Mikko Koivisto

Jealousy Game (1982)

Ohjaaja:

• Yōichi Higashi

elokuva arvostelu

Ohjaus: Yōichi Higashi

Ohjaaja Yoichi Higashin sekaantuminen Roman Porno ‑genreen kertoo 80‑luvun taitteen hiuksen hienosta erosta taiteen ja eksploitaation välillä. Higashi oli aikakauden mielenkiintoisimpia japanilaisia ohjaajia, jolla oli jo takanaan muun muassa tyrmäävän hieno Art Theatre Guild ‑elokuva Third Base (1978). Jealousy Game oli Art Theatre Guildiin yhteyksiä omaavan ja useita Higashin elokuvia rahoittaneen Gento-shan ja Nikkatsun yhteistuotanto. Elokuva julkaistiin Roman Porno ‑genressä, vaikka se sisältää vähemmän ja kesympää seksiä kuin moni valtavirtaelokuva.

Jealousy Game on parisuhdetutkielman ja tie‑elokuvan yhdistelmä. Tarina alkaa jostain päin Hokkaidoa, jonne pariskunta Shin'ichi (Yosuke Natsuki) ja Haruko (Reiko Oshida) ovat lähteneet moottoripyörämatkalle. Tarkoituksena on ajaa saaren halki Sapporoon. Suhde ei kuitenkaan ole parhaalla mallilla, ja eräänä aamuna tunteet kiehuvat yli. Vaimo jää pitkän nokkapokan jälkeen maantien varteen miehen huristellessa yksin tiehensä.

Kymmenisen minuuttia myöhemmin Shin'ichi poimii kyytiinsä toisen naisen. Kadun reunassa makaava nuori nainen väittää omahyväisen poikaystävän hylänneen hänet tien varteen kesken lomamatkan, mutta naisen määrätietoisuus vihjaa tilanteen olevan pikemminkin toisin päin. Shin'ichi ei arvaa mihin on päänsä pistämässä ottaessaan naisen moottoripyöränsä takapenkille. Shin'ichin vaimo on sillä aikaa löytänyt itselleen uuden kyydin kohti Sapporoa – kenenkäs muun kuin hetkeä aiemmin tyttöystävänsä kadun varteen dumpanneen miehen kyydissä.

Roman Porno ‑genre kannattaa unohtaa Jealousy Gamen yhteydessä välittömästi. Minkäänlaista sisällöllistä yhteistä nimittäjää ei ole. Higashin elokuva on henkilöhahmovetoinen draama, mikä toimii erinomaisesti näyttelijöiden ollessa huippuluokkaa. Nikkatsu tiedosti asian ja julkaisi elokuvan kolmoisnäytöskäytännöstä poiketen kaksoisnäytöksenä Masaru Konuman melko mainstream-henkiseltä vaikuttavan Lady Karuizawan kanssa. Ulkopuoliselta studiolta tilattu halvempi pink-tuotanto, jolla kolmoisnäytökset yleensä täydennettiin, jätettiin odottamaan myöhempää julkaisua.

Jealousy Game pureutuu aihepiiriinsä kiitettävän tyylikkäästi. Vaikka sen päähenkilöt ajautuvat eri teille uusien kumppanien kanssa, yksioikoinen kostomentaliteetti sivuutetaan. Molemmista hahmoista tehdään pikemminkin olosuhteiden uhreja ja melko passiivisia toimijoita, mikä lisää kummankin juonenhaaran mielenkiintoisuutta. Elokuvan nimi vaikuttaakin viittaavan enemmän sen sivuhahmoihin kuin päähenkilöihin.

Täysin loogista tarkastelua juttu ei kestä. Käsikirjoituksesta paistaa läpi kynäilijä Akiko Tanakan oma peli, jossa hahmot osuvat aina sopivaan aikaan oikeaan paikkaan. Jatkuvuuskaan ei ole aivan kunnossa, sillä välillä hahmot vaikuttavat warppaavan toistensa edelle ilman järjellistä selitystä. Asiaa on parasta olla ajattelematta, sillä se nakertaa muuten tasokasta elokuvaa. Hienointa olisi toki ollut, jos asiaan olisi puututtu jo elokuvan tekovaiheessa. Samalla ohjaaja Higashi olisi voinut soittaa säveltäjä Ichiro Arakille (Sex and Fury, 1973) muutaman tämän omista 70‑luvyn levyistä muistutuksena siitä, miten hyvää elokuvamusiikkia tehtiinkään.

Yksi Jealousy Gamen oleellisista vetonauloista on näyttelijä Reiko Oshida. Delinquent Girl Boss ‑elokuvasarjan (1970–1971) tähti muistetaan pinky violence ‑genren energisimpänä Duracell-pupuna, jonka ei tarvinnut riisua vaatteitaan saavuttaakseen suosiota. Jealousy Gamessa vaatteet katoavat, mutta Oshidan pätevä roolisuoritus on paljastuvia rintoja mielenkiintoisempaa seurattavaa.

Jealousy Gamen taidokkain ja karismaattisin esiintyjä on kuitenkin aviomiestä esittävä Yôsuke Natsuki, joka oli Oshidan tapaan valtavirtanäyttelijä. Natsukin ja Oshidan kaltaisten näyttelijöiden lupautuminen mukaan Roman Porno ‑tuotantoon kertoo paljon lajityypin kunnioituksesta 70‑ ja 80‑luvuilla. Toinen esimerkki lähes yksinomaan valtavirtanäyttelijöitä sisältävästä Roman Porno ‑elokuvasta on Kichitaro Negishin Crazed Fruit (1982).

Jealousy Gamen todellisia tähtiä ovat kuitenkin näyttelijöiden sijaan moottoripyörä ja maantiet. Lähes koko elokuva vietetään prätkän selässä vuorien ympäröimillä maanteillä ja Hokkaidon luonnossa. Vaikutelma on raikas, eläväinen ja muistettava. Vaikka elokuvan tarinankäänteet saattavatkin vuosien mittaan paeta katsojan mielestä, sen tie‑elokuvamainen identiteetti ei unohdu. Samaa ei voi sanoa kovinkaan monesta muusta Roman Porno ‑elokuvasta.