sisällyttää ohjelmistoon. Näistä viimemainitulle tuotettiin uusi 35‑millimetrinen esityskopio Laputa Asagayan toimesta. Kolmen edellä listatun filmin ohella ohjelmistoon valikoituivat jo viime kerralla esitetyt elokuvat The High Cost of Virginity, A Married Woman's Sex Hell, Victimized, Virgin Breaker Yuki sekä Virgin Breaker Yuki – The Western Licensed Quarter: Yuzuki House.
Kahdeksan elokuvan laajuinen retrospektiivi käynnistyi kesäkuun alussa Laputa Asagayan iltanäytöspaikalla, jossa kutakin elokuvaa esitettiin viikon verran (poikkeuksena A College Girl's Affairs, jota esitettiin kaksi viikkoa). Elitisti oli varannut lennot kotoa Hokkaidolta Tokioon yhteensä neljälle reissulle, joiden turvin olisi mahdollista katsastaa esityssarjan kahdeksasta elokuvasta viisi harvinaisinta – loput kolme oli nähtynä jo entuudestaan. Matkapäiviä kertyi kaiken kaikkiaan kahdeksan, joihin mahtui Toei New Porno ‑filmien ohella runsaasti muutakin Tokion kulttuuritarjontaa. Pääkaupungin teattereissa ja elokuva-arkistolla esitettiin samaan aikaan 35‑millimetrisiltä filmikopiolta elokuvia aina Hairpin Circusista (1972) Torn Priestessiin (1977) ja The H‑Manistä (1958) Nurse Diary: Beast Afternooniin (1982). Neljän reissun aikana katsotun liki kolmenkymmenen elokuvan ohella turnauskestävyyttä koettelivat 38 asteeseen kivunnut helle sekä kapselihotellin naapurit, joista etenkin Teksasin moottorisahakuorsaaja aiheutti naapureilleen unettomia öitä.
NSFW-materiaali on piilotettu (voit vaihtaa asetusta sivun yläreunasta tai klikkaamalla kuvaa)
The Deep World of Toei New Porno Returns käynnistyi yhdellä retrospektiivin kovimmista filmeistä, Doten Fukaon esityskiellossa lojuneella debyyttiohjauksella A Diary of a Woman Doctor (1973). Elitisti oli paikalla elokuvan viimeisessä näytöksessä lauantai-iltana 8. kesäkuuta. Lippu esitykseen oli hankittu jo aamukymmeneltä heti teatterin ovien avauduttua, jolloin tuli käytyä katsomassa myös Seijun Suzukin tyylikäs mustavalkonoir Passport to Darkness (1959) Laputan aamunäytöksessä. Aamuvirkkuus palkittiin lipulla numero 1.
Hätävarjelun liioittelua tai ei, lipun hankkiminen näin aikaisin osoittautui mitä fiksuimmaksi vedoksi. Vaikka Laputan ohjelmisto ja filmiprojisoinnit ovat tunnetusti huippulaatua, on teatterissa ainoastaan 48 istumapaikkaa. Liput ovat numeroituja ja katsojat päästetään sisään saliin ostojärjestyksessä. Nettikauppaa ei ole, joten liput täytyy käydä ostamassa tiskiltä elokuvan esityspäivänä. Elitistin palattua paikan päälle puoli tuntia ennen elokuvan alkua, oli aula jo tupaten täynnä ihmisiä ja lippunumerot juoksivat päälle kolmessakymmenessä. Elokuvan alkaessa lopulliseksi nuppimääräksi vahvistui 43, joiden joukossa oli puolen tusinaa naista ja kaksi ulkomaalaista allekirjoittanut mukaan lukien.
Nagisa Oshiman kirjoittajakumppanina[6] tunnetun Fukaon[7] ohjausdebyytti on avantgarden puolelle lipsahtava surrealistinen tarina Kiotoon matkaavasta naistohtorista (Naomi Shiraishi). Reissun virallinen motivaatio on kaupungissa järjestettävä konferenssi, mutta todellisuudessa nainen on varannut kaiken vapaa-aikansa lihallisille iloille. Viikonloppu alkaa leppoisasti seksillä gigolon kanssa, mutta alkaa saada hämmentäviä piirteitä viimeistään siinä vaiheessa, kun seuralaista isketään lääkeruiskulla kaulaan ja valkoinen vuohi kävelee hotellihuoneen ovesta sisään. Eläinparan kohtalo jätettäköön paljastamatta, mutta mainitaan, että kohtausta seuraa pitkä eksistentialistinen keskustelu vuohen olemuksesta!
A Diary of a Woman Doctor on omiaan aiheuttamaan katsojassaan melkoista hämmennystä, eikä vähiten siksi, että tarinan kerrotaan pohjautuvan tositapahtumiin. Tapauksen yksityiskohtia tuntematta voitaneen kuitenkin olettaa, että ohjaaja on ottanut taiteellisia vapauksia kuvittaessaan Kiotossa menehtyneen naistohtorin tarinaa. Toinen ihmetyksen aihe on filmin suhteettoman nimekäs näyttelijäkaarti, joka on tupaten täynnä Nagisha Oshiman, Masaki Kobayashin ja Kaneto Shindon elokuvista tuttuja arthouse-esiintyjiä aina miespääosan Kei Satosta yhden kohtauksen visiitin tekevään Etsuko Ichiharaan. Myös Toein yakuzafilmeistä tuttu Fumio Watanabe nähdään elokuvan aloituskohtauksessa hyvästelemässä (hevosella alasti ratsastavan) vaimonsa ennen tämän Kioton matkaa.
Katsojan hämmentämisen ohella Fukao vakuuttaa visuaalisena tarinankertojana. Pikkubudjetilla kuvattu elokuva on täynnä komeita kuvasommitelmia, kirkkaita värejä sekä ajoittaisia toismaallisia kuvia. Ei voida puhua aivan Female Prisoner Scorpion ‑sarjan kaltaisesta maailmanlopun surrealismista, mutta odotuksiin suhteutettuna filmi pääsee yllättämään komeasti. 52‑minuuttisena elokuva myös rullaa ongelmitta, vaikka sen sisältö tuleekin aiheuttamaan aivonystyröille työnsarkaa.
A Diary of a Woman Doctor toimii hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka ohjaaja väärinkäyttää pehmopornogenreä luodakseen jotain paljon mielenkiintoisempaa. Cinema Veran vanhaa esittelytekstiä lainaten jää katsojan päätettäväksi, onko Fukaon filmi "kulttielokuvan mestarityö vai avantgardea teeskentelevä fiasko?" Elokuva selvästikin puhutteli Laputan katsojia, joista monet jäivät haukkomaan henkeään etenkin filmin lopetuskohtauksessa. Valojen palattua saliin saattoi yleisön kasvoilta lukea sekä ihmetyksen että riemun tunteita. Allekirjoittaneen henkilökohtaiset tuntemukset tiivistettäköön toteamalla, että kyseessä oli päivän omituisin filmi, vaikka alla oli Cinema Verassa katsottu kannibaalinunnista kertova eroottinen splatterelokuva Torn Priestess (1977).
Studiopomot eivät tiettävästi olleet elokuvasta yhtä innoissaan. Kertoman mukaan Fukaolta evättiin mahdollisuus seuraavana valmistuneen käsikirjoituksensa A College Girl's Affairs (1974) ohjaamiseen rangaistuksena A Diary of a Woman Doctorin sisällön kanssa sekoilemisesta.
Elitistin pornoputki jatkui heti seuraavana iltana elokuvalla The High Cost of Virginity. Allekirjoittanut oli tuttuun tapaan teatterin aulassa jo aamukymmeneltä poimimassa tiskiltä lipun numero kolme sekä katsastamassa aamunäytöksessä Toein umpikahjon lumimiesseikkailun Himalayan Wanderer (1961). Päivään mahtui pari muutakin filmiä, kuten Watashi, chigatteiru kashira (1966) Jimbocho Theaterin Sayuri Yoshinaga ‑retrospektiivissä ja Pig and Goldfish (1962) edesmenneelle kulttielokuvateatteri Ooi Musashinokanille omistetussa ohjelmistossa Cinema Verassa. Yksi päivälle kaavailtu elokuva oli tosin jätettävä väliin takapuolikestävyyden loputtua kesken.
Teruo Ishiin ja Norifumi Suzukin entisen apulaisohjaaja Tomoomi Yodan ensimmäinen oma elokuva The High Cost of Virginity on anarkistinen seksikomedia kahdesta sisaruksesta (Mitsuko Aoi ja Mami Sakura), jotka käyvät kehoillaan kauppaa. Sisaruksista vanhempi on oivaltanut neitsyyden arvon siinä määrin, että tämä käy lääkärin vastaanotolla restauroimassa koskemattomuutensa aika ajoin, kun taas nuoremmalla hormonit jylläävät niin, etteivät buddhalaiset munkitkaan ole turvassa.
Yodan 50‑minuuttisessa elokuvassa on enemmän seksiä kuin juonta, mutta ohjaajan energistä otetta ei käy kieltäminen. Yoda leikittelee väreillä ja kuvasommitelmilla, koettelee yleisöä hyvän maun rajoja venyttävillä vitseillä ja koreografioi yhden ulkosalla tapahtuvan seksikohtauksen käyttämällä sateenvarjoja ainoina liikkuvina elementteinä. Elokuvasta löytyy myös monta herkullista sivuroolia alkaen naisten pauloihin lankeavasta pervosta munkista, jota esittää palkittu kirjailija Komimasa Tanaka. Mainitsemisen arvoisia ovat myös yakuzafilmien vakiopahis Hiroshi Nawa gynekologin roolissa sekä Toein Aku Ankka Takuzo Kawatani koomisesti toheltavana seksihulluna. Naispääosien genreveteraanit Mitsuko Aoi, Mami Sakura ja Miwako Onaya eivät jää samalla tapaa mieleen.
Monista hauskoista hetkistään huolimatta The High Cost of Virginitystä ei jää lopulta kovin paljoa käteen. Seksiä on liikaa, tarttumapintaa liian vähän, ja parittelevien hevosten kuvista koostuva alkutekstijakso on muistettava vääristä syistä. Elokuvaa voisi verrata Norifumi Suzukiin kaikkein pervoimmillaan ja keskinkertaisimmillaan. Laputan seinälle ripustetun vanhan lehdistötiedotteen mukaan tuotannon inspiraationa toimivat länsisaksalaiset pehmopornofilmit, jotka nauttivat suosiota 70‑luvun alun Japanissa. Sakemannierotiikkaan perehtyneet voivat vahvistaa vertauksen mielekkyyden, mikäli elokuva tulee joskus laajemmin nähtäville.
Laputan iltanäytöksessä oli kohtalaisesti väkeä, vaikka lauantai-illan huumasta jäätiinkin jälkeen. Vikaa oli elokuvan ohella ehkä siinäkin, ettei filmin ympärillä ollut samankaltaista kielletyn hedelmän hehkua kuin vasta tuoreeltaan esityskiellosta vapautuneessa A Diary of a Woman Doctorissa. Molemmat elokuvat esitettiin Laputan 10–15 vuotta sitten tuottamilta laadukkailta filmikopioilta.
The High Cost of Virginityn jälkeen oli paluu arkeen vaikeimman kautta: viisi tuntia katkonaista unta kapselissa kuorsauspataljoonan ympäröimänä, jonka jälkeen lentokentän kautta ilmateitse Hokkaidolle ja suoraan töihin. Kolmen päivän reissusta jäi haaviin yhteensä 11 elokuvakatselua [8], monta kulhoa ramen-keittoa sekä esittäviä taiteita Asakusassa.
2.5
(MK*)
Alaviitteet
^ Fukaon merkittävin yhteistyö Nagisa Oshiman kanssa lienee Death by Hanging. Vaikka elokuvalle listataan useita käsikirjoittajia, Fukaota pidetään keskeisimpänä kontribuuttorina. Fukao kirjoitti myös Aistien valtakunnan ensimmäisen, käyttämättä jääneen käsikirjoituksen.
^ Fukaon nimi on tämän artikkelin julkaisuhetkellä kirjoitettu väärin kaikissa englanninkielisissä elokuvatietokannoissa, jotka luulevat miehen nimen olevan Michinori Fukao. Kanjien oikea lukutapa on kuitenkin Doten Fukao, mikä käy ilmi lukuisista japaninkielisistä lähteistä.
^ Kolmen päivän reissun aikana katsotut elokuvat: Hairpin Circus (1972), Way Out, Way In (1970), Asu no hanayome (1962), Furiosa: A Mad Max Saga (2024), Passport to Darkness (1959), Torn Priestess (1977), A Diary of a Woman Doctor (1973), Himalayan Wanderer (1961), Watashi, chigatteiru kashira (1966), Pig and Goldfish (1962) ja The High Cost of Virginity (1973). Kaikkien elokuvien esitysformaatti oli 35‑millimetrinen filmi poislukien Furiosa (Dolby Cinema) ja Way Out, Way In (16mm).
Elitistille suotiin The High Cost of Virginityn jälkeen muutaman viikon hengähdystauko, sillä ohjelmiston seuraava filmi oli allekirjoittaneella jo entuudestaan nähtynä. A Married Woman's Sex Hell[9] esitettiin edellisen kerran joulukuussa 2023 osana Laputan 25‑vuotisjuhlaohjelmistoa, joka oli koostettu teatterin itse tuottamista printeistä vuosien varrelta. Koska budjetti ei antanut periksi lentää paikan päälle katsomaan elokuvaa uudestaan, on alla oleva arvostelu raavittu kokoon vanhojen muistiinpanojen ja muistikuvien pohjalta. Kotioloissa elokuvaa ei ole koskaan ollut mahdollista katsella. Laputan rahoittama printti lienee Toein holveissa lepäävän negatiivin ohella elokuvan ainoa olemassa oleva kopio.
Tatsuo Hondan ohjaama kovaotteinen kostojännäri A Married Woman's Sex Hell alkaa ärhäkästi. Elokuvan ensimmäisessä kohtauksessa tuntemattomat miehet raiskaavat keskiluokkaisen kotivaimon (Miwako Onaya) tämän omassa autotallissa ja valokuvaavat rikoksen. Kuvien julkaisulla uhkaileva kiristyspuhelu kilahtaa luuriin muutaman päivän viiveellä. Nainen pakotetaan prostituutioon, kun ääni puhelimessa sanelee hotellihuoneen osoitteen ja informoi siellä odottavasta asiakkaasta.
A Married Woman's Sex Hell lukeutuu niihin elokuviin, joissa lopputuloksesta voitaneen antaa enemmän krediittiä käsikirjoittajalle kuin ohjaajalle. Teruo Ishiin ja Norifumi Suzukin aisaparina tunnettu Masahiro Kakefuda (Horrors of Malformed Men, 1969; Terrifying Girls' High School Lynch Law Classroom, 1973; School of the Holy Beast, 1974) kirjoitti elokuvan tarinan salanimellä Baku Ishiki[10]. Filmi alkaa melko tavanomaisesti, kun rikosta piilotellaan aviomieheltä (Eimei Esumi) ja seksiä harrastataan niin omasta kuin muiden tahdosta, mutta juttu alkaa elävöityä loppua kohden, kun tarina iskee kostovaihteen silmään. Todella tylyssä lopetuskohtauksessa on jo hieman samaa henkeä kuin samana vuonna valmistuneessa, mutta vasta myöhemmin Japanin levitykseen ennättäneessä klassikossa Thriller – en grym film (1973). Viimeistään tässä vaiheessa Kakefudan kontribuutiot käyvät ilmeisiksi.
Rajun lopetuksen ohella filmin toinen valopilkku on Takuzo Kawatani seksihulluna taksikuskina, joka saattaa olla aivot kiristysoperaation takana. Odotetun maanisesti esiintyvä Kawatani nousee filmin pienoiseksi vetonaulaksi ohi kaikkien muiden näyttelijöiden. Genrefanit tunnistanevat myös Nikkatsun Roman Porno ‑sarjassa myöhemmin suosioon nousseen Natsuko Yashiron (Woman of the Afternoon: Incite, 1979) isorintaisena pikkusiskona yhdessä varhaisista rooleistaan.
A Married Woman's Sex Hellin heikoimmaksi lenkiksi jää ohjaaja Honda. Pari vuotta aiemmin The Viper Brothers ‑elokuvasarjan kehnolla kakkososalla The Viper Brothers Rage Again (1971) debytoinut ohjaaja luotsaa filmiä melko mielikuvituksettomin ottein. Hondan eduksi voidaan lukea lähinnä peruspätevyys, minkä turvin 52‑minuuttinen filmi rullaa ongelmitta kohti mieleenpainuvaa lopetustaan. Lopputuloksena on ohjaajan keskinkertaisuudesta huolimatta aivan mukiin menevä välipala Toei-harrastajille.
3.0
(MK*)
Alaviitteet
^ Elokuvan englanninkielinen nimi A Married Woman's Sex Hell ei ole virallinen käännösnimike, vaan allekirjoittaneen oma käännös, joka on sittemmin alkanut levitä internetissä. Virallista englanninkielistä nimeä ei ole olemassa tai ainakaan tiedossa.
^ Kakefuda vahvisti olevansa elokuvan käsikirjoittaja vuonna 2013, jolloin hän oli vieraana filmin esityksessä Laputa Asagayan edellisessä Toei New Porno ‑retrospektiivissä.
Elitistin seuraava Tokion reissu oli kaavailtu heinäkuun 2024 alulle, jolloin olisi ollut mahdollista katsoa Toei New Porno ‑esityssarjan neljäs ja viides elokuva perättäisinä iltoina. Suunnitelma meni kuitenkin uusiksi Laputan julkistaessa keskikesän pääohjelmistonsa: 30 elokuvan laajuisen Nikkatsu Roman Porno ‑retrospektiivin, jota esitettiin teatterin päiväohjelmistossa. Kesäkuun lopulla käynnistyneen esityssarjan ensimmäisiin elokuviin lukeutui yksi tuotantosarjan Graalin maljoista, Yukihiro Sawadan huippuharvinainen ja laadukkaaksi osoittautunut kidnappaustrilleri Attack! (1978). Matkasuunnitelmaa oli täten pakko aikaistaa ja samalla muuttaa kaavaillusta kolmen päivän leffamaratonista yhden päivän salamakeikaksi (väliin jäävä viides Toei-filmi tultaisiin katsomaan seuraavalla reissulla). Tästä huolimatta päivään mahtui yhteensä kolme elokuvaa[11] sekä niiden väliin vielä muutakin kaupungin kulttuuritarjontaa.
Illan Toei New Porno ‑filmi A College Girl's Affairs kuului ohjelmiston eittämättä odotetuimpiin elokuviin. 11 vuotta aiemmin esityskieltokohun keskiöön noussut teos nähtiin nyt arvioiden mukaan ensimmäistä kertaa 50 vuoteen. Filmin tuore 35‑millimetrinen esityskopio oli valmistunut muutamaa kuukautta aiemmin teatterin itse rahoittamana. A College Girl's Affairs osoittautui myös odotuksen arvoiseksi, sillä kyseessä oli esityssarjan paras filmi. Ohjaaja Misao Arai ei heikentyneen terveydentilansa vuoksi kyennyt saapumaan paikalle, mutta lähetti teatterikävijöille kirjeen, jossa hän avasi hieman teoksen taustoja ja ilmaisi kiitollisuutensa filmin vapautumisen puolesta. Katsojan on tosin suositeltavaa perehtyä elokuvan pohjana toimineeseen tosielämän tapaukseen ennen filmin katsomista, sillä muutoin sen hienoimmat nyanssit menevät auttamatta ohi. Aikalaisyleisöiltä tapauksen tuntemista saattoi odottaa, sillä kyseessä oli mediassa laajalti raportoitu skandaali.
A College Girl's Affairs pohjautuu vuosina 1973–1974 paljon kohua herättäneeseen Rikkyon yliopiston opiskelijan katoamis‑ ja murhatapaukseen. Rikostutkinta saatiin päätökseen vasta vuosi naisen katoamisen jälkeen, kun hänen ruumiinsa löydettiin haudattuna Tokion lähistöltä. Tapauksen pääepäiltyä, naisen kanssa seksisuhteessa ollutta yliopiston professoria, ei päästy kuulemaan, sillä hän oli riistänyt sekä oman että perheensä henget hyppäämällä 20‑metriseltä jyrkänteeltä mereen ennen kuin rikostutkintaa oli edes aloitettu. Tapauksen teki entistä pahemmaksi se, että skandaalia pelännyt yliopiston henkilökunta ei ollut informoinut poliisia tapauksesta, vaikka oli ollut tietoinen professorin syyllisyydestä.
Teruo Ishiin apulaisohjaajana (mm. The Joy of Torture, 1968) uransa aloittanut Misao Arai tarjoaa elokuvallaan liki nerokkaan uudelleentulkinnan[12] siitä, mitä tosielämässä olisi saattanut tapahtua. Eri aikatasoissa liikkuva filmi käynnistyy neljän toisiaan epäilevän yliopistoprofessorin kerääntyessä puimaan kadonneen opiskelijanaisen tapausta. Jokaisella heistä on ollut läheiset suhteet naiseen, ja kuka tahansa voisi olla katoamisen takana. Elokuvaa varten muutettujen nimien ja yksityiskohtien johdosta katsojalle ei ole aluksi aivan selvää, kuka edustaa ketäkin tosielämän henkilöä.
Doten Fukaon (A Diary of a Woman Doctor, 1973) laatima käsikirjoitus asettuu jonnekin mielikuvituksella höystetyn tositarinan ja todellisuutta lainaavan fiktion välimaastoon. A College Girl's Affairs selvästikin pohjautuu maata kuohuttaneeseen tosielämän murhatapaukseen, mutta myös eroaa tunnustetusta narratiivistä yllättävillä ja oivaltavilla tavoilla. Filmin nerokkuus perustuu ennen kaikkea siihen, kuinka sen tekemät röyhkeimmätkin uudelleentulkinnat vaikuttavat faktojen valossa kutakuinkin mahdollisilta. On toki kyseenalaista, voiko tosielämän rikostapauksella mässäilevää pehmopornofilmiä pitää hyväksyttävänä viihteenä alun alkaenkaan, mutta elokuvan tehoja ei käy kieltäminen, ja sen kalmankolea lopetus jää mieleen kummittelemaan pitkäksi aikaa.
Monien muiden Toei New Porno ‑elokuvien tapaan A College Girl's Affairsin mielenkiintoisimmat näyttelijäsuoritukset löytyvät maanisesti esiintyvien miesten parista. Arai on koostanut elokuvan näyttelijäkaartin pitkälti yakuza-filmien roistonäyttelijöistä ja underground-teatterin puolelta tulevista esiintyjistä. Omien sanojensa mukaan ohjaaja halusi tehdä elokuvan, jonka kaikki hahmot ovat hulluja. Arai ei olekaan ohjaajana Fukaon kaltainen filosofi, vaan pikemminkin raskassointuinen anarkisti ja punkkari. Mieltymys avantgardeen yhdistää kuitenkin miehiä. Viimeisen silauksen elokuvalle antaa ääniraidalla soivan kiotolaisen underground-bändi Datetenryun kerrassaan loistava psykedeelinen rockmusiikki.
4.0
(MK*)
Post scriptum – tosielämän rikospauksen aikajana:
19.7.1973
Tokiossa sijaitsevan Rikkyo Universityn 24‑vuotias opiskelija Kyoko Seki katoaa. Naisen tiedetään olleen läheisissä väleissä Hiroyoshi Oba ‑nimisen professorin kanssa.
Sekin ja Oban kuvat 70‑luvun lehtileikkeessä.
20.7.1973
Oppilaansa kanssa seksisuhteessa ollut Oba murhaa Sekin ja hautaa tämän ruumiin heidän käyttämänsä huvilan lähettyville Tokion reunamille. Myöhemmin samana iltana Oba pyytää kollegaansa tarjoamaan hänelle väärennetyn alibin. Oban kerrotaan puhuneen sekavia "suhteen päättymisestä". Kollega epäilee naisen tehneen itsemurhan tai joutuneen jopa tapetuksi.
21.7.1973
Naisen katoamisesta huolestunut Oban kollega keskustelee asiasta muiden professoreiden kanssa. Muutamia päiviä myöhemmin Oba epäsuorasti tunnustaa murhanneensa opiskelijan. Kollegat päättävät pitää asian toistaiseksi omana tietonaan, osittain huolesta Oban vaimoa kohtaan. Vaimon tiedetään yrittäneen aiemmin itsemurhaa, kun Oban edellinen salasuhde paljastui.
29.7.1973
Oba kaivaa ruumiin esiin ja hautaa sen uudelleen syrjäisempään paikkaan.
18.8.1973
Kadonneet opiskelijan äiti vierailee yliopistolla. Äiti tietää tyttärensä olleen suhteessa Oban kanssa ja epäilee tätä katoamisesta, mutta yliopiston johto kieltää tietävänsä asiasta mitään ja pitää sitä yksityisasiana. Sillä välin Oba on alkanut peittelemään rikoksensa jälkiä muun muassa organisoimalla harhaan johdettuja etsintöjä naisen löytämiseksi.
Oban perhe. Asahi Shimbun, 6.9.1973.
28–30.8.1973
Oban kollegat paljastavat totuuden oppilaitoksen johtokunnalle yliopiston aloitettua omat tutkimuksensa. Oba kutsutaan kuultavaksi, mutta hän ei suostu enää myöntämään tekoa yksiselitteisesti. Yliopisto ei ilmoita asiasta poliisille skandaalin pelossa.
31.8.1973
Oban kollega suostuttelee Oban antautumaan poliisille. Oba irtisanoutuu yliopistosta ja lupaa mennä poliisin puheille viikon kuluessa.
2.9.1973
Oba, hänen vaimonsa ja heidän 4‑ ja 6‑vuotiaat tyttärensä katoavat.
5.9.1973
Oban kollegat ottavat lopulta yhteyttä poliisiin ja kertovat epäilevänsä Obaa opiskelijanaisen murhasta.
6.9.1973
Paikalliset kalastajat löytävät Oban ja tämän perheen ruumiit rannalta. Kaikki neljä olivat kuolleet pudottuaan 20‑metriseltä jyrkänteeltä. Tapaus julistetaan joukkoitsemurhaksi.
19.9.1973
Poliisi tutkii Oban käyttämän huvilan. Paikalta löydetään mutainen lapio sekä uhrille kuuluvia esineitä. Ruumista etsitään 300 poliisin voimin, mutta mitään ei löydetä.
Kuva paikalta, josta naisen ruumis löydettiin. Asahi Shimbun, 1.3.1974.
28.2.1974
Yli viisi kuukautta katoamisen jälkeen naisen ruumis löytyy huvilan lähettyviltä haudattuna alueelle, jossa oli aloitettu rakennustyöprojekti. Muumioitunut ruumis tunnistetaan kadonneeksi opiskelijaksi. Kuolinsyyksi varmistuu tukehtuminen kuristamalla.
26.3.1974
Poliisi lopettaa tapauksen tutkimisen. Virallisessa lausunnossa Oba nimetään kadonneen opiskelijan murhaajaksi.
14.7.1974 A College Girl's Affairs (japaninkieliseltä nimeltään Joshi daisei shissô jiken: Ureta nioi / A College Girl's Disappearance Case: Ripe Smell) saapuu teattereihin osana kolmoisnäytöstä mainstream-elokuvan Military Comfort Woman ja Toei New Porno ‑tuotanto Chastity Burglar kanssa. Elokuvat tuodaan teattereihin täyteohjelmistona kaksi viikkoa aiemmin ensi-iltansa saaneen kaksoisnäytöksen Battles Without Honor and Humanity: Final Episode & Wicked Kempo ja puolitoista viikkoa myöhemmin kankaat vallanneen Toei Manga Festival ‑ohjelmiston välissä.
Alaviitteet
^ Yhden päivän reissun aikana katsotut elokuvat: Attack! (1978), Lesbian Queen: Zoku Kaoru Kiri (1975) ja A College Girl's Affairs (1974). Kaikki elokuvat esitettiin Laputa Asagayassa ja niiden esitysformaatti oli 35‑millimetrinen filmi, pois lukien Lesbian Queen, joka esitettiin 16‑millimetriseltä printiltä.
^ Elokuvan tekemistä tosielämän uudelleentulkinnoista mainittakoon ensimmäisenä professorin itsemurha. Todellisuudessa mies heittäytyi alas jyrkänteeltä perheensä kanssa, mutta elokuvassa kohtaus tapahtuu professorin kotona, jossa miestään murhasta epäilevä vaimo avaa kaasuhanat aviomiehen nukkuessa. Mies ei saa henkeä haukkoessaan sanaa suustaan ennen menehtymistään. Käänne pohjustaa vieläkin shokeeraavampaa loppuratkaisua, jossa näemme mustasukkaisen ex‑poikaystävän kuristavan opiskelijanaisen kuoliaaksi metsässä. Uudelleentulkintojen pohjana toimivat Oban vaimon lukuisat tosielämän itsemurhayritykset sekä Oban nimeäminen syylliseksi tämän kuoleman jälkeen ilman oikeudenkäyntiä saatikka varmaa todistusaineistoa. Molemmat käänteet ovat toki äärimmäisen epätodennäköisiä ja suorastaan röyhkeitä tosielämän uudelleentulkintoja, mutta samalla mielenkiintoisia ajatusleikkejä.
Heinäkuun alku. Kengät uhkaavat sulaa jalkoihin Tokiossa. Elohopeamittari näyttää 35 astetta, mutta kuumuus tuntuu ilmakosteuden johdosta 39 asteelta. Seuraavan päivän luvataan olevan vielä kuumempi. Onneksi ohjelmistoon ei ole kirjattu ainoatakaan ulkoilma-aktiviteettia, vaan yhdeksän elokuvaa [13] sekä Tokyo Wind Orchestran John Williams ‑konsertti. Niiden ohella reissusta jäi mieleen lämpöhalvauksen uhalla tehty syöksylasku Tokion keskustan läpi, kun Williams-konsertin jälkeen avautui 25 minuutin ikkuna ehtiä The H‑Manin (1958) esitykseen toiselle puolelle Tokion keskustaa. Homma uhkasi kaatua vielä viime hetkillä Tokion juna-asemalla väärin valittuun uloskäyntiin, mutta leikkiä ei luovutettu. Elitisti teki aseman ja elokuva-arkiston välillä 650 metrin juoksun epävirallisen maailmanennätyksen ja sai takapuolensa penkkiin 30 sekuntia ennen filmin alkua.
Tokion kuumottavat seksihelteet ulottuivat myös Laputa Asagayan ohjelmistoon, jossa olivat käynnissä samaan aikaan Nikkatsu Roman Porno ja Toei New Porno ‑retrospektiivit. Laputan ohjelmisto on kolmiosainen, koostuen aamunäytöksestä, neljän päiväesityksen laajuisesta pääohjelmistosta sekä iltanäytöksestä. Nikkatsun vallattua pääohjelmiston ja Toein jatkaessa iltanäytöksessä nousi päivittäinen erotiikkafilmien määrä peräti viiteen runsaan puolentoista kuukauden ajaksi. Elitisti suojeli mielenterveyttään rajoittamalla tämänkertaisen päiväannoksen neljään. Heinäkuun kahdeksannen päivän ruokalistalle valikoituivat tyylikäs road movie Jealousy Game (1982), surrealistinen kauhufilmi Nurse Diary: Beast Afternooon (1982) sekä vinksahtanut perhekomedia Nozoki (1983) ennen illan Toei New Porno ‑tuotantoa The Fancy Man.
Shigan pankkikavallustapaukseen (1966–1973) pohjautuva rikosdraama The Fancy Man oli yksi esityssarjan odotetuimmista elokuvista. 70‑luvun alussa Japania kuohuttaneen rikostapauksen keskiössä oli luotettavana pidetty naispuolinen pankkivirkailija, joka kavalsi seitsemän vuoden aikana työnantajaltaan yli 900 miljoonaa jeniä (nykyrahaksi muutettuna noin 16 miljoonaa euroa). Taustapiruna tapauksessa hääri naisen lumoihinsa saanut lipeväsanainen poikaystävä, joka oli hävinnyt omat rahansa uhkapeleihin.
Nikkatsu ehti filmata paljon mediahuomiota saaneen tapauksen aiemmin samana vuonna melankolisena draamaelokuvana Office Lady Journal: Wet Bundle. Toein versiossa valokeilaan on nostettu pankkivirkailijan sijaan tämän sikaileva poikaystävä (Takuzo Kawatani). Hunsvotti nähdään tarinan alussa tyhjätaskuna taksikuskina, jonka rahat palavat naisiin ja raveihin. Pikkunilkki tajuaa kuitenkin tilaisuutensa koittaneen, kun hän poimii kyytiinsä yksinäisen pankkivirkailijan (Keiko Kojima) ja onnistuu puhumaan tämän sänkyynsä. Itseluottamuksen puutteesta kärsivä ja parisuhteiden saralla kokematon keski-ikäinen nainen osoittautuu helposti manipuloitavaksi.
Taksikuskia esittävä Takuzo Kawatani nähdään elokuvassa uransa ensimmäisessä pääroolissa. Yakuza-filmien tykinruokana profiloitunut ja railakkaasta ylinäyttelystä tunnettu Kawatani kantaa elokuvaa harteillaan kohtalaisella menestyksellä. Karismasta tai hienovaraisuudesta ei voida puhua, mutta rooli tuntuu olevan lähellä esiintyjän omaa persoonaa. Elokuvien ohella Kawatani muistetaan viinaan menevistä ja huonotapaisista sivuosaesiintyjistä koostuneen Piranha-köörin tunnetuimpana jäsenenä yhdessä Hideo Murotan kanssa. Aivan parasta Kawatani show'ta ei kuitenkaan saada aikaiseksi ukon hieman hillitessä maneereitaan hahmon inhimillistämisen nimissä.
Niin ikään ensimmäisessä naispääroolissaan nähtävä Keiko Kojima ei jää Kazatanin tavoin mieleen. Toei ansaitsee kiitosta keski-ikäisen naisen asettamisella pink-filmin pääosaan, mutta Nikkatsu teki aivan samoin omassa sovituksessaan, jossa Aoi Nakajima ylsi hienovaraisempaan roolisuoritukseen. Esiintyminen jäi Kojiman uran viimeiseksi, tosin hän löysi tiensä Toei New Pornon pariin vielä kertaalleen varsin yllättävässä roolissa toimimalla murreopettajana elokuvassa Virgin Breaker Yuki – The Western Licensed Quarter: Yuzuki House.
Korkeakulttuurin kehtona tunnettu Kioton alue näyttäytyy The Fancy Manissa kaduille paiskattavien roskien tyyssijana. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat likaisille raviradoille, nuhjuisiin hotellihuoneisiin ja niljakkaille seksiklubeille. Zen‑filistelylle keskisormea osoittava asenne sopii filmin henkeen ja antaa sille ripauksen luonnetta, joskaan sen seurauksena elokuvaa ei voi kuvailla visuaalisesti kovinkaan puoleensavetäväksi saati eroottiseksi.
Filmin heikoimmaksi lenkiksi jäänee hieman yllättäen Doten Fukaon käsikirjoitus. Aihepiiri on miehen ominaisinta osaamisalaa, mutta sen käsittely on tällä kertaa hieman pinnallista. Fukaon aiemmin kirjoittamista elokuvista tuttu surrealismi, eksistentialismi ja historian uudelleentulkinta puuttuu pääpiirteissään The Fancy Manista. Vikaa lienee filmiä keskinkertaisesti luotsaavassa Tomoomi Yodassakin (The High Cost of Virginity). Ohjaaja jättää tällä kertaa komediahölmöilyt väliin, mutta tuntuu samalla hukanneen edelliselokuvansa visuaalinen kekseliäisyyden.
Kaikesta kritiikistä huolimatta The Fancy Man on hyvinkin mukiinmenevä tuotantolinjafilmi, joka tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden nähdä Toein legendaarinen sivuosaesiintyjä Kawatani yhdessä harvoista päärooleistaan. Tämä yhdessä filmin surkean saatavuuden kanssa on siivittänyt The Fancy Manin pienoiseen kulttimaineeseen. Julkaisunsa jälkeen unohdettu elokuva teki paluun valkokankaalle viitisentoista vuotta sitten Ginza Cine Pathosin esitettyä sen Takuzo Kawatani ‑retrospektiivissään. Riemu jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Fukao operoi elokuvan esityskieltoon, jota kesti kirjoittajan kuolemaan saakka vuoteen 2023. Aika näyttää, onko Toeilla rohkeutta tai halukkuutta tuoda elokuvaa tulevaisuudessa laajemmin nähtäville.
3.0
(MK*)
Alaviitteet
^ Kolmen päivän reissun aikana katsotut elokuvat: The H‑Man (1958), Lovetide (1955), Jealousy Game (1982), Nurse Diary: Beast Afternoon (1982), Nozoki (1983), The Fancy Man (1974), Samurai Vagabonds (1960), Gang vs. G‑Men (1962) ja The Rapacious Jailbreaker (1974). Kaikkien elokuvien esitysformaatti oli 35‑millimetrinen filmi, ja esityspaikkoina toimivat Laputa Asagaya, Jimbocho Theater ja National Film Archive of Japan.
Elitistin viimeinen Tokion keikka ajoittui heinäkuun puoliväliin. Reissuista oli totta puhuen kiittäminen japanilaista anoppia, joka oli täysin sattumalta ajoittanut yhteisen Suomen matkan Toei New Porno ‑retrospektiivin loppusuoralle. Kuten tunnetaan, fiksuin reitti Hokkaidolta Suomeen kulkee Laputa Asagayan kautta.[14]
Toei New Porno ‑retrospektiivin moraalisesti arveluttavin elokuva Victimized pureutuu japanilaisille rakkaaseen teemaan, eli kidnappaajaansa ihastuvaan naiseen. Tosipohjainen rikosdraama hakee innoituksensa 60‑luvulla tapahtuneesta koulutytön kidnappaustapauksesta, joka toimi myös paremmin tunnetun Perfect Education ‑elokuvasarjan (1999–2020) lähdemateriaalina.
Victimized käynnistyy keski-ikäisen englanninopettajan (Eimei Esumi) kaapatessa kadulta 17‑vuotiaan lukiotytön (Yoko Asakura). Mies vie tytön asuntoonsa ja köyttää hänet sänkyyn kiinni. Loppuelokuva seurataan rakkaudennälkäisen äijän ja sänkyyn sidotun nuoren naisen suhteen etenemistä, nykystandardeista poiketen psykopaattiukkoa sympatisoiden ja elokuvaa pirteällä pop‑musiikilla tahdittaen. Ei mene pitkään, kun nuori nainen voidaan vapauttaa kahleistaan ja jättää asuntoon yksin, sillä mihinkäs hän rakkaan kaappaajansa luota karkaisi?
Aihepiiri lienee monelle katsojalle tuttu Nikkatsun S&M‑elokuvista, joita Victimized jossain määrin muistuttaa. Victimized saapui kankaille vuonna 1974 julkaistujen ja S&M‑buumin aloittaneiden Flower and Snaken ja Wife to be Sacrificedin vanavedessä. Victimizedia ei voi aivan laskea S&M‑elokuvaksi, mutta köydet ja henkilöpsykologian käänteet sivuavat genreä läheisesti. Victimized on kuitenkin Nikkatsun filmejä kevyempi ja ehkäpä myös poliittisesti tylpempi, sillä elokuvassa ei käsitellä luokkayhteiskuntaa samoin kuin monissa Nikkatsun filmeissä. Victimized pyrkii pikemminkin tuomaan lohtua kaikkien koulutytön kidnappauksesta haaveilevien romantikkojen elämään. Shokkikuvasto jää kukkaruukkuun pissaamisen tasolle.
NSFW-materiaali on piilotettu (voit vaihtaa asetusta sivun yläreunasta tai klikkaamalla kuvaa)
Elokuvan S&M‑vivahteet voitaneen lukea filmin käsikirjoittaneen, joskin ohjaajana paremmin tunnetun Ikuo Sekimoton ansioksi. Victimizedin valossa onkin luontevaa, että Sekimoto päätyi kymmenisen vuotta myöhemmin Nikkatsulle, jossa hän luotsasi kaksi aitoa S&M‑elokuvaa (Rope Torture, 1984 ja Double Rope Torture, 1985). Sekimoton vaikutusta lienee myös elokuvan hieman ristiriitainen nuorekkuus ja pop‑henkisyys, mikä muistuttaa hänen omista ohjaustöistä Girl Boss: Diamond Showdown (1974) ja Girl Boss: Crazy Ball Game (1974). Filmin ohjanneen Tatsuo Hondan kädenjälkeä elokuvasta on vaikeampi erottaa, mikä oli totta jo artikkelissa aiemmin käsitellyn elokuvan A Married Woman's Sex Hell (1974) kohdalla.
Ohjaaja Hondan ilmeisestä lahjattomuudesta ja muutamasta naurettavan kömpelöstä juonenkäänteestä huolimatta filmi rullaa sujuvasti ja onnistuu piristämään kerrontaansa saman aikakauden jitsuroku-yakuzafilmeistä tutuilla aikaleimoilla. Elokuvan tosipohjaisuus jää silti kyseenalaiseksi, etenkin kun filmin pohjana toimivassa tosielämän tapauksessa ei kyetty osoittamaan uhrin rakastuneen kaappaajaansa. Mielenkiintoiseksi kysymysmerkiksi jää myös loppupuolella nähtävä, täysin tyhjästä tuleva kohtaus hämmentävällä verenlennätysklubilla. Ainakaan näin ensikatselulla Elitisti ei ottanut selkoa, mistä helvetistä kyseisessä kohtauksessa oli kyse.
Victimized jäi ohjaaja Hondan viimeiseksi omaksi elokuvaksi Toein siirrettyä hänet seuraavaksi tuottajan rooliin, missä pestissä hän toimi 2000‑luvun taitteeseen saakka. Teatterijulkaisun saaneita ohjaustöitä Hondalle ehti kertyä viisi kappaletta. Käsikirjoittaja Sekimoto puolestaan jatkoi uraansa useiden keskimääräistä hieman korkeamman profiilin tuotantojen parissa Nikkatsulla ja Toeilla. Kumpaakaan miestä tuskin muistettaisi Victimizedistä, vaikka elokuva tulisikin laajemmin elokuvaharrastajien ulottuville. Toistaiseksi Laputan tuottama filmiprintti lienee ainoa tapa nähdä tämä melko unohdettava, mutta viihdyttävä reliikki ajalta ennen poliittisen korrektiuden ja hyvin tapojen juurtumista studioelokuvaan.
3.0
(MK*)
Alaviitteet
^ Yhden päivän reissun aikana katsotut elokuvat: Silence Has No Wings (1966), Shark Skin Man and Peach Hip Girl (1998) ja Victimized. Kaikkien elokuvien esitysformaatti oli 35‑millimetrinen filmi, ja esityspaikkoina toimivat Laputa Asagaya ja Meguro Cinema.
Toei New Porno ‑retrospektiivi tuli päätökseensä elokuun taitteessa elokuvilla Virgin Breaker Yuki (1975) ja Virgin Breaker Yuki – The Western Licensed Quarter: Yuzuki House (1976). Elitisti ei ollut paikan päällä näytöksissä, mutta katsoi molemmat elokuvat kotioloissa uusiksi. Kyseessä ovat tuotantolinjan ainoat elokuvat, jotka on kuunaan julkaistu kotivideolla [15], minkä lisäksi molemmat filmit on nähty useaan otteeseen aiemmin Laputan ohjelmistossa.
Virgin Breaker Yuki pohjautuu samannimiseen, mutta melko vähälle huomiolle jääneeseen sarjakuvaan. Toei hankki sarjakuvan oikeudet heti tuoreeltaan ja sai filmin teattereihin pian mangan julkaisun alettua. Tarinan päähenkilö on "neitsyiden murtaja" Yuki (Masumi Jun), jonka vastuulla on ilotalon uusien hankintojen kouluttaminen ja kurittaminen. Tapahtumat sijoittuvat 1900‑luvun alkupuolen Kiotoon poliittisen kuohunnan keskelle.
Virgin Breaker Yuki ei ole lähtökohtaisesti yhtä mielenkiintoinen kuin artikkelissa aiemmin käsitellyt rikosdraamat, sillä neitsyeiden murtaja ei ainakaan elokuvassa esitetyssä muodossaan ole tosielämän ammatti. Aikakauden poliittisia jännitteitä ja ilotalojen aitoja käytäntöjä sivuavana fiktiona elokuva on kuitenkin keskivertoa erotiikkafilmiä mukaansatempaavampi. Lisämausteen elokuvaan tuo ohjaaja Yuji Makiguchin mieltymys sadismiin. Elokuvassa revitään jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana kynsiä pihdeillä irti ja lyhennetään Takuzo Kawatanin miehisyyden mittaa saksilla. Vertaus Saksan kansallisaarre Ilsaan (1975)[16] ei olisi täysin tuulesta temmattu, joskin Makiguchin elokuva on natsipedon seikkailuja lyyrisempi ja ammentaa Japanin ja Toein omasta julmuuden estetiikasta.
Teruo Ishiin apulaisohjaajana kannuksensa hankkinut ja gorefilmeistään tunnettu Makiguchi (Shogun's Sadism, 1976; Torn Priestess, 1977) luotsaa debyyttielokuvaansa yllättävän runollisin ottein. Elokuvan puvustuksessa, tunnelmassa ja kauniissa kuvauksessa on havaittavissa sekä eurooppalaisia vaikutteita että viittauksia 1900‑luvun alun japanilaisen taidemaalari Yumeji Takehisan töihin ja elämään[17]. Tyyli tuo mieleen Nikkatsun kulturelleimmat ohjaajat Noboru Tanakan, Tatsumi Kumashiron, Chusei Sonen ja Masaru Konuman, jotka usein ammensivat samasta aikakaudesta. Filmi muistuttaakin hengeltään enemmän Roman Porno ‑elokuvia kuin tyypillisiä Toein tuotantoja, mikä voi olla Nikkatsulla vaikuttaneen käsikirjoittaja Yozo Tanakan ansiota. Valittu tyyli sopii filmin kuvaamaan aikakauteen, jolloin Meiji-hallituksen kertaalleen "länsimaalaistama" Japani oli liukumassa uudelleen kohti nationalismia ja totalitarismia. Elokuvassa hallituksen joukot nähdään jatkuvasti jahtaamassa länsimaalaisvaikutteisesti pukeutuvia ja "anarkisteiksi" kutsuttuja vapaa-ajattelijoita.
Virgin Breaker Yuki kuvattiin tuotantolinjalle ominaisesti edullisesti ja nopeasti. Säveltäjä Takeo Watanabea pyydetiin luomaan elokuvan musiikit yhdellä soittimella kulujen leikkaamiseksi. Täydellisessä "Kawatani-roolissa" munattomana hobona nähtävä Takuzo Kawatani esiintyi elokuvassa ilmaiseksi. Pääosanesittäjä Junilla oli kuukautiset, mutta budjetti ei sallinut kuvausten lykkäämistä. Makiguchilla ei ollut Junista hyvää sanottavaa. Ohjaajan kerrotaan todenneen muun muassa, että näyttelijätär omasi valkokangaspresenssiä, mutta ei muuta. Katsomon puolelle tuotannon rajoitteet eivät kuitenkaan välity. Henkilöhahmot ovat toimivia, roolisuoritukset peruspäteviä ja päähenkilöön saadaan ripaus melankolista syvyyttä muun muassa hänen todetessaan olevansa nainen, joka on hylännyt feminiinisyytensä, sekä muiden kuvaillessa häntä pelkäksi demoniksi ihmisen kuoressa.
Elokuvan tuotannon ohella nopea oli myös filmin pohjana toimineen sarjakuvan prosessi valkokankaille. Toein yritys olla askeleen markkinoita edellä onnistui hieman turhankin hyvin filmin saavuttua teattereihin ennen kuin juuri kukaan tunsi sen pohjalla vaikuttavaa sarjakuvaa. Virgin Breaker Yuki oli kuitenkin kaupallinen menestys ja teki vaikutuksen myös ero‑guron kummisetään, Toei-pomo Shigeru Okadaan, joka ylisti debyyttiohjaajan taitoa sekoittaa erotiikkaa, lyriikkaa ja verenlennätystä. Alun perin maaseutujen täytemateriaaliksi tarkoitettu elokuva tuotiin maanlaajuiseen levitykseen, ja Makiguchi sai pian käskyn kuvata filmille jatko‑osa.
Virgin Breaker Yuki ‑kaksikko erottuu Toei New Porno ‑tuotantojen joukosta ainoina elokuvina, joille on sittemmin suotu toinen elämä kotivideolevityksen muodossa. Aivan Toei New Porno ‑tuotantosarjan parhaimmistoon ensimmäistä elokuvaa ei kuitenkaan voida lukea, sillä filmi jää hieman liian pienimuotoiseksi verrattuna tyylilajin kunnianhimoisimpiin ja innovatiivisimpiin tuotoksiin. Elokuvan jännite tuppaa myös lopahtamaan hetkittäin filmin eksyessä sivuhahmoseksin pariin. Siitä huolimatta kyseessä on kaiken kaikkiaan katsomisen arvoinen filmi, jolla on tarjottavaa niin elokuvataiteen kuin poliittisen historiankin saralla.
3.0
(MK*)
Virgin Breaker Yuki – The Western Licensed Quarter: Yuzuki House (Yuji Makiguchi, 1976)
Virgin Breaker Yukin menestyksen siivittämänä jatko‑osa meni tuotantoon liki välittömästi. Yozo Tanaka kirjoitti elokuvaa varten sarjakuvasta itsenäisen alkuperäiskäsikirjoituksen. Tuotanto siirrettiin Kanazawan historialliseen kaupunkiin, jota varten Toei soi elokuvalle tuntuvan lisärahoituksen. Ensi-ilta oli ajoitettu elokuulle 1975, runsaat kaksi kuukautta alkuperäisfilmin jälkeen. Valmis elokuva ei kuitenkaan saapunut syksyllä teattereihin, vaan jäi holviin pölyttymään kuuden kuukauden ajaksi, kunnes Toei lykkäsi sen kankaille alkuvuodesta 1976. Ohjaaja Makiguchi ehti sillä välin luotsaamaan Toeille elokuvan Mantis Wife's Confession (1975), joka ennätti teattereihin ennen Yuzuki Housea.
Syyt elokuvan julkaisun viivästymiselle eivät ole julkisessa tietoisuudessa. Tuotantopolun kerrotaan kuitenkin olleen kuoppainen. Makiguchin sanotaan haalineen elokuvaan taitavia sivuosanäyttelijöitä kompensoidakseen pääosanesittäjä Junin lahjattomuutta. Tanakan alkuperäinen juonihahmotelma hyllytettiin kesken tuotannon liian pitkäpiimäisenä. Studion kerrotaan komentaneen elokuvantekijät ottamaan mallia prestiisiklassikosta A House in the Quarter (kirja 1962, Toein elokuvasovitus 1963). On kuitenkin vaikea sanoa onko näin todella tehty, sillä prostituutioteemasta huolimatta havaittavat yhtäläisyydet teosten välillä jäävät minimaalisiksi.
Valmista elokuvaa katsoessa ei tuotannon ongelmia arvaisi, sillä filmi lukeutuu Toei New Porno ‑tuotantolinjan parhaimmistoon. Kanazawaan sijoittuva tarina seuraa edelliselokuvan tapahtumien jäljiltä emotionaaliseksi raunioksi jääneen Yukin vaiheita uudessa kaupungissa. Heti elokuvan alussa tämä tapaa fatalismiin uskovan iäkkään taitelijan (Ryūichi Nagashima), jonka pakkomielle piirtää kuvia helvetin katkeransuloisista kärsimyksistä asettaa elokuvalle kurssin. Muiksi keskeisiksi sivuhahmoiksi nousevat kunniansa ja elämänintonsa menettänyt entinen Noh‑laulaja (Yūzaburō Sakaguchi), joka on vetäytynyt Kanazawaan pyörittämään ilotaloa, sekä häntä pakkomielteisesti etsivä ja mielenterveytensä hukannut entinen rakastaja (Aoi Nakajima[18]).
Makiguchi luotsaa elokuvaa entistä lyyrisemmin ottein. Filmin kuvaus historiallisine maisemineen ja komeine kuvasommitelmineen on läpikotaisin vakuuttavaa, ja Takeo Watanaben musiikit nostavat elokuvan tasoa jo yksinään. Ennen kaikkea elokuva kuitenkin rakentuu erinomaisesti laadittujen henkilöhahmojen varaan, jotka vaikuttavat kaikki menettäneen elämänsä tarkoituksen ja vaeltavan nyt maanpäällisessä helvetissä vailla päämäärää. Näyttelijät ovat kaikki hyviä ja ilmentävät elokuvan melankolista henkeä onnistuneesti, ohjaajan lyttäämää Junia myöten.
Jos elokuvaa haluaisi kritisoida, voisi sen todeta pettävän ensimmäisen osan ystävät. Splatterin puute ja yhden kohtauksen varaan jäävä neitsyiden murtaminen pitävät huolen, ettei elokuva saavuta kummoisia kulttifilmikertoimia. Elokuvan tarina on sekin enemmän psykologista kuin juonellista jatkoa edeltäjälleen. Ohjaaja on itse haastattelussa todennut, että filmikaksikosta tuli omassa lajissaan hieman turhankin taiteellinen. Kuitenkin juuri taiteena Yuzuki House on jälleen yksi hieno osoitus Toei New Porno ‑tuotantolinjan potentiaalista synnyttää mielenkiintoisia ja yllättävänkin sofistikoituneita elokuvia. Se kuuluu myös eittämättä ohjaajansa parhaisiin töihin.
Ohjaaja Makiguchia on sittemmin kutsuttu Toein studiosysteemin viimeiseksi kasvatiksi. Vuonna 1960 studion riveihin liittyneen ja toistakymmentä vuotta apulaisohjaajana toimineen Makiguchin oma valkokangasura jäi lopulta lyhyeksi, kattaen yhdeksän elokuvaa vuosien 1975 ja 1977 välillä. Niiden joukkoon mahtuivat ohjaajan aseman eksploitaatioelokuvan hall of famessa vakiinnuttaneet Shogun's Sadism (1976) ja Torn Priestess (1977). Makiguchin yhdeksäs elokuva, pitkäveteinen draamafilmi Rashamen (1977), floppasi kuitenkin niin pahasti, että ohjaajan ura teatterielokuvan parissa päättyi siihen[19]. Samoihin aikoihin romuttui Toein studiosysteemi, mikä toi japanilaisen genre-elokuvan kukoistuskauden päätökseensä.
^Virgin Breaker Yuki ja Ilsa: She Wolf of the SS tulivat molemmat Japanissa ensi-iltaan kesällä 1975. Ilsa on elokuvista ensiksi valmistunut, mutta ennätti Japanin kankaille vasta muutama kuukausi Yukin jälkeen.
^ Elokuvan käsikirjoittaja Yozo Tanaka kirjoitti myös Seijun Suzukin elokuvan Yumeji (1991), joka sijoittuu samalle aikakaudelle ja kertoo taidemaalari Yumeji Takehisan elämästä.
^ Nikkatsu-elokuvissa pääsääntöisesti esiintynyt Aoi Nakajima omaa mielenkiintoisen yhteyden Toei New Porno ‑sarjaan, sillä hän esitti pääosaa Roman Porno ‑elokuvassa Office Lady Journal: Wet Bundle (1974), joka perustui samaan tositapaukseen kuin The Fancy Man. Samaa hahmoa The Fancy Manissa esittänyt Keiko Kojima puolestaan avusti Yuzuki Housen tuotannossa opettamalla näyttelijöille paikallista murretta.
^ Vuoden 1977 jälkeen Makiguchin ura jatkui monen kollegansa tavoin television puolella, jossa hän ohjasi muun muassa Sonny Chiban ninjasarja Shadow Warriorsin (1980–1985) jaksoja.
