Markus Sorsa

Thriller – en grym film (Yksisilmäinen, 1973)

Ohjaaja:

• Bo Arne Vibenius

elokuva arvostelu

Ohjaus: Bo Arne Vibenius

Thrillerin tie elitistien levykelkkoihin on ollut pitkä ja mutkikas. Ohjaaja Bo Arne Vibenius oli elokuvakoulun käytyään toiminut apulaisohjaajana Bergmanin Personassa ja luonnollinen seuraava askel oli oman pitkän elokuvan tekeminen. Vibenius teki työtä käskettyä ja lopputuloksena oli elokuva nimeltään Hur Marie träffade Fredrik (1969). Elokuva on harvoin nähty, mutta sen kerrotaan olevan "tarina kahden lapsen matkasta mikroautolla omassa fantasiamaailmassaan." Taloudellisesti tuo matka ei ollut kannattava, elokuva oli Vibeniusin oman yhtiön tuotanto, ja tästä sisuuntuneena mies päättikin kokeilla seuraavassa elokuvassaan toimivampaa reseptiä: seksiä ja väkivaltaa.

Tavoitteenaan tehdä "Maailman kaupallisin elokuva" Vibenius alkoi suunnitella uutta projektiaan. Elokuva valmistuikin, ei siinä mitään, mutta joutui välittömästi Ruotsissa sensuurin hampaisiin ja suoralta kädeltä esityskieltoon. Vibenius ei tästä lannistunut vaan lastasi elokuvansa laukkuun ja suuntasi toukokuussa 1973 Cannesin elokuvajuhlille. Siellä Vibenius esitti Thrilleriä kaikille halukkaille ja sai lopulta myytyä elokuvansa AIP:n kautta Amerikkaan. Loppu hyvin, vai? No ei: AIP leikkasi elokuvasta hc‑insertit pois, dubbautti koko paskan (kuten Bo Arne itse AIP:n versiota nimittää) englanniksi ja risti elokuvan uudelleen. Kahteen kertaan. Ensin siitä tuli They Call Her One Eye ja myöhemmin (osana double featurea) Hooker's Revenge. Eli ilmeinen unohduksen yö odotti rajuinta koskaan Ruotsissa tehtyä elokuvaa.

Jos olette koskaan miettineet, että mitä hyötyä on Quentin Tarantinosta, niin tässä ainakin yksi sulka hattuun: QT oli nähnyt dubatun version Thrilleristä ja puffatessaan Kill Billiä toi useaan otteeseen esille sen seikan, että yksi Kill Billin taustalla vaikuttaneesta esikuvasta oli nimenomaan Thriller. Tai siis They Call Her One Eye. Kaiken tämän ja muunkin hypetyksen jälkeen olemme sitten onnekkaasti tässä hetkessä, ja meidän on mahdollista ostaa kotiin Vinegar Syndromen tai Synapsen julkaisema laadukas leikkaamaton versio Vibeniusin epäonnisesta lempilapsesta.

Thriller kertoo Madeleinen (Christina Lindberg) tarinan. Lapsuuden trauman aiheuttamasta puhekyvyn menetyksestä kärsivä tyttö myöhästyy bussista ja lähtee lipevän kaupunkilaismiehen matkaan. Kaupungissa Madeleine alistetaan huumeiden vankina työskenteleväksi seksiorjaksi. Saatuaan asiansa paremmalle mallille Madeleine kostaa. The end.

Hallitsevin piirre Thrillerissä on ohjaajansa täysin armottoman näkemyksen vallitseva luonne: mikään tapahtuma, kuva tai ääni ei ole sattumanvarainen. Jopa ne paljon mainostetut seksi-insertit ja väkivalta ovat alistetut kokonaisestetiikalle. Toisin kuin viihteellisimmissä eksploitaatioelokuvissa, Vibenius ei peittele panostaan, vaan antaa oman käsialansa hallita kaikkea. Thriller ei päästä katsojaansa helpolla, koska Vibenius ei suostu tallaamaan genre-elokuvan kuluneita polkuja. Ei visuaalisesti, ei narratiivisesti eikä sisällöllisestikään.

Vibeniusin valitsema tyyli on hyvin pelkistetty. Pintatasolla se tarkoittaa yksityiskohtien vähyyttä sekä lavastuksen ja ohjauksen minimalismia. Vibeniusin henkilöt eivät elä 70‑luvun Ruotsissa vaan Vibeniuslandissa. Sen maailman pelisäännöt ovat karut, yksinkertaiset ja selkeät, mutteivät vastaa minkään "oikean" yhteiskunnan mekaniikkoja. (Näin perstuntumalta voisi kuvitella erityisesti tämän seikan olleen Tarantinon mieleen).

Mutta pelkistys ei lopu tähän. Mikä tärkeintä, Vibenius uskaltaa viedä homman loppuun asti. Myös se tarina, jonka päähenkilöt käyvät läpi elokuvan kuluessa on hirvittävän suoraviivainen. Tarinan kulku on niin pelkistetty, että minkäänlaisiin tarinankäänteisiin ei ole tarvetta. Tässä kohtaa Thriller alkaa jo toden teolla lähestyä eurooppalaista taide-elokuvaa, Bressonia ja Dreyeriä. Tarinan ympärillä millään tasolla ei ole mitään turhaa, ei mitään genren sanelemaa. Ei ole siirappista rakkaustarinaa, koomista sidekick-hahmoa tai söpöä orankia. Vibenius ei aina vaivaudu näyttämään tai selittämään katsojalle edes sitä, miten ja miksi päähenkilöt ovat kulloisiinkin paikkoihin ja tilanteisiin joutuneet. Tässä rikotaan genre-elokuvan yhtä pyhimmistä konventioista: katsojan tulee aina olla perillä ajallisesta ja tilallisesta logiikasta, miksi ja miten jonnekin mennään. Thrillerissä näin ei ole, vaan katsoja huomaa, ettei kaikkitietävyys olekaan mikään elokuvan katsojan jokamiehenoikeus. Välillä tulee sellainen outo tunne, että päähenkilöt onnistuvat jopa eksyttämään kameraryhmän perästään.

Riisuessaan seksin, väkivallan ja koston paljaiksi konventioista Vibenius alkaa lähestyä jo antiikin myyttejä. Koko Thrillerin tarinaa leimaa askeettinen fatalismi, synkkä kulku kohti loppua – aivan kuten taruissa, missä sankarit ja seikkailijat kuulevat kohtalonsa ennustajaeukolta pystymättä sitä silti välttämään. Niinpä myöskään Thrillerin henkilöt eivät ole realistisia ihmisiä. He ovat tarinansa vankina toimivia hahmoja, jotka toteuttavat synkkää osaansa draaman ja teatterin sääntöjen puitteissa. Paras esimerkki myyttisestä tarinankerronnasta nähdään, kun Madeleine viimein pääsee kaupungista kotiin maalle vain nähdäkseen koivukujaa kulkevan ruumissaattueen kantavan molempien vanhempiensa arkkuja. Missä tahansa muussa elokuvassa moinen sattumus olisi banaali ja mauton, mutta Vibeniusin luoma täysin ehdoton maailma ja kertomus sulattaa sen osakseen täysin johdonmukaisena asiana.

Vastaavasti Vibeniusin ote viihde-elokuvan konventioihin on yhtä lailla julma. On perusteltua tulkita ohjaajan uho "maailman kaupallisimman elokuvan" tekemisestä itse asiassa sinä tuttuna kysymyksenä, joka löytyy parhaiden Haneken ja Noen elokuvien taustalta: tätäkö te todella haluatte nähdä? Haluatte katsella, kuinka ihmisiä tapetaan, raiskataan ja pahoinpidellään.

Vibenius, kuten edellämainitut seuraajansa, riistää väkivallalta viihteellisemmän elokuvan sille usein lahjoittaman kauneuden. Mitä muuta ovat Vibeniusin hidastukset kuin brechtiläistä vieraannuttamista? (Vibenius hidastaa huomattavasti enemmän kuin Peckinpah tai Woo) Tämän pointin vuoksi on perusteltua, että Thrillerissä on mukana raakaa efekti-väkivaltaa ja hc‑pornoa.

Vibenius vie genre-elokuvalta keskenjääneen projektin loogiseen päätepisteeseensä ylittämällä ne kirjoittamattomat raja-aidat, jotka genrempää tuotantoa siveellisyyden karsinassa kahlitsevat. Tämä kaikki tietysti muuttaa "maailman kaupallisimman elokuvan" elokuvan kaupallisuutta ja sen mekanismeja kommentoivaksi taideteokseksi. Joka on perkeleen viihdyttävä.